Keltaliivit,medianarratiivit ja vähän Venäjääkin

Olen yleensä aina myöhässä, ja Ranskan gilets jaunes, eli keltaliivi-protestit saattavat jo olla hiipumaan päin kun Macron päätti perääntyä ja tehdä myönnytyksiä. Olen seuraillut tätä jonkin verran vailla sen suurempaa intoa, koska on muitakin hommia, mutta seuraaminen on ollut yllättävän hankalaa.

Syy siihen on se että suomalaisessa mediassa ei ole saatu aikaan oikein minkäänlaista analyysiä siitä mistä edes on kyse, lukuunottamatta mahdollisesti Yle Kioskia joka onnistui tiivistämään protestit edes jotenkuten, Instagramissa.

Hesari otti toki sen linjan että emme voi käsittää mistä on kyse, mielenosoittajat ovat lapsellisia ja ainoastaan eliittijournalisti voi ymmärtää sen että muutos mihinkään suuntaan on mahdotonta. Samaan aikaan Yle esittelee kokoelman kliseitä ja tiivistää Ranskan että no, se on vallankumouskansaa. Parempaa analyysiä saa muun muassa entiseltä Baywatch-tähdeltä Pamela Andersonilta.

Journalistisille instituutioille ja hierarkioille on perinteisesti ollut vaikea ymmärtää sellaista poliittista liikehdintää mikä ei asettaudu etabloituneisiin muotteihin. Keltaliiviliike on sellainen, koska sitä motivoi paitsi turhautuneisuus Macronin uusliberaaliin politiikkaan, myös turhautuneisuus siitä että ilmastonmuutokseen halutaan reagoida kulutusveroilla, jotka tuntuvat ainoastaan pienituloisten elämässä eivätkä vaikuta suurituloisten elämään lainkaan. Keltaliiviprotesti onkin vähintään osittain luokkapohjainen, maailmassa missä journalistit pitävät luokka-ajattelua vanhentuneena.

Media rakastui Macroniin täysin. Mutta osoittautuikin että Macronia ei rakasta juuri kukaan muu paitsi media ja rikkaat.

Siksi media ei oikein osaa raportoida siitä mistä edes on kyse, koska se ei kertakaikkiaan sovi liberaalioikeiston paradigmaan. Politiikka halutaan nähdä ainoastaan kapeana osa-alueena yhteiskunnasta, joka on vielä luonteeltaan sellainen että sitä harjoittaa vain poliittinen luokka ja sitä saa kommentoida ainoastaan eliittijournalisti. Kun politiikka menee sen kapean establishmentin kehyksen ulkopuolelle, niinkuin 1990-luvulla Suomessa työttömien protestiliikkeen puitteissa tai nyt Ranskassa, sekä poliitikot että journalistit eivät tiedä mistä on kyse.

Samasta syystä toistuu se mikä seurasi Yhdysvaltojen presidentinvaaleja: syyttäkäämme Venäjää tapahtuvasta, koska emme ymmärrä mistä on kyse. Ei pidä erehtyä siitä etteikö Venäjä olisi toiminut vaikuttaakseen tapahtumiin sekä silloin että nyt, mutta Venäjä ei selitä yksinään Trumpin valtaannousua eikä Ranskan mellakoita. Sen sijaan Venäjä mielellään antaa itsestään kuvan omnipotenttina manipulaattorina. Ja monet ovat sen verran höhliä, että näkemällä Venäjän kaiken takana tekevät Venäjän työt.

 

 

 

 

Advertisements
Keltaliivit,medianarratiivit ja vähän Venäjääkin

Vain marssimalla huomenna voit vastustaa natsimarssia

Varustelekan Valtteri Lindholm on kovin suivaantunut siitä, miten jotkut kehtaa huomenna marssia Helsingissä PVL:n natsimarssia ja äärioikeistolaista 612-marssia vastaan.

helsinki ilman natseja.jpeg

Jostain epämääräisen inkoherentista syystä Lindholm haluaa verrata tätä rokotevastaisuuteen, sen voinemme sivuttaa. Lindholm taas jatkaa toteamalla että uusnatsithan on aivan eri asia kuin vanhat natsit, mikä lähinnä osoittaa että Lindholm on osaamattomuuttaan ja tiedonpuutteen takia päätynyt uskomaan äärioikeistolaisia argumentteja siitä että eihän nykyään enää natseja ole koska NSDAP lakkasi olemasta toisen maailmansodan jälkeen.

 Tässä vaiheessa kannattaa herätä ymmärtämään, että vaikka vanhat kunnon natsit olivat poliittinen puolue, jotka pyrkivät valtaan ja ajoivat isoja muutoksia, uusnatsit eivät ole, eivätkä pyri.

Ongelmanahan tässä on se että PVL, joka itsekin myöntää olevansa kansallissosialistinen, yrittää perustaa puoluetta. Samalla tavalla Suomi Ensin -liikkeen äärioikeistolaiset ovat yrittäneet sitä. Suomen Sisun äärioikeistolaiset taas lähti mukaan Perussuomalaisiin ja osa heistä on päätynyt eduskuntaan asti, ja puolueenjohtaja Halla-aho on kuulunut vuosikaudet Suomen Sisuun.

Natsien ainut tarkoitus on herättää huomiota, suututtaa ja saada joku vastustamaan.

Näin sanoo Lindholm, mutta ei osaa kyllä löytää yhtään varsinaista todistetta väitteelleen. Seuraa epämääräistä lööperiä natsismin shokkiarvosta, mutta sitä ei voine pitää todisteena kuin yhden asian suhteen.

Monet liberaalit, jotka eivät osaa kuvitella että jollakulla olisi minkäänlainen muu ideologia kuin yleinen oikeistolainen liberaalius, näkevät natsit nimenomaan sen kautta että natsismi on heille shokeeraavaa ja loukkaavaa, joten luonnollisesti tämä kääntyy ylläolevaksi argumentiksi: natsismi on olemassa vain loukatakseen keskiluokkaisia liberaaleja arvoja. Asiahan ei ole niin: natsismi on ideologia, jolla on ideologisia tavoitteita, ja halu käyttää väkivaltaa tavoitteiden saavuttamiseen.

Oikeassa hän on siinä että natsismi tarjoaa selitysmallia ihmisille jotka ovat yhteiskuntaan pettyneet, ja että syrjäytymistä tulisi ehkäistä ja pitkässä juoksussa natsit päihitetään ehkä siten. Ongelma tässä on se että natsismi on ongelma tässä ja nyt: Suomessa on tehty viime vuosina aina kasvava määrä äärioikeistolaisella ideologialla motivoituja rikoksia. Tällainen “pitkässä juoksussa”-ajattelu heittää bussin alle maahanmuuttajat, rodullistetut, seksuaalivähemmistöt ja sukupuolivähemmistöt ja muut joita natsien tekemä väkivalta suoraan koskettaa. Sitä on vastustettava nyt, jos välittää kanssaihmisiensä turvallisuudesta.

Sen voi sivuuttaa ainoastaan silloin kun natsit eivät ole uhka itselle. Ja miksi olisivatkaan: ne natsit shoppailevat Lindholmin kaupasta armeijakuteensa.

Loppupäässä blogaustaan Lindholm toteaa vielä näin.

Helsinki ilman natseja -porukka on muuten yksi näistä vastakkainasettelua hakevista ääriyhteisöistä, joiden taustalla on syrjäytyneisyys ja kelpaamattomuuden tunne. Kulkueen nimestä huolimatta porukka ei yritä saada natseja pois – tarkoitus on tapella, ei ratkaista yhtään mitään. Jos siis oikeasti olet sitä mieltä, että natsit ovat huono juttu, älä missään nimessä lähde marssimaan niitä vastaan, sillä natsit ja natsien vastustajan tulevat itsenäisyyspäivänä Helsinkiin nimenomaan toisiaan varten, ja mitä isommin kumpikin saa vastustusta, sitä enemmän nämä ääriporukat houkuttelevat niitä, jotka hakevat aggressiosta ratkaisua omaan katkeruuteensa. Natseja vastaan marssiminen siis synnyttää uusia natseja.

idiot fucker.png

Citation needed, sanoisi Wikipedia. Helsinki ilman natseja tosiaan hakee vastakkainasettelua, mutta se ei ole väärin. Vastakkainasettelu tavallisten ihmisten ja natsien välillä ei ole mitenkään väärin.

Lindholm yrittää leimata natsien vastustajat syrjäytyneiksi, eli hänen retoriikassaan huonommiksi ihmisiksi, joilla ei ole oikeutta osallistua poliittiseen toimintaan, sillä he ovat vähempiarvoisia kuin hyvin toimeentuleva yrittäjä, kuin hän itse. Mikä nyt tavallaan tekee niistä vetoomuksista ehkäistä syrjäytymistä mielenkiintoista, ja ennen kaikkea tekopyhiä.

Ja kun katsotaan natsismin historiaa: natsismi ei noussut valtaan sillä että tappeli kaduilla ketään vastaan. Natsismi nousi valtaan koska muut oikeistolaiset katsoivat natsit salonkikelpoisiksi ja hallituskelpoisiksi.

Viime vuonna kun itse marssin siellä, minä, työtön, minulla oli ystäviä mukana: ammatti-ihmisiä joilla on pitkät työurat eri aloilla, perheellisiä ihmisiä, joista osa on erittäinkin hyvin toimeentulevia. Emmekä me olleet siellä toteuttamassa aggressioita: viime vuonna vastamielenosoittajat eivät syyllistyneet lainkaan väkivaltaan, kuten vuonna ennen sitä. Meidän marssimme oli rauhanomainen, ehkä jopa liiankin.

Se siitä, Lindholm on täynnä paskaa, ja huomenna marssitaan natseja vastaan, ja ensi vuonna, ja joka vuosi kunnes natsit eivät enää marssi.

Vain marssimalla huomenna voit vastustaa natsimarssia

Antifasismista, kynnyksistä ja mitä pitäisi tehdä

Tuossa eilen Twitterissä oli jonkin verran keskustelua siitä, miten nyt tällä hetkellä pitäisi toimia fasismia vastaan. Asiasta on jonkin verran näkemyseroja, mutta suoraan toimintaan kehotuksiin on jonkin verran myös vastattu sillä sinänsä validilla pointilla, että kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia toimia, on syynä sitten fyysiset rajoitteet tai muut syyt.

Pointti on sinänsä validi, mutta myös väärä. Lähestulkoon kaikki voivat tehdä jotain. Se on myös totta, että jos jostain syystä olet erityisen haavoittuvainen fasistien kostotoimenpiteille, kynnys tehdä asioita on korkeampi. Suora toiminta ja siihen osallistuminen kuitenkin altistaa ihmisen esimerkiksi väkivallan uhalle ja fasisteja suojelevien poliisien voimankäytölle ja muille seurauksille.

Kuitenkin: pitäisi muistaa se että osittain toiminnan rajoitteet johtuu organisaation puutteesta ja strategioiden puutteesta. Informaalit verkostot ovat hyviä siinä, ettei esimerkiksi poliisi pysty soluttamaan niitä (eikä poliisi ymmärrä niitä, minkä jokainen kuulusteluissa koskaan ollut aktivisti saa itselleen selväksi) mutta niiden rajoite on se, että toimintaan on vaikea osallistua, ellei sitten tiedä tarkalleen että keneltä kysyä mitä pitää tehdä. Erityisesti jos et ole osallistumassa suoraan toimintaan henkilökohtaisesti.

Tarvittaisiin aktiivisia tukiverkostoja suoralle toiminnalle, jotka sinänsä toimivat legaalisti, joskin anonyymisti. Tarvitaan ihmisiä jotka ovat valmiita käyttämään aikaansa, ja mahdollisuuksien rajoissa myös rahojaan, siihen että suora toiminta on helpompaa. Pitää käydä media- ja propagandasotia vastapuolta vastaan, pitää olla valmiita järjestämään oikeusapua sitä tarvitseville, järjestää koordinointia ja koulutusta niille jotka sitä tarvitsevat.

Lähestulkoon kukaan meistä ei ole aktivisti sata prosenttia ajastaan. Jokaisella on kynnykset tehdä eri asioita. Seuraamukset huolettaa meitä kaikkia aina jossain määrin. Jokaisen henkilökohtainen rohkeus voi pettää, jokaisen henkilökohtaiset ominaisuudet saattaa olla jossain tilanteessa riittämättömiä.

Siksi pitäisi organisoida sellaista toimintaa, mikä tukee antifasistista toimintaa sen kaikissa muodoissa. Sellaista mihin voi osallistua riskittömästi ja väkivallattomasti ja täysin turvallisesti. Se pitää organisoida sekä paikallistasolla että maanlaajuisesti.

Menestykseen on monia teitä, mutta se vaatii aina toiminnan siirtymistä pois yksilön tasolta ja organisoitumista.

 

 

Antifasismista, kynnyksistä ja mitä pitäisi tehdä

Lyhyt essee väkivallasta ja antifasismista

Tämän keskustelun syntyperä on typerin mahdollinen, nimittäin voivottelu siitä että Marco de Witin lippis pöllittiin hänen seuratessaan PVL:n mielenosoitusta Turussa 18.8.2018. De Wit kaatui jahdatessaan rosvoa ja teloi nilkkansa, haha.

Dk4Nz6HXcAAd-F6.jpg

Suomessa on aika monta vuotta nyt ollut enenevissä määrin väkivaltaista äärioikeistoa, mistä olen kirjoittanut aiemminkin. Keskeinen ongelma sen käsittelyssä on nämä aspektit:

  • Oikeistoliberaaleilla ei ole työkaluja äärioikeistolaisuuden käsittelyyn, vaan oikeistoliberaalit vetoavat yleensä siihen että natseilla on myös sananvapaus, ja heidän argumenttinsa pitää todistaa vääräksi. Mutta jo Sartre osasi sanoa sen ettei nämä ihmiset oikeasti hae mitään dialogia: kun muu oikeisto keskustelee äärioikeistolaisen kanssa, äärioikeistolainen voittaa jo siinä
  • Suomen oikeistolaisissa puolueissa on jokseenkin vahvaa tendenssiä tunnistaa äärioikeistolaiset tahoksi, joka tukee oikeistolaisia aatteita, ja nähdä nämä tietynlaisina liittolaisina, mikä on toki väärä tulkinta.
  • Suomen poliisivoimat ovat vähintäänkin suorittavan portaan osalta vahvasti äärioikeistolaisia kannattavia, minkä todistaa vuodot esim. poliisien salaisesta FB-ryhmästä missä oli jaettu Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen natsipropagandaa kenenkään kyseenalaistamatta.

Viimeisen 10 vuoden aikana on muodostunut tietty kuvio siitä että äärioikeisto eskaloi väkivaltaisten keinojen käyttöä eri tavoilla ja eri tilanteissa. Kaasuisku vuoden 2010 Helsinki Pridessa oli ensimmäinen tällainen tapaus joka on saanut suurempaa huomiota, sen jälkeen PVL on mm. pahoinpidellyt eduskuntavaaliehdokkaita Oulussa, tappanut ohikulkijan Helsingissä ja vähemmällä huomiolle jääneitä pahoinpitelyitä on ollut lukuisia. Suomi Ensin/Rajat kiinni -järjestöryppääseen kuuluvat ihmiset ovat pahoinpidelleet ohikulkijoita Helsingin keskustassa lukuisia kertoja vuoden 2017 aikana pitämiensä mielenosoituksien aikana ja tiedossa on myös se, että ryhmän edustajia on otettu kiinni ampuma-aserikoksista.

Näissä tapauksissa on ollut havaittavissa se että poliisin reaktiot väkivaltaisiin ryhmiin on pääosin ollut aneemisia tai kokonaan olemattomia. Tietty määrä rikosilmoituksia toki johtaa aina pieniin tuomioihin oikeudessa, mutta esimerkiksi poliisilain suomia valtuuksia harvoin käytetään näiden ryhmien edustajiin eikä ennen mielenosoituksia tehdä ennalta-ehkäiseviä kiinniottoja. Tosiaan: poliisi on suunnannut ennalta-ehkäisevät kiinniotot kokonaisvaltaisesti äärioikeiston vastustajiin. Viimeksi tänään poliisi otti kiinni kolme henkilöä vastamielenosoittajia Turkuun kuljettavasta bussista.

Ja se mitä olen itse todistanut, on se miten poliisi jatkuvasti käyttäytyy näissä mielenosoituksissa. Äärioikeistolaiset saavat liikkumavaraa, vastamielenosoittajia paimennetaan, ja rintamasuunta on aina vastamielenosoittajiin päin. Väkivaltaisia äärioikeistolaisia ei oteta kiinni edes ilmiselvissä väkivaltarikostapauksissa, mutta vastamielenosoittajat päätyvät putkaan huomattavan helposti.

Voidaan aina tehdä argumentti sen puolesta että poliisin kenttäjohto on tulkinnut tilannekohtaisesti tapauksia ja käyttänyt pakkokeinoja ja poliisilain suomia oikeuksia tietyllä tarkoituksenmukaisella tavalla. Ongelma onkin se että tämä ei kestä tarkempaa tarkastelua koko kuvion kannalta, missä poliisi valitsee aina äärioikeistolaisten edun yli vastamielenosoittajien.

Samaan aikaan poliisihallitus on yrittänyt lakkauttaa PVL:n toimintaa oikeusteitse, mutta kentällä tilanne on täysin päinvastoin ja PVL:n toimintaan ei puututa, kun nämä marssivat tai osoittavat mieltään. Luonnollisin selitys tälle on se, että poliisihallituksella ei ole keinoja puuttua paikallisen poliisin toimintaan.

Se kehyksestä, mutta mihin tämä kehitys on johtanut? Ne laajat kansanryhmät, jotka äärioikeistoa ovat vastustaneet, ovat monesti vaatineet sitä että oikeusvaltio ja laillisuusyhteiskunta toimisi äärioikeistoa vastaan lain sallimilla keinoilla. Noin kymmenen vuotta tätä on yritetty, ja monet onkin tajunneet sen ettei se kerta kaikkiaan onnistu.

Voidaankin aina kysyä sitten, että missä kohtaa tulee vastaan se piste, jossa voidaan todeta että poliisista ei ole demokraattisen yhteiskunnan suojaajaksi. Minulle se tuli vastaan jo hyvän aikaa sitten, joskus vuonna 2015 jo. Looginen jatko sille on se että äärioikeistoa vastaan pitää toimia keinoilla millä hyvänsä, ovat ne sitten laillisia tai laittomia, koska mitä väliä laillisuudella on tilanteessa, missä lakiin nojaava yhteiskunta onkin täysin toimintakyvytön?

Väkivallattomuuden puolesta tehdään aina vetoomuksia, että se pitäisi lopettaa. Mutta miksi? Vaikka Suomen jokainen antifasisti sanoutuisi irti väkivaltaisista keinoista, se ei estäisi natseja käyttämästä väkivaltaa. Ei ole kyse mistään eskalaatioprosessista siinä vaiheessa, jos PVL:n Torniainen on jo potkinut jonkun hengiltä Elielinaukiolla. Siinä ei ole enää eskalaation mahdollisuutta tai riskiä, jos vastapuoli on jo osoittanut olevansa valmis surmaamaan vastustajansa.

Tapahtumat Yhdysvalloissa 2017-2018 osoittavat että väkivaltainen äärioikeiston vastustaminen toimii. Charlottesvillen veriteko johti siihen, että moni äärioikeiston vastustaja päätti väkivallan tien olevan oikea tie, ja se on ajanut monet äärioikeistolaiset liikkeet Yhdysvalloissa ahtaalle, koska nämä eivät voi enää pitää kokoontumisia tai mielenosoituksia ilman sitä riskiä, että kohtaavat väkivaltaa. Liike, joka palvoo voimaa ja valtaa, ei voi menestyä jos se ei pääse esittämään voimakasta.

Mikä on tämän looginen päätepiste? Se että äärioikeisto ajetaan taas maan alle, poissa silmistä ja viedään heiltä kasvun mahdollisuus. Siihen päättyy antifasistinen väkivaltakin, koska se ei ala etsiä uutta kohdetta itselleen.

Siksi väkivaltaisen toiminnan tukeminen on asia jonka jokaisen itselleen rehellisen äärioikeiston vastustajan pitäisi tehdä. Ei pidä hokea mitään moraalisaarnoja ihmisille, jotka väkivaltaisin keinoin puolustavat juuri niitä ihmisoikeuksia, jotka äärioikeisto haluaa viedä pois muilta.

 

 

 

 

 

Lyhyt essee väkivallasta ja antifasismista

Miksi kääntyä pois radikalisaatiosta?

Tämä on osa jotain mitä yritän muun ohessa kasata eli essee/luentosarja radikaalista politiikasta ja vallankumouksellisesta politiikasta yhteiskunnassa, missä sille ei juuri ole tilausta vielä. Koska meidän pitää ymmärtää se miksi me ajattelemme niinkuin me ajattelemme.

Kysymys mitä jokaisen joka on yhteiskunnasta syrjäytetty pitäisi kysyä itseltään: miksi olet syrjäytetty?  Vastaus tulee jokaisella aina olemaan erilainen, ja siihen vaikuttaa toki se että mitä olet itse tehnyt, myös se missä olosuhteissa elät. Jos luet tätä, niin sinuun vaikuttaa se yhteiskunta, mitä tänne on luotu.

Keskeisin vaikuttaja minun sukupolvessani on Suomen noin kymmenen vuotta kestänyt taloudellinen alennustila. Se ei ole kuitenkaan ollut kaikilta pois: jos olet päässyt hyvän elämän syrjään kiinni tavalla tai toisella, sinun yhteiskuntasi on se missä palvelut toimii, töitä on, omistusasuntoja saa ja materiaalinen hyvinvointisi lisääntyy vuosi vuodelta.

Entä jos sinulle onkin käynyt toisin? Olet päätynyt niiden joukkoon, jotka elävät jatkuvassa köyhyydessä ja tiedät ettet siitä pääse pois yhteiskunnan rakenteiden takia: olet pitkäaikaistyötön, sinulla ei ole valmista tutkintoa eikä edellytyksiä hankkiakaan sellaista, koska se on tässä järjestelmässä mahdotonta. Meitä on vähintään 660 tuhatta. Se ei ole vähän. Syytätkö itseäsi tilanteestasi? Varmasti.

Itseni kohdalla voin hyvin tarkkaan sanoa mikä johti mihinkin, huonot ratkaisut jotka tein yli 10 vuotta sitten. Mutta samalla voin nähdä selvästi sen että näin ei pitäisi olla. Pitäisi olla mahdollista nousta köyhyydestä pois, mutta se ei ole. Koska nykyjärjestelmällä ei ole minua varten mitään tarjottavaa, radikalisoiduin.

Rehellisyyden nimissä: minä tuskin olisin poliittinen radikaali, jos en olisi kokenut sitä mitä olen kokenut: yli kymmenen vuotta köyhyyttä, asunnottomuuden uhkaa, rapistuvia elinoloja, jatkuvaa stressiä rahan riittämisestä. Siksi myös ymmärrän miksi niin harva on radikaali. Se vaatii tietyn kokemuksen ja tietyn ideologisen kehyksen, joka antaa mahdollisuuden ymmärtää oman tilanteensa. Yhteiskunnassa valtaapitävä oikeistoliberaali ideologia saa ihmiset syyttämään pelkästään itseään omista tilanteistaan. Mutta kukaan ei ole oman onnensa seppä, ei siinä maailmassa missä vanhempiesi tulotaso on tärkein määrittäjä sille millainen sinun elämästäsi tulee.

Oikeistoliberaali ideologia saa sinut vihaamaan itseäsi. Minun ideologiani, anarkokommunismi Kropotkinin hengessä, saa minut rakastamaan ihmisyyttä, mutta myös tunnistamaan sen miten minulla on tässä yhteiskunnassa vihollisia: omistava luokka ja sitä palveleva poliittinen luokka. Niin moni omistavassa luokassa haluaa esittää humaania ihmisoikeuksien kannattajaa, mutta silti käytännön tasolla kannattaa politiikkaa joka vie marginalisoidulta kansanosalta ihmisoikeudet ja leivän suusta.

Julkinen radikalismi on kuitenkin asia jolla on tässä yhteiskunnassa varjopuolensa. Se on se mikä viimeistään sementoi asemasi köyhälistössä: omistava luokka haluaa rankaista radikalismista. Jos puhut ihmisoikeuksien puolesta tavalla joka ei oikeistoliberaalissa yhteiskunnassa ole sallittua, jos puhut siitä miten sinun luokallasi on vihollisia, jos puhut oikeistoliberaalin hegemonian fasistista varjopuolta vastaan, sinut hylätään. Voit saada kuulla ihan suoraan sen, että koska olet radikaali, sinä et koskaan pääse minnekään töihin.

Sivuhuomautuksena mainittakoon se että kaikki se, miten radikaaleja syrjitään, on jopa omistavan luokan omien lakien mukaan laitonta, mutta se sivuutetaan, koska ideologisesta rikoksesta on rankaistava.

Ainakaan itseni kohdalla se ei ole toiminut, ehkä siksi että Freudin kuvaama kuolemanvietti on liian voimakas tai siksi että ideologiani antaa minulle ymmärryksen siitä että minä en joka tapauksessa tule saamaan omistavalta luokalta almuja. Kun menetettävää ei ole, ei ole mitään syytä jarrutella, ei ole mitään syytä olla kannattamatta aina vain radikaalimpaa linjaa. Se on prosessi mitä tunnistan itsessäni.

Ja radikalismi on, ellei oman itsen kannalta, omistavan luokan kannalta, pysyvä aspekti ihmisessä. Voisin tällä sekunnilla sanoa etten enää kannata ideologiaani ja lakata sanomasta niitä asioita mitä olen sanonut viimeisen muutaman vuoden aikana. Se leima ei kuitenkaan lähtisi pois, ja minulla ei siitä huolimatta olisi asiaa hyvinvoivien ihmisten yhteiskuntaan.

Ei ole mitään syytä kääntyä pois radikalismista, koska jos olet radikaali, omistava luokka pitää sinua vihollisenaan loppuun asti ja haluaa rankaista sinua julkeudestasi.

calvin & hobbes.jpg
Siinä se kamalin rikos yhteiskuntaamme vastaan.

 

 

Miksi kääntyä pois radikalisaatiosta?

Kyllä, sinulla on vihollisia

Joku Something Awful -foorumilla onnistui erittäin hyvin tiivistämään erään asian joka jää monesti huomaamatta, koska sitä ei tuoda julkisessa keskustelussa esiin syistä mihin palaan myöhemmin.

enemies

Miksi niin perustavanlaatuinen asia kuin se, että yhteiskunnassa eri luokkien välillä on vastakkaisia intressejä, jää niin monesti huomioimatta? Ylläolevassa tekstinpätkässä se mainitaan: liberaalit vihaa ajatusta siitä, ettei yhteiskunta olisi harmoninen. Puhutaan myös monesti siitä miten talouskasvu hyödyttää kaikkia, mutta moni myös kokee asian niin, että vaikka Helsingin Sanomat kirjoittaa talouskasvusta, se ei näy missään.

Siinä köyhälistöpositiossa missä itse olen, yhtään mikään talouskasvu ei ole koskaan hyödyttänyt minua lainkaan. Ei ole tullut työpaikkoja eikä varaa asuntoon. Samaan aikaan näen miten kotiseuduille pykätään aina vaan isompia omakotitaloja joiden pihoilla on aina suurempia autoja. Kaivopuistonrantaan ilmestyy uusia hienoja terasseja, joilla voi istua auringossa ja juoda yhdeksän euron kuoharilasillisia, yllään kevyt merellinen neule ja vaaleat chinot. Jollakulla täällä menee todella hyvin, mutta kenen kustannuksella? Kerrotaan että täällä on nousukausi, mutta miksei minulla ole siltikään töitä eikä ylipäätään mitään toivoa tulevaisuudesta? Miksei työväenluokan palkat nouse, vaikka pörssiyhtiöt maksaa valtavia osinkoja omistajilleen.

Koko poliittinen luokka on koulutettu siihen ajatukseen, että ainoa tärkeä asia on talous, ja sen lait ovat jumalansanaa jota ei saa kyseenalaistaa. Ainoa joka tästä yhteiskunnasta ja sen jamasta todellisuudessa hyötyy on hyvin kapea sektori ihmisiä. Sijoittajat, pääomalla eläjät, rikkaat perijät, bisnesnilkit jotka rakentavat imperiuminsa poliittisilla kontakteillaan (terveisiä Wahlroosille) ja sen sellainen roskaväki. Siinä sivussa pienemmät rahat pääsee käärimään konsultit ja muut bisnespöhisijät niinkuin Jari Sarasvuo.

Oikeistoliberaalit köyhyystutkijat eivät koskaan sano sitä, koska eivät voi, mutta se on se segmentti väestöä, joka on köyhän ja työväenluokan vihollinen. Se on se luokka, joka elää pelkästään riistosta, joka tapahtuu aina jonkun muun kustannuksella.

Eikä niiden ihmisten kanssa voi edes keskustella siitä, että yhteiskunta kaipaisi muutosta. Tasan sillä hetkellä, kun ehdottaa ainoaa todellista lääkettä epäoikeudenmukaisuudelle, tulon- ja omaisuudenjakoa uusiksi, alkaa kirkuminen: kyllähän minä olen ansainnut itse omaisuuteni.  Mitä ne ihmiset eivät ole koskaan tehneet edes: raha tulee rahan luo ja harva voi omilla käsillään tehdä työtä mistä maksetaan miljoonia.

Puoluevasemmistollakin puuttuu täysin selkäranka tämän asian suhteen, koska vastakkainasettelu on niin kammottava ajatus ja pahoittaa rikkaiden ihmisten mielet.

 

vatsakkainasettelu.jpg
Minusta tuntuu että tämä mies valehtelee.

Mitä rikkaiden ihmisten mielensäpahoittamiseen tulee, onneksi sentään omistavalla luokalla on kesy sylikoira Tuukka Temonen, joka tekee huonoja elokuvia joiden ainoa tarkoitus on silitellä egoja. Sitä on hyvä katsella hyvätuloisessa seurassa, ja leikkiä että on todellisuudessa ansainnut asemansa.

valmentaja.jpg
Tuukka Temonen ei osaa mitään
Kyllä, sinulla on vihollisia

Suoran toiminnan metodeja, vapaana käytettäväksi

Tuossa kun Trumpin ja Putinin valtiovierailun aikaan poliisi nähtävästi suoritti kiinniottoja lain vastaisesti joku totesi siihen että näistä pitää kannella, koska kanteleminen on ainoa tapa vaikuttaa viranomaiseen.

Itsehän sanon että se on täysin väärä tapa. Jos halutaan viedä hampaat vastarinnalta, helpoin tapa tehdä se on antaa turvallinen ulostuloväylä tyytymättömyydelle. Kantelut oikeusasiamiehelle eivät johda mihinkään, ja edes lakia rikkova poliisi ei saa rangaistusta koskaan tällaisista tilanteista. Parin vuoden päästä oikeusasiamies voi tehdä päätöksen että väärin toimittu, mutta mitään muutosta toiminnassa ei tapahdu.

Sanoin tähän että myös suora toiminta on vaihtoehto, sen sijaan että kantelisi viranomaisesta. Joku siitä sitten kysyi että miten toimia muiden viranomaisten osalta sitten.

Vastaukseni on: tehkää vastuullisen tahon työnteosta ja normaalista toiminnasta mahdotonta. Ja tästä on jo hyviä esimerkkejä. Muun muassa Trumpin nimittämä Department of Homeland Securityn Kristjen Nielsenin elämä on muuttunut huomattavasti epämiellyttävämmäksi, koska hän ei saa olla rauhassa protestoijilta.

Minulta kysyttiin sitten näin.

metodit.png

En ole jaksanut uskoa nykymuotoiseen mielenosoittamiseen. Olin paikalla Peli poikki- mielenosoituksessa natsin murhattua ohikulkijan Helsingin keskustassa. Sinne tuli viisitoista tuhatta ihmistä, ja se epäonnistui kaikissa tavoitteissaan täysin. Nykyisissä suurmielenosoituksissa ei yksinkertaisesti ole luotu sellaista tilannetta, että piittaamattoman hallituksen ja hallintokoneiston tarvitsisi siihen reagoida. Poliisin fasismisympatiat ovat ilmeisiä ja toimeenpaneva porras ei viitsi puuttua natsien väkivaltaan vieläkään.

Minä noin henkilökohtaisesti uskon syvästi henkilökohtaiseen vastuuseen. Esimerkiksi kun nyt leikkausten myötä ja Kelan sisäisten toimenpiteiden myötä ihmisten on entistä hankalampi saada lääkkeitään joita tarvitset elääkseen, jokainen Kelan työntekijä on vastuussa siitä tilanteesta. Ei hallitus voi leikata yhtään mitään, ellei hallintokoneisto siihen suostu.

Yksittäisen rivityöntekijän häirintään toki ei ole syytä, mutta kohteita epämiellyttävälle protestille riittää, aina pääkonttorilta paikallisiin pomoihin. Viekää ne mielenosoitukset pois Senaatintorilta, viekää ne sisään Kelan konttoreihin, viekää ne päättävien henkilöiden kotien eteen. Jos näette jonkun leikkauspolitiikan toimeenpanijan illallisella ravintolassa, kertokaa hänelle mitä mieltä olette.

Toimeenpanevan portaan uskollisuus poliitiikkohin pitää murtaa, jos muutosta halutaan.

Ja palatakseni poliisiin: turvapaikanhakijoiden asemaa puolustavat ovat nähneet että yleiset mielenosoitukset eivät toimi. Sen sijaan mielenosoitukset lentokentällä pakkopalautuksia vastaan tekevät pakkopalautuksen toimeenpanevalle portaalle todella epämiellyttävän olon. Voin vannoa, että jokainen poliisi joka pistää viattomia turvapaikanhakijoita kuolemanlennoilla Kabuliin, tekisi sen ilman että saa kuulla olevansa se murhaaja mitä on.

Suoran toiminnan metodeja, vapaana käytettäväksi