Pullantuoksuiset keskitysleirit ja muuta epäkelpoa populismianalyysiä

Minä en edes muista että mistä oli kyse, mutta muistan että joskus populismin tutkija Mari K. Niemen jotain näkemystä kritisoitiin noin niinkuin faktapohjalta, ja Niemi vetosi siinä tilanteessa että hän on populismin tutkija. Asia selvä.

Eikun hemmetti minähän se olin ihan itse tässä. Rehellisyyden nimissä en aina muista että kenet kaikki haukun siellä.

Niemi kirjoittaa Suomen Kuvalehteen blogia ja aiheena on presidentinvaalit, tarkemmin sanottuna Porin Marinol Le Pen, Laura Huhtasaari. Huhtasaaresta ei sen enempää, koska Huhtasaari on presidentinvaaliehdokkaana lähes yhtä relevantti kuin SKP Suomen puoluekentällä.

marinolmaidan.jpg
Viitekehyksessään.

Ongelman ydin on siinä että Huhtasaaren varsinaisista sisällöistä ei sanota mitään.

Hänellä on ”tunteiluun” enemmän varaa kuin useimmilla muilla poliitikkonaisilla, koska kovat maahanmuuttopoliittiset puheet pitävät huolen siitä, ettei häntä tulkita politiikkaan liian pehmeäksi.  Samalla äitiyteen kulttuurisesti liitetyt hyveet, kuten ajatus huolenpidosta ja vilpittömästä rakkaudesta helpottavat suomalaisittain jyrkän maahanmuuttopolitiikan tarjoilua.

Ja samalla löytyy tällainen.

Puhe oli sisällöltään ja tyyliltään suunnattu perussuomalaisten omien kannattajien herättelyyn, ei niinkään gallup-johtaja Sauli Niinistön haastamiseen.

Hyvin tämän tiivisti Twitter-henkilö TrashPandaOfHistory.

panda

Pesukarhu on tässä aika lailla oikeassa. Jättämättä käsittelemättä sen, mitä Huhtasaari sanoo, Huhtasaari normalisoidaan yhdeksi ehdokkaaksi monista, yhtä normaaliksi kuin vaikka Tuula Haatainen. Mitä väliä siitä että Huhtasaaren agenda on roskakorillinen erilaisia rasistisia ja laitaoikeistolaisia ideoita, mitä voisi yhtä hyvin kuulla Marco de Witiltä tai joltain muulta satunnaiselta laitaoikeiston hahmolta.

Mari K. Niemen lähestymistapa näihin analyyseihin sai jo aiemmin kritiikkiä Veronika Honkasalolta. Vastaus oli tämä.

marikniemi

Minä en ole populismin tutkija, tohtori, maisteri tai edes kandidaatti, mutta lienee hyvin epämääräistä sijoittaa oma työnsä etiikan tuolle puolen. Ja jos katsotaan sitä aiempaa Niemen Halla-aho-kirjoittelua, niin vaikuttaa osittain jopa siltä että Niemi ei yksinkertaisesti tiedä mistä puhuu.

Populismi noin yleisesti käsitteenä on toki politisoitu, mistä ei pääse pois juuri mitenkään. Ongelmaksi jää se miten uusliberaalin status quon kannattajat eivät suostu uskomaan että joku Laura Huhtasaari tai Jussi Halla-aho voisi todellisuudessa olla sitä mieltä mitä sanoo. Populisti vastaakin suomalaisessa poliittisessa kielenkäytössä sanaa huijari, joku joka sanoo jotain vetoavaa saadakseen kansansuosiota.

Silloin tuleekin kysyä että miksi Niemi asettaa populismin kontekstiin Jussi Halla-ahon ja Laura Huhtasaaren, joiden molempien kannatus on jokseenkin marginaalista, eikä heillä ole edes todellista pyrkimystä vedota laajoihin kansanriveihin. Esimerkiksi Halla-ahohan kannattaa ennen kaikkea hyvin elitististä ja kovan oikeistolaista talouspolitiikkaa, mikä ei sovi juuri mihinkään populismin määritelmään.

Niemi ei onnistu mahduttamaan äärioikeistoa tai laitaoikeistoa oikein mihinkään lokeroon, joten tyytyy lausumaan norsunluutornista etiikkavapaata analyysiä, missä ei ole lainkaan syvyyttä. Eikä Niemi suostu uskomaan että fasisteja olisi olemassa.

Advertisements
Pullantuoksuiset keskitysleirit ja muuta epäkelpoa populismianalyysiä