Keltaliivit,medianarratiivit ja vähän Venäjääkin

Olen yleensä aina myöhässä, ja Ranskan gilets jaunes, eli keltaliivi-protestit saattavat jo olla hiipumaan päin kun Macron päätti perääntyä ja tehdä myönnytyksiä. Olen seuraillut tätä jonkin verran vailla sen suurempaa intoa, koska on muitakin hommia, mutta seuraaminen on ollut yllättävän hankalaa.

Syy siihen on se että suomalaisessa mediassa ei ole saatu aikaan oikein minkäänlaista analyysiä siitä mistä edes on kyse, lukuunottamatta mahdollisesti Yle Kioskia joka onnistui tiivistämään protestit edes jotenkuten, Instagramissa.

Hesari otti toki sen linjan että emme voi käsittää mistä on kyse, mielenosoittajat ovat lapsellisia ja ainoastaan eliittijournalisti voi ymmärtää sen että muutos mihinkään suuntaan on mahdotonta. Samaan aikaan Yle esittelee kokoelman kliseitä ja tiivistää Ranskan että no, se on vallankumouskansaa. Parempaa analyysiä saa muun muassa entiseltä Baywatch-tähdeltä Pamela Andersonilta.

Journalistisille instituutioille ja hierarkioille on perinteisesti ollut vaikea ymmärtää sellaista poliittista liikehdintää mikä ei asettaudu etabloituneisiin muotteihin. Keltaliiviliike on sellainen, koska sitä motivoi paitsi turhautuneisuus Macronin uusliberaaliin politiikkaan, myös turhautuneisuus siitä että ilmastonmuutokseen halutaan reagoida kulutusveroilla, jotka tuntuvat ainoastaan pienituloisten elämässä eivätkä vaikuta suurituloisten elämään lainkaan. Keltaliiviprotesti onkin vähintään osittain luokkapohjainen, maailmassa missä journalistit pitävät luokka-ajattelua vanhentuneena.

Media rakastui Macroniin täysin. Mutta osoittautuikin että Macronia ei rakasta juuri kukaan muu paitsi media ja rikkaat.

Siksi media ei oikein osaa raportoida siitä mistä edes on kyse, koska se ei kertakaikkiaan sovi liberaalioikeiston paradigmaan. Politiikka halutaan nähdä ainoastaan kapeana osa-alueena yhteiskunnasta, joka on vielä luonteeltaan sellainen että sitä harjoittaa vain poliittinen luokka ja sitä saa kommentoida ainoastaan eliittijournalisti. Kun politiikka menee sen kapean establishmentin kehyksen ulkopuolelle, niinkuin 1990-luvulla Suomessa työttömien protestiliikkeen puitteissa tai nyt Ranskassa, sekä poliitikot että journalistit eivät tiedä mistä on kyse.

Samasta syystä toistuu se mikä seurasi Yhdysvaltojen presidentinvaaleja: syyttäkäämme Venäjää tapahtuvasta, koska emme ymmärrä mistä on kyse. Ei pidä erehtyä siitä etteikö Venäjä olisi toiminut vaikuttaakseen tapahtumiin sekä silloin että nyt, mutta Venäjä ei selitä yksinään Trumpin valtaannousua eikä Ranskan mellakoita. Sen sijaan Venäjä mielellään antaa itsestään kuvan omnipotenttina manipulaattorina. Ja monet ovat sen verran höhliä, että näkemällä Venäjän kaiken takana tekevät Venäjän työt.

 

 

 

 

Advertisements
Keltaliivit,medianarratiivit ja vähän Venäjääkin

Kun journalisti ei ymmärrä maailmaa

Ehdin tässä ennen lähtöä Imagen kirjoittajakouluun kirjoittaa lyhyen tekstin Paavo Raution kolumnista Hesarin pääkirjoitussivulla. Siinä on taas syitä miksi en erityisesti osaa arvostaa journalisteja ihmisinä, ammattikuntana tai biomassanakaan.

Populismi tuntuu olevan journalisteille se suurin saatana, koska journalistit ovat henkisesti juuttuneet 1990-luvun kasvukauteen milloin markkinatalouden ehdoilla toimimiselle ei ollut yhtään validia ideologista vaihtoehtoa. Kasvukausi kuitenkin loppui aikanaan ja niin loppui myös kapitalismin kuherruskuukausi ja kritiikki nykyistä uusliberaalia politiikkaa kohtaan otti vauhtia ja oikeistopopulismi, joka haluaa kääntää kellon takaisin yhteiskunnassa nousi voimakkaasti. Siteeraan muutaman rivin.

Euroopassa suurien talouksien kansalaisista vähintään kolme neljäsosaa piti oikeana tulkintaa, jonka mukaan oman maan talousjärjestelmä on eliitin asialla. Näissä maissa vähintään kaksi kolmesta piti oikeana väitettä, jonka mukaan maan hallitus ei kanna huolta vastaajan kaltaisista ihmisistä. Espanjassa ja Italiassa näin tulkitsi kahdeksan vastaajaa kymmenestä.

KÄRKEVÄT tulkinnat vinoutumista ovat joissain maailman maissa lähellä totuutta. Edellä mainitut väitteet saivat laajan tuen kuitenkin myös Ruotsissa – yhdessä maailman tasa-arvoisimmista maista.

Rautio kenties ei ole tietoinen siitä että 1980 Ruotsissa pörssiyhtiön toimitusjohtajan palkka oli keskimäärin kolme kertaa se mitä keskivertotyöntekijän palkka oli. Nykyään se on noin 86 kertaa enemmän. Ja Suomessa kehitys on ollut hyvin samansuuntainen.

Ja totta kai maan hallitus esimerkiksi Suomessa on eliitin kannalla. Joka kerta kun hallitus on tehnyt päätöksiä taloudesta, hyvätuloisille on annettu verovähennyksiä ja yrityksille yritystukia jotka menevät suoraan omistajien taskuun, suoraan tai välillisesti. Samaan aikaan sosiaaliturvaa on heikennetty, julkisen sektorin työntekijöiden työoloja on heikennetty ja koulutuksesta samoin. Eikä tarvitse edes puhua kolmannen sektorin rahansaannin kuristamisesta.

Se on kiistämätön fakta että hallitukset toimivat pääosin eliitin eduksi, mutta Rautio redusoi sen tässä asenteeksi ja luuloksi. Syy siihen toki on se että journalistit asettautuvat aina vallanpitäjien puolelle, koska sillä tavalla journalisti turvaa työpaikkansa

Median neutraaliksi naamioitu kritiikittömyys kapitalismia kohtaan, mihin oikeistopopulistienkin kannattajat monesti reagoivat vaikkeivät kenties sitä tiedosta, on luonut sellaisen tilan missä media menettää uskottavuutensa. Toki oikeistopopulistien kannattajat vetävät median suhteen väärät johtopäätökset mutta premissi siitä että mediaa ei kiinnosta tavallisen kansan tilanne lainkaan, eikä poliitikkojakaan, ei ole mitenkään väärä vaikka oikeistopopulisti sen sanoisi.

Suomea ei tässä Raution kolumnin viittaamassa tutkimuksessa käsitelty, mutta Rautio Suomenkin osalta viittaa asenteisiin eikä tilanteisiin. En minä ole huvikseni koko saamarin talvea huutanut ettei minulla ole rahaa ruokaan, vaan siksi ettei minulla ollut rahaa ruokaan, koska hallitus on päättänyt leikata sosiaaliturvasta ja sössiä toimeentulotuen maksamisen siirtämisen Kelalle. Ja sehän sössittiin siksi että hallitus ja Kelan ylimmäinen kristallinkiillottaja päätti ettei tarvita lisää resursseja siihen.

Sen epäonnistumiseen oli varaa, koska toimeentulotuen asiakkaat on köyhiä, koska hallitusta ei kiinnostanut miten köyhimmille tässä yhteiskunnassa käy. Samaa huolettomuutta ei näy kun hallitus ajaa parannuksia rikkaimpien asiaan. Tämä on fakta jota ei voi kiistää.

Olisipa jossain joskus vielä joku journalisti joka ymmärtäisi ympäröivästä yhteiskunnasta jotain.

 

Kun journalisti ei ymmärrä maailmaa