Laura Huhtasaaren gradurosvous ja media

huhtasaari
Täydellisessä maailmassa tämä olisi ainoa Huhtasaaresta käytetty kuva

Tämä on sarjassaan toinen kirjoitus Laura Huhtasaaresta, joka ei sinänsä puhu niinkään Huhtasaaren teoista ja sanomisista, vaan keskustelusta aiheen ympärillä. Ei ole syytä puhua varsinaisesti mitään suoraan poliitikon sanomisista, jos tällä ei ole minkäänlaista uskottavuutta kuitenkaan. Huhtasaari lienee lähinnä epärehellinen ja ylimielinen politiikko joka sattui osumaan oikeaan paikkaan. Hieman niinkuin Juhana Vartiainen, joka viettää päivänsä valehdellen milloin mistäkin. Tai Kempeleen vatipää. Onhan näitä.

Mutta: mikä on ongelmana siinä miten media ylipäätään käsittelee tätä aihetta? Se, ettei kymmenen viimeisen vuoden aikana ole opittu juuri mitään. Ei se toki ole median ongelma, se on myös poliittisen luokan ongelma ja tavallisten kansalaisten ongelma. En haluaisi sanoa että säännöt on muuttuneet, mutta enemmänkin niin että säännöt eivät koskaan olleet todellisia.

Hienoilla sanoilla voisi sanoa että on ollut olemassa eräänlainen sopimus siitä miten poliitikko saa käyttäytyä julkisesti. Lakia ei ainakaan avoimesti saa halveksua, saa kierrellä ja kaarrella miten vain, saa jopa valehdella, mutta suoraan näkyvä ilmiselvä valehtelu ei ole ollut kovinkaan yleistä. Mutta miten tässä tapauksessa sitten on?

huhtis huhtis.jpg

Näin Huhtasaari kommentoi pitkän ja tylsän plagiointisaagansa uusinta käännettä. No, todellisuus on se että Jyväskylän yliopisto ei aiemmin ollut tietoinen tästä spesifisestä gradusta, mistä Huhtasaari oli omansa louhinut. Siksi uusi vilkaisu tilanteeseen ja niin poispäin.

Mitä seurauksia Huhtasaarelle mistään tästä tulee? Ei mitään. Joka ainoa sana joka aiheesta kirjoitetaan valuu santaan, vaikka tutkinto peruttaisiin, silläkään ei ole sen suurempaa väliä, koska Marinol le Pen tulee tekemään uraa politiikassa eikä peruskoulussa, ainakin niin kauan kuin se on mahdollista. Faneja ei kiinnosta. Jussi Halla-ahoa ei erityisemmin kiinnosta, ja mitä muita moraalin ja suoraselkäisyyden perikuvia Perussuomalaisten johdossa on? Tuomittu seksuaalirikollinen Putkonen? Teuvo Hakkarainen, jolla on itsellään syytteitä niskassa mutta seurauksia niistä ei tule? Juho Eerola?

Media voisi ihan hyvin säästää sanansa ja olla kirjoittamatta yhtään mitään koko jutusta, koska mitään merkitystä sillä ei ole. Tiivistetäänpäs yhteen virkkeeseen.

Mitään seurauksia mistään teosta ei koskaan tule, elleivät ihmiset määräävässä asemassa siinä viitekehyksessä usko että niitä pitäisi tulla. 

Juhana Vartiaiselta paloi ek-vaaliehdokkuus demarina kun meni ja sanoi työttömiä rikkaruohoiksi. Kaikesta huolimatta, demareillakin on joku raja ja näin siinä kävi. Silloin tuli seurauksia, koska Antti Rinne tuntui uskovat että on olemassa rajoja sille miten puolueen näkyvä jäsen saa käyttäytyä.

Laitaoikeistossa ei ole mitään tällaista käsitystä. Perussuomalaiset veljeilee avoimesti natsististen järjestöjen kuten PVL:n ja Soldiers of Odinin kanssa, ja kerta toisensa jälkeen näistä yritetään nostaa jonkinlaista konventionaalisen politiikan kehyksissä tapahtuvaa kohua. Ja kerta toisensa jälkeen tulos on nolla koska ulkopuolelta tuleva arvostelu ei silti kiinnosta Perussuomalaisia yhtään. Ja samaan aikaan tämä johtaa siihen, että Perussuomalaisia säännönmukaisesti käsitellään yhtenä tavanomaisena puolueena muiden joukossa.

Jos haluttaisiin saada aikaan jotain, Perussuomalaiset pitäisi eristää poliittisesti täysin. Ei yhteistyötä millään tasolla, ei mitään yhteyksiä muiden puolueiden ja Perussuomalaisten välillä. Pitäisi vallita käsitys ja yhteisymmärrys siitä, että holtittomasti käyttäytyvän ja mitä tahansa sääntöjä noudattamattoman osapuolen kanssa ei kukaan tee yhtikäs mitään.

Eikä Laura Huhtasaaren jutuista pitäisi enää kirjoittaa mitään.

 

 

 

 

Advertisements
Laura Huhtasaaren gradurosvous ja media

Päivystävän anarkistin jälkeen, synteesejä 2020-luvulle

Suvi Auvinen pani pisteen Päivystävälle Anarkistille. Ei voi muuta sanoo ku hattuu nostaa, niin sanotusti. On hyvä lopettaa jossain vaiheessa, kun tavoitteet on saavutettu. En toki voi sanoa tuntevani Suvin ajattelua niin hyvin että voisin tehdä muuta kuin arvailla, mutta anarkismi on nyt osa julkista keskustelua, mitä se ei aiemmin ollut. Se on kelpo saavutus konsensushakuisessa ympäristössä.

Se on toki herättänyt tiettyjä ristiriitoja anarkistien parissa, että anarkismi on Suomessa henkilöitynyt yhteen ainoaan ihmiseen, mikä ei ole tarkoituksenmukaista. Toisaalta, on hankala nähdä muita lähestymistapoja siinä ympäristössä missä ollaan toimittu: kollektiivi ei mahdu Aamu-TV:n studioon eikä median haastatteluformaatteihin.

Mutta jos tämä on nyt saavutettu, miten tästä eteenpäin?

Tärkeintä radikaalille liikkeelle ei ole uskottavuus, vaan kiistämättömyys. Antikapitalistinen liike ei tule koskaan olemaan uskottava, koska meidän yhteiskunnassamme on helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu. Uskottavuus yhteiskunnassa tarkoittaa aina uskottavuutta vallanpitäjien mielessä: voiko sinut integroida osaksi uusliberaalia yhteiskuntaa.

Sen sijaan anarkismi on jo nyt tietyssä mielessä saavuttanut kiistämättömän statuksen. Anarkismi on marginaalissa, mutta kiistämättä osuus poliittista yhtälöä, niin vastenmielistä kuin se poliittiselle ja omistavalle luokalle on. Silloinkin, kun olisi parempi olla huomioimatta anarkismia, anarkismin vastustajat huomioivat sen. Äärioikeistolaiset luulevat saavuttavansa jotain huutaessaan väkivaltaisista anarkisteista, mutta ainoa konkreettinen vaikutus on se, että anarkismi näyttäytyy sivustakatsojalle asiaksi joka pitää ottaa huomioon.

Viime vuosituhannen kasvottomista liikkeistä siirryimme nyt aatteisiin jolla on kasvot. Mutta aate ilman liikettä ei edusta materiaalista voimaa yhteiskunnassa, joten tärkeää on jatkaa niitä pyrkimyksiä organisoitua jotka ovat jo käynnissä ja olemassa. Oppimiskäyrä 2010-luvulla on ollut hurja: intersektionalismi on nykyään monelle itsestäänselvyys.

2020-luvun anarkismi ei tule elämään omassa tyhjiössään: sillä tulee olemaan liittolaisia ja aatetovereita, jotka eivät välttämättä itse edes identifioidu niinkään anarkismiin, vaan esimerkiksi feminismiin ja alkuperäiskansojen oikeuksien ajamiseen, mutta suunta on sama: radikaali tasa-arvo.

Tilanne on totta kai huonompi kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Me olemme menossa kohti valtavaa ympäristötuhoa, kasvavaa eriarvoisuutta ja köyhyyden lisääntymistä. Siksi juuri nyt onkin tehtävä kaikki se mikä tehtävissä on. Teesit ja antiteesit anarkismille aatteena ja liikkeenä on nyt nähty, nyt on luotava synteesi sille.

Ehkäpä tärkeintä on ymmärtää valtio ja yhteiskunta materiaalisina voimina, joilla on rajansa siinä mitä ne pystyvät tekemään ja mitä eivät. Hyvin organisoitunut liike voi nousta valtiota vastaan ja tehdä hallitsemisen mahdottomaksi. Sen pitäisi olla päämäärä: tehdä valtiosta tarpeeton ja voimaton toimimaan. Ja se on täysin mahdollista, niinkuin Rojavassa on osoitettu. Ei kenties dramaattisia vallankumouksia, vaikka barrikadit onkin romanttisia, vaan hiljaisia viimeisiä henkäisyjä, kun valtio menettää hiljalleen hallinnan ja kontrollin.

 

 

 

Päivystävän anarkistin jälkeen, synteesejä 2020-luvulle

Perussuomalaiset, persunuoret ja matka radikalismin keskipisteeseen

SV: Rasismi

Alkuun pieni kommentti siitä miten mielestäni pitäisi keskustella jostain aiheista. Sosiaalisessa mediassa ja mediassa yleensä monesti nostetaan esiin perussuomalaisten rasismia niinkuin se olisi poikkeus ja vaaditaan reaktioita. Se on melko hönttiä, kun muistetaan se että Perussuomalaiset ratsasti eduskuntaan nimenomaan rasismilla (vähintäänkin merkittävänä osana yhtälöä) ja Perussuomalaisten puoluejohtaja on saanut aiheeseen liittyvän tuomionkin, ja noussut pinnalle nimenomaan maahanmuuton vastustajana. Joten meidän pitäisi lakata nostamasta esiin yksittäisiä rasismin ilmentymiä rasistisessa organisaatiossa ja lakata kauhistelemasta niitä. Siitä ei ole mitään hyötyä.

Sen sijaan pitäisi puhua siitä että mitä ne merkitsevät ja miten ne vaikuttavat.

Persujugendin radikalisaatio

Kun Soinin ulossavustuksen ja puolueen hajoamisen myötä puolueessa ei enää leikitty uskottavuusleikkejä, niin kuluneen vuoden aikana moni perussuomalainen on huomannut ilmapiirin muuttuneen puolueessa. Nyt ei enää puhuta harjaamisesta kun on vähän ennusteltu rotusotaa, nyt rotusodasta saa puhua koska Halla-ahoa, Hakkaraista tai Huhtasaarta ei kiinnosta sellaiseen puheeseen puuttua.

Ohessa hieman näytteitä Persujen ja  Persunuorten hiljattaisista ulostuloista, ruudunkaappaukset lainattu Dmitry Gurbanovilta.

halla-aho.jpg

ville savethousussa.jpg

Näissähän sinänsä mitään outoa ei ole. Sisältö on rasistista sinänsä, mutta se on peitelty sellaiseen kielenkäyttöön että se kelpaisi vaikka Kokoomukselle ihan hyvin. Mutta puolueen nuoriso-osastossa mennään vähän eri suuntaan.

eskelinen.jpg

 

roger kulmala.jpg

sipola.jpg

Ja niin edelleen ja niin edelleen, tätä kamaa löytyy vaikka kuinka paljon. Mutta kenen kannalta tämä on ikävä tilanne?

No, Perussuomalaisten itsensä kannalta. Avataanpa tätä hieman. Olen tosin jo kerran aiemmin blogannut tästä mutta toisto on kaiken a & o.

Voidaan melko perustellusti sanoa että Perussuomalaisissa nykyään on sekä laitaoikeistoa että äärioikeistoa. Tämä ei ole varsinaisesti mikään matemaattisen tarkka määrittely, vaan sellainen mitä olen itse käyttänyt. Laitaoikeistolle tyypillisintä on se, että vaikka edustetaan nimenomaan oikeiston kovinta laitaa, mahdutaan silti samoihin pöytiin muiden oikeistolaisten kanssa. Esimerkiksi joku Simon Elo mahtuu tähän ryhmään hyvänä esimerkkinä. Vaikka Elo itse teki vaalikampanjointinsa nimenomaan rasismin pohjalta Homma-forumilla aikoinaan, Elo ei ole kuitenkaan liian far out vaikkapa Kokoomukselle, koska sekä Elon että Kokoomuksen rasistinen agenda ovat sovitettavissa yhteen ihan ongelmitta.

Äärioikeiston osalta taas ongelma on se että äärioikeisto ei usko parlamentaariseen poliittiseen prosessiin muuna kuin väylänä valtaan, eikä ole kiinnostunut minkäänlaisista kompromisesseista linjan suhteen. Ei ole kiinnostusta ylläpitää minkäänlaista julkista uskottavuutta kenenkään muun silmissä, myöskään.

Perussuomalaisen puolueen kannalta on ongelmallista, jos puolueessa nousee nyt sisäisiä riitoja siitä että onko puolueen rasistinen agenda tarpeeksi raju ja onko se riittävä. Monin tavoin Halla-ahon monet tavoitteet on jo saavutettu turvapaikkapolitiikan kiristämisen yhteydessä, ja uusia ei ole asetettu. Tiukemman linjan äärioikeistolaisille tämä ei kuitenkaan riitä, sillä heille kenen tahansa rodullistetun olemassaolo Suomessa on kauhistus, noin karkeasti sanottuna.

Sitten puolueessa tappelevat eriasteisen rasistiset agendat keskenään, ja ylläolevien ulostulojen sanojat eivät varsinaisesti vaikuta muille puolueille sellaisilta ihmisiltä, joiden kanssa voisi saavuttaa mitään yhteisymmärrystä. Ei siksi etteikö Keskusta, Sosialidemokraatit tai Kokoomus ole valmiita käytännössä minkä tahansa asteiseen rasistiseen politiikkaan, vaan siksi että sellaisen politiikan tekeminen, mitä nämä ihmiset vaativat, ei ole mahdollista tässä järjestelmässä ja yhteiskunnassa. Kaikki suuret puolueet pitävät pintapuolisesti kiinni tasa-arvoagendoista ja syrjinnän torjumisesta, ja niiden ei ole mahdollista luopua siitä.

Jossain pisteessä tosiaan on mahdollista että Halla-aho savustetaan ulos puolueesta Soinin lailla koska hän ei ole tarpeeksi radikaali omille seuraajilleen, eikä voi sitä ollakaan.

Onko poliittinen korrektius Perussuomalaisissa mennyt liian pitkälle? 

Perussuomalaisissa on paljon hierottu sitä ajatusta, että kun ei saa enää sanoa mitään suoraan vaikka se olisi totta. Yleensähän sillä tarkoitetaan sitä että joku on sanonut jotain rasistista ja sitten on nostettu syyte ja on saattanut tulla tuomiokin.

Nyt tilanne on kuitenkin se, että kun laita- ja äärioikeistossa on vuosikaudet huudettu tuota, on täysin mahdotonta kenellekään huutaa peliä poikki ja todeta Roger Kulmalalle että roturutsasta puhuminen on nyt niin kaukana mistään hyväksyttävästä kuin mikään voi olla. Avoin rasismi ilman minkäänlaista kunniallisuuden pintasilausta ei ole äänestäjiin vetoavaa ja se hajottaa sitä illuusiota, että Perussuomalaiset on normaali puolue jota kuka tahansa voisi äänestää. Rasistista mutta salonkikelpoista puoluetta voi äänestää, sekavan brutaalin rasistisen idin puoluetta ei.

Mutta kun on valittu tietty sananvapauskäsitys osaksi rasistista agendaa, siitä on paha lähteä pakittelemaan pois. Ja sen seurauksena Persunuorten rasistiset ulostulot tulevat jatkumaan ja voimistumaan ja todennäköisesti ajavat omalta osaltaan liikettä marginaalisempaan suuntaan. Perussuomalaiset eivät voi sitä kehitystä pysäyttää mitenkään, vaikka poliittisista syistä se olisikin kannattavaa tehdä, jotta rasistisia agendoja voisi päästä edistämään realististen mahdollisuuksien puitteissa.

Nimittäin toinen dilemma on se että Perussuomalaisten kannattajia ei juuri mikään muu tunnu kiinnostavan. Niinkuin Dmitry Gurbanov huomautti aiemmin, Persujen oma spindoctor ei onnistu nostamaan mitään muuta agendaa esille.

 

Perussuomalaiset, persunuoret ja matka radikalismin keskipisteeseen

Ideoita reformisteille: Lakkauttakaa valtionvarainministeriö

N.B: Tämän kirjoituksen tavoitteet eivät ole omiani.

C102D22B29D947E8 AEB50C7EDE7E10AF
Muistutus: käytännössä maan taloutta pyörittää tyyppi, joka pääsi asemaansa siksi että faijansa oli tämä kaveri.

Keskusteluissa vallankäytöstä, valtion talouspolitiikasta ja sen sellaisesta monesti tulee esiin se näkökulma, että monet puoluevasemmistossa kokevat valtionvarainministeriön suureksi ongelmaksi, koska ministeriön virkamiehistö on myös omalla tavallaan merkittävä poliittinen vallankäyttäjä. Budjettivalmistelijana ja talouspolitiikan pohjien luomisella VVM on monesti se taho, joka luo kehykset keskustelulle. Valtionvarainministeriön asiantuntijat ja virkamiehet ovat myös ne, jotka pääsevät aina jatkuvasti ääneen mediassa, ja miltei poikkeuksetta nämä virkamiehet ajavat hyvin oikeistolaista agendaa. Kun esim. aktiivimallille ei löytynyt politiikan piiristä muita puolustajia kuin seteliselkärankaisten kuningas Vartiainen, VVM:n mennikäisruhtinas Hetemäki pistettiin asialle.

Miksi valtionvarainministeriöstä on sitten tullut niin ylivertaisen vaikutusvaltainen? Ehkäpä siksi, että Suomessa on hyvin pitkään ollut vallassa poliittinen paradigma, joka on kannattanut kaikkea keskittämistyötä ideologisista syistä, riippumatta siitä onko keskittäminen varsinaisesti hyödyttänyt missään mielessä.

Valtionvarainministeriön vastuualueet ovat myös poikkeuksellisen laajat, mikä antaa valtionvarainministeriölle muita ministeriöitä laajemmat mahdollisuudet vaikuttaa politiikkaan monilla alueilla. Luonnollisesti oikeistossa tämä on huomattu, miksi ministeriötä on miehitetty Hetemäen kaltaisilla hyvillä veljillä. Tämä on mahdollistanut sen, että virkamiehistön asiantuntijuusasemalla on pystytty perustelemaan oikeistolainen politiikka pragmaattisena ja ainoana rationaalisena vaihtoehtona.

Miten tästä pitäisi sitten päästä eroon? Ongelmana on virkamiehistö ja valtionvarainministeriön suhteettoman suuri rooli, joten järkevin ratkaisu olisi pilkkoa valtionvarainministeriö useampaan pienempään osaan. Jätän mielelläni tarkemmat näkemykset muiden pohdittavaksi, mutta nähdäkseni olisi tarkoituksenmukaista jättää ministeriön tehtäväksi verotusasiat sekä rahoitusmarkkinat, jotka nytkin ovat valtionvarainministeriön tehtäviä. Valtionhallinnon kehittäminen, budjettiosaston valmistelutehtävät sekä kunta- ja aluehallinto-osasto pitäisi joko siirtää muille ministeriöille tai uusille valtiollisille elimille.

Tällä tavalla saataisiin vähennettyä yksittäisen ministeriön epädemokraattista valtaa ja hajautettua sitä.

 

 

Ideoita reformisteille: Lakkauttakaa valtionvarainministeriö

Paheksumalla ei saa pahoja ihmisiä käyttäytymään hyvin

Screenshot 2018-02-21 09.17.31.png

Tiivistelmä taas siitä mitä Jani Mäkelä puuhaa. Päivän Byrokraatti lähti tekemään toistaitoista lokakampanjaa toimittajaa vastaan (mikä ei oikein toiminut kuitenkaan, koska ihmiset jotka ei koe satunnaista toimittajaa ideologisena vihollisenaan eivät siihen reagoi) ja päivä sen jälkeen Jani Mäkelä sai itsensä Erikeeperistä irti siksi aikaa, että kykeni lähtemään komppailemaan kampanjaa, avoimena tarkoituksenaan ärsyttää ihmisiä.

Ja näin hän toki voi tehdä. Mikään ei estä kansanedustajaa tukemasta vainoamiskampanjoita tai olemasta avoimesti rasistinen vuodesta toiseen. Jotkut (toki täysin oikeutusti) Mäkelää paheksuvat haluavat vedota siihen että Mäkelä on kansanedustaja jonka pitäisi muistaa asemansa ja siihen kuuluva arvokkuus, mutta se ei ole koskaan toiminut.

Moraalinen paheksunta vailla mitään materiaalista voimaa on turhanpäiväistä, jos vastapuoli ei jaa moraaliasi. Ja miksi Mäkelä jakaisi? Mäkelä on pikkumainen, avoimen vihamielinen feministejä ja rodullistettuja kohtaan ja hän pitää vasemmistolaisia vihollisinaan. Mäkelä myös tykkää huomiosta, ja sitä hän saa. Moraalinen paheksunta ideologisilta vihollisilta ei ole koskaan mitään muuta kuin validoivaa.

Paheksunnalla ei ole materiaalista voimaa, koska puolue jota johtaa äärioikeistolainen, joka on aikoinaan bloggaillut mm. siitä miten haluaisi ampua ihmisiä päähän, miten toivoisi ideologisten vastustajiensa päätyvän seksuaalirikosten uhriksi ja joka on itsekin käynnistellyt vainoamiskampanjoita toimittajia vastaan, tuskin tekee mitään Mäkelälle. Älä etsi säädyllisyyttä paikoista, missä säädyllisyys ei asu.

Tämäntyyppiset asiat ovat kaukainen peili siitä mitä noin vuosi sitten sanottiin Donald Trumpista, miten hänen pitäisi muuttaa ulosantiaan ja käytöstään koska on nyt Yhdysvaltojen presidentti ja hänen pitää käyttäytyä sen mukaisesti. Tämäntyyppisten lauselmien ongelma on aina sama: niillä ei ole vastausta kysymykseen miksi muka pitäisi? On kovin ilmiselvää, että jos ei ole mitään mekanismia tai materiaalista voimaa, joka pistää ihmiset käyttäytymään säädyllisesti, ihmiset voivat olla tekemättä niin halutessaan.

Eikä pidä unohtaa sitä että Mäkelä ei tosiaan ole mikään uniikki tapaus ja törkeilijät eivät ole pelkästään Perussuomalaisia. Samalla tavalla sitä löytyy vaikkapa Kokoomuksesta Juhana Vartiainen joka vitsailee köyhien kustannuksella tai Ben Zyskowicz jonka mielestä työttömät on laiskoja ja tyhmiä, ja niin edelleen. Ja nämä on myös tapauksia jotka eivät saa läheskään samaa reaktioita kuin Mäkelän kaltainen lällättelevä klovni saa.

Miten saada säädyllistä käytöstä, kun säädyllisyys näissä ihmisissä ei asu? Sillä, että sen sijaan että odotatte heidän noudattavan sääntöjä joita heidän ei ole pakko noudattaa, olette sellaisia että he eivät edes uskalla avata suutaan teidän suuntaanne. Pelko on hyvä materiaalinen voima. Älkää antako ihmisten kohdella teitä väärin.

 

Paheksumalla ei saa pahoja ihmisiä käyttäytymään hyvin

Rasismilla valtaan, Juha Sipilä

Kun Suomessa puhutaan rasismista, ja puhutaanhan siitä, halutaan yleensä puhua rasismin vulgaareista ilmenemismuodoista koska siinä on sivistyneiden toimittajien ja sivistyneiden lehdenlukijoiden kannalta hyvä mahdollisuus toiseuttaa rasismi ja rasistit joksikin omituiseksi möröksi. Ja ei pidä toki väheksyä sitä että rodullistettujen kannalta tämä avoin rasistinen toiminta on vaarallista, ahdistavaa ja epämiellyttävää.

Mutta suomalaisen yhteiskunnan ongelma on myös se ikävä fakta että rasismi on niin syvällä yhteiskunnan rakenteissa, että kukaan toimittaja ei suostu siitä edes kirjoittamaan. Miksi kai minun pitääkin tehdä se.

Eniten nimittäin rasismista tällä hetkellä hyötyy Juha Sipilä, Keskusta, Kokoomus ja hallituksen yksityistämis- ja yhtiöittämisvimmaan luottava pääoma.

sipilä.jpg
Jostain syystä olin tehnyt tämän kuvan aiemmin ja no, se sopinee tähän varsin hyvin.

Jos palataan siihen millä Perussuomalaiset pääsi hallitukseen alunperin: avoimella rasismilla. Timo Soinille tämä toki sopi, koska Soini tiesi olevansa tarpeeksi salonkikelpoinen ja lehdistö ei koskaan pistänyt Soinia tilille siitä, että Perussuomalaisten ehdokkaat vaaleissa miltei poikkeuksetta pärjäsivät nimenomaan rasistien äänillä. Juho Eerola, Jussi Halla-aho, Simon Elo, James Hirvisaari, Maria Lohela, Sampo Terho, Teuvo Hakkarainen ja moni muu joko nousi suoraan rasistisen laitaoikeiston piireistä tai haki sieltä tukea. Lopultahan tämä porukka sitten kaappasi Perussuomalaiset Soinin alta itselleen, mutta se on toinen tarina se.

Oli selvää se että rasistinen agenda vaikuttaisi hallituksen toimintaan, mutta se oli se kompromissi mihin Sipilä ja Stubb olivat valmiita suostumaan, kunhan Perussuomalaiset eivät vaatisi mitään muuta. Tämän näkee muun muassa siitä miten hallitusneuvottelujen aikaan maahanmuuttopoliittista työryhmää veti Homma-forumilta tukensa hakenut Juho Eerola, joka neuvotteli Jussi Halla-ahon suuntaviivojen mukaisesti. Ja se sopi oikein hyvin Juha Sipilälle. jonka ainoa tavoite oli runnoa läpi pääomaa hyödyttävä leikkauspolitiikka ja lisää tukirahoja omille sukulaisilleen ja tukijoilleen.

Syyrian sodan aiheuttama pakolaiskriisi alkoi 2015 vaikuttaa Suomessakin, ja pitääkseen rivinsä kasassa hallituksen piti kiristää turvapaikkapolitiikkaa. Ja se tehtiin pääosin ohjaamalla Maahanmuuttovirasto tekemään kieltäviä turvapaikkapäätöksiä. Kun esimerkiksi syksyllä 2015 vielä 15% irakilaisista turvapaikanhakijoista sai kieltävän päätöksen, vuonna 2016 yli 80% sai kieltävän päätöksen.. Käsittääkseni luvut nykyään ovat vieläkin matalampia, koska Maahanmuuttovirasto on saanut hallitukselta marssikäskyt joita toteutetaan. Maahanmuuttovirasto toki kieltää poliittisen ohjauksen olemassaolon, mutta ilmiselväähän on että näin on käynyt, siitä huolimatta että se on täysin laitonta.

Ja motivaatio tälle kaikelle löytyy toki siitä, että hallitus oli pidettävä kasassa, kävi miten kävi. Avoimesti fasististen perussuomalaispoliitikkojen ulosanti ja tavoitteet ovat vastenmielisiä, mutta syvästi vastenmielistä on myös se, että sekä Keskusta että Kokoomus Sipilän, Stubbin ja Orpon johdolla ovat kritiikittömästi hyväksyneet tämän.

Sillä tässä on isot rahat pelissä: esimerkiksi sote-uudistus on haluttu junailla yksityisen terveysalan sijoittajien tilipäiväksi, minkälaista ei ole ennen nähty. Samalla tavalla Valtion kehitysyhtiön perustaminen antoi Sipilälle valtavasti taloudellista valtaa ja mahdollisuuksia tehdä vaikka mitä. Voidaan myös mainita Jäämeren rata, jossa on myös valtavat rahat kiinni, mutta joka ei hyödyttäisi Lapin saamelaisasukkaita yhtään, vaan päinvastoin haittaisi saamelaisten perinteisiä elinkeinoja. Puhumattakaan siitä, miten saamelaisiin taas on hallituksen tasolla suhtauduttu toisen luokan kansalaisina, joita ei ole mitään syytä kuunnella edes kun puhutaan heidän omista maistaan joihin halutaan nyt taas kerran puuttua.

Sipilä sai leikkauslinjansa ja henkilökohtaisen menestymistarinansa, ja mahdollisuuden tehdä sukulaisistaan hieman rikkaampia. Kokoomukselle luvattiin sote-uudistuksen mukana tilipäivä, mistä muun muassa Lasse Männistö pääsee nauttimaan.

Se, että tämän hintana oli muutamia kymmeniä tai satoja ihmishenkiä (kukaanhan ei edes tiedä kuinka moni turvapaikanhakija on kuollut palautuksen jäleen, koska Maahanmuuttovirastoa ei kiinnosta seurata miten palautettuille käy), ei kiinnosta Juha Sipilää eikä Petteri Orpoa.

Ja se on yksi törkeimmistä tavoista miten suomalainen rasismi toimii. Turvapaikanhakijat olivat Keskustalle ja Kokoomukselle uhrattava pelinappula, että saataisiin rahaa omiin taskuihin.

Jos noin niinkuin satuit äänestämään jompaakumpaa puoluetta ja luit tämän: häpeä, koska se sama veri on sinunkin käsissäsi.

 

 

 

 

 

Rasismilla valtaan, Juha Sipilä

Kuolema vapauttaisi köyhyydestä

SV: kuolema

posseroni.jpeg
mood

Kirjoitan tämän muutaman käymäni keskustelun pohjalta ja viimeaikaisten, sinänsä merkityksettömien, tapahtumien takia. Olen toki monesti aiemminkin kirjoittanut aiheesta, mutta se ei tunnu vieläkään menemään perille, joten jatketaan.

Perjantaina kävi taas niin että jäi ostokset kaupan kassalle, koska tilillä ei ollut katetta. Oma moka toki, koska olin katsonut aiemmin päivällä että rahaa olisi, mutta vilkaisun ja kauppareissun välissä oli tililtä lähtenyt tämän viikon ruokarahat lainanlyhennykseen.

Siinä hetkessä olin kiitollinen muutamasta asiasta: että elämässäni on ihmisiä jotka auttavat näissä tilanteissa, taskussa oli askillinen röökiä stressinhallintaan ja että olin aiemmin ostanut kahvia joten kahvia ainakin olisi.

Päällimmäinen ajatus tosin oli se että voisinpa kuolla viimein pois niin tämä loppuisi. Ei siksi että tähän olisi erityisemmin kaatunut mikään, vaan se että tätä on nyt jatkunut yli kymmenen vuotta: nöyryytyksiä, vastoinkäymisiä ja hankaluuksia joiden kaikkien alkulähde on se yksinkertainen totuus ettei vaan ole rahaa.

Kuten Charles Bukowski kirjoitti osuvasti runossaan The Shoelace:

no, it’s the continuing series of small tragedies
that send a man to the
madhouse…
not the death of his love
but a shoelace that snaps
with no time left …
The dread of life
is that swarm of trivialities
that can kill quicker than cancer

Köyhänä eläminen tuo mukanaan loputtoman virran matalan intensiteetin stressitekijöitä, mitä edes kohtuullisilla tuloilla elävän ei tarvitse kohdata. Pitää miettiä että mokaako taas tukia hakiessa jotain, onko unohtanut ilmoittaa jotain, napsahtaako karenssi päälle, saako palkkakuitin ajoissa työkeikasta, miten kauan kestää saada tuet tilille, miten kauan voi asua samassa paikassa, onko asunnottomuuden uhka akuutti, kauanko kengät vielä kestää koska ei ole varaa uusiin, tarvitseeko matkustaa jonnekin, ja niin edelleen. Ja niiden virta on loputon.

Ja jos on rehellinen itselleen, niin tietää että massatyöttömyyden Suomessa mahdollisuus päästä pois köyhyydestä on huonompi kuin koskaan elinaikanani. Ja kun lähestyy vääjäämättä neljääkymppiä, CV on silkkaa roskaa ja tutkintoa ei ole valmiina, niin ne mahdollisuudet heikkenee entisestään.

Ja sitten ratkaisuksi sille että pohtii että kuolisipa pois ehdotetaan terapiaa. Mitä ihmeen hyötyä terapiasta ihmiselle on, jonka ainoa ongelma on köyhyys? Mitä hyötyä terapiasta on, kun poliittiset päätökset ajaa ihmisen yhä ahtaammalle, ja ulospääsyä ei ole?

Mark Fisher on käsitellyt tätä aihettaa mm. tässä tekstissään. Kulttuurissamme ajatukset kuolemasta ja sen kautta ulospääsystä tulkitaan täysin mielenterveyden ongelmana, eikä sosioekonomisen aseman ongelmana, mitä ne voivat myös aivan hyvin olla. Omien elinolosuhteitteni rappeutuminen ja se että esim. en ole asunut missään mitä olisin pitänyt kotina sitten vuoden 2008, ne on kovia, objektiivisia faktoja. Kuten myös se että ulospääsy tästä tilanteesta on niin vaikeaa ja niin paljon omien vaikutusmahdollisuuksieni ulkopuolella, että voin aivan hyvin todeta ettei ulospääsyä ole.

Siksi minua loukkaa monet liberaalit ajatukset kuten tulot eivät saa määrittää ihmisarvoa. Missä tahansa kapitalistisessa järjestelmässä tulot nimenomaan määrittävät ihmisarvosi. Tulot kertoo siitä mitä ja missä syöt, voitko matkustaa, voitko perustaa perheen, miten voit asua, voitko opiskella, voitko käyttää vapaa-aikaa haluamallasi tavalla, ja niin edelleen. Harvemmassa on ne asiat ihmiselämässä mihin tulot eivät vaikuta.

Mitä arvoa sillä ihmisarvollani on jos elämäni on sellaista, etten haluaisi ylipäätään siten elää? Monet tiedostaa jo sen että vakavasti sairailla pitäisi olla oikeus eutanasiaan, mutta sosioekonominen asema halutaan sivuuttaa, kun tulee puheeksi se onko elämä ylipäätään elämisen arvoista. Pääsen tarpeeksi usein seuraamaan sivusta sitä millaista elämää työssäolevat tutut pääsevät elämään ja tiedän että se on monella tapaa niin paljon helpompaa kuin se arki, jossa joka päivä miettii sitä paljonko rahaa on tilillä ja riittääkö se ensi viikkoon. Arki, missä jokainen pienikin luksus on väistämättä poissa jostain muusta. Arki, missä ei kannata edes haaveilla mistään suuremmasta koska mitään suurempaa ei voi saavuttaa.

Kun elämässä ei ole mitään muuta ongelmaa kuin sosioekonomisen statuksen mukanaan tuomat ongelmat, niin jollekin terapeutille puhuminen ei auta mitään. Paitsi toki terapeuttia se auttaa, joka tienaa rahaa sillä että yhteiskunnallisia ongelmia ei ratkaista.  Tympeintähän tässä on se, että kaikkeen muuhun elämässäni olen tyytyväinen, paitsi siihen massiiviseen osaan elämästä, mihin sosioekonominen asema vaikuttaa.

Ja sitten aina joku tulee ja sanoo että ei pidä lannistua tai kyllä joskus vielä tärppää. Miten pitkään sitä pitää odottaa? Olen jo odottanut kymmenen vuotta, eikä mikään ole mennyt parempaan suuntaan tulorintamalla. Lähinnä päinvastoin. Jaksaisitko itse? Ja jos jaksat, miksi ihmeessä enää edes kuvittelet että mitään tapahtuisi? Onko se hetki, kun putoaa kansaneläkkeelle se hetki, milloin saa todeta että ei tämä elämä ollutkaan elämisen arvoista, kun joutuu pienituloisuuden ohella kohtaamaan myös kaikki ikääntymisen vaivat ja lähestyvän luonnollisen kuoleman?

Ulospääsy toki on olemassa. Se on sen toteaminen, että tämä on tässä ja paremmaksi se ei voi muuttua, koska elämme kapitalistisessa yhteiskunnassa, missä köyhä on pelkkä rikkaruoho ja rasite, jolle ei kuulu edes oikeus ostaa ruokaansa, niinkuin Juhana Vartiainen sanoo. Ja jos protestoit julkisesti, niin kansanedustajat kuten Vartiainen ja muut pilkkaavat sinua köyhäksi juopoksi, joka on köyhä siksi että kehtaa polttaa tupakkaa tai juo kaljaa. Ehkä meidän ei kannata tukea valtiota, joka kasvattaa tuollaisia ihmishirviöitä valtion johtoon.

Ei pidä syrjäytyä, jos sen voi suinkin välttää. Pitää ryhtyä poliittiseksi ja vallankumoukselliseksi, koska ymmärtää sen että mitään iloa tämän yhteiskunnan säännöillä pelaamisesta ei koskaan tule. Juhana Vartiaiset ja vastaavat haluavatkin että jäät nöyrästi odottamaan sitä ulospääsyä köyhyydestä, mitä et tule koskaan samaan. Sen sijaan kannattaa työskennellä rakentaakseen jotain uutta ja parempaa kuin tämä yhteiskunta, ja unohtaa sen pelisäännöt kokonaan.

Sen tilalle pitää rakentaa radikaalin tasa-arvon pohjalle rakennettu yhteiskunta, missä poliitikkoja, miljonäärejä ja riistäjiä ei ole, ja kaikilla on sama oikeus hyvään elämään.

 

 

 

Kuolema vapauttaisi köyhyydestä