Mitä sanot ihmiselle, joka aikoo tappaa itsensä köyhyyden takia?

SV: Kuolema, itsemurha.

Yleisesti en jaksa käydä keskusteluja blogini kommenttien pohjalta (sori, olen siten laiska), mutta koin tämän kommentin maanantaiseen tekstiini sen verran puhuttelevaksi, että käsitellään nyt sitä.

köyhyyskuolema

Alkuperäinen kommentti täällä

Niin, mitäpä tähän pitäisi sanoa? Ei mitään. Siihen ei voi sanoa yhtään mitään. Siihen ei pidäkään sanoa yhtään mitään. Monet haluaa sanoa jotain sellaista kuin voimia sinulle tai pitäisiköhän sun puhua tuosta jollekulle tai varmasti sullekin vielä tapahtuu jotain hyvää. Niin ei pidä tehdä, koska se on täysin epärehellistä ja vastenmielistä.

Köyhyysdiskurssi mediassa pyörii monesti sen ympärillä että köyhyydestä voi nousta. Se on massiivinen valhe. Totta kai joku aina sieltä nousee, en sitä kiellä, koska poikkeustapauksia on aina. Yhteiskunnan laajuutta katsoessa taas trendi on siihen suuntaan, että köyhyys lisääntyy ja sosiaalinen liikkuvuus vähentyy aina enemmän ja enemmän. Hyvin suuri osa niistä jotka on toisen sukupolven työttömien perheistä kotoisin (eli isovanhemmat menetti työnsä 1990-luvun lamassa, vanhemmat eivät koskaan työllistyneet pitkäaikaisesti) eivät tule koskaan tuntemaan mitään muuta kuin jatkuvan ja koko elämän kestävän köyhyyden.

On alhaista ja vastenmielistä antaa ihmisille toivoa jos toivoa ei ihan oikeasti ole. Kun turvaverkot on leikattu minimiin, ei ole varaa kouluttautua, ja koulutetutkin ihmiset jäävät vaille työtä, niin kouluttamaton (tai ne joilla jäi koulutus kesken kuten minä) ei kerta kaikkiaan tule saamaan töitä, ellei olosuhteet muuten ole jotenkin äärimmäisen poikkeukselliset.

Yhteiskunta päätti kuitenkin suuressa viisaudessaan hiljentää ne jotka toteavat, täysin loogisesti ja materiaalisiin olosuhteihin perustuen, ettei heidän elämänsä tästä parane koskaan. Aina löytyy joku sanomaan että auttaisikohan terapia? Mihin sen pitäisi auttaa? Ei se että työtön käyttää rahansa terapiaan luo uusia työpaikkoja. Jos on työkykyinen mutta töitä ei ole, se on yhteiskunnallinen ongelma, ei psykologinen, mutta köyhyys on päätetty medikalisoida. Ratkaiseeko se oikeasti mitään, että psykiatrian ja lääketieteen keinoin saadaan ihmiset ainoastaan pysymään elossa ilman että heidän elämänsä parantuvat muuten lainkaan?

Siteeraan tässä Mark Fisherin kirjaa Capitalist Realism: Is There No Alternative? 

Instead of treating it as incumbent on individuals to resolve their own psychological distress, instead, that is, of accepting the vast privatization of stress that has taken place over the last thirty years, we need to ask: how has it become acceptable that so many people, and especially so many young people, are ill? The ‘mental health plague’ in capitalist societies would suggest that, instead of being the only social system that works, capitalism is inherently dysfunctional, and that the cost of it appearing to work is very high.

Tuleeko asiat koskaan parantumaan? Tuskin. Sen sijaan kontrolli köyhiin ja työttömiin lisääntyy, koska niinkuin 1600-luvulla, meidän päättäjämme pitävät köyhyyttä moraalisena vajeena eikä materiaalisena ongelmana. Jos ainoa muutos mitä elämässä saattaa olla edessä on pääseminen johonkin työpajaan jossa täytetään ristikoita, eikö siinä ole oikeasti ihan hyvä syy miettiä että kantaakohan tuo kurkihirsi ihmisen painon?

Tämäkin kirjoitus on huuto siihen tyhjyyteen mikä meidän yhteiskunta on. Se saa vastauksekseen honotusta siitä miten asiat nyt kuitenkin on enimmäkseen hyvin ja onhan meillä sosiaaliturva. Enimmäkseen hyvin ei kauheasti lohduta, jos on yksi niistä joilla ei mene hyvin ja joilla ei voi mennä koskaan hyvin. Ja mikä on sosiaaliturvan tarkoitus? Onko se jonkinlainen päättäjien sideharso jonka pitää peittää syyllisyydentunnon tekemät haavat? Onko tarkoitus pitää ihmisiä elossa vaikkei kukaan näistä ihmisistä välitäkään? Onko tarkoitus elää, vaikkei elämässä olisikaan enää mitään hyvää?

Tässä oli hiljattain asunnottomien päivä, maanantaina 16.10.2017. Silloin pidettiin konferensseja asunnottomuudesta ja sen sellaisesta ja johtavat köyhyystutkijat pääsivät luennoimaan vertaisilleen. Asunnottomien ääntä ei siellä kuulu. Miksi? Siksi että asunnottomuus olisi äärimmäisen helppo ja halpa ongelma ratkaista, jos siihen olisi poliittista tahtoa. Sitä vaan ei ole ja sitä ei tule. Keskustapuolueella, Kokoomuksella, Sosiaalidemokraateilla, Vihreillä ja Soinin pellejengillä ei ole minkäänlaista intressiä tehdä mitään köyhien eteen koskaan. Sen sijaan voidaan järjestää tällaisia tilaisuuksia vaikka kaikki tietää etteivät ne johda yhtään mihinkään.

Ja ihmiset asuu kaveriensa nurkissa, siltojen alla ja teltoissa. Tällä viikolla Etelä-Suomessakin tulee muuten taas yöpakkaset.

Ei ihme että yhteiskunnan pitää hiljentää köyhät. Se ei ole kovinkaan ylevää Suomi 100 -Suomelle että täällä on valtava määrä ihmisiä joilla ei ole mitään muuta halua kuin kuolla, koska mitään muuta ei ole tehtävissä.

Sen verran häpyä teillä voisi sentään olla ettette oman mukavuudenhalun takia jaarittele latteuksia heille.

Advertisements
Mitä sanot ihmiselle, joka aikoo tappaa itsensä köyhyyden takia?

Älä kritisoi nuoria!

Päätän kerrankin kirjoittaa asiasta mihin itsekin varmasti syyllistyn, eli nuorien kritisoimiseen.

old man yells at cloud.png

Kehitys yhteiskunnassa on sellaista, että ennemmin tai myöhemmin melkein jokainen putoaa yhteiskunnallisen kehityksen kärryiltä. Sen voi välttää lähinnä tietoisella työllä, mutta niinkuin kirjoitukseni Pirkko Saisiosta osoittaa, ihminen on voinut olla joskus hyvinkin skarppi ja vähemmistöjen puolustaja, mutta jäänyt ajastaan pahasti jälkeen.

Itsekin olen joskus aiempina vuosina ihmetellyt jotain tumblr-aktivistiskeneä mutta ne ihmisethän on jotain 12-20 vuotta itseäni nuorempia! Ei ihme ettei meillä ole aina yhteistä kieltä. Olen myös törmännyt aktivisti- ja feministipiireissä nuoriin tyyppeihin jotka on vaan kertakaikkisesti miljoona kertaa fiksumpia kuin minä itse olen ja skarpimpia myös.

Ihmisiä aina ärsyttää se miten nuoret kokee asiakseen kritisoida maailmantilaa ja yhteiskuntaa. Selkein osoitus siitä on aina miten Suomessa valtaapitävät keski-ikäiset miehet halveksuu nuoria naisia, jotka kehtaavat puhua feminismistä kysymättä miehiltä ensin lupaa että sopiiko tällainen heille. Myös: vanhat punkkarit ja vanhat vasemmistolaiset, joilla on valtavia ongelmia feminismin ja radikaalin tasa-arvon kanssa ylipäätään. Aina tulee samaa huutoa: eikö olisi tärkeämpiäkin asioita joista huolehtia? Jotenkin sattumalta nämä tärkeämmät asiat on myös aina niitä jotka koskettaa gubbeja itseään.

Se ei ole meidän homma kritisoida nykynuoria. Nykynuoret joutuu kohtaamaan totuutena sen, että koulutusmahdollisuuksia ja työllistymismahdollisuuksia ei ole, ympäristökatastrofit painaa päälle ja suuret ikäluokat lässyttää siitä miten nykyään nuoriso on pilalla. Meidän pitäisi ehkä yllättyä siitä että nuoremmat sukupolvet jaksavat ylipäätään kiinnostua mistään maailmassa, joka suuret ikäluokat pilasivat.

Ja me 1980-luvulla syntyneet voisimme hyväksyä sen että monilla meistä on enemmän yhteistä niiden nuorempien kanssa kuin vanhempiemme. Meilläkään ei ole mahdollisuuksia siihen elämäntasoon ja siihen nimenomaan pitäisi reagoida vaatimalla suurempaa oikeudenmukaisuutta kaikille. Ei pelkästään omien etujen ajamista, niinkuin suuret ikäluokat on tehneet.

Jos meillä on tulevaisuutta, nuorissa on se, ja jos nuoret tekevät oikein, hekin aikoinaan vihaavat meitä siksi että olemme ihan perseestä ja ajasta jälkeen jääneitä.

Älä kritisoi nuoria!

Polyamoria: suhteet ideologiana

Polyamoria on sellainen viimeiset kymmenen vuotta säännöllisesti trendannut juttu. Koska mä ilmeisesti olen nyt taas lifestyleblogaaja, istukaapas alas kevätkääryleet niin saatte kuulla jotain todella tiukkaa.

Tätä lukemalla todennäköisesti selviää myös että miksi aika moni sanoo olevansa monisuhteinen eikä polyamorinen, jos se on syystä tai toisesta askarruttanut (todennäköisesti ei ole).

polyt-geometry.gif
apua
käyrä
parempi.

Lisäsin tuon kaaviokuvan ihan vaan siksi että tarvitsin jonkun polyamoria-aiheisen kuvituksen mutta siinä on oikeastaan aika valottava pointti. The Future Of Relationships. Ajatteleeko ihmiset oikeasti näin? Monet kyllä ajattelee.

Ja totta kai ne on siinä väärässä niinkuin monissa muissakin asioissa. Ne todennäköisesti uskoo myös bitcoiniin ja siihen että fedoraa käyttämällä on tyylikäs. Ja sitten nämä tyypit kasvattaa ruokottoman parran ja haluaa perustaa haaremin itselleen.

Lähtökohtaisestihan polyamoria ei ole sen ongelmallisempi suhdemalli kuin mikään muukaan. Ongelma onkin siinä että se koetaan ratkaisumalliksi mutta sellaiseksi siitä ei ole. Jokaisessa parisuhteessa nimittäin on heteronormatiivisen yhteiskunnan luomat ongelmat ratkaistavaksi (myös niillä jotka eivät heterosuhteissa ole), ja pelkkä suhteiden moninkertaistaminen ei siihen auta.

Polyamorian ideologisuuden ongelma lieneekin siinä että sitä ei tunnisteta ideologiaksi. Siteeratakseni erästä toveria, “ainoa syy harjoittaa jotain tiettyä suhdemuotoa on se että harjoittaa sitä.” Mutta, kun asioille antaa nimen ja muodon, ja on juonut polyamoriamiitissä kuusi kaljaa ja lukenut vessassa istuessaan 60 sivua Ethical Slutia, helposti tulee ajatelleeksi että polyamoria sinänsä on tavoite. Ja vieläpä sellainen tavoite joka ratkaisee ongelmassaolevat ongelmat, kuten vallankäytön, mustasukkaisuuden, misogynian ja kotitöiden epätasaisen jakautumisen. Monesti polyamoria toteutuukin sillä tavalla, että aivan kuten perinteinen heteronormatiivinen parisuhde, se on miehen tapa toteuttaa itseään missä naisella/naisilla on vain välinearvo.

ideology2.jpg
Tosiaan.

Tosi keskeinen ongelma parisuhteissahan on yleensä mustasukkaisuus, noin esimerkiksi. Miten julkisuudessa esiintyvät polyamoristit on sen ratkaisseet?

Esimerkiksi näin:

en marko igen.PNG

Lähde: MTV3 ja mitenkä hieno otsikko tällä onkaan

Niin. Eihän tässä ole mitään ongelmaa ratkaistu. Ihan tavanomaisen heteronormin mukaan mennään: parisuhteessa mies rajoittaa naisen elämää koska on mustasukkainen ja tietty väheksyy kaikkia naisia siinä ohessa. Marko itsehän saa metsästää naisia niin paljon kuin lystää koska, no, näin se vaan nyt menee.

Ideologinen paradigma (tuosta ylimpänä olevasta kuvakaaviosta) puhuu siitä että miten kommunikaatio on kaiken a & o. Ei se voi olla, koska Ethical Slutin opit muuttaa kommunikaation monesti itsetarkoitukselliseksi ja täten aivan hyödyttömäksi. Pelkästään se että asioista puhutaan teknisesti ottaen avoimesti ei auta, jos lopputulos on kuitenkin heteronormatiivista vallankäyttöä suhteessa.

Se kirja on ylipäätään ongelmallinen siksi, että se tarjoaa pinnallisia ja mekanistisia ratkaisuja parisuhteen pyörittämiseen huomioimatta syvempiä dynamiikkaeroja. Taas kerran: kommunikaatiosta ei ole hyötyä, jos ei ole sen puitteissa mahdollista sanoa mitä on oikeasti mieltä. Olen törmännyt muun muassa sellaiseen että miespuolinen henkilö suhteessa edellyttää kumppaninsa ilmoittavan etukäteen, jos aikoo harrastaa seksiä jonkun muun kanssa. Ja jos yhteydenotto ei onnistu, sorppa, et saa tehdä sitä.

Silti: koska ideologisuus, monet polyamoriaan identifioituvat sanovat että tämä on jotenkin terveempää ja luonnollisempaa kuin monosuhteet. Toistan itseäni ja sanon ettei ole, koska polyamoriassa pääosin heteronormatiivisuuden ongelmat on jääneet ratkaisematta.

Onko monisuhteet sitten itse asiassa huono asia? Eivät sinänsä. Ongelma onkin siinä jos odottaa että suhteen muoto ratkaisee ongelmat eikä se että ratkaisee ongelmat. Monisuhteisuus varmasti sopii monille ihmisille mutta se vaatii sitä ettei etsi mitään maagisia ratkaisuja.

Muistakaa: ainoa syy harjoittaa jotain tiettyä suhdemuotoa on se että harjoittaa sitä.

Polyamoria: suhteet ideologiana

Parisuhteet ja misogyynien fetisismi

En voi väittää että tämä olisi mikään tieteellinen tutkimus tai mitään, koska perustan tämän pääosin omiin kokemuksiin, tuttujen kertomiin ja Vauva-foorumin ketjuun mustasukkaisuudesta (jos jotakuta kiinnostaa, löytyy täältä, TW: r*iskaus, fyysinen ja henkinen väkivalta).

Sellainen piirre joka minusta tuntuu toistuvan mustasukkaisissa ja huonosti käyttäytyvissä cishet-miehissä on se että nämä cishet-miehet ei oikeastaan koskaan tunne naisia muuten kuin kolmessa kontekstissa: sukulainen, eksä tai nyksä. Teoretisoidaan vähän tämän ympärillä.

Se tietty luo omanlaisensa ajatusmaailman, missä naisilla ei oikeastaan ole muuta roolia kuin seurustelukumppanina, ja lisäksi vahvasti objektivisoituna sellaisena. Vilkaistaan vähän mitä IL kirjoittaa siitä mitä REAL FINNISH MENS ajattelee naisista ja ennen kaikkea, millaisia naisten pitäisi olla.

real finnish mans.jpg
TW: Seksismi

IL tietenkin haluaa kirjoittaa niin että se herättää keskustelua eli ääneen päästetään lähinnä dänkeimmät ukot joilla on huonoimmat mielipiteet ja karvaisimmat varpaat. Silti, siitäkin voi kaivaa jotain tendenssiä esille: kaikki ominaisuudet mitä unelmien kumppanilta vaaditaan, on nimenomaan ominaisuuksia jotka on tarkoitettu miehelle itselleen. Koko artikkelissa taisi löytyä yksi ainoa osittainen poikkeus tästä linjasta.

Minä, noin anekdoottien perusteella, kuvittelisin että tällaiset ajatukset nousee nimenomaan siitä miten monet cismiehet eivät kerta kaikkiaan tunne yhtään naista sen aiemmin mainitsemani kontekstin ulkopuolella. Mihin se johtaa?

Fetisismiin, sen psykoanalyyttisessä merkityksessä eli halun kohdistamista ulkopuoliseen asiaan taihi esineeseen (emme siis puhu populaarimmasta seksuaalisesta fetisismistä tässä kohtaa). Lacanilaisittain, ihminen ei edes näe sinänsä toista ihmistä vaan peilaa tästä omat halunsa. Jos ei ole käytännössä koskaan kohdannut naista ensisijaisesti ihmisenä, ei välttämättä lainkaan edes pidä naista ihmisenä. Miettikää sitä hetki, millaista se implikoi.

Jos toinen ihminen on vain halun kohde , on helpompi perustella itselleen kaikenlainen manipulaatio. “Narsisti” on muotisana kuvaamaan manipulatiivista ihmistä mutta sen käyttäminen on pääosin virheellistä, myös typerää koska personaalisuushäiriöiden diagnosoiminen kanssaihmisistä ei ole ok. Ihan kaikki ihmiset osaavat olla manipulatiivisia. Sitä ei pidä medikalisoida.

Fetisismistä: joskus vuonna 2011 lukemani kriminaalipsykologian kirja jonka nimeä en muista sanoi että jos fetisismi on patologista, ihminen ei enää näe toista ihmistä lainkaan ihmisenä, vaan ainoastaan näkee ne tietyt aspektit jotka on sen halun kohde. Tämä johtaa dehumanisaatioon joka monesti oikeuttaa erilaisen väkivallan käytön sen tekijälle. Kun lukee naisten mustasukkaisuuskokemuksista, niin dehumanisaatio on aika vahvasti siinä läsnä.

En väitä että tämä olisi definitiivinen totuus, mutta cisheteromiesten suhtautuminen naisiin tuntuu aika usein olevan patologisen fetisismin tasolla. Joskus kun kuulee jonkun tykittelevän jotain naisvihakamaa, miettii että miksiköhän se ylipäätään sitten vaivautuu suhteisiin. Fetisismi on yksi hyvä selitysmalli sille.

Enkä myöskään väitä että mulla olisi oikeastaan hyviä ratkaisumalleja tähän problematiikkaan itselläni, koska no, tässä on ongelma mutta en kyllä keksi siihen mitään toimivaa ratkaisua.

Parisuhteet ja misogyynien fetisismi

Kulttuuripersoona jalustalla – Pirkko Saisio, taas kerran

Siis kyllähän minä sen ymmärrän että julkinen keskustelu Suomessa pääosin tiivistyy siihen että kulttuuripersoonat ja journalistit haluavat keskustella keskenään siitä, miten tässä maassa pitäisi keskustella. Täällä aiempi blogaus aiheesta, jos kiinnostaa ja käytin myös jokusen sanan suvaitsevaisuus-käsitteen purkamiseen aiemmin.

Taitaa olla kolmas kerta jo puolen vuoden sisään kun Saisio pääsee Hesarin kulttuurisivuilla ääneen siitä miten häntä ei ymmärretä ja hänen nerokkuuttaan ei arvosteta.

Hyvä Saisio (tai no keskinkertainen Saisio), ehkä sinulla vain ei ole relevanssia enää? Ehkä meitä ei ihan oikeasti kiinnosta se mitä hyvinvoivat valkoiset keskustelevat keskenään rasismista? Ehkä meitä ei kiinnosta tämä “pitäisi ymmärtää”-keskustelu koska sillä “pitäisi ymmärtää”-keskustelulla ei olla 10 vuoden aikana saavutettu mitään muuta kuin äärioikeistolaisuuden normalisointi?

itsekeskeisyys
hahahahaha miten itsekeskeinen ihminen voi olla

Tietty monet liberaalit ovat heränneet puolustamaan Saisiota, koska Saisio edustaa sitä mitä he ovat (tai haluaisivat olla): valkoisen Suomen eliitin hegemoniaa julkisessa keskustelussa. Kysytään “miten sitten saadaan tolkun ihmiset mukaan” kuin mitkäkin ammattihuolestujat?

Mitä jos kysyttäisiin vaikkapa niiltä jotka tekevät jo nyt jotain? Puolustavat ihmisoikeuksia yhdessä turvapaikanhakijoiden kanssa, blokkaavat poliisiautoja lentokentällä ja lähtevät vastamielenosoittamaan natseja vaikka tietävät että todennäköisesti seuraavana päivänä nimi ja naama on MV-lehdessä ja tappouhkauksia sataa ovista ja ikkunoista?

Tai mitä jos kysyttäisiin rodullistetuilta suomalaisilta miltä se tuntuu, kun jatkuvasti keskustelu rasismista jää tasolle, että valkoiset keskustelevat keskenään että hei Kake, miltäs rasismi nyt vaikuttaa? Tai miten pääministeri ei jaksa reagoida äärioikeiston katupartioihin joiden tarkoitus on nimenomaan terrorisoida rodullistettuja? Ei Saisioita kiinnosta rodullistettujen mielipiteet toki lainkaan, joten tämähän olisi mahdottomuus.

Fakta mistä ei pääse pois: Saisio ja kaltaisensa eivät koskaan tee yhtään mitään. He eivät koskaan tee yhtään mitään kenenkään sorretun eteen koska heitä kiinnostaa lähinnä nostaa itsensä jalustalle. Puhetta riittää, tekoja ei.

Emme me tarvitse puhetta. Ei meidän tarvitse ymmärtää rasisteja enää, me ihan oikeasti tiedetään mitä rasismi on ja mistä se johtuu. Tarvitaan tekoja ja ihmisiä jotka on valmiita tekoihin.

Nyt mä käytin jonkun turhanpäiväisen teatteri-ihmisen dissaamiseen aivan liian monta sanaa joten menen keittämään kahvia. Saisio ei ole mikään sankari, Saisio on turhanpäiväinen pönöttäjä.

 

 

 

Kulttuuripersoona jalustalla – Pirkko Saisio, taas kerran

Radikalisoituminen ja Päivi Nerg

Mikä aiheuttaa radikalisoitumista?

wejustdontknow.gif

 

Tai siis tämä on Ajatusten Vantaanjoen, Päivi Nergin käsitys aiheesta. Nerg mainitsee syrjäytymisen kyllä tässä tuoreessa haastattelussa, mutta mitään suurta ymmärrystä aiheesta Nerg ei osoita.

nerg.PNG

Herää kysymys: onko toimenpiteitä mitä tehdään sen syrjäytymisen ehkäisemiseksi? Ei, koska hallitus on ideologisesti sitoutunut siihen linjaan, että rahaa ei tipu ja sosiaaliturvasta leikataan jatkossakin.

Koska minulla, fil.yo:lla, on enemmän kokemusta terrorismin historiasta ja uskonnollisen terrorismin tutkimustan opiskeluajoiltani niin voisin ehkä sanoa radikalisoitumisprosessista jotain järkevämpää kuin maa- ja metsätaloustieteiden maisteri Nerg osaa sanoa (varmaan joku Tauskikin olisi pätevämpi kommentoimaan tätä aihetta kuin Nerg, mutta niin ne poliittiset virkanimitykset menee).

Radikalisoituminen ei ole mielenterveysongelma. Se on prosessi joka on pääosin täysin rationaalinen mekanismi reaktiona ympäröivään yhteiskuntaan. Länsi-Saksassa Rote Armee Fraktion syntyi reaktiona mm. siihen miten nuoret kokivat ettei heillä ole käytännössä mahdollisuuksia vaikuttaa maan politiikkaan lainkaan vahvan hallituspuoluekoalition takia joka kykeni monopolisoimaan Länsi-Saksan politiikan itselleen. Lisäksi, poliisiväkivalta ja autoritäärisuus motivoi nuoria väkivaltaan ja terrorismiin.

Sitaatti Baader Meinhof Komplexin kirjoittaneelta Stefan Austilta:

World War II was only twenty years earlier. Those in charge of the police, the schools, the government — they were the same people who’d been in charge under Nazism. The chancellor, Kurt Georg Kiesinger, had been a Nazi. People started discussing this only in the 60’s. We were the first generation since the war, and we were asking our parents questions. Due to the Nazi past, everything bad was compared to the Third Reich. If you heard about police brutality, that was said to be just like the SS. The moment you see your own country as the continuation of a fascist state, you give yourself permission to do almost anything against it. You see your action as the resistance that your parents did not put up.

Radikalisoitumisen prosessi on siis rationaalinen, vaikka sen lopputulokset aina eivät ole.

Suomessa valtio nojaa yhäkin vahvaan valkoiseen ylivaltaan, missä rodullistetut kansalaiset kohtaavat etnistä profilointia ja ylenkatsetta niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Turvapaikanhakijat ja pakolaiset eivät ole päättäjien mielestä ihmisiä, vaan epämiellyttävä ongelma joka pitää hoitaa pois silmistä ja pois mielestä. Samaan aikaan köyhyys ja syrjäytyneisyys Suomessa on pitkällä tähtäimellä jatkuvasti noussut, koska hallituksia se ei ole kiinnostanut lainkaan. Hallituspolitiikan tärkeimmät kärjet ovatkin siinä, että rikkaille pitää saada jatkuvasti enemmän.

Voiko tosiaan sanoa että radikalisoituminen on jotenkin omituista Suomessa? Ei, se on täysin validi reaktio ympäröivään yhteiskuntaan. Siksi onkin mielenkiintoista miten Nerg haluaa esittää radikalisoitumisen nimenomaan mielenterveysongelmaisten kontekstissa.

Tässä on tietty ongelma. Poliittinen mielipide ei ole asia mikä olisi Suomessa tahdonvastaiseen hoitoon oikeuttava. Jopa äärimmäinen poliittinen mielipide ei siihen oikeuta. Suomessa on sellaisia perustuslaillisia oikeuksia vähän kaikkeen joiden ainakin teoriassa pitäisi olla hyvin vahvoja, ja poliittisten mielipiteiden esittämistä ei ole pääosin voitu kieltää lukuunottamatta eräitä poikkeuksia. Suomessa saa jopa kannattaa poliittista väkivaltaa jos haluaa. Laki ei siihen erityisemmin puutu lähtökohtaisesti, ennenkuin tietyt kynnykset laittoman uhkauksen, kansanryhmää kiihottamista vastaan ja sen sellaiset ylittyy.

Mielenterveysongelmaisista on hieno puhua uhkana koska mielenterveysongelmaisilla harvemmin on vaikutusvaltaisia tukijoita jotka puuttuisivat dehumanisoivaan puheeseen.

En voi tietenkään puhua siitä positiosta, mikä saa vaikkapa maahanmuuttajataustaisesta perheestä tulevan suomalaisen kääntymään wahhabismiin tai vastaavaan mutta jotain voin sanoa. Minä olen itse poliittinen radikaali ja osaan aika hyvin eritellä ne asiat jotka minusta yhteiskunnassa on väärin ja mikä sai minut pois puoluepolitiikasta ja anarkistiksi. Olenko minä sitten mielenterveysongelmainen tai vaarallinen? Vai olenko lähinnä reagoinut ympäröivään yhteiskuntaan, missä mikään, mitä minä olen yrittänyt tehdä, ei ole saanut elämääni raiteilleni?

Olen aika varma että maa- ja metsätaloustieteiden maisterilla ei ole näihin hyviä vastauksia.

Radikalisoituminen ja Päivi Nerg

Suxes ja miten LGBT-historia toistaa itseään

Turun Pride-viikko on ohi ja se oli hauska. Sen aikana tapasin mm. sarjakuvataitelija Sophie Labellen, osoitin mieltä natseja vastaan toverien kanssa ja istuin vesisateessa piknikillä.

Turku Pride sai myös Suxes-ravintolan Arto Juntusen avaamaan sanaisen arkkunsa siitä miten hänestä Turku Pride on huono ja miksi hänen ravintolansa ei tule enää tukemaan Turku Pridea. Tämän Kylän Homopoika kirjoitti aiheesta jo aiemmin mutta ajattelin itse kommentoida tätä myös.

Se on toistuva teema LGBT-aktivismissa ja LGBT-historiassa miten hyvätuloiset valkoiset cishomot ovat yrittäneet työntää muut marginalisoidut ryhmät sivuun aktivismissa. Syy siihen on se että on rakennettu yhteiskunnallista narratiivia jossa valkoiset cishomot ovat cisheteroiden lisäksi myös normaali ryhmä toisin kuin muut ryhmät. Ja kuten TKHP-Eino sanoo omassa blogauksessaan, tämä on Pride-kontekstin huomioonottaen erinomaisen mielenkiintoista kun muistaa ketkä Stonewallin mellakoissa olivat. Siellä oli nimenomaan rodullistetut transnaiset toimimassa syrjivää poliisia vastaan.

suxes1

Huomatkaa erityissti lause tämä hajaannuttaminen ajaa lähinnä priden vastustajien etuja. Koska Suxesissa ei löydy sen verran solidaarisuutta, että jaksaisivat tuntea mieluummin sympatiaa muita marginalisoituja kohtaan kuin ottaa huomioon että mitäköhän Laura Huhtasaari ja Teuvo Hakkarainen meistä nyt ajattelee.

Turku Pride on siitä hieno tapahtuma, että se ei ole Helsinki Priden kaltainen umpikaupallinen tapahtuma vaan ensisijaisesti yhäkin mielenosoitus. Turku Pride ei pelkää ottaa kantaa.

Ja sekin että Turku Pride on päättänyt ottaa linjan, että ollaan eettisiä ja ekologisia niin pitkälle kuin mahdollista ei sekään sovi Suxesille. Valitetaan siitä että Turku Prideilla ei ole tarjolla liharuokaa ja Tämäkö on Turku Priden yhdenvertaisuutta? Hei Arto Juntunen: jos sinulla hajoaa pää siihen ettet saa nauravia nakkeja ja ketsuppia Prideilla niin ehkä sulla on oikeasti asiat liian hyvin.

Sepä siitä, en jaksa käyttää tähän sen enempää vaivaa. Todettakoon taas että tämä on toistuva kuvio siitä miten parempiosainen marginalisoitu ryhmä on valmis heittämään muut bussin alle koska heitä kiinnostaa oma asemansa enemmän kuin mikään solidaarisuus.

Mitä sitten on tehtävä? No, Suxesia voi boikotoida. Itse olen ollut järjestämässä siellä tapahtumia aiempina vuosina, en ole enää järjestämässä. Olen myös käynyt siellä oluella, en käy enää. Sen sijaan suosittelen ihmisiä käymään vaikka Cosmic Comic Cafessa ja Portissa. Ne on mukavampia paikkoja muutenkin eivätkä näytä uimahallin kahviolta.

Myös: olikohan se nyt hyvää ja ammattimaista viestintää kirjoittaa tuollainen itkuinen julkilausuma? Juntunen: jos Turku Pride ottaa pannuun, kannattaa yrittäjänä pitää se vaikka ihan omana tietonaan ja lopettaa yhteistyö kaikessa hiljaisuudessa. Tuollaiset manifestit on epäammattimaisia ja lähinnä tuo kaikkien tietoon että “tämän baarin omistaa ämpäri”.

Suxes ja miten LGBT-historia toistaa itseään