Tarkoitusta ei ole, eikä ansaintamallia

Mietin taas vaihteeksi että josko sitä lopettaisi bloggaamisen, koska tämä ei johda juuri mihinkään. Paitsi siihen että ajoittain WordPress saa vähän mainostuloja.

Voxissa oli talvella hyvä artikkeli siitä millaista elämä autoritäärisessa valtiossa on. Samahan on hyvin pitkälti sovellettavissa elämään Suomessa: olen elämäni aikana nähnyt aika monet vaalit ja saanut aika monissa äänestää, mutta kertaakaan elämäni aikana yhteiskunta ei ole muuttunut lainkaan paremmaksi. Koko aikuiselämäni ajan yhteiskunta on muuttunut aina vain huonommaksi ja huonommaksi.

Voin kirjoittaa sata hyvää ja tuhat keskinkertaista tekstiä siitä miten rasistit ajattelee tai miten irrallaan arkitodellisuudesta päättäjät on, mutta ne eivät koskaan tule vaikuttamaan yhtään mihinkään. Rasistit jatkavat maahanmuuttajien vainoamista, Kelan Elli Aaltonen ei koskaan saa rangaistusta siitä että sotki satojen tuhansien ihmisten toimeentulon, Juha Sipilä on yhä pääministeri vaikka on epäpätevä siihen.

Minä voin, ja sata muuta ihmistä voi kirjoittaa siitä miten median lammasmainen määkyminen tolkun ihmisistä ja kahdesta ääripäästä on typerää, mutta se tulee aina vaan jatkumaan, koska medialla ei ole mitään syytä korjata toimintatapojaan.

Pahintahan tässä on se että tästä turhasta työstä ei saa edes rahaa, toisin kuin toimittajat saa. Ja koska köyhänä olen marginalisoidussa asemassa, minun on turha edes olettaa että minulle maksettaisiin koskaan mistään työstä mitä teen. Kuten Anna Kontula sanoi, demokraattisessa yhteiskunnassa ei voi aina odottaa palkkiota julkiseen elämään osallistumisesta. Sanoi sen toki itse nauttien kansanedustajan palkkiosta ja eduista.

Minua on muistaakseni joskus pyydetty jonnekin puhumaan köyhyydestä ja sitten on mäylitty päälle siitä että mitään palkkiota ei kyllä sitten saa kun ei ole varaa sellaisia maksaa.

Olisipa ansaintamalli.

Tarkoitusta ei ole, eikä ansaintamallia

Olen vakavamies ja minulla on vahvoja tunteita nyhtökaurasta. Tai jotain.

mifu.jpg
Häpeällistä että tyypillä narskahtaa ruokarakeet Härkiksestä.

Lueskelin huvikseni tämän totaalisen inkoherentin kirjoituksen siitä miten koska lihankorvikkeet on prosessoituja, ne on moraalisesti väärin, koska Slavoj Žižek. Lukekaapa tekin.

juuhelikkäs

Jotenkin minä en ole antanut Rislakille oikeutta määritellä että mikä on vegeruoan vaatimukset. Yleisesti ottaen voidaan sanoa että vegeruoan vaatimus on se että se koostuu vegaanisista ainesosista. Esimerkiksi härkäpavusta. Ketä ihmettä kiinnostaa se onko ruoka “prosessoitua” ja mitä sillä prosessoinnilla nyt sitten edes tarkoitetaan?

Suvi Auvinen avasi tällaisia ajattelutapoja aiemmassa blogauksessaan siitä miten veganismi politisoituu ja siirtyy kohti eläinoikeusajattelua. Tässä taas mennään siihen suuntaan että kasvisruokavalion pitäisi olla jotenkin moraalisesti puhdasta, prosessoimatonta ja se on kaikkein tärkeintä. Tietty tässä unohtuu se kokonaan että vegaanit käytännön pakosta syövät aika paljonkin esimerkiksi kamaa joka tulee tölkeistä, koska pelkästään tuoreiden kasvisten syönti kävisi aika nopeasti sen verran kalliiksi ettei tottakaan.

mitävittua
Rislakki ei ymmärrä Žižekistä mitään, ilmeisesti.

Sitä ei varmaan tarvitse ihan kauheasti alleviivata että se on sinänsä jo melkomoisen merkityksellistä että syömme kasvisruokaa emmekä tue tehoeläintuotantoa. Se on fundamentaalinen muutos yhteiskunnan rakenteissa, koska eläintuotanto rasittaa ympäristöä aivan tolkuttoman paljon enemmän kuin kasvisten viljely. Rislakin lähtökohta tässä onkin pohjattoman elitistinen ja nimenomaan se mistä Žižek puhuu: ei ole valmis muuttamaan mitään paitsi sen osan mistä voi maksaa enemmän, koska on etuoikeutettu yksilö jolla on sekä rahaa että aikaa laittaa luomukasviksista koostuvaan ruokavalioon.

Veganismin perusidea on se että emme halua syödä eläintuotteita. That’s all there is. Mitään absurdeja puhtausajatuksia siihen ei pidä liittää.

Allekirjoittanut on vegaani aina kuin se on mahdollista, koska on köyhä. 

 

Olen vakavamies ja minulla on vahvoja tunteita nyhtökaurasta. Tai jotain.

Blokkilistat, blokkaus, miksi?

Julkaisin taas päivitetyn version blokkilistastani.

Olen muilta kuullut että se on herättänyt “Suomitwitterissä” kohua jossain piireissä. Itse en ole tästä kuullut koska olen blokannut suurinpiirtein 800 ihmistä Twitterissä, suurimman osan ihan syystä ja jotkut muuten vaan (esimerkiksi Soneran asiakaspalvelun tapa tulla aktiivisesti ihmisten mentioneihin ärsyttää, koska joskus haluaa vaan sanoa että palvelu on huono eikä puhua asiakaspalvelijan kanssa).

Anyway, minulla on tietynkaltainen metodi siihen että miten toimin. Jos joku postaa jotain törkeyksiä minulle (yleensä ne on jotain rasistista tavaraa tai sitten jotain “mee töihin”-tyyppistä halventamista) niin vilkaisen samalla vaivalla että millaisia seuraajia tällä tyypillä on, erityisesti jos niitä on vähän ja blokkaan ne jotka koen blokkaamisen arvoiseksi. Esimerkiksi äärioikeistolaisella Ylilaudalla on tapana että käyttäjät seuraavat toisiaan paljonkin, ja preventatiivinen blokkaaminen auttaa tähän.

Yleisesti ottaen kannattaa blokata kaikki joilla on joku Pepe-avatar tai vastaava. Alla referenssikuva. Pepe-avatarilla varustetut tilit on melkein poikkeuksetta äärioikeistolaisia rasisteja.

pepe.jpg

Sitten siihen että miksi teen näin: kuten Twitter-käyttäjä Kukka Häst on todennut, nämä twitterhäiriköt etsivät toistensa kautta tilejä joita häiriköidä. Blokkaamalla kaikki tietyn profiilin tilit suojelee myös omia seuraajiaan.

Tietty tämä vaatii aina vähän tietopohjaa siitä että tietää kenet blokkaa suorilta ja kenet ei. Todennäköisesti minunkin blokkilistassani on jonkin verran tyyppejä joita ei olisi ehkä pitänyt blokata, mutta mieluummin turvallinen kuin varovainen blokkaamisen suhteen.

Englanninkielisessä twitterissä on jo useampi toimiva blokkaamisautomaatiotoiminto, joita jotkut käyttäjät kuratoi. Koska suomenkielistä vastinetta tälle ei ole, olen alkanut itse julkaista omaa blokkilistaani ihan vaan siksi että saisimme marginalisoitua häiriköt, antifeministit, äärioikeistolaiset ja rasistit.

Blokkilistat, blokkaus, miksi?

Black metal, natsit ja papparock

saatana-ankat.jpg

(kuva lainattu Punk In Finlandilta)

Naureskelin aamulla tätä FB-statusta taannoisesta Turku Saatanalle -klubin ongelmasta, eli oli taas buukattu natsibändejä ja sitten pöyristyttiin kun keikkapaikka kielsi natsibändien esiintymisen.

Ensimmäiseksi todettakoon että natsibändien ei pitäisi päästä esiintymään minnekään, koska natseja ei pitäisi päästä mihinkään. Suurin osa niistä on myös musiikkinsa puolesta ihan kelvottomia eikä ne vedä juuri yleisöäkään joten sen ei pitäisi olla ongelma.

Mutta no, metalliväen perustelut siihen miksi natsibläkkistä pitäisi olla, pyörii monesti sen ympärillä että no black metal on kapinallista ja saatanallista musaa. Vastaus tähän on että no lol ei tosiaan ole.

Riippuen vähän siitä että mistä halutaan katsoa black metalin alkaneen niin se on noin 30+ vuotta vanha genre, mutta nykyinen bläkkisskene juontaa juurensa lähinnä ysärille tai niille main. Ne jotka silloin kuunteli black metalia (mukaanlukien allekirjoittanut, silloin kun en kuunnellut Leonard Cohenia tai punkia) on nyt kaikki lähemmäs neljääkymppiä. Jotenkin metalliskenessä on missattu se että se mikä joskus aikoinaan oli shokeeraavaa, niin ei enää ole. Black metal herramme vuonna 2017 on aika lailla samaa kuin joku Rolling Stones 1990-luvulla, eli papparockia. Ei kukaan jaksa enää (joidenkin lahkolaispiirien ulkopuolella) kauhistella sitä että joku laulaa saatanasta rumalla äänellä. Itse sentään tunnen ainakin pari kolme toimistotyötä tekevää ystävää jotka kuuntelee bläkkistä työpaikallaan ihan noin vaan. Siinä teille sitten saatanallisuutta ja kapinaa kun joku kuuntelee Emperoria Excelin ääressä.

Sitten tietty vedotaan siihen että uskonnonvastaisuus on jotenkin kapinallista. Yhäkin, nyt on vuosi 2017. Uskonnonvastaisuus on lähinnä tunkkaista ja internet-ateistit rasittavia vitsejä.

Black metal on marginaalista, kyllä, mutta lähinnä siksi että se ei musiikillisesti kiinnosta kovinkaan montaa ihmistä. Ei siksi että sen sanoma olisi jotenkin kauhean haastava. Voisi sitä soittaa radiossakin mutta juuri ketään ei kiinnostaisi, positiivisessa tai negatiivisessa mielessä.

Ja Varg Vikernes on natsi ja internetmeemi. Todellista kapinaa.

 

Black metal, natsit ja papparock

Vieraskynä: Discopallo nilkassa

Kaksi blogausta päivässä: onko Diskurssi mennyt liian pitkälle! Tämän näkemyksen lauantaisesta UMK-lähetyksestä teille tarjoaa toveri S. Rajaniemi:

Terveisiä iloisesta Euroviisukuplasta! Ravistellessani glitteriä hiuksistani ravistin ulos myös muutaman ajatuksen lauantai-illan UMK-lähetyksestä. Tänä vuonna Suomen viisuedustaja valittiin ilman karsintakilpailuja yhdessä suorassa televisiolähetyksessä. Edustaja on valittu perinteistä karsintakilpailua seuranneella Uuden musiikin kilpailulla vuodesta 2012 lähtien. Ruotsin Melodifestivalia henkivässä show’ssa esille nousevat paitsi edustuspaikkaa tavoittelevat kilpailijat, myös juontajien räväkkä show. Tänä vuonna tarjoiltiin kuitenkin melkoinen rimanalitus.

Eurovision laulukilpailu on muuttanut muotoaan konservatiivisesta laulukilpailusta ulkomusiikillisia seikkoja korostavaksi karnevaaliksi. Viime vuosikymmeninä myös homokulttuuri on muotoutunut merkittäväksi osaksi värikästä juhlaa. Avoimuuden ja yhdenvertaisuuden korostuksen lomassa elää kuitenkin vahvoja vähemmistöstereotypioita, jotka konkretisoituvat välillä voimakkaan ulossulkevaksi.

Stereotypiakuoppaan astui myös tämän vuoden UMK-lähetys. Erityisesti greenroom-juontaja Niina Lahtisen rooli jossain koomikon, näyttelijän ja juontajan välimaastossa poukkoilevana hahmona jätti jälkeensä kysymyksiä; oliko tarkoitus keventää tunnelmaa vai yksinomaan laukoa seksistisiä vitsejä? Homokaveri-vitsailu hetero-oletuksineen ei todellakaan kuulu yhdenvertaisuuden ajatukseen. Oletus jossa ”meillä kaikilla” on stereotyyppisiä homokavereita (kaikki homothan tykkää viisuista, eikös juu?) mutta ”me” emme ole niitä homoja, on ulossulkevaa ja kuuluu menneisyyteen. Vielä absurdimmaksi lähetys muodostui, kun seuraavassa juonnossa korostettiin Euroviisujen ja UMK:n suvaitsevaisuutta ja avoimuutta. Jos samalla kuorrutetaan koko lähetys räikeällä seksismillä, ei lopputulos edistä suvaitsevaisuutta ja avoimuutta vaan luo entistä vahvempia stereotypioita. Spiikkien sanamuotojen lisäksi huomiota kannattaisi kiinnittää vitsien mukana välittyviin mielikuviin ja arvoihin.

Greenroom-juontajan rooliin kuuluu itse show’n juontoa rennompi jutustelu sekä pieni flirtti kilpailijoiden kanssa. Kotikatsomoon välittyi kuitenkin liioiteltua roolipelleilyä sekä suoranaista seksuaalista ahdistelua. Ahdistelun normalisointi huumorin varjollakaan ei ole hyväksyttävää. Viittaukset kilpailijoiden oletettuun heteroseksuaalisuuteen, saati jatkuva lääppiminen ei ole ok, ei edes Euroviisuissa. Vaikka juontaja onkin koomikko ja rooliin kuuluu liioittelu, syliin tunkeminen ja esineellistävä vitsailu on huumoria artistien kustannuksella. Jokainen kilpailija lähtökohtaisesti osallistuu kilpailuun tuodakseen esille musiikkiaan ja itseään artistina. Jos artistien haastattelut typistyvät ulkonäkökommentteihin ja lääppimiseen, on lopputulos lähinnä artisteja halventava. Television katselijalle välittyi myötähäpeää herättävä kuva hämmentyneinä kiemurtelevista kilpailijoista ja juontajasta kertomassa anaaliseksivitsejä.

UMK on erinomainen tilaisuus rakentaa yhdenvertaisuutta positiivisella tavalla. Yle voisi edistää tasa-arvoa vaikkapa antamalla vähemmistöille äänen eikä vaivaannuttavaa koomikkoa katsojaa aliarvioivine spiikkeineen.

Vieraskynä: Discopallo nilkassa