Kyttäjuttu: viranomaisen sitoutuminen lakiin

Tästä tulee lyhyt blogaus, koska olen monesti aiemminkin blogannut poliisin toiminnasta, eikä ole erityisesti syytä puhua tarpeettomaan pitkään tästä.

Oikeuden päätöksellä kielletty natsijärjestö Pohjoismainen Vastarintaliike teki Turussa perinteisen profiilinnostatustempauksensa lippuineen kaikkineen viime viikonloppuna. Lounais-Suomen poliisi ei pitänyt tätä mitenkään hankalana asiana vaan löytyi komisario kommentoimaan lupsakasti että miten jotkut oli hyvillään ja ulkoilutarkoituksessahan pojat siellä.

Sillä ei tunnu olevan väliä että kyseessä on äärioikeistolainen ja väkivaltainen järjestö, joka on oikeuden päätöksellä lakkautettu. Poliisin kynnys ylipäätään puuttua äärioikeistolaisten häiriköintiin ja väkivaltaan on ollut muutenkin hyvin korkea, niinkuin on nähty esim. viimevuotisissa itsenäisyyspäivänä nähdyissä natsimarsseissa.

Kohtaamme silloin sellaisen ongelman, että viranomainen, jonka pitäisi panna lakia täytäntöön, ei oikeastaan kunnioitakaan lakia. Viranomainen toimii mielivaltaisesti, koska poliisin syvistä riveistä löytyy enemmän ymmärrystä äärioikeistolaisille näkökulmille, kuin vaikkapa nettihäirinnän uhriksi joutuneille naisille. Syyttäjiäkään ei kiinnosta.

Poliisilla on perinteisesti ollut tapana toimia sellaisilla keinoilla, mitkä poliisi näkee perustelluksi, riippumatta siitä mikä lain kirjain tai henki on. Jokaisesta huumausainerikoksesta seuraa kotietsintä, koska käytännössä jokaisen kotoa löytyy jotain minkä perusteella voidaan paperilla keksiä uusi rikos joka on nyt ratkaistu ja niin ollen se kaunistaa selvitystilastoja. Samalla tavalla poliisi on tehnyt satunnaisia ratsioita huumekoirien kanssa kaupunkialueilla, riippumatta siitä että eduskunnan oikeusasiamies on ottanut kantaa tätä vastaan.

Poliisi tekee myös ilmeistä etnistä profilointia, vaikkei sitä myönnä, koska pystyy joka kerta keksimään syyn että miksi jossain tietyssä tapauksessa on taas kerran pysäytetty joku kadulla ihonvärin takia.

Tietenkin se on helpompi suhtautua tähän jos ei halua ylipäätään yhteiskuntaan toimivaa poliisia: rakenteelllinen väkivalta näkyy tässä paljaana ja karuna. Viranomainen ei eroa mitenkään satunnaisesta asemiehestä joka vaatii suojelurahaa, paitsi siinä että viranomainen perustelee oman toimintansa erikoisella lain tulkinnalla ja erikoisella ideologialla.

Vaikeampi tähän on suhtautua jos on ihminen joka uskoo poliisin tarpeellisuuteen, mutta osaa kuitenkin nähdä sen mikä nähtävissä on. Ongelmana on se että konventionaalisen ja parlamentaarisen politiikan puitteissa kukaan ei ole kyennyt ehdottamaan vielä mallia, millä viranomaiset saataisiin kuriin. Viime viikonlopunkin aikana näkyi taas ehdotuksia siitä että pitää joka kerta ilmoittaa poliisille tällaiset natsijutut, aivan kuten nettihäirinnästäkin pitää ilmoittaa joka kerta.

Ongelma: tämä on täsmälleen se mitä väärin toimiva poliisi haluaa. Poliisille ilmoitusten tekeminen tarkoittaa joka kerta sitä, että aloite luovutetaan poliisille. Poliisi osaa aina haudata tutkinnan jota ei halua tehdä, syyttäjä osaa joka kerta heittää syytteen roskiin jos syyttäjää ei kiinnosta tutkia poliisin toimia tai äärioikeiston häirintää. Huonohan sellainen byrokratia on, joka ei osaa perustella omaa toimintaansa ja esittää sitä lain mukaisesti.

Jos ongelman haluaa ratkaista, sen pitää lähteä koko instituution purkamisesta.

Advertisements
Kyttäjuttu: viranomaisen sitoutuminen lakiin

Vieraskynä: Seksiposetiivia särkemässä

Julkaisen nyt nimimerkin “Paaluttaja” kirjoituksen viimepäiväisestä.

Harva on voinut välttyä suurelta Twitter-taistelulta Sexpon toiminnanjohtajan ja yleisen seksigurun Tommi Paalasen ja saamelaisuusaktiivien välillä… tai no, oikeastaan varmaan lähes kaikki ovat välttyneet siltä, onhan kyseessä vain yksi Twitter-kupla. Olen koko suuressa seksipositiivisuus- ja saamelaisuusskabassa melko ulkopuolinen; seuraajan roolissa silti olen tuntenut pakottavaa tarvetta avautua eräistä siihen liittyvistä elementeistä, ja keinoksi valitsin Jussi Marttilan blogin, koska Marttila on osallistunut keskusteluun merkittävällä tavalla ja on aiemminkin julkaissut anonyymejä blogeja. En ole Marttila itse, minkä voi havaita siitä, että olen kirjoittanut näinkin pitkään kutsumatta ketään ”tuikkaamisen Lauri Tähkäksi” tai vastaavaksi.

Aivan aluksi on tietenkin käsiteltävä monia ihmetyttänyttä asiaa; sitä, että Paalanen on näinkin tölväisten antanut tilaa saamelaisvastaisille mielipiteille. Ainut ihmeellinen asia tässä on se, että jonkun mielestä tässä on jotain ihmeellistä. Tämä kaikki on osa samaa totalisoivaa ajattelutapaa, joka pilkistää läpi koko seksipositiivisuuskeskustelussa; mittarina on ah-niin-vapautunut länsimainen liberalismi, ja kun nyt olemme näin vapautuneet ja päässet historian loppuun, kaikki muu on tauhkaa joka voidaan sivuuttaa.

Selkeimmin tämä toki näkyy esimerkiksi aiemmassa Vapaa-ajattelijoiden Koraanit pornoksi -tempauksessa, jossa Paalanen oli mukana; saamelaisten suhteen toki ei mukana ei ollut islamiin ja aivan näin suureen toiseuteen liittyviä elementtejä, mutta pikemminkin kyseessä on se, että kun olemme nyt pääsemässä kohti parasta mahdollista kulttuuria mitä voidaan kuvitella, kaikki muu, juntimmaksi katsottu ja omituisempi voidaan alistaa leikkikaluiksemme, vaikka nyt sitten saamelaisvaatteet. (En ihmettelisi, vaikka ”seksikäs saamennoita” -fetissiasut olisivat jo tulossa. Tätä ei ole tarkoitettu inspiraatioksi.)

Mutta mitä tässä tarkoittaa ”totalisoiva”? Eikö seksipositiivisuus ole kuitenkin yksiselitteisesti hyvä asia? Monet ovat etenkin Facebookissa kauhistuneet siitä, että Paalanen on joutunut kritiikin kohteeksi. Onhan hän kuitenkin seksipositiivisuuden suurlähettiläs! Seksi on hyvä asia! Seksi, seksi, jee! On syytä mennä syvemmälle koko seksipositiivisuuden juurille, vaatiihan radikaali kritiikki jo lähtökohtaisesti juurille menemistä.

Sinänsähän seksipositiivisuuteen voi suhtautua neutraalisti, hyviä ja huonoja puolia sisältävänä ilmiönä. On hienoa, että erilaisista seksuaalisuuden kieltolaeista, homoseksuaalisuuden kriminalisaatiosta lähtien, on luovuttu, eikä tätäkään olisi varmaan tapahtunut ilman avointa ja konstailematonta keskustelua. Kun nyt käytin sanaa ”kieltolaki”, ehkä kuitenkin aiheellista verrata tätä toiseen kieltolakiin – alkoholin kieltolakiin. Otetaan mukaan myös kaikki varsinaisen kieltolain jälkeiset pienemmät kieltolait, kuten erilaiset baarien sämpyläsäännöt. Näitä vastaan toimittiin proaktiivisesti ja ne myös kumottiin, eikä tämän kirjoittajallakaan ole mitään sitä vastaan, että olutta voi baarissa juoda ilman makkarasämpylän kierrättämisrituaaleja. Kuitenkin tilalle melkeinpä automaattisesti pakottautui normi siitä, että nyt kun voi juoda, pitää juoda. Mitä, eikö kalja maistu? Oletko joku hiiri tai jehova? Vai kenties raskaana, tämähän selvästi kun minulle kuuluu? Ja jos koet tämän suomalaisen kulttuurin kaljapakon ahdistavana, no, tough luck; kyllä nyt ihmisen oikeus aikuisten nestemäiseen ohrakarkkiin ilman moralisointia menee käytössääntöjen ja kohteliaisuuden edelle.

Tavallaan yksi rasittavimmista ilmiöistä ovatkin suurten keskikaljasotien veteraanit, joille edelleen alkoholissa on jotain tosi roheeta ja kapinallista, jotka julistavat väsymiseen saakka keskikaljakuppilaromantiikkaansa nuorisosukupolvelle, jota alkoholi ei oikeastaan enää hirveästi kiinnosta, sen sijaan että keskittyisivät oman maksakirroosinsa ehkäisemiseen, ja taistelevat edelleen kaikkialla hiipiviä Niilo Yli-Vainioita vastaan. Ja jotain samaa on seksipositiivisuudessa, paitsi että monilla tähän sekoittuu omakohtainen tarve todistaa, että Vaikka En Ole Enää Nuori, Panen Silti.

Kuten kaljadiskurssissa, seksipositiivisuusdiskurssissa on, ironista kyllä, jotain hyvin manikealaista eli mustavalkoista. On kuin maailmassa olisi kaksi vastapuolta; toisaalla ovat seksiposetiivarit itse, toisaalla kaikkialla vaanivat konservatiivit, oli kyseessä sitten Yli-Vainio tai Räsänen. Seksipositiivisuustyypit edustavat vapautta ja edistystä, konservatiivit taantumusta ja kahlitsemista. Manikealaisuus on juuri selvää ongelmallisuutta nähdä mitään muuta kuin nämä; siksi, kun seksipositiivisuusdiskurssi kohtaa esimerkiksi feminististä kritiikkiä, pasmat menevät aina sekaisin ja yleensä alkaa huutaminen konservatiiveista. Konservatiivien itsensä kritiikkihän seksipositiiveille sopii varsin hyvin, siinä kun yleensä mennään omituisiin salaliittoteorioihin jotka todistavat itsensä vääriksi heti kättelyssä; jos seksiposetivaarit olisivat osa jotain maailmanlaajuista, perhearvot mädättävää salaliittoa, nämä kyllä kertoisivat siitä, avoimesti, jatkuvasti ja pyytämättä.

Pahimmillaan manikealaisuus näkyy siinä, että koska käynnissä on taistelu seksiposiitivisen vapauden ja jatkuvasti kaikkialla uhkaavan konservatiivien välillä, kokonaisten skenejen ongelmakohtia ei voida tuoda esiin, koska konservatiivit saisivat aseita. Niin, meidän kinkyklubimme superstara saattaa olla teknisesti jonkinlainen ”hyväksikäyttäjä”, mutta älä nyt saatana huutele siitä! Normot eivät koskaan ymmärtäisi, nehän saattaisivat luulla kaikkia muitakin skenemme hyväksikäyttäjiä hyväksikäyttäjiksi! Marttila vertasi twitterissä jatkuvaa vetoamista siihen, että Paalanen on seksipositiivinen joten tämä ei voi olla paha ihminen, Timo Soinin repliikkiin ”I’m a Catholic Christian, so by definition I cannot be a racist”; vertaus on paitsi osuva, se muistuttaa siitä mihin ”normot eivät vaan ymmärrä meitä” ajattelu voi pahimmillaan johtaa, koska ilmeisesti se on ollut osasyy siihen, miksi katolisessa kirkossa niin hyvin onnistuttiin lakaisemaan maton alle mitä kauheimmat lapsiin kohdistuneet rikokset.

Toki emme väitä, että seksipositiivisuusskene itsessään olisi *näin* paha. Seksipositiivisuusretoriikkaan on toki otettu suostumus. Suostumuksessa itsessään ei ole mitään pahaa, päinvastoin; tarvitsemme suostumuslakia nyt emmekä vasta huomenna. Suostumusretoriikasta on kuitenkin aivan liian helppo tehdä liian teknisesti tulkitsemalla viikunanlehti suojakilven sijaan, ja monella on jo kokemusta aivan liikaa siitä, mitä tämä voi käytännössä seksipositiivisuusmaailmassa tarkoittaa. Kyllähän sinä nyt haluat seksiä minun kanssani, älä ole noin rajoittunut! Mitä, sinulle tulikin tunteita vaikka sovimme että tämä on vain seksiä? No, se on oma vikasi, me aivan selväsanaisesti sovimme näin, ajattelisit nyt vaikka järjellä. Niin, ehkä oletuksena oli, että tämä suhde olisi monogaaminen, mutta rationaalisesti ajateltuna kyllä sinun nyt pitäisi järjellä ymmärtää, että minun on vain saatava tavata muitakin naisia. Polyamoriahan on niin rationaalista, jne jne, ad infinitum. Kaikessa on epäilemättä suostumus mukana, olisi varmaan jopa kirjallisesti jos siitä olisi kysymys, mutta taustalla oleva kunnioitus toista kohtaan puuttuu mitä suurimmassa määrin.

Seksipositiiviset ihmiset haluavat silti vain avointa puhetta seksistä, eikö? Tämähän on hyvä asia? On toki totta, että yhteiskunnassa on edelleen seksin suhteen asioita, joista avoimuus olisi hyvä, esimerkiksi kaikenlaisten kehojen hyväksynnässä – jossa seksipositiivisuusskene, joka usein keskittyy kuvastossaan lähinnä varsin perinteikkäisiin vartaloihin ehkä muutamilla tatuoinneilla, ei toki ole onnistunut kovinkaan hyvin. Lähinnä kuitenkin asia näyttäytyy vaan siltä, että kaikilla on moraalinen velvoite alistua seksipitoiselle viestinnälle kaikkialla, missä liikkuvat.

Vaikka tätä on toitotettu kerta toisensa jälkeen, unohtuu, että ihmisillä voi olla mitä erinomaisimpia syitä olla haluamatta tätä itse. Monet aseksuaalit eivät vain kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä ihmeellistä tässä kaikessa on. Seksuaalisesta väkivallasta kärsineille seksituputus voi olla suorastaan mielenterveydelle vaarallista. Mutta näidenkin esimerkkien lisäksi on ihmisiä, joita ei vaan nappaa altistua jatkuville kiihottaville asioille. Sillä onhan seksuaalisen puheen ja kuvaston lopullinen yksi tarkoitus kuitenkin kiihoittaa, ja monelle ihmiselle kiihottumiselle on oma aikansa ja paikkansa – makuuhuone (tai muu tilanteeseen sopiva tila), kumppanin kanssa. Kiihottumisen aika tai paikka ei ole Facebookia selatessa tylsässä kokouksessa tai kadulla seksuaaliselle mainokselle altistuessa. Tärkeämpiäkin asioita on kuin olla jatkuvasti seksuaalisessa tilassa, esimerkiksi vesipallo, kombuchan valmistus ja itäeurooppalaiset strategiapelit.

…mutta seksipositiivisuusmaailmassa tärkeämpiä asioita ei tunnu olevan. Länsimaat ovat postuskonnollisessa tilassa, suuret aatteet ovat kuolleet, enää ei muisteta Lokakuun vallankumousta – mutta seksuaalisen vallankumouksen myyttiin uskotaan yhä, ajatukseen siitä, että joskus vuoden kuuskytäviis tienoilla keksittiin seksi, taantumus murtui, ja nyt vain siivotaan enää jälkiä. Näkemättä jää, että koko seksuaalinen vallankumous on vain korvannut yhden patriarkaatin toisella ja asettunut uudeksi länsimaisen kaiken sivuun työntävän koloniaalisuuden tukipilariksi entisen sijasta, eikä sitä edes voida nähdä, jos moraaliseksi standardiksi otetaan se, että seksipositiivisuutta ei voida kritisoida, koska, no, oletko joku konservatiivi mitähäh. Eikä se edes saa enää seksiä näyttämään kovinkaan hauskalta; on kuin sen ylipapisto ei edes harjoittaisi seksiä, koska seksi on kivaa, vaan jonkinlaisena rituaalina, osoituksena että eipä ainakaan olla rajoittuneita.

Tästä voidaankin taas palata alkukysymyksiin. Seksipositiivisuudesta ei tule mikään mieleen niin paljon kuin se, että on onnistuttu keksimään Uljas Uusi Maailma, mutta jotenkin sieluttomampi. Enää ei tarvita reservaatilta hankittua ”villiä” töllisteltäväksi ja antamaan jotain iloa kun rituaaliorgiat ja soma eivät enää nappaa, reservaatin asukkaan lakki riittää. Ja samaan aikaan kaikkialla ympärillämme ympäristö tuhoutuu ja länsimainen sivilisaatio kulkee kohti vääjäämätöntä tuhoaan.

Ja mitä iloa siitä seksipositiivisuudesta on sitten, kun on 80-vuotias eikä keho enää toimi edes pillerien voimalla?

Vieraskynä: Seksiposetiivia särkemässä