Vieraskynä: Seksiposetiivia särkemässä

Julkaisen nyt nimimerkin “Paaluttaja” kirjoituksen viimepäiväisestä.

Harva on voinut välttyä suurelta Twitter-taistelulta Sexpon toiminnanjohtajan ja yleisen seksigurun Tommi Paalasen ja saamelaisuusaktiivien välillä… tai no, oikeastaan varmaan lähes kaikki ovat välttyneet siltä, onhan kyseessä vain yksi Twitter-kupla. Olen koko suuressa seksipositiivisuus- ja saamelaisuusskabassa melko ulkopuolinen; seuraajan roolissa silti olen tuntenut pakottavaa tarvetta avautua eräistä siihen liittyvistä elementeistä, ja keinoksi valitsin Jussi Marttilan blogin, koska Marttila on osallistunut keskusteluun merkittävällä tavalla ja on aiemminkin julkaissut anonyymejä blogeja. En ole Marttila itse, minkä voi havaita siitä, että olen kirjoittanut näinkin pitkään kutsumatta ketään ”tuikkaamisen Lauri Tähkäksi” tai vastaavaksi.

Aivan aluksi on tietenkin käsiteltävä monia ihmetyttänyttä asiaa; sitä, että Paalanen on näinkin tölväisten antanut tilaa saamelaisvastaisille mielipiteille. Ainut ihmeellinen asia tässä on se, että jonkun mielestä tässä on jotain ihmeellistä. Tämä kaikki on osa samaa totalisoivaa ajattelutapaa, joka pilkistää läpi koko seksipositiivisuuskeskustelussa; mittarina on ah-niin-vapautunut länsimainen liberalismi, ja kun nyt olemme näin vapautuneet ja päässet historian loppuun, kaikki muu on tauhkaa joka voidaan sivuuttaa.

Selkeimmin tämä toki näkyy esimerkiksi aiemmassa Vapaa-ajattelijoiden Koraanit pornoksi -tempauksessa, jossa Paalanen oli mukana; saamelaisten suhteen toki ei mukana ei ollut islamiin ja aivan näin suureen toiseuteen liittyviä elementtejä, mutta pikemminkin kyseessä on se, että kun olemme nyt pääsemässä kohti parasta mahdollista kulttuuria mitä voidaan kuvitella, kaikki muu, juntimmaksi katsottu ja omituisempi voidaan alistaa leikkikaluiksemme, vaikka nyt sitten saamelaisvaatteet. (En ihmettelisi, vaikka ”seksikäs saamennoita” -fetissiasut olisivat jo tulossa. Tätä ei ole tarkoitettu inspiraatioksi.)

Mutta mitä tässä tarkoittaa ”totalisoiva”? Eikö seksipositiivisuus ole kuitenkin yksiselitteisesti hyvä asia? Monet ovat etenkin Facebookissa kauhistuneet siitä, että Paalanen on joutunut kritiikin kohteeksi. Onhan hän kuitenkin seksipositiivisuuden suurlähettiläs! Seksi on hyvä asia! Seksi, seksi, jee! On syytä mennä syvemmälle koko seksipositiivisuuden juurille, vaatiihan radikaali kritiikki jo lähtökohtaisesti juurille menemistä.

Sinänsähän seksipositiivisuuteen voi suhtautua neutraalisti, hyviä ja huonoja puolia sisältävänä ilmiönä. On hienoa, että erilaisista seksuaalisuuden kieltolaeista, homoseksuaalisuuden kriminalisaatiosta lähtien, on luovuttu, eikä tätäkään olisi varmaan tapahtunut ilman avointa ja konstailematonta keskustelua. Kun nyt käytin sanaa ”kieltolaki”, ehkä kuitenkin aiheellista verrata tätä toiseen kieltolakiin – alkoholin kieltolakiin. Otetaan mukaan myös kaikki varsinaisen kieltolain jälkeiset pienemmät kieltolait, kuten erilaiset baarien sämpyläsäännöt. Näitä vastaan toimittiin proaktiivisesti ja ne myös kumottiin, eikä tämän kirjoittajallakaan ole mitään sitä vastaan, että olutta voi baarissa juoda ilman makkarasämpylän kierrättämisrituaaleja. Kuitenkin tilalle melkeinpä automaattisesti pakottautui normi siitä, että nyt kun voi juoda, pitää juoda. Mitä, eikö kalja maistu? Oletko joku hiiri tai jehova? Vai kenties raskaana, tämähän selvästi kun minulle kuuluu? Ja jos koet tämän suomalaisen kulttuurin kaljapakon ahdistavana, no, tough luck; kyllä nyt ihmisen oikeus aikuisten nestemäiseen ohrakarkkiin ilman moralisointia menee käytössääntöjen ja kohteliaisuuden edelle.

Tavallaan yksi rasittavimmista ilmiöistä ovatkin suurten keskikaljasotien veteraanit, joille edelleen alkoholissa on jotain tosi roheeta ja kapinallista, jotka julistavat väsymiseen saakka keskikaljakuppilaromantiikkaansa nuorisosukupolvelle, jota alkoholi ei oikeastaan enää hirveästi kiinnosta, sen sijaan että keskittyisivät oman maksakirroosinsa ehkäisemiseen, ja taistelevat edelleen kaikkialla hiipiviä Niilo Yli-Vainioita vastaan. Ja jotain samaa on seksipositiivisuudessa, paitsi että monilla tähän sekoittuu omakohtainen tarve todistaa, että Vaikka En Ole Enää Nuori, Panen Silti.

Kuten kaljadiskurssissa, seksipositiivisuusdiskurssissa on, ironista kyllä, jotain hyvin manikealaista eli mustavalkoista. On kuin maailmassa olisi kaksi vastapuolta; toisaalla ovat seksiposetiivarit itse, toisaalla kaikkialla vaanivat konservatiivit, oli kyseessä sitten Yli-Vainio tai Räsänen. Seksipositiivisuustyypit edustavat vapautta ja edistystä, konservatiivit taantumusta ja kahlitsemista. Manikealaisuus on juuri selvää ongelmallisuutta nähdä mitään muuta kuin nämä; siksi, kun seksipositiivisuusdiskurssi kohtaa esimerkiksi feminististä kritiikkiä, pasmat menevät aina sekaisin ja yleensä alkaa huutaminen konservatiiveista. Konservatiivien itsensä kritiikkihän seksipositiiveille sopii varsin hyvin, siinä kun yleensä mennään omituisiin salaliittoteorioihin jotka todistavat itsensä vääriksi heti kättelyssä; jos seksiposetivaarit olisivat osa jotain maailmanlaajuista, perhearvot mädättävää salaliittoa, nämä kyllä kertoisivat siitä, avoimesti, jatkuvasti ja pyytämättä.

Pahimmillaan manikealaisuus näkyy siinä, että koska käynnissä on taistelu seksiposiitivisen vapauden ja jatkuvasti kaikkialla uhkaavan konservatiivien välillä, kokonaisten skenejen ongelmakohtia ei voida tuoda esiin, koska konservatiivit saisivat aseita. Niin, meidän kinkyklubimme superstara saattaa olla teknisesti jonkinlainen ”hyväksikäyttäjä”, mutta älä nyt saatana huutele siitä! Normot eivät koskaan ymmärtäisi, nehän saattaisivat luulla kaikkia muitakin skenemme hyväksikäyttäjiä hyväksikäyttäjiksi! Marttila vertasi twitterissä jatkuvaa vetoamista siihen, että Paalanen on seksipositiivinen joten tämä ei voi olla paha ihminen, Timo Soinin repliikkiin ”I’m a Catholic Christian, so by definition I cannot be a racist”; vertaus on paitsi osuva, se muistuttaa siitä mihin ”normot eivät vaan ymmärrä meitä” ajattelu voi pahimmillaan johtaa, koska ilmeisesti se on ollut osasyy siihen, miksi katolisessa kirkossa niin hyvin onnistuttiin lakaisemaan maton alle mitä kauheimmat lapsiin kohdistuneet rikokset.

Toki emme väitä, että seksipositiivisuusskene itsessään olisi *näin* paha. Seksipositiivisuusretoriikkaan on toki otettu suostumus. Suostumuksessa itsessään ei ole mitään pahaa, päinvastoin; tarvitsemme suostumuslakia nyt emmekä vasta huomenna. Suostumusretoriikasta on kuitenkin aivan liian helppo tehdä liian teknisesti tulkitsemalla viikunanlehti suojakilven sijaan, ja monella on jo kokemusta aivan liikaa siitä, mitä tämä voi käytännössä seksipositiivisuusmaailmassa tarkoittaa. Kyllähän sinä nyt haluat seksiä minun kanssani, älä ole noin rajoittunut! Mitä, sinulle tulikin tunteita vaikka sovimme että tämä on vain seksiä? No, se on oma vikasi, me aivan selväsanaisesti sovimme näin, ajattelisit nyt vaikka järjellä. Niin, ehkä oletuksena oli, että tämä suhde olisi monogaaminen, mutta rationaalisesti ajateltuna kyllä sinun nyt pitäisi järjellä ymmärtää, että minun on vain saatava tavata muitakin naisia. Polyamoriahan on niin rationaalista, jne jne, ad infinitum. Kaikessa on epäilemättä suostumus mukana, olisi varmaan jopa kirjallisesti jos siitä olisi kysymys, mutta taustalla oleva kunnioitus toista kohtaan puuttuu mitä suurimmassa määrin.

Seksipositiiviset ihmiset haluavat silti vain avointa puhetta seksistä, eikö? Tämähän on hyvä asia? On toki totta, että yhteiskunnassa on edelleen seksin suhteen asioita, joista avoimuus olisi hyvä, esimerkiksi kaikenlaisten kehojen hyväksynnässä – jossa seksipositiivisuusskene, joka usein keskittyy kuvastossaan lähinnä varsin perinteikkäisiin vartaloihin ehkä muutamilla tatuoinneilla, ei toki ole onnistunut kovinkaan hyvin. Lähinnä kuitenkin asia näyttäytyy vaan siltä, että kaikilla on moraalinen velvoite alistua seksipitoiselle viestinnälle kaikkialla, missä liikkuvat.

Vaikka tätä on toitotettu kerta toisensa jälkeen, unohtuu, että ihmisillä voi olla mitä erinomaisimpia syitä olla haluamatta tätä itse. Monet aseksuaalit eivät vain kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä ihmeellistä tässä kaikessa on. Seksuaalisesta väkivallasta kärsineille seksituputus voi olla suorastaan mielenterveydelle vaarallista. Mutta näidenkin esimerkkien lisäksi on ihmisiä, joita ei vaan nappaa altistua jatkuville kiihottaville asioille. Sillä onhan seksuaalisen puheen ja kuvaston lopullinen yksi tarkoitus kuitenkin kiihoittaa, ja monelle ihmiselle kiihottumiselle on oma aikansa ja paikkansa – makuuhuone (tai muu tilanteeseen sopiva tila), kumppanin kanssa. Kiihottumisen aika tai paikka ei ole Facebookia selatessa tylsässä kokouksessa tai kadulla seksuaaliselle mainokselle altistuessa. Tärkeämpiäkin asioita on kuin olla jatkuvasti seksuaalisessa tilassa, esimerkiksi vesipallo, kombuchan valmistus ja itäeurooppalaiset strategiapelit.

…mutta seksipositiivisuusmaailmassa tärkeämpiä asioita ei tunnu olevan. Länsimaat ovat postuskonnollisessa tilassa, suuret aatteet ovat kuolleet, enää ei muisteta Lokakuun vallankumousta – mutta seksuaalisen vallankumouksen myyttiin uskotaan yhä, ajatukseen siitä, että joskus vuoden kuuskytäviis tienoilla keksittiin seksi, taantumus murtui, ja nyt vain siivotaan enää jälkiä. Näkemättä jää, että koko seksuaalinen vallankumous on vain korvannut yhden patriarkaatin toisella ja asettunut uudeksi länsimaisen kaiken sivuun työntävän koloniaalisuuden tukipilariksi entisen sijasta, eikä sitä edes voida nähdä, jos moraaliseksi standardiksi otetaan se, että seksipositiivisuutta ei voida kritisoida, koska, no, oletko joku konservatiivi mitähäh. Eikä se edes saa enää seksiä näyttämään kovinkaan hauskalta; on kuin sen ylipapisto ei edes harjoittaisi seksiä, koska seksi on kivaa, vaan jonkinlaisena rituaalina, osoituksena että eipä ainakaan olla rajoittuneita.

Tästä voidaankin taas palata alkukysymyksiin. Seksipositiivisuudesta ei tule mikään mieleen niin paljon kuin se, että on onnistuttu keksimään Uljas Uusi Maailma, mutta jotenkin sieluttomampi. Enää ei tarvita reservaatilta hankittua ”villiä” töllisteltäväksi ja antamaan jotain iloa kun rituaaliorgiat ja soma eivät enää nappaa, reservaatin asukkaan lakki riittää. Ja samaan aikaan kaikkialla ympärillämme ympäristö tuhoutuu ja länsimainen sivilisaatio kulkee kohti vääjäämätöntä tuhoaan.

Ja mitä iloa siitä seksipositiivisuudesta on sitten, kun on 80-vuotias eikä keho enää toimi edes pillerien voimalla?

Vieraskynä: Seksiposetiivia särkemässä

Räjähtävä tyhmyys – sissisotafantasiat Suomessa

N.B. Tässä kirjoituksessa vedetään jokseenkin mutkia suoriksi koska kirjoittaja ei ole sotahistorioitsija tai käynyt koskaan Maanpuolustuskorkeakoulua., eikä tarkoitus ole antaa mitään kattavaa kokonaiskuvaa sissisotaan, vaan tarkastella yhtä aspektia turvallisuuspoliittisesta keskustelusta.

Aina välillä sitä näkee väläyteltävän ajatusta siitä miten sissisodankäynti on se keino millä Suomi voi puolustaa itseään, halvemmalla kuin mitä nykyinen doktriini ja puolustusratkaisu tarjoaa. Kaikuja siitä näkyi mm. Johannes Yrttiahon kirjoituksissa hävittäjäostoa vastaan. Ongelma lienee siinä että ajatus on typerä. Tässä pyrin kertomaan miksi.

Ihmisillä tuntuu menevän sekaisin se, mikä on sissitoiminnan ja sissisodankäynnin ero. Sissitoimintaa on Suomessa harjoitettu jo toisessa maailmansodassa eri muodoissa, ja sen jälkeen toimintaa on kehitetty. Tiivistettynä kyse on kevyistä jalkaväkijoukoista, jotka toimivat tiedustelu-, sabotaasi- ja väijytystehtävissä vihollisen selustassa ja vihollisen hyökkäyssuunnan laitamilla. Siinä ei ole mitään sen suurempaa ongelmaa minkään kannalta.

Sissisodankäynti, sellaisena kuin sitä on Suomessa esitetty, on ollut jokseenkin näillä linjoilla: raskaasta kalustosta luovutaan osittain tai kokonaisvaltaisesti, ilmavoimia ei nähdä tarpeelliseksi, kuten ei merivoimiakaan (jotka tosin harvemmin tulevat esiin näissä pohdinnoissa). Sen sijaan panostetaan kouluttamaan hemmetisti kevyttä jalkaväkeä, aseistetaan nämä hampaisiin asti mm. jalkaväkimiinoilla sun muulla ja perustetaan läjittäin paikallisia asevarikkoja mistä yksiköt voivat hankkia aseensa konfliktin syttyessä. Eräs lähtökohta onkin se, ettei edes pyritä estämään hyökkääjää miehittämään maata, vaan taistelu alkaa sitten kun maa on jo miehitetty.

Siihen on syynsä, miksi yksikään teollisuusvaltio ei ole päättänyt luoda tällaista puolustusjärjestelmää itselleen.

Se ei pysty turvaamaan hyvinvointiyhteiskunnan jatkumista. 

Tässä sissisotadoktriinissa luovuttaisiin kokonaan edes toivosta, että mahdollinen konflikti olisi ratkaistava ajallisesti lyhyessä ajassa. Sen sijaan tilalle tulisi mahdollisesti vuosia kestävä sota, jonka tuloksesta ei ole mitään takeita. Ja koko sen ajan, yhteiskunnalliset olot tulisivat rappeutumaan miehityksen alla ja sotatoimien näyttämönä.

Tehokasta sissisodankäyntiä voidaan käydä silloin kun muita realistisia vaihtoehtoja ei ole. Esimerkkinä voidaan nostaa esille vaikka Hizbollah Libanonissa, joka vuonna 2006 käytännössä torjui Israelin hyökkäysyrityksen sissisodankäynnin keinoin. Huomattava on kuitenkin se että Hizbollah ei voinut mitenkään estää esim. Israelin ilmavoimien toimintaa siviilikohteita vastaan, joten siviiliväestön kärsimykset olivat huomattavat ja paljon raskaammat kuin Hizbollahin sissijoukkojen.

Miksi sitten sissisodankäyntiä ehdotellaan satunnaisesti niin oikealta kuin vasemmaltakin vaihtoehdoksi nykyiselle puolustusdoktriinille ja Puolustusvoimille? Osittain kyse on sissisodan romantisoinnista, niin vasemmalla kuin oikeallakin, osittain kyse vastarannankiiskeydestä missä voi asemoida itsensä niin että on ainoa joka tietää mikä oikeasti toimii. On huomattava se että Puolustusvoimissa ammatikseen toimivat harvemmin kannattavat sissisodankäyntiä maanpuolustuksen kulmakivenä, ei siksi että pelkäisivät työpaikkojensa puolesta, vaan siksi että ajatuksessa ei ole kerta kaikkiaan mitään erityisen positiivista. Monilta osin se johtaa huonompaan tilanteeseen kuin nykyinen järjestelmä, jossa konventionaalista sotaa voidaan käydä rajallinen aika.

Lisäksi yleensä sissisodankäynnin kannattajat tuntuvat olevan ihmisiä joita ei kiinnosta minkäänlainen ajattelu siitä, millainen vastuu puolustusjärjestelmän muutoksiin liittyy.

Muuttunut geopoliittinen ja reaalipoliittinen tilanne menee myös sissisotaintoilijoilta ohi. Suomi ei tunnu olevan Venäjälle sellainen alue, jonka Venäjä haluaisi oman valtansa alle, kuten Baltia tai Krim, vaan enemmän sellainen alue, joka mahdollisessa konfliktissa voi potentiaalisesti olla kauttakulkualue. Silloin ei Venäjän tarvitsisi lähtökohtaisestikaan vallata juuri mitään muuta kuin muutamat Etelä- ja Länsi-Suomen asutuskeskukset satamineen ja lentokenttineen.

Sellaisessa tilanteessa voi sitten miettiä, että mitä se metsien sankka sissijoukko tekisi, kun vastustajaa ei ole lähelläkään ja Etelä-Suomi on helposti hallittavissa ilmasta käsin.

Summa summarum: sissisotafantasiat on kertakaikkisen typeriä.

 

 

 

 

 

Räjähtävä tyhmyys – sissisotafantasiat Suomessa

Missä vaiheessa pitää menettää luottamus?

Seikkailuja yksityistetyn byrokratian parissa tänään, mutta niistä ehkä toiste. Sen sijaan haluan kysyä hyvin yksinkertaisen kysymyksen: missä vaiheessa pitää menettää luottamus?

Me kuulemme näitä juttuja uudestaan ja uudestaan, siitä miten viranomaiset toimii todennäköisesti lainvastaisesti tehdessään palautuspäätöksiä, ja miten poliisi säännönmukaisesti rikkoo palautuskieltoja siitä huolimatta että myös yksittäinen virkamies on velvollinen noudattamaan niitä.

Tai se että Kela on tulkinnut lakia lainvastaisesti ja vetoaa siihen että tämä on käytäntö.

Monien vastaus on aina että nämä asiat pitää korjata. Mutta niitä ei korjata koskaan, koska poliitikkojen intresseissä ei ole tehdä niin. Vuodesta toiseen jatkuu sama meininki missä ihmisten perusoikeuksia rikotaan ja joltakulta saattaa mennä henki, toiselta asunto alta.

Joten missä vaiheessa saa sanoa nyt riitti, en luota enää koskaan? Vaikuttaa kovin ilmiselvältä se että vasemmistopoliitikkojen hokemia parannuksia ja korjauksia ei tulla koskaan tekemään, joten olisiko parempi tehdä lopultakin jotain muuta.

Se oli se kysymys.

 

 

 

 

 

 

 

Missä vaiheessa pitää menettää luottamus?

Poltetun gorillan taktiikka ja Iltalehti ja LI ANDERSSON MAKSA GORILLAVELKAS

Anarkistina minua toki miellyttää aina anarkismista uutisointi vaikka se olisi miten negatiivista. Nyt meitä anarkisteja syytetään Viikin kampuksen gorillapatsaan polttamisesta.

hai hai.PNG
ok

Ja miltä pohjalta? No tuota öö. Takku.netin foorumilla on aiheesta yksi postaus, jonka on allekirjoittanut “Helsingin anarkistinen iskuryhmä.” Minä en muuten yleensä lue Takku.netisä koska saitti varastaa sisältöä.

hai

That’s it. Mitään “Helsingin anarkistista iskuryhmää” ei ole edes olemassa, parhaan saatavilla olevan tiedon mukaan. Foorumille voi kirjoittaa kuka tahansa, millä nimimerkillä tahansa ja kirjoittaa käytännössä mitä tahansa.

Vinkkinä: oikeissa tiedotteissa on yleensä korroboroivaa tietoa. Esimerkiksi jos on poltettu autoja jossain, tiedotteessa on monesti maininta jostain sellaisesta mitä julkisuudessa tekotavasta ei ole ollut tiedossa, kuten vaikkapa tarkasta sytyttämiskeinosta. Tuossa ei ole mitään sellaista.

En nyt väitä että esim. toimittajat kuin Janne Zareff, joka tällä on jo ehtinyt Twitterissä mouhota, tai tämän kirjoittanut Henna Korkala ovat lähdekritiikittömiä tolloja, mutta kyllähän he ovat.

Loppukevennys: ilmeisesti tämän Twitter-käyttäjän mielestä Li Andersson on syyllinen. Kehotamme Li Anderssonia irtisanoutumaan gorillavelan tekemisestä.

li hai.PNG

 

Poltetun gorillan taktiikka ja Iltalehti ja LI ANDERSSON MAKSA GORILLAVELKAS

Katse menneisyyteen

Näin tuossa pari päivää sitten tämän kuvan Twitterissä ja aloinpa päivän päätteeksi kelailla sitä.

unfuck.jpg

Koska muistan ajan jostain melkein 30 vuoden takaa kun asiat oli tosin. Joskus silloin olin lapsi, joka rakasti kissaansa ja aurinkoisia päiviä mansikkamaalla. Muistan auringon lämmön ja maaseudun vehreyden ja vanhan omenatarhan, joka oli kasvanut umpeen. Halusin ehkä olla biologi koska pidin eläimistä ja kasveista.

En erityisemmin halua muistella sitä aikaa, koska sen ajan toiveikkuus ja ajatukset tulevaisuudesta olivat harhaa. Sinne ei voi palata. Vuosien myötä kaikki toivo siitä on pikkuhiljaa mennyt pois, ja sitten on paikassa, missä toteaa että on vain kertakaikkisen liian myöhäistä mikään ajatus siitä että voisi unfuckata itsensä, koska ei ole mitään unfuckattavaakaan. On vain pitkä sarja pieniä pettymyksiä ja isompia, jotka eivät koskaan korjaannu. Parempaan menneisyyteen ei halua katsoa, koska näkee sen miten tulevaisuutta ei ole.

Elämässä on hyviäkin asioita, toki, mutta tuntuu siltä ettei ne koskaan kompensoi sitä jatkuvaa köyhyyttä, mistä olen niin monta kertaa jo aiemmin kirjoittanut, koska joskus sitä haluaisi edes ne tavanomaiset asiat mistä kai ihmiset haaveilee: oma asunto, matkustaminen, hyvää ruokaa ja sen sellaista. Se on tragediaksi niin banaali, ettei sitä edes kukaan kehtaa tragediaksi kutsua. Se on musertavaa arkea, missä päivä toisensa jälkeen yrittää nousta siitä kuopasta, mihin on vajonnut vaikka tietää ettei se koskaan onnistu.

Hetkittäin voi teeskennellä, että voisi saada sen työn mihin haki, tai että voisi jotenkin kikkailla itsensä takaisin opiskelemaan että saisi viimein tutkinnon valmiiksi, mutta eihän se koskaan niin mene. Jokainen työhakemus on yhtä turhanpäiväinen, kun tietää että ilman tutkintoa hakemukset menee roskiin joka paikassa. Eikä sekään auta, että tietää että tässä maassa on satojatuhansia samassa tilanteessa, kilpailemassa niistä vähistä työpaikoista mitä on. Mutta siitä olen kirjoittanut jo monesti.

Joskus melkein neljä vuotta sitten päätin etten olisi näistä asioista enää hiljaa. Siinä vaiheessa jo olin oppinut sen että erittäin moni kanssaihminen suhtautuu huono-osaisempiin halveksunnalla ja pilkalla, enkä tänäänkään ole saanut siihen pettyä. Sitä voi sanoa että meillä olisi velvoite olla kiltimpiä toisiamme kohtaan mutta se ei kyllä toteudu. Miten olla kiltti ja huomaavainen sellaisessa maailmassa, missä hyväosaiset sylkevät päällesi?

Ehkä olisi kaikin puolin ollut parempi, että se pieni poika joka joskus olin, olisi kuollut sinne mansikkamaalle kesken kaiken onnellisuuden, toiveikkaana, ettei olisi koskaan tarvinnut elää näin. Sen sijaan elän, ja se elämä on tehnyt minusta vihaisen ja luontaantyöntävän.

Mitään muuta tapaa olla olemassa ei ole.

 

 

 

Katse menneisyyteen

Nuoren intellektuellin miehen muotokuva

pirates of penzance.jpg
Jos gettaat vitsin niin tykkään susta

Olisinpa fiksu ja filmaattinen ja älykäs.

Voisin osallistua keskusteluun vaikkapa helsinkiläisen yökerhon syrjivistä käytännöistä. Voisin kertoa kaiken siitä miten on täysin hyväksyttävää olla päästämättä rodullistettuja yökerhoon, koska ravintola saa valita asiakkaansa* ja lisäksi on sellainen laki että pitää olla hyväksytty henkilöllisyystodistus jotta voi todistaa ikänsä** ja kaikkien on pakko todistaa ikänsä kuitenkin.***

Voisin, kuin tuulenvire avoimesta ikkunasta pyyhältää paikalle kertomaan naiselle jota häiritsee se miten tuntemattomat kommentoi kadulla hänen ulkonäköään, että itse asiassa on kyse kohteliaisuudesta. Eikä pidä olettaa että olisin kusimursu siksi että olen tätä mieltä: ettehän te edes oikeasti tunne minua.****

Voisin kertoa kaikille jotka vastustavat rasismia että oikeasti se että rasismiin reagoidaan saa rasistit voittamaan. Itsehän voin samaan aikaan sanoa etten ole rasisti mutta kannatan Trumpia koska Trump suututtaa marginalisoituja. Koska siis tämähän on rationaalista.

Oi, olisin niin kovin rationaalinen ja neutraali ettei minulle löytyisi vertaistani. Olisin niin rationaalinen etten näe että kun ihmiset rasistisissa internetympyröissä iloitsevat eilisestä liikennekuolemasta että kyseessä saattaisi olla jonkinlaiset rasistiset motivaatiota koska ettehän te voi toteen näyttää ihmisten rasistisia motivaatioita tästä. 

Laskeutuisinpa taivaalta enkelin lailla ja avaisin sen sinetin, jonka takaa paljastuu suuri ITSE ASIASSA -banneri ja kaikki minua vähäisemmät naiset ja rodullistetut ja sukupuolivähemmistöt ja seksuaalivähemmistöt ja ja kaikki jotka eivät ole minä, olisivat ihmeissään siitä miten suuri nero minä olen.

Ja sitten minä ihmettelisin kovin närkästyneenä miten nuo kaikki käskivät minua suksimaan helvettiin tyhmine juttuineni.

 

* ei saa

** ei ole

*** ei

**** ok tää tyyppi oli varmaan nelikymppinen mutta who gives a shit

Nuoren intellektuellin miehen muotokuva

Tarkempi analyysi: poliisin kelvottomuus Suomessa

Tähän meni hetki, koska piti käyttää jonkin verran aikaa ja vaivaa jotta saisin lähteet kohdalleen. TW: poliisiväkivalta, seksuaalinen ahdistelu, seksuaalirikokset

sikapoliisi.jpg
Harvoinpa tämä kuva on näin osuva.

Poliisin avoin rasismi on tästä päivästä lähtien täysin selvä asia jokaiselle joka jaksoi seurata mediaa edes vähän. Mutta poliisin ongelmat on laajempia kuin se, mitä tänään on paljastunut.

Tässä kirjoituksessa joudun osittain luottamaan itse hankkimaani tietoon ja ikävä kyllä kaksinkeskeisille keskusteluille tai muinaisille jutuille on hankalampi löytää tähän linkattavaa lähdettä. Joten joudutte luottamaan minun henkilökohtaiseen integriteettiini, joka on kuitenkin kertaluokkaa kovempi kuin Suomen poliisilla on.

Ongelmat on paitsi ideologisia, myös rakenteellisia. Alkaen siitä että aina viime vuosiin asti poliisilta on vaadittu tiettyjä asioita kuten pidemmän muotoista asepalvelusta, tiettyä fyysistä suorituskykyä ja tiettyä psykologista profiilia, on muokannut poliisivoimien kokoonpanoa selkeän laitaoikeistolaiseen suuntaan jatkuvasti, koska esim. pasifisteilla jotka ovat kieltäytyneet aseellisesta palveluksesta ei ole ollut mahdollista päästä poliisin töihin.

Lisäksi pitää muistaa se että useimpiin poliisin virkoihin on ollut pääsy ainoastaan Poliisikoulun/Polamkin kautta. Vieläkin on hyvin vaikea päästä niihin virkoihin, joihin poliisitutkinnon voi korvata korkeakoulututkinnolla.

Polamkin rooli (kuulemani mukaan) on hyvin merkittävä koska koulussa on tapana opettaa että Oikeaa Poliisityötä on nimenomaan järjestyspoliisin työ, jossa korostuu huomattavasti enemmän maskuliinisuus ja voimankäyttö kuin muissa poliisin tehtävissä. Polamkissakaan ei kovin hyvää ilmapiiriä tarjota opiskelijalle, joka ei ole vähintäänkin jossain määrin oikeistolainen.

Poliisin tehtävät voidaan jakaa karkeasti kahteen eri toimintoon: yleisen järjestyksen ylläpitoon ja rikostutkintaan. Koska Polamkissa rikostutkintaa ei erityisemmin arvosteta, siitä on seurannut se että sitä ei myöskään poliisiorganisaatiossa arvosteta (tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta), ja kaikkein vähiten arvostetaan päivittäistutkintaa, eli juuri niitä poliiseja joiden pitäisi tutkia niitä tavanomaisempia rikoksia.

Lopputulos on se, että jos poliisin selvitystilastoista raakataan pois ilmiselvät tapaukset joissa rikostutkintaa ei tapahdu kuin ainoastaan teknisessä mielessä, tilastot alkavat näyttää helvetin rumalta.  Tätä ei voi painottaa liikaa: poliisi on kertakaikkisen avuton ratkaisemaan rikoksia, jos tekijä on onnistunut välttämään välittömän kiinnijäämisen.

Hyvä esimerkki tästä on tunnettu Ulvilan tapaus, jota en osaa tai edes halua tiivistää mitenkään muuten, kuin että paikallinen rikospoliisi ensin päätti että kyseessä on jonkinlainen teleporttaava puukotteleva Mustanaamio, sotki koko rikostutkinnan suvereenisti (mm. samantien kiinniottaen satunnaisen romanimiehen koska tämä oli romani) ja sitten päättäenkin että tekijä olikin Anneli Auer. And the rest is history, ja koko murhajuttu ei tule selviämään koskaan. Oikeudenkäynneissä käytettiin mm. asiantuntijana Keijo Ahorintaa, joka on kunnostautunut keksimällä omasta päästään suomalaisen saatananpalvontailmiön, ja se ei kerta kaikkiaan vaan ole todellista, niinkuin aihetta tutkinut Titus Hjelm sanoi. Pyyjääpää vaan sinne kotikatsomoihinkin.

Hirveä tekstiseinä. Kevennän kuvalla.

tonnin seteli.jpg
Anarkisti kuulee tavikselta että poliisi on rasistinen.

 

Samalla tavalla tapaus Aarnio antaa syytä epäillä että korruptio ja rahanteko on levinnyt laajemmallekin Suomen poliisissa, vaikka tähän mennessä Aarnio on käytännössä ainoa syytetty laajamittaisesta huumekaupasta ja järjestäytyneen rikollisuuden kanssa vehkeilystä. Uskotteko te ettei kukaan Helsingin poliisissa tiennyt mitä Aarnio puuhaili?

Erityisesti kun ottaa huomioon ns. Semin tapauksen, joka on pääosin jäänyt hämärän peittoon sen vuoksi että tutkinnat eivät johtaneet pääosin mihinkään, koska poliisi ei halunnut totuuden tulevan ilmi.

Takaisin siihen rasismin teemaan, ja Helsingin poliisin ilmiselvään sympatiaan Suomi Ensin -liikettä kohtaan, josta olen jonkin verran blogannut täällä aiemmin. Ja tietenkin tämänpäiväinen blogaukseni koski samaa aihepiiriä. On siis aika ryhtyä kysymään, että toimiko poliisi oikein itsenäisyyspäivänä 2015, suojellessaan äärioikeistolaisia marssijoita. Satuin itse juuri silloin olemaan töissä erään poliisiopiskelijan kanssa joka kertoi kirkkain silmin että kyseessä ei voi olla äärioikeistolainen marssi koska hänen tuntemiaan poliiseja marssii siellä myös. Mitenköhän on?

Ja tietenkin on myös se että poliisin käyttämä väkivalta ja mielivalta vasemmistolaisia ja anarkisteja kohtaan on täysin ilmiselvää, kun katsoo miten silkkihansikkain ohikulkijoita pahoinpiteleviä Suomi Ensin -mielenosoittajia kohdellaan, kun samaan aikaan liian kova musiikin soitto Dallapénpuistossa johtaa etälamauttimen ja pippurisumutteen käyttöön. Kansallinen Vastarintaliikekin saa jatkaa toimintaansa, vaikka potkivat Jimi Karttusen hengiltä syksyllä 2016. Toimenpiteitä äärioikeistoa vastaan luvattiin, mutta mitään ei ilmaantunut.

Ja juuri tänään viimeksi oli lehtijuttu siitä miten huonolaatuista ja epäinhimillistä  (tw: seksuaalirikokset) kohtelua seksuaalirikoksen rikosuhri saa. Ironisesti lehtijutussa on silti liitteenä poliisin ohjeet miten toimia, siitä huolimatta että jokainen rikosuhri tietää että poliisilta ei juuri apua saa, ellei käy hirvittävän hyvä tuuri.

Viimeiseksi, mutta ei vähäisimmäksi, putkakuolemat (tw: tekstissä mainitaan seksuaalirikokset). Senkin ohuen materiaalin perusteella mitä Suomessa niistä on kerätty, on havaittavissa se että poliisi laiminlyö velvollisuutensa kiinniotettuja kohtaan. Tietenkin aktivistipuolella tiedetään myös se että mielenosoituksissa kiinniotettuja naisoletettuja riisutetaan turhaan ja kouritaan putkatiloissa, mutta eipä näistä ole tutkimuksia tehty.

Iso-Britanniassa tapahtuu muuten väkilukuerosta huolimatta suurinpiirtein saman verran putka- ja vankilakuolemia kuin Suomessa. Miksi tämä radikaali ero vaikka britit nyt ovat vähintäänkin yhtä kovaa bönthön tiputuskansaa kuin suomalaisetkin?

Siellä nämä kuolintapaukset tutkii itsenäinen tutkintaelin, ei poliisi itse. IPCC itse asiassa tutkii jokaisen voimakäyttötilanteen. Ja kiistämättä sillä on vaikutusta, koska Suomessa poliisi on niin huono tutkimaan omia rikoksiaan, että valtakunnansyyttäjäkin on herännyt siihen.

Loppukaneetti. Joku sanoo kuitenkin aina kaikki nämä faktat ja näkemykset kuultuaan, että no mutta Suomessa kuitenkin ihmiset luottaa poliisiin. Mutta miten on? Ainoastaan jos kysytään Valittujen palojen tilaajakunnalta. Minä en ottaisi tuollaisia Saddamin vaalimenestyksen kaltaisia kannatuslukuja kovin tosissaan. Paska organisaatio joka ei tee juuri mitään paitsi sitä mitä haluaa.

 

Tarkempi analyysi: poliisin kelvottomuus Suomessa