Reijo Tossavaisen valheen anatomia

Minua ei yleensä kiinnosta kauheasti mitä Reijo Tossavainen sanoo, mutta kirjoitanpas silti pienen pätkän tästä mitä Tossavainen twiittasi tämänpäiväisen Laura Huhtasaaren gradun plagiointi -väitteen kohdattuaan.

reio
ok

Eli siis lyhykäisyydessään: Reijo Tossavainen tässä syyttää Sauli Niinistöä siitä että tällä on ollut suhde oman kummilapsensa kanssa ja että syystä tai toisesta Niinistö oli osallisena vaimonsa kuolemaan. Mutta ei nyt ihan kuitenkaan suoraan kehtaa näin sanoa, sanoo että asiasta liikkuu paljon huhuja.

Valheen anatomia on mielenkiintoisempi kuin valhe itsessään. Missä tätä huhua sitten on levitelty? No, yksi joka tästä jauhaa jatkuvasti on Marco de Wit, tunnettu Suomi Ensin -nimen alla järjestetystä Suomi-Maidan-spektaakkelista missä perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari kävi puhumassa.

Katsotaan vähän muutakin missä tätä on käsitelty, näppärästi kuvankaappausformaatissa.

saulijenni2

saulijenni

Tämä Sauli Niinistö Salosta -blogi tuntuu olevan valheen alkuperäinen lähde (ainakin google-haun perusteella se on vanhin lähde jutulle) , ja se on lähtenyt sitten eteenpäin ääri- ja laitaoikeiston piireissä ja sitä on levitetty MV-lehden foorumille ja Suomi24-foorumille ja muille vastaaville avoimille nettifoorumeille. Esim. Hommaforumin ehdottomasti rationaaliset ja järkevästi maahanmuuttoa vastustavat käyttäjät ovat olleet tätä juttua levittämässä.

Äärioikeistolaiselle Ylilaudalle juttu on myös kelvannut:

saulijenni3

Fiksu lukija varmaan huomaa aika nopeasti jos vaikka itse googlailee näitä että nämä jutut on jatkuvasti pääpiirteittäin samankaltaisia, mikä ehkä indikoi jonkinkaltaista systemaattista levittämistä. Mitään varsinaista orgaanisen kaltaista keskustelusta aiheesta ei synny, ja joka keskustelussa toistuu suurinpiirtein samat piirteet tarinasta, jotka on sattumoisin samat jotka löytyvät alkuperäisestä blogauksesta.

Hauskasti muuten valeuutismedia Nykysuomi on myös tonkinut aihetta.  Kukapa löytyykään Nykysuomen bloggaajien listalta? Tietenkin Reijo Tossavainen itse.

Mitä tällä on väliä? No eipä juuri mitään, paitsi että Reijo Tossavainen on valehtelija. Ehkä valemedioiden sijaan Reijon pitäisi lukea enemmän Peppi Pitkätossua, koska siinä on hänen lajitoverinsa jolla on vielä sama nimikin.

Advertisements
Reijo Tossavaisen valheen anatomia

Kenen etu yhteiskuntarauha on?

Helsingin sanomissa oli taas vaihteeksi huono kolumni edellisviikolla. En kirjoittanut silloin siitä koska no, minua ei oikeastaan kiinnosta kirjoittaa Laura Huhtasaaresta, paitsi ehkä tangentiaalisesti jos Mari K. Niemi on taas analysoinut läpiä päähänsä.

parempiakin tapoja vaikuttaa.jpg
Reminder: tämä oli Kokoomusnuorten mainos. Se ei oikein toiminut koska vähänkö nää tyypit näyttää cooleilta.

Mutta: puhutaan taas koko demokratian suojelemisesta ja sen sellaista. Ilmeisesti Tommi Niemisen mielestä tämä tarkoittaa sitä että pitää nyt asettautua laitaoikeistolaisen Marinol Le Penin turvaksi koska no poliittinen väkivalta ja sen sellainen. Nieminen ei juuri hukkaa sanoja nostaakseen esiin sitä että pääosin poliittinen väkivalta ja poliittiset attentaatit Suomessa kohdistuvat vasemmistolaisiin, turvapaikanhakijoihin ja rodullistettuihin. Muistetaan vaikka Jyväskylän kirjastopuukotus, sen jälkeinen poliisin kieltäytyminen Vasemmistonuorten puhetilaisuuksien suojelusta, vastaanottokeskusten polttamisyritykset ja rasistinen katuväkivalta. Jotenkin Nieminen onnistuu puhumaan äärioikeistosta varsinaisesti sanomatta yhtään mitään nykyisestä äärioikeistosta tai siitä mitä nykyinen äärioikeisto tekee. Äärioikeiston uhka ei nimittäin kohdistu kolumnisteihin vaan rodullistettuihin ja vasemmistolaisiin.

Kun Huhtasaari itse kannattaa äärioikeistolaista väkivaltaa, niin mitä ihmeen syytä kellään, joka voi joutua äärioikeistolaisen väkivallan kohteeksi on osoittaa sympatiaa Huhtasaarta kohtaan? Miksi ihmeessä joku, jonka omaa kotirauhaa uhataan Huhtasaarten aatteen jakajien joukosta, välittäisi Huhtasaaren kotirauhasta pätkääkään?

Laajemmalti katsoen näyttää siltä että yhteiskuntarauha ja nämä demokraattiset arvot tuntuvat palvelevan lähinnä valtaapitäviä ja rikkaita. Suomi on niiltä osin harvinainen maa, että täällä rikkaat ja köyhät elävät monilta osin rinta rinnan, ilman muureja ja henkivartijoita. Mutta onko tämä sellainen asia joka pitäisi kokea tavoittelemisen arvoiseksi asiaksi kaikissa olosuhteissa?

Itse sanoisin että ei. Sitten 1990-luvun laman eriarvoisuus on kasvanut ja köyhyys on lisääntynyt jatkuvasti. Jos yhteiskuntarauha johtaa siihen että köyhimmiltä voidaan jatkuvasti leikata ja marginalisoituja kohdella huonosti, yhteiskuntarauha joutaa mennä.

Ongelma on siinä että jopa Jari Lindströmin kaltainen epäkelpo ministeri näkee yhteiskuntarauhan heikentymisen mutta mitään ei tehdä tilanteen korjaamiseksi. Lindström jatkaakin leikkausten ja piiskalinjan ylistämistä niinkuin se parantaisi kenenkään asemaa. Työttömiä rikkaruohoihin verrannut Juhana Vartiainen vitsailee leipäjonoista ja samoin kannattaa piiskalinjaa. Valtionvarainministeriön Martti Hetemäki tekee samoin, perustellen sillä että vaihtoehtoiset suunnitelmat olisivat olleet vielä kovempia. Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen, joka mokasi täysin toimeentulotuen siirtämisen Kelan hoidettavaksi, jauhaa samaa. Pääministeri Sipilä puhuu siitä miten ihmisiä on peloteltuAinoa joka tästä ei jauha, on Pirkko Mattila joka oli eduskuntakeskustelun aikaan savusaunassa ja kieltäytyy käymästä julkista keskustelua koko aktiivimallista.

Ja niin edelleen. Se yksinkertainen ja kansantajuinen kritiikki, jonka kaikki tietävät olevan totta, sivuutetaan. Se yksinkertainen totuus on se että tämä on leikkaus sosiaaliturvaan ja leikkauksen kohteena oleva ei pysty leikkaukseen vaikuttamaan. Töitä ei vieläkään ole kaikille, eikä näillä keinoilla niitä tule.

Tilanne, missä päättäjät kokevat voivansa tehdä epäinhimillistä politiikkaa ihmisistä välittämättä, koska yhteiskunnassa vallitsee yhteiskuntarauha joka heitä suojaa, on täysin nurinkurinen, kuten on myös Merja Kyllösen analyysi tilanteesta tässä puheessa jonka hän piti Vasemmistoliiton puoluevaltuustossa.

Yhteiskunta, joka pitää kaikki mukana, sivistää, kouluttaa, hoitaa ja antaa mahdollisuuden elämään, on myös kansalaisilleen puolustamisen arvoinen. Eriarvoistumiskehityksen pysäyttäminen on yksinkertaisesti tärkein keinomme taata yhteiskuntarauha. Väitän, että turvallista yhteiskuntaa rakennetaan edelleen parhaiten poistamalla syrjintää, pienentämällä tuloeroja ja varmistamalla yleisen oikeudenmukaisuuden toteutuminen.

Sen sijaan kävikin niin, että tämä yhteiskuntarauha on mahdollistanut eriarvoistumiskehityksen. Ja jos yhteiskuntarauhan ylläpidossa roikutaan kiinni välittämättä siitä, millaista politiikkaa tehdään, niin palvellaan vallassaolevien etuja, ei kansan.

Kenen etu yhteiskuntarauha on?

Pullantuoksuiset keskitysleirit ja muuta epäkelpoa populismianalyysiä

Minä en edes muista että mistä oli kyse, mutta muistan että joskus populismin tutkija Mari K. Niemen jotain näkemystä kritisoitiin noin niinkuin faktapohjalta, ja Niemi vetosi siinä tilanteessa että hän on populismin tutkija. Asia selvä.

Eikun hemmetti minähän se olin ihan itse tässä. Rehellisyyden nimissä en aina muista että kenet kaikki haukun siellä.

Niemi kirjoittaa Suomen Kuvalehteen blogia ja aiheena on presidentinvaalit, tarkemmin sanottuna Porin Marinol Le Pen, Laura Huhtasaari. Huhtasaaresta ei sen enempää, koska Huhtasaari on presidentinvaaliehdokkaana lähes yhtä relevantti kuin SKP Suomen puoluekentällä.

marinolmaidan.jpg
Viitekehyksessään.

Ongelman ydin on siinä että Huhtasaaren varsinaisista sisällöistä ei sanota mitään.

Hänellä on ”tunteiluun” enemmän varaa kuin useimmilla muilla poliitikkonaisilla, koska kovat maahanmuuttopoliittiset puheet pitävät huolen siitä, ettei häntä tulkita politiikkaan liian pehmeäksi.  Samalla äitiyteen kulttuurisesti liitetyt hyveet, kuten ajatus huolenpidosta ja vilpittömästä rakkaudesta helpottavat suomalaisittain jyrkän maahanmuuttopolitiikan tarjoilua.

Ja samalla löytyy tällainen.

Puhe oli sisällöltään ja tyyliltään suunnattu perussuomalaisten omien kannattajien herättelyyn, ei niinkään gallup-johtaja Sauli Niinistön haastamiseen.

Hyvin tämän tiivisti Twitter-henkilö TrashPandaOfHistory.

panda

Pesukarhu on tässä aika lailla oikeassa. Jättämättä käsittelemättä sen, mitä Huhtasaari sanoo, Huhtasaari normalisoidaan yhdeksi ehdokkaaksi monista, yhtä normaaliksi kuin vaikka Tuula Haatainen. Mitä väliä siitä että Huhtasaaren agenda on roskakorillinen erilaisia rasistisia ja laitaoikeistolaisia ideoita, mitä voisi yhtä hyvin kuulla Marco de Witiltä tai joltain muulta satunnaiselta laitaoikeiston hahmolta.

Mari K. Niemen lähestymistapa näihin analyyseihin sai jo aiemmin kritiikkiä Veronika Honkasalolta. Vastaus oli tämä.

marikniemi

Minä en ole populismin tutkija, tohtori, maisteri tai edes kandidaatti, mutta lienee hyvin epämääräistä sijoittaa oma työnsä etiikan tuolle puolen. Ja jos katsotaan sitä aiempaa Niemen Halla-aho-kirjoittelua, niin vaikuttaa osittain jopa siltä että Niemi ei yksinkertaisesti tiedä mistä puhuu.

Populismi noin yleisesti käsitteenä on toki politisoitu, mistä ei pääse pois juuri mitenkään. Ongelmaksi jää se miten uusliberaalin status quon kannattajat eivät suostu uskomaan että joku Laura Huhtasaari tai Jussi Halla-aho voisi todellisuudessa olla sitä mieltä mitä sanoo. Populisti vastaakin suomalaisessa poliittisessa kielenkäytössä sanaa huijari, joku joka sanoo jotain vetoavaa saadakseen kansansuosiota.

Silloin tuleekin kysyä että miksi Niemi asettaa populismin kontekstiin Jussi Halla-ahon ja Laura Huhtasaaren, joiden molempien kannatus on jokseenkin marginaalista, eikä heillä ole edes todellista pyrkimystä vedota laajoihin kansanriveihin. Esimerkiksi Halla-ahohan kannattaa ennen kaikkea hyvin elitististä ja kovan oikeistolaista talouspolitiikkaa, mikä ei sovi juuri mihinkään populismin määritelmään.

Niemi ei onnistu mahduttamaan äärioikeistoa tai laitaoikeistoa oikein mihinkään lokeroon, joten tyytyy lausumaan norsunluutornista etiikkavapaata analyysiä, missä ei ole lainkaan syvyyttä. Eikä Niemi suostu uskomaan että fasisteja olisi olemassa.

Pullantuoksuiset keskitysleirit ja muuta epäkelpoa populismianalyysiä

Miten anarkisti parantaisi työllistymistä

Caveat: Minä en lainkaan usko siihen että mikään tässä esitetty on mahdollista, koska se on pääoman ja omistavan luokan intressien vastaista. Nämä eivät myöskään ole mitään mihin itse varsinaisesti pyrin, koska en usko inkrementalismiin tai reformismiin. Toisaalta, ehdottaahan muutkin kaikenlaista uskomatta sen toteutumismahdollisuuksiin tai tolkullisuuteen. Kannattaahan kaiken maailman kevätkääryleet aktiivimalliakin.

Minua inspiroi Katri Helena ja Lauri Ihalainen. Näistä Lauri Ihalainen on listannut haastattelussa sinänsä hyviä keinoja, joilla voitaisiin parantaa työllistymistä.

Suurtyöttömyys on realiteetti, mutta sen ohella suomalaisen työelämän ja työnhaun rakenteissa on kaikkea muutakin ongelmaa. Joten tässä seitsemän ehdotusta jotka voisivat parantaa työllistymistä, työttömän asemaa ja työelämää noin yleensä.

oispa töitä.jpg

1. Karenssien poisto

Jos työmarkkinoista halutaan joustavia, niinkuin aina hoetaan, karenssit pitäisi poistaa kokonaan. Karenssille päätyminen on raskasta ja on vaikea nähdä, kenen etuja se enää nykypäivänä palvelee. Ilman karensseja, ihmisten toimeentulo olisi vakaammalla pohjalla ja se helpottaisi mm. sitä että ihmiset voisivat keskittyä työnhakuun eikä ruokarahan hankkimiseen.

2. Yrittäjyys ja työsuhde samalle viivalle

Monista syistä johtuen, pääasiassa sosiaaliturvan syiden takia, tilapäinen tai muuten lyhytaikainen yrittäjyys on monelle käytännön mahdottomuus. Pitäisi siis harmonisoida sosiaaliturva niin, että yksinyrittäjälle taattaisiin työttömyyskorvaukset ilman kommervenkkejä. Samalla voitaisiin järjestää yksinyrittäjien palvelut niin, että mm. kirjanpitopalvelut ja vastaavat voisi saada ilmaiseksi Verotoimiston palveluiden kautta. Pitäisi myös harmonisoida palkkatyön ja pääomatulojen verotus progressiiviseksi, milloin yrittäjyydestä jäisi pienyrittäjälle suurempi potti käteen.

3. Yritystukien vastikkeellisuutta lisättävä rekrytointivelvoitteella

Yritystukien perusideahan on hyvin pitkälti se, että valtio ja kunnat tukevat hyödylliseksi koettua toimintaa. Yritystuet on käytännössä osoittautuneet varsin tehottomiksi, mutta niiden vastikkeellisuutta voisi lisätä.

Yksi joka avaisi työmarkkinoita olennaisesti työttömille, olisi velvoite keskittää rekrytointi TE-toimistojen kautta ja TE-palveluiden verkkopalveluun. Täten nykyisin piiloon jäävät työpaikat olisivat saatavilla myös niille, joilla ei ole kontakteja tai sisäpiirin tietoa niistä. Jos halutaan vedota piilotyöpaikkojen olemassaoloon työllistymismahdollisuutena, tämä olisi konkreettinen ja yksinkertaisesti implementoitava asia.

4. Velkaantuneiden työntekomahdollisuuksia parannettava

Kansalaisaloitteesta nyt tunnetun Martin-Éric Racinen argumentti siitä, miten hän ei voi ottaa vastaan matalapalkkatyötä ulosoton takia on täysin validi eikä lainkaan vieras. Tähän tulisi puuttua, koska on turhaa ja tarpeetonta moralisoida siitä miten työnteko on velvollisuus. Harva ihminen todellisuudessa menee töihin pelkästään työnteon ilosta, jos työnteosta ei saa mitään irti.

Voitaisiin joko korottaa tuntuvasti ulosoton suojaosia, mikä mahdollistaisi myös velkaantuneille paremman elintason, tai tarjota valtiolta työllistyvälle velkaantuneelle järjestelylainaa, jonka turvin olisi joustavaa järjestää velkojen takaisinmaksu.

5. Loppu työn muodoille, jotka eivät takaa toimeentuloa

Esimerkiksi ravintola-alalla puhutaan kovasti työvoimapulasta. Työvoimapulan takana on pohjimmiltaan se, että monet eivät voi ottaa vastaan töitä sellaiselta alalta, missä peruslähtökohta on nollatuntisopimus. Jos on esimerkiksi asuntolainaa ja perhe, on stressaavaa ja omalle taloudelle vaarallista ottaa vastaan työ, josta minkäänlainen tulo ei ole taattu.

Nollatuntisopimukset pitäisi kokonaisuudessaan kieltää, ja määräaikaisten ketjutus pitäisi sanktioida huomattavan raskaasti. Stabiilit työnteko-olosuhteet lisäisivät työvoiman tarjontaa aloilla, missä ne nykyisellään ovat epävakaat.

(Nämä on muuten niitä mistä ihmiset puhuu kun puhutaan paskaduuneista.)

6. Tukien harmonisointi

Riippuen tilanteesta, työtön saattaa joutua hakemaan peruspäivärahaa, työttömyyskorvausta tai toimeentulotukea. Näistä toimeentulotuki on huonoin mahdollinen vaihtoehto, koska se on pienempi kuin muut. Muiden osalta taas voi varautua pitkiin käsittelyaikoihin, koska TE-toimistoissa mikään ei toimi.

Tukien pitäisi alkaa juosta samantien kun ilmoittautuu työttömäksi, ettei kukaan jää tyhjän päälle. Lisäksi toimeentulotuen perusosa pitäisi korottaa samalle tasolle peruspäivärahan kanssa jotta estettäisiin eriarvoisuus tuensaajien joukossa.

7. Loppu moralisoinnille

Työttömien valvonnan voi lopettaa kokonaan turhanpäiväisenä. Siitä ei ole mitään hyötyä työttömille tai yhteiskunnalle, koska ylivoimaisesti suurin osa työttömistä haluaa työtä. Jos töitä ei löydy, se ei ole työttömän ratkaistavissa oleva ongelma.

 

 

 

 

Miten anarkisti parantaisi työllistymistä

Rinteen niskalaukaus-sitaatti ja kolikon kääntöpuoli

Antti Rinne on saanut kansalaiselta viestiä. Eduskunnan yksi pöntöimmistä edustajista, Simon Elo on paheksunut tätä ja Rinteen pitäisi ilmeisesti nyt lähteä kylille ja pyytää kaikilta anteeksi.

Tätä tosiaan lehtijutun perusteella on paheksuneet jotkin muutkin. Niinkuin joku Nordean ekonomisti.

Screenshot 2018-01-06 16.35.18.png

 

Poliittinen retoriikka oppositiossa. Ikävä kyllä ne puheet mitä joku Simon Elo tai Olli Kärkkäinen pitää sopimattomina, eivät ole opposition retoriikkaa. Se on suoraa ja filtteröimätöntä puhetta kansalta. Aktiivimalli oikeasti sattuu tosi pahasti ihmisiin, ja sen pitäisi olla helppoa ymmärtää että miksi.

Se johtuu ihan yksinkertaisesti siitä että täysin perustellusti tosi moni pienituloinen, työtön ja opiskelija näkee tilanteen sellaisena kuin se on: päättäjiä ei oikeasti kiinnosta heidän tilanteensa lainkaan. Jotain sanoja silloin tällöin kuuluu, mutta hups vaan niin leikataan sosiaalietuuksia ja vähennetään lääkekorvauksia, eikä tarjota yhtään minkäänlaista tulevaisuutta.

Siksi joku sanoo sitä niskalaukaukseksi. Ei siksi että kolmenkympin leikkaus olisi kaikille kriittinen, vaan siksi että näille leikkauksille ei näy loppua, eikä töitä ole ja jos on edes sen verran ikää kuin minulla, joku uuteen alaan opiskelukin on täysin mahdotonta. Ei tulevaisuutta, ei toivoa, ei mitään syytä luottaa päättäjiin. Lisätään siihen päälle vielä joku Juhana Vartiainen jonka mielestä köyhällä ei pidä olla oikeutta ostaa ruokaa, niin todellisuus näkyy sieltä imagoviestinnän takaa turhan selkeänä.

Kolikon toinen puoli: Rinne joko ei puhu niistä tai ei saa sen kaliiberin viestejä kuin mitä sitä saattaa kuulla tuolla ulkomaailmassa, pubien tupakkapaikoilla, baaripöydissä ja illanvietoissa.

Siellä on nimittäin usein sellaista ilmapiiriä, että ei puhuta siitä että hallitus antaa niskalaukauksia, vaan vähän niinkuin toisin päin. Ja sitä puhetta ei ole mikään pysäyttämässä, ei vaikka Nordean ekonomisti kävisi paheksumassa sitä. Totta kai jos he olisivat sitä kuulemassa, tulisi tätä samaa paheksuntaa ja jankutusta siitä miten Suomi on demokraattinen yhteiskunta ja väkivalta on aina tuomittavaa ja plaa plaa.

Viittaan tässä käymäni keskusteluun jonkun liberaalin kanssa. Siltä tuli jotain samanlaista jankutusta, ja totesin siihen sitten että “Ei väliä vaikket uskoisi poliittiseen väkivaltaan, poliittinen väkivalta kyllä uskoo sinuun.”  Nimittäin, siinä kohtaa kun usko päättäjien välittämiseen menee perustavalla tavalla, ne tässä yhteiskunnassa joilla ei omasta mielestään ole mitään menetettävää, voivat tehdä aivan mitä haluavat ja yhtään mikään ei sitä estä. 

Jos työtön nähdessään hallituspuolueen kansanedustajan Prisman hedelmäosastolla päättää että nyt lähtee, sitten lähtee. Yhteiskunnassa missä kansanedustaja on sen verran pieni herra, ettei ole aidattua asuinaluetta eikä henkivartijoita, ja ostoksetkin tehdään itse, mikään ei seiso sen suuttuneen työläisen ja päättäjän välillä siinä hetkessä.

Pitäisikö siinä kohtaa sääliä päättäjää ja tuomita tapahtunut? Ei. Päättäjä on ollut sitä yhteiskuntaa luomassa, missä muita vaihtoehtoja työläiselle ei ole.

P.S. Jos joku teistä lukijoista sattuu tuntemaan Antti Rinteen, pistäkääpä tämä hänelle koska olisi mielenkiintoista kuulla mitä Rinne siihen sanoo.

 

 

Rinteen niskalaukaus-sitaatti ja kolikon kääntöpuoli

Valta betoniin valettuna

Yksi suosikkikirjoistani on Loka Laitisen Musta Monopoli, joka on 1980-luvulla kirjoitettu ja käsittelee Suomen politiikkaa siinä ajassa ja paikassa. Se on yhäkin melko relevantti teos jos haluaa ymmärtää sitä miksi asiat ovat niinkuin ovat.

Musta Monopoli 001.jpg

Laitinen ei itse termiä käytä, mutta minä pidän termistä poliittinen luokka. Parempaakaan termiä päättäjille kollektiivisesti ei juuri ole. Sitä kovasti halutaan kuvitella, että ollaan päästy eteenpäin niistä ajoista kun ministerit, ay-pamput ja pankinjohtajat saunoivat yhdessä ja sopivat miten maata hallitaan, mutta käytännön tasolla näin ei ole.

Laitinen nostaa esiin dilemman  siinä miten suomalainen politiikka otti muotonsa toisen maailmansodan jälkeen. Ennen puoluetukea koskevaa lainsäädäntöä, puolueet olivat riippuvaisia sidosryhmistään rahoituksen suhteen, ja siitä tilanteesta haluttiin puoluetuen muodossa päästä eroon. Varsin hyvä pyrkimys monen mielestä, varmastikin. Käytännön tasolla puoluetuki onnistuikin sementoimaan Suomessa valta-asetelmat pysyvästi ja monilla tavoin valta siirtyikin kokonaisuudessaan silloisille puolueille, jotka ovat ne jotka poliittiset ohjelmat ja hallituksien linjat luovat. Kannattaa muistaa että ainoa uusi puolue, joka on millään todellisella tavalla menestynyt suomalaisessa politiikassa viimeisen 50 vuoden aikana on Vihreät. Perussuomalaiset kuitenkin rakennettiin muinaisen SMP:n pohjalle, eikä Perussuomalaisia voi varsinaisesti pitää sinänsä minään uutena puolueena, samaten kuin Vasemmistoliitto lähti liikkeelle SKDL:n ja SKP:n kuvioista.

Puolueet ovat käytännössä ikuisia järjestelmässä, missä valtio jakaa niille rahaa sen perusteella, että niillä on kansanedustajia. Ja kansanedustajia saa vaaleissa läpi rahalla. Tämä luo äärimmäisen epätasa-arvoisen astelman niille, jotka eivät toimi etabloituneissa puolueissa, mutta joilla olisi halu päästä eduskuntaan.

Ja kuka siitä sitten päättää kenellä on todellisuudessa asiaa eduskuntaan? Puolueiden organisaatiot, joissa aktiivien määrät ovat vuosi vuodelta pienempiä (ainoastaan Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat poikkeuksia) ja näin ollen noin parintuhannen ihmisen joukko päättääkin puoluekokouksissa, millaista agendaa vallankahvassa ollessaan puolue tulee ajamaan.

Äänestäjän kannalta tämä tarkoittaa sitä, että todellisuudessa valinta vaaleissa rajoittuu siihen mitä puolueet milloinkin haluavat tarjota. Esimerkiksi vaaleissa 2015 kaikki puolueet Vasemmistoliittoa lukuunottamatta tarjosivat pelkkää leikkauslinjaa, ja sitähän sitten saatiinkin. Ei siksi että sille olisi ollut todellinen tarve (Suomessa ongelma on veropohjan rapautuminen 1990-luvun ja 2000-luvun veroleikkauksien myötä ja kysyntälama) vaan siksi että puolueet puhtaan ideologisista syistä päätyivät näille linjoille.

Sinulta tai minulta ei kysytty mitään.

Puolueiden johto ja kansanedustajiksi/ministereiksi pääsevät ovatkin puhtaimmillaan sitä poliittista luokkaa joka voi hyvin ja ei kärsi nälkää tai vilua koskaan. On aivan sama onko kansanedustaja Vasemmistoliitosta vai Kokoomuksesta, onko hän taustoiltaan kaupan kassa vai asianajaja, silti kansanedustaja tulee maailman tappiin asti olemaan hyvin toimeentuleva. Poliittisen uran päätteeksi on aina luvassa mukava työpaikka joko poliittisen organisaation piiristä tai yksityiseltä sektorilta, jos sattuu esim. ajamaan terveydenhuollon yksityistämistä niinkuin Lasse Männistö teki ja sai siitä palkkion. Astetta vanhemmalla kansanedustajasukupolvella on vieläpä sopeutumiseläkkeet, joita maksetaan maailman tappiin asti, niinkuin Suvi Linden on saanut ilokseen huomata. Ja mitään todellista vastuuta ei ole: riippumatta siitä miten katastrofaalista jälkeä politiikassa tekee, mitään seurauksia siitä ei tule koitumaan.

Meitä hallitsee poliittinen luokka joka on kolluusiossa omistavan luokan kanssa hyvin pitkälti, koska leikkauslinjasta on hyötyneet lähinnä omistava luokka. Siksi minä en äänestä, koska eduskunnassa ei ole yhtään ketään joka haluaisi minkäänlaista perustavanlaatuista muutosta nykytilanteeseen, vaikka sitä tarvittaisiin kipeästi.

Poliittinen luokka palvelee miljardöörejä, jotka maksavat yhteensä kahdeksan miljoonaa euroa veroja omaisuudestaan vuodessa, samalla kun köyhimmät kaksi miljoonaa maksavat veroja yli viisi miljardia. Kyllä, luit oikein.

Poliittinen luokka tulee aina ja ikuisesti pitämään näiden seitsemän ihmisen intressejä tärkeämpänä kuin kenenkään meistä, vaikka nämä seitsemän eivät kontribuoi yhteiskuntaan läheskään yhtä paljon kuin mitä kaksi miljoonaa köyhintä.

Valta betoniin valettuna

Aktiivimalli, Kokoomuksen narratiivi ja poliittinen luokka

“Aktiivimalli” on hieno termi. Se ei tarkoita yhtään mitään, paitsi että se on kautta rantain tehty leikkaus sosiaaliturvaan.

Toistakaamme ensin:

Työttömyysturva on aina ollut vastikkeellista. Työttömyysturvaa ei saa ellei ole valmis töihin. Nykymallissa työttömyysturvaa leikataan, jos ei pääse TE-toimiston turhanpäiväisille kursseille tai saa töitä. Mitä ei kaikkialla ole, ja kaikki eivät ylipäätään voi ottaa työtä vastaan (koska jos on käynyt töissä, työttömyyskorvaukset menee manuaaliseen käsittelyyn ja rahat saa sitten kun joskus saa, olettaen että työnantaja osaa toimittaa palkkakuitin jotenkin järkevästi).

sasi zysse.jpg
Tiesittekö muuten että Ben Zyskowicz ei ole koskaan ollut töissä? Sasikin oli elämäntapakansanedustaja yli 30 vuotta.

Miksi kaiken maailman Kimmo “Ajeletkos muuten vielä autolla” Sasit ja Juhana Vartiaiset sitten kannattaa “aktiivimallia” niinkuin se olisi jotenkin hyödyllinen asia? Koska se ei ole, mutta se vahvistaa yhteiskuntanäkemystä joka on kokoomuslaisen ideologian ytimessä: kunnon kansalaiset ja veltot työttömät jotka eivät edes töihin halua. Tietenkään minkäänlaiset faktat eivät tue että näin olisi, koska käytännössä kaikki jotka siihen kykenevät, haluavat töihin, ja siksi oikeistolaisen median pitää mustamaalata nyt kansalaisaloitteen tehnyttä Martin-Éric Racinea ja silloin tällöin kaivaa esiin joku yksittäinen hemmo joka haluaa elää pelkästään tukien varassa.

Nyt tässä hommassa meni kuitenkin pahasti jotain pieleen, ja se on se että kansalaisaloite saikin laajan kansansuosion. Se rikkoo pahasti kokoomuslaista narratiivia, ja lisäksi se nosti “aktiivimallin” totaalisen kelvottomuuden tapetille. Tähän asti Kokoomus on voinut, kuten journalisti Dimitri Gurbanov totesi, esittää itsensä järkipuolueena joka kannattaa rationaalisia toimenpiteitä. Harmi vaan että koko mallin tueksi ei ole yhtään rationaalista argumenttia, ainoastaan ideologisia ja aiheen sivuun meneviä.

Veltto-Vartiainen tahollaan totesi että onko nykytilanne sitten hyvä? Ei ole, suurtyöttömyys ja köyhyys eivät ole hyvä asia. Mutta aktiivisesti köyhien ihmisten elämää haittaava toimenpide joka ei tee yhtään mitään tilanteen parantamiseksi, on vielä huonompi. Ja kiitos mm. Saku Timosen, joka on aktiivisesti nostanut aihetta esiin, se alkaa olla hyvin ilmeistä sekä oikealla että vasemmalla laidalla politiikassa.

Narratiivi on lipsunut Kokoomuksen poliittisen johdon käsistä kansalle, ja se pelottaa Kokoomusta. Miksi muuten olisi pitänyt aloittaa harkittu mediakampanja kansalaisaloitetta vastaan?

Ja mikä pahinta: kansalaisaloite onnistui. Nyt Kokoomuksella ei ole enää kuin huonoja vaihtoehtoja. Joko pitää kaataa “aktiivimalli” sen seurauksena, mikä saa Vartiaisen et al näyttämään impotenteilta toopeilta, pitää kaataa se valiokunnissa ennen eduskuntakäsittelyä tai jättää se käsittelemättä ennen seuraavia vaaleja. Mikään näistä ei ole sellainen, jolla on hyvä lopputulema Kokoomuksen kannatuksen kannalta.

Miten meidän pitäisi sitten suhtautua näihin kokoomuslaisiin jotka nyt “aktiivimallia” puolustavat?

Ensinnäkin niin Kimmo Sasilta pitäisi ottaa ajokortti pois. Toiseksi: Juhana Vartiainen voisi kokeilla hakea oikeita töitä.

Juhana_Vartiainen_2017_15.jpg
Tästä jätkästä näkee päältä ettei se ole koskaan joutunut oikeasti hakemaan töitä, koska demarien jäsenkirjalla saa ja kokoomukseen loikkaamalla pääsee.

Ja mikä tärkeintä: meidän tulisi tajuta se, että Suomen edustuksellinen demokratia, niinkuin Loka Laitinen jo 1980-luvulla Mustassa Monopolissa kirjoitteli, on todellisuudessa puolueoligarkkien järjestelmä, joka on luonut maahan poliittisen luokan mikä toimii politiikan portinvartijoina. Sinulla tai minulla ei ole asiaa eduskuntaan. Sinne pääsee ainoastaan Vartiaisen ja Sasin kaltaiset korruptiomöykyt. Nämä ihmiset eivät ole koskaan edustaneet sinua, vaan omia intressejään. Poliittinen järjestelmä on politiikan huipulla ainoastaan keino, millä muuten toistaitoiset ja kelvottomat Vartiaisen kaltaiset yksilöt pääsevät lihapatojen ääreen. Vai luuletteko että nämä ihmiset olisivat koskaan ilman politiikkaa päässeet yhtään mihinkään?

Aktiivimalli, Kokoomuksen narratiivi ja poliittinen luokka