Missä vaiheessa pitää menettää luottamus?

Seikkailuja yksityistetyn byrokratian parissa tänään, mutta niistä ehkä toiste. Sen sijaan haluan kysyä hyvin yksinkertaisen kysymyksen: missä vaiheessa pitää menettää luottamus?

Me kuulemme näitä juttuja uudestaan ja uudestaan, siitä miten viranomaiset toimii todennäköisesti lainvastaisesti tehdessään palautuspäätöksiä, ja miten poliisi säännönmukaisesti rikkoo palautuskieltoja siitä huolimatta että myös yksittäinen virkamies on velvollinen noudattamaan niitä.

Tai se että Kela on tulkinnut lakia lainvastaisesti ja vetoaa siihen että tämä on käytäntö.

Monien vastaus on aina että nämä asiat pitää korjata. Mutta niitä ei korjata koskaan, koska poliitikkojen intresseissä ei ole tehdä niin. Vuodesta toiseen jatkuu sama meininki missä ihmisten perusoikeuksia rikotaan ja joltakulta saattaa mennä henki, toiselta asunto alta.

Joten missä vaiheessa saa sanoa nyt riitti, en luota enää koskaan? Vaikuttaa kovin ilmiselvältä se että vasemmistopoliitikkojen hokemia parannuksia ja korjauksia ei tulla koskaan tekemään, joten olisiko parempi tehdä lopultakin jotain muuta.

Se oli se kysymys.

 

 

 

 

 

 

 

Advertisements
Missä vaiheessa pitää menettää luottamus?

Käännytyslento, media, eichmannisaatio: Kuka enää uskoo mihinkään?

Ajattelin koota yhteen blogaukseen ajatuksia maanantaisen käännytyslennon jälkeen.

Eero Mäntymaa on kirjoittanut huonon analyysin tapahtumista, kuten hänellä on tapana. Myös Jussi Pullinen käy syömässä samasta paperiroskiksesta. Oikeastaan pitäisi ehkä enemmän puhua kirjoittajien motivaatioista kuin siitä mitä he ovat kirjoitelleet.

Journalistit närkästyivät jo maanantai-iltana Twitterissä siitä kun palautuksia vastustavat kansalaisaktivistit huutelivat journalisteille että miksei tästä uutisoida. Journalistin vakiovastaus on aina “onko meillä velvollisuus?” mitä ei yleensä silloin kuulla kun journalistit nostavat ylös uutisen joka miellyttää heitä itseään. Journalistit, jotka jatkuvasti tukehtuvat  omahyväisyyteensä siitä miten he ovat neljäs valtiomahti ja vallan vahtikoira, mutta käytännössä kirjoittelee täysin tyhjänpäiväisiä uutisia ja myötäilee meidän troglodyyttistä pääministeriämme. Samalla tavalla journalistien kritiikki ei nyt kohdistukaan siihen että valtio lähettää turvapaikanhakijoita kuolemaan perustuslain vastaisesti, vaan siihen että on todella hurjaa, jos Pasilan poliisitalon edellä mielenosoittajat blokkaa poliisiautojen kulkureitin.

Samalla tavalla puhuttiin siitä että koska huhut levisivät ja vahvistettuja tietoja ei ollut, oli kyseessä jonkinlainen infosota. Mitä se sitten tässä kontekstissa tarkoittaa? Onko kyseessä infosota jos ihmiset sosiaalisessa mediassa vaihtaa tietoja sen perusteella että mitä paikalla mielenosoituksessa olevat kertoo? Koska mitään muuta ei voi tehdä, jos poliisi ei tiedota, Maahanmuuttovirasto ei tiedota ja yksikään media ei ole Huvudstadsbladetia lukuunottamatta paikalla.

Pitäisikö yksittäisen kansalaisaktiivin joka kerta jäädä kotiin jos hänellä ei ole 100% varmaa tietoa siitä mikä tilanne on? Pitääkö odottaa että Tuomas Muraja ehtii faktantarkistuspartionsa kanssa paikalle?

Onko sillä edes väliä? 

Noin lähtökohtaisesti voisi ajatella että totta hitossa se on oikein osoittaa mieltä käännytyksiä vastaan, jos ihmisiä lähetetään poliisivartiossa Afghanistaniin kuolemaan. Se on esimerkiksi perustuslain vastainen teko jo itsessään. Jos hallitus, ministeriöt, virastot ja poliisi hyväksyy perustuslain rikkomisen näin, niin eiköhän ainoa joka voi siihen enää reagoida on kansa. Ja kansalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin osoittaa mieltä.

Media onkin jotenkin oudosti närkästynyt siitä että spontaani protesti tapahtui ilman median panosta siihen, joten pitää vähätellä tapahtumia. Mäntymaan tapauksessa pitää myös Pontius Pilatuksen hengessä pestä kätensä nykyisestä asiantilasta: päätökset on tehty joten nyt pitää pakkokäännyttää. Eikä ole, sinä K-menu -tasoinen Paperi T. Se on sitä eichmannisaatiota.

poliisi kertoo 2017.jpg

Ja 4.4. tapahtuneessa protestissa taas poliisi päätti valehdella avoimesti. “Tunkeutuminen” tarkoitti sitä että mielenosoittajista osa käveli sisään ministeriön avoimista ovista ja jäi aulaan odottamaan ja sitten lähtivät pois rauhallisesti.

Tähän Mäntymaa tai Pullinen ei puutu, tietenkään.

Eichmannisaatio

Toinen päälinja mitä tässä on hallituksen, lehdistön ja lakiuskovaisten taholta jatkuvasti hoettu on se miten se mitä tapahtuu on täysin lain ja järjestyksen mukaista. Poliisi tottelee vain käskyjä, poliisilla ei ole harkintavaltaa, Maahanmuuttovirasto toimii lain mukaisesti.

Hannah Arendtin klassikkokirja Adolf Eichmann ja pahuuden arkipäiväisyys käsittelee hyvin tätä suomalaisten poliitikkojen ja viranomaisten asennetta. Käskyt on annettu siinä järjestyksessä kuin ne pitääkin antaa, paitsi että tässä kontekstissa Sipilä on Führer, Risikko Heydrich ja Nerg Eichmann.

Jokainen, jolla on edes hitunen jonkinlaista etiikkaa sielussaan, osaa sanoa että ihmisten lähettäminen kuolemaan on väärin. Siksipä ehkä Päivi Nerg haluaa rakentaa haastatteluissa kuvaa siitä, että laillista järjestystä vastustaakin jonkinlainen salaliitto.

Sipilän Eichmanneille on tosiaan hyvin tärkeää korostaa sitä että he toimivat niinkuin laki sanoo.

SieppaaNerg.PNG
Lähde: Aamulehti 5.4.2017

Nerg toki sivuuttaa sen että kyse on nyt pohjimmiltaan siitä että vallassa on ihmisoikeuksia kunnioittamaton hallitus. Rasistinen politiikka on olemassa siksi että hallituspuolueet saisivat pidettyä kiinni rasistisista äänestäjistään. Jos Kepun vaalimenestys riippuu siitä lähetetäänkö ihmisiä kuolemaan, todellakin lähetetään.

Ja mitä tuomareihin tulee, niin juurihan käräjäoikeus totesi ettei ole väärin heittää polttopulloilla vastaanottokeskusta. Se on itse asiassa mielenilmaisu. Sen sijaan Alexander Stubbin päälle ei saa heittää kolajuomaa, siitä tulee tuomio.

Eiköhän se riitä esimerkiksi siitä että oikeusjärjestelmä pohja perusoikeuksissa ja ihmisoikeuksissa on silkkaa soopaa. Käännytysten mahdollistaminen osoittaa sen että oikeuslaitos on käytännön tasolla poliittisessa ohjauksessa, koska kyllähän se nyt jokaiselle ihmiselle pitäisi olla selvää että Afganistan ei ole turvallinen maa.

Ja mitäpä siitä että poliisi ei välitä edes siitä onko käännytyspäätökset lainvoimaisia, ellei joku nosta kohua siitä. He vain noudattavat ohjeita.

Huhujen mukaan ainakin osa Afganistaniin palautetuista on jo kuollut. Kukapa faktatarkistaisi nämä? Sata vuotta täyttävä Suomi on tosiaan palannut alkujuurilleen ja siihen valkoiseen terroriin, jonka pohjalle maa on alunperinkin rakennettu.

 

 

 

 

 

 

Käännytyslento, media, eichmannisaatio: Kuka enää uskoo mihinkään?

Suomen poliisi ja reservipoliisipataljoona 101

Olen iltalukemiseksi kahlannut läpi Christopher Browningin kirjaa Ordinary Men – Reserve Police Battalion 101 And The Final Solution in Poland Ja tänä iltana saimme taas vaihteeksi nähdä tällaisia kohtauksia Pasilasta (sisältövaroitus: poliisiväkivaltaa), missä osoitetaan mieltä pakkokäännytyksiä vastaan, kuten myös Helsinki-Vantaan lentokentällä. Tilanne kehittyy hetki hetkeltä kun kirjoitan tätä, ja emme tiedä miten käy loppujen lopuksi.

Browningin kirja kertoo tavallisista saksalaisista reservipoliiseista, jotka välttivät varsinaisen sotapalveluksen mutta pääsivät tai joutuivat lopullisen ratkaisun suorittavaksi portaaksi. Hyvin harva näissä palvelleista tuomittiin sodan jälkeen vaikka syytä olisi riittänyt: juurikin nämä yksiköt suorittivat mm. joukkoteloituksia.

Osa miehistä oli vastentahtoisia, osa veti viinaa rohkaisuksi, osa hankki paikallisia hoitamaan ampumiset puolestaan ja merkittävä osa osallistui muitta mutkitta massamurhaan. Juuri kukaan ei loppujen lopuksi kieltäytynyt.

Samalla tavalla tänään Suomessa toimii Suomen poliisi. Kaikki jaksavat aina muistaa että poliisilla on velvollisuus toteuttaa nämä pakkokäännytykset, mutta minä en näe erityisemmin vastentahtoisuutta noissa poliiseissa, jotka päästävät poliisikoirat mielenosoittajien kimppuun, huitovat sattumanvaraisesti patukoillaan ja ennen kaikkea lastaavat ihmisiä, joiden joukossa lapsia, lentokoneisiin matkalle hyvin todennäköiseen kuolemaan.

Jokaisella meistä on mahdollisuus valita mitä me teemme tässä maailmassa. Yksittäinen poliisimies voi valita monesta vaihtoehdosta jos hänet määrätään suorittamaan käännytyksiä: hän voi kieltäytyä tekemästä sitä ja kohdata siitä saatavan rangaistuksen suoraselkäisesti. Hän voi soittaa töihin ja ilmoittaa olevansa flunssassa. Hän voi vaikka suoraan irtisanoutua jos niikseen tulee. Mikään näistä vaihtoehdoista ei ole tietenkään täysin vailla seurauksia, mutta mitään sellaisia seurauksia näistä ei tule etteikö niiden kanssa pystyisi elämään.

Miten poliisit sitten elää oman omatuntonsa kanssa, kun tietävät että ovat toteuttaneet sellaisen hallituksen ohjeita, joka ellei täysin lain kirjaimen merkityksissä, vähintäänkin moraalisella tasolla tekee rikoksen ihmiskuntaa kohtaan pakolaispolitiikallaan? Ei kukaan voi kiistää henkilökohtaista vastuutaan tuollaisessa kohtaa.

Suomen poliisi ja reservipoliisipataljoona 101