Mediakritiikkiä ilman kyyneleitä tai kirosanoja: Infosota, MV-lehti ja kuinka meillä aina näin käy

Tämän jutun pohjille olen lukenut noin puolet Saara Jantusen Infosota-kirjasta joskus talvella 2016. Oli yövuoro ja olin töissä, joten en muista siitä paljoa mitään. Mutta siitä lähdetään.

iljardisuunnitelma
vohoi

Infosota on uusi Pommerin sota

Infosodasta on puhuttu paljon, erityisesti vuoden 2016 vaalien jälkeen maailman kun melko ilmiselvästi Venäjä sekaantui eri keinoin Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin, vaikkakaan kukaan ei osaa varmaankaan sanoa tässä kohtaa miten merkittävää se oli.

Infosodan teoriasta on kirjoitettu vaikka kuinka paljon, ja kotona Suomessa ollaan puhuttu siitä miten MV-lehti on edustanut erityisen venäjämielistä linjaa ja niin edelleen ja niin edelleen. Siinä ohessa MV-lehti on toiminut väylänä vainota ja ahdistella ääri- ja laitaoikeistolaisten kirjoittajien kuviteltua tai todellista vastustajia, niinkuin Jessikka Aroa, Rebekka Härköstä ja Saara Jantusta ja monia muita.

Infosota on tiivistettynä masinoituja kampanjoita puhua medioissa asioita mitkä eivät ole totta. Siihen tiivistettynä, se ei vaikuta kovinkaan fiksulta, innovatiiviselta tai edes toimivalta.

Jostain syystä kuitenkin Ilja “Totuus Velvoittaa” Janitskin sai kansan syvät rivit lukemaan MV-lehteä ja sekoilemaan sen innoittamana pitkin internetiä ja poliittisia kuvioita. Miksi?

Ja mitä sanoo lehdistö, kuudeskymmenesyhdeksäs valtiomahti?

Syistä miksi toistaitoisen lieksalaisen rahastusprojekti sai niin paljon huomiota ja näkyvyyttä on puhuttu loppujen lopuksi yllättävän vähän. Janitskin huomasi että rasismilla teki mainosrahaa, kunnes mainosrahat loppuivat, siksi että demarinuorten Hanna Huumonen alkoi heitellä kapuloita rattaisiin. Ja sitten tuli oikeusjutut ja Juha Korhonen (PHRO) osti koko MV-lehden pois Janitskinilta koska no, kukapa tietää mutta ei se mikään voittajan veto ollut.

vauhtia
tirsk

Mutta, miksi? Miten ihmeessä se onnistui siinä missä joka ainoa laitaoikeiston ja äärioikeiston projekti (ehkä lukuunottamatta Päivän Byrokraattia) on epäonnistunut?

Itse kokisin sen niin että osittain syy on mediassa ja valtiollisissa toimijoissa. MV-lehti on oire niistä vioista mitä suomalaisissa instituutioissa oli jo valmiiksi, ja väylä mitä kautta mätä purkautui.

Erilaiset laitaoikeistolaiset ja äärioikeistolaiset usein haluavat puhua siitä miten valtamedia on vihervasemmiston talutusnuorassa. Asiahan ei ole näin: suomalainen media on tutkitusti pääosin hyvinkin oikeistolaista. Ongelma on sen oikean laidan perspektiivissä, koska siellä ei osata nähdä että keskiverto toimittaja saattaa äänestää vihreitä, mutta on siltikin hyvin vakaasti oikeistolainen jota ei kiinnosta sosialismi lainkaan. Suomalainen media ylipäätään on vahvasti keskittynyttä neljän eri mediatalon ympärille. Eikä näitä medioita erityisemmin harmittanut ryhtyä tienaamaan rahaa rasismillakaan.

Hegemonia saattaa olla liberaali, mutta se on ehdottoman oikeistoliberaali hegemonia. Se on hegemonia, missä voidaan nähdä toimittajat ehdottomasti fukuyamalaisen historian loppu -ajattelun kannattajina. Media on yksiääninen sen suhteen, että media ei kovinkaan paljoa halua lähteä haastamaan nykyjärjestelmää. Uskotaan voimakkaasti siihen että nykyjärjestelmässä voidaan tehdä pieniä korjausliikkeitä, ja se riittää. Sosiaalipornon aika on ohi.

Vasemmalta katsoen tilanne on sinänsä selvä, voi vaikka lukaista Emilia Kukkalan ja Pontus Purokurun kirjan Luokkavallan vahtikoirat ja tulla samankaltaisiin analyyseihin kuin itse tässä. Mutta oikealla tilanne on toinen: ihminen joka on ehdollistunut ajattelemaan että hän edustaa jotain sellaista kuin todellinen suomalainen kansa tai nettoveronmaksajia, hän ei kykene analysoimaan omaa positiotaan marginaalissa.

Jännittävintähän on se miten tämä marginaaliasema on monesti kuvitteellinen: Perussuomalaisten äänestäjät on keskimäärin olleet hyvätuloisia eivätkä duunareita.

Olisiko yhteiskuntakriittisempi media kyennyt ehkäisemään sen, miten vuonna 2010 ja siitä eteenpäin turhautuneisuus suomalaisen yhteiskunnan instituutioihin ja vastaaviin hyvin pitkälti alkoi purkautua nimenomaan jonkin MV-lehden kautta joka syötti lukijoilleen rasismia lietsoakseen lisää salaliittoteorioita? Ehkä.

Olisiko yhteiskuntakriittisempi media voinut kritisoida myös nousevaa rasismin aaltoa tehokkaammin? Aivan taatusti. Nyt Perussuomalaiset pääsi nousemaan ilman että Timo Soini kohtasi median taholta yhtään arvostelua, ja media leipoo Jussi Halla-ahosta salonkikelpoista ja relevanttia normaalia poliitikkoa joka päivä.

Olisiko yhteiskuntakriittisempi media pystynyt vastaamaan infosotaan paremmin? Aika varmasti kyllä.

Ja lopuksi sana valtiovallasta

Alamme olla sen prosessin alussa, jonka päässä siintää MV-lehden loppu. Oikeusjuttuja on liikaa, mainostuloja ei tule ja kaikesta päätellen Korhosella on melkomoisia vaikeuksia ylläpitää touhua ilman jatkuvaa rahan pyytelyä tukijoiltaan. Mutta miksi ihmeessä siihen on mennyt niin kauan?

Kyllähän jokainen joka näkee Ilja Janitskinin tajuaa että ei siinä ole mikään Erikeeper-uutisten professori Moriarty. Silti siihen meni yli kolme vuotta, että Janitskin päätyi istumaan leivättömän pöydän ääreen.

Editointi: Liittymättömässä aiheessa, nykyinen valtakunnansyyttäjä alleviivaa vielä tätä hienosti:

Toiviainen kirjoittaa Uotin julkaisemassa vastauksessa, että “mahdollisuutta syyttää ilman asianomistajan syytepyyntöä voitaisiin tarvita, jos jokin tiedotusväline toistuvasti syyllistyisi törkeisiin kunnianloukkausrikoksiin. Tärkeän yleisen edun arvioinnissa on otettava huomioon myös yksityiset edut.”

Vastaus on toki se että ennenkuin tarpeeksi yhteiskunnallisesti merkittävät toimijat kuten Sanoma ja Yle alkoivat ajaa omia juttujaan MV-lehteä vastaan, viranomaiset eivät liikuttaneet evääkään sen pysäyttämiseksi. Ja vielä tänäänkin MV jatkaa todellisten tai kuviteltujen vihollistensa vainoamista.

Jos olisi ollut sellaiset viranomaiset, joita olisi kiinnostanut tämä asia aiemmin, olisi ehkä mennyt eri tavalla. Mutta ei ole.

Advertisements
Mediakritiikkiä ilman kyyneleitä tai kirosanoja: Infosota, MV-lehti ja kuinka meillä aina näin käy

Mediakritiikkiä ilman kyyneleitä tai kirosanoja: Median rasismista

Long Playn toimituspäällikkö Anu Silfverberg kirjoitti viime perjantaina Long Playn perjantaikirjeeseen joukkotuhonnasta, ja mikä siihen johtaa. Erittäin hyvin ja humaanisti kirjoitettu, ei siinä mitään. Ongelma onkin siinä Silfverberg puhuu kansanmurhatutkimuksesta puhumatta siitä miten yhteiskunnallista vastakkainasettelua tehdään.

Ruandassa Radio Télévision Libre des Mille Collines. Natsi-Saksassa Völkischer Beobachter ja Der Stürmer. Ja nämä on vain räikeimmät esimerkit. Median rooli nykyisessä rasismin ja äärioikeiston nousussa on ollut enemmän kuin merkittävä.

Näin Iso-Britanniassa, miten Suomessa?

 

Joku saattaa todeta että no mutta nuohan on vain iltapäivälehtiä. Mutta, myös Yle on käyttänyt ilmaisuja kuten “turvapaikanhakijoiden tulva” ja “turvapaikanhakijoiden vyöry” täysin ongelmitta, vaikka juuri tämä on sitä dehumanisoivaa kielenkäyttöä, minkä tarkoitus on saada lukija ajattelemaan turvapaikanhakijoita vellovana ihmismassana, eikä yksilöinä.

Toimitaanko tietoisesti rasistisesti? Monesti kyllä. Mitä rasistisempi otsikko, sitä enemmän lehti myy tai sitä enemmän linkkiä klikataan. Joku sanoo toki tässä kohtaa että kyllähän lehdet julkaisevat myös positiivisia juttuja turvapaikanhakijoista, mutta niissäkin on omat ongelmansa. Perustason juttu on luonteeltaan “tämä turvapaikanhakija sai töitä ja naapurit tykkää joten hän on tervetullut.” Turvapaikan saamisen kriteereinä ei kuitenkaan pitäisi olla se että saako joku töitä tai pidetäänkö hänestä.

Tai miten käsitellään avoimen rasistisia poliitikkoja. Me Naiset voi kirjoittaa herttaisen parisuhdejutun Jussi Halla-ahosta välittämättä lainkaan siitä mitä tämä edustaa (kysykääpä sitä mitä Halla-aho totesi Rosa Meriläisestä). Tai Laura Huhtasaaresta. Tai kerta toisensa jälkeen kirjoittaa maisterisjätkä-tyyppisiä juttuja Timo Soinista piittaamatta siitä että Soinin hokema kulttuurimarxilaisuus on suoraan Natsi-Saksan kulttuuribolševismistä tuleva termi.

Siksi onkin jotenkin niin hämmentävää se, miten Silfverberg kirjoittaa vastakkainasettelusta ja vihapuheesta puhumatta lainkaan siitä että miten se mahdollistetaan, tai ilman kontekstualisaatiota. Jos jollakulla siitä on vastuu, niin medialla. Kun puhutaan median rasistisuudesta, monesti sitä kuitenkin kuulee toimittajilta, monesti sellaisilta jotka henkilökohtaisesti tunnen, että eihän media ole mikään monoliitti kuitenkaan ja toimittajia on erilaisia.

Ei se ole monoliitti, ei tietenkään. Ylellä ja Persujen rasistisella propagandatuutilla Suomen Uutisilla on eroja. Mutta media on silti kokoelma hierarkisia rakenteita, joilla on läheiset suhteet toistensa kanssa. Ansaintamallit ja uutisoinnin logiikka on sellaisia käsitteitä mitä jaetaan mediassa. Jos rahaa ja näkyvyyttä tulee rasismilla tai rasismin tukemisella, jokaisella erillisellä medialla on paineita siihen suuntaan. Ikävä kyllä jopa Ylellä, jota halutaan pyörittää kuin yritystä.

Siinä se ongelma Silfverbergin perjantaikirjeen suhteen. Se on kirjoitettu niinkuin kirjoittaja olisi täysin ulkopuolinen siitä kontekstista, missä rasistista ideologiaa nostetaan esille, mutta kukaan median edustaja ei ole. Vastakkainasettelu on todellista, ja puoltaan ei voi olla valitsematta. Voi joko puolustaa ihmisarvoa tai mennä fasistien kelkkaan.

 

 

 

Mediakritiikkiä ilman kyyneleitä tai kirosanoja: Median rasismista

Miten Timo Soini rikkoi abortinvastustamisen Suomessa

Keskustelin joskus ajat sitten ystävän kanssa aborttikeskustelusta ja siitä miten sitä ei ole Suomessa juuri hetkeen käyty. Hänellä oli aika mielenkiintoinen ajatus siitä, että aihetta ei edes kannattaisi nykytilanteessa erityisemmin nostaa esiin, potentiaalisten vastareaktioiden takia.

Osittainhan tämä on aina totta, koska sen tietää että suuressa viisaudessaan toimittajat, havaittuaan että abortista käydään keskustelua, päättävät tuoda studioihin ja paneelikeskusteluihin mukaan aborttivastustajat tasapuolisuuden nimissä. Niinkuin niille nyt pitäisi antaa mitään tilaa missään, mutta saman toimittajat teki silloin kun puhuttiin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista: studioihin pääsi myös ne jotka vihaavat näitä vähemmistöjä. Koska tasapuolisuus.

Mutta miten käy kun keskustelu lähteekin Timo Soinista, mies joka on niin kiero ja vastenmielinen, että hänellä ei olekaan enää kannattajia tai tukijoita? Sitten käykin ihan eri tavalla. On huomattavasti vaikeampaa hakea keinotekoista tasapuolisuutta, kun yksi osapuoli on kaikin puolin iljettävä.

Hyperbola sikseen, mutta Soini on perusesimerkki sellaisesta poliitikosta, joka on myynyt kaikki periaatteensa niin pahasti ja niin syvällisellä tasolla, että hänellä ei ole enää minkäänlaista uskottavuutta. Siksi viime viikoilla herännyt keskustelu onkin lähtenyt aika lailla siitä että vapaata aborttia on ollut helppo puolustaa, koska toisella puolella on Soini, jolla ei ole enää minkäänlaista medianhallintaa tai uskottavuutta puolellaan.

Suomen oloissa päättäväisella näivetystyöllä oikeistopuolueiden tuella aborttia olisi voinut vastustaa ainakin tietyssä määrin uskottavasti samoilla keinoilla kuin mitä muuallakin on tehty, mutta Soini vähän niinkuin teki sen mahdottomaksi.

Mahtaisi ottaa päähän jos näin kävisi.

 

 

 

 

Miten Timo Soini rikkoi abortinvastustamisen Suomessa

Aloittelijan sisältövaroitusopas

N.B: Tällaisia on monet muutkin kirjoittaneet ja mielipiteet näistä saattaa vaihdella jonkin verran. Tämä on suurinpiirtein se mitä yritän itse noudattaa, vaikken tietty aina onnistukaan. Saa kommentoida jos on eri mieltä.

Miksi käyttää sisältövaroituksia? 

Olen itse aina nähnyt sen niin että sisältövaroitus on tapa välttää lukijan osalta ikävä yllätys. Monilla ihmisillä on traumaattisia kokemuksia, jotka jää mieleen kummittelemaan (tarkempi PTSD-käsittely on oman kompetenssini toisella puolen) ja aika merkittävä osuus siitä miten reagoi esim. trauman aiheuttajaan on se että onko ennakkovaroitusta siitä että trauman aiheuttajaan tulee törmäämään jossain kontekstissa.

Keskimäärin kuitenkin pyrin kommunikoimaan esim. teksteilläni ihmisille joita vastaan minulla ei ole mitään suurempia, joten on ehkä ihan hyvä käyttää niitä silloin tällöin, jos käsittelee raskaita teemoja.

Mistä sitten pitäisi varoittaa?

Yleisesti: asioista jotka voi järkyttää ihmisiä. On sitten kysymys eläinrääkkäyksestä, väkivallanteoista tai vastaavista.

Omana peukalosääntönä olen pitänyt sitä että abstraktin tason käsittely ja abstraktit konseptit harvemmin ovat triggeri kenellekään. Eli konseptin “väkivalta” käsittely ei välttämättä sitä vaadi, mutta yksityiskohtaisempi kuvaus väkivallasta kyllä. Samaten rasismin abstraktin tason tai ideologiatason käsittely ei, mutta esim. sitaatit rasistisista kommenteista ja rasististen loukkausten siteeraaminen on sellaista, mistä on hyvä varoittaa.

Koska olen aika usein törmännyt siihen että ihmiset mielellään eivät näe konkreettisia teonsanoja tai vastaavia, “seksuaalirikokset” on hyvä termi käyttää sen sijaan että kirjoittaisi auki mistä on kyse.

Eikös tämä sitten ole sensuuria?

Ei. Pösilö.

Ei mutta oikeesti sanot ettei saa käyttää jotain sanoja?

Saa käyttää. Itse olen sen verran laiska, että jos pystyn tyylivalinnoilla välttämään sisältövaroitusten kirjoittamiset kokonaan, teen sen. Sitä myös monesti huomaa, että joidenkin sanojen käyttämiselle niinkuin r-sana ja n-sana ei ole yleisesti erityisempää syytä useimmissa konteksteissa.

Mitä jos unohdan tai en tajua sisältövaroittaa?

Voiko tähän muuta sanoa kuin “sitä sattuu”? Aina ei tajua ottaa kaikkea huomioon. Kuuntele palautetta ja opi siitä. Kaikkea ei voi mitenkään toki huomioida, mutta pääosin jos osaa varoitella esim. väkivaltasisällöistä ja seksuaalirikosten käsittelystä, niin on jo kattanut aika suuren osan ihmisten triggereistä.

Mitä pitää välttää?

No älä ainakaan ikinä käytä sisältövaroituksia markkinointikikkana. Se ei tarkoita sitä että mitä sitten teetkin on jotenkin parempaa kuin jokin mikä ei sellaisia vaadi.

 

 

 

Aloittelijan sisältövaroitusopas

Päivän Byrokraatti, Katleena Kortesuo ja arvomaailmat

01epigraph.jpeg
Hirveä klisee siteerata The Wirea mutta menköön tällä kertaa

Taas normipäivä sosiaalisessa mediassa: äärioikeistolaiset rakentaa lokakampanjoita toimittajia vastaan milloin milläkin perustein.

Screenshot 2018-02-20 08.31.31

Päivän Byrokraatti on käsitelty jo aiemmin tässä blogissa ja en jaksa siihen sen enempää sanoja hukata. Mutta sopii huomata että tässä taas palataan siihen ihan uskomattoman typerään salaliittoteoriaan että koko Töölö olisi toiminut yhdessä estääkseen natsien marssin itsenäisyyspäivänä, ja metodi tähän oli tuoda alpakoita Töölöntorille. Joo.

Huomionarvoistahan tässä siis on se miten PB taas kerran levittää äärioikeistopiiristä lähteneitä salaliittoteorioita. Mikäpä siinä. PB noin niinkuin julkaisunahan on lähinnä MV-lehti kaiken maailman ekonomeille ja sijoituskonsulteille, jotka naisten ja vasemmistolaisten ohella vihaavat maahanmuuttajia ja Vihreitä. Mutta se siitä ja asiaan.

Joskus aiemmin viestintäkonsultti Katleena Kortesuo ilmoitti minulle jossain Päivän byrokraattia koskevassa keskustelussa duunaavansa kirjaa PB:n “päätoimittajan” Juha Ketolan kanssa. Silloin jo kritisoin tätä että no, sellaisten ihmisten kanssa ei ehkä kannata työskennellä, jotka päätoimittavat jotain valeuutismediaa.

Nostin tämän pointin eilen esille tämän uusimman mustamaalauskampanjan yhteydessä. Oma pointti ehkä laajemmin olisi se, että sama se vaikka tekisi kirjaa ekologisesta ruokailusta tai jostain vastaavasta, mikä ei lainkaan liity toisen henkilön muuhun toimintaa, se on melko väkevä viesti omasta arvomaailmasta, ettei lainkaan näe ongelmaa työskennellä tällaisen ihmisen kanssa. Sehän on toki yleisoikeistolainen tendenssi olla välittämättä esim. naisvihasta jos nämä ihmiset kuuluu siihen pikkuporvarilliseen yrittäjäluokkaan ja osaavat vetää puvut päälle.

Kortesuon puolustus oli se että hänen ja Ketolan välillä ei liiku rahaa, Ketola kirjoittaa ainoastaan kolmanneksen kirjasta, hän ei ole tietoinen siitä mitä Päivän Byrokraatti tekee koska hän ei sitä seuraa, Päivän Byrokraatti ei täytä (hänen omia ja itse keksimiään kriteereitä) äärioikeistolaisuudelle ja kyllä vasemmallakin tapahtuu maalitusta (koska Feministisen puolueen (joka ei ole vasemmistopuolue) PJ Katju Aro kertoi että kuka varsinaisesti on Päivän Byrokraatin takana).

Sellaista vahvaa viestintäosaamista.

Tavallaanhan tässä näkyy se mikrokosmos siitä miten menestyvä ihminen on jokaisen marginalisoidun kannalta aina epäluotettava yksilö, jonka toimintaa pitääkin syvästi epäillä, koska aivan varmasti nämä ihmiset eivät koskaan asettaudu marginalisoitujen puolelle, jos omat kaverit on toisella puolella. Kortesuo myös maalaili Juho Pylvänäisestä (joka huomautteli että Kortesuon äärioikeistomääritelmät on silkkaa dadaa) kuvaa jonain ihmeellisen pelottavana yksilönä. Miksi? Tietenkin siksi, että paremmissa piireissä kukaan ei edes kysele että hei hetkonen, miksi teet kirjaa yhdessä tyypin kanssa joka on tällainen paremman väen Ilja Janitskin.

Ihmiset, joille antaa tukensa ja joiden kanssa tekee projekteja kertoo enemmän arvomaailmasta kuin se julkisuuskuva rempseänä konsulttina joka ei ihan aina pelaa kaikkien bisnesmaailman konventioiden mukaan.

Niinkuin McNulty sanoo, you play in dirt, you get dirty.

P.S. Arvostin joskus aiemmin Kortesuon juttuja noin niinkuin alansa osaajana mutta en voi kyllä hyvällä omatunnolla tehdä edes sitä.

 

Päivän Byrokraatti, Katleena Kortesuo ja arvomaailmat

Cucka Cuckin On – omituisen solvauksen lyhyt historia

alt right robot.jpg

Parin viime vuoden aikana suomalaisessakin internetkeskustelussa on yleistynyt, diplomaattisesti sanoen, tietyissä piireissä solvauksena käytetty sana cuck. Mikä onnistuu lähinnä yleensä vaikuttamaan oudolta ja hieman vastenmieliseltä mutta solvauksena se ei toimi. Miksi?

GQ kirjoitti tästä jo jonkin aikaa sitten, mutta se ei valota sen käyttöä suomalaisessa kontekstissa. On ilmiselvää että sen alkuperä on amerikkalaisissa äärioikeistopiireissä, kuten 4chanissa ja Stormfrontissa ja vastaavissa, mutta miten se sitten päätyi täälläkin äärioikeistopiireihin?

Nykyistä äärioikeistoa monesti karakterisoi se että se on monin tavoin enemmän valikoima jaettuja ideologisia positioita kuin varsinaisesti mikään helposti määriteltävä yksittäinen ideologia. Näitä ideologisia positioita on muun muassa maahanmuuttovastaisuus, rasismi, antifeminismi, transvastaisuus, antisemitismi ja islamvastaisuus. Tämä selittää sitä miksi vaikkapa Suomessa äärioikeistolaisuus ei mahdu koskaan saman järjestön tai toiminnan puitteisiin: kun yhdistävät tekijät ovat siinä mitä vastustetaan, mitään muuta yhdistävää ei välttämättä lainkaan ole.

Yllämainitusta syystä suomalaisiin äärioikeistopiireihin ja äärioikeiston internetfoorumeille eksyy monenlaista äärioikeistolaista. Löytyy niin varsinaisia natseja, rasistisia entisiä demareita, “miesasiamiehiä”, skinheadeja, libertaareja ja niin edespäin. Nämä sekoittuvat keskenään ja jakavat keskenään saman jargonin ennemmin tai myöhemmin. Rasistiset kuvalautakäyttäjät, jotka törmäsivät sanaan englanninkielisillä äärioikeistofoorumeilla,  toivat termin suomalaiseen äärioikeistoon ja se levisi esim. Ylilaudan ja Hommaforumin kautta muuallekin sieltä, luonnollisesti. Yleiseen käyttöön se ei kuitenkaan noussut.

Sanallehan on luonnollisesti myös suomenkielinen vastine eli aisankannattaja. Mikä taas on ilmaisu jota juuri kukaan ei oikeasti solvauksena käyttäisi siksi että sana on arkaainen ja edustaa ylipäätään asennetta joka nähdään itsessään arkaaisena. Siitä syystä cuck ei oikeasti toimi ulospäin käytettynä, ja on toinenkin syy.

Kuten GQ:n artikkeli sanoo, termi amerikkalaiselta taustaltaan pohjaa rasismiin, ja siinä nähdään nimenomaan ajatus siitä että se jonka kanssa vaimo pettää, on musta mies. Pornossakin tätä skenaariota käytetään hyvin usein fetisisoituna. Suomessa taas aisankannattaja-termillä ei tällaista konnotaatiota ole, vaikka toki suomalaiset rasistit kokee “rodunsekoittamisen” yhtä kamalana asiana kuin amerikkalaiset vastineensa, koska se osuu juuri niihin psykoseksuaalisiin heikkoihin kohtiin, mitä maskuliinisuuden kriisiä kärsivät äärioikeistolaiset peittelee.

Termi on rasistinen, mutta loukkauksena sen arvo Suomen oloissa on aika lailla nolla, koska se kuulostaa täysin merkityksettömältä keskivertosuomalaiselle, joka ei jaa rasistista äärioikeiston jargonia.

Mutta sillä on oheisarvo: jos kuulee jonkun käyttävät sitä, tietää samantien siitä että tämä ihminen on äärioikeistolainen ja viettää aikaansa äärioikeistolaisissa internetpiireissä.

 

 

 

Cucka Cuckin On – omituisen solvauksen lyhyt historia

Reijo Tossavaisen valheen anatomia

Minua ei yleensä kiinnosta kauheasti mitä Reijo Tossavainen sanoo, mutta kirjoitanpas silti pienen pätkän tästä mitä Tossavainen twiittasi tämänpäiväisen Laura Huhtasaaren gradun plagiointi -väitteen kohdattuaan.

reio
ok

Eli siis lyhykäisyydessään: Reijo Tossavainen tässä syyttää Sauli Niinistöä siitä että tällä on ollut suhde oman kummilapsensa kanssa ja että syystä tai toisesta Niinistö oli osallisena vaimonsa kuolemaan. Mutta ei nyt ihan kuitenkaan suoraan kehtaa näin sanoa, sanoo että asiasta liikkuu paljon huhuja.

Valheen anatomia on mielenkiintoisempi kuin valhe itsessään. Missä tätä huhua sitten on levitelty? No, yksi joka tästä jauhaa jatkuvasti on Marco de Wit, tunnettu Suomi Ensin -nimen alla järjestetystä Suomi-Maidan-spektaakkelista missä perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari kävi puhumassa.

Katsotaan vähän muutakin missä tätä on käsitelty, näppärästi kuvankaappausformaatissa.

saulijenni2

saulijenni

Tämä Sauli Niinistö Salosta -blogi tuntuu olevan valheen alkuperäinen lähde (ainakin google-haun perusteella se on vanhin lähde jutulle) , ja se on lähtenyt sitten eteenpäin ääri- ja laitaoikeiston piireissä ja sitä on levitetty MV-lehden foorumille ja Suomi24-foorumille ja muille vastaaville avoimille nettifoorumeille. Esim. Hommaforumin ehdottomasti rationaaliset ja järkevästi maahanmuuttoa vastustavat käyttäjät ovat olleet tätä juttua levittämässä.

Äärioikeistolaiselle Ylilaudalle juttu on myös kelvannut:

saulijenni3

Fiksu lukija varmaan huomaa aika nopeasti jos vaikka itse googlailee näitä että nämä jutut on jatkuvasti pääpiirteittäin samankaltaisia, mikä ehkä indikoi jonkinkaltaista systemaattista levittämistä. Mitään varsinaista orgaanisen kaltaista keskustelusta aiheesta ei synny, ja joka keskustelussa toistuu suurinpiirtein samat piirteet tarinasta, jotka on sattumoisin samat jotka löytyvät alkuperäisestä blogauksesta.

Hauskasti muuten valeuutismedia Nykysuomi on myös tonkinut aihetta.  Kukapa löytyykään Nykysuomen bloggaajien listalta? Tietenkin Reijo Tossavainen itse.

Mitä tällä on väliä? No eipä juuri mitään, paitsi että Reijo Tossavainen on valehtelija. Ehkä valemedioiden sijaan Reijon pitäisi lukea enemmän Peppi Pitkätossua, koska siinä on hänen lajitoverinsa jolla on vielä sama nimikin.

Reijo Tossavaisen valheen anatomia