Täällä ei ole ulospääsyä

no-exit-les-cunliffe.jpg

Viimeisin köyhyyskirjoitukseni sai taas osakseen näitä “rahaa voi säästää keittämällä viikoksi vaikka soppaa”-kommenteja. Olisi mukava jos ihmiset joskus lukisivat niitä tekstejä ennen tätä kommentointia. Olen ennenkin sivunnut sitä miten köyhyys tarkoittaa totaalista toimijuuden puutetta omassa elämässään. Ei ole todellisia päätöksiä tehtäväksi eikä valtaa yli oman elämän. Voit tehdä asioita, mutta sinulla ei ole valtaa yli sen onnistutko vai etkö.

Se että keittää samaa soppaa viikkokaupalla säästääkseen rahaa tai se että hankkiutuu turhanpäiväiseen työtoimintaan mistä jää muutama ylimääräinen euro käteen ei ratkaise sitä ydinongelmaa: ihminen pysyy silti köyhänä. Täällä ei ole ulospääsyä.

Hyväntahtoiset aina on toivoa –tyyppiset kommentit tuntuu lähinnä avoimen pilkallisilta silloin kun tietää ettei toivoa oikeasti ole. Ei ole töitä, ja opiskelemaankaan ei voi enää mennä koska ei ole varaa. Täällä ei ole ulospääsyä.

Ihmisarvo ei oikeasti perustu siihen mitä ihminen omistaa. Tyhjempiä sanoja ei ole koskaan lausuttukaan. Olen kirjoittanut siitä miten köyhyys eristää ihmisen. Useasti ei ole varaa tavata ketään. Jos joku sattuu muuttamaan toiselle paikkakunnalle, sitä ei tule näkemään koska ei ole varaa matkata sinne.

Kehtaatko koskaan kutsua ketään kotiisi, jos joudut jakamaan asuntosi muiden ihmisten kanssa ja koko elämäsi on tungettu pieneen nuhjuiseen kymmenen neliön huoneeseen? Kaikki mitä omistat on rumaa koska sinulla ei ole varaa mihinkään muuhun. Mutta minkäs teet, jos joku sattuu näkemään miten asut, joudut pyytelemään anteeksi sitä miten rumaa kaikki on.

Mietit jonkun käydessä kylässä, että onko sinulla varaa ostaa lisää kahvia, jos kyläilijä haluaa juoda kahvisi. Joudut kieltäytymään baariinlähtemisestä koska sinulla ei ole edes varaa bussilippuun. Jäät yksin siihen huoneeseen ja tajuat että elämäsi on oikeasti tässä eikä se ole muuttumassa paremmaksi. Joka ainoa ajanhetki niin kauan kuin tulet olemaan elossa, joudut miettimään sitä että koska rahasi tällä kertaa loppuvat.

Missä on se suuri henkistyminen jota vailla minä ilmeisesti olen, koska olen niin rahvaanomainen että minusta materiaalinen hyvinvointi on olennainen osa ihmisen onnellisuutta? Ehkä se onkin vain valehtelua hyvin toimeentulevilta köyhemmille? Tämä on se mitä kysyn uudestaan ja uudestaan, ja silti ihmiset tarjoaa jatkuvasti ratkaisuksi sitä henkistymistä.

Esimerkkinä tähän lopuksi. Sain kivan summan ylimääräistä rahaa ja ehdin ostaa muutaman kirjan. Sitten tililtä lähti lainan lyhennykset ja summa summarum: minulla ei ollut taaskaan yhtään ylimääräistä rahaa jonka olisin voinut käyttää yhtään mihinkään. Oliko se hyvä asia että rahaa tuli ylipäätään? Oli. Mutta silti se tuntuu taas siltä että oikeasti mitään ei tapahtunutkaan. Pienien vastoinkäymisten virta vie pienetkin ilot mukanaan. Kun tietää että kaikki tämä on tässä, ja ei ole valtaa vaikuttaa siihen miten oma elämä menee, ei ole syytä iloita mistään.

Eh bien, continuons.

Täällä ei ole ulospääsyä

Paskaduunit ja miksi kannattaisi olla sulatolla töissä eikä ravintola Juuressa

Tänään on taas koettu syytä antaa jollekin ravintoloitsijalle palstatilaa koska termi “paskaduunit” loukkaa ravintoloitsijaa. Sillähän ei tunnu olevan väliä että ravintoloitsija ei termiä tunne ja käyttää sitä päin mäntyä.

paskaduunit.PNG

Björs jotenkin kuvittelee että tiskarin hommaa pidetään paskahomman koska se on raskasta ja paskaista. Mutta niin on terässulattohommatkin, ja niitä ei sanota paskaduuneiksi. Miksi?

Koska terässulatolla tyypit saa kunnollista palkkaa ja kiinteät työajat. 

Ravintola-alalla suurelle osalle tarjotaan työt vuokrafirmojen kautta, nollasopimuksilla ja hyvin vaihtelevilla työajoilla. Lisäksi palkat on matalat työn raskauteen nähden. Paskatyön kriteeri onkin että se on työ, joka ei tuo ihmiselle elämään vakautta, turvallisutta tai rahaa. Tuossa City-lehden artikkelissa sanotaankin olennainen:  ravintoloitsijat, miksi ylipäätään pyöritätte paikkojanne, jos niissä ei pystytä maksamaan kohtuullista palkkaa?

Jos ravintola-alalle ei saada väkeä, niinkuin tilanne on, se johtuu siitä että työnantajat eivät maksa tarpeeksi tai tarjoa työtä tarpeeksi hyvillä ehdoilla. Se on niinkuin se miten vapaa markkina-talous toimii. Ei se voi nyt niin mennä että ravintoloitsijoiden urat on jotain harrastusprojekteja, joita muiden ihmisten pitäisi tukea. Laittakaa bisnekset kuntoon tai kaatukaa.

Ja lässyttäkää lehdille vähemmän siitä että arvostatte tiskarianne. Jos arvostatte sitä niin paljon, niin miksette maksa jokaiselle työntekijälle yhtä suurta palkkaa?

Paskaduunit ja miksi kannattaisi olla sulatolla töissä eikä ravintola Juuressa

Miltä köyhyys maistuu?

Tämäkin viikko alkoi sillä millä tavallisesti: “kiitos hakemuksesta mutta ei kiitos”-sähköpostilla työpaikasta mitä hain. As usual. En muuten jaksa tällä kertaa panostaa erityisemmin joten tästä tulee ehkä enemmän tajunnanvirtaista tekstiä kuin yleensä. Ja toistan vanhoja teemoja joten skipatkaa vapaasti, jos skippauttaa.

Rahat loppu, taas kerran

On kuun viimeinen päivä ja rahat on toki loppu niinkuin yleensä. Ellette ole koskaan kokeneet sitä iloa kun kuun lopussa huomaakin poikkeuksellisesti että on rahaa ruokaan, suosittelen miettimään asiaa.

Rahat on oikeastaan olleet loppu nyt noin viikon. Ei ehdottoman loppu aiemmin, se tuli vastaan vasta tänään. On ollut rahaa ostaa jonkinlaista ruokaa: ei mitään hyvää ruokaa mutta jotain ruokaa joka välttää ja jota jaksaa valmistaa. Tulisi toki halvemmaksi jos jaksaisi aina valmistaa jotain, mutta yllättäen aliravittuna ja köyhänä jaksaminen on välillä hieman vaikeaa, koska tulee venytettyä aikaa syömisen välissä mahdollisimman pitkään.

Mutta nyt rahat on ehdottoman loppu. Siitä seuraa sellainen ongelmakohta mitä hyvä lukija, olettaen että hyvällä lukijalla on jonkinlaiset tulot, voi miettiä. Pitäisi tänään käydä ystävän luona auttamassa yhdessä jutussa mutta no. En oikein jaksaisi, koska en ole syönyt mitään ja ruokaa kotona on ehkä kaksi kananmunaa ja noin kolme palaa leipää. Mikä on oikeastaan aika hyvä tilanne koska joskus olen ollut ilman tuloja puoli vuotta eikä ruokaa ollut silloin ollenkaan.

Koska sinä olet viimeksi perunut sovittuja menoja siksi että on nälkä jolle et voi tehdä mitään? Koska olet viimeksi miettinyt että sinulla on juuri tarpeeksi syötävää, että jaksat istua kotona mutta et tehdä mitään muuta? Kertoisitko jollekulle ystävällesi että tämä on se oikea syy miksi perut menot?

Silloin kun tämäntyyppisiä juttuja kertomalla saa ihmisistä reaktioita irti, yleensä joku kysyy että etkö voisi pyytää joltakulta ruokarahaa tai vastaavaa. Se on toki ihan inhimillinen reaktio sinänsä, mutta paljastaa kysyjästä jotain. Kysyjä ei ymmärrä köyhyyden luonnetta lainkaan.

Ei ole kyse siitä ettenkö tänään, 31.7.2017 voisi jostain löytää ihmistä joka heittäisi kympin tai kaksikymppiä. On ennen kaikkea kyse siitä että aina ei jaksa pyytää ihmisiltä tilapäistä apua kun tietää että oma tilanne ei todellakaan ole tilapäinen. Minä kyllä todellakin arvostan ihmisiä jotka auttaa kun on vaikeaa, mutta en näe enää syytä pyytää apua jotta saisi hetken helpotuksen. Edessä on joka tapauksessa aina seuraava kuukausi ja seuraava vuosi, jonka aikana pitää miettiä miten ruokkii itsensä, miten vaatettaa itsensä ja miten välttää asunnottomuuden. Mitään pidemmän aikavälin taloudellista apua ei mistään voi saada. Ei ystäväpiirissäni ole niin rikkaita ihmisiä, tai sellaisia jolla olisi vaikutusvaltaa hoitaa jostain työpaikka.

Hyväosaiset hyvät ihmiset

Miksi ihmiset puhuu näistä asioista niin vähän? Minäpä tiedän. Siksi että näistä puhumalla tavalla joka ei sovellu keskiluokkaisen journalismin luomaan köyhyysnarratiiviin, saa kohdata todella paljon vihamielisyyttä. Tein meemikuvan havainnollistaakseni tämän.

1tc9qu.jpg

 

Luonnollisesti, tämä on sellainen asia jota melko harva kehtaa sanoa omalla nimellään suoraan, mutta sitäkin tapahtuu aina vähän väliä. Anonyymit kehtaa usein sanoa sen suoraan. Motivaationahan toimii yleensä se, että alaluokkien pitäisi olla kohteliaita ja tyytyä asemaansa, ja sen ajatuksen rikkominen on sanoinkuvaamaton rikos vallitsevaa järjestelmää kohtaan. Varmaan yleisin asia jonka saan muodossa tai toisessa kuulla että en edes ansaitsisi työpaikkaa.

Se Mr Lotharin näköinen kansanedustaja pilkkasi minua koska poltan tupakkaa (toki olin silloin jo lopettanut mutta mitäpä väliä). Ah-a, käytät rahaa johonkin turhaan joten et voi olla oikeasti köyhä! Asia vilpitön, hyvätuloiset ihmisethän käyttävät aina rahansa pelkästään fiksusti ja siksihän he ovat hyvätuloisia. Tai sitten ei.

Köyhän pitäisi olla nöyrä ja täydellinen jotta sopisi keskiluokkaiseen köyhyysnarratiiviin. Jos ei elä täydellistä Niksipirkkaelämää jossa säästää kaikesta, ei käytä rahaa mihinkään turhanpäiväiseen ja keskittyy vain ja ainoastaan työnsaantiin, on huono köyhä joka ansaitsee asemansa. Ja silloin hyväosaisella on oikeus kohdella tätä huonosti koska hänellähän ei ole oikeutta olla olemassa lainkaan. Joku pari viikkoa sitten joku hönö jota en edes tunne kirjoitti Facebookiin pitkän avautumisen siitä miten minä olen hirveä ihminen joka haluaa määritellä köyhyyden kaikkien puolesta. Minä en oikeasti usko sanovani mitään erityisen vallankumouksellista köyhyydestä mutta sanon jotain pohjaten omaan kokemukseeni.

Mitä jos oletkin realisti?

Tässä viime päivien aikana olen taas tehnyt nipun työhakemuksia ties minne, ja tiedän ettei niistä mitään tule, koska ei ole koulutusta ja työnhakijoita joilla on pätevyyttä johonkin on jokaiseen tehtävään niin paljon. Jokainen työhakemus antaa noin kaksikymmentä minuuttia aikaa unelmoida siitä että miten elämä muuttuisi jos yhtäkkiä olisikin riittävät tulot, mutta samanaikaisesti jokainen kiitos-mutta-ei-sinua-tarvita -tyylinen sähköposti luo noin päivän verran kestävän pettymyksen tunteen.

Tavallaan siksi se tuntuukin hassulta kun puhutaan siitä että lisääntyvä työttömien valvonta aiheuttaa turhien työhakemuksien tekemistä. Sitähän me kaikki teemme, koska hyvin merkittävä osa meistä ei tule koskaan pääsemään töihin. Ei tässä kerta kaikkiaan ole mitään järkeä.

Tietenkin individualismi on hieno tapa saada ihmisiä sumutetuksi. Jos kokee itsensä erityiseksi yksilöksi niiden 350 000:n työnhakijan joukosta, voi sivuuttaa sen että avoimia työpaikkoja on alle 20 000. Siinä on kuulkaa aika monta kymmentä tuhatta ihmistä joita tämä yhteiskunta ei tarvitse yhtään mihinkään. Silti meille kerrotaan että me olemme tärkeitä yksilöitä. Emmekä ole. Yksikään päättäjä tai elinkeinoelämän johtaja ei pidä köyhiä tai työttömiä yhtään minään.

Voi olla että joskus oli helpompi sivuuttaa se miten tarpeetonta ja merkityksetöntä köyhän elämä on, mutta sosiaalinen media tekee siitä olennaisesti vaikeampaa. Kun voi lukea tuttujen kuulumiset lomamatkoista, uusista asunnoista, perheen perustamisista ja sunnuntaibrunsseista, alkaa sisäistää sen miten sitä on todellakin ulkona siitä mikä on tässä yhteiskunnassa tavoiteltavaa. Sattuuko se että tietää ettei koskaan tule kokemaan niitä asioita, mitä melkein kaikki tuntemani ihmiset ovat päässeet kokemaan? Todellakin.

Mutta niin se menee eikä siihen ole mitään muutosta tulossa.

Sen sijaan jatkan mekaanisesti toistamista: haen töitä, yritän kaikkea mahdollista, revin itsestäni irti jokaisen tempun että voisi päästä ulos köyhyydestä vaikka täysin tiedän sen ettei mikään näistä keinosta tule toimimaan.

Mutta niinkuin Sartren Suljetut ovet päättyy: “Eh bien, continuons

 

Miltä köyhyys maistuu?

Kerta kiellon päälle köyhyydestä

palkkatuki
vohoi

Teen mielelläni (tai no en koska mitään hyvää mieltä ei tästä koskaan saa) katsauksia siihen että miten asiat edistyy noin niinkuin köyhyyshommien ja muun suhteen. Tajusin että olen nyt puhunut sen kolme vuotta köyhyydestä, jonka aikana olen onnistunut työllistymään noin puoleksi vuodeksi ja sopimuksen loppuminen johti vielä suurempaan taloudelliseen ahdinkoon kuin missä olin aiemmin. Nyt olen taas hakenut yli vuoden töitä ja päässyt yhteen haastatteluun jossa minua ei valittu töihin.

Minä, mediavaikuttaja

Joku pösilövasemmistolainen päätti tuossa viime viikon puolella suuttua minulle siitä että minä monopolisoin köyhyyden kokemuksen tai jotain (laittaisin linkin tähän mutta oikeasti unohdin jo että kuka oli kyseessä). Olen ilmeisesti todella tärkeä mielipidevaikuttaja koska pystyn yksin hallitsemaan koko maan julkista keskustelua köyhyydestä antamatta muille tilaa puhua omista kokemuksistaan. Tulee hyvä mieli siitä että voin käyttää tällaista valtaa.

Poliitikoista

Tuntuu siltä että olen sanonut tämän aika monta kertaa jo, mutta tästä köyhyydestä puhumisesta ei ole mitään hyötyä kenellekään. Joku voisi kertoa sen Maria Ohisalolle, joka on puhunut aiheesta Suomiareenassa juuri tänään, koska yksikään menestyvä ihminen ei ole kiinnostunut köyhien asemasta mitenkään. Jostain kumman syystä liberaalit ja vasemmistolaiset suomalaispoliitikot kuvittelevat että kunhan köyhien asioista puhutaan niin tilanteet paranee. Ei parane, koska teillä ei ole koskaan mitään muuta tarjota kuin sitä puhetta. Se on poliitikoille ihan fine että miljoona suomalaista elää köyhänä. Ei minulla ole mitään syytä luottaa teihin tai kuunnella teitä.

“Mutta minäkin olen ollut köyhä”

Suurinpiirtein näin totesi minulle Jari Parantainen, joka on tällä hetkellä kovapalkkainen markkinointikonsultti tai jotain siihen suuntaan. Summaisin sellaiset kommentit näin: ratkaiseva sana on se ollut. 

Moni jaksaa elää pienituloisena tai jopa köyhänä jonkin aikaa vaikka opiskelijana tai työuransa alussa. Sitten kun se tilanne on jatkunut käytännössä koko aikuisiän, jossain kohtaa tajuaa sen väistämättömän totuuden ettei se lopu koskaan. Ei ole yhtään mitään sellaista mitä minä voisin tehdä päästäkseni pois köyhyydestä. Kyllä kyllä, voin hakea töitä ja teoriassa opiskellakin (tosin siihen minulla ei ole taloudellista mahdollisuutta) mutta mikään näistä ei takaa poispääsyä. Ainoa asia joka on aina varma on se että jossain kohtaa kuuta loppuu aina rahat ja sitten pitää miettiä että millä sen kuun viimeisen viikon syö.

Epätoivo ja medikalisaatio 

On kovin ilmiselvää ettei tässä elämässä tällä tavalla mitään mieltä ole, koska oikeastaan mitään ei voi tehdä. Olen 35-vuotias ja tiedän etten koskaan tule omistamaan asuntoa tai autoa, perustamaan perhettä tai lähtemään lomalle ulkomaille. Sen sijaan joka kuukausi jossain kohtaa loppuu rahat ja istun viikon tai puolitoista neljän seinän sisällä miettien että miten saisi jostain ruokaa.

Ja tietty joku sanoo että no, voisit elää alkukuun vähemmillä rahoilla. Varmaan voisinkin. Voisin olla ostamatta kirjaa tai uutta paitaa. Voisin joka päivä syödä kotona sen sijaan että pari kertaa kuussa syön jossain muualla kuin kotona. Kaikkea mahdollista voisi kyllä tehdä. Sen sijaan en oikeastaan näkisi tässäkään mitään järkeä koska nauttisin elämästäni vielä vähemmän kuin mitä nyt, ja omien laskujeni mukaan minulla on suurinpiirtein kaksi tai kolme päivää per kuukausi jolloin millään tasolla nautin oikeasti olemassaolostani.

Joka kerta kun joku kertoo että saattaisi tietää työpaikasta tai kehottaa hakemaan johonkin, herää sellainen kuluttava ja syövyttävä toivo että elämä voisi muuttua, mutta ei se muutu, koska joka kerta kun olen näitä viimeisen 10 vuoden aikana yrittänyt, tulokset on olleet olemattomia. Siltikään ei saa sanoa että haluaa pois täältä koska tässä elämässä ei kerta kaikkiaan ole yhtään mitään järkeä eikä tästä saa mitään iloa.

Silloin ihmiset sanoo että ehkä sun pitäisi käydä terapiassa tai miettiä jotain lääkitystä. En minä oikein usko että se että syvästi vituttaa köyhyys ja työttömyys ole mikään mielenterveysongelma, se on materiaalinen asia. Ei sellaista lääkettä ole jonka ottamalla muuttuu vähemmän köyhäksi.

Olisi varsin kohtuullista olla medikalisoimatta ihmisten taloudellista tilannetta ja siitä seuraavia tunnelmia. Tietenkin medikalisoimalla voidaan välttyä arvostelematta taloudellista epätasa-arvoa koska se herättäisi kaiken maailman kysymyksiä, kuten esimerkiksi että miksi ihmeessä pitää maksaa useita tuhansia euroja ihmiselle joka tekee tarpeettomia kännykkäpelejä.

Loppukaneetti

Eihän tämänkään kirjoittamisesta mitään hyötyä ole. Kirjoitin silti koska toistan tiettyjä kuvioita siinä toivossa että asiat, jotka eivät muutu koskaan, muuttuisivat. Kirjoitan ja haen töitä ja jatkan elämistä vaikka mitään tulosta ei tule.

Kerta kiellon päälle köyhyydestä

Tarkoitusta ei ole, eikä ansaintamallia

Mietin taas vaihteeksi että josko sitä lopettaisi bloggaamisen, koska tämä ei johda juuri mihinkään. Paitsi siihen että ajoittain WordPress saa vähän mainostuloja.

Voxissa oli talvella hyvä artikkeli siitä millaista elämä autoritäärisessa valtiossa on. Samahan on hyvin pitkälti sovellettavissa elämään Suomessa: olen elämäni aikana nähnyt aika monet vaalit ja saanut aika monissa äänestää, mutta kertaakaan elämäni aikana yhteiskunta ei ole muuttunut lainkaan paremmaksi. Koko aikuiselämäni ajan yhteiskunta on muuttunut aina vain huonommaksi ja huonommaksi.

Voin kirjoittaa sata hyvää ja tuhat keskinkertaista tekstiä siitä miten rasistit ajattelee tai miten irrallaan arkitodellisuudesta päättäjät on, mutta ne eivät koskaan tule vaikuttamaan yhtään mihinkään. Rasistit jatkavat maahanmuuttajien vainoamista, Kelan Elli Aaltonen ei koskaan saa rangaistusta siitä että sotki satojen tuhansien ihmisten toimeentulon, Juha Sipilä on yhä pääministeri vaikka on epäpätevä siihen.

Minä voin, ja sata muuta ihmistä voi kirjoittaa siitä miten median lammasmainen määkyminen tolkun ihmisistä ja kahdesta ääripäästä on typerää, mutta se tulee aina vaan jatkumaan, koska medialla ei ole mitään syytä korjata toimintatapojaan.

Pahintahan tässä on se että tästä turhasta työstä ei saa edes rahaa, toisin kuin toimittajat saa. Ja koska köyhänä olen marginalisoidussa asemassa, minun on turha edes olettaa että minulle maksettaisiin koskaan mistään työstä mitä teen. Kuten Anna Kontula sanoi, demokraattisessa yhteiskunnassa ei voi aina odottaa palkkiota julkiseen elämään osallistumisesta. Sanoi sen toki itse nauttien kansanedustajan palkkiosta ja eduista.

Minua on muistaakseni joskus pyydetty jonnekin puhumaan köyhyydestä ja sitten on mäylitty päälle siitä että mitään palkkiota ei kyllä sitten saa kun ei ole varaa sellaisia maksaa.

Olisipa ansaintamalli.

Tarkoitusta ei ole, eikä ansaintamallia

Olen vakavamies ja minulla on vahvoja tunteita nyhtökaurasta. Tai jotain.

mifu.jpg
Häpeällistä että tyypillä narskahtaa ruokarakeet Härkiksestä.

Lueskelin huvikseni tämän totaalisen inkoherentin kirjoituksen siitä miten koska lihankorvikkeet on prosessoituja, ne on moraalisesti väärin, koska Slavoj Žižek. Lukekaapa tekin.

juuhelikkäs

Jotenkin minä en ole antanut Rislakille oikeutta määritellä että mikä on vegeruoan vaatimukset. Yleisesti ottaen voidaan sanoa että vegeruoan vaatimus on se että se koostuu vegaanisista ainesosista. Esimerkiksi härkäpavusta. Ketä ihmettä kiinnostaa se onko ruoka “prosessoitua” ja mitä sillä prosessoinnilla nyt sitten edes tarkoitetaan?

Suvi Auvinen avasi tällaisia ajattelutapoja aiemmassa blogauksessaan siitä miten veganismi politisoituu ja siirtyy kohti eläinoikeusajattelua. Tässä taas mennään siihen suuntaan että kasvisruokavalion pitäisi olla jotenkin moraalisesti puhdasta, prosessoimatonta ja se on kaikkein tärkeintä. Tietty tässä unohtuu se kokonaan että vegaanit käytännön pakosta syövät aika paljonkin esimerkiksi kamaa joka tulee tölkeistä, koska pelkästään tuoreiden kasvisten syönti kävisi aika nopeasti sen verran kalliiksi ettei tottakaan.

mitävittua
Rislakki ei ymmärrä Žižekistä mitään, ilmeisesti.

Sitä ei varmaan tarvitse ihan kauheasti alleviivata että se on sinänsä jo melkomoisen merkityksellistä että syömme kasvisruokaa emmekä tue tehoeläintuotantoa. Se on fundamentaalinen muutos yhteiskunnan rakenteissa, koska eläintuotanto rasittaa ympäristöä aivan tolkuttoman paljon enemmän kuin kasvisten viljely. Rislakin lähtökohta tässä onkin pohjattoman elitistinen ja nimenomaan se mistä Žižek puhuu: ei ole valmis muuttamaan mitään paitsi sen osan mistä voi maksaa enemmän, koska on etuoikeutettu yksilö jolla on sekä rahaa että aikaa laittaa luomukasviksista koostuvaan ruokavalioon.

Veganismin perusidea on se että emme halua syödä eläintuotteita. That’s all there is. Mitään absurdeja puhtausajatuksia siihen ei pidä liittää.

Allekirjoittanut on vegaani aina kuin se on mahdollista, koska on köyhä. 

 

Olen vakavamies ja minulla on vahvoja tunteita nyhtökaurasta. Tai jotain.

Blokkilistat, blokkaus, miksi?

Julkaisin taas päivitetyn version blokkilistastani.

Olen muilta kuullut että se on herättänyt “Suomitwitterissä” kohua jossain piireissä. Itse en ole tästä kuullut koska olen blokannut suurinpiirtein 800 ihmistä Twitterissä, suurimman osan ihan syystä ja jotkut muuten vaan (esimerkiksi Soneran asiakaspalvelun tapa tulla aktiivisesti ihmisten mentioneihin ärsyttää, koska joskus haluaa vaan sanoa että palvelu on huono eikä puhua asiakaspalvelijan kanssa).

Anyway, minulla on tietynkaltainen metodi siihen että miten toimin. Jos joku postaa jotain törkeyksiä minulle (yleensä ne on jotain rasistista tavaraa tai sitten jotain “mee töihin”-tyyppistä halventamista) niin vilkaisen samalla vaivalla että millaisia seuraajia tällä tyypillä on, erityisesti jos niitä on vähän ja blokkaan ne jotka koen blokkaamisen arvoiseksi. Esimerkiksi äärioikeistolaisella Ylilaudalla on tapana että käyttäjät seuraavat toisiaan paljonkin, ja preventatiivinen blokkaaminen auttaa tähän.

Yleisesti ottaen kannattaa blokata kaikki joilla on joku Pepe-avatar tai vastaava. Alla referenssikuva. Pepe-avatarilla varustetut tilit on melkein poikkeuksetta äärioikeistolaisia rasisteja.

pepe.jpg

Sitten siihen että miksi teen näin: kuten Twitter-käyttäjä Kukka Häst on todennut, nämä twitterhäiriköt etsivät toistensa kautta tilejä joita häiriköidä. Blokkaamalla kaikki tietyn profiilin tilit suojelee myös omia seuraajiaan.

Tietty tämä vaatii aina vähän tietopohjaa siitä että tietää kenet blokkaa suorilta ja kenet ei. Todennäköisesti minunkin blokkilistassani on jonkin verran tyyppejä joita ei olisi ehkä pitänyt blokata, mutta mieluummin turvallinen kuin varovainen blokkaamisen suhteen.

Englanninkielisessä twitterissä on jo useampi toimiva blokkaamisautomaatiotoiminto, joita jotkut käyttäjät kuratoi. Koska suomenkielistä vastinetta tälle ei ole, olen alkanut itse julkaista omaa blokkilistaani ihan vaan siksi että saisimme marginalisoitua häiriköt, antifeministit, äärioikeistolaiset ja rasistit.

Blokkilistat, blokkaus, miksi?