Keltaliivit,medianarratiivit ja vähän Venäjääkin

Olen yleensä aina myöhässä, ja Ranskan gilets jaunes, eli keltaliivi-protestit saattavat jo olla hiipumaan päin kun Macron päätti perääntyä ja tehdä myönnytyksiä. Olen seuraillut tätä jonkin verran vailla sen suurempaa intoa, koska on muitakin hommia, mutta seuraaminen on ollut yllättävän hankalaa.

Syy siihen on se että suomalaisessa mediassa ei ole saatu aikaan oikein minkäänlaista analyysiä siitä mistä edes on kyse, lukuunottamatta mahdollisesti Yle Kioskia joka onnistui tiivistämään protestit edes jotenkuten, Instagramissa.

Hesari otti toki sen linjan että emme voi käsittää mistä on kyse, mielenosoittajat ovat lapsellisia ja ainoastaan eliittijournalisti voi ymmärtää sen että muutos mihinkään suuntaan on mahdotonta. Samaan aikaan Yle esittelee kokoelman kliseitä ja tiivistää Ranskan että no, se on vallankumouskansaa. Parempaa analyysiä saa muun muassa entiseltä Baywatch-tähdeltä Pamela Andersonilta.

Journalistisille instituutioille ja hierarkioille on perinteisesti ollut vaikea ymmärtää sellaista poliittista liikehdintää mikä ei asettaudu etabloituneisiin muotteihin. Keltaliiviliike on sellainen, koska sitä motivoi paitsi turhautuneisuus Macronin uusliberaaliin politiikkaan, myös turhautuneisuus siitä että ilmastonmuutokseen halutaan reagoida kulutusveroilla, jotka tuntuvat ainoastaan pienituloisten elämässä eivätkä vaikuta suurituloisten elämään lainkaan. Keltaliiviprotesti onkin vähintään osittain luokkapohjainen, maailmassa missä journalistit pitävät luokka-ajattelua vanhentuneena.

Media rakastui Macroniin täysin. Mutta osoittautuikin että Macronia ei rakasta juuri kukaan muu paitsi media ja rikkaat.

Siksi media ei oikein osaa raportoida siitä mistä edes on kyse, koska se ei kertakaikkiaan sovi liberaalioikeiston paradigmaan. Politiikka halutaan nähdä ainoastaan kapeana osa-alueena yhteiskunnasta, joka on vielä luonteeltaan sellainen että sitä harjoittaa vain poliittinen luokka ja sitä saa kommentoida ainoastaan eliittijournalisti. Kun politiikka menee sen kapean establishmentin kehyksen ulkopuolelle, niinkuin 1990-luvulla Suomessa työttömien protestiliikkeen puitteissa tai nyt Ranskassa, sekä poliitikot että journalistit eivät tiedä mistä on kyse.

Samasta syystä toistuu se mikä seurasi Yhdysvaltojen presidentinvaaleja: syyttäkäämme Venäjää tapahtuvasta, koska emme ymmärrä mistä on kyse. Ei pidä erehtyä siitä etteikö Venäjä olisi toiminut vaikuttaakseen tapahtumiin sekä silloin että nyt, mutta Venäjä ei selitä yksinään Trumpin valtaannousua eikä Ranskan mellakoita. Sen sijaan Venäjä mielellään antaa itsestään kuvan omnipotenttina manipulaattorina. Ja monet ovat sen verran höhliä, että näkemällä Venäjän kaiken takana tekevät Venäjän työt.

 

 

 

 

Keltaliivit,medianarratiivit ja vähän Venäjääkin