Paheksumalla ei saa pahoja ihmisiä käyttäytymään hyvin

Screenshot 2018-02-21 09.17.31.png

Tiivistelmä taas siitä mitä Jani Mäkelä puuhaa. Päivän Byrokraatti lähti tekemään toistaitoista lokakampanjaa toimittajaa vastaan (mikä ei oikein toiminut kuitenkaan, koska ihmiset jotka ei koe satunnaista toimittajaa ideologisena vihollisenaan eivät siihen reagoi) ja päivä sen jälkeen Jani Mäkelä sai itsensä Erikeeperistä irti siksi aikaa, että kykeni lähtemään komppailemaan kampanjaa, avoimena tarkoituksenaan ärsyttää ihmisiä.

Ja näin hän toki voi tehdä. Mikään ei estä kansanedustajaa tukemasta vainoamiskampanjoita tai olemasta avoimesti rasistinen vuodesta toiseen. Jotkut (toki täysin oikeutusti) Mäkelää paheksuvat haluavat vedota siihen että Mäkelä on kansanedustaja jonka pitäisi muistaa asemansa ja siihen kuuluva arvokkuus, mutta se ei ole koskaan toiminut.

Moraalinen paheksunta vailla mitään materiaalista voimaa on turhanpäiväistä, jos vastapuoli ei jaa moraaliasi. Ja miksi Mäkelä jakaisi? Mäkelä on pikkumainen, avoimen vihamielinen feministejä ja rodullistettuja kohtaan ja hän pitää vasemmistolaisia vihollisinaan. Mäkelä myös tykkää huomiosta, ja sitä hän saa. Moraalinen paheksunta ideologisilta vihollisilta ei ole koskaan mitään muuta kuin validoivaa.

Paheksunnalla ei ole materiaalista voimaa, koska puolue jota johtaa äärioikeistolainen, joka on aikoinaan bloggaillut mm. siitä miten haluaisi ampua ihmisiä päähän, miten toivoisi ideologisten vastustajiensa päätyvän seksuaalirikosten uhriksi ja joka on itsekin käynnistellyt vainoamiskampanjoita toimittajia vastaan, tuskin tekee mitään Mäkelälle. Älä etsi säädyllisyyttä paikoista, missä säädyllisyys ei asu.

Tämäntyyppiset asiat ovat kaukainen peili siitä mitä noin vuosi sitten sanottiin Donald Trumpista, miten hänen pitäisi muuttaa ulosantiaan ja käytöstään koska on nyt Yhdysvaltojen presidentti ja hänen pitää käyttäytyä sen mukaisesti. Tämäntyyppisten lauselmien ongelma on aina sama: niillä ei ole vastausta kysymykseen miksi muka pitäisi? On kovin ilmiselvää, että jos ei ole mitään mekanismia tai materiaalista voimaa, joka pistää ihmiset käyttäytymään säädyllisesti, ihmiset voivat olla tekemättä niin halutessaan.

Eikä pidä unohtaa sitä että Mäkelä ei tosiaan ole mikään uniikki tapaus ja törkeilijät eivät ole pelkästään Perussuomalaisia. Samalla tavalla sitä löytyy vaikkapa Kokoomuksesta Juhana Vartiainen joka vitsailee köyhien kustannuksella tai Ben Zyskowicz jonka mielestä työttömät on laiskoja ja tyhmiä, ja niin edelleen. Ja nämä on myös tapauksia jotka eivät saa läheskään samaa reaktioita kuin Mäkelän kaltainen lällättelevä klovni saa.

Miten saada säädyllistä käytöstä, kun säädyllisyys näissä ihmisissä ei asu? Sillä, että sen sijaan että odotatte heidän noudattavan sääntöjä joita heidän ei ole pakko noudattaa, olette sellaisia että he eivät edes uskalla avata suutaan teidän suuntaanne. Pelko on hyvä materiaalinen voima. Älkää antako ihmisten kohdella teitä väärin.

 

Advertisements
Paheksumalla ei saa pahoja ihmisiä käyttäytymään hyvin

Kuolema vapauttaisi köyhyydestä

SV: kuolema

posseroni.jpeg
mood

Kirjoitan tämän muutaman käymäni keskustelun pohjalta ja viimeaikaisten, sinänsä merkityksettömien, tapahtumien takia. Olen toki monesti aiemminkin kirjoittanut aiheesta, mutta se ei tunnu vieläkään menemään perille, joten jatketaan.

Perjantaina kävi taas niin että jäi ostokset kaupan kassalle, koska tilillä ei ollut katetta. Oma moka toki, koska olin katsonut aiemmin päivällä että rahaa olisi, mutta vilkaisun ja kauppareissun välissä oli tililtä lähtenyt tämän viikon ruokarahat lainanlyhennykseen.

Siinä hetkessä olin kiitollinen muutamasta asiasta: että elämässäni on ihmisiä jotka auttavat näissä tilanteissa, taskussa oli askillinen röökiä stressinhallintaan ja että olin aiemmin ostanut kahvia joten kahvia ainakin olisi.

Päällimmäinen ajatus tosin oli se että voisinpa kuolla viimein pois niin tämä loppuisi. Ei siksi että tähän olisi erityisemmin kaatunut mikään, vaan se että tätä on nyt jatkunut yli kymmenen vuotta: nöyryytyksiä, vastoinkäymisiä ja hankaluuksia joiden kaikkien alkulähde on se yksinkertainen totuus ettei vaan ole rahaa.

Kuten Charles Bukowski kirjoitti osuvasti runossaan The Shoelace:

no, it’s the continuing series of small tragedies
that send a man to the
madhouse…
not the death of his love
but a shoelace that snaps
with no time left …
The dread of life
is that swarm of trivialities
that can kill quicker than cancer

Köyhänä eläminen tuo mukanaan loputtoman virran matalan intensiteetin stressitekijöitä, mitä edes kohtuullisilla tuloilla elävän ei tarvitse kohdata. Pitää miettiä että mokaako taas tukia hakiessa jotain, onko unohtanut ilmoittaa jotain, napsahtaako karenssi päälle, saako palkkakuitin ajoissa työkeikasta, miten kauan kestää saada tuet tilille, miten kauan voi asua samassa paikassa, onko asunnottomuuden uhka akuutti, kauanko kengät vielä kestää koska ei ole varaa uusiin, tarvitseeko matkustaa jonnekin, ja niin edelleen. Ja niiden virta on loputon.

Ja jos on rehellinen itselleen, niin tietää että massatyöttömyyden Suomessa mahdollisuus päästä pois köyhyydestä on huonompi kuin koskaan elinaikanani. Ja kun lähestyy vääjäämättä neljääkymppiä, CV on silkkaa roskaa ja tutkintoa ei ole valmiina, niin ne mahdollisuudet heikkenee entisestään.

Ja sitten ratkaisuksi sille että pohtii että kuolisipa pois ehdotetaan terapiaa. Mitä ihmeen hyötyä terapiasta ihmiselle on, jonka ainoa ongelma on köyhyys? Mitä hyötyä terapiasta on, kun poliittiset päätökset ajaa ihmisen yhä ahtaammalle, ja ulospääsyä ei ole?

Mark Fisher on käsitellyt tätä aihettaa mm. tässä tekstissään. Kulttuurissamme ajatukset kuolemasta ja sen kautta ulospääsystä tulkitaan täysin mielenterveyden ongelmana, eikä sosioekonomisen aseman ongelmana, mitä ne voivat myös aivan hyvin olla. Omien elinolosuhteitteni rappeutuminen ja se että esim. en ole asunut missään mitä olisin pitänyt kotina sitten vuoden 2008, ne on kovia, objektiivisia faktoja. Kuten myös se että ulospääsy tästä tilanteesta on niin vaikeaa ja niin paljon omien vaikutusmahdollisuuksieni ulkopuolella, että voin aivan hyvin todeta ettei ulospääsyä ole.

Siksi minua loukkaa monet liberaalit ajatukset kuten tulot eivät saa määrittää ihmisarvoa. Missä tahansa kapitalistisessa järjestelmässä tulot nimenomaan määrittävät ihmisarvosi. Tulot kertoo siitä mitä ja missä syöt, voitko matkustaa, voitko perustaa perheen, miten voit asua, voitko opiskella, voitko käyttää vapaa-aikaa haluamallasi tavalla, ja niin edelleen. Harvemmassa on ne asiat ihmiselämässä mihin tulot eivät vaikuta.

Mitä arvoa sillä ihmisarvollani on jos elämäni on sellaista, etten haluaisi ylipäätään siten elää? Monet tiedostaa jo sen että vakavasti sairailla pitäisi olla oikeus eutanasiaan, mutta sosioekonominen asema halutaan sivuuttaa, kun tulee puheeksi se onko elämä ylipäätään elämisen arvoista. Pääsen tarpeeksi usein seuraamaan sivusta sitä millaista elämää työssäolevat tutut pääsevät elämään ja tiedän että se on monella tapaa niin paljon helpompaa kuin se arki, jossa joka päivä miettii sitä paljonko rahaa on tilillä ja riittääkö se ensi viikkoon. Arki, missä jokainen pienikin luksus on väistämättä poissa jostain muusta. Arki, missä ei kannata edes haaveilla mistään suuremmasta koska mitään suurempaa ei voi saavuttaa.

Kun elämässä ei ole mitään muuta ongelmaa kuin sosioekonomisen statuksen mukanaan tuomat ongelmat, niin jollekin terapeutille puhuminen ei auta mitään. Paitsi toki terapeuttia se auttaa, joka tienaa rahaa sillä että yhteiskunnallisia ongelmia ei ratkaista.  Tympeintähän tässä on se, että kaikkeen muuhun elämässäni olen tyytyväinen, paitsi siihen massiiviseen osaan elämästä, mihin sosioekonominen asema vaikuttaa.

Ja sitten aina joku tulee ja sanoo että ei pidä lannistua tai kyllä joskus vielä tärppää. Miten pitkään sitä pitää odottaa? Olen jo odottanut kymmenen vuotta, eikä mikään ole mennyt parempaan suuntaan tulorintamalla. Lähinnä päinvastoin. Jaksaisitko itse? Ja jos jaksat, miksi ihmeessä enää edes kuvittelet että mitään tapahtuisi? Onko se hetki, kun putoaa kansaneläkkeelle se hetki, milloin saa todeta että ei tämä elämä ollutkaan elämisen arvoista, kun joutuu pienituloisuuden ohella kohtaamaan myös kaikki ikääntymisen vaivat ja lähestyvän luonnollisen kuoleman?

Ulospääsy toki on olemassa. Se on sen toteaminen, että tämä on tässä ja paremmaksi se ei voi muuttua, koska elämme kapitalistisessa yhteiskunnassa, missä köyhä on pelkkä rikkaruoho ja rasite, jolle ei kuulu edes oikeus ostaa ruokaansa, niinkuin Juhana Vartiainen sanoo. Ja jos protestoit julkisesti, niin kansanedustajat kuten Vartiainen ja muut pilkkaavat sinua köyhäksi juopoksi, joka on köyhä siksi että kehtaa polttaa tupakkaa tai juo kaljaa. Ehkä meidän ei kannata tukea valtiota, joka kasvattaa tuollaisia ihmishirviöitä valtion johtoon.

Ei pidä syrjäytyä, jos sen voi suinkin välttää. Pitää ryhtyä poliittiseksi ja vallankumoukselliseksi, koska ymmärtää sen että mitään iloa tämän yhteiskunnan säännöillä pelaamisesta ei koskaan tule. Juhana Vartiaiset ja vastaavat haluavatkin että jäät nöyrästi odottamaan sitä ulospääsyä köyhyydestä, mitä et tule koskaan samaan. Sen sijaan kannattaa työskennellä rakentaakseen jotain uutta ja parempaa kuin tämä yhteiskunta, ja unohtaa sen pelisäännöt kokonaan.

Sen tilalle pitää rakentaa radikaalin tasa-arvon pohjalle rakennettu yhteiskunta, missä poliitikkoja, miljonäärejä ja riistäjiä ei ole, ja kaikilla on sama oikeus hyvään elämään.

 

 

 

Kuolema vapauttaisi köyhyydestä

Aktiivimalli, Kokoomuksen narratiivi ja poliittinen luokka

“Aktiivimalli” on hieno termi. Se ei tarkoita yhtään mitään, paitsi että se on kautta rantain tehty leikkaus sosiaaliturvaan.

Toistakaamme ensin:

Työttömyysturva on aina ollut vastikkeellista. Työttömyysturvaa ei saa ellei ole valmis töihin. Nykymallissa työttömyysturvaa leikataan, jos ei pääse TE-toimiston turhanpäiväisille kursseille tai saa töitä. Mitä ei kaikkialla ole, ja kaikki eivät ylipäätään voi ottaa työtä vastaan (koska jos on käynyt töissä, työttömyyskorvaukset menee manuaaliseen käsittelyyn ja rahat saa sitten kun joskus saa, olettaen että työnantaja osaa toimittaa palkkakuitin jotenkin järkevästi).

sasi zysse.jpg
Tiesittekö muuten että Ben Zyskowicz ei ole koskaan ollut töissä? Sasikin oli elämäntapakansanedustaja yli 30 vuotta.

Miksi kaiken maailman Kimmo “Ajeletkos muuten vielä autolla” Sasit ja Juhana Vartiaiset sitten kannattaa “aktiivimallia” niinkuin se olisi jotenkin hyödyllinen asia? Koska se ei ole, mutta se vahvistaa yhteiskuntanäkemystä joka on kokoomuslaisen ideologian ytimessä: kunnon kansalaiset ja veltot työttömät jotka eivät edes töihin halua. Tietenkään minkäänlaiset faktat eivät tue että näin olisi, koska käytännössä kaikki jotka siihen kykenevät, haluavat töihin, ja siksi oikeistolaisen median pitää mustamaalata nyt kansalaisaloitteen tehnyttä Martin-Éric Racinea ja silloin tällöin kaivaa esiin joku yksittäinen hemmo joka haluaa elää pelkästään tukien varassa.

Nyt tässä hommassa meni kuitenkin pahasti jotain pieleen, ja se on se että kansalaisaloite saikin laajan kansansuosion. Se rikkoo pahasti kokoomuslaista narratiivia, ja lisäksi se nosti “aktiivimallin” totaalisen kelvottomuuden tapetille. Tähän asti Kokoomus on voinut, kuten journalisti Dimitri Gurbanov totesi, esittää itsensä järkipuolueena joka kannattaa rationaalisia toimenpiteitä. Harmi vaan että koko mallin tueksi ei ole yhtään rationaalista argumenttia, ainoastaan ideologisia ja aiheen sivuun meneviä.

Veltto-Vartiainen tahollaan totesi että onko nykytilanne sitten hyvä? Ei ole, suurtyöttömyys ja köyhyys eivät ole hyvä asia. Mutta aktiivisesti köyhien ihmisten elämää haittaava toimenpide joka ei tee yhtään mitään tilanteen parantamiseksi, on vielä huonompi. Ja kiitos mm. Saku Timosen, joka on aktiivisesti nostanut aihetta esiin, se alkaa olla hyvin ilmeistä sekä oikealla että vasemmalla laidalla politiikassa.

Narratiivi on lipsunut Kokoomuksen poliittisen johdon käsistä kansalle, ja se pelottaa Kokoomusta. Miksi muuten olisi pitänyt aloittaa harkittu mediakampanja kansalaisaloitetta vastaan?

Ja mikä pahinta: kansalaisaloite onnistui. Nyt Kokoomuksella ei ole enää kuin huonoja vaihtoehtoja. Joko pitää kaataa “aktiivimalli” sen seurauksena, mikä saa Vartiaisen et al näyttämään impotenteilta toopeilta, pitää kaataa se valiokunnissa ennen eduskuntakäsittelyä tai jättää se käsittelemättä ennen seuraavia vaaleja. Mikään näistä ei ole sellainen, jolla on hyvä lopputulema Kokoomuksen kannatuksen kannalta.

Miten meidän pitäisi sitten suhtautua näihin kokoomuslaisiin jotka nyt “aktiivimallia” puolustavat?

Ensinnäkin niin Kimmo Sasilta pitäisi ottaa ajokortti pois. Toiseksi: Juhana Vartiainen voisi kokeilla hakea oikeita töitä.

Juhana_Vartiainen_2017_15.jpg
Tästä jätkästä näkee päältä ettei se ole koskaan joutunut oikeasti hakemaan töitä, koska demarien jäsenkirjalla saa ja kokoomukseen loikkaamalla pääsee.

Ja mikä tärkeintä: meidän tulisi tajuta se, että Suomen edustuksellinen demokratia, niinkuin Loka Laitinen jo 1980-luvulla Mustassa Monopolissa kirjoitteli, on todellisuudessa puolueoligarkkien järjestelmä, joka on luonut maahan poliittisen luokan mikä toimii politiikan portinvartijoina. Sinulla tai minulla ei ole asiaa eduskuntaan. Sinne pääsee ainoastaan Vartiaisen ja Sasin kaltaiset korruptiomöykyt. Nämä ihmiset eivät ole koskaan edustaneet sinua, vaan omia intressejään. Poliittinen järjestelmä on politiikan huipulla ainoastaan keino, millä muuten toistaitoiset ja kelvottomat Vartiaisen kaltaiset yksilöt pääsevät lihapatojen ääreen. Vai luuletteko että nämä ihmiset olisivat koskaan ilman politiikkaa päässeet yhtään mihinkään?

Aktiivimalli, Kokoomuksen narratiivi ja poliittinen luokka

Miksi sinua vihataan, Juhana Vartiainen?

Kerron tarinan eiliseltä näin alkuun. Olin eilen Turun keskustassa liukastelemassa muiden joukossa ja huomasin tyypin jolla oli rollaattori jumissa siinä eilisessä jääsohjossa. Hän kieltäytyi kyllä avusta ja kertoi että oli keräämässä tölkkejä, jotta saisi kasaan rahaa niin että saisi lääkkeet ostettua. Hänellä oli nimittäin ollut aivoverenvuoto ja sen jälkihoitoon piti jotain hakea. Annoin hänelle femman mikä oli taskussa, vaikkei oikeastaan siihenkään olisi varaa, koska oletteko koskaan kokeilleet olla köyhä joulun aikaan? Ei ole herkkua, mutta toisaalta, itselläni ei ole tilannetta missä pitää kerätä tölkkejä saadakseen rahaa lääkkeisiin.

Mutta tämä on mitä se on: kaikkien kauniiden puheiden takana, poliitikoilla ei ole pienintäkään kiinnostusta siihen mihin leikkauspolitiikka johtaa. Se johtaa juuri tähän: ihmisillä ei ole varaa lääkkeisiin, ruokaan tai asumiseen. Niillekin jotka voisivat töitä tehdä, töitä ei ole, eikä tule, koska jokainen poliittinen teko yritysten hyväksi lisää omistajien voittoja eikä investointeja joista tulisi työpaikkoja.

Itse asiaan: pari viikkoa sitten demarinuoret ehdottivat ruoan alvin nostoa koska totta kai demarit tekevät kaikkea typerää, eiväthän ne muuten demareita olisi. Tätä lähti toki komppaamaan VATT:n entinen ylijohtaja ja entinen demari Juhana Vartiainen.

vartiainen blogi

Puretaan tätä nyt vähän ja erityisesti sitä miksi minä inhoan Juhana Vartiaista. Tässä puhutaan siitä että ruoan hinnan nousua voisi kompensoida indeksikorotuksilla. Niin voisi mutta arvatkaapas mitä: indeksikorotukset on jatkuvasti ne mistä on leikattu. Istuva hallitus on toiminut juuri näin, ja muitakin tukia on jatkuvasti leikattu. Vartiaisella ei ole minkäänlaista uskottavuutta siinä kun hän puhuu indeksikorotuksista, erityisesti kun edustaa puoluetta joka on systemaattisesti niiden leikkaamista kannattanut.

Ja miten tämä “joviaali” kommentti sitten että kaikkein köyhimpiin ei vaikuta, koska hehän kuitenkaan eivät ruokaa osta vaan saavat ruokansa leipäjonoista. Niin, niistä leipäjonoista jotka ovat jo nyt satojen metrien mittaiset. Ihan siksi että ihmisillä ei nytkään ole rahaa ruokaan. Eikä kukaan voi ylläpitää mitään terveellistä tai inhimillistä ruokavaliota sillä kamalla mitä leipäjonoista saa.

Sen pitäisi olla todellakin selvää että kenen asiaa Vartiainen ajaa: sen hyvätuloisemman kymmenen prosentin. Kaikki muut ihmiset ovat Vartiaiselle lähinnä karjaa, mistä on välillä kansantaloudelle hyötyä mutta muuten he eivät kelpaa mihinkään.

Minusta yhteiskunnan ei pitäisi pyöriä jonkinlaisen takaperoisen talousajattelun voimin, missä talous on tärkeämpi kuin ihmiset joihin se vaikuttaa. Talouden pitäisi olla olemassa kansaa varten, eikä toisinpäin. Mutta se on tällaisen reaalikapitalismin luonne: talous muodostuu sellaiseksi, että ainoat jotka siitä hyötyvät, ovat hyvätuloiset. Eivät työtä tekevät eivätkä köyhät työelämän ulkopuolella.

Myös se johtopäätös minkä tällaisista poliittisista mielipiteistä pitää vetää on ilmiselvä: meidän pitää vaatia enemmän, meidän pitää vaatia täydellistä taloudellista tasa-arvoa eikä tyytyä puolustamaan mitään indeksikorotuksia, koska niitäkään nykyjärjestelmä ja päättäjämme eivät aio meille antaa, minkä pitäisi olla lapsellekin selvää. En minä ole anarkokommunisti täysin syyttä, minä olen anarkokommunisti siksi että näen että valtaisa osa tästä kansasta on täysin päättäjien hylkäämä ja halveksuma, mukaanlukien minä itse.

Vartiaisen pyrkimys on jatkuvasti leikata, leikata ja leikata lisää valtiontaloudesta, niin että omistava luokka hyötyy siitä ja köyhät voivat sitten käydä hakemassa leipänsä Hurstilta. Ikävä kyllä Hurstilta ei saa rahaa lääkkeisiin, jos sattuu olemaan sairas. Eikä asuntoa, jos ei satu olemaan rahaa maksaa vuokraa, kun valtion asuntopolitiikka keskittyy asuntojen hintojen nostamiseen, jotta sijottajat voivat tehdä enemmän rahaa.

Törkeintä tässä on kuitenkin se, miten työtön ja köyhä saa kuulla olevansa yhteiskunnan loinen eläessään pienillä ja alati pienentyvillä etuuksilla. Millä sitten Vartiainen huutelee näitä kommenttejaan siitä miten köyhien pitäisi ymmärtää kuolla pois sotkemasta kansantaloutta ja miten työttömät on rikkaruohoja? Kyllähän te sen arvaatte: hyväpalkkaisissa julkisissa viroissa ja nyt kansanedustajana. Kumpi sitä on isompi loinen, se joka haluaa töihin ja saa nyt toimeentulotukea, vai se joka nostaa kansanedustajan palkkiota täysin ilman minkäänlaisia ansioita?

Ja siksi minä inhoan sinua, Juhana Vartiainen.

 

 

 

 

 

 

 

Miksi sinua vihataan, Juhana Vartiainen?