Ja antakaa persujen tulla natsien luo: Äärioikeiston verkostoituminen somessa ja muualla

Sisältövaroitus: Alla olevissa kuvissa on väkivaltafantasioita, rasismia ja transfobiaa kirjallisessa muodossa.

olli immonen natsien kanssa.png
Olli Immonen ja joku toinen noname-persu PVL:n riveissä yhdessä Timo Hännikäisen kanssa.

Ensinnäkin: tämän tekstin pääasiallisen havainnon teki joku muu kuin minä, eli Dmitry Gurbanov Twitterissä.  Nimittäin:

Gurbanov

Jäin miettimään tätä. Koska näinhän se tosiaan on. Halla-ahon oma äärioikeistolaisuus on moneen kertaan todistettu fakta, mutta ilmeisesti jonkinlaista halua tehdä pesäeroa militanttiin ja väkivaltaiseen äärioikeistoon on. Siitä ainakin haastattelu kertoo. Tosin Halla-aho toki puhuu “äärioikeistosta” tässä hyvin suppeassa ja tarkoituksenmukaisessa merkityksessä, koska Halla-aho tuskin haluaa avoimesti myöntää Perussuomalaisten olevan äärioikeistolainen puolue. Halla-aho redusoi äärioikeiston pelkästään PVL:n kaltaiseksi väkivaltaiseksi ja laittomaksi liikkeeksi, vaikka no, se on valetta. Suomen Sisu, johon monet perussuomalaiset kuuluvat, Halla-aho itse mukaanluettuna, on äärioikeistolainen organisaatio, ja Perussuomalaiset nykyisellään ovat hyvin leimallisesti äärioikeistolainen puolue.

Huonosti johdetun puolueen ongelma onkin se, että se pesäeron teko ei onnistu juuri mitenkään, koska jäsenistö kansanedustajia myöten symppaa vahvasti väkivaltaisempia äärioikeistolaisia liikkeitä kuten Pohjoismaista Vastarintaliikettä, Rajat Kiinni-verkostosta syntyneitä pieniä fraktioryhmiä ja sen kaltaisia liikkeitä. Halla-aho näkee tämän ilmeisesti sekä imagollisesti että poliittisesti hankalaksi.

Esimerkkinä tästä voidaan mainita itse Laura Huhtasaari, kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja, joka kävi talvella 2017 pitämässä lyhyen, joskin sekavan puheen yhden Suomi Ensin -fraktion mielenosoitusleirissä Paasikivenaukiolla. Kyseinen fraktio on siten varsin mielenkiintoinen, että siinä on pääosin aktiiveja, jotka ovat liian out there Perussuomalaisiin, mutta omista syistään Huhtasaari symppaa heitä. Tapahtumahetkellä kyseinen Suomi Ensin -fraktio tuntui olevan lähinnä erään tamperelaisen toopen egoprojekti, ja on sittemmin hajonnut ja synnyttänyt ainakin kolme uutta fraktiota joilla on jopa nimet.

paska-laura.jpg
Kaljan ja Erikeeperin hajun voi melkein aistia tästä kuvasta.

Olli Immosen tapaus oli kaikille tuttu jo kesältä 2015, ja Immosen yhteydet uusnatseihin ovat hyvin tunnetut. Toki sen jälkeen Immonen on suurinpiirtein kadonnut politiikasta niin tehokkaasti, kuin mitä eduskunnassa istuva kansanedustaja voi kadota.

Ja mitä Turun mielenosoituksiin 18.8.2018 tulee, Varisverkosto on varsin ansiokkaasti dokumentoinut tapahtuneen täällä. Kesti hyvän tovin ennenkuin lehdistö heräsi tapahtuneeseen, mutta lopulta Helsingin Sanomienkin oli pakko kirjoittaa aiheesta,

Mutta eräs toinen asia on jäänyt, ehkä syystäkin, pääosin huomaamatta, ja se on se miten tehokkaasti Perussuomalaiset ovat verkostoituneet Twitterin anonyymien äärioikeistotrollien kanssa, joista itse kirjoitin eilen.. Valitsin tässä tarkastelun kohteeksi Laura Huhtasaaren ja muutamia muita lähinnä sillä perusteella että tulivat Twitterissä vastaan tätä kirjoittaessani.

Alla muutama poiminta Laura Huhtasaaren seuraamista anonyymitileistä ja muista jotka on lievästi sanoen mielenkiintoisia valintoja seurattavaksi.

Ensimmäinen tosin ei ole varsinaisesti anonyymi, koska kyseessä on yksi monista tileistä, jonka omistaa Seppo Lehto, joka päätyi aikoinaan vankilaan kunnianloukkausjutuista. Lehdon tunnistaa helposti niistä kuvista jotka tili postaa.

seppo1.PNG

Joku voisi toki kysyä että mitäs ihmeellistä tässä sitten on. No, aika erikoinen puunkaatopalvelu.

seppo1.1.PNG

Toinenkin on Seppo Lehdolta, ja tällä kertaa mainostetaan joulupukkipalvelua.

 

seppo2.PNG

seppo2.1.PNG
Sellainen bad santa.

 

Sieltä löytyy myös Uusi Presidentti -tili joka väittää olevansa Huhtasaaren kannatustili. Todellisuudessa se on yksi monista joka postaa samaa sisältöä kuin moni muu tili, niinkuin eilen kirjoitin.

laura2.PNG

Ja Oikea Media, joka on valemedia.

laura3.PNG

Sekaan mahtuu myös toinen valemedia, eli rasistista propagandaa levittävä PT-media.

laura1.PNG

Löytyy lisää eilisessä blogauksessa mainittuja anonyymitrollitilejä.

anonyymit.PNG

anot2.PNG

Ja niin edelleen. Seurattavat on toki seurattavia, itsekin seuraan kaikkea mahdollista. Mutta tietynkaltainen valikointi Huhtasaarella on huomattavissa silti. Erityisesti koska Huhtasaarella on tapa keskustella anonyymien trollitilien kanssa niinkuin aatetoverien kanssa yleensä keskustellaan.

sini.PNG

yk.PNG

Ja niin edelleen. Voitte mennä itse katsomaan jos haluatte.

Leena Meren osalta materiaalia on vähemmän, koska Meri ei käytä twitteriä yhtä intensiivisesti kuin Huhtasaari. Mutta heti seurattujen listan alkupäästä löytyy tuttu trollitili.

meri.PNG

Entäs sitten Riikka Purra, oman kuvauksensa mukaan Perussuomalaisten spindoctor?

 

Kaikenlaista. Fasistista verkkolehteä, anonyymejä trolleja, vähemmän anonyymi trolli joka tekeytyy järjestöksi, valemediaa ja sen sellaista.

Lopuksi vielä Persujen Dank Old Man Veikko Vallin, joka ei myöskään ole mikään Twitterin suurkäyttäjä, mutta silti häntä kiinnostaa tällaiset tilit tarpeeksi jotta hän seuraisi niitä henkilökohtaisesti.

Mitä tästä sitten pitäisi ajatella? Vaikka Persuilla puolueena olisi tapana pitää tietty etäisyys äärioikeiston sakeampaan laitaan, niin yksittäisillä persuilla ihan puolueen huipulla saakka on tapana pitää ainakin jonkinlaista kontaktia netitse erilaisten valemedioiden, trollien ja rasistisen propagandan levittäjien kanssa. Yleensä ihmisten pitämästä seurasta voi päätellä jotain heidän arvoistaan ja sympatioistaan. Persuilla ne tuntuu menevän vahvasti avoimen fasistiseen ja rasistiseen suuntaan.

 

 

Advertisements
Ja antakaa persujen tulla natsien luo: Äärioikeiston verkostoituminen somessa ja muualla

Laura Huhtasaaren gradurosvous ja media

huhtasaari
Täydellisessä maailmassa tämä olisi ainoa Huhtasaaresta käytetty kuva

Tämä on sarjassaan toinen kirjoitus Laura Huhtasaaresta, joka ei sinänsä puhu niinkään Huhtasaaren teoista ja sanomisista, vaan keskustelusta aiheen ympärillä. Ei ole syytä puhua varsinaisesti mitään suoraan poliitikon sanomisista, jos tällä ei ole minkäänlaista uskottavuutta kuitenkaan. Huhtasaari lienee lähinnä epärehellinen ja ylimielinen politiikko joka sattui osumaan oikeaan paikkaan. Hieman niinkuin Juhana Vartiainen, joka viettää päivänsä valehdellen milloin mistäkin. Tai Kempeleen vatipää. Onhan näitä.

Mutta: mikä on ongelmana siinä miten media ylipäätään käsittelee tätä aihetta? Se, ettei kymmenen viimeisen vuoden aikana ole opittu juuri mitään. Ei se toki ole median ongelma, se on myös poliittisen luokan ongelma ja tavallisten kansalaisten ongelma. En haluaisi sanoa että säännöt on muuttuneet, mutta enemmänkin niin että säännöt eivät koskaan olleet todellisia.

Hienoilla sanoilla voisi sanoa että on ollut olemassa eräänlainen sopimus siitä miten poliitikko saa käyttäytyä julkisesti. Lakia ei ainakaan avoimesti saa halveksua, saa kierrellä ja kaarrella miten vain, saa jopa valehdella, mutta suoraan näkyvä ilmiselvä valehtelu ei ole ollut kovinkaan yleistä. Mutta miten tässä tapauksessa sitten on?

huhtis huhtis.jpg

Näin Huhtasaari kommentoi pitkän ja tylsän plagiointisaagansa uusinta käännettä. No, todellisuus on se että Jyväskylän yliopisto ei aiemmin ollut tietoinen tästä spesifisestä gradusta, mistä Huhtasaari oli omansa louhinut. Siksi uusi vilkaisu tilanteeseen ja niin poispäin.

Mitä seurauksia Huhtasaarelle mistään tästä tulee? Ei mitään. Joka ainoa sana joka aiheesta kirjoitetaan valuu santaan, vaikka tutkinto peruttaisiin, silläkään ei ole sen suurempaa väliä, koska Marinol le Pen tulee tekemään uraa politiikassa eikä peruskoulussa, ainakin niin kauan kuin se on mahdollista. Faneja ei kiinnosta. Jussi Halla-ahoa ei erityisemmin kiinnosta, ja mitä muita moraalin ja suoraselkäisyyden perikuvia Perussuomalaisten johdossa on? Tuomittu seksuaalirikollinen Putkonen? Teuvo Hakkarainen, jolla on itsellään syytteitä niskassa mutta seurauksia niistä ei tule? Juho Eerola?

Media voisi ihan hyvin säästää sanansa ja olla kirjoittamatta yhtään mitään koko jutusta, koska mitään merkitystä sillä ei ole. Tiivistetäänpäs yhteen virkkeeseen.

Mitään seurauksia mistään teosta ei koskaan tule, elleivät ihmiset määräävässä asemassa siinä viitekehyksessä usko että niitä pitäisi tulla. 

Juhana Vartiaiselta paloi ek-vaaliehdokkuus demarina kun meni ja sanoi työttömiä rikkaruohoiksi. Kaikesta huolimatta, demareillakin on joku raja ja näin siinä kävi. Silloin tuli seurauksia, koska Antti Rinne tuntui uskovat että on olemassa rajoja sille miten puolueen näkyvä jäsen saa käyttäytyä.

Laitaoikeistossa ei ole mitään tällaista käsitystä. Perussuomalaiset veljeilee avoimesti natsististen järjestöjen kuten PVL:n ja Soldiers of Odinin kanssa, ja kerta toisensa jälkeen näistä yritetään nostaa jonkinlaista konventionaalisen politiikan kehyksissä tapahtuvaa kohua. Ja kerta toisensa jälkeen tulos on nolla koska ulkopuolelta tuleva arvostelu ei silti kiinnosta Perussuomalaisia yhtään. Ja samaan aikaan tämä johtaa siihen, että Perussuomalaisia säännönmukaisesti käsitellään yhtenä tavanomaisena puolueena muiden joukossa.

Jos haluttaisiin saada aikaan jotain, Perussuomalaiset pitäisi eristää poliittisesti täysin. Ei yhteistyötä millään tasolla, ei mitään yhteyksiä muiden puolueiden ja Perussuomalaisten välillä. Pitäisi vallita käsitys ja yhteisymmärrys siitä, että holtittomasti käyttäytyvän ja mitä tahansa sääntöjä noudattamattoman osapuolen kanssa ei kukaan tee yhtikäs mitään.

Eikä Laura Huhtasaaren jutuista pitäisi enää kirjoittaa mitään.

 

 

 

 

Laura Huhtasaaren gradurosvous ja media

Pullantuoksuiset keskitysleirit ja muuta epäkelpoa populismianalyysiä

Minä en edes muista että mistä oli kyse, mutta muistan että joskus populismin tutkija Mari K. Niemen jotain näkemystä kritisoitiin noin niinkuin faktapohjalta, ja Niemi vetosi siinä tilanteessa että hän on populismin tutkija. Asia selvä.

Eikun hemmetti minähän se olin ihan itse tässä. Rehellisyyden nimissä en aina muista että kenet kaikki haukun siellä.

Niemi kirjoittaa Suomen Kuvalehteen blogia ja aiheena on presidentinvaalit, tarkemmin sanottuna Porin Marinol Le Pen, Laura Huhtasaari. Huhtasaaresta ei sen enempää, koska Huhtasaari on presidentinvaaliehdokkaana lähes yhtä relevantti kuin SKP Suomen puoluekentällä.

marinolmaidan.jpg
Viitekehyksessään.

Ongelman ydin on siinä että Huhtasaaren varsinaisista sisällöistä ei sanota mitään.

Hänellä on ”tunteiluun” enemmän varaa kuin useimmilla muilla poliitikkonaisilla, koska kovat maahanmuuttopoliittiset puheet pitävät huolen siitä, ettei häntä tulkita politiikkaan liian pehmeäksi.  Samalla äitiyteen kulttuurisesti liitetyt hyveet, kuten ajatus huolenpidosta ja vilpittömästä rakkaudesta helpottavat suomalaisittain jyrkän maahanmuuttopolitiikan tarjoilua.

Ja samalla löytyy tällainen.

Puhe oli sisällöltään ja tyyliltään suunnattu perussuomalaisten omien kannattajien herättelyyn, ei niinkään gallup-johtaja Sauli Niinistön haastamiseen.

Hyvin tämän tiivisti Twitter-henkilö TrashPandaOfHistory.

panda

Pesukarhu on tässä aika lailla oikeassa. Jättämättä käsittelemättä sen, mitä Huhtasaari sanoo, Huhtasaari normalisoidaan yhdeksi ehdokkaaksi monista, yhtä normaaliksi kuin vaikka Tuula Haatainen. Mitä väliä siitä että Huhtasaaren agenda on roskakorillinen erilaisia rasistisia ja laitaoikeistolaisia ideoita, mitä voisi yhtä hyvin kuulla Marco de Witiltä tai joltain muulta satunnaiselta laitaoikeiston hahmolta.

Mari K. Niemen lähestymistapa näihin analyyseihin sai jo aiemmin kritiikkiä Veronika Honkasalolta. Vastaus oli tämä.

marikniemi

Minä en ole populismin tutkija, tohtori, maisteri tai edes kandidaatti, mutta lienee hyvin epämääräistä sijoittaa oma työnsä etiikan tuolle puolen. Ja jos katsotaan sitä aiempaa Niemen Halla-aho-kirjoittelua, niin vaikuttaa osittain jopa siltä että Niemi ei yksinkertaisesti tiedä mistä puhuu.

Populismi noin yleisesti käsitteenä on toki politisoitu, mistä ei pääse pois juuri mitenkään. Ongelmaksi jää se miten uusliberaalin status quon kannattajat eivät suostu uskomaan että joku Laura Huhtasaari tai Jussi Halla-aho voisi todellisuudessa olla sitä mieltä mitä sanoo. Populisti vastaakin suomalaisessa poliittisessa kielenkäytössä sanaa huijari, joku joka sanoo jotain vetoavaa saadakseen kansansuosiota.

Silloin tuleekin kysyä että miksi Niemi asettaa populismin kontekstiin Jussi Halla-ahon ja Laura Huhtasaaren, joiden molempien kannatus on jokseenkin marginaalista, eikä heillä ole edes todellista pyrkimystä vedota laajoihin kansanriveihin. Esimerkiksi Halla-ahohan kannattaa ennen kaikkea hyvin elitististä ja kovan oikeistolaista talouspolitiikkaa, mikä ei sovi juuri mihinkään populismin määritelmään.

Niemi ei onnistu mahduttamaan äärioikeistoa tai laitaoikeistoa oikein mihinkään lokeroon, joten tyytyy lausumaan norsunluutornista etiikkavapaata analyysiä, missä ei ole lainkaan syvyyttä. Eikä Niemi suostu uskomaan että fasisteja olisi olemassa.

Pullantuoksuiset keskitysleirit ja muuta epäkelpoa populismianalyysiä

Laura Huhtasaari, “Kaikkihan me olemme tästä asiasta samaa mieltä” ja muita valheita liberaaleilta

huhtasaari
Kiitos taas kuvasta, PIF.

Tässä keskustelussa ei päästetä Laura Huhtasaarta itseään ääneen lainkaan, vaan puhutaan liberaalien tavasta käsitellä Laura Huhtasaarta ja muita äärioikeistolaisia. Jos joku nyt aikoo tulla kommentteihin vänkäämään siitä miten Huhtasaari ei ole äärioikeistolainen, lue tämä teksti ensin ja sitten kirjoita kommentti. Todennäköisesti deletoin kommenttisi julkaisematta sitä mutta se ei pelaa joka pelkää.

Case studyna tässä toimikoon se miten Huhtasaari on hehkuttanut julkisesti Puolan itsenäisyyspäivän fasistista mielenosoitusta. Tässähän ei ole sinänsä mitään uutta: Huhtasaari on myös käynyt puhumassa Suomi Ensin -liikkeen mielenosoituksessa ja myöntänyt että käy “kansallismielisten” tapahtumissa. Eli siitä ei varsinaisesti tarvitse käydä mitään keskustelua.

Anarkistit ja vasemmistolaiset yleensä kykenevät toteamaan että äärioikeistolainenhan tuo on, huolimatta siitä että Huhtasaari kutsuu itseään konservatiiviksi. Ongelma piileekin siinä kun liberalismi ja äärioikeistolaisuus kohtaavat ja liberalismilla ei ole työkaluja dekonstruoida ideologiaa.

Hyvin yleinen reaktio Huhtasaaren äärioikeistolaisiin kommentointiin on todeta “no, Huhtasaari yrittää saada huomiota ja kampanjoida tällä.” Se lienee sellainen shit tier -poliittisen analyysin kulmakivi: poliitikko ei koskaan puhu totta, ja jos puhuukin, niin ei ilmoittamastaan syystä. Todellisuudessa kuitenkin asiat on toisin, ja tämä ajatus ei liberaaleille mene kaaliin lainkaan: joku ihminen saattaa ihan oikeasti kannattaa fasismia, joka ei ole lainkaan yhteensopiva sen kanssa, mitä liberalismi edustaa. 

Siinä lyhykäisyydessään asian ydin. Äärioikeistolaista politiikkaa kommentoidaan vahvasti painotettuna niin, että Huhtasaaret, Halla-ahot ja Hakkaraiset ovat pelkästään jotain sirkusklovneja, joiden tarkoitus on saada huomiota jotta pääsevät vallankahvaan jatkaakseen meininkiä sellaisena kun se nykypäivänä on. Sillä eihän kukaan voi oikeasti olla äärioikeistolainen konservatiivi, eihän? Eihän kukaan ole oikeasti rasisti?

Paitsi että faktat ei oikein tue tätä. Kun Soinin Perussuomalaiset pääsi vallankahvaan, Persujen fasistisiipi (eli se joka on nykyään vallassa Persuissa) pääsi toteuttamaan rasistista maahanmuuttopolitiikkaansa Sipilän ja Kokoomuksen tuella täysin ongelmitta. Samalla tavalla ollaan päästy torppaamaan translain etenemistä ja yritetty torpata tasa-arvoista avioliittolakia.

Ja liberaaleille ei mahdu kaaliin se että miksi joku vastustaisi tasa-arvoista avioliittolakia, koska “eihän se nyt oikeasti haittaa ketään?” Väärin, liberaali. Se haittaa niitä jotka ovat ideologisista syistä seksuaalivähemmistöjen (ja sukupuolivähemmistöjen) vastustajia. Sillä ideologia on asia joka on yhäkin olemassa, ja sillä on materiaalinen voima politiikassa, uskot sinä siihen tai et.

Tästä syystä muuten Petrus Pennanen on ehkä jopa Huhtasaarta sakeampi tyyppi.

“Kaikkihan me olemme tästä asiasta samaa mieltä” on sellainen lause jonka tyyppisiä kuulee monesti oikeistoliberaaleilta, kun puhutaan vaikka siitä miten sääntelyä pitäisi purkaa tai verotusta lieventää. Ei, meillä kaikilla ei ole samaa fukyamalaista maailmankuvaa kuin teillä. Kaikki eivät kannata liberaalia kapitalismia. Jotkut kannattavat valkoista ylivaltaa kuten Huhtasaari. Jotkut haluavat tuhota kapitalismin kuten allekirjoittanut. Jotkut todella oudot vieläpä kannattavat jotain vasemmistolaista sosialidemoratiaa. Fucked up but real, niinkuin vanha kansa sanoo.

Summa summarum, Huhtasaaren ideologia on kulmikas palikka ja oikeistoliberalismi neliskanttinen reikä. Ne eivät sovi yhteen. Siksi oikeistoliberaalien pitää aina mitätöidä Huhtasaaren äärioikeistolaisen ideologian totuusarvo, koska muuten se haastaa oikeistoliberalismin.

Ja viimeiseksi asia joka ei sinänsä liity mutta on niin huvittava että laitan sen tähän:

Persunuorten Roger Kulmala puolustaa Huhtasaarta että ei ole nytten kyseessä mitään äärioikeistohommia Puolassa. Ja samalla käyttää antisemiittistä ilmaisua “globalistit” joka, kuten kaikki tietää, tarkoittaa juutalaisia. Ja linkkaa fasistiseen lehteen.

brogerhulmala
Sanookohan Kulmalan isä monestikin että “I am ashamed of my large adult son”
Laura Huhtasaari, “Kaikkihan me olemme tästä asiasta samaa mieltä” ja muita valheita liberaaleilta

Marinol Le Pen ja internetin intelligentsia

huhtasaari.jpg
Kiitos tästäkin Punk In Finland

Perussuomalaiset tekivät varapuheenjohtaja Laura Huhtasaaresta presidenttiehdokkaan, mikä oli tavallaan odotettua ja pääosin täysin merkityksetöntä. Jostain syystä suomalaiset tuntuvat pitävän Niinistöä hyvänä presidenttinä yli Niinistön todellisten tekojen. Myönnettäköön, Niinistö on hoitanut ulkopolitiikan taitavasti hankalassa tilanteessa missä naapurimaa käy sotaa toista eurooppalaista maata vastaan ja ulkoministerinä on kyvytön egoisti, mutta sitä kukaan nyt tuskin huomioi. Siltä osin on aika sama että onko Perussuomalaisten ehdokkaana Halla-aho, Huhtasaari tai Ior Bock.

Satakunnan Marinol Le Pen on Putinin fani, rasisti, Trumpin kannattaja, vihaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, ja niin edelleen. Siitä ei nyt ole erityisemmin mitään sen suurempaa kiistaa, koska sitähän perussuomalaisuus on hyvin suurilta osin ollut sen jälkeen kun Soini päätti että rasistien tuella pääsee vaikka kuuhun.

Nämä kaikki on vähän ongelmallisia mielipiteitä käsitellä, koska media ja liberaalit tuntuvat olevan vieläkin, 10 vuotta sen jälkeen kun rasistinen “maahanmuuttokritiikki” nousi tapetille, olemaan kykenemättömiä uskomaan että joku voi ylipäätään olla rasisti ja kaikkein vähiten halutaan uskoa että joku haluaa ajaa rasistista politiikkaa.

Siihen on syynsä että miksi Ylen artikkelin ainoa poiminta Huhtasaaren mielipiteistä käsittelee niinkin triviaalia asiaa kuin sitä että Huhtasaari on kreationisti.

huhtis

Kommentointi Huhtasaaresta onkin keskittynyt kahteen asiaan, nimittäin Huhtasaaren mielipiteisiin Venäjästä ja Huhtasaaren kreationismiin uskomisesta.

Kreationismi on sellainen ilmiö joka on Suomessa lähinnä kuriositeetti, koska sitä näkee lähinnä dänkeimmissä kristillisissä lahkoissa ja se on pääasiassa amerikkalaista tuontitavaraa. Sen yhteiskunnallinen merkitys on aika lailla nollaluokkaa, paitsi jos kysyy Jyrki Kasvilta ja Piraattipuolueen Apajalahdelta, jotka ovat tästä kovasti huolissaan, mutta miksi?

Siksi että kuten kreationismikin, suhtautuminen kreationismiin on tuontitavaraa. Harvassa on se suomalainen joka siihen törmää lahkojen ulkopuolella täällä kotimaassa, mutta siihen kyllä törmää jos lukee englanninkielistä internetiä tarpeeksi. Yhdysvalloissa siihen liittyy kaikenlaista aktiivista vääntöä esim. koulukirjojen sisällöstä ja sen sellaisesta joka ei ole Suomen oloissa mitenkään erityisen relevanttia. Asenteet kuitenkin kopioidaan sieltä, ja siitä seuraa Kasvin ja Apajalahden kaltaisten ihmisten kauhisteleva asenne, että nyt vaaralliset tieteen vastustajat rikkoo kaiken tieteen Suomesta koska ovat uskovaisia.

Henkilökohtaisesti pidän Touko Aallon ja Juha Sipilän pälätyksiä siitä että valtionyhtiöiden ja -omistusten “tase pitää laittaa töihin” vaarallisempana, koska se oikeasti vaikuttaa asioihin. Kreationismi, not so much. Se on tässä lähinnä sellainen aspekti josta voidaan puhua jotta voidaan pitää itseään fiksumpina kuin uskovaiset.

Luulisi että tilanteessa missä joka päivä puhutaan siitä miten Maahanmuuttovirasto ja hallitus ovat kolluusiossa vaikeuttaneet turvapaikanhakijoiden asemaa ja hoitaneet pakolaispolitiikkaa tavalla joka keskittyy lähinnä turvapaikanhakijoiden lähettämiseksi pois maasta (vaikka sitten kuolemaan, ei se tunnu hallitusta tai Maahanmuuttovirastoa kiinnostavan), että Huhtasaaren rasismin voisi nostaa keskiöön sen sijaan että puhutaan jostain trivialiteeteista. Tosin siinä on vähän se ongelma, että oikeistoliberaalilla puolella ei ole erityistä halua puhua rasismista paitsi päivitellen.

Vulgaari rasismi on heistäkin pahasta, mutta totuus on että kaikki suomalaiset oikeistopuolueet (ja sosialidemokraatit) ajavat rasistista maahanmuuttopolitiikkaa, tosin käyttämättä siitä yhtä suoraa kieltä kuin Huhtasaari. Siksi on mukavampi puhua kreationismin kaltaisesta trivialiteetista kuin rasismista, jos rasismia ei kuitenkaan oikeasti vastusta.

 

Marinol Le Pen ja internetin intelligentsia

Kun itsemurhalle on mukava naureskella

Sisältövaroitus: itsemurhan yritys, rasismi.

Lainaan tähän Elina Vainikaisen fb-statuksen aiheesta koska se avaa tilanteen parhaiten. Alla sama kuvamuodossa.

ateneum_itsemurha

Itse bongasin tapahtuneen Punk In Finlandilta kaverin vinkattua aiheesta. Toivottavasti minun ei tässä tarvitse liikaa avata sitä miten suomalainen yhteiskunta sallii tällaisen tapahtua. Suomi Ensin on saanut jatkaa rasistista mielenosoitusta sananvapauden varjolla Helsingin keskustassa jo neljättä viikkoa, häiriten ohikulkijoita väkivaltaisesti ja käyttäytyen samalla uhkaavasti turvapaikanhakijoita kohtaan. Mitään viranomaisten asettamia rajoja mielenosoitus ei ole totellut, ja viranomaiset eivät siihen ole puuttuneet lukuunottamatta sitä kertaa kun alkuperäinen mielenosoitusleiri Lasipalatsin kyljessä tyhjennettiin.

Kansanedustaja Laura Huhtasaari on käynyt pitämässä puheita leirissä, niinkuin toki perussuomalaisen sopii tehdä ennen vaaleja, koska rasismillahan perussuomalaiset kamppailee.

Ja äärioikeistolaiset suunnittelevat hyökkäävänsä turvapaikanhakijoiden leiriin lauantaina. Siellä leirissä on muuten pieniä lapsia jatkuvasti.

Ja suuressa viisaudessaan Helsingin poliisi ei tule toki tekemään mitään. Jos kyseessä olisi vaikkapa antirasistinen mielenosoitus, kuten itsenäisyyspäivänä, siellä olisi jo mellakkapoliisit paikalla ajamassa Suomi Ensin -väkeä pois. Mutta ei, koska poliisi tukee rasisteja.

Tämä bloggaus ei ole kyllä menossa yhtään mihinkään. Voin todeta vaikka millaisia tosiseikkoja Suomi Ensin -ryhmän rasistisesta pahuudesta, Helsingin poliisin implisiittisestä tuesta ja poliisin tekopyhyydestä mitä vihapuheeseen tulee.  Siitä ei ole yhtään mitään hyötyä. Päättäjiä ei kiinnosta, paitsi niitä päättäjiä jotka kerää äänensä rasismilla. Tämä on se mitä suomalainen yhteiskunta on.

Jos voitte, osoittakaa tukenne turvapaikanhakijoille. Lahjoittakaa rahaa, vaatetta tai ruokaa. Tarjotkaa heille lämmin yösija, jos heillä ei sellaista ole. Mutta älkää auttako viranomaisia turvapaikanhakijoiden käännyttämisessä, koska jos autatte, verta on myös teidän käsissänne.

Kun itsemurhalle on mukava naureskella