Poliisien liitto, nettihäirintä ja piittaamattomuuden jäljet

Uutisissa tänään, poliisien ammattiliitto haluaa poliiseille erityistä suojaa häirinnältä.

Se mikä tässä on hauskaa, on se että ketkä poliiseja häiriköi. No, äärioikeistolaiset. Uudestaan ja uudestaan. Kerta toisensa jälkeen, äärioikeistossa nostetaan nimettyjä poliiseja framille niin että äärioikeistolaiset jotka näitä juttuja seuraa, saavat kohteita joita häiritä.

Myös MV-lehden puolella on harrastettu samaa.

Screenshot 2018-06-26 10.13.29.png

Tämä siitä huolimatta, että Helsingin poliisi on kerta toisensa jälkeen antanut esimerkiksi PVL:n ja Suomi Ensin -liikkeen jatkaa toimintaansa julkisilla paikoilla, vaikka PVL on jo syyllistynyt veritekoon ja SE taas on kunnostautunut viettämällä puolisen vuotta telttaillen Helsingin keskustassa, pahoinpidellen ohikulkijoita ja juopotellen. Ottaen huomioon miten muissa tapauksissa on toimittu, se on melkomoisen poikkeuksellista, eikä siitä ole mitään epäselvyyttä että pohjimmiltaan poliisi tukee tällaisia rasistisia ja äärioikeistolaisia liikkeitä.

Ongelma toki on se että Helsingin poliisi voi antaa miten paljon liekaa äärioikeistolaisille ja pakkopalauttaa niin monta kuin huvittaa, ja silti äärioikeistolaiset eivät ole koskaan tyytyväisiä poliisiin. Joten äärioikeistolaiset siirtyy sitten häiriköimään poliisia, koska se on äärioikeiston tavanomainen toimintamalli.

Se mikä tässä ei ole yhtään hauskaa, on se miten kaikkien mittapuiden mukaan poliisien häirintä on siitä huolimatta melkoisen poikkeuksellista ja pääosin hillitympää kuin muiden äärioikeiston vihan kohteiden häirintä.

Poliisi on halunnut esiintyä niinkuin torjuisi vihapuhetta. Ongelmana on se että on helppo sanoa tekevänsä asioita vaikka ei tekisi mitään. Suurin osa niistä ei-poliiseista joita vastaan on masinoitu häirintäkampanjoita, ovat saaneet nähdä vastaukseksi esitutkinta lakkautetaan kustannussyistä. Koska poliisia ei tasan kiinnosta jos jotakuta häiriköidään öin ja päivin, koska äärioikeistolainen keskustelufoorumi Ylilauta päättää ottaa jonkun kohteekseen. MV-lehden teot eivät olisi koskaan päätyneet oikeuteen asti, jollei MV-lehti olisi saanut vastaansa sekä Sanomaa että Yleä, joilla on resursseja ja poliittista valtaa pakottaa poliisi suorittamaan esitutkinnat loppuun asti.

Että nyt sitten kun poliiseja häiritään, yhtäkkiä ammattiliiton mielestä kyseessä on jonkinlainen erityinen kriisi? Ehkä onkin. Mutta se johtuu siitä että poliisin piittaamattomuus häirinnän ja uhkailujen suhteen on luonut sellaisen ilmapiirin, missä poliisikin saa osansa näistä.

 

Advertisements
Poliisien liitto, nettihäirintä ja piittaamattomuuden jäljet

“Kansallismielinen” poliittinen toiminta – ja mihin se kaatuu

marso
Mun piti itse asiassa laittaa joku ihan toinen kuva tähän mutta laitoin nyt tän kun se tähän tuli.

Miksi Suomessa ei ole todellisuudessa toimivaa militantimpaa äärioikeistolaista liikettä PVL:n ulkopuolella? No, lähinnä siksi että kukaan niissä kuvioissa jotka lähti vuoden 2015 Rajat kiinni -mielenosoituksista ei osaa yhtään mitään.

Tästä tuli lyhyt blogaus.

Mutta siihen on vähän pidempikin vastaus. Keskeisin syy siihen lienee tosiaan se miten siinä liikkeessä ei ole ketään joka ymmärtäisi poliittisen toiminnan luonteesta tai metodeista mitään. Sen sijaan liike on keskittynyt luomaan jonkinlaista faksimiliaa poliittisesta toiminnasta, jonka olisi tarkoitus tehdä… jotain.

Otetaan esimerkiksi Suomi Ensin -liike jota luotsasi Marco de Wit viime vuonna. Tai ainakin käytännössä, itse järjestö oli hajonnut suurinpiirtein kolmeen osaan ja riiteli keskenään. Helmikuussa 2017 keksittiin että pidetään mielenosoitusleiriä Helsingin keskustassa niin kauan kunnes turvapaikanhakijoiden mielenosoitusleiri puretaan tai kielletään tai jotain. Ennen tätä Suomi Ensin -liike oli pääosin osoittanut mieltä vastaanottokeskusten edessä ja Itäkeskuksessa.

Mielenosoitusleiri joutui siirtymään pariinkin otteeseen ja sitä toimintaa karakterisoi lähinnä ohikulkijoiden pahoinpitely, taukoamaton juopottelu sekä kaiken tämän filmaaminen livenä youtubeen. Jossain välissä päätettiin että pääpaino tässä on se että tämä on osa MV-lehden päätoimittajan Ilja Janitskinin presidentinvaalikampanjaa ja ryhdyttiin keräämään kannattajakortteja tätä toimintaa varteen.

iljardisuunnitelma.PNG
(vaalijulisteen kuva oli muuten nyysitty Yleltä)

Jossain kohtaa sitten kun tämä Suomi-Maidan oli jo hiipumassa, Ilja Janitskin itse Andorrasta käsin osallistui livestreamiin jossa keskusteltiin siitä miten pari liikkeen aktiivia olivat olleet keräämässä kannattajakortteja Keravalla, ja Janitskin (päissään) julisti että juu eiköhän tämä ollut tässä että ei kyllä presidentinvaaleihin olla kumminkaan menossa. Samassa kontekstissa Janitskin myös valisti alamaisiaan siitä että mitä “kasipallo” tarkoittaa kokaiininkäyttöslangissa.

Noin itse jos ajattelee, niin se voisi olla melko turhauttavaa ja suututtavaa työskennellä jonkun sellaisen ihmisen vaalikampanjan eteen, joka päättääkin sitten kopsuissaan että eöäh emmä jaksakaan. Liikkeen keskeisimmät hahmot (jotka toki ovat nykyään riidoissa keskenään), Panu Huuhtanen ja Marco de Wit jatkavat yhä toki Ilja Janitskinin kannattamista, ja esiintyvät Pasilan oikeustalolla tukimielenosoituksissa, mistä Janitskin on itse täysin irtisanoutunut.

Koostan ehkä joskus jonkinlaisen yleiskuvan MV-vyyhdistä jos jaksan, mutta se alkaisi olla liian lähellä todellista saastaista journalismia.

Mutta, totuus velvoittaa: noin kymmenisen täysikäistä ja oletettavasti oikeustoimikelpoista ihmistä on käyttänyt suurinpiirtein kaiken aikansa sitten vuoden 2017 siihen, että ovat käkkineet Helsingin keskustassa erinäisissä mielenosoituksissa, joiden tavoitteet ovat enemmän tai vähemmän epäselvät, ja silloin kun ne eivät ole epäselvät, ne ovat täysin olemattomat.

iljardi
Äärimmäisen uskottava mielenosoitus

Suomi Ensin -liike ja sen loputtomat iteraatiot ovat lähinnä jonkinlainen imitaatio siitä mitä poliittinen toiminta on. Liike kopioi toimintamallinsa kaikilta muilta toimijoilta, telttaleirejä ja mielenosoituksia myöten. siinä toivossa että imitaatio kantaisi hedelmää. Tämä toimintamalli on niin vahva, että Suomi Ensin on järjestänyt vastamielenosoituksia mielenosoituksille, jotka ovat vastustaneet ISIS-terrorismia, ihan pelkästään siksi että pääsisi osallistumaan.

Suomi Ensin on pääosin poliittinen lastikultti, joka toistaa samaa kuviota loputtomiin, siinä toivossa että poliittisen toiminnan esittäminen saisi aikaan jotain. Sen sijaan se tuottaa lähinnä viihdettä Punk in Finlandille ja työtä oikeuslaitokselle.

Siksi sillä ei ole mitään todellista agendaa tai edes sidosta todellisuuteen.

“Kansallismielinen” poliittinen toiminta – ja mihin se kaatuu

Tämä on Suomi vuonna 2018

Emma Kari inspiroi minua kirjoittamaan tästä, koska otsikossa oleva ilmaisu on tyhjin ilmaisu kaikista. Saatteeksi, itse olen sitä mieltä että Teuvo Hakkaraiselle olisi voitu antaa vaikka elinkautinen.

emmakari

En jaksa rakentaa omaa argumenttiani uudestaan, koska olen sen esittänyt koskien Huhtasaarta aiemmin blogissani. Kaikki tiivistyy siihen että jos ei ole mitään varsinaista auktoriteettitahoa joka haluaisi rankaista ihmisiä, heitä ei rankaista. Sellaista ei ole.

Tämä ei ole minun Suomeni ja Suomi vuonna 2018 -tyyliset heitot ovat liberaalia ideologiaa puhtaimmillaan, arvotuksia vailla merkityksellisyyttä. Siinä piilee ajatus siitä että Suomi on joskus ollut hyvä maa, jossa ei ole lainkaan ollut ongelmia tasa-arvossa tai rakenteissa. Tai että Suomen pitäisi sellainen olla.

Ei ymmärretä sitä että kehitys voi mennä takapakkiakin, koska uusliberaalin ideologian ytimessä on fukuyamalainen ajattelu, että kun kommunismi oli päihitetty, tulevaisuudessa on pelkkää uusliberaaleja demokraattisia tasavaltoja ja historia on ohi. Sen sijaan on käynyt niin, että talouskuripolitiikka söi uusliberaalien sosiaaliliberaalien arvojen kannatuksen, koska uusliberaaleilla ei ollutkaan erityisesti mitään tarjottavaa monissa maissa. Ja niin se kävi Suomessakin, ja sen myötä nousi ääri- ja laitaoikeisto, mitä Teuvo Hakkarainenkin edustaa.

Silti me saamme yhä kuulla uusliberaaleilta puolueilta, että yhteiskunnan olisi pitänyt edistyä ja muuttua oikeudenmukaisemmaiseksi, vaikka uusliberaalit eivät mitään tehneet sen eteen.

Miksi minua tämä ärsyttää niin kovasti, on se miten liberaalit aika lailla systemaattisesti kieltäytyvät tekemästä mitään sen eteen, että Perussuomalaisiin kohdistuisi minkäänlaisia seuraamuksia näistä tapauksista. Se on osaamattomuutta ja pelkuruutta.

Sama tämä ei ole minun Suomeni –fraasi näkyy joka kerta kun puhutaan nykyhallituksen äärioikeistolaisesta ja rasistisesta maahanmuuttopolitiikasta, mutta Vihreät ihan mielellään menevät hallitukseen Kokoomuksen kanssa ensi vaalien jälkeen, ilman minkäänlaista ongelmaa. Siitä huolimatta että Kokoomus on ollut avainasemassa mitä tulee maahanmuuttopolitiikan toteuttamiseen.

Lakkaisivat hokemasta sitä pöyristelyään ja toteuttaisivat niitä periaatteitaan käytännössä.

Tämä on Suomi vuonna 2018

Keskiluokan diktatuuri

Helsingin Sanomat, suuressa viisaudessaan, päättää taas pääkirjoitussivuilla puolustella kurjistamispolitiikkaa.

hesari 1.jpg

Ja mitään muutahan suomalaiselta lehdistöltä ei voi odottaa. Kerta toisensa jälkeen taloustoimitusten teknokraatit haluavat kertoa meille että mitä muita mahdollisuuksia ei ole.

Niskakankaan pääpointti on se että työttömien kyykyttäminen jotenkin todistaa sen että hyvinvointivaltio toimii. Koska muuten keskiluokka voi suuttua ja purkaa hyvinvointivaltion. Eli voidaan unohtaa ajatus mistään tasa-arvosta, koska yhteiskunta kuuluu Niskakankaiden mielestä keskiluokalle.

hesari 2.jpg

Niskakankaan ideassa on vain yksi iso vika. Työttömät on jo köyhiä. Ja aika monia työttömiä kiinnostaa hyvin vähän solkotukset hyvinvointivaltiosta, koska hyvinvointivaltiota ei enää ole. Ei ole töitä, sosiaaliturva on alimitoitettu, koulutusmahdollisuuksia ei ole ja jos työttömyys jatkuu yli vuoden, siitä ei pääse todennäköisemmin ulos kuin oman käden kautta.

Minä olen kirjoittanut aika monen monta tekstiä siitä epätoivosta minkä kokee, kun tietää, ei usko, vaan tietää sen että ainoa tie ulos on pamauttaa kuula kalloonsa. Siinä kohtia ihmistä ei erityisemmin kiinnosta hyvin toimeentulevien tunteet siitä että saavatko he verorahoilleen vastinetta.

Minua ei kiinnosta yhtään rakentaa mitään hyvinvointivaltiota. Minä haluan ainoastaan polttaa maan tasalle kaiken sen eriarvoistavan, mitä tässä yhteiskunnassamme on. Minulle yhteiskunta on lakannut jo ajat sitten tarjoamasta yhtään mitään. Minun taloudellisia intressejäni ei puolusta Helsingin Sanomien kolumnistit, ei ministerit eikä etujärjestöt.

Ja jossain kohtaa jotkut muutenkin tajuavat sen ja sitten keskiluokka voikin saada jotain uutta ihmeteltävää.

Keskiluokan diktatuuri

Missä vaiheessa pitää menettää luottamus?

Seikkailuja yksityistetyn byrokratian parissa tänään, mutta niistä ehkä toiste. Sen sijaan haluan kysyä hyvin yksinkertaisen kysymyksen: missä vaiheessa pitää menettää luottamus?

Me kuulemme näitä juttuja uudestaan ja uudestaan, siitä miten viranomaiset toimii todennäköisesti lainvastaisesti tehdessään palautuspäätöksiä, ja miten poliisi säännönmukaisesti rikkoo palautuskieltoja siitä huolimatta että myös yksittäinen virkamies on velvollinen noudattamaan niitä.

Tai se että Kela on tulkinnut lakia lainvastaisesti ja vetoaa siihen että tämä on käytäntö.

Monien vastaus on aina että nämä asiat pitää korjata. Mutta niitä ei korjata koskaan, koska poliitikkojen intresseissä ei ole tehdä niin. Vuodesta toiseen jatkuu sama meininki missä ihmisten perusoikeuksia rikotaan ja joltakulta saattaa mennä henki, toiselta asunto alta.

Joten missä vaiheessa saa sanoa nyt riitti, en luota enää koskaan? Vaikuttaa kovin ilmiselvältä se että vasemmistopoliitikkojen hokemia parannuksia ja korjauksia ei tulla koskaan tekemään, joten olisiko parempi tehdä lopultakin jotain muuta.

Se oli se kysymys.

 

 

 

 

 

 

 

Missä vaiheessa pitää menettää luottamus?

Miten Timo Soini rikkoi abortinvastustamisen Suomessa

Keskustelin joskus ajat sitten ystävän kanssa aborttikeskustelusta ja siitä miten sitä ei ole Suomessa juuri hetkeen käyty. Hänellä oli aika mielenkiintoinen ajatus siitä, että aihetta ei edes kannattaisi nykytilanteessa erityisemmin nostaa esiin, potentiaalisten vastareaktioiden takia.

Osittainhan tämä on aina totta, koska sen tietää että suuressa viisaudessaan toimittajat, havaittuaan että abortista käydään keskustelua, päättävät tuoda studioihin ja paneelikeskusteluihin mukaan aborttivastustajat tasapuolisuuden nimissä. Niinkuin niille nyt pitäisi antaa mitään tilaa missään, mutta saman toimittajat teki silloin kun puhuttiin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista: studioihin pääsi myös ne jotka vihaavat näitä vähemmistöjä. Koska tasapuolisuus.

Mutta miten käy kun keskustelu lähteekin Timo Soinista, mies joka on niin kiero ja vastenmielinen, että hänellä ei olekaan enää kannattajia tai tukijoita? Sitten käykin ihan eri tavalla. On huomattavasti vaikeampaa hakea keinotekoista tasapuolisuutta, kun yksi osapuoli on kaikin puolin iljettävä.

Hyperbola sikseen, mutta Soini on perusesimerkki sellaisesta poliitikosta, joka on myynyt kaikki periaatteensa niin pahasti ja niin syvällisellä tasolla, että hänellä ei ole enää minkäänlaista uskottavuutta. Siksi viime viikoilla herännyt keskustelu onkin lähtenyt aika lailla siitä että vapaata aborttia on ollut helppo puolustaa, koska toisella puolella on Soini, jolla ei ole enää minkäänlaista medianhallintaa tai uskottavuutta puolellaan.

Suomen oloissa päättäväisella näivetystyöllä oikeistopuolueiden tuella aborttia olisi voinut vastustaa ainakin tietyssä määrin uskottavasti samoilla keinoilla kuin mitä muuallakin on tehty, mutta Soini vähän niinkuin teki sen mahdottomaksi.

Mahtaisi ottaa päähän jos näin kävisi.

 

 

 

 

Miten Timo Soini rikkoi abortinvastustamisen Suomessa