Vihervasemmistoa, Kempeleen Juhaa ja viestintästrategiaa ja moikka, Antti Ronkainen!

Antti Ronkainen kirjoitti omaan blogiinsa Kempeleen korruptiokeisarin vihervasemmisto-kommenteista oman näkökulmansa, ja ajattelin tähän kirjoittaa siihen lyhyen vastineeni.

Musta Monopoli 001
Mulla on varmaan joku syy käyttää tätä mutta käytetäänpäs nyt uudestaan.

Ronkaisen pääpointti on siinä, että Sipilä käyttäytyi tarkoituksellisen provokatorisesti jotta saisi vastapuolen vänkäämään vihervasemmisto-termistä. Sen näkemyksen ongelma lienee lähinnä siinä, että mitä hyötyä provokaation reaktiosta loppujen lopuksi on? Railo opposition ja hallituksen välillä on hyvin harvoin ollut niin selkeä ja raju kuin nykyään.

Itse teen mieluummin analyysini aina tämän peukalosäännön pohjalta: politiikassa asiat ovat sitä, miltä ne näyttävät. 

Sipilä syyttää “vihervasemmistoa” maan vahingoittamisesta ja korostaa omaa rooliaan jälkien korjaajana ja siivoajana. Tämä on täysin linjassa sen kanssa, mikä on ollut Sipilän retorinen linja aina: vastuullisuutta talouteen leikkauksilla, ja hyvinvointivaltio on ylellisyys mihin ei ole varaa. Ainoastaan liiketalouden ja viennin edut ratkaisevat.

Tämän retoriikan ongelma on siinä että epäsuosittu ja ideologisen uusliberaali austerity-linja ei ole saavuttanut juuri mitään: Suomi päätyi taas talouskasvuun kun maailmantalous kääntyi nousuun, ja todennäköisesti leikkaukset lähinnä kasvattivat kysyntälamaa, mikä on ollut Suomessa merkittävä faktori sitten vuoden 2008 talousromahduksen.

Keskustapuolueen kannatus on romahtanut, ja Juha Sipilä on paljastanut ennätyksellisen epäpäteväksi pääministeriksi, jonka kyky ajaa ylipäätään mitään muutoksia läpi on ollut uskomattoman huono. Ilman presidentin väliintuloa, oltaisiin nähty uskomaton työtaistelurumba kiky-haaveiden takia, jotka toteutuivatkin vain osittain.

Hallituksen yleinen toimettomuus joka on alkanut jo ajat sitten, on vain lisääntynyt sitä myötä kun sote-uudistus tuntuu kaatuvan omaan mahdottomuuteensa ja hallituksen enemmistö eduskunnassa muuttuu aina vain kapeammaksi. Ongelman alkujuuri on siinä, että pääministerin valinnan epädemokraattisuus johti tilanteeseen, missä epäpätevä ja korruptoitunut maakuntateollisuuspatruuna pystyi ostamaan itselleen puolueen puheenjohtajuuden. Seuraukset puolueelle ovat ilmiselviä.

Joten Sipilä tarttuu oljenkorsiin, esittelee hupaisia nikkaroimiaan esineitä ja väittää ettei paatti vuoda. Mistään sen kummallisemmasta ei ole kyse. Ei pidä nähdä suuria strategioita siellä, missä sellaisia ei ole.

Ylipäätään on liikaa tendenssiä redusoida politiikassa kaikki pelkäksi viestinnäksi. Viestinnän keinoin ei voida muuttaa konkreettisia materiaalisia realiteetteja, joihin kuuluu se syvä tyytymättömyys ja jopa viha mitä hallituksen politiikkaan kohdistetaan. Keskustalla ei ole keinoja kaivaa itseään ulos siitä kuopasta mihin se Juha Sipilän johdolla käveli, ja se näkyy siinä että veteraanipoliitikot kuten esimerkiksi Seppo Kääriäinen nyt jättäytyvät sivuun.

 

Advertisements
Vihervasemmistoa, Kempeleen Juhaa ja viestintästrategiaa ja moikka, Antti Ronkainen!

Rasismilla valtaan, Juha Sipilä

Kun Suomessa puhutaan rasismista, ja puhutaanhan siitä, halutaan yleensä puhua rasismin vulgaareista ilmenemismuodoista koska siinä on sivistyneiden toimittajien ja sivistyneiden lehdenlukijoiden kannalta hyvä mahdollisuus toiseuttaa rasismi ja rasistit joksikin omituiseksi möröksi. Ja ei pidä toki väheksyä sitä että rodullistettujen kannalta tämä avoin rasistinen toiminta on vaarallista, ahdistavaa ja epämiellyttävää.

Mutta suomalaisen yhteiskunnan ongelma on myös se ikävä fakta että rasismi on niin syvällä yhteiskunnan rakenteissa, että kukaan toimittaja ei suostu siitä edes kirjoittamaan. Miksi kai minun pitääkin tehdä se.

Eniten nimittäin rasismista tällä hetkellä hyötyy Juha Sipilä, Keskusta, Kokoomus ja hallituksen yksityistämis- ja yhtiöittämisvimmaan luottava pääoma.

sipilä.jpg
Jostain syystä olin tehnyt tämän kuvan aiemmin ja no, se sopinee tähän varsin hyvin.

Jos palataan siihen millä Perussuomalaiset pääsi hallitukseen alunperin: avoimella rasismilla. Timo Soinille tämä toki sopi, koska Soini tiesi olevansa tarpeeksi salonkikelpoinen ja lehdistö ei koskaan pistänyt Soinia tilille siitä, että Perussuomalaisten ehdokkaat vaaleissa miltei poikkeuksetta pärjäsivät nimenomaan rasistien äänillä. Juho Eerola, Jussi Halla-aho, Simon Elo, James Hirvisaari, Maria Lohela, Sampo Terho, Teuvo Hakkarainen ja moni muu joko nousi suoraan rasistisen laitaoikeiston piireistä tai haki sieltä tukea. Lopultahan tämä porukka sitten kaappasi Perussuomalaiset Soinin alta itselleen, mutta se on toinen tarina se.

Oli selvää se että rasistinen agenda vaikuttaisi hallituksen toimintaan, mutta se oli se kompromissi mihin Sipilä ja Stubb olivat valmiita suostumaan, kunhan Perussuomalaiset eivät vaatisi mitään muuta. Tämän näkee muun muassa siitä miten hallitusneuvottelujen aikaan maahanmuuttopoliittista työryhmää veti Homma-forumilta tukensa hakenut Juho Eerola, joka neuvotteli Jussi Halla-ahon suuntaviivojen mukaisesti. Ja se sopi oikein hyvin Juha Sipilälle. jonka ainoa tavoite oli runnoa läpi pääomaa hyödyttävä leikkauspolitiikka ja lisää tukirahoja omille sukulaisilleen ja tukijoilleen.

Syyrian sodan aiheuttama pakolaiskriisi alkoi 2015 vaikuttaa Suomessakin, ja pitääkseen rivinsä kasassa hallituksen piti kiristää turvapaikkapolitiikkaa. Ja se tehtiin pääosin ohjaamalla Maahanmuuttovirasto tekemään kieltäviä turvapaikkapäätöksiä. Kun esimerkiksi syksyllä 2015 vielä 15% irakilaisista turvapaikanhakijoista sai kieltävän päätöksen, vuonna 2016 yli 80% sai kieltävän päätöksen.. Käsittääkseni luvut nykyään ovat vieläkin matalampia, koska Maahanmuuttovirasto on saanut hallitukselta marssikäskyt joita toteutetaan. Maahanmuuttovirasto toki kieltää poliittisen ohjauksen olemassaolon, mutta ilmiselväähän on että näin on käynyt, siitä huolimatta että se on täysin laitonta.

Ja motivaatio tälle kaikelle löytyy toki siitä, että hallitus oli pidettävä kasassa, kävi miten kävi. Avoimesti fasististen perussuomalaispoliitikkojen ulosanti ja tavoitteet ovat vastenmielisiä, mutta syvästi vastenmielistä on myös se, että sekä Keskusta että Kokoomus Sipilän, Stubbin ja Orpon johdolla ovat kritiikittömästi hyväksyneet tämän.

Sillä tässä on isot rahat pelissä: esimerkiksi sote-uudistus on haluttu junailla yksityisen terveysalan sijoittajien tilipäiväksi, minkälaista ei ole ennen nähty. Samalla tavalla Valtion kehitysyhtiön perustaminen antoi Sipilälle valtavasti taloudellista valtaa ja mahdollisuuksia tehdä vaikka mitä. Voidaan myös mainita Jäämeren rata, jossa on myös valtavat rahat kiinni, mutta joka ei hyödyttäisi Lapin saamelaisasukkaita yhtään, vaan päinvastoin haittaisi saamelaisten perinteisiä elinkeinoja. Puhumattakaan siitä, miten saamelaisiin taas on hallituksen tasolla suhtauduttu toisen luokan kansalaisina, joita ei ole mitään syytä kuunnella edes kun puhutaan heidän omista maistaan joihin halutaan nyt taas kerran puuttua.

Sipilä sai leikkauslinjansa ja henkilökohtaisen menestymistarinansa, ja mahdollisuuden tehdä sukulaisistaan hieman rikkaampia. Kokoomukselle luvattiin sote-uudistuksen mukana tilipäivä, mistä muun muassa Lasse Männistö pääsee nauttimaan.

Se, että tämän hintana oli muutamia kymmeniä tai satoja ihmishenkiä (kukaanhan ei edes tiedä kuinka moni turvapaikanhakija on kuollut palautuksen jäleen, koska Maahanmuuttovirastoa ei kiinnosta seurata miten palautettuille käy), ei kiinnosta Juha Sipilää eikä Petteri Orpoa.

Ja se on yksi törkeimmistä tavoista miten suomalainen rasismi toimii. Turvapaikanhakijat olivat Keskustalle ja Kokoomukselle uhrattava pelinappula, että saataisiin rahaa omiin taskuihin.

Jos noin niinkuin satuit äänestämään jompaakumpaa puoluetta ja luit tämän: häpeä, koska se sama veri on sinunkin käsissäsi.

 

 

 

 

 

Rasismilla valtaan, Juha Sipilä

Valta betoniin valettuna

Yksi suosikkikirjoistani on Loka Laitisen Musta Monopoli, joka on 1980-luvulla kirjoitettu ja käsittelee Suomen politiikkaa siinä ajassa ja paikassa. Se on yhäkin melko relevantti teos jos haluaa ymmärtää sitä miksi asiat ovat niinkuin ovat.

Musta Monopoli 001.jpg

Laitinen ei itse termiä käytä, mutta minä pidän termistä poliittinen luokka. Parempaakaan termiä päättäjille kollektiivisesti ei juuri ole. Sitä kovasti halutaan kuvitella, että ollaan päästy eteenpäin niistä ajoista kun ministerit, ay-pamput ja pankinjohtajat saunoivat yhdessä ja sopivat miten maata hallitaan, mutta käytännön tasolla näin ei ole.

Laitinen nostaa esiin dilemman  siinä miten suomalainen politiikka otti muotonsa toisen maailmansodan jälkeen. Ennen puoluetukea koskevaa lainsäädäntöä, puolueet olivat riippuvaisia sidosryhmistään rahoituksen suhteen, ja siitä tilanteesta haluttiin puoluetuen muodossa päästä eroon. Varsin hyvä pyrkimys monen mielestä, varmastikin. Käytännön tasolla puoluetuki onnistuikin sementoimaan Suomessa valta-asetelmat pysyvästi ja monilla tavoin valta siirtyikin kokonaisuudessaan silloisille puolueille, jotka ovat ne jotka poliittiset ohjelmat ja hallituksien linjat luovat. Kannattaa muistaa että ainoa uusi puolue, joka on millään todellisella tavalla menestynyt suomalaisessa politiikassa viimeisen 50 vuoden aikana on Vihreät. Perussuomalaiset kuitenkin rakennettiin muinaisen SMP:n pohjalle, eikä Perussuomalaisia voi varsinaisesti pitää sinänsä minään uutena puolueena, samaten kuin Vasemmistoliitto lähti liikkeelle SKDL:n ja SKP:n kuvioista.

Puolueet ovat käytännössä ikuisia järjestelmässä, missä valtio jakaa niille rahaa sen perusteella, että niillä on kansanedustajia. Ja kansanedustajia saa vaaleissa läpi rahalla. Tämä luo äärimmäisen epätasa-arvoisen astelman niille, jotka eivät toimi etabloituneissa puolueissa, mutta joilla olisi halu päästä eduskuntaan.

Ja kuka siitä sitten päättää kenellä on todellisuudessa asiaa eduskuntaan? Puolueiden organisaatiot, joissa aktiivien määrät ovat vuosi vuodelta pienempiä (ainoastaan Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat poikkeuksia) ja näin ollen noin parintuhannen ihmisen joukko päättääkin puoluekokouksissa, millaista agendaa vallankahvassa ollessaan puolue tulee ajamaan.

Äänestäjän kannalta tämä tarkoittaa sitä, että todellisuudessa valinta vaaleissa rajoittuu siihen mitä puolueet milloinkin haluavat tarjota. Esimerkiksi vaaleissa 2015 kaikki puolueet Vasemmistoliittoa lukuunottamatta tarjosivat pelkkää leikkauslinjaa, ja sitähän sitten saatiinkin. Ei siksi että sille olisi ollut todellinen tarve (Suomessa ongelma on veropohjan rapautuminen 1990-luvun ja 2000-luvun veroleikkauksien myötä ja kysyntälama) vaan siksi että puolueet puhtaan ideologisista syistä päätyivät näille linjoille.

Sinulta tai minulta ei kysytty mitään.

Puolueiden johto ja kansanedustajiksi/ministereiksi pääsevät ovatkin puhtaimmillaan sitä poliittista luokkaa joka voi hyvin ja ei kärsi nälkää tai vilua koskaan. On aivan sama onko kansanedustaja Vasemmistoliitosta vai Kokoomuksesta, onko hän taustoiltaan kaupan kassa vai asianajaja, silti kansanedustaja tulee maailman tappiin asti olemaan hyvin toimeentuleva. Poliittisen uran päätteeksi on aina luvassa mukava työpaikka joko poliittisen organisaation piiristä tai yksityiseltä sektorilta, jos sattuu esim. ajamaan terveydenhuollon yksityistämistä niinkuin Lasse Männistö teki ja sai siitä palkkion. Astetta vanhemmalla kansanedustajasukupolvella on vieläpä sopeutumiseläkkeet, joita maksetaan maailman tappiin asti, niinkuin Suvi Linden on saanut ilokseen huomata. Ja mitään todellista vastuuta ei ole: riippumatta siitä miten katastrofaalista jälkeä politiikassa tekee, mitään seurauksia siitä ei tule koitumaan.

Meitä hallitsee poliittinen luokka joka on kolluusiossa omistavan luokan kanssa hyvin pitkälti, koska leikkauslinjasta on hyötyneet lähinnä omistava luokka. Siksi minä en äänestä, koska eduskunnassa ei ole yhtään ketään joka haluaisi minkäänlaista perustavanlaatuista muutosta nykytilanteeseen, vaikka sitä tarvittaisiin kipeästi.

Poliittinen luokka palvelee miljardöörejä, jotka maksavat yhteensä kahdeksan miljoonaa euroa veroja omaisuudestaan vuodessa, samalla kun köyhimmät kaksi miljoonaa maksavat veroja yli viisi miljardia. Kyllä, luit oikein.

Poliittinen luokka tulee aina ja ikuisesti pitämään näiden seitsemän ihmisen intressejä tärkeämpänä kuin kenenkään meistä, vaikka nämä seitsemän eivät kontribuoi yhteiskuntaan läheskään yhtä paljon kuin mitä kaksi miljoonaa köyhintä.

Valta betoniin valettuna

Vatuloinnin ja Korruption Laulu: Inkompetenssipeli

juha sipilä.jpg
Olen melko varma että Juha Sipilä näkee itsensä suurinpiirtein näin

Tämä blogi on olemassa muun muassa siksi että tässä yhteiskunnassamme puhutaan aivan liikaa vääristä aiheista, kuten esimerkiksi Sami Hedbergistä, ja liian vähän oikeista aiheista, niinkuin siitä miten Juha Sipilä on epäpätevin pääministeri Suomen sodanjälkeisessä historiassa.

Aloitetaan vaikka siitä miten Sipilä oli piilottanut omaisuutensa vakuutuskuoriin, ja päättäväisesti on kieltäytynyt avaamasta omistuksiaan. Siinähän ei ole mitään poikkeuksellista että oikeistolainen ei pidä verojen maksamisesta, mutta Sipilä on päättänyt ryhtyä tämän suhteen uhriksi. Niinkuin joka ainoassa kohtaa missä häntä on arvosteltu. Kun asia tuli eduskunnassa puheeksi, Sipilällä narskahti ruokarakeet.

Tai otetaan tämä miten Sipilä kommentoi vuonna 2016 äärioikeistolaisia katupartioita jotka huolestuttivat suomalaisia, koska yleisesti ottaen ihmiset käsittävät että natsien katupartiot on huono asia. Kyllähän jokainen arjessa ymmärtää, että jos lapsia kuljetetaan harrastuksiin tai kouluun tai niin edespäin. Paavo Arhinmäki silloin dumasi Sipilän mölinät mutta kukaan ei todennut asian varsinaista luonnetta: Kempeleen Mugabella ei ollut hajuakaan siitä mitä kommentoi tai miksi.

Syksyllä 2015 taas saimme seurata, miten pääministeri meinasi oma-aloitteisesti kaataa hallituksen koska kiistakysymyksenä oli niinkuin tärkeä asia kuin sote-alueiden määrä (ja toki maakunnat siinä samassa). Tietenkin jokainen nyt ymmärtää että kepulaisille rosvoparoneille on tärkeää saada mahdollisimman monta virkaa aikaan mitä pääsee maakunnissa kuppaamaan, mutta ottaen huomioon että miten tärkeäksi Sipilä itse on luonnehtinut koko sote-uudistusta, oliko tämä nyt hallituskriisin arvoinen asia? Ja tietenkin tärkein myönnytys Kokoomukselle minkä Sipilä teki saadakseen nämä satraappivirat Kepulle, oli koko suomalaisen julkisen terveydenhuollon luovuttaminen Kokoomukselle kauppatavaraksi, jotta Lasse Männistö voi tehdä miljoonia.

Ja koko hallituskauden ajan Perussuomalaiset ovat tehneet sitä mitä tekevät parhaiten: veljeilevät natsien kanssa ja nyt uhkaavat kaataa Sipilän sote-projektin jos maahanmuuttoa ei kiristetä entisestään. Sitä jotenkin kuvittelisi että pääministerin tehtävä olisi pitää hallituskumppanitkin jotenkin kurissa mutta ei. Sipilä ei koskaan pihahdakaan mitään siitä että hallituspuolueessa on avointa rasismia ja fasismin ihannointia.

Sitä ihminen toivoisi että tämä ehkä riittää noin kevyenä introna aiheeseen “vohoi hemmetti, tämä ukkohan ei ole lainkaan pätevä pääministeriksi.” Koska siitähän ei pääse yli eikä ympäri että Sipilä on onnistunut lähinnä siinä että on nostanut omat luottohenkilöt kuten Anne Bernerin asemaan missä Berner voi luvata kavereilleen hyviä diilejä, ja Katera Steelillä on loistava tulevaisuus edessä koska Sipilä tulee koko pääministerikautensa kaatamaan rahaa siihen pohjattomaan monttuun joka on Talvivaaran kaivos.

Sipilä on totaalisen epäpätevä pääministeriksi, ja hyvin vahvasti osasyyllisyyden Sipilän pääministeriydestä kantaa suomalainen media, joka päätti pudottaa pallon kokonaan ja olla haastamatta Sipilää lainkaan ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja, koska yhdessäkään haastattelussa Sipilä ei joutunut sanomaan yhtään mitään yhtään mistään. Oli muuten viimeiset vaalit missä minä äänestän. Enemmänkin vallan vahtikoira huolehti siitä että kukaan ei pääse kysymään mitään epämiellyttävää Keskustan tuoreelta puheenjohtajalta, jonka koko poliittinen ura siihen asti oli ollut yksi kausi kansanedustajana.

Tasa-arvonäkökulma: jos vaikka Vasemmistoliitto voittaisi seuraavat eduskuntavaalit, ja Li Anderssonista tulisi pääministeri, moniko journalisti kirjoittaisi pitkän ja tunkkaisen thinkpiecen siitä miten Andersson on poliittisesti liian kokematon ja liian nuori pääministeriksi, ja eihän sitä nyt voi olettaa että hän pärjäisi siinä tehtävässä mitenkään? Kyllä te tiedätte että niitä olisi niin paljon että niistä voisi rakentaa vaikka talon. Mutta jostain ihmeen syystä yksikään suomalainen journalisti ei Sipilän kohdalla kysynyt sitä, että onko joku kempeleläinen kännykänkuorimiljonääri pätevä edes lossivahdiksi. Sen sijaan puhuttiin siitä että toimitusjohtaja voisikin olla todella hyvä tässä tehtävässään.

Jos ihmisellä on enemmän älyllistä rehellisyyttä kuin keskiverrolla keskustapuolueen äänestäjällä, niin eihän sitä nyt kerta kaikkiaan voi tulla mihinkään muuhun johtopäätökseen kuin siihen että jos pääministeri antaa ministerien sohlata omiaan ja hallituksen työskentelyn tielle tulee jatkuvasti sellainen pikkuasia kuin perustuslaki, niin ongelma ei ole missään muussa kuin siinä että Sipilä on groteskin epäpätevä tehtävässään. Sipilä yrittää hallita maata kuin yritystä tai jotain fantasiakuningaskuntaa jossa on yksinvaltias, mutta eihän se onnistu.

Toistetaan se nyt tässä vielä kerran: Sipilä on epäpätevä pääministeri. Syyllinen tähän asiantilaan on paitsi Sipilä itse, joka ilmeisesti egoonsa liittyvistä syistä halusi pääministeriksi , myös media. Olisi ehkä kannattanut haastaa se ääliö jonka ainoa konkreettinen ulostulo liittyi johonkin puiseen leluun joka oli rakentanut. Ehkä. Just sayin.

 

Vatuloinnin ja Korruption Laulu: Inkompetenssipeli