Presidentin valta ja sen vastustus

Urho Kekkonen oli mies joka jätti jäljen. Kekkosen ajan jälkeen pintautui vahva trendi siitä, että presidentin valtaoikeuksia pitää kaventaa, mutta mentiinkö siinä liian pitkälle?

ukk.jpg
[demented]
Perinteisesti kun puhutaan vallan kolmijaosta, puhutaan lainsäädäntövallasta, toimeenpanovallasta ja tuomiovallasta. Suomessa jo varhain lainsäädäntövaltaa ja toimeenpanovaltaa sekoitettiin keskenään, joten aiemman perustuslain mukaan nämä eivät olleet vahvasti erillään. Uudessa perustuslaissa 1999 pyrittiin lisäämään eduskunnan valtaa, mutta onko tämä käytännössä toteutunut kovinkaan hyvin?  Palataan tähän hieman myöhemmin.

Kekkosen aika jätti suhtautumisen presidentti-instituutioon ristiriitaiseksi. Samaan aikaan halutaan presidentiltä arvojohtajuutta mutta käytännön tasolla usein paheksutaan sitä että presidentti ylipäätään avaa suunsa.

Screenshot 2018-02-01 09.41.00

Salla Vuorikosken kommentti on myös paljon kuvaava.

Screenshot 2018-02-01 09.45.00.png

Presidentin valtaoikeuksien vastustamisessakin käytetään tällaisia tietyllä tavalla tunteisiin ja suomalaisiin alemmuuskomplekseihin vetoavia argumentteja. Puoluevasemmiston parissa taas on tapana miettiä sitä pitäisikö presidentti-instituutiosta kokonaan luopua, mutta mitään konkreettisia aloitteita tämän suhteen ei koskaan tehdä. Siitä on kuitenkin hyvä puhua omille.

Yhdysvaltojen demokratia on paljon vanhempi kuin suomalainen, ja siitä huolimatta sillä on huomattavan vaikutusvaltainen presidentti. Monissa muissakin maissa valtionpäähenkilö käyttää merkittävää valtaa, jopa Iso-Britanniassa kuningattarella on huomattavan paljon valtaa (jota toki harvemmin suoraan käytetään) politiikkaan. Voiko puhua keskenkasvuisuudesta näiden maiden tapauksissa? En sanoisi. Eri asia on se että onko tämä sitten aina hyvä asia, kuten tapaus Trump tai Iso-Britannian kuninkaallisten sotkeutuminen politiikkaan.

Suomessa presidentin valtaoikeuksien kaventamisen ongelma näyttää olevan se että harvemmin tajutaan sitä että se valta ei häviä minnekään, vaan se on ja pysyy, vaikka sitä siirretäänkin jonnekin muualle valtion koneistossa.

Valtaa on tosiaan haluttu keskittää eduskunnalle, mutta käytännön tulos sille mitä uusi perustuslaki teki oli se, että valta onkin keskittynyt hallitukselle ja pääministerille. Kansanvaltaisuuden sijaan valtaa siirtyy sille elimelle, joka on monilla tavoin vähiten demokraattisesti valittu kaikista. Eduskunnan rooli onkin enemmistöhallituksien aikana ollut lähinnä olla kumileimasin hallituksen päätöksille ja esim. perustuslakivaliokunnan on voinut ohittaa, koska enemmistöllä päätökset saadaan eduskunnassa läpi siitä huolimatta, kiitos puoluekurin. On perustettu myös Valtion kehitysyhtiö Oy, joka on suoraan pääministerin hallittavissa, ja sinne on laitettu suuri osa nykyisistä valtionyhtiöiden omistuksista.

Jos pääministeri ja hänen hallituskumppaninsa eivät erityisemmin välitä demokraattisesta prosessista, niinkuin Suomessa on täysin mahdollista tehdä eduskuntaenemmistön turvin ja niinkuin Sipilä onkin tehnyt, niin pääministeri käyttää valtavaa valtaa jolla ei ole mitään varsinaista valvontaa, eikä kukaan voi puuttua pääministerin puuhiin niin kauan kun ne säilyvät jokseenkin lain kirjaimen sisällä. Tuomiovaltaa käyttävä oikeuslaitos on aina Suomessa ollut suhteessa heikko verrattuna lainsäädäntö- ja toimeenpanovaltaan, koska meillä ei ole Ruotsin kaltaista perustuslakituomioistuinta tai mitään sitä vastaavaa. Perustuslain noudattamisen valvonta on jätetty eduskunnan perustuslakivaliokunnalle, jonka hallitus voi sivuuttaa jos niin huvittaa. Ja edes Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset eivät varsinaisesti  velvoita toimiin.

Mauno Koiviston alkuperäisen ajatuksen mukaan presidentin pitäisi olla puuttumatta asioihin paitsi kun tilanteet muuttuvat sellaisiksi että ne vaativat puuttumista, poikkeuksellisten olojen tai syiden takia. Eräänlainen demokratian failsafe siis: jos demokraattinen prosessi ajautuu sivuraiteille, presidentti voi korjata tilanteen. Nyt tätä mahdollisuutta ei ole, ja hallituksella on käytännössä rajaton valta tehdä mitä lystää, niin kauan kuin saa eduskunnassa äänet taakseen. Ja miksipä ei saisi, kun puolueet ovat rasvanneet koneistonsa sellaisiksi, että puoluekurista lipeäminen tarkoittaa usein myös poliittisen uran päätöstä.

Sinänsä hyvä pyrkimys demokratisoida Suomea onkin saattanut johtaa tilanteeseen, missä puoluejärjestelmä ja hallituksen toiminnan logiikka mahdollistaa autoritäärisen pääministerin tekemän de facto -vallankaappauksen. Tälle pitäisi ehkä tehdä jotain.

Fiksumpi voisi toki sanoa, että ongelma ei ole koskaan ylipäätään vallan jakautumisessa valtion sisällä, vaan valtiollisen vallan olemassaolossa itsessään. Siksi “valta ei kuulu presidentille” on heikko argumentti, koska se valta tulee silti olemaan olemassa. Nyt se on vain siirretty pääministerille, ja onkin hämmentävää huomata että niin moni edustuksellisen demokratian ja puoluepolitiikan kannattaja ei tätä ymmärrä.

 

 

Advertisements
Presidentin valta ja sen vastustus

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s