Vasemmistoliitto – ei tarvitse hävitä joka kerta

Disclaimer: en ole vuosiin ollut Vasemmistoliiton jäsen enkä ole puolueen kanssa sen enempää tekemisissä kuin että tunnen monia vasemmistoliittolaisia.  Arvostan puolueessa monia ihmisiä mutta olen myös eri linjoilla puolueen kanssa monien asioiden suhteen. Mutta näinä poliittisen kontrapunktin aikoina huomaa joskus olevansa esim. ihmisoikeusasioissa samassa leirissä ties kenen kanssa. 

Pitkän näivettymisen jälkeen, Vasemmistoliitto on onnistunut heräämään kuolleista. Ensimmäisen kerran olemassaolonsa aikana sillä on toimintakykyinen ja osaava puheenjohtaja joka on yleisesti pidetty. Monien vaalitappioiden jälkeen puolueen kannatus on viimein jokseenkin stabiilissa nousevassa trendissä. On melko turvallista olettaa että seuraavissa eduskuntavaaleissa puolueen kannatus nousee.

Tästä huolimatta Vasemmistoliitolla on suuria ongelmia, ja ongelmien nimet on toivottomuus ja päämäärättömyys, jotka hyvin pitkälti nivoutuvat toisiinsa. Molemmilla on toki pitkät juuret: jos on seurannut Suvi-Anne Siimeksen, Martti Korhosen ja Paavo Arhinmäen linjatonta ja huomattavan ei-innostavaa johtoa, on vaikea kuvitella että mitä muuta puolueella on edessä kuin marginaaliin painuminen.

Kylmän sodan loppuminen ja Neuvostoliiton kaatuminen loi monille sellaisen mindsetin että vasemmistolaisuus on nyt kokonaan ohi ja sillä ei ole tulevaisuutta. Nyt, hevomme vuonna 2017, voi taas todeta että toisin kävi. Nyt uusliberalismi ja kapitalismi ovat kriisissä, ja vasemmistolaiset liikkeet nousevat uudestaan.

Silti, jos vasemmistolaisten juttuja kuuntelee, monesti se SKDL-veteraani jonka joka kolmas sana on “työväenliike” hokee jatkuvasti liian radikaali ei voi olla, äänestäjät kaikkoaa, liian radikaali ei voi olla, sitä ei vaan hyväksytä. Tästä huolimatta, Jeremy Corbyn onnistui sotkemaan konservatiivien pakan jokseenkin totaalisesti viime viikon vaaleissa, vaaliohjelmalla joka oli eksplisiittisesti sosialistinen.

Vasemmistoliiton yksi tärkeimmistä tavoitteista sitten vuoden 2015 on ollut kaataa Sipilän hallitus. Nyt se kaatui, ja miten monet tähän on reagoineet? Kauhulla. Että nyt tulee vielä pahempi hallitus ja kaikki on turhaa ja plaa plaa.

Olisiko joskus mahdollista edes kuvitella että voisitte joskus voittaa jotain? Jos toteatte että peli on hävitty ennenkuin peliä on edes pelattu, niin se on siinä, oikeisto voittaa joka kerta silloin. Defaitismilla ei päästä mihinkään.

pässi
Tämä ihminen ei osaa dekonstruoida ideologiaa. 

Defaitismi näkyy myös siinä että koska koetaan että laajat muutokset kohti oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa on mahdottomia, niin niistä ei edes puhuta. Siksi Vasemmistoliiton ainoa merkittävä saavutus onkin ollut perusturvan nosto Kataisen hallituksen aikaan, ja sekin katosi Sipilän myötä. Jos ei osaa edes kuvitella mitään parempaa kuin muruja pöydästä, ei koskaan saa muruja enempää. Enimmäkseen ei saa edes muruja. Ja se johtaa sitten seuraavaan ongelmaan, eli päämäärättömyyteen.

Päämäärättömyys on todennäköisesti se mikä eniten haittaa Vasemmistoliittoa. Osaako vasemmistoliittolainen keskimäärin tiivistää puolueensa tavoitteet yhteen lauseeseen? Minä anarkistina osaan sanoa “radikaali tasa-arvo”, jos joku tavoitteistani kysyy. Jos kysytään tarkennusta, se on helppo avata.

Sen sijaan epämääräisempi “oikeudenmukaisuus” ei ole aatteellisesti kovinkaan vetoavaa, koska se on tavoitteena niin epämääräistä. Tarkoittaako oikeudenmukaisuus kylmän sodan aikaista Suomea, missä tuloerot olivat pienempiä mutta elinkeinoelämän eliitillä oli silti valtavasti vaikutusvaltaa? Tarkoittaako se täystyöllisyyttä? Tarkoittaako se perustuloa?

Päämäärättömyys on johtanut myös siihen tilanteeseen missä Vasemmistoliitto on helppo oikeistomediassa esittää ainoastaan asioita vastustavana puolueena, koska faktuaalisesti Vasemmistoliitto on sitä myös ollutkin monesti. Status quon vastustaminen vaatii tiukkaa ideologiaa ja konkreettisia tavoitteita, ei epämääräisyyksiä, minkä voi huomata siitä miten Labour otti voiton briteissä. Konkreettisia vaatimuksia jotka nivoutuu laajempaan ideologiaan. Jos Vasemmistoliitto aikoo edustaa demokraattista sosialismia, sille sosialismille pitäisi löytyä muoto.

Kapitalistinen hegemonia on toki mahtava vastustaja, mutta maailma muuttuu jatkuvasti, ja ideologinen työ tekee mistä tahansa liikkeestä valmiin tarttumaan tilaisuuksiin.

Älkää laulako “sinun täytyy astua johtoon” jos seuraava virke on “no mutta ei kyllä Kokoomus edes päästä meitä lähelle johtoa.” Ei se ole mikään luonnonlaki että te häviätte joka kerta.

Vasemmistoliitto – ei tarvitse hävitä joka kerta

Vähän käytettyjen ehdokkaiden alennusmyynti ja antirasismin ongelmallisuus

Toveri Suvi Auvinen eilisessä blogauksessaan purki ongelmallisuutta joka liittyy siihen miten Perussuomalaisten entiset kannattajat valuu nyt muihin puolueisiin ja se on muille puolueille paitsi mahdollisuus, myös uhka. Erehdyin aiemmin sanomaan että Vassi kestää paremmin kriitiikkiä sosiaalisessa mediassa kuin Vihreät. Pyydän anteeksi, näin ei ole.

Tarkastellaan tätä ihan ensimmäiseksi noin viestinnän ja imagon perspektiivistä. Kaikki tietää että puolueelle on aina kiva jos joku korkeamman profiilin ehdokas loikkaa puolueeseen toisesta puolueesta. Se tuo omat äänestäjät mukanaan ja oman kampanjointinsa ilman että kenenkään puolueessa tarvitsee oikeastaan tehdä mitään sen eteen. Mycket kiva.

Hurstin tapausta Auvinen avasikin enemmän, että mikä siinä haisee, koska Hurstin aiemmat kommentit mm. transihmisten asioista ja maahanmuuttajien asioista on ihan suoraan ristiriidassa sen kanssa mitä Vasemmistoliitto ajaa. Ja lähtökohtaisestihan pitää todeta se että jokainen perussuomalainen on hyväksynyt osallistuvansa rasistisen puolueen toimintaan.

Jo viime viikolla Helsingin Vasemmistoliiton vaalityöntekijä Hanna Mithiku kommentoi asiaa näin:

 

mithiku.PNG
Alkuperäinen status täällä

Perusongelma mihin nämä palautuu on se että Perussuomalaisten peijaisista tuodut ehdokkaat  (erityisesti nimekkäät sellaiset) on itsessään aina ongelmallisia koska se tulee aina näyttämään halpahintaiselta opportunismilta ottaa näitä ehdolle.

Sitoumuksiin vetoaminen, kuten Auvinen kirjoitti, on aika hölmöä touhua koska jokainen tietää ettei niillä ole mitään sen suurempaa arvoa kuin että niillä voi päästä ehdokkaista eroon jos ehdokkaat on avoimesti rasistisia. Kynnys puuttua ehdokkuuksiin on kuitenkin melko korkea ja jos medialta ei tule painetta niin sitä ei tehdä.

Viestintälinjan olisi pitänyt olla paljon, paljon parempi jotta Hurstin kantojen muuttuminen näyttäytyisi todellisena. Hurstin todellisista kannoistahan en toki itse tiedä mitään, mutta Slunga-Poutsalon kuolemattomia sanoja käyttäen, näin nämä asiat koetaan. Ei minua tarvitse vakuuttaa koska minä en äänestä nyt muutenkaan, mutta ne Helsingin äänestäjät, ne pitäisi vakuuttaa siitä että Hursti tulee oikeasti ajamaan tasa-arvoa.

Toiseksi: Vasemmistoliitolla on pikkuisen ongelmaa käsitellä epätasa-arvoisia asenteita oman puolueensa sisällä. Kun keskustelua tästä käytiin Twitterissä, niin joku rovaniemeläinen vasemmistoliittolainen päätti syyttää minua ja Auvista siitä että olemme etuoikeutettuja. Hurstilla on aika paljon massia. Minä elin elämäni ensimmäiset vuodet maatalossa jossa ei ollut juoksevaa vettä ja elän noin kolmella huntilla kuussa.

Ja tietenkin Vasemmistoliitto onnistui viime kesän puoluekokouksessaan tekemään valtavan farssin sellaisesta kysymyksestä kuin että onko puolue feministinen vai ei. Puolueen aktiiveista yllättävän moni ei pidä feminismistä ja puolueen sisäisissä keskusteluissa tämä tuodaan kovaäänisesti esille ja usein. Puolue ei suostu käsittelemään sitä ongelmallisuutta lainkaan.

Voisimme toki myös käsitellä sitä että miten lähtökohtaisesti jokainen suomalainen puolue identifioi itsensä nimenomaan valkoisen kantasuomalaisuuden kautta ja miten suomalaisen yhteiskunnan rakenteellinen rasismi toimii mutta minulle ei makseta siitä joten en mene niin diippeihin tässä.

En sano “tavataan uurnilla” koska en äänestä.

Vähän käytettyjen ehdokkaiden alennusmyynti ja antirasismin ongelmallisuus