Johannes Yrttiaho ja hävittäjäkaupat, osa 2

Jatkoa eiliselle tekstilleni samasta aiheesta, koska Yrttiaho on Facebookissa julkaissut toisen kirjoituksen aiheesta.

rauha
Niin hyvä kuva että piti käyttää uudestaan

Yrttiahon tarkoitus oli ehkä siloitella vastareaktiota aiempaan tekstiinsä, mutta tekstin vaikutus on hyvin suurilta osin päinvastainen, jos sitä lukee kriittisesti. Teen tässä muutamia poimintoja, jotka ovat omasta mielestäni kenties olennaisempia virhearvioita.

Hävittäjähankinta ja sen perusteiden hyväksyminen tarkoittaa käytännössä nykyisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan jatkamista ja tuon linjan hyväksymistä. Tämä tarkoittaa Yhdysvaltojen politiikan tukemista. Seurauksena tästä on myös mm. Suomen täysjäsenyys Natossa. Vaihtoehtoja olisi tietenkin olemassa. Nyt kun keskustelu hävittäjähankinnasta alkaa kiihtyä, on mahdollista vahvistaa liikettä, joka vaatii irtautumista Suomessa 90-luvun alusta sakka otettaan kiristäneestä militaristisesta politiikasta, kirjoittaa Yrttiaho FB-statuksessaan.

Totta, eräillä poliitikoilla, kuten esimerkiksi Paavo Lipposella aikoinaan, oli merkittäviäkin haluja tukea Yhdysvaltojen politiikkaa. Pääosin kuitenkin Suomi on pysynyt omilla linjoillaan ja ennenkaikkea EU:n yhteisillä linjoilla. Voidaan toki kysyä että onko Suomella ollut erityistä syytä osallistua esim. YK:n mandaatilla kriisinhallintaoperaatioon Afganistanissa tai muihin kansainvälisiin operaatioihin, mutta on kyseenalaista leimata nämä kaikki Yhdysvaltojen politiikan tukemiseksi.

Yrttiaho myös käy keskustelua Natosta niinkuin olisi yhä 1990-luku. Vuoden 2016 Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen vaikuttaa siltä, että Yhdysvaltojen hallinto presidentteineen olisi vähemmän kiinnostunut Natosta kuin aiemmin, ja pitää Eurooppaa vapaamatkustajana liittoutumassa. Olemmekin päätyneet sellaiseen tilanteeseen, missä reaalipoliitikko pohtiikin, että voiko Natoon edes luottaa, ja siihen on osittain herättykin muualla maailmassa. Suomessa tosin Nato-keskustelu jatkuu samoilla linjoilla kuin viimeiset 20 vuotta, syystä tai toisesta.

Tämän jälkeen Yrttiaho alkaa taas puhua siitä miten hävittäjät ovat Suomelle heikosti sopiva asejärjestelmä, mutta siitä puhuin jo aiemmassa tekstissäni.

“Uskottavan puolustuksen” nimissä tehokkaampaa olisi minun ymmärtääkseni turvata maavoimiin, ilmatorjuntaan ja aluepuolustukseen. Ne tekevät maasta raskaasti valloitettavan ja ehkäisevät myös sen käyttämisen läpikulkuun (tosin isäntämaasopimuksella on kauttakulkuoikeus käytännössä jo Yhdysvalloille annettu…). Puolustuksellisessa mielessä tätä on pidetty parhaana ratkaisuna.

Ymmärtääkseni ja on pidetty parhaana ratkaisuna ovat taas ilmaisuja jotka paljastavat sen ettei kirjoittaja tarkalleen tiedä mistä puhuu. Mihinkään näistä panostaminen ei olisi toki huono idea sinänsä, mutta yhäkin tästä puuttuu substanssi.

Karkeasti yleistäen voidaan sanoa niin, että uskottava puolustus vaatii ilmavoimia ja hävittäjätoimintaa siksi, että pelkkä maasta-ilmaan-ilmatorjunta on reaktiivista toimintaa, jolla on rajattu liikkumavara. Persianlahden sodassa 1991 havaittiin, että ilmatorjunta voidaan lamauttaa ilmasta käsin varsin ongelmitta, jos vihollisella ei ole omia koneita ilmassa. Kun aloite ilmassa on luovutettu viholliselle, vihollinen voi suunnitella oman ilmatoimintansa niinkuin parhaaksi näkee ja iskeä miten haluaa.

Maavoimien toiminta vaikeutuu olennaisesti, jos vihollinen pystyy käyttämään omia rynnäkkökoneitaan silloin kun parhaaksi näkee. Esimerkiksi Irakin armeija oli käytännössä immobilisoitu 1991, ja ei kyennyt merkittävään vastarintaan liittoutuman maajoukkoja vastaan.

Mikä sitten kykenee toimimaan ilmauhan alla, maavoimien ja alueellisen puolustuksen piirissä? Vastaus on sissijoukot. Suomessa on jo kylmän sodan aikana käyty keskustelua siitä tulisiko Puolustusvoimat rakentaa nimenomaan siltä pohjalta, että panostettaisiin sissisodankäyntiin ylivoimaista vihollista vastaan (mitä Neuvostoliitto oli huomattavasti enemmän kuin mitä Venäjä on vuonna 2018), ja se lopputulos mihin silloin tultiin oli ei. Syy on pohjimmiltaan yksinkertainen: sissijoukot kyllä voivat jatkaa sotaa hyvin pitkään ja tehdä miehityksen raskaaksi, kyllä. Se mitä sissijoukot eivät voi tehdä on suojata yhteiskuntajärjestystä tai estää miehitystä. Se tarkoittaa pahimmillaan hirvittävää määrää kuolonuhreja. Kannattaa muistaa, miten Itä-Euroopan sissiliikkeille kävi kylmän sodan aikaan: ne kaikki tuhottiin ja yksikään niistä ei saavuttanut tavoitteitaan.

Ja mitä isäntämaasopimukseen tulee, niin Yrttiaho tuntuu tässä toistavan salaliittoteorioita siihen että se olisi jotenkin velvoittava sopimus.

Jonkinlaisena näennäisvaihtoehtona on tarjoiltu sotilaallista yhteistyötä Ruotsin kanssa ja siis miljardien eurojen käyttämistä ruotsalaisvalmisteisiin lentokoneisiin. Se ei kuitenkaan edellä sanotusta johtuen muuta oikeastaan mitään olennaista. JAS on sekin Nato-yhteensopiva kone ja Ruotsihan on jo pitkään lennellyt kansainvälisissä tehtävissä ja toiminut tiiviissä yhteistyössä USA:n ja Nato:n kanssa.

Kun puhutaan “Nato-yhteensopivuudesta”, puhutaan yleisesti Link 16-tiedonsiirtojärjestelmästä, mikä ei merkkaa loppujen lopuksi muuta kuin sitä että Gripen osaa keskustella muidenkin koneiden kuin Ruotsin omien kanssa ja siirtää sekä vastaanottaa tietoa niille ja niiltä. Itse en osaa nähdä tätä valtavan ongelmallisena.

Sillä, mitä Ruotsi on omilla koneillaan tehnyt, ei taida olla relevanssia sen kannalta mitä Suomi omillaan tekisi. Ja mitä Ruotsi teki: Ruotsi osallistui 2011 YK:n mandaatilla Operation Unified Protectoriin muutamalla koneella. Käytännön tasolla tässä valvottiin lentokieltoa Muammar Gaddafin käytettyä ilmavoimiaan sisällissodassa siviilikohteisiin.

Vasemmiston ei tietenkään tule juuttua mihinkään aselaji- tai asejärjestelmäkeskusteluun, vaan tähdätä ulkopoliittisen suunnan muuttamiseen, sotilaallisen voiman keventämiseen ja armeijan poliittisen vallan suitsimiseen. Pitäisi tuomita militarismi sen kaikissa muodoissaan ja olla aktiivisesti mukana organisoimassa rauhanliikettä.

Ongelma tässä lienee se että Yrttiaho on koko ajan käynyt aselaji- ja asejärjestelmäkeskustelua ilman substanssiargumentteja sen tueksi, ja vetäytyy rauhanaatteen taakse kun häntä haastetaan sen suhteen. Tuntuu jopa siltä että hän ei erityisen hyvin edes tunne oman puolueensa nykylinjauksia, jotka tuntuvat menevän kaikkein eniten siihen suuntaan, että nimenomaan ulkopoliittista suuntaa halutaan viedä tiukemmin sotilaallisen liittoutumattomuuden suuntaan, ja sen hinta on uskottava puolustus, minkä Vasemmistoliitto on hyväksynyt viime aikoina.

Ylipäätään vaatimuksissa että pitää tuomita militarismi ja organisoida rauhanliike, laitetaan hirvittävästi vastuuta niiden niskaan, jotka ovat suurvaltapelin pelinappuloita. Kansainvälinen tilanne on kiristynyt 2010-luvulla olennaisesti, ja siitä kantaa vastuun suurvallat. Emme me. Suomessa organisoitava rauhanliike ei voi vaikuttaa suurvaltojen imperialismiin.

 

Advertisements
Johannes Yrttiaho ja hävittäjäkaupat, osa 2

Johannes Yrttiaho ja hävittäjäkaupat

Turkulainen kaupunginvaltuutettu Johannes Yrttiaho otti kantaa hävittäjäkauppoihin. Ajattelin lyhyesti käsitellä Yrttiahon väitteet tässä, ihan vain siksi että jouduin kuulemaan useammalta vasemmistoliittolaiselta tutulta miten karseaa tuubaa tämä keskustelu on. Vasemmistoliittohan ei ole varsinaisesti ollut aiemmin tunnettu erikoisen asiantuntevista puolustus- ja turvallisuuspolitiikkakannoistaan, vaikka toki nykyisen puheenjohtajan kautena Vasemmistoliitto on saanut aikaan pääosin erinomaisen turvallisuuspoliittisen ohjelman.

rauha.png
Highway to the Vasemmistoliitto Zone

Ohitan ilmeisen puolueen sisäiset poliittiset implikaatiot tässä kirjoittelussa, ja keskityn lähinnä substanssiargumentteihin.

Ensinnäkin valtavat summat olisivat väistämättä pois sosiaaliturvan ja palveluiden järjestämisestä, myös vaikka tie- ja ratahankkeista, kirjoittaa Yrttiaho.

Tämä on hyvin helppo: se ei ole totta. Valtion budjettiprosessi ei nyt vaan toimi niin, että vapahtuva raha kaadettaisiin automaattisesti johonkin hyvään ja produktiiviseen. Vaikka 7-10 miljardia on toki aika iso siivu valtion budjetista, se ei ole myöskään sellainen kustannus joka tulee kerralla maksettavaksi. Hävittäjät ei ole nakkeja, joita ostetaan kaupasta paketti kerrallaan, niiden toimitukset vie aina vuosia.

Toiseksi, hävittäjähankinta kytkisi Suomen entistäkin tiiviimmin Naton aseteknologiaan ja syventäisi tosiasiallista liittosuhdetta. 

Natosta puhuminen yksittäisenä toimijana tässä on fuulaa. Käytännön tasolla aseteknologiaa tulisi, jos valittaisiin ei-yhdysvaltalainen hävittäjä, useammasta maasta. Tiettyjen aseteknologioiden osalta valinnanvaraa ei juuri ole: jos halutaan ostaa esimerkiksi ilmasta-ilmaan-ohjuksia, jotka ovat hävittäjien tärkeimmät asejärjestelmät, lista maista jotka sellaisia osaavat valmistaa on hyvin lyhyt. Jo nyt Suomen ilmavoimat käyttää yhdysvaltalaisia ohjuksia, joten mitään konkreettista muutosta tilanteeseen ei monessakaan skenaariossa tulisi. Jos vaikka ruotsalainen Gripen E valittaisiin, Ilmavoimat jatkaisi pääosin samojen järjestelmien käyttöä.

Huomioitakoon että Yrttiaho ei selkeästi tunne aihepiiriä tarpeeksi hyvin, koska hän ei mainitse sitä skenaariota mikä. jos F-35 valitaan ostettavaksi hävittäjäksi, toteutuisi. Silloin Suomi olisi riippuvainen Nato-maihin rakennetusta huoltoverkostosta, koska F-35 ei sisältäisi tarvittavia teknologiasiirtoja, jotta huollot voitaisiin tehdä kotimaisin voimin. Muun muassa moottorihuoltoa on kaavailtu tehtäväksi Turkissa, mikä on melko epäilyttävää, jos otetaan huomioon Turkin ihmisoikeustilanne.

Kolmas näkökohta on puolustuksellinen. Tiedetään, että Suomen puolustuksen näkökulmasta tällaiset aseet ovat täysin turhia. Kyse on hyökkäysaseista, joilla ilmassa (ja muutenkin) ylivoimaista vihollista vastaan ei ole mitään käyttöä. Tehokkaan puolustuksen järjestämiseksi olisi järkevää panostaa alueelliseen puolustukseen, maavoimiin ja ilmatorjuntaan.

Tässä kohtaa pitää kysyä: miten “tiedetään?” Pikemminkin modernin sodankäynnin historia näyttää sen, että ilman omia ilmavoimia muukin puolustus ja sotatoimet vaikeutuvat huomattavasti. Esimerkkejä löytyy huomattavan paljon, alkaen Korean sodasta, Vietnamin sodasta, Israelin käymistä sodista, Iranin-Irakin sodasta, ensimmäisestä ja toisesta Persianlahden sodasta ja kenties tuoreimpana esimerkkinä Georgian sodasta.

“Hyökkäysaseista” puhuminen niinkuin asejärjestelmiä voitaisiin yksiselitteisesti luokitella hyökkäyksellisiksi tai puolustuksellisiksi on ennen kaikkea poliittinen lähtökohta, jolla ei ole käytännön sodankäyntitilanteiden kannalta suurtakaan merkitystä. Suihkuhävittäjä voi toimia hyökkäyksellisesti tai puolustuksellisesti.

Lisäksi kun puhutaan suurpiirteisesti että “olisi järkevää panostaa alueelliseen puolustukseen, maavoimiin ja ilmatorjuntaan”, niin se unohtaa kokonaan sen, että näihin osa-alueisiin on viime vuonna tehty merkittäviäkin panostuksia. On hankittu mm. uusia ilmatorjuntajärjestelmiä, telatykistöä, raketinheittimiä ja lisää panssarivaunuja. Ongelmallisempana tässä on listattu kolme osa-aluetta ilman minkäännäköisiä perusteluja sille miksi näihin pitäisi panostaa ja millä tavoin.

Haluan vielä mainita erikseen tämän ajatuksen siitä että hävittäjillä varustetut ilmavoimat voisi korvata ilmatorjunnalla, mihin törmää satunnaisesti, ja siitä voi osittain syyttää eläköitynyttä eversti Ahti Lappea, joka on päässyt nostamaan omia ajatuksiaan esiin aiheesta. Osittain se lienee ymmärrettävää: Lappi kuitenkin oli ilmatorjunnan tarkastaja aikoinaan.

Käytännön tasolla kuitenkin ilmatorjunta on aina luonteeltaan reaktiivista, sen kyky reagoida muuttuviin tapahtumiin on rajallista käytännön syistä (ilmatorjunta toimii siellä missä se on kantamansa rajoissa, ja se siirtyy pääosin maanpinnalla) ja ilmatorjunta harvemmin kykenee ottamaan ilmasodan aloitetta haltuun. Ilmatorjunta on tärkeää, mutta ei ole täysin sattumaa, että jokainen maa joka siihen kykenee, rakentaa myös itselleen ilmavoimat ja niihin hävittäjät.

Loppujen lopuksi ei voi muuta oikein todeta, kuin että Yrttiaho yksinkertaistaa tilannetta hävittäjäkauppojen suhteen tavalla mikä ei ole produktiivinen lähestymistapa, ja kruunaa sen puhumalla asejärjestelmistä tavalla mikä näyttää että hänellä ei ole asiantuntemusta tai edes amatööritason tietämystä aiheesta.

 

Johannes Yrttiaho ja hävittäjäkaupat