Polyamoria: suhteet ideologiana

Polyamoria on sellainen viimeiset kymmenen vuotta säännöllisesti trendannut juttu. Koska mä ilmeisesti olen nyt taas lifestyleblogaaja, istukaapas alas kevätkääryleet niin saatte kuulla jotain todella tiukkaa.

Tätä lukemalla todennäköisesti selviää myös että miksi aika moni sanoo olevansa monisuhteinen eikä polyamorinen, jos se on syystä tai toisesta askarruttanut (todennäköisesti ei ole).

polyt-geometry.gif
apua
käyrä
parempi.

Lisäsin tuon kaaviokuvan ihan vaan siksi että tarvitsin jonkun polyamoria-aiheisen kuvituksen mutta siinä on oikeastaan aika valottava pointti. The Future Of Relationships. Ajatteleeko ihmiset oikeasti näin? Monet kyllä ajattelee.

Ja totta kai ne on siinä väärässä niinkuin monissa muissakin asioissa. Ne todennäköisesti uskoo myös bitcoiniin ja siihen että fedoraa käyttämällä on tyylikäs. Ja sitten nämä tyypit kasvattaa ruokottoman parran ja haluaa perustaa haaremin itselleen.

Lähtökohtaisestihan polyamoria ei ole sen ongelmallisempi suhdemalli kuin mikään muukaan. Ongelma onkin siinä että se koetaan ratkaisumalliksi mutta sellaiseksi siitä ei ole. Jokaisessa parisuhteessa nimittäin on heteronormatiivisen yhteiskunnan luomat ongelmat ratkaistavaksi (myös niillä jotka eivät heterosuhteissa ole), ja pelkkä suhteiden moninkertaistaminen ei siihen auta.

Polyamorian ideologisuuden ongelma lieneekin siinä että sitä ei tunnisteta ideologiaksi. Siteeratakseni erästä toveria, “ainoa syy harjoittaa jotain tiettyä suhdemuotoa on se että harjoittaa sitä.” Mutta, kun asioille antaa nimen ja muodon, ja on juonut polyamoriamiitissä kuusi kaljaa ja lukenut vessassa istuessaan 60 sivua Ethical Slutia, helposti tulee ajatelleeksi että polyamoria sinänsä on tavoite. Ja vieläpä sellainen tavoite joka ratkaisee ongelmassaolevat ongelmat, kuten vallankäytön, mustasukkaisuuden, misogynian ja kotitöiden epätasaisen jakautumisen. Monesti polyamoria toteutuukin sillä tavalla, että aivan kuten perinteinen heteronormatiivinen parisuhde, se on miehen tapa toteuttaa itseään missä naisella/naisilla on vain välinearvo.

ideology2.jpg
Tosiaan.

Tosi keskeinen ongelma parisuhteissahan on yleensä mustasukkaisuus, noin esimerkiksi. Miten julkisuudessa esiintyvät polyamoristit on sen ratkaisseet?

Esimerkiksi näin:

en marko igen.PNG

Lähde: MTV3 ja mitenkä hieno otsikko tällä onkaan

Niin. Eihän tässä ole mitään ongelmaa ratkaistu. Ihan tavanomaisen heteronormin mukaan mennään: parisuhteessa mies rajoittaa naisen elämää koska on mustasukkainen ja tietty väheksyy kaikkia naisia siinä ohessa. Marko itsehän saa metsästää naisia niin paljon kuin lystää koska, no, näin se vaan nyt menee.

Ideologinen paradigma (tuosta ylimpänä olevasta kuvakaaviosta) puhuu siitä että miten kommunikaatio on kaiken a & o. Ei se voi olla, koska Ethical Slutin opit muuttaa kommunikaation monesti itsetarkoitukselliseksi ja täten aivan hyödyttömäksi. Pelkästään se että asioista puhutaan teknisesti ottaen avoimesti ei auta, jos lopputulos on kuitenkin heteronormatiivista vallankäyttöä suhteessa.

Se kirja on ylipäätään ongelmallinen siksi, että se tarjoaa pinnallisia ja mekanistisia ratkaisuja parisuhteen pyörittämiseen huomioimatta syvempiä dynamiikkaeroja. Taas kerran: kommunikaatiosta ei ole hyötyä, jos ei ole sen puitteissa mahdollista sanoa mitä on oikeasti mieltä. Olen törmännyt muun muassa sellaiseen että miespuolinen henkilö suhteessa edellyttää kumppaninsa ilmoittavan etukäteen, jos aikoo harrastaa seksiä jonkun muun kanssa. Ja jos yhteydenotto ei onnistu, sorppa, et saa tehdä sitä.

Silti: koska ideologisuus, monet polyamoriaan identifioituvat sanovat että tämä on jotenkin terveempää ja luonnollisempaa kuin monosuhteet. Toistan itseäni ja sanon ettei ole, koska polyamoriassa pääosin heteronormatiivisuuden ongelmat on jääneet ratkaisematta.

Onko monisuhteet sitten itse asiassa huono asia? Eivät sinänsä. Ongelma onkin siinä jos odottaa että suhteen muoto ratkaisee ongelmat eikä se että ratkaisee ongelmat. Monisuhteisuus varmasti sopii monille ihmisille mutta se vaatii sitä ettei etsi mitään maagisia ratkaisuja.

Muistakaa: ainoa syy harjoittaa jotain tiettyä suhdemuotoa on se että harjoittaa sitä.

Advertisements
Polyamoria: suhteet ideologiana

Parisuhteet ja misogyynien fetisismi

En voi väittää että tämä olisi mikään tieteellinen tutkimus tai mitään, koska perustan tämän pääosin omiin kokemuksiin, tuttujen kertomiin ja Vauva-foorumin ketjuun mustasukkaisuudesta (jos jotakuta kiinnostaa, löytyy täältä, TW: r*iskaus, fyysinen ja henkinen väkivalta).

Sellainen piirre joka minusta tuntuu toistuvan mustasukkaisissa ja huonosti käyttäytyvissä cishet-miehissä on se että nämä cishet-miehet ei oikeastaan koskaan tunne naisia muuten kuin kolmessa kontekstissa: sukulainen, eksä tai nyksä. Teoretisoidaan vähän tämän ympärillä.

Se tietty luo omanlaisensa ajatusmaailman, missä naisilla ei oikeastaan ole muuta roolia kuin seurustelukumppanina, ja lisäksi vahvasti objektivisoituna sellaisena. Vilkaistaan vähän mitä IL kirjoittaa siitä mitä REAL FINNISH MENS ajattelee naisista ja ennen kaikkea, millaisia naisten pitäisi olla.

real finnish mans.jpg
TW: Seksismi

IL tietenkin haluaa kirjoittaa niin että se herättää keskustelua eli ääneen päästetään lähinnä dänkeimmät ukot joilla on huonoimmat mielipiteet ja karvaisimmat varpaat. Silti, siitäkin voi kaivaa jotain tendenssiä esille: kaikki ominaisuudet mitä unelmien kumppanilta vaaditaan, on nimenomaan ominaisuuksia jotka on tarkoitettu miehelle itselleen. Koko artikkelissa taisi löytyä yksi ainoa osittainen poikkeus tästä linjasta.

Minä, noin anekdoottien perusteella, kuvittelisin että tällaiset ajatukset nousee nimenomaan siitä miten monet cismiehet eivät kerta kaikkiaan tunne yhtään naista sen aiemmin mainitsemani kontekstin ulkopuolella. Mihin se johtaa?

Fetisismiin, sen psykoanalyyttisessä merkityksessä eli halun kohdistamista ulkopuoliseen asiaan taihi esineeseen (emme siis puhu populaarimmasta seksuaalisesta fetisismistä tässä kohtaa). Lacanilaisittain, ihminen ei edes näe sinänsä toista ihmistä vaan peilaa tästä omat halunsa. Jos ei ole käytännössä koskaan kohdannut naista ensisijaisesti ihmisenä, ei välttämättä lainkaan edes pidä naista ihmisenä. Miettikää sitä hetki, millaista se implikoi.

Jos toinen ihminen on vain halun kohde , on helpompi perustella itselleen kaikenlainen manipulaatio. “Narsisti” on muotisana kuvaamaan manipulatiivista ihmistä mutta sen käyttäminen on pääosin virheellistä, myös typerää koska personaalisuushäiriöiden diagnosoiminen kanssaihmisistä ei ole ok. Ihan kaikki ihmiset osaavat olla manipulatiivisia. Sitä ei pidä medikalisoida.

Fetisismistä: joskus vuonna 2011 lukemani kriminaalipsykologian kirja jonka nimeä en muista sanoi että jos fetisismi on patologista, ihminen ei enää näe toista ihmistä lainkaan ihmisenä, vaan ainoastaan näkee ne tietyt aspektit jotka on sen halun kohde. Tämä johtaa dehumanisaatioon joka monesti oikeuttaa erilaisen väkivallan käytön sen tekijälle. Kun lukee naisten mustasukkaisuuskokemuksista, niin dehumanisaatio on aika vahvasti siinä läsnä.

En väitä että tämä olisi definitiivinen totuus, mutta cisheteromiesten suhtautuminen naisiin tuntuu aika usein olevan patologisen fetisismin tasolla. Joskus kun kuulee jonkun tykittelevän jotain naisvihakamaa, miettii että miksiköhän se ylipäätään sitten vaivautuu suhteisiin. Fetisismi on yksi hyvä selitysmalli sille.

Enkä myöskään väitä että mulla olisi oikeastaan hyviä ratkaisumalleja tähän problematiikkaan itselläni, koska no, tässä on ongelma mutta en kyllä keksi siihen mitään toimivaa ratkaisua.

Parisuhteet ja misogyynien fetisismi

Luokkaerot, bönthö ja kontrolli

Myönnettäköön, itseäni ei erityisemmin kiinnosta mitkään norminpurkutalkoot. Pääosin ne tarkoittavat sitä että omistava luokka saa entistä suurempia etuja ja vapauksia ja köyhempiä ei mikään tule koskaan hyödyttämään.

Alkoholipolitiikka kiinnostaa jonkin verran koska bönthö on kivaa. Alkoholipolitiikassa olisi kaikenlaista perattavaa, vaikken kannatakaan esim. Alkon monopolin poistamista nykyisellään.

IMG_20170917_155732_648
cursed image feat. Isokouvola

Hyvin harvoin alkoholipolitiikasta puhutaan luokkakontekstissa. Itse asiassa ainoa jonka olen nähnyt puhuvan luokkanäkökulmasta sen suhteen on Anna Kontula. Jos vaivautuu tarkastelemaan kriittisesti toteutettua suomalaista alkoholipolitiikkaa ja sen historiaa, niin luokan vaikutus siihen on erittäin suuri.

Ensinnäkin: harva on niin köyhä ettei ole koskaan varaa alkoholiin. Se on saavutettava ylellisyys miltei jokaiselle, koska 24 kaljardin hupiboksi maksaa noin kaksikymppiä. Totta kai köyhiä syyllistetään tästä, mutta no, mihin muuhunkaan köyhällä on varaa? Alimmilla tulotasoilla on kertakaikkisen vaikeaa löytää sosiaalista toimintaa, mihin ei uppoaisi enemmän rahaa. Joten Pirkat auki, Twitter auki ja höpinää tötteröön.

Melkein joka ainoa keino mitä alkoholikulutuksen kontrolliin käytetään, osuu lähes ainoastaan köyhiin (joku pienpanimoiden ulosmyynnin kielto on ehkä poikkeus).

Hinnankorotus: jos on keskipalkkainen tai kovatuloinen, sillä ei ole olennaisesti väliä että maksaako kalja kaksikymppiä vai kolmekymppiä per hupiboksi. Eikä silläkään ole väliä että maksaako tuopistaan neljä euroa vai kahdeksan.

Myyntiaikojen rajoitus: sama juttu. Jos on varaa, on myös aina mahdollista pitää jumalatonta lastia viinaa kotona niin ettei käytännössä koskaan tule baari-illan jälkeen kysymystä että mistä viinat jatkoille tai seuraavan päivän röpöttelyyn.

Anniskeluluvat: jos perustat kalliin juottolan paremmalle väelle, voit olla melko varma että virkamiesosastolta ei tule erityistä noottia meluhaitoista tai siitä että Tiger of Sweden -pukuiset herrat virtsaavat naapuriporttikonkeihin. Avaapa kuppila Kalliossa, ja hyvätuloiset ihmiset lobbaavat jatkuvasti sen puolesta, että baaristasi päästäisiin eroon. Ja virkamiehet tekevät työtä pyydettyä.

Käsittääkseni alkoholihaittojen suhteen ei ole havaittavissa erityistä korrelaatiota sen välillä, että mikä ihmisen tulotaso on ja sen että voiko hän tuhota itsensä mitä vakavimmalla alkoholismilla. Kuitenkin, alkoholipolitiikkaa on tehty siltä pohjalta että keski- ja yläluokat osaavat hallita viinanjuonnin paremmin kuin Itä-Helsingin ja Varissuon lumpenproletariat.

Näistä lähtökohdista en erityisemmin keksi syytä kannattaa nykymuotoista kontrollia. Kuten Heimito von Doderer sanoi:

Mielestäni jokainen ihminen on täysin oikeutettu reagoimaan tämänhetkiseen insinöörien ja yritystaloustieteilijöiden synnyttämään maailmantilaan mitä vakavimmalla alkoholismilla, mikäli hän vain voi itse hankkia itselleen juotavaa. Itsensä ja toistensa tuhoaminen tällä tavoin on ymmärrettävää ja täysin anteeksiannettava reaktio. Että joku ei nykypäivänä juo, on osoitus huomattavasta ja vapaaehtoisesta lisävaivannäöstä.

 

Luokkaerot, bönthö ja kontrolli

Kulttuuripersoona jalustalla – Pirkko Saisio, taas kerran

Siis kyllähän minä sen ymmärrän että julkinen keskustelu Suomessa pääosin tiivistyy siihen että kulttuuripersoonat ja journalistit haluavat keskustella keskenään siitä, miten tässä maassa pitäisi keskustella. Täällä aiempi blogaus aiheesta, jos kiinnostaa ja käytin myös jokusen sanan suvaitsevaisuus-käsitteen purkamiseen aiemmin.

Taitaa olla kolmas kerta jo puolen vuoden sisään kun Saisio pääsee Hesarin kulttuurisivuilla ääneen siitä miten häntä ei ymmärretä ja hänen nerokkuuttaan ei arvosteta.

Hyvä Saisio (tai no keskinkertainen Saisio), ehkä sinulla vain ei ole relevanssia enää? Ehkä meitä ei ihan oikeasti kiinnosta se mitä hyvinvoivat valkoiset keskustelevat keskenään rasismista? Ehkä meitä ei kiinnosta tämä “pitäisi ymmärtää”-keskustelu koska sillä “pitäisi ymmärtää”-keskustelulla ei olla 10 vuoden aikana saavutettu mitään muuta kuin äärioikeistolaisuuden normalisointi?

itsekeskeisyys
hahahahaha miten itsekeskeinen ihminen voi olla

Tietty monet liberaalit ovat heränneet puolustamaan Saisiota, koska Saisio edustaa sitä mitä he ovat (tai haluaisivat olla): valkoisen Suomen eliitin hegemoniaa julkisessa keskustelussa. Kysytään “miten sitten saadaan tolkun ihmiset mukaan” kuin mitkäkin ammattihuolestujat?

Mitä jos kysyttäisiin vaikkapa niiltä jotka tekevät jo nyt jotain? Puolustavat ihmisoikeuksia yhdessä turvapaikanhakijoiden kanssa, blokkaavat poliisiautoja lentokentällä ja lähtevät vastamielenosoittamaan natseja vaikka tietävät että todennäköisesti seuraavana päivänä nimi ja naama on MV-lehdessä ja tappouhkauksia sataa ovista ja ikkunoista?

Tai mitä jos kysyttäisiin rodullistetuilta suomalaisilta miltä se tuntuu, kun jatkuvasti keskustelu rasismista jää tasolle, että valkoiset keskustelevat keskenään että hei Kake, miltäs rasismi nyt vaikuttaa? Tai miten pääministeri ei jaksa reagoida äärioikeiston katupartioihin joiden tarkoitus on nimenomaan terrorisoida rodullistettuja? Ei Saisioita kiinnosta rodullistettujen mielipiteet toki lainkaan, joten tämähän olisi mahdottomuus.

Fakta mistä ei pääse pois: Saisio ja kaltaisensa eivät koskaan tee yhtään mitään. He eivät koskaan tee yhtään mitään kenenkään sorretun eteen koska heitä kiinnostaa lähinnä nostaa itsensä jalustalle. Puhetta riittää, tekoja ei.

Emme me tarvitse puhetta. Ei meidän tarvitse ymmärtää rasisteja enää, me ihan oikeasti tiedetään mitä rasismi on ja mistä se johtuu. Tarvitaan tekoja ja ihmisiä jotka on valmiita tekoihin.

Nyt mä käytin jonkun turhanpäiväisen teatteri-ihmisen dissaamiseen aivan liian monta sanaa joten menen keittämään kahvia. Saisio ei ole mikään sankari, Saisio on turhanpäiväinen pönöttäjä.

 

 

 

Kulttuuripersoona jalustalla – Pirkko Saisio, taas kerran

Natsivertauksista

Koska joudun jatkuvasti vääntämään aiheesta, jossa olen tietynkaltainen semi-asiantuntija (tein kandin Saksan Aktion T4-ohjelmasta joka oli eräänlainen prototyyppi monella tapaa myöhemmälle joukkotuhonnalle) joten selittäkäämme siis tämä tilanne auki.

kytät jyväskylä.PNG
Kuvassa poliisi pippurisumuttaa rauhallisia ihmisiä Jyväskylässä 4.9.2017. Business as usual.

Argumentti, jota on monesti esitetty viime aikoina niin Juha Sipilän, poliisijohdon kuin rasistienkin suulla on se että pakkopalautuksia tekevä poliisi vain tekee työtään. Poliisin pitää noudattaa määräyksiä ja käskyjä ja niin edespäin. Koska lakiinhan toiminta nojaa.

Poliisipäällikkö Vuola meni vielä astetta pidemmälle tässä vaatiessaan koko yhteiskunnalta kuuliaisuutta.

poliisitoope

Ja sitten ihmiset niinkuin esimerkiksi minä ja monet muut sanovat että tämähän on aika lailla samaa meininkiä kuin natseilla. Internetin laitaoikeiston pärekorit ja piparkakkutalot toki alkavat öyhöttää natsikorteista ja muusta vastaavasta, kuten he aina tekevät. Tämä on kuitenkin hyvin täsmällinen ilmaisu.

Sillä kun tutkitaan tarkemmin esimerkiksi holokaustia tai muita kansanmurhaoperaatioita mitkä natsit panivat täytäntöön, sieltä löytyy yhteneväisenä teemana se miten käskyjä ei kyseenalaistettu vaikka niiden toimeenpanijat olisivat pitäneet niitä vastenmielisinä. Christopher Browningin teoksesta Ordinary Men joka käsittelee reservipoliisipataljoonaa Puolassa, tämä teema nousee jatkuvasti esille. Natsien toimintaa ei mahdollistanut niinkään silmitön viha ja antisemitismi, vaan virkamiehien ja viranomaisten kyvyttömyys kyseenalaistaa käskyjä. On myös huomattava, että edes Natsi-Saksan kontekstissa, niitä jotka kieltäytyivät tällaisia käskyjä noudattamasta, ei rankaistu lainkaan. Täten on vähän heikko vedota että poliisille, joka kieltäytyy tulee karmeat seuraukset siitä.

Sivuhuomautuksena, tuoreempi historiantutkimus on myös osoittanut että Suomen poliisilla ei ollut ongelmaa osallistua juutalaisten kansanmurhaan, toisin kuin aiemmin on luultu.

Orjallinen luottamus siihen että määräykset, käskyt ja laki on oikeassa (holokaustin osalta laillisuus on toki erinomaisen kyseenalaista, mutta Saksan poliisilla ei ollut ongelmaa osallistua aiempaan sortoon joka oli laillista) johtaa yleensä karmeisiin lopputuloksiin.

Se, mitä poliisipäällikkö Vuola odottaa on se että ihmiset luopuvat omasta moraalistaan ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta jotta poliisi saa rauhassa pakata turvapaikanhakijoita kuolemanlennoille. Ja se on aivan samaa ja täsmälleen samaa retoriikkaa kuin mitä ihan todelliset, aktuaaliset ja kirjaimelliset natsit ovat historiassa käyttäneet.

Jos yksittäinen poliisi haluaa toimia oikein: kieltäydy. Sinullekin löytyy tukea täältä jos niin teet.

Natsivertauksista

Radikalisoituminen ja Päivi Nerg

Mikä aiheuttaa radikalisoitumista?

wejustdontknow.gif

 

Tai siis tämä on Ajatusten Vantaanjoen, Päivi Nergin käsitys aiheesta. Nerg mainitsee syrjäytymisen kyllä tässä tuoreessa haastattelussa, mutta mitään suurta ymmärrystä aiheesta Nerg ei osoita.

nerg.PNG

Herää kysymys: onko toimenpiteitä mitä tehdään sen syrjäytymisen ehkäisemiseksi? Ei, koska hallitus on ideologisesti sitoutunut siihen linjaan, että rahaa ei tipu ja sosiaaliturvasta leikataan jatkossakin.

Koska minulla, fil.yo:lla, on enemmän kokemusta terrorismin historiasta ja uskonnollisen terrorismin tutkimustan opiskeluajoiltani niin voisin ehkä sanoa radikalisoitumisprosessista jotain järkevämpää kuin maa- ja metsätaloustieteiden maisteri Nerg osaa sanoa (varmaan joku Tauskikin olisi pätevämpi kommentoimaan tätä aihetta kuin Nerg, mutta niin ne poliittiset virkanimitykset menee).

Radikalisoituminen ei ole mielenterveysongelma. Se on prosessi joka on pääosin täysin rationaalinen mekanismi reaktiona ympäröivään yhteiskuntaan. Länsi-Saksassa Rote Armee Fraktion syntyi reaktiona mm. siihen miten nuoret kokivat ettei heillä ole käytännössä mahdollisuuksia vaikuttaa maan politiikkaan lainkaan vahvan hallituspuoluekoalition takia joka kykeni monopolisoimaan Länsi-Saksan politiikan itselleen. Lisäksi, poliisiväkivalta ja autoritäärisuus motivoi nuoria väkivaltaan ja terrorismiin.

Sitaatti Baader Meinhof Komplexin kirjoittaneelta Stefan Austilta:

World War II was only twenty years earlier. Those in charge of the police, the schools, the government — they were the same people who’d been in charge under Nazism. The chancellor, Kurt Georg Kiesinger, had been a Nazi. People started discussing this only in the 60’s. We were the first generation since the war, and we were asking our parents questions. Due to the Nazi past, everything bad was compared to the Third Reich. If you heard about police brutality, that was said to be just like the SS. The moment you see your own country as the continuation of a fascist state, you give yourself permission to do almost anything against it. You see your action as the resistance that your parents did not put up.

Radikalisoitumisen prosessi on siis rationaalinen, vaikka sen lopputulokset aina eivät ole.

Suomessa valtio nojaa yhäkin vahvaan valkoiseen ylivaltaan, missä rodullistetut kansalaiset kohtaavat etnistä profilointia ja ylenkatsetta niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Turvapaikanhakijat ja pakolaiset eivät ole päättäjien mielestä ihmisiä, vaan epämiellyttävä ongelma joka pitää hoitaa pois silmistä ja pois mielestä. Samaan aikaan köyhyys ja syrjäytyneisyys Suomessa on pitkällä tähtäimellä jatkuvasti noussut, koska hallituksia se ei ole kiinnostanut lainkaan. Hallituspolitiikan tärkeimmät kärjet ovatkin siinä, että rikkaille pitää saada jatkuvasti enemmän.

Voiko tosiaan sanoa että radikalisoituminen on jotenkin omituista Suomessa? Ei, se on täysin validi reaktio ympäröivään yhteiskuntaan. Siksi onkin mielenkiintoista miten Nerg haluaa esittää radikalisoitumisen nimenomaan mielenterveysongelmaisten kontekstissa.

Tässä on tietty ongelma. Poliittinen mielipide ei ole asia mikä olisi Suomessa tahdonvastaiseen hoitoon oikeuttava. Jopa äärimmäinen poliittinen mielipide ei siihen oikeuta. Suomessa on sellaisia perustuslaillisia oikeuksia vähän kaikkeen joiden ainakin teoriassa pitäisi olla hyvin vahvoja, ja poliittisten mielipiteiden esittämistä ei ole pääosin voitu kieltää lukuunottamatta eräitä poikkeuksia. Suomessa saa jopa kannattaa poliittista väkivaltaa jos haluaa. Laki ei siihen erityisemmin puutu lähtökohtaisesti, ennenkuin tietyt kynnykset laittoman uhkauksen, kansanryhmää kiihottamista vastaan ja sen sellaiset ylittyy.

Mielenterveysongelmaisista on hieno puhua uhkana koska mielenterveysongelmaisilla harvemmin on vaikutusvaltaisia tukijoita jotka puuttuisivat dehumanisoivaan puheeseen.

En voi tietenkään puhua siitä positiosta, mikä saa vaikkapa maahanmuuttajataustaisesta perheestä tulevan suomalaisen kääntymään wahhabismiin tai vastaavaan mutta jotain voin sanoa. Minä olen itse poliittinen radikaali ja osaan aika hyvin eritellä ne asiat jotka minusta yhteiskunnassa on väärin ja mikä sai minut pois puoluepolitiikasta ja anarkistiksi. Olenko minä sitten mielenterveysongelmainen tai vaarallinen? Vai olenko lähinnä reagoinut ympäröivään yhteiskuntaan, missä mikään, mitä minä olen yrittänyt tehdä, ei ole saanut elämääni raiteilleni?

Olen aika varma että maa- ja metsätaloustieteiden maisterilla ei ole näihin hyviä vastauksia.

Radikalisoituminen ja Päivi Nerg