Vohoi Veikka Lahtinen

Nyt-liite päätti antaa palstatilaa Veikka Lahtiselle, jotta Veikka Lahtinen pääsisi kertomaan noin raamatunmittaisella esseellä, että miten feminismi nyt meni liian pitkälle.

Tämä ei tosin ole mikään näistä asiallisista teksteistä, missä puhutaan siitä että miten Veikka Lahtinen noin yleisesti argumentoi päin persettä tai on yleisesti vaan väärässä, niitä kirjoitti huomattavasti minua fiksummat ihmiset jo aiemmin, erityisesti tämä Julmiksen teksti on helvetin hyvä sellainen.

Tässä blogauksessa puhutaan siitä miksi Veikka Lahtinen on yksinkertaisesti paska jätkä.

the discourse

Siis onhan tämä ihan naurattavaa ja tympeää koko tämä ilmiö: niinkuin moni huomasi, mm. Trollface-mies Piffillä, että pohjimmiltaan kyse on nyt siitä että Nyt-liite, julkaisu jonka pääasiallinen funktio on tehdä uutisia siitä mitä somessa on sanottu, halusi vähän huomiota ja päästä pätemään, ja helppo tapa tehdä se on antaa jonkun Veikka Lahtisen kirjoittaa kevyesti provoava artikkeli siitä miten feministit tekivätkin feminismiään väärin, internetissä, ja niissä keskusteluryhmissä.

tossavainen.jpg
haista apina paska

Joo. Kyllähän sitä voidaan sanoa että leveleillä mennään, kun Peppi Pitkätossun apinakin on sitä mieltä että nyt sai kyllä suvakit nenilleen. Juuri niin hyvää tekstiä Lahtinen tuottaa.

Lahtinen omaa tuotantoa kehuukin siinä NYT-liitteen jutussa.

Olin asenteeltani hyvin ehdoton ja vaadin yhteiskunnassa tapahtuvalle sorrolle nollatoleranssia. Olin vihainen ja kiihkeä, mutta sain myös kehuja analyyttisesta ja monipuolisesta asioiden käsittelytavasta. Kaltaisiani kirjoittajia ilmestyi sosiaalisen median näyttämöille muitakin, mutta varmaankin olin tuotteliaimmasta päästä.

Kuuntele Veikka tarkkaan: sinulle kertyi lukijoita siksi että sinun tekstisi eivät onnistuneet suututtamaan keskiluokkaista lukijakuntaa, niitä ihmisiä jotka jakaa kaiken saatteella “hyvää pohdintaa.” Mutta mennään nyt jo itse asiaan koska tympii kirjoittaa tästä.

Eräs toveri jonka kanssa tästä Nyt-liitteen julkaisemasta esseestä keskustelin kuluneella viikolla tiivisti sen jokseenkin niin että onhan siitä jotain yritystä itsekritiikkiin. 

Paino taitaakin olla sanalla yritys, koska Veikka Lahtinen on varmaan yksi tekopyhimmistä ihmisistä jotka missään aktivistikentällä vaikuttaa tällä hetkellä. Samaan aikaan hokee sitä että ei saisi viedä tilaa varsinaisesti sortoa kohtaavien ääniltä, ja samaan aikaan tekee itsestään jonkin internet-feminismin erotuomarin joka saa näin jälkikäteen lausua tuomionsa siitä että mitä mieltä hän nyt oli siitä onnistuiko aktivismi tai ei.

Nyt-liite on jonkinlainen kelvottomien taidelukiolaisten journalistien loppusijoituspaikka, ja sinne sellainen seteliselkärankainen puppugeneraattori kuin Veikka Lahtinen kuuluukin oikein luontevasti. Varmasti on kivaa tienata rahaa olemalla oikean näköinen ja salonkikelpoinen vasemmistopseudointellektuelli.  Nyt-liitteen osalta tämä oli toki ihan laskelmoitu veto, klikkejä tulee niin helvetisti kun saadaan tunnettu feministimies sanomaan että itse asiassa nää feministit täytti lottorivinsä väärin.

En oikein jaksa innostua siitä että joku on olevinaan oikealla asialla joka suhteessa, kun tämän henkilön toimintamallit on lähinnä ilmaantua paikalle ja keräillä irtopisteet ja kertoa kaikille että kyllä hän on feministi ja Nestlé on kyllä paha yhtiö. Ja sitten kun se ei enää kanna, niin voikin mennä rahasta kirjoittamaan pierunkatkuisen esseen että kyllä ne nettifeministit oli ilkeitä eivätkä ottaneet minun, Veikka Lahtisen, tunteita huomioon tarpeeksi. Ja ne feministit olivat liian akateemisia muille ihmisille (tästä muuten riittäisi kirjoitettavaa, koska nykyinen feminismin aalto on huomattavan paljon vähemmän akateeminen, mutta se ei ole minun alaani se). Veikalle tietenkään eivät, koska Veikka on fiksu poika.

Valkoisena jäbänä joka ei oikeastaan tee mitään niin koen olevani ihan pätevä tunnistamaan toisen valkoisen jäbän joka ei oikeastaan tee mitään, ja Lahtinen on juuri tasan sellainen. Tasan ei kuitenkaan mene nallekarkit, toinen saa julkaista esseensä feministien pahuudesta Nyt-liitteessä ja toinen joutuu blogaamaan olkkaristaan käsin samalla kun juo viinaa.

 

Vohoi Veikka Lahtinen

Sanna Ukkola, ihminen joka ei opi sitten millään

Jouduin kirjoittamaan tästä jo aiemmin mutta, kertaus on opintojen äiti.

Muistatteko sen miten Sanna Ukkola päätti alkaa soitella erään satunnaisen Twitter-käyttäjän työpaikalle, ja siitä moni hänelle huomautti, ettei ole kovinkaan asiallista toimintaa tällainen? Ja Julkisen Sanan Neuvosto antoi langettavan päätöksen siitä miten Ukkola sai kolumnoida Ylelle siitä että miksi on sakeillut työaikana ja soitellut ihmisille?

Hommalle oli jo pantu piste aikoja sitten, mutta no. Paljastui että se joka on eri mieltä asiasta on: Sanna Ukkola. Miten yllättävää.

Ei auta JSN:n langettava päätös siihen että Ukkola yhä jaksaa nähdä itsensä jotenkin uhrina siinä, että häntä on kritisoitu hänen toiminnastaan journalismin puitteissa. Tämä olisi se mikä pitäisi muistaa: kukaan ei ole kritisoinut Ukkolaa varsinaisesti mistään muusta kuin siitä, miten hän erittäin julkista ammattiaan hoitaa.

Ja se ei ole kiusaamista, koska kiusaamista ei ole se, että kritisoi asiallisesti, tai jopa epäasiallisesti, sitä miten joku julkisessa tehtävässä oleva työtään hoitaa. Journalistin tulee kestää se.

Se on aivan eri asia kuin se miten äärioikeisto vainoaa journalisteja levittämällä huhuja, leimaamalla narkomaaneiksi tai lähettämällä tappouhkauksia. Kiusaamisesta puhuminen on tunteisiin vetoavaa roskaa, kun toinen on voinut käyttää Yleä alustana oman toimintansa puolustamiselle.

Eikä Yleä ilmeisesti kiinnosta se että toimittaja päättää syyttää satunnaisia Twitter-käyttäjiä rikoksesta. Tosin nyt eräs asianomainen kai jo harkitsee rikosilmoitusta aiheesta, joten saa nähdä että miten tässä käy.

Eräällä mielenkiintoisella tavalla voisi nähdä Sanna Ukkolan maan johtavana gonzo-journalistina: aivan sama mikä aihe on, Ukkola asettaa itsensä ja oman persoonansa oman narratiivinsa keskiöön. Mutta et sinä Ukkola mikään Thompson ole, tai edes Taibbi.

Sanna Ukkola, ihminen joka ei opi sitten millään

Vihervasemmistoa, Kempeleen Juhaa ja viestintästrategiaa ja moikka, Antti Ronkainen!

Antti Ronkainen kirjoitti omaan blogiinsa Kempeleen korruptiokeisarin vihervasemmisto-kommenteista oman näkökulmansa, ja ajattelin tähän kirjoittaa siihen lyhyen vastineeni.

Musta Monopoli 001
Mulla on varmaan joku syy käyttää tätä mutta käytetäänpäs nyt uudestaan.

Ronkaisen pääpointti on siinä, että Sipilä käyttäytyi tarkoituksellisen provokatorisesti jotta saisi vastapuolen vänkäämään vihervasemmisto-termistä. Sen näkemyksen ongelma lienee lähinnä siinä, että mitä hyötyä provokaation reaktiosta loppujen lopuksi on? Railo opposition ja hallituksen välillä on hyvin harvoin ollut niin selkeä ja raju kuin nykyään.

Itse teen mieluummin analyysini aina tämän peukalosäännön pohjalta: politiikassa asiat ovat sitä, miltä ne näyttävät. 

Sipilä syyttää “vihervasemmistoa” maan vahingoittamisesta ja korostaa omaa rooliaan jälkien korjaajana ja siivoajana. Tämä on täysin linjassa sen kanssa, mikä on ollut Sipilän retorinen linja aina: vastuullisuutta talouteen leikkauksilla, ja hyvinvointivaltio on ylellisyys mihin ei ole varaa. Ainoastaan liiketalouden ja viennin edut ratkaisevat.

Tämän retoriikan ongelma on siinä että epäsuosittu ja ideologisen uusliberaali austerity-linja ei ole saavuttanut juuri mitään: Suomi päätyi taas talouskasvuun kun maailmantalous kääntyi nousuun, ja todennäköisesti leikkaukset lähinnä kasvattivat kysyntälamaa, mikä on ollut Suomessa merkittävä faktori sitten vuoden 2008 talousromahduksen.

Keskustapuolueen kannatus on romahtanut, ja Juha Sipilä on paljastanut ennätyksellisen epäpäteväksi pääministeriksi, jonka kyky ajaa ylipäätään mitään muutoksia läpi on ollut uskomattoman huono. Ilman presidentin väliintuloa, oltaisiin nähty uskomaton työtaistelurumba kiky-haaveiden takia, jotka toteutuivatkin vain osittain.

Hallituksen yleinen toimettomuus joka on alkanut jo ajat sitten, on vain lisääntynyt sitä myötä kun sote-uudistus tuntuu kaatuvan omaan mahdottomuuteensa ja hallituksen enemmistö eduskunnassa muuttuu aina vain kapeammaksi. Ongelman alkujuuri on siinä, että pääministerin valinnan epädemokraattisuus johti tilanteeseen, missä epäpätevä ja korruptoitunut maakuntateollisuuspatruuna pystyi ostamaan itselleen puolueen puheenjohtajuuden. Seuraukset puolueelle ovat ilmiselviä.

Joten Sipilä tarttuu oljenkorsiin, esittelee hupaisia nikkaroimiaan esineitä ja väittää ettei paatti vuoda. Mistään sen kummallisemmasta ei ole kyse. Ei pidä nähdä suuria strategioita siellä, missä sellaisia ei ole.

Ylipäätään on liikaa tendenssiä redusoida politiikassa kaikki pelkäksi viestinnäksi. Viestinnän keinoin ei voida muuttaa konkreettisia materiaalisia realiteetteja, joihin kuuluu se syvä tyytymättömyys ja jopa viha mitä hallituksen politiikkaan kohdistetaan. Keskustalla ei ole keinoja kaivaa itseään ulos siitä kuopasta mihin se Juha Sipilän johdolla käveli, ja se näkyy siinä että veteraanipoliitikot kuten esimerkiksi Seppo Kääriäinen nyt jättäytyvät sivuun.

 

Vihervasemmistoa, Kempeleen Juhaa ja viestintästrategiaa ja moikka, Antti Ronkainen!

Mediakritiikkiä ilman kyyneleitä tai kirosanoja: Infosota, MV-lehti ja kuinka meillä aina näin käy

Tämän jutun pohjille olen lukenut noin puolet Saara Jantusen Infosota-kirjasta joskus talvella 2016. Oli yövuoro ja olin töissä, joten en muista siitä paljoa mitään. Mutta siitä lähdetään.

iljardisuunnitelma
vohoi

Infosota on uusi Pommerin sota

Infosodasta on puhuttu paljon, erityisesti vuoden 2016 vaalien jälkeen maailman kun melko ilmiselvästi Venäjä sekaantui eri keinoin Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin, vaikkakaan kukaan ei osaa varmaankaan sanoa tässä kohtaa miten merkittävää se oli.

Infosodan teoriasta on kirjoitettu vaikka kuinka paljon, ja kotona Suomessa ollaan puhuttu siitä miten MV-lehti on edustanut erityisen venäjämielistä linjaa ja niin edelleen ja niin edelleen. Siinä ohessa MV-lehti on toiminut väylänä vainota ja ahdistella ääri- ja laitaoikeistolaisten kirjoittajien kuviteltua tai todellista vastustajia, niinkuin Jessikka Aroa, Rebekka Härköstä ja Saara Jantusta ja monia muita.

Infosota on tiivistettynä masinoituja kampanjoita puhua medioissa asioita mitkä eivät ole totta. Siihen tiivistettynä, se ei vaikuta kovinkaan fiksulta, innovatiiviselta tai edes toimivalta.

Jostain syystä kuitenkin Ilja “Totuus Velvoittaa” Janitskin sai kansan syvät rivit lukemaan MV-lehteä ja sekoilemaan sen innoittamana pitkin internetiä ja poliittisia kuvioita. Miksi?

Ja mitä sanoo lehdistö, kuudeskymmenesyhdeksäs valtiomahti?

Syistä miksi toistaitoisen lieksalaisen rahastusprojekti sai niin paljon huomiota ja näkyvyyttä on puhuttu loppujen lopuksi yllättävän vähän. Janitskin huomasi että rasismilla teki mainosrahaa, kunnes mainosrahat loppuivat, siksi että demarinuorten Hanna Huumonen alkoi heitellä kapuloita rattaisiin. Ja sitten tuli oikeusjutut ja Juha Korhonen (PHRO) osti koko MV-lehden pois Janitskinilta koska no, kukapa tietää mutta ei se mikään voittajan veto ollut.

vauhtia
tirsk

Mutta, miksi? Miten ihmeessä se onnistui siinä missä joka ainoa laitaoikeiston ja äärioikeiston projekti (ehkä lukuunottamatta Päivän Byrokraattia) on epäonnistunut?

Itse kokisin sen niin että osittain syy on mediassa ja valtiollisissa toimijoissa. MV-lehti on oire niistä vioista mitä suomalaisissa instituutioissa oli jo valmiiksi, ja väylä mitä kautta mätä purkautui.

Erilaiset laitaoikeistolaiset ja äärioikeistolaiset usein haluavat puhua siitä miten valtamedia on vihervasemmiston talutusnuorassa. Asiahan ei ole näin: suomalainen media on tutkitusti pääosin hyvinkin oikeistolaista. Ongelma on sen oikean laidan perspektiivissä, koska siellä ei osata nähdä että keskiverto toimittaja saattaa äänestää vihreitä, mutta on siltikin hyvin vakaasti oikeistolainen jota ei kiinnosta sosialismi lainkaan. Suomalainen media ylipäätään on vahvasti keskittynyttä neljän eri mediatalon ympärille. Eikä näitä medioita erityisemmin harmittanut ryhtyä tienaamaan rahaa rasismillakaan.

Hegemonia saattaa olla liberaali, mutta se on ehdottoman oikeistoliberaali hegemonia. Se on hegemonia, missä voidaan nähdä toimittajat ehdottomasti fukuyamalaisen historian loppu -ajattelun kannattajina. Media on yksiääninen sen suhteen, että media ei kovinkaan paljoa halua lähteä haastamaan nykyjärjestelmää. Uskotaan voimakkaasti siihen että nykyjärjestelmässä voidaan tehdä pieniä korjausliikkeitä, ja se riittää. Sosiaalipornon aika on ohi.

Vasemmalta katsoen tilanne on sinänsä selvä, voi vaikka lukaista Emilia Kukkalan ja Pontus Purokurun kirjan Luokkavallan vahtikoirat ja tulla samankaltaisiin analyyseihin kuin itse tässä. Mutta oikealla tilanne on toinen: ihminen joka on ehdollistunut ajattelemaan että hän edustaa jotain sellaista kuin todellinen suomalainen kansa tai nettoveronmaksajia, hän ei kykene analysoimaan omaa positiotaan marginaalissa.

Jännittävintähän on se miten tämä marginaaliasema on monesti kuvitteellinen: Perussuomalaisten äänestäjät on keskimäärin olleet hyvätuloisia eivätkä duunareita.

Olisiko yhteiskuntakriittisempi media kyennyt ehkäisemään sen, miten vuonna 2010 ja siitä eteenpäin turhautuneisuus suomalaisen yhteiskunnan instituutioihin ja vastaaviin hyvin pitkälti alkoi purkautua nimenomaan jonkin MV-lehden kautta joka syötti lukijoilleen rasismia lietsoakseen lisää salaliittoteorioita? Ehkä.

Olisiko yhteiskuntakriittisempi media voinut kritisoida myös nousevaa rasismin aaltoa tehokkaammin? Aivan taatusti. Nyt Perussuomalaiset pääsi nousemaan ilman että Timo Soini kohtasi median taholta yhtään arvostelua, ja media leipoo Jussi Halla-ahosta salonkikelpoista ja relevanttia normaalia poliitikkoa joka päivä.

Olisiko yhteiskuntakriittisempi media pystynyt vastaamaan infosotaan paremmin? Aika varmasti kyllä.

Ja lopuksi sana valtiovallasta

Alamme olla sen prosessin alussa, jonka päässä siintää MV-lehden loppu. Oikeusjuttuja on liikaa, mainostuloja ei tule ja kaikesta päätellen Korhosella on melkomoisia vaikeuksia ylläpitää touhua ilman jatkuvaa rahan pyytelyä tukijoiltaan. Mutta miksi ihmeessä siihen on mennyt niin kauan?

Kyllähän jokainen joka näkee Ilja Janitskinin tajuaa että ei siinä ole mikään Erikeeper-uutisten professori Moriarty. Silti siihen meni yli kolme vuotta, että Janitskin päätyi istumaan leivättömän pöydän ääreen.

Editointi: Liittymättömässä aiheessa, nykyinen valtakunnansyyttäjä alleviivaa vielä tätä hienosti:

Toiviainen kirjoittaa Uotin julkaisemassa vastauksessa, että “mahdollisuutta syyttää ilman asianomistajan syytepyyntöä voitaisiin tarvita, jos jokin tiedotusväline toistuvasti syyllistyisi törkeisiin kunnianloukkausrikoksiin. Tärkeän yleisen edun arvioinnissa on otettava huomioon myös yksityiset edut.”

Vastaus on toki se että ennenkuin tarpeeksi yhteiskunnallisesti merkittävät toimijat kuten Sanoma ja Yle alkoivat ajaa omia juttujaan MV-lehteä vastaan, viranomaiset eivät liikuttaneet evääkään sen pysäyttämiseksi. Ja vielä tänäänkin MV jatkaa todellisten tai kuviteltujen vihollistensa vainoamista.

Jos olisi ollut sellaiset viranomaiset, joita olisi kiinnostanut tämä asia aiemmin, olisi ehkä mennyt eri tavalla. Mutta ei ole.

Mediakritiikkiä ilman kyyneleitä tai kirosanoja: Infosota, MV-lehti ja kuinka meillä aina näin käy

Mediakritiikkiä ilman kyyneleitä tai kirosanoja: Median rasismista

Long Playn toimituspäällikkö Anu Silfverberg kirjoitti viime perjantaina Long Playn perjantaikirjeeseen joukkotuhonnasta, ja mikä siihen johtaa. Erittäin hyvin ja humaanisti kirjoitettu, ei siinä mitään. Ongelma onkin siinä Silfverberg puhuu kansanmurhatutkimuksesta puhumatta siitä miten yhteiskunnallista vastakkainasettelua tehdään.

Ruandassa Radio Télévision Libre des Mille Collines. Natsi-Saksassa Völkischer Beobachter ja Der Stürmer. Ja nämä on vain räikeimmät esimerkit. Median rooli nykyisessä rasismin ja äärioikeiston nousussa on ollut enemmän kuin merkittävä.

Näin Iso-Britanniassa, miten Suomessa?

 

Joku saattaa todeta että no mutta nuohan on vain iltapäivälehtiä. Mutta, myös Yle on käyttänyt ilmaisuja kuten “turvapaikanhakijoiden tulva” ja “turvapaikanhakijoiden vyöry” täysin ongelmitta, vaikka juuri tämä on sitä dehumanisoivaa kielenkäyttöä, minkä tarkoitus on saada lukija ajattelemaan turvapaikanhakijoita vellovana ihmismassana, eikä yksilöinä.

Toimitaanko tietoisesti rasistisesti? Monesti kyllä. Mitä rasistisempi otsikko, sitä enemmän lehti myy tai sitä enemmän linkkiä klikataan. Joku sanoo toki tässä kohtaa että kyllähän lehdet julkaisevat myös positiivisia juttuja turvapaikanhakijoista, mutta niissäkin on omat ongelmansa. Perustason juttu on luonteeltaan “tämä turvapaikanhakija sai töitä ja naapurit tykkää joten hän on tervetullut.” Turvapaikan saamisen kriteereinä ei kuitenkaan pitäisi olla se että saako joku töitä tai pidetäänkö hänestä.

Tai miten käsitellään avoimen rasistisia poliitikkoja. Me Naiset voi kirjoittaa herttaisen parisuhdejutun Jussi Halla-ahosta välittämättä lainkaan siitä mitä tämä edustaa (kysykääpä sitä mitä Halla-aho totesi Rosa Meriläisestä). Tai Laura Huhtasaaresta. Tai kerta toisensa jälkeen kirjoittaa maisterisjätkä-tyyppisiä juttuja Timo Soinista piittaamatta siitä että Soinin hokema kulttuurimarxilaisuus on suoraan Natsi-Saksan kulttuuribolševismistä tuleva termi.

Siksi onkin jotenkin niin hämmentävää se, miten Silfverberg kirjoittaa vastakkainasettelusta ja vihapuheesta puhumatta lainkaan siitä että miten se mahdollistetaan, tai ilman kontekstualisaatiota. Jos jollakulla siitä on vastuu, niin medialla. Kun puhutaan median rasistisuudesta, monesti sitä kuitenkin kuulee toimittajilta, monesti sellaisilta jotka henkilökohtaisesti tunnen, että eihän media ole mikään monoliitti kuitenkaan ja toimittajia on erilaisia.

Ei se ole monoliitti, ei tietenkään. Ylellä ja Persujen rasistisella propagandatuutilla Suomen Uutisilla on eroja. Mutta media on silti kokoelma hierarkisia rakenteita, joilla on läheiset suhteet toistensa kanssa. Ansaintamallit ja uutisoinnin logiikka on sellaisia käsitteitä mitä jaetaan mediassa. Jos rahaa ja näkyvyyttä tulee rasismilla tai rasismin tukemisella, jokaisella erillisellä medialla on paineita siihen suuntaan. Ikävä kyllä jopa Ylellä, jota halutaan pyörittää kuin yritystä.

Siinä se ongelma Silfverbergin perjantaikirjeen suhteen. Se on kirjoitettu niinkuin kirjoittaja olisi täysin ulkopuolinen siitä kontekstista, missä rasistista ideologiaa nostetaan esille, mutta kukaan median edustaja ei ole. Vastakkainasettelu on todellista, ja puoltaan ei voi olla valitsematta. Voi joko puolustaa ihmisarvoa tai mennä fasistien kelkkaan.

 

 

 

Mediakritiikkiä ilman kyyneleitä tai kirosanoja: Median rasismista

Miten Timo Soini rikkoi abortinvastustamisen Suomessa

Keskustelin joskus ajat sitten ystävän kanssa aborttikeskustelusta ja siitä miten sitä ei ole Suomessa juuri hetkeen käyty. Hänellä oli aika mielenkiintoinen ajatus siitä, että aihetta ei edes kannattaisi nykytilanteessa erityisemmin nostaa esiin, potentiaalisten vastareaktioiden takia.

Osittainhan tämä on aina totta, koska sen tietää että suuressa viisaudessaan toimittajat, havaittuaan että abortista käydään keskustelua, päättävät tuoda studioihin ja paneelikeskusteluihin mukaan aborttivastustajat tasapuolisuuden nimissä. Niinkuin niille nyt pitäisi antaa mitään tilaa missään, mutta saman toimittajat teki silloin kun puhuttiin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista: studioihin pääsi myös ne jotka vihaavat näitä vähemmistöjä. Koska tasapuolisuus.

Mutta miten käy kun keskustelu lähteekin Timo Soinista, mies joka on niin kiero ja vastenmielinen, että hänellä ei olekaan enää kannattajia tai tukijoita? Sitten käykin ihan eri tavalla. On huomattavasti vaikeampaa hakea keinotekoista tasapuolisuutta, kun yksi osapuoli on kaikin puolin iljettävä.

Hyperbola sikseen, mutta Soini on perusesimerkki sellaisesta poliitikosta, joka on myynyt kaikki periaatteensa niin pahasti ja niin syvällisellä tasolla, että hänellä ei ole enää minkäänlaista uskottavuutta. Siksi viime viikoilla herännyt keskustelu onkin lähtenyt aika lailla siitä että vapaata aborttia on ollut helppo puolustaa, koska toisella puolella on Soini, jolla ei ole enää minkäänlaista medianhallintaa tai uskottavuutta puolellaan.

Suomen oloissa päättäväisella näivetystyöllä oikeistopuolueiden tuella aborttia olisi voinut vastustaa ainakin tietyssä määrin uskottavasti samoilla keinoilla kuin mitä muuallakin on tehty, mutta Soini vähän niinkuin teki sen mahdottomaksi.

Mahtaisi ottaa päähän jos näin kävisi.

 

 

 

 

Miten Timo Soini rikkoi abortinvastustamisen Suomessa

Aloittelijan sisältövaroitusopas

N.B: Tällaisia on monet muutkin kirjoittaneet ja mielipiteet näistä saattaa vaihdella jonkin verran. Tämä on suurinpiirtein se mitä yritän itse noudattaa, vaikken tietty aina onnistukaan. Saa kommentoida jos on eri mieltä.

Miksi käyttää sisältövaroituksia? 

Olen itse aina nähnyt sen niin että sisältövaroitus on tapa välttää lukijan osalta ikävä yllätys. Monilla ihmisillä on traumaattisia kokemuksia, jotka jää mieleen kummittelemaan (tarkempi PTSD-käsittely on oman kompetenssini toisella puolen) ja aika merkittävä osuus siitä miten reagoi esim. trauman aiheuttajaan on se että onko ennakkovaroitusta siitä että trauman aiheuttajaan tulee törmäämään jossain kontekstissa.

Keskimäärin kuitenkin pyrin kommunikoimaan esim. teksteilläni ihmisille joita vastaan minulla ei ole mitään suurempia, joten on ehkä ihan hyvä käyttää niitä silloin tällöin, jos käsittelee raskaita teemoja.

Mistä sitten pitäisi varoittaa?

Yleisesti: asioista jotka voi järkyttää ihmisiä. On sitten kysymys eläinrääkkäyksestä, väkivallanteoista tai vastaavista.

Omana peukalosääntönä olen pitänyt sitä että abstraktin tason käsittely ja abstraktit konseptit harvemmin ovat triggeri kenellekään. Eli konseptin “väkivalta” käsittely ei välttämättä sitä vaadi, mutta yksityiskohtaisempi kuvaus väkivallasta kyllä. Samaten rasismin abstraktin tason tai ideologiatason käsittely ei, mutta esim. sitaatit rasistisista kommenteista ja rasististen loukkausten siteeraaminen on sellaista, mistä on hyvä varoittaa.

Koska olen aika usein törmännyt siihen että ihmiset mielellään eivät näe konkreettisia teonsanoja tai vastaavia, “seksuaalirikokset” on hyvä termi käyttää sen sijaan että kirjoittaisi auki mistä on kyse.

Eikös tämä sitten ole sensuuria?

Ei. Pösilö.

Ei mutta oikeesti sanot ettei saa käyttää jotain sanoja?

Saa käyttää. Itse olen sen verran laiska, että jos pystyn tyylivalinnoilla välttämään sisältövaroitusten kirjoittamiset kokonaan, teen sen. Sitä myös monesti huomaa, että joidenkin sanojen käyttämiselle niinkuin r-sana ja n-sana ei ole yleisesti erityisempää syytä useimmissa konteksteissa.

Mitä jos unohdan tai en tajua sisältövaroittaa?

Voiko tähän muuta sanoa kuin “sitä sattuu”? Aina ei tajua ottaa kaikkea huomioon. Kuuntele palautetta ja opi siitä. Kaikkea ei voi mitenkään toki huomioida, mutta pääosin jos osaa varoitella esim. väkivaltasisällöistä ja seksuaalirikosten käsittelystä, niin on jo kattanut aika suuren osan ihmisten triggereistä.

Mitä pitää välttää?

No älä ainakaan ikinä käytä sisältövaroituksia markkinointikikkana. Se ei tarkoita sitä että mitä sitten teetkin on jotenkin parempaa kuin jokin mikä ei sellaisia vaadi.

 

 

 

Aloittelijan sisältövaroitusopas