Mediakritiikkiä ilman kyyneleitä tai kirosanoja: Infosota, MV-lehti ja kuinka meillä aina näin käy

Tämän jutun pohjille olen lukenut noin puolet Saara Jantusen Infosota-kirjasta joskus talvella 2016. Oli yövuoro ja olin töissä, joten en muista siitä paljoa mitään. Mutta siitä lähdetään.

iljardisuunnitelma
vohoi

Infosota on uusi Pommerin sota

Infosodasta on puhuttu paljon, erityisesti vuoden 2016 vaalien jälkeen maailman kun melko ilmiselvästi Venäjä sekaantui eri keinoin Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin, vaikkakaan kukaan ei osaa varmaankaan sanoa tässä kohtaa miten merkittävää se oli.

Infosodan teoriasta on kirjoitettu vaikka kuinka paljon, ja kotona Suomessa ollaan puhuttu siitä miten MV-lehti on edustanut erityisen venäjämielistä linjaa ja niin edelleen ja niin edelleen. Siinä ohessa MV-lehti on toiminut väylänä vainota ja ahdistella ääri- ja laitaoikeistolaisten kirjoittajien kuviteltua tai todellista vastustajia, niinkuin Jessikka Aroa, Rebekka Härköstä ja Saara Jantusta ja monia muita.

Infosota on tiivistettynä masinoituja kampanjoita puhua medioissa asioita mitkä eivät ole totta. Siihen tiivistettynä, se ei vaikuta kovinkaan fiksulta, innovatiiviselta tai edes toimivalta.

Jostain syystä kuitenkin Ilja “Totuus Velvoittaa” Janitskin sai kansan syvät rivit lukemaan MV-lehteä ja sekoilemaan sen innoittamana pitkin internetiä ja poliittisia kuvioita. Miksi?

Ja mitä sanoo lehdistö, kuudeskymmenesyhdeksäs valtiomahti?

Syistä miksi toistaitoisen lieksalaisen rahastusprojekti sai niin paljon huomiota ja näkyvyyttä on puhuttu loppujen lopuksi yllättävän vähän. Janitskin huomasi että rasismilla teki mainosrahaa, kunnes mainosrahat loppuivat, siksi että demarinuorten Hanna Huumonen alkoi heitellä kapuloita rattaisiin. Ja sitten tuli oikeusjutut ja Juha Korhonen (PHRO) osti koko MV-lehden pois Janitskinilta koska no, kukapa tietää mutta ei se mikään voittajan veto ollut.

vauhtia
tirsk

Mutta, miksi? Miten ihmeessä se onnistui siinä missä joka ainoa laitaoikeiston ja äärioikeiston projekti (ehkä lukuunottamatta Päivän Byrokraattia) on epäonnistunut?

Itse kokisin sen niin että osittain syy on mediassa ja valtiollisissa toimijoissa. MV-lehti on oire niistä vioista mitä suomalaisissa instituutioissa oli jo valmiiksi, ja väylä mitä kautta mätä purkautui.

Erilaiset laitaoikeistolaiset ja äärioikeistolaiset usein haluavat puhua siitä miten valtamedia on vihervasemmiston talutusnuorassa. Asiahan ei ole näin: suomalainen media on tutkitusti pääosin hyvinkin oikeistolaista. Ongelma on sen oikean laidan perspektiivissä, koska siellä ei osata nähdä että keskiverto toimittaja saattaa äänestää vihreitä, mutta on siltikin hyvin vakaasti oikeistolainen jota ei kiinnosta sosialismi lainkaan. Suomalainen media ylipäätään on vahvasti keskittynyttä neljän eri mediatalon ympärille. Eikä näitä medioita erityisemmin harmittanut ryhtyä tienaamaan rahaa rasismillakaan.

Hegemonia saattaa olla liberaali, mutta se on ehdottoman oikeistoliberaali hegemonia. Se on hegemonia, missä voidaan nähdä toimittajat ehdottomasti fukuyamalaisen historian loppu -ajattelun kannattajina. Media on yksiääninen sen suhteen, että media ei kovinkaan paljoa halua lähteä haastamaan nykyjärjestelmää. Uskotaan voimakkaasti siihen että nykyjärjestelmässä voidaan tehdä pieniä korjausliikkeitä, ja se riittää. Sosiaalipornon aika on ohi.

Vasemmalta katsoen tilanne on sinänsä selvä, voi vaikka lukaista Emilia Kukkalan ja Pontus Purokurun kirjan Luokkavallan vahtikoirat ja tulla samankaltaisiin analyyseihin kuin itse tässä. Mutta oikealla tilanne on toinen: ihminen joka on ehdollistunut ajattelemaan että hän edustaa jotain sellaista kuin todellinen suomalainen kansa tai nettoveronmaksajia, hän ei kykene analysoimaan omaa positiotaan marginaalissa.

Jännittävintähän on se miten tämä marginaaliasema on monesti kuvitteellinen: Perussuomalaisten äänestäjät on keskimäärin olleet hyvätuloisia eivätkä duunareita.

Olisiko yhteiskuntakriittisempi media kyennyt ehkäisemään sen, miten vuonna 2010 ja siitä eteenpäin turhautuneisuus suomalaisen yhteiskunnan instituutioihin ja vastaaviin hyvin pitkälti alkoi purkautua nimenomaan jonkin MV-lehden kautta joka syötti lukijoilleen rasismia lietsoakseen lisää salaliittoteorioita? Ehkä.

Olisiko yhteiskuntakriittisempi media voinut kritisoida myös nousevaa rasismin aaltoa tehokkaammin? Aivan taatusti. Nyt Perussuomalaiset pääsi nousemaan ilman että Timo Soini kohtasi median taholta yhtään arvostelua, ja media leipoo Jussi Halla-ahosta salonkikelpoista ja relevanttia normaalia poliitikkoa joka päivä.

Olisiko yhteiskuntakriittisempi media pystynyt vastaamaan infosotaan paremmin? Aika varmasti kyllä.

Ja lopuksi sana valtiovallasta

Alamme olla sen prosessin alussa, jonka päässä siintää MV-lehden loppu. Oikeusjuttuja on liikaa, mainostuloja ei tule ja kaikesta päätellen Korhosella on melkomoisia vaikeuksia ylläpitää touhua ilman jatkuvaa rahan pyytelyä tukijoiltaan. Mutta miksi ihmeessä siihen on mennyt niin kauan?

Kyllähän jokainen joka näkee Ilja Janitskinin tajuaa että ei siinä ole mikään Erikeeper-uutisten professori Moriarty. Silti siihen meni yli kolme vuotta, että Janitskin päätyi istumaan leivättömän pöydän ääreen.

Editointi: Liittymättömässä aiheessa, nykyinen valtakunnansyyttäjä alleviivaa vielä tätä hienosti:

Toiviainen kirjoittaa Uotin julkaisemassa vastauksessa, että “mahdollisuutta syyttää ilman asianomistajan syytepyyntöä voitaisiin tarvita, jos jokin tiedotusväline toistuvasti syyllistyisi törkeisiin kunnianloukkausrikoksiin. Tärkeän yleisen edun arvioinnissa on otettava huomioon myös yksityiset edut.”

Vastaus on toki se että ennenkuin tarpeeksi yhteiskunnallisesti merkittävät toimijat kuten Sanoma ja Yle alkoivat ajaa omia juttujaan MV-lehteä vastaan, viranomaiset eivät liikuttaneet evääkään sen pysäyttämiseksi. Ja vielä tänäänkin MV jatkaa todellisten tai kuviteltujen vihollistensa vainoamista.

Jos olisi ollut sellaiset viranomaiset, joita olisi kiinnostanut tämä asia aiemmin, olisi ehkä mennyt eri tavalla. Mutta ei ole.

Advertisements
Mediakritiikkiä ilman kyyneleitä tai kirosanoja: Infosota, MV-lehti ja kuinka meillä aina näin käy

Mediakritiikkiä ilman kyyneleitä tai kirosanoja: Median rasismista

Long Playn toimituspäällikkö Anu Silfverberg kirjoitti viime perjantaina Long Playn perjantaikirjeeseen joukkotuhonnasta, ja mikä siihen johtaa. Erittäin hyvin ja humaanisti kirjoitettu, ei siinä mitään. Ongelma onkin siinä Silfverberg puhuu kansanmurhatutkimuksesta puhumatta siitä miten yhteiskunnallista vastakkainasettelua tehdään.

Ruandassa Radio Télévision Libre des Mille Collines. Natsi-Saksassa Völkischer Beobachter ja Der Stürmer. Ja nämä on vain räikeimmät esimerkit. Median rooli nykyisessä rasismin ja äärioikeiston nousussa on ollut enemmän kuin merkittävä.

Näin Iso-Britanniassa, miten Suomessa?

 

Joku saattaa todeta että no mutta nuohan on vain iltapäivälehtiä. Mutta, myös Yle on käyttänyt ilmaisuja kuten “turvapaikanhakijoiden tulva” ja “turvapaikanhakijoiden vyöry” täysin ongelmitta, vaikka juuri tämä on sitä dehumanisoivaa kielenkäyttöä, minkä tarkoitus on saada lukija ajattelemaan turvapaikanhakijoita vellovana ihmismassana, eikä yksilöinä.

Toimitaanko tietoisesti rasistisesti? Monesti kyllä. Mitä rasistisempi otsikko, sitä enemmän lehti myy tai sitä enemmän linkkiä klikataan. Joku sanoo toki tässä kohtaa että kyllähän lehdet julkaisevat myös positiivisia juttuja turvapaikanhakijoista, mutta niissäkin on omat ongelmansa. Perustason juttu on luonteeltaan “tämä turvapaikanhakija sai töitä ja naapurit tykkää joten hän on tervetullut.” Turvapaikan saamisen kriteereinä ei kuitenkaan pitäisi olla se että saako joku töitä tai pidetäänkö hänestä.

Tai miten käsitellään avoimen rasistisia poliitikkoja. Me Naiset voi kirjoittaa herttaisen parisuhdejutun Jussi Halla-ahosta välittämättä lainkaan siitä mitä tämä edustaa (kysykääpä sitä mitä Halla-aho totesi Rosa Meriläisestä). Tai Laura Huhtasaaresta. Tai kerta toisensa jälkeen kirjoittaa maisterisjätkä-tyyppisiä juttuja Timo Soinista piittaamatta siitä että Soinin hokema kulttuurimarxilaisuus on suoraan Natsi-Saksan kulttuuribolševismistä tuleva termi.

Siksi onkin jotenkin niin hämmentävää se, miten Silfverberg kirjoittaa vastakkainasettelusta ja vihapuheesta puhumatta lainkaan siitä että miten se mahdollistetaan, tai ilman kontekstualisaatiota. Jos jollakulla siitä on vastuu, niin medialla. Kun puhutaan median rasistisuudesta, monesti sitä kuitenkin kuulee toimittajilta, monesti sellaisilta jotka henkilökohtaisesti tunnen, että eihän media ole mikään monoliitti kuitenkaan ja toimittajia on erilaisia.

Ei se ole monoliitti, ei tietenkään. Ylellä ja Persujen rasistisella propagandatuutilla Suomen Uutisilla on eroja. Mutta media on silti kokoelma hierarkisia rakenteita, joilla on läheiset suhteet toistensa kanssa. Ansaintamallit ja uutisoinnin logiikka on sellaisia käsitteitä mitä jaetaan mediassa. Jos rahaa ja näkyvyyttä tulee rasismilla tai rasismin tukemisella, jokaisella erillisellä medialla on paineita siihen suuntaan. Ikävä kyllä jopa Ylellä, jota halutaan pyörittää kuin yritystä.

Siinä se ongelma Silfverbergin perjantaikirjeen suhteen. Se on kirjoitettu niinkuin kirjoittaja olisi täysin ulkopuolinen siitä kontekstista, missä rasistista ideologiaa nostetaan esille, mutta kukaan median edustaja ei ole. Vastakkainasettelu on todellista, ja puoltaan ei voi olla valitsematta. Voi joko puolustaa ihmisarvoa tai mennä fasistien kelkkaan.

 

 

 

Mediakritiikkiä ilman kyyneleitä tai kirosanoja: Median rasismista

Mitä sanot ihmiselle, joka aikoo tappaa itsensä köyhyyden takia?

SV: Kuolema, itsemurha.

Yleisesti en jaksa käydä keskusteluja blogini kommenttien pohjalta (sori, olen siten laiska), mutta koin tämän kommentin maanantaiseen tekstiini sen verran puhuttelevaksi, että käsitellään nyt sitä.

köyhyyskuolema

Alkuperäinen kommentti täällä

Niin, mitäpä tähän pitäisi sanoa? Ei mitään. Siihen ei voi sanoa yhtään mitään. Siihen ei pidäkään sanoa yhtään mitään. Monet haluaa sanoa jotain sellaista kuin voimia sinulle tai pitäisiköhän sun puhua tuosta jollekulle tai varmasti sullekin vielä tapahtuu jotain hyvää. Niin ei pidä tehdä, koska se on täysin epärehellistä ja vastenmielistä.

Köyhyysdiskurssi mediassa pyörii monesti sen ympärillä että köyhyydestä voi nousta. Se on massiivinen valhe. Totta kai joku aina sieltä nousee, en sitä kiellä, koska poikkeustapauksia on aina. Yhteiskunnan laajuutta katsoessa taas trendi on siihen suuntaan, että köyhyys lisääntyy ja sosiaalinen liikkuvuus vähentyy aina enemmän ja enemmän. Hyvin suuri osa niistä jotka on toisen sukupolven työttömien perheistä kotoisin (eli isovanhemmat menetti työnsä 1990-luvun lamassa, vanhemmat eivät koskaan työllistyneet pitkäaikaisesti) eivät tule koskaan tuntemaan mitään muuta kuin jatkuvan ja koko elämän kestävän köyhyyden.

On alhaista ja vastenmielistä antaa ihmisille toivoa jos toivoa ei ihan oikeasti ole. Kun turvaverkot on leikattu minimiin, ei ole varaa kouluttautua, ja koulutetutkin ihmiset jäävät vaille työtä, niin kouluttamaton (tai ne joilla jäi koulutus kesken kuten minä) ei kerta kaikkiaan tule saamaan töitä, ellei olosuhteet muuten ole jotenkin äärimmäisen poikkeukselliset.

Yhteiskunta päätti kuitenkin suuressa viisaudessaan hiljentää ne jotka toteavat, täysin loogisesti ja materiaalisiin olosuhteihin perustuen, ettei heidän elämänsä tästä parane koskaan. Aina löytyy joku sanomaan että auttaisikohan terapia? Mihin sen pitäisi auttaa? Ei se että työtön käyttää rahansa terapiaan luo uusia työpaikkoja. Jos on työkykyinen mutta töitä ei ole, se on yhteiskunnallinen ongelma, ei psykologinen, mutta köyhyys on päätetty medikalisoida. Ratkaiseeko se oikeasti mitään, että psykiatrian ja lääketieteen keinoin saadaan ihmiset ainoastaan pysymään elossa ilman että heidän elämänsä parantuvat muuten lainkaan?

Siteeraan tässä Mark Fisherin kirjaa Capitalist Realism: Is There No Alternative? 

Instead of treating it as incumbent on individuals to resolve their own psychological distress, instead, that is, of accepting the vast privatization of stress that has taken place over the last thirty years, we need to ask: how has it become acceptable that so many people, and especially so many young people, are ill? The ‘mental health plague’ in capitalist societies would suggest that, instead of being the only social system that works, capitalism is inherently dysfunctional, and that the cost of it appearing to work is very high.

Tuleeko asiat koskaan parantumaan? Tuskin. Sen sijaan kontrolli köyhiin ja työttömiin lisääntyy, koska niinkuin 1600-luvulla, meidän päättäjämme pitävät köyhyyttä moraalisena vajeena eikä materiaalisena ongelmana. Jos ainoa muutos mitä elämässä saattaa olla edessä on pääseminen johonkin työpajaan jossa täytetään ristikoita, eikö siinä ole oikeasti ihan hyvä syy miettiä että kantaakohan tuo kurkihirsi ihmisen painon?

Tämäkin kirjoitus on huuto siihen tyhjyyteen mikä meidän yhteiskunta on. Se saa vastauksekseen honotusta siitä miten asiat nyt kuitenkin on enimmäkseen hyvin ja onhan meillä sosiaaliturva. Enimmäkseen hyvin ei kauheasti lohduta, jos on yksi niistä joilla ei mene hyvin ja joilla ei voi mennä koskaan hyvin. Ja mikä on sosiaaliturvan tarkoitus? Onko se jonkinlainen päättäjien sideharso jonka pitää peittää syyllisyydentunnon tekemät haavat? Onko tarkoitus pitää ihmisiä elossa vaikkei kukaan näistä ihmisistä välitäkään? Onko tarkoitus elää, vaikkei elämässä olisikaan enää mitään hyvää?

Tässä oli hiljattain asunnottomien päivä, maanantaina 16.10.2017. Silloin pidettiin konferensseja asunnottomuudesta ja sen sellaisesta ja johtavat köyhyystutkijat pääsivät luennoimaan vertaisilleen. Asunnottomien ääntä ei siellä kuulu. Miksi? Siksi että asunnottomuus olisi äärimmäisen helppo ja halpa ongelma ratkaista, jos siihen olisi poliittista tahtoa. Sitä vaan ei ole ja sitä ei tule. Keskustapuolueella, Kokoomuksella, Sosiaalidemokraateilla, Vihreillä ja Soinin pellejengillä ei ole minkäänlaista intressiä tehdä mitään köyhien eteen koskaan. Sen sijaan voidaan järjestää tällaisia tilaisuuksia vaikka kaikki tietää etteivät ne johda yhtään mihinkään.

Ja ihmiset asuu kaveriensa nurkissa, siltojen alla ja teltoissa. Tällä viikolla Etelä-Suomessakin tulee muuten taas yöpakkaset.

Ei ihme että yhteiskunnan pitää hiljentää köyhät. Se ei ole kovinkaan ylevää Suomi 100 -Suomelle että täällä on valtava määrä ihmisiä joilla ei ole mitään muuta halua kuin kuolla, koska mitään muuta ei ole tehtävissä.

Sen verran häpyä teillä voisi sentään olla ettette oman mukavuudenhalun takia jaarittele latteuksia heille.

Mitä sanot ihmiselle, joka aikoo tappaa itsensä köyhyyden takia?

Käännytyslento, media, eichmannisaatio: Kuka enää uskoo mihinkään?

Ajattelin koota yhteen blogaukseen ajatuksia maanantaisen käännytyslennon jälkeen.

Eero Mäntymaa on kirjoittanut huonon analyysin tapahtumista, kuten hänellä on tapana. Myös Jussi Pullinen käy syömässä samasta paperiroskiksesta. Oikeastaan pitäisi ehkä enemmän puhua kirjoittajien motivaatioista kuin siitä mitä he ovat kirjoitelleet.

Journalistit närkästyivät jo maanantai-iltana Twitterissä siitä kun palautuksia vastustavat kansalaisaktivistit huutelivat journalisteille että miksei tästä uutisoida. Journalistin vakiovastaus on aina “onko meillä velvollisuus?” mitä ei yleensä silloin kuulla kun journalistit nostavat ylös uutisen joka miellyttää heitä itseään. Journalistit, jotka jatkuvasti tukehtuvat  omahyväisyyteensä siitä miten he ovat neljäs valtiomahti ja vallan vahtikoira, mutta käytännössä kirjoittelee täysin tyhjänpäiväisiä uutisia ja myötäilee meidän troglodyyttistä pääministeriämme. Samalla tavalla journalistien kritiikki ei nyt kohdistukaan siihen että valtio lähettää turvapaikanhakijoita kuolemaan perustuslain vastaisesti, vaan siihen että on todella hurjaa, jos Pasilan poliisitalon edellä mielenosoittajat blokkaa poliisiautojen kulkureitin.

Samalla tavalla puhuttiin siitä että koska huhut levisivät ja vahvistettuja tietoja ei ollut, oli kyseessä jonkinlainen infosota. Mitä se sitten tässä kontekstissa tarkoittaa? Onko kyseessä infosota jos ihmiset sosiaalisessa mediassa vaihtaa tietoja sen perusteella että mitä paikalla mielenosoituksessa olevat kertoo? Koska mitään muuta ei voi tehdä, jos poliisi ei tiedota, Maahanmuuttovirasto ei tiedota ja yksikään media ei ole Huvudstadsbladetia lukuunottamatta paikalla.

Pitäisikö yksittäisen kansalaisaktiivin joka kerta jäädä kotiin jos hänellä ei ole 100% varmaa tietoa siitä mikä tilanne on? Pitääkö odottaa että Tuomas Muraja ehtii faktantarkistuspartionsa kanssa paikalle?

Onko sillä edes väliä? 

Noin lähtökohtaisesti voisi ajatella että totta hitossa se on oikein osoittaa mieltä käännytyksiä vastaan, jos ihmisiä lähetetään poliisivartiossa Afghanistaniin kuolemaan. Se on esimerkiksi perustuslain vastainen teko jo itsessään. Jos hallitus, ministeriöt, virastot ja poliisi hyväksyy perustuslain rikkomisen näin, niin eiköhän ainoa joka voi siihen enää reagoida on kansa. Ja kansalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin osoittaa mieltä.

Media onkin jotenkin oudosti närkästynyt siitä että spontaani protesti tapahtui ilman median panosta siihen, joten pitää vähätellä tapahtumia. Mäntymaan tapauksessa pitää myös Pontius Pilatuksen hengessä pestä kätensä nykyisestä asiantilasta: päätökset on tehty joten nyt pitää pakkokäännyttää. Eikä ole, sinä K-menu -tasoinen Paperi T. Se on sitä eichmannisaatiota.

poliisi kertoo 2017.jpg

Ja 4.4. tapahtuneessa protestissa taas poliisi päätti valehdella avoimesti. “Tunkeutuminen” tarkoitti sitä että mielenosoittajista osa käveli sisään ministeriön avoimista ovista ja jäi aulaan odottamaan ja sitten lähtivät pois rauhallisesti.

Tähän Mäntymaa tai Pullinen ei puutu, tietenkään.

Eichmannisaatio

Toinen päälinja mitä tässä on hallituksen, lehdistön ja lakiuskovaisten taholta jatkuvasti hoettu on se miten se mitä tapahtuu on täysin lain ja järjestyksen mukaista. Poliisi tottelee vain käskyjä, poliisilla ei ole harkintavaltaa, Maahanmuuttovirasto toimii lain mukaisesti.

Hannah Arendtin klassikkokirja Adolf Eichmann ja pahuuden arkipäiväisyys käsittelee hyvin tätä suomalaisten poliitikkojen ja viranomaisten asennetta. Käskyt on annettu siinä järjestyksessä kuin ne pitääkin antaa, paitsi että tässä kontekstissa Sipilä on Führer, Risikko Heydrich ja Nerg Eichmann.

Jokainen, jolla on edes hitunen jonkinlaista etiikkaa sielussaan, osaa sanoa että ihmisten lähettäminen kuolemaan on väärin. Siksipä ehkä Päivi Nerg haluaa rakentaa haastatteluissa kuvaa siitä, että laillista järjestystä vastustaakin jonkinlainen salaliitto.

Sipilän Eichmanneille on tosiaan hyvin tärkeää korostaa sitä että he toimivat niinkuin laki sanoo.

SieppaaNerg.PNG
Lähde: Aamulehti 5.4.2017

Nerg toki sivuuttaa sen että kyse on nyt pohjimmiltaan siitä että vallassa on ihmisoikeuksia kunnioittamaton hallitus. Rasistinen politiikka on olemassa siksi että hallituspuolueet saisivat pidettyä kiinni rasistisista äänestäjistään. Jos Kepun vaalimenestys riippuu siitä lähetetäänkö ihmisiä kuolemaan, todellakin lähetetään.

Ja mitä tuomareihin tulee, niin juurihan käräjäoikeus totesi ettei ole väärin heittää polttopulloilla vastaanottokeskusta. Se on itse asiassa mielenilmaisu. Sen sijaan Alexander Stubbin päälle ei saa heittää kolajuomaa, siitä tulee tuomio.

Eiköhän se riitä esimerkiksi siitä että oikeusjärjestelmä pohja perusoikeuksissa ja ihmisoikeuksissa on silkkaa soopaa. Käännytysten mahdollistaminen osoittaa sen että oikeuslaitos on käytännön tasolla poliittisessa ohjauksessa, koska kyllähän se nyt jokaiselle ihmiselle pitäisi olla selvää että Afganistan ei ole turvallinen maa.

Ja mitäpä siitä että poliisi ei välitä edes siitä onko käännytyspäätökset lainvoimaisia, ellei joku nosta kohua siitä. He vain noudattavat ohjeita.

Huhujen mukaan ainakin osa Afganistaniin palautetuista on jo kuollut. Kukapa faktatarkistaisi nämä? Sata vuotta täyttävä Suomi on tosiaan palannut alkujuurilleen ja siihen valkoiseen terroriin, jonka pohjalle maa on alunperinkin rakennettu.

 

 

 

 

 

 

Käännytyslento, media, eichmannisaatio: Kuka enää uskoo mihinkään?

Vatuloinnin ja Korruption Laulu: Inkompetenssipeli

juha sipilä.jpg
Olen melko varma että Juha Sipilä näkee itsensä suurinpiirtein näin

Tämä blogi on olemassa muun muassa siksi että tässä yhteiskunnassamme puhutaan aivan liikaa vääristä aiheista, kuten esimerkiksi Sami Hedbergistä, ja liian vähän oikeista aiheista, niinkuin siitä miten Juha Sipilä on epäpätevin pääministeri Suomen sodanjälkeisessä historiassa.

Aloitetaan vaikka siitä miten Sipilä oli piilottanut omaisuutensa vakuutuskuoriin, ja päättäväisesti on kieltäytynyt avaamasta omistuksiaan. Siinähän ei ole mitään poikkeuksellista että oikeistolainen ei pidä verojen maksamisesta, mutta Sipilä on päättänyt ryhtyä tämän suhteen uhriksi. Niinkuin joka ainoassa kohtaa missä häntä on arvosteltu. Kun asia tuli eduskunnassa puheeksi, Sipilällä narskahti ruokarakeet.

Tai otetaan tämä miten Sipilä kommentoi vuonna 2016 äärioikeistolaisia katupartioita jotka huolestuttivat suomalaisia, koska yleisesti ottaen ihmiset käsittävät että natsien katupartiot on huono asia. Kyllähän jokainen arjessa ymmärtää, että jos lapsia kuljetetaan harrastuksiin tai kouluun tai niin edespäin. Paavo Arhinmäki silloin dumasi Sipilän mölinät mutta kukaan ei todennut asian varsinaista luonnetta: Kempeleen Mugabella ei ollut hajuakaan siitä mitä kommentoi tai miksi.

Syksyllä 2015 taas saimme seurata, miten pääministeri meinasi oma-aloitteisesti kaataa hallituksen koska kiistakysymyksenä oli niinkuin tärkeä asia kuin sote-alueiden määrä (ja toki maakunnat siinä samassa). Tietenkin jokainen nyt ymmärtää että kepulaisille rosvoparoneille on tärkeää saada mahdollisimman monta virkaa aikaan mitä pääsee maakunnissa kuppaamaan, mutta ottaen huomioon että miten tärkeäksi Sipilä itse on luonnehtinut koko sote-uudistusta, oliko tämä nyt hallituskriisin arvoinen asia? Ja tietenkin tärkein myönnytys Kokoomukselle minkä Sipilä teki saadakseen nämä satraappivirat Kepulle, oli koko suomalaisen julkisen terveydenhuollon luovuttaminen Kokoomukselle kauppatavaraksi, jotta Lasse Männistö voi tehdä miljoonia.

Ja koko hallituskauden ajan Perussuomalaiset ovat tehneet sitä mitä tekevät parhaiten: veljeilevät natsien kanssa ja nyt uhkaavat kaataa Sipilän sote-projektin jos maahanmuuttoa ei kiristetä entisestään. Sitä jotenkin kuvittelisi että pääministerin tehtävä olisi pitää hallituskumppanitkin jotenkin kurissa mutta ei. Sipilä ei koskaan pihahdakaan mitään siitä että hallituspuolueessa on avointa rasismia ja fasismin ihannointia.

Sitä ihminen toivoisi että tämä ehkä riittää noin kevyenä introna aiheeseen “vohoi hemmetti, tämä ukkohan ei ole lainkaan pätevä pääministeriksi.” Koska siitähän ei pääse yli eikä ympäri että Sipilä on onnistunut lähinnä siinä että on nostanut omat luottohenkilöt kuten Anne Bernerin asemaan missä Berner voi luvata kavereilleen hyviä diilejä, ja Katera Steelillä on loistava tulevaisuus edessä koska Sipilä tulee koko pääministerikautensa kaatamaan rahaa siihen pohjattomaan monttuun joka on Talvivaaran kaivos.

Sipilä on totaalisen epäpätevä pääministeriksi, ja hyvin vahvasti osasyyllisyyden Sipilän pääministeriydestä kantaa suomalainen media, joka päätti pudottaa pallon kokonaan ja olla haastamatta Sipilää lainkaan ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja, koska yhdessäkään haastattelussa Sipilä ei joutunut sanomaan yhtään mitään yhtään mistään. Oli muuten viimeiset vaalit missä minä äänestän. Enemmänkin vallan vahtikoira huolehti siitä että kukaan ei pääse kysymään mitään epämiellyttävää Keskustan tuoreelta puheenjohtajalta, jonka koko poliittinen ura siihen asti oli ollut yksi kausi kansanedustajana.

Tasa-arvonäkökulma: jos vaikka Vasemmistoliitto voittaisi seuraavat eduskuntavaalit, ja Li Anderssonista tulisi pääministeri, moniko journalisti kirjoittaisi pitkän ja tunkkaisen thinkpiecen siitä miten Andersson on poliittisesti liian kokematon ja liian nuori pääministeriksi, ja eihän sitä nyt voi olettaa että hän pärjäisi siinä tehtävässä mitenkään? Kyllä te tiedätte että niitä olisi niin paljon että niistä voisi rakentaa vaikka talon. Mutta jostain ihmeen syystä yksikään suomalainen journalisti ei Sipilän kohdalla kysynyt sitä, että onko joku kempeleläinen kännykänkuorimiljonääri pätevä edes lossivahdiksi. Sen sijaan puhuttiin siitä että toimitusjohtaja voisikin olla todella hyvä tässä tehtävässään.

Jos ihmisellä on enemmän älyllistä rehellisyyttä kuin keskiverrolla keskustapuolueen äänestäjällä, niin eihän sitä nyt kerta kaikkiaan voi tulla mihinkään muuhun johtopäätökseen kuin siihen että jos pääministeri antaa ministerien sohlata omiaan ja hallituksen työskentelyn tielle tulee jatkuvasti sellainen pikkuasia kuin perustuslaki, niin ongelma ei ole missään muussa kuin siinä että Sipilä on groteskin epäpätevä tehtävässään. Sipilä yrittää hallita maata kuin yritystä tai jotain fantasiakuningaskuntaa jossa on yksinvaltias, mutta eihän se onnistu.

Toistetaan se nyt tässä vielä kerran: Sipilä on epäpätevä pääministeri. Syyllinen tähän asiantilaan on paitsi Sipilä itse, joka ilmeisesti egoonsa liittyvistä syistä halusi pääministeriksi , myös media. Olisi ehkä kannattanut haastaa se ääliö jonka ainoa konkreettinen ulostulo liittyi johonkin puiseen leluun joka oli rakentanut. Ehkä. Just sayin.

 

Vatuloinnin ja Korruption Laulu: Inkompetenssipeli