Lyhyt essee väkivallasta ja antifasismista

Tämän keskustelun syntyperä on typerin mahdollinen, nimittäin voivottelu siitä että Marco de Witin lippis pöllittiin hänen seuratessaan PVL:n mielenosoitusta Turussa 18.8.2018. De Wit kaatui jahdatessaan rosvoa ja teloi nilkkansa, haha.

Dk4Nz6HXcAAd-F6.jpg

Suomessa on aika monta vuotta nyt ollut enenevissä määrin väkivaltaista äärioikeistoa, mistä olen kirjoittanut aiemminkin. Keskeinen ongelma sen käsittelyssä on nämä aspektit:

  • Oikeistoliberaaleilla ei ole työkaluja äärioikeistolaisuuden käsittelyyn, vaan oikeistoliberaalit vetoavat yleensä siihen että natseilla on myös sananvapaus, ja heidän argumenttinsa pitää todistaa vääräksi. Mutta jo Sartre osasi sanoa sen ettei nämä ihmiset oikeasti hae mitään dialogia: kun muu oikeisto keskustelee äärioikeistolaisen kanssa, äärioikeistolainen voittaa jo siinä
  • Suomen oikeistolaisissa puolueissa on jokseenkin vahvaa tendenssiä tunnistaa äärioikeistolaiset tahoksi, joka tukee oikeistolaisia aatteita, ja nähdä nämä tietynlaisina liittolaisina, mikä on toki väärä tulkinta.
  • Suomen poliisivoimat ovat vähintäänkin suorittavan portaan osalta vahvasti äärioikeistolaisia kannattavia, minkä todistaa vuodot esim. poliisien salaisesta FB-ryhmästä missä oli jaettu Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen natsipropagandaa kenenkään kyseenalaistamatta.

Viimeisen 10 vuoden aikana on muodostunut tietty kuvio siitä että äärioikeisto eskaloi väkivaltaisten keinojen käyttöä eri tavoilla ja eri tilanteissa. Kaasuisku vuoden 2010 Helsinki Pridessa oli ensimmäinen tällainen tapaus joka on saanut suurempaa huomiota, sen jälkeen PVL on mm. pahoinpidellyt eduskuntavaaliehdokkaita Oulussa, tappanut ohikulkijan Helsingissä ja vähemmällä huomiolle jääneitä pahoinpitelyitä on ollut lukuisia. Suomi Ensin/Rajat kiinni -järjestöryppääseen kuuluvat ihmiset ovat pahoinpidelleet ohikulkijoita Helsingin keskustassa lukuisia kertoja vuoden 2017 aikana pitämiensä mielenosoituksien aikana ja tiedossa on myös se, että ryhmän edustajia on otettu kiinni ampuma-aserikoksista.

Näissä tapauksissa on ollut havaittavissa se että poliisin reaktiot väkivaltaisiin ryhmiin on pääosin ollut aneemisia tai kokonaan olemattomia. Tietty määrä rikosilmoituksia toki johtaa aina pieniin tuomioihin oikeudessa, mutta esimerkiksi poliisilain suomia valtuuksia harvoin käytetään näiden ryhmien edustajiin eikä ennen mielenosoituksia tehdä ennalta-ehkäiseviä kiinniottoja. Tosiaan: poliisi on suunnannut ennalta-ehkäisevät kiinniotot kokonaisvaltaisesti äärioikeiston vastustajiin. Viimeksi tänään poliisi otti kiinni kolme henkilöä vastamielenosoittajia Turkuun kuljettavasta bussista.

Ja se mitä olen itse todistanut, on se miten poliisi jatkuvasti käyttäytyy näissä mielenosoituksissa. Äärioikeistolaiset saavat liikkumavaraa, vastamielenosoittajia paimennetaan, ja rintamasuunta on aina vastamielenosoittajiin päin. Väkivaltaisia äärioikeistolaisia ei oteta kiinni edes ilmiselvissä väkivaltarikostapauksissa, mutta vastamielenosoittajat päätyvät putkaan huomattavan helposti.

Voidaan aina tehdä argumentti sen puolesta että poliisin kenttäjohto on tulkinnut tilannekohtaisesti tapauksia ja käyttänyt pakkokeinoja ja poliisilain suomia oikeuksia tietyllä tarkoituksenmukaisella tavalla. Ongelma onkin se että tämä ei kestä tarkempaa tarkastelua koko kuvion kannalta, missä poliisi valitsee aina äärioikeistolaisten edun yli vastamielenosoittajien.

Samaan aikaan poliisihallitus on yrittänyt lakkauttaa PVL:n toimintaa oikeusteitse, mutta kentällä tilanne on täysin päinvastoin ja PVL:n toimintaan ei puututa, kun nämä marssivat tai osoittavat mieltään. Luonnollisin selitys tälle on se, että poliisihallituksella ei ole keinoja puuttua paikallisen poliisin toimintaan.

Se kehyksestä, mutta mihin tämä kehitys on johtanut? Ne laajat kansanryhmät, jotka äärioikeistoa ovat vastustaneet, ovat monesti vaatineet sitä että oikeusvaltio ja laillisuusyhteiskunta toimisi äärioikeistoa vastaan lain sallimilla keinoilla. Noin kymmenen vuotta tätä on yritetty, ja monet onkin tajunneet sen ettei se kerta kaikkiaan onnistu.

Voidaankin aina kysyä sitten, että missä kohtaa tulee vastaan se piste, jossa voidaan todeta että poliisista ei ole demokraattisen yhteiskunnan suojaajaksi. Minulle se tuli vastaan jo hyvän aikaa sitten, joskus vuonna 2015 jo. Looginen jatko sille on se että äärioikeistoa vastaan pitää toimia keinoilla millä hyvänsä, ovat ne sitten laillisia tai laittomia, koska mitä väliä laillisuudella on tilanteessa, missä lakiin nojaava yhteiskunta onkin täysin toimintakyvytön?

Väkivallattomuuden puolesta tehdään aina vetoomuksia, että se pitäisi lopettaa. Mutta miksi? Vaikka Suomen jokainen antifasisti sanoutuisi irti väkivaltaisista keinoista, se ei estäisi natseja käyttämästä väkivaltaa. Ei ole kyse mistään eskalaatioprosessista siinä vaiheessa, jos PVL:n Torniainen on jo potkinut jonkun hengiltä Elielinaukiolla. Siinä ei ole enää eskalaation mahdollisuutta tai riskiä, jos vastapuoli on jo osoittanut olevansa valmis surmaamaan vastustajansa.

Tapahtumat Yhdysvalloissa 2017-2018 osoittavat että väkivaltainen äärioikeiston vastustaminen toimii. Charlottesvillen veriteko johti siihen, että moni äärioikeiston vastustaja päätti väkivallan tien olevan oikea tie, ja se on ajanut monet äärioikeistolaiset liikkeet Yhdysvalloissa ahtaalle, koska nämä eivät voi enää pitää kokoontumisia tai mielenosoituksia ilman sitä riskiä, että kohtaavat väkivaltaa. Liike, joka palvoo voimaa ja valtaa, ei voi menestyä jos se ei pääse esittämään voimakasta.

Mikä on tämän looginen päätepiste? Se että äärioikeisto ajetaan taas maan alle, poissa silmistä ja viedään heiltä kasvun mahdollisuus. Siihen päättyy antifasistinen väkivaltakin, koska se ei ala etsiä uutta kohdetta itselleen.

Siksi väkivaltaisen toiminnan tukeminen on asia jonka jokaisen itselleen rehellisen äärioikeiston vastustajan pitäisi tehdä. Ei pidä hokea mitään moraalisaarnoja ihmisille, jotka väkivaltaisin keinoin puolustavat juuri niitä ihmisoikeuksia, jotka äärioikeisto haluaa viedä pois muilta.

 

 

 

 

 

Advertisements
Lyhyt essee väkivallasta ja antifasismista

Poliittinen väkivalta olikin hyvä asia, kertoo Yle ja mitäpä sitten

Sata vuotta on kulunut Suomen kansalaissodasta, ja Yle päättikin julkaista aiheesta ns. hyvää pohdintaa. Aiemminkin fasistissävytteisistä kolumneista tunnettu Jari Ehrnrooth kirjoittaa siitä miten punavankien teloittaminen ja lähettäminen keskitysleireille kuolemaan olikin hyvä asia. Koska se takasi… liberalismin voiton Suomessa?

Sotahistoroitsija Jussi Jalonen on puhunut aiheesta tyhjentävästi Facebookissa, enkä katso syyksi analysoida Ehrnroothin kolumnia sen enempää, antaa minua fiksumpien ihmisten tehdä sen.

jos jotain leikataan.jpg
Esimerkkiä väkivaltaisesta poliittisesta retoriikasta

Poliittinen väkivalta on sellainen teema, jota on syytä käsitellä hyvin varovaisesti. Sen perusongelma, erityisesti konventionaalisen poliittisesti ajattelevan ihmisen kannalta, on se miten sillä on hyvin usein erittäinkin hyvät perustelut.

Nimittäin kuten olen aiemminkin todennut, yhteiskuntarauhan olemassaolo ei ole automaattisesti mikään hyvä asia. Ikävä kyllä esimerkiksi Suomessa on sellainen tilanne, että poliittinen ja omistava luokka elävät kolluusiossa, ja yhteinen omaisuus siirretään aina mahdollisuuden tullen omistavalle luokalle polkuhintaan. Tehdään päätöksiä leikata lääkekorvauksista ja sosiaaliturvasta niin että köyhimpien elämä huononee entisestään, ihmisiä kuolee, ja tälle kehitykselle ei näy loppua.

Kolumnisti Ehrnrooth itsekin on sitä mieltä että “vapaamatkustajuuden” pitää loppua, koska yhteiskunta kuuluu “korkeasti koulutetulle keskiluokalle” Itsehän sanoisin, että yhteiskunnan ei pidä kuulua poliittiselle luokalle, ei omistavalle luokalle, ja kaikkein vähiten joillekin Ehrnrootheille. Sen pitää kuulua kansalle.

Ehrnroothin omaa logiikkaa noudattaen, ei ole siis mitään keinoa joka olisi väärin sinänsä, mikäli nyt kokee itsensä kovin motivoituneeksi muuttamaan yhteiskuntaa. Ja kukapa huolestuisi sellaisen ihmisen hyvinvoinnista, joka itse on sitä mieltä että joidenkin ihmisten nyt vaan pitää kuolla leireillä koska liberalismi sen vaatii?

Jos puhuu siitä miten joidenkin osa tässä yhteiskunnassa on olla hyväksikäytettyjä, ja joidenkin osa on olla hyväksikäyttäjiä, voisi miettiä myös toki sitä että aikooko hyväksikäytetyt loputtomasti katsella sitä asiantilaa, missä heitä riistetään, heiltä viedään ihmisarvo ja vielä kaiken tämän päälle he saavat lukea Yleisradion kolumnistilta, että tämä on hyvin ja oikein. Tuskin.

Minulle itselleni on useamman kerran sanottu, että mitä mieltä olisin siitä, jos natsit polttaisivat minulta auton, kun olen ollut tuomitsematta ja hyväksynyt natsien omistamien autojen polttamisen. No, minulla ei ole varaa autoon, ja muutenkin olen varsin tietoinen että natsit tekisivät niin joka tapauksessa. Ilmeisesti Ylellä kukaan ei ole vaivautunut kysymään Ehrnroothilta että miltä tuntuisi jos joku kokisi että jotta oikea ideologia voittaa, hänen pitää päätyä vankileirille.

 

Poliittinen väkivalta olikin hyvä asia, kertoo Yle ja mitäpä sitten

Rinteen niskalaukaus-sitaatti ja kolikon kääntöpuoli

Antti Rinne on saanut kansalaiselta viestiä. Eduskunnan yksi pöntöimmistä edustajista, Simon Elo on paheksunut tätä ja Rinteen pitäisi ilmeisesti nyt lähteä kylille ja pyytää kaikilta anteeksi.

Tätä tosiaan lehtijutun perusteella on paheksuneet jotkin muutkin. Niinkuin joku Nordean ekonomisti.

Screenshot 2018-01-06 16.35.18.png

 

Poliittinen retoriikka oppositiossa. Ikävä kyllä ne puheet mitä joku Simon Elo tai Olli Kärkkäinen pitää sopimattomina, eivät ole opposition retoriikkaa. Se on suoraa ja filtteröimätöntä puhetta kansalta. Aktiivimalli oikeasti sattuu tosi pahasti ihmisiin, ja sen pitäisi olla helppoa ymmärtää että miksi.

Se johtuu ihan yksinkertaisesti siitä että täysin perustellusti tosi moni pienituloinen, työtön ja opiskelija näkee tilanteen sellaisena kuin se on: päättäjiä ei oikeasti kiinnosta heidän tilanteensa lainkaan. Jotain sanoja silloin tällöin kuuluu, mutta hups vaan niin leikataan sosiaalietuuksia ja vähennetään lääkekorvauksia, eikä tarjota yhtään minkäänlaista tulevaisuutta.

Siksi joku sanoo sitä niskalaukaukseksi. Ei siksi että kolmenkympin leikkaus olisi kaikille kriittinen, vaan siksi että näille leikkauksille ei näy loppua, eikä töitä ole ja jos on edes sen verran ikää kuin minulla, joku uuteen alaan opiskelukin on täysin mahdotonta. Ei tulevaisuutta, ei toivoa, ei mitään syytä luottaa päättäjiin. Lisätään siihen päälle vielä joku Juhana Vartiainen jonka mielestä köyhällä ei pidä olla oikeutta ostaa ruokaa, niin todellisuus näkyy sieltä imagoviestinnän takaa turhan selkeänä.

Kolikon toinen puoli: Rinne joko ei puhu niistä tai ei saa sen kaliiberin viestejä kuin mitä sitä saattaa kuulla tuolla ulkomaailmassa, pubien tupakkapaikoilla, baaripöydissä ja illanvietoissa.

Siellä on nimittäin usein sellaista ilmapiiriä, että ei puhuta siitä että hallitus antaa niskalaukauksia, vaan vähän niinkuin toisin päin. Ja sitä puhetta ei ole mikään pysäyttämässä, ei vaikka Nordean ekonomisti kävisi paheksumassa sitä. Totta kai jos he olisivat sitä kuulemassa, tulisi tätä samaa paheksuntaa ja jankutusta siitä miten Suomi on demokraattinen yhteiskunta ja väkivalta on aina tuomittavaa ja plaa plaa.

Viittaan tässä käymäni keskusteluun jonkun liberaalin kanssa. Siltä tuli jotain samanlaista jankutusta, ja totesin siihen sitten että “Ei väliä vaikket uskoisi poliittiseen väkivaltaan, poliittinen väkivalta kyllä uskoo sinuun.”  Nimittäin, siinä kohtaa kun usko päättäjien välittämiseen menee perustavalla tavalla, ne tässä yhteiskunnassa joilla ei omasta mielestään ole mitään menetettävää, voivat tehdä aivan mitä haluavat ja yhtään mikään ei sitä estä. 

Jos työtön nähdessään hallituspuolueen kansanedustajan Prisman hedelmäosastolla päättää että nyt lähtee, sitten lähtee. Yhteiskunnassa missä kansanedustaja on sen verran pieni herra, ettei ole aidattua asuinaluetta eikä henkivartijoita, ja ostoksetkin tehdään itse, mikään ei seiso sen suuttuneen työläisen ja päättäjän välillä siinä hetkessä.

Pitäisikö siinä kohtaa sääliä päättäjää ja tuomita tapahtunut? Ei. Päättäjä on ollut sitä yhteiskuntaa luomassa, missä muita vaihtoehtoja työläiselle ei ole.

P.S. Jos joku teistä lukijoista sattuu tuntemaan Antti Rinteen, pistäkääpä tämä hänelle koska olisi mielenkiintoista kuulla mitä Rinne siihen sanoo.

 

 

Rinteen niskalaukaus-sitaatti ja kolikon kääntöpuoli

“Parempaa väkivaltaa” ja hölmöt retoriset ansat

danuta.jpg
Jottei esikatselukuvissa ole aina pelkästään Twitter-kuvankaappauskuvia.

SV: Ruudunkaappauksissa väkivallalla fantasiointia.

Kirjoitin jo aiemmin tästä äärioikeiston retoriikasta, mutta voisin nostaa esiin tässä huvikseni yhden spesifisen jutun, koska tämän uutisen jälkeen se nousee taas esiin. Siitä huolimatta että mitään oikeaa väkivaltaa ei tapahtunut ja no, uutinen perustuu Halla-ahon FB-statukseen ja voisi kuvitella että se on mukavasti väritetty.

PÄIVITYS: Halla-aho oli tosiaan värittänyt tarinaa. Niinkuin sanan merkityksessä “valehdellut.”

Eli: äärioikeistolaiset jaksavat hokea sitä että Li Andersson kutsui vasemmiston väkivaltaa paremmaksi väkivallaksi. Andersson ei tehnyt niin, vaan kutsui sitä erilaiseksi, mikä lienee no-brainer: jos vasemmistossa käytetään väkivaltaa, sen motivaatio ja kohteet on radikaalisti erilaisia kuin äärioikeistossa. Niko Peltokangas kirjoitti omaan blogiinsa aiheesta pari vuotta sitten.

Ja vilkaistaan taas Twitteriin koska ilmeisesti Twitterin saostuskaivon tyhjennys täyttää tätä blogia ihan mukavasti.

parempaa väkivaltaa
♫ ootkos nähnyt tän / uckelsin sakian ja viiksekkään / Reijo Tossavainen, se hän juuri on nimeltään ♫

parempaa väkivaltaa 2

Ja niin edelleen ja niin edelleen, eiköhän tämä riitä. Sen toistaminen jatkuu loputtomiin osittain siksi että vasemmistossa ei osata dekonstruoida sen tarkoitusta. Se pitää kerta toisensa jälkeen debunkata koska yritetään näyttää mahdollisimman poliittisesti uskottavilta ja sen sellaista (oletteko koskaan huomanneet: tämä ei ole minulle mikään huolenaihe?).

Sen sijaan että puhutaan siitä että äärioikeisto on syyllistynyt ja syyllistyy väkivaltaan, päädytään puhumaan jostain pääosin hypoteettisesta äärivasemmiston väkivallasta. Sillä voidaan myös vetää samalle viivalle se miten Halla-ahoa on häiriköity ja miten uusnatsi potki jonkun hengiltä.  Hölmömpikin huomaa että nämä asiat ei ole samanlaisia. Vain toinen niistä on väkivaltaa.

Mitä minä sitten suosittelisin? No, sanokaa vaikka että HYVÄ TURKU, koska ainakin omasta puolestani olen sitä mieltä että rasistit ei kuulu Turkuun. Ei se uhkaa yhtään mitään että jotkut käy yöllä vittuilemassa Halla-aholle, erityisesti kun Halla-aho itse on huomattavasti enemmän leikitellyt väkivallan mahdollisuudella kuin joku Li Andersson tai Paavo Arhinmäki.

scripta.PNG
Lähde: Scripta, kirjoitus “Kommentti homonampumiskohinaan”

Väkivallalla leikkiminen on vähän sellainen “älä lähde rodeoon jos et kestä hevosii”-tyyppinen juttu. Halla-ahon rasistinen retoriikka on aivan varmasti toiminut monella motivaationa rasistiseen väkivaltaan, ja näin ihan tuoreeltaan Halla-aho on organisoinut häirintäkampanjoita mm. Turun Sanomien Rebekka Härköstä vastaan. Jos alkaa tulla vastareaktiota, niin so it goes, sanoisi Vonnegut.

Ja: Vastareaktiot on kuitenkin olleet jopa suhteettoman lievästä päästä. Suomessa ei juuri sellaista äärioikeistolaista poliitikkoa ole, joka ei saisi kulkea kadulla rauhassa. Joten ehkä olisi aika lakata vastaamasta äärioikeiston “parempaa väkivaltaa”-hokemiseen. Irtisanoutukaa sitten kun on jotain mistä irtisanoutua.

“Parempaa väkivaltaa” ja hölmöt retoriset ansat