Huono onni voi kohdata kenet tahansa. Paitsi niitä joita se ei kohtaa.

Pelastusarmeijalla on taas käynnissä keräyskampanja, jonka puitteissa mm. Tarja Halonen ja Peter Vesterbacka on kuvattu niinkuin he olisivat kodittomia kadulla asujia.

yolonen.PNG

Itse useamman kerran asunnottomuuden uhan alla eläneenä niin koen tämän jokseenkin loukkaavaksi monellakin tavalla, jo kampanjasloganista alkaen.

Huono onni voi kohdata kenet tahansa. Hieno slogan, mutta kun se ei ole totta. Meidän yhteiskunnassamme varallisuus, työllisyys ja koulutus on mitä korkeimmissa määrin periytyvää. Luokkien välillä ei juurikaan liikuta. Paitsi mitä nyt nykynuoret tulevat tienaamaan vähemmän ja omistamaan vähemmän kuin aiemmat sukupolvet.

Kun yhteiskunnassa on päässyt tietyn rajapyykin yli, todellisen köyhyyden riskiä ei enää ole. Se siitä huonosta tuurista. Hyvin harva pörssiyritysjohtaja tai kansanedustaja päätyy kadulle vaikka tekisi mitä.

Mutta jos on lähtökohtaisesti köyhä ja omia turvaverkkoja ei ole, kadulle päätyminen on joka kerta noin yhden maksamatta jääneen vuokran päässä, niinkuin ilmeisesti ihmisille kävikin talvella koska Kela ei maksanut toimeentulotukia ajoissa.

hästerbacka

Ylipäätään hyvin toimeentulevien ihmisten nostaminen tällaisten kampanjoiden keskiöön kertoo paljon siitä millä asenteella täällä yhteiskunnassa mitään tehdään. Julkisuudessa voidaan ihastella Hakaniemen kauppahallista sisäfilettä ostavaa ministeriä joka on siellä niinkuin kuka tahansa meistä. Paitsi no, me joilla ei ole varaa sisäfileeseen tai edes jauhelihaan.

Ennen kaikkeahan tässä valehdellaan siitä että tämä yhteiskunta on parempi kuin mitä se on. Saattaa olla että Halonen ja Vesterbacka on oikeasti kiinnostuneita sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, mutta voin taata tämän: hallituksessa kellään ei ole kiinnostusta siihen. Yhdenkään pörssiyhtiön johtaja ei välitä siitä että ihmisillä ei ole varaa edes ruokaan aina. Suomessa ei ole mitään yhtenäistä yhteiskuntaa. On se hyvätuloisten teatteritaso ja meidän köyhien Suomi, jolla ei ole oikeastaan mitään annettavaa kenellekään siinä elävälle ollut aikoihin.

Jos ainoa tapa saada hyvätuloiset reagoimaan asunnottomuuteen ja köyhyyteen on käyttää muita hyvätuloisia mannekiineina, koska oikeasti asunnottomat ei edes rekisteröidy kanssaihmisinä kartalle, ei ole mitään toivoa saavuttaa mitään ymmärrystä mistään.

Huono onni voi kohdata kenet tahansa. Paitsi niitä joita se ei kohtaa.

Persut ja toimittajat – ensin tragediana ja sitten farssina

Woody Allenin Annie Hall sisältää sellaisen lyhyen kohtauksen missä nimetön sivuhahmo (jota esittää nuori Jeff Goldblum) horjuu bileiden läpi puhelimeen. Puhelimeen hän sanoo I forgot my mantra. 

Jännittävän pitkän viikonlopun jälkeen suomalaiset journalistit on samassa tilassa. Sellaiset tunnetut raskaan sarjan journalistit kuin Sean Ricks miettivät nyt kuumeisesti sitä että mikäs tässä nyt on se narratiivi jota halutaan ajaa, kuka on hyvis, kuka on pahis? Pitäisiköhän Soinista nyt tehdä sankari vai roisto? Onneksi tuli helppo syöttö lapaan joka pelastaa Ricksin päivän!

Tiina “Kannatan ihmisoikeuksia toimimalla puolueissa jotka ei niitä kunnioita” Elovaara mainitsi eilen A–Studiossa että Perussuomalaisten puoluekokouksessa tehtiin Halla-ahon valinnan yhteydessä sieg heil -tervehdyksiä. Oma reaktioni tähän oli eilen lähinnä *pfffft* koska onhan se nyt ilmiselvää että Halla-ahoa kannattaa erityisesti natsimieliset. Ja kun tätä skeneä on aktiivisesti seurannut tarpeeksi pitkään, heilaaminen ei kauheasti enää järkytä.

Mutta! Elovaaralla ei ollutkaan niitä luvattuja todisteita esittää tästä, ja somessa kiertänyt kuva (alla) ei olekaan heilaamista vaan äänestämistä, ilmeisesti.

hei me heilataan
Hämmentävää tässä kuvassa: tuo maailman tiskirättisin kravatti kuvan keskellä, ja se että onnistuttiin ottamaan kuva Persujen puoluekokouksesta niin ettei kukaan heilaa

Mitä se todisteiden puuttuminen tarkoittaa nyt sitten? No mitä väliä. Ehkä Elovaara valehteli, ehkä Elovaara käsitti homman väärin silloin kokouksessa, ehkä joku valehteli Elovaaralle, ehkä heilattiin mutta siitä ei olekaan kuvaa, ketä kiinnostaa vohoi helvetti. 

Vohoi helvetti -osuuteen palataan pian, mutta otetaanpas raskaan sarjan journalistin ja faktapohjaisen uutisoinnin suomenmestarin Sean Ricksin pari kommenttia Twitteristä.

ricks1ricks2

No niin siis tuota. Nyt se on tärkeä saada ne faktat kohdalleen. Koska siis tuota, olennaisintahan tässä äärioikeistoyhteyshommassa on se että heilasiko joku puoluekokouksessa. Koska tästähän riippuu kaikki.

Eikun ei mikään. Sillä ei ole yhtään mitään väliä. Sen sijaan kaikki millä on väliä, on jo tapahtunut ajat sitten.

Halla-ahon, Olli Immosen, Leena Meren, Simon Elon, Maria Lohelan, Juho Eerolan, Sampo Terhon, Jussi Niinistön, Laura Huhtasaaren, Vesa-Matti Saarakkalan ja Riikka Slunga-Poutsalon (mainitsin vain ne jotka tiesin ulkoa) yhteydet ja flirttailut äärioikeiston kanssa ovat olleet julkista tietoa jo vaikka miten pitkään. Ollaan kuuluttu Suomen Sisuun, ollaan hengailtu Suomen Vastarintaliikkeen kanssa, on haettu kannatusta Hommaforumilta ja silloin tällöin pikkaisen ollaan julistettu somessa rotusotaa. Tämä on kaikki julkista tietoa.

Ja silti, media ei ole osannut tehdä tällä yhtikäs mitään. Soini sai sanoa Suomen Sisua “samanlaiseksi kuin metsästysseura” ja sai luvata “harjaavansa” Olli Immosen vaikkei loppujen lopuksi tehnyt yhtään mitään. Helsingin Sanomat kipuili monta vuotta sen kanssa että kehtaako itseään kansallissosialistiseksi kutsuvaa Suomen Vastarintaliikettä sanoa natsistiseksi. Me Naiset tekee human interest -juttuja Halla-ahon perheestä.

Vasemmistoliiton viisain ihminen Tatu Ahponen huomautti aiemmin, että mitä Perussuomalaisiin mielipiteisiin ja median analyyseihin tulee, niin mediassa on hirvittävästi tendenssiä sivuuttaa sisällöt ja nähdä niissä jotain mitä niissä ei ole. Teuvo Hakkarainen on joka suhteessa äärioikeistolaisimpia kansanedustajia mutta senkin media on sivuuttanut kansanmiehen imagon takia. Ja Halla-ahon ideologiaa ei ole haluttu todellisuudessa käsitellä. Kaiken voi aina sivuuttaa ja Soinin selitykset ovat tähän asti kelvanneet joka kerta.

Se siitä. Tämän piti olla paljon lyhyempi kirjoitus koska minulla on poskiontelontulehdus ja haluan suihkuun.

Mutta, koska minä en ihan oikeasti tajua toimittajien ajatusmaailmaa, miksi ihmeessä se heilaus puoluekokouksessa nousee nyt tärkeäksi asiaksi, kun kaikki muu on voitu sivuuttaa miten vaan?

 

Persut ja toimittajat – ensin tragediana ja sitten farssina

Vasemmistoliitto – ei tarvitse hävitä joka kerta

Disclaimer: en ole vuosiin ollut Vasemmistoliiton jäsen enkä ole puolueen kanssa sen enempää tekemisissä kuin että tunnen monia vasemmistoliittolaisia.  Arvostan puolueessa monia ihmisiä mutta olen myös eri linjoilla puolueen kanssa monien asioiden suhteen. Mutta näinä poliittisen kontrapunktin aikoina huomaa joskus olevansa esim. ihmisoikeusasioissa samassa leirissä ties kenen kanssa. 

Pitkän näivettymisen jälkeen, Vasemmistoliitto on onnistunut heräämään kuolleista. Ensimmäisen kerran olemassaolonsa aikana sillä on toimintakykyinen ja osaava puheenjohtaja joka on yleisesti pidetty. Monien vaalitappioiden jälkeen puolueen kannatus on viimein jokseenkin stabiilissa nousevassa trendissä. On melko turvallista olettaa että seuraavissa eduskuntavaaleissa puolueen kannatus nousee.

Tästä huolimatta Vasemmistoliitolla on suuria ongelmia, ja ongelmien nimet on toivottomuus ja päämäärättömyys, jotka hyvin pitkälti nivoutuvat toisiinsa. Molemmilla on toki pitkät juuret: jos on seurannut Suvi-Anne Siimeksen, Martti Korhosen ja Paavo Arhinmäen linjatonta ja huomattavan ei-innostavaa johtoa, on vaikea kuvitella että mitä muuta puolueella on edessä kuin marginaaliin painuminen.

Kylmän sodan loppuminen ja Neuvostoliiton kaatuminen loi monille sellaisen mindsetin että vasemmistolaisuus on nyt kokonaan ohi ja sillä ei ole tulevaisuutta. Nyt, hevomme vuonna 2017, voi taas todeta että toisin kävi. Nyt uusliberalismi ja kapitalismi ovat kriisissä, ja vasemmistolaiset liikkeet nousevat uudestaan.

Silti, jos vasemmistolaisten juttuja kuuntelee, monesti se SKDL-veteraani jonka joka kolmas sana on “työväenliike” hokee jatkuvasti liian radikaali ei voi olla, äänestäjät kaikkoaa, liian radikaali ei voi olla, sitä ei vaan hyväksytä. Tästä huolimatta, Jeremy Corbyn onnistui sotkemaan konservatiivien pakan jokseenkin totaalisesti viime viikon vaaleissa, vaaliohjelmalla joka oli eksplisiittisesti sosialistinen.

Vasemmistoliiton yksi tärkeimmistä tavoitteista sitten vuoden 2015 on ollut kaataa Sipilän hallitus. Nyt se kaatui, ja miten monet tähän on reagoineet? Kauhulla. Että nyt tulee vielä pahempi hallitus ja kaikki on turhaa ja plaa plaa.

Olisiko joskus mahdollista edes kuvitella että voisitte joskus voittaa jotain? Jos toteatte että peli on hävitty ennenkuin peliä on edes pelattu, niin se on siinä, oikeisto voittaa joka kerta silloin. Defaitismilla ei päästä mihinkään.

pässi
Tämä ihminen ei osaa dekonstruoida ideologiaa. 

Defaitismi näkyy myös siinä että koska koetaan että laajat muutokset kohti oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa on mahdottomia, niin niistä ei edes puhuta. Siksi Vasemmistoliiton ainoa merkittävä saavutus onkin ollut perusturvan nosto Kataisen hallituksen aikaan, ja sekin katosi Sipilän myötä. Jos ei osaa edes kuvitella mitään parempaa kuin muruja pöydästä, ei koskaan saa muruja enempää. Enimmäkseen ei saa edes muruja. Ja se johtaa sitten seuraavaan ongelmaan, eli päämäärättömyyteen.

Päämäärättömyys on todennäköisesti se mikä eniten haittaa Vasemmistoliittoa. Osaako vasemmistoliittolainen keskimäärin tiivistää puolueensa tavoitteet yhteen lauseeseen? Minä anarkistina osaan sanoa “radikaali tasa-arvo”, jos joku tavoitteistani kysyy. Jos kysytään tarkennusta, se on helppo avata.

Sen sijaan epämääräisempi “oikeudenmukaisuus” ei ole aatteellisesti kovinkaan vetoavaa, koska se on tavoitteena niin epämääräistä. Tarkoittaako oikeudenmukaisuus kylmän sodan aikaista Suomea, missä tuloerot olivat pienempiä mutta elinkeinoelämän eliitillä oli silti valtavasti vaikutusvaltaa? Tarkoittaako se täystyöllisyyttä? Tarkoittaako se perustuloa?

Päämäärättömyys on johtanut myös siihen tilanteeseen missä Vasemmistoliitto on helppo oikeistomediassa esittää ainoastaan asioita vastustavana puolueena, koska faktuaalisesti Vasemmistoliitto on sitä myös ollutkin monesti. Status quon vastustaminen vaatii tiukkaa ideologiaa ja konkreettisia tavoitteita, ei epämääräisyyksiä, minkä voi huomata siitä miten Labour otti voiton briteissä. Konkreettisia vaatimuksia jotka nivoutuu laajempaan ideologiaan. Jos Vasemmistoliitto aikoo edustaa demokraattista sosialismia, sille sosialismille pitäisi löytyä muoto.

Kapitalistinen hegemonia on toki mahtava vastustaja, mutta maailma muuttuu jatkuvasti, ja ideologinen työ tekee mistä tahansa liikkeestä valmiin tarttumaan tilaisuuksiin.

Älkää laulako “sinun täytyy astua johtoon” jos seuraava virke on “no mutta ei kyllä Kokoomus edes päästä meitä lähelle johtoa.” Ei se ole mikään luonnonlaki että te häviätte joka kerta.

Vasemmistoliitto – ei tarvitse hävitä joka kerta

Yle Kioskin Rantamaan käytös

Minä en yleensä jaksa puuttua ihan turhanpäiväisten ihmisten tekemisiin, ja jotkut youtube-tyypit menevät aika varmasti siihen kategoriaan. Mutta koska Aleksi “Mentaalisavuke” Rantamaa on Ylellä töissä esiintyvässä roolissa, ehkä olisi syytä tarkastella sitäkin. Ei ole täysin merkityksetöntä, millaista sanomaa julkisen asemansa tuomalla auktoriteetilla ja mahdollisuuksilla ihminen haluaa levittää.

Tästä eteenpäin muuten sisältövaroitus: seksismiä, misogyniaa, homofobiaa ja sen sellaista.

misogynia

Taustaksi sanottakoon, että viime päivinä Twitterissä on ollut keskustelua miesvihasta ja siitä miten se eroaa misogyniasta (koska miehiä ei syrjitä rakenteellisesti, asia on erilainen) ja Rantamaa päätti kontribuoida keskusteluun vahvasti, muun muassa kertomalla että hän on itse saanut tappouhkauksia mutta:

DAB79jsXkAE8Agh.jpg
(yllä näkyvä vastaus twitterkäyttäjältä jota on aktiivisesti vainottu mm. Rantamaan Ylilauta-kamujen taholta)

Rantamaa päätti myös tästä jatkaa erittäinkin asiallisella linjalla.

DAB79nXXgAAVvcu.jpg
Noihin ääliömäisiin hymiöihin muuten kannattaa tottua.

Tässä kohtaa voisi huomauttaa että Rantamaa lähti, jos ei eksplisiittisesti, niin implisiittisesti nostamaan muun muassa Elina Sorsan ja Sannan juttuja ylös siksi juuri että tietää että hänellä on noin 12 tuhatta seuraajaa, ja suhteellisen moni näistä on aivan valmiita lähtemään häiriköimään ketä tahansa naisiksi olettamaansa pienelläkin tekosyyllä. Niinkuin kävikin, alla ainoastaan yksi esimerkki, koska Ylilaudan puolelle en viitsi mennä saati linkata.

misogyyni
Lisää täällä

 

Silkasta mielenkiinnosta lähdin sitten selaamaan hieman Rantamaan twittertouhujen historiaa. Ja siellähän on kaikkea, no, mielenkiintoista. Kuten esimerkiksi rasististen hokemien toistamista.

emmentaalisavukerasistinenretoriikka.PNG

Eikä toki sovi unohtaa sitä kertaa kun Rantamaa snapchattasi jokseenkin mielenkiintoisesti esimiestään Yle Kioskilla.

liekkisnapchat.PNG

Vilkaisin myös mielenkiinnosta ask.fm-tiliä joka Rantamaalla on, koska siellä oli vielä dänkimpää kamaa kuin Twitterissä, varmaan siksi ettei se tunnu yhtä julkiselta kuin Twitter. Alla muutama juttu.

Tavallaan minä toivoisin etten joutuisi opettaamaan kenellekään käytöstapoja koska herramunjee oletteko koskaan nähnyt miten minä olen käyttänyt internetissä. Mutta olennaisesti, minä en ole Ylellä töissä enkä minä sellaisessa työssä missä edustaisin jotain muuta kuin itseäni, käyttäytyisi noin.

Rantamaa sikseen, mutta huonoimmaltahan tässä näyttää Yle, ei joku Rantamaa. Se on melko ilmiselvää että Rantamaa ei ole rekrytoitu Yle Kioskiin siksi että olisi erityisen taitava journalisti, vaan siksi että hänellä oli valmis yleisö Youtuben puolella.

Ja se että Yleisradio palkkaa ihmisiä huolimatta siitä millaisia pystyynnostettuja sikoja nämä arkielämässään on joka päivä, se ei saa Yleisradiota näyttämään mitenkään erityisen hyvältä. Se näyttää laskelmoivalta ja moraalittomalta. Erityisesti koska Rantamaa käyttää suurta yleisöään hyväksi edistäkseen internetahdistelua ja häirintää.

 

Yle Kioskin Rantamaan käytös

Yhteiskunnan atomisaatio, ideologia ja kapitalismi

Lueskelin huvikseni Peruste-lehden debattimuotoisen jutun jossa toimittaja Pontus Purokuru ja SAK:n Juha Antila puhuvat palkkatyöstä. Oletin tässä olevan syvää ideologiaa ja en pettynyt.

Keskityn tässä pääasiassa Purokurun kritisointiin koska voi hyvä jumala minä haluan palkkatöihin. Antilaa voi kritisoida joku muu, vaikka tuskinpa minä olen Antilan kanssa kaikesta samaa mieltä anyway.

Historiaan viittaaminen on hieman heikohko argumentti, koska tapa jolla työnteko yhteiskunnassa järjestetään on aina paitsi konkreettisten syiden, myös ideologian ja pääoman sanelema. Yksi hyvä esimerkki tästä on miten Englannissa noin 1500-luvulta alkaen oli vahva jatkuva siirtyminen pois itsenäisestä viljelystä ja kohti suurtiloja, koska lampaanvillalla teki parempaa tiliä kuin viljalla, noin karkeasti yksinkertaistettuna. Skotlannissa suurtilalliset pakottivat pienviljelijät pois tiloiltaan ja tilalle tuli lampaita. Perinteistä elämäntapaa syrjäytettiin aktiivisesti noin 300 vuotta, koska pääoman intresseissä oli tehdä näin. Englannissa jo Tudorien valtakaudella tämän kehityksen ongelmallisuus tunnustettiin mutta sille ei toki tehty mitään, koska pääoma vaati tätä kehitystä.

Totta kai herramme vuonna 2017 emme enää elä agraariyhteiskunnassa ja hyvä näin, mutta samat lainalaisuudet pätevät nytkin: työnteon järjestäminen riippuu ensisijaisesti ideologiasta ja pääoman vaatimuksista. On ehkä huomattava se että vapaampaa työntekoa vaativat ovat yhäkin vähemmistössä Suomessa, koska palkkatyö takaa sen mitä enemmistö elämältään on aina halunnut ja haluaa yhä.

Nimittäin vakautta. Vakituinen palkkatyö antaa ihmiselle mahdollisuuden järjestää elämänsä niin että tietää suurinpiirtein mitä ensi kuussa tapahtuu tai mitä vuoden päästä tapahtuu. Voi perustaa perheen, voi omistaa asunnon, voi hankkia harrastuksia koska tietää mistä rahat näihin tulee. Ihmisiä joita sattuu nämä kiinnostamaan, “vapaampi työnteko” freelancerina tai pakkoyrittäjänä ei erityisemmin hyödytä lainkaan. Purokuru toki jättää tämän täysin huomiotta.

Stalinin vainojen seurauksista on joskus käytetty termiä yhteiskunnan atomisaatio, missä rikottiin jokainen rakenne joka on antanut yksilölle yhteenkuuluvuuden voimaa: perhe, työpaikka, kotikylä, kaikki. Pääoman etuhan on käyttää näennäistä vapautta palkkatyöstä ideologisena porkkanana markkinatalouden hyväksyville jotta saataisiin aikaan samanlainen atomisaatio täälläkin, koska yksilöä tukevat rakenteet ovat voittojen tavoittelun tiellä, erityisesti ammattiliitot. Pitäisi tosiaan ehkä alleviivata sitä että pakkoyrittäjille ei ole ammattiliittoja lainkaan, vaan jokainen vastaa ainoastaan itsestään, ja siitähän pääoma pitää.

Palkkatyön ulkopuolinen työ on pääosin kädestä suuhun elämistä, vailla työehtosopimuksia tai lain turvaa. Työntekijän ja työnantajan välistä suhdetta säädellään lailla, mutta kun muutetaan työntekijä yrittäjäksi, kaikki relevantti suoja poistuu. Markkinataloudessa kuka tahansa on aina korvattavissa, joten jos yksi konsultti ei suostu tekemään lisää työtä palkatta, aina voidaan ottaa tilalle toinen.

Sen pitäisi olla selkeää että markkinatalouden kontekstissa lähestulkoon kaikki missä puhutaan valinnanvapaudesta on silkkaa huijausta. Pakkoyrittäjä Suomessa voi kyllä valita vapaasti olla perustamatta perhettä tai omistamatta asuntoa, mutta pystyy teoriassa valitsemaan kelle tekee töitä ja milloin. Purokuru hukkaa paljon sanoja siihen pakkoluonteeseen mikä palkkatyössä on, mutta pakkoyrittäjänä tai freelancerina, sitä pakkoluonnetta on aika reilusti enemmän, paitsi harvoilla etuoikeutetuilla.

Itsemääräämisen hehkuttaminen tilanteessa missä enenevissä määrin ihmiset joutuvat tekemään juuri sitä työtä mitä on tarjolla, niillä ehdoilla mitä tarjotaan ja aina vain vähemmällä korvauksella, se tuntuu minusta lähinnä naurettavalta, samalla tavalla kuin teknokratia-obsessoituneiden uusliberaalien hehkutus siitä miten digitalisaatio, robotisaatio ja stigidilaatio tekevät meistä vapaita. Eivät ne tee, ne vaan luovat uudenmalliset kahleet mitä työläinen voi pujottaa omaan kaulaansa.

Ja yhteiskunnan muutoksen esittäminen jonain luonnonvakiona on typerää. Yhteiskunta muuttuu siksi että joku sitä haluaa muuttaa koska hyötyy siitä. Pakkoyrittäjyys on olemassa siksi että pääoma hyötyy siitä.

 

Yhteiskunnan atomisaatio, ideologia ja kapitalismi

Voitaisiinko lopettaa keskusteleminen?

turkkila

Palaisin tässä ensin vuoteen 2015 ja reaktioon Olli Immosen rotusotahöpinöille. Suuressa viisaudessaan silloin Meillä on unelma -mielenosoituksen järjestäjät päättivät kutsua Matias Turkkilan puhumaan mielenosoitukseen, siitä huolimatta että Turkkila on perustanut rasistisen Hommaforumin ja toimii rasistisen puolueen puoluelehden päätoimittajana. Tosi hyvä idea, eikö.

Anarkistiset toverit jotka sattuivat olemaan eturivissä buuasivat Turkkilan hiljaiseksi ja koomikko Ali Jahangiri poltti päreensä tällaisesta epäkohteliaisuudesta.

Kuten Iltalehti aiheesta kirjoitti:

“buuauksen keskeutti jo aiemmin esiintynyt koomikko, Ali Jahangiri. Jahangiri kehotti huutelijoita kuuntelemaan, mitä Turkkilalla oli sanottavanaan.

– Nyt turvat kiinni, meillä on mahdollisuus dialogiin, Jahangiri muistutti kuulijoita.”

Tuosta on nyt jo melkein kaksi vuotta mutta se hyvin pitkälti antoi osviittaa tulevasta. Elokuussa 2015 pakolaiskriisi lähti aktualisoitumaan Suomessa, ja vaikka tulijoiden määrä siitä onkin vähentynyt, avoimen rasismin määrä ja maahanmuuttajiin kohdistuva väkivalta tuntuu kasvavan jatkuvasti. Syksyllä 2016 Suomen vastarintaliike- natsijärjestön aktiivi Jesse Torniainen potkaisi Jimi Karttusta Elielinaukiolla ja Karttunen menehtyi. Pian oltiinkin taas seisomassa Senaatintorilla huutamassa että peli poikki, hallituksen ja viranomaisten pitää reagoida tähän.

Kaikki tämä oli pohjattoman turhaa. Hallitus on jatkanut rasistista politiikkaansa, viranomaisia ei kiinnosta rasistinen rikollisuus, eduskunta ja puolueet on yhä täynnä rasisteja. Turvapaikanhakijoita vastaan tehdään polttopulloiskuja mutta oikeudesta ei erityisen kovia tuomioita niistä tule. Niistä jopa puhutaan mielenilmaisuina.

Voidaan järjestää montakin A2-keskusteluohjelmaa jossa päästetään rasismin vastustajat ääneen, mutta samalla studioon kutsutaan aina rasisteja. Paitsi että koska rasismi on salonkikelpoista Suomessa silloin kun kutsuu itseään maahanmuuttokriittiseksi, niin rasismin kannattajat saavat mediassa esiintyä sillä nimellä.

Ehkä olisi aika todeta että keskustelua on turha käydä tästä, koska mediaa kiinnostaa lähinnä katsoja- ja lukijamäärät ja siksi tykätään tehdä raflaavia juttuja siitä millaisia nämä ääriliikkeiden edustajat oikeasti on. Jossain tapauksissa toki median edustajat kuten Ilta-Sanomien Ulla Appelsin, tukevat suoraan rasistisia liikkeitä ja valtion rasismia kannattamalla sitä omissa medioissaan ehdoitta.

Täällä ei ole mitään keskustelua käytäväksi. Täällä ei ole mitään demokraattista prosessia jolla voitaisiin korjata se asiantila, että äärioikeisto on saanut Suomessa suuren vaikutusvallan median ja puoluepoliitikkojen tuella. Meillä on sellainen asiantila missä Perussuomalaisten johtoon pyrkivää Jussi Halla-ahoa ei sanota fasistiksi vaikka Halla-aho on vuosikaudet kuulunut fasistiseen järjestöön. Toimittajilta tuntuu ylipäätään puuttuvan kokonaisuudessaan kyky käsitellä sitä ajatusta, että uusliberaalin ideologian oikealla puolella on oikeasti äärioikeisto. On mukavampi jankata kahdesta ääripäästä kuin sisäistää se että toisella puolella on tavallisia ihmisiä ja toisella puolella sieg heilia huutavia kuulapäitä.

Minua ei kutsuta koskaan minnekään puhumaan mistään, koska en ole kukaan, mutta ne satunnaiset lukijat jotka olette sellaisia ihmisiä jotka jonnekin kutsutaan: jos teidän oletetaan käyvän keskustelua Matias Turkkilan, Jussi Halla-ahon tai Timo Hännikäisen kanssa, älkää menkö. Älkää luoko sellaista ilmapiiriä missä äärioikeistolaiset saavat osallistua keskusteluun muina miehinä muiden joukossa. Hännikäisen tapauksessa nyt voitte myös kysyä itseltänne että kannattaako sitä keskustella ihmisen kanssa jonka kontribuutio yhteiskunnalle on huutaa päissään Facebookissa feministeille törkeyksiä kerta toisensa jälkeen.

Se keskustelu joka tulisi käydä on täysin toinen. Meidän pitäisi keskustella siitä millä keinoilla äärioikeistolaisuus tukahdutetaan, miten se on mahdollista ja miten se toteutuu. Meidän pitää ennen kaikkea päästä eroon siitä ajatuksesta että yhteiskunnallinen keskustelu on päämäärä sinänsä, koska se on heikkojen liberaalien ajatus, missä yksi keskusteluohjelma saa rasistin tajuamaan että hän on väärässä. Se ei tapahdu koskaan.

Lisäksi, niinkuin olen sanonut aika monta kertaa, lakatkaa vetoamasta poliisiin koska poliisi on rasistinen ja poliisi tukee äärioikeistoa. That’s all.

 

 

Voitaisiinko lopettaa keskusteleminen?

Journalistien tulehtuneet egot

 

appelsiini1.png
Approps

 

Ulla Appelsin oli kiskonut ruokarakeita nenään siitä että hänen kirjoituksiaan mm. turvapaikanhakijoiden käännytyksistä on kritisoitu. En linkkaa niihin koska en halua antaa turhanpäiväistä liikennettä Ilta-Sanomille, joten saatte itse googlailla. Ullaa pänni sen verran että sanoin häntä ihmishirviöksi että hän jopa twiittasi paheksuntansa minulle. Ulla, se ei vaan koskaan kannata. Olet niin etuoikeutetussa asemassa ettei sinun kannattaisi noteerata kritiikkiä yhtään mitenkään. Ilmainen vinkki!

Journalismissa ylipäätään on se ongelma, että kovin moni journalisti tuntuu elävän jossain sellaisessa sekavassa harhakuvassa missä hän on joku sankaritoimittaja niinkuin Watergate-skandaalin paljastaneet Woodward ja Bernstein. Sen sijaan suomalainen journalisti on yleensä joku sellainen kuin Siltamäki, joka lähinnä keskittyy paheksumaan sitä että kaikki eivät käyttäydy keinotekoisen keskiluokkaisesti, tai joku Mäntymaa joka suuttuu mistä tahansa mediaan kohdistuvasta kritiikistä. Tai voi olla se Vihreän Langan toimittaja jonka mielestä turvapaikanhakijoita ei pitäisi hyysätä. Ei ihme että ego tulehtuu jos joku satunnainen turkulainen huomauttaa että teidän jutut on aivan skeidaa.

Muistan yhden toimittajatutun kanssa käyneeni joskus keskustelun jossa minulle intettiin että journalistit tekevät tärkeää työtä koska neljännen valtakunnan neljäs valtiomahti tai jotain. Ongelmahan on lähinnä siinä että journalistien työtä pitävät tärkeänä lähinnä journalistit itse. Tällaiset “miten köyhät oikein pärjäävät“-tyyliset artikkelit alleviivaavat sitä hyvin. Peruspäivärahalla pärjäämisestä voisi kysyä joltakulta joka joutuu sillä pärjäämään, ei joltakulta joka kokeilee sitä noin niinkuin kuukauden verran, jolloin sen mukanaan tuomat ongelmat eivät vielä edes lyö naamalle.

Journalisteilla on myös tendenssiä keskittyä siihen että kaikessa on aina kaksi puolta ja molemmat puolet pitää nostaa esiin, eikä kykyä arvioida että onko se “toinen puoli” edes oikeasti olemassa. Esimerkkinä vaikkapa nyt tämä miten lehdistössä on alettu puhumaan “suvakeista” jonain olemassaolevana ryhmänä. Lähtökohtaisesti katsoisin että ihmisryhmä johon rasistit on liittäneet allekirjoittaneen, Alexander Stubbin, sotahistorioitsija Jussi Jalosen, pastori Marjaana Toiviaisen ja Jari Tervon, se ei välttämättä ole mikään oikea kategoria jota kannattaisi käsitellä mediassa.

Molempien puolien käsittely tarkoittaa myös sitä että media poikkeuksetta legitimoi esimerkiksi rasistista tai homovihaavaa äärioikeistoa. Ylellä ääneen on päästetty Timo Hännikäinen, Jussi Halla-aho, Hetero Priden vatipäät ja se joku Suomen Sisun pääsiäishanu jonka nimeä en muista. Herää kysymys että miksi. Vastaukseen palaamme hetken päästä.

Samalla voisi kysyä miksi media kritiikittä käytti vuoden 2015 pakolaiskriisistä ilmaisuja kuten tulva, aalto ja vyöry. Tai miksi media poikkeuksetta pyrki esittämään tilanteen täysin katastrofaalisena vaikka Suomessa pakolaiskriisin vaikutukset olivat vähäisempiä kuin käytännössä missään muualla.

Tavallaanhan se on hauskaa miten rasistit ovat niin kujalla yhteiskunnan positioista, että jatkuvasti leimaavat median umpisuvaitsevaiseksi  ja puhuvat sitten siitä miten Ilja Janitskinin keksitty natsiuutislehti on oikeassa ja paljastaa ne asiat mitä valtamedia ei. Todellisuudessahan tilanne on sitä että esimerkiksi Ilta-Sanomat, Helsingin Sanomat tai Yle voi julkaista aivan samansisältöistä kamaa kuin MV-lehti mutta yksikään niistä ei käytä sellaista kieltä jonka voisi tulkita avoimesti rasistiseksi.

Mitä enemmän pintaa raaputtaa, sen rumemmalta media näyttää. Sean Ricksin Ulla Appelsinin puolustaminen näyttäytyy sinä mitä se on: media on olemassa mediaa varten, ei mitään muuta. Se on nippu suojatyöpaikkoja etuoikeutetuille joilla ei ole enää mitään käsitystä siitä mitä yhteiskunnassa tapahtuu heidän oman piirinsä ulkopuolella. Uutiset niinkuin se miten Suomessa noin miljoona ihmistä elää alle köyhyysrajan ei ole mitään mistä pitäisi puhua laajemmin, sen sijaan on tärkeää että Yle tuottaa kolumneja siitä miten aktivistit toimii väärin koska eivät tiedä tarkalleen mitä tapahtuu kun poliisi pakkaa turvapaikanhakijoita lentokoneeseen. Tai miten suuretkin mielenosoitukset jäävät usein uutisoimatta, jos ne ovat liian kiusallisia vallanpitäjille joiden kanssa journalistit haluavat kaveerata.

Vastaus siihen aiempaan kysymykseen: miksi näin on? Journalistisukupolvi joka nyt on aktiivinen on suurilta osin 1990-luvun kasvatteja ja omaksuneet uusliberaalin ja sosiaaliliberaalin oikeistolaisuuden jo äidinmaidosta. Ja heillä itsellään menee suhteellisen hyvin vaikka journalistien mahdollisuudet tienata ovatkin vähentyneet, mutta vakipaikka Ilta-Sanomissa tai Ylellä on yhä yhtä hyvä kuin ennenkin. Noilla taustoilla ei kerta kaikkiaan osata enää tehdä mitään yhteiskunnallista analyysiä siitä miten konsensus on murtumassa ja yhteiskunta itsessään on ollut jo pitkään syvässä järjestelmäkriisissä. Erityisesti tämä vaikuttaa kun valtaapitävät kuten Juha Sipilä ja mediatalojen omistajat pitävät huolta siitä että mitään liian yhteiskuntakriittistä ei saa kirjoittaa.

Ehkä joidenkin pitäisi tulla alas sieltä Pasilan ja Sanomatalon norsunluutorneista ja viimein kuunnella ihmisiä jotka kritisoivat median toimintaa. Mutta sitä ei tule tapahtumaan koska journalistien egot ovat pysyvässä tulehdustilassa, joten yhtä hyvin voin jatkaa Ulla Appelsinin sanomista ihmishirviöksi.

 

 

 

Journalistien tulehtuneet egot