Miltä köyhyys maistuu?

Tämäkin viikko alkoi sillä millä tavallisesti: “kiitos hakemuksesta mutta ei kiitos”-sähköpostilla työpaikasta mitä hain. As usual. En muuten jaksa tällä kertaa panostaa erityisemmin joten tästä tulee ehkä enemmän tajunnanvirtaista tekstiä kuin yleensä. Ja toistan vanhoja teemoja joten skipatkaa vapaasti, jos skippauttaa.

Rahat loppu, taas kerran

On kuun viimeinen päivä ja rahat on toki loppu niinkuin yleensä. Ellette ole koskaan kokeneet sitä iloa kun kuun lopussa huomaakin poikkeuksellisesti että on rahaa ruokaan, suosittelen miettimään asiaa.

Rahat on oikeastaan olleet loppu nyt noin viikon. Ei ehdottoman loppu aiemmin, se tuli vastaan vasta tänään. On ollut rahaa ostaa jonkinlaista ruokaa: ei mitään hyvää ruokaa mutta jotain ruokaa joka välttää ja jota jaksaa valmistaa. Tulisi toki halvemmaksi jos jaksaisi aina valmistaa jotain, mutta yllättäen aliravittuna ja köyhänä jaksaminen on välillä hieman vaikeaa, koska tulee venytettyä aikaa syömisen välissä mahdollisimman pitkään.

Mutta nyt rahat on ehdottoman loppu. Siitä seuraa sellainen ongelmakohta mitä hyvä lukija, olettaen että hyvällä lukijalla on jonkinlaiset tulot, voi miettiä. Pitäisi tänään käydä ystävän luona auttamassa yhdessä jutussa mutta no. En oikein jaksaisi, koska en ole syönyt mitään ja ruokaa kotona on ehkä kaksi kananmunaa ja noin kolme palaa leipää. Mikä on oikeastaan aika hyvä tilanne koska joskus olen ollut ilman tuloja puoli vuotta eikä ruokaa ollut silloin ollenkaan.

Koska sinä olet viimeksi perunut sovittuja menoja siksi että on nälkä jolle et voi tehdä mitään? Koska olet viimeksi miettinyt että sinulla on juuri tarpeeksi syötävää, että jaksat istua kotona mutta et tehdä mitään muuta? Kertoisitko jollekulle ystävällesi että tämä on se oikea syy miksi perut menot?

Silloin kun tämäntyyppisiä juttuja kertomalla saa ihmisistä reaktioita irti, yleensä joku kysyy että etkö voisi pyytää joltakulta ruokarahaa tai vastaavaa. Se on toki ihan inhimillinen reaktio sinänsä, mutta paljastaa kysyjästä jotain. Kysyjä ei ymmärrä köyhyyden luonnetta lainkaan.

Ei ole kyse siitä ettenkö tänään, 31.7.2017 voisi jostain löytää ihmistä joka heittäisi kympin tai kaksikymppiä. On ennen kaikkea kyse siitä että aina ei jaksa pyytää ihmisiltä tilapäistä apua kun tietää että oma tilanne ei todellakaan ole tilapäinen. Minä kyllä todellakin arvostan ihmisiä jotka auttaa kun on vaikeaa, mutta en näe enää syytä pyytää apua jotta saisi hetken helpotuksen. Edessä on joka tapauksessa aina seuraava kuukausi ja seuraava vuosi, jonka aikana pitää miettiä miten ruokkii itsensä, miten vaatettaa itsensä ja miten välttää asunnottomuuden. Mitään pidemmän aikavälin taloudellista apua ei mistään voi saada. Ei ystäväpiirissäni ole niin rikkaita ihmisiä, tai sellaisia jolla olisi vaikutusvaltaa hoitaa jostain työpaikka.

Hyväosaiset hyvät ihmiset

Miksi ihmiset puhuu näistä asioista niin vähän? Minäpä tiedän. Siksi että näistä puhumalla tavalla joka ei sovellu keskiluokkaisen journalismin luomaan köyhyysnarratiiviin, saa kohdata todella paljon vihamielisyyttä. Tein meemikuvan havainnollistaakseni tämän.

1tc9qu.jpg

 

Luonnollisesti, tämä on sellainen asia jota melko harva kehtaa sanoa omalla nimellään suoraan, mutta sitäkin tapahtuu aina vähän väliä. Anonyymit kehtaa usein sanoa sen suoraan. Motivaationahan toimii yleensä se, että alaluokkien pitäisi olla kohteliaita ja tyytyä asemaansa, ja sen ajatuksen rikkominen on sanoinkuvaamaton rikos vallitsevaa järjestelmää kohtaan. Varmaan yleisin asia jonka saan muodossa tai toisessa kuulla että en edes ansaitsisi työpaikkaa.

Se Mr Lotharin näköinen kansanedustaja pilkkasi minua koska poltan tupakkaa (toki olin silloin jo lopettanut mutta mitäpä väliä). Ah-a, käytät rahaa johonkin turhaan joten et voi olla oikeasti köyhä! Asia vilpitön, hyvätuloiset ihmisethän käyttävät aina rahansa pelkästään fiksusti ja siksihän he ovat hyvätuloisia. Tai sitten ei.

Köyhän pitäisi olla nöyrä ja täydellinen jotta sopisi keskiluokkaiseen köyhyysnarratiiviin. Jos ei elä täydellistä Niksipirkkaelämää jossa säästää kaikesta, ei käytä rahaa mihinkään turhanpäiväiseen ja keskittyy vain ja ainoastaan työnsaantiin, on huono köyhä joka ansaitsee asemansa. Ja silloin hyväosaisella on oikeus kohdella tätä huonosti koska hänellähän ei ole oikeutta olla olemassa lainkaan. Joku pari viikkoa sitten joku hönö jota en edes tunne kirjoitti Facebookiin pitkän avautumisen siitä miten minä olen hirveä ihminen joka haluaa määritellä köyhyyden kaikkien puolesta. Minä en oikeasti usko sanovani mitään erityisen vallankumouksellista köyhyydestä mutta sanon jotain pohjaten omaan kokemukseeni.

Mitä jos oletkin realisti?

Tässä viime päivien aikana olen taas tehnyt nipun työhakemuksia ties minne, ja tiedän ettei niistä mitään tule, koska ei ole koulutusta ja työnhakijoita joilla on pätevyyttä johonkin on jokaiseen tehtävään niin paljon. Jokainen työhakemus antaa noin kaksikymmentä minuuttia aikaa unelmoida siitä että miten elämä muuttuisi jos yhtäkkiä olisikin riittävät tulot, mutta samanaikaisesti jokainen kiitos-mutta-ei-sinua-tarvita -tyylinen sähköposti luo noin päivän verran kestävän pettymyksen tunteen.

Tavallaan siksi se tuntuukin hassulta kun puhutaan siitä että lisääntyvä työttömien valvonta aiheuttaa turhien työhakemuksien tekemistä. Sitähän me kaikki teemme, koska hyvin merkittävä osa meistä ei tule koskaan pääsemään töihin. Ei tässä kerta kaikkiaan ole mitään järkeä.

Tietenkin individualismi on hieno tapa saada ihmisiä sumutetuksi. Jos kokee itsensä erityiseksi yksilöksi niiden 350 000:n työnhakijan joukosta, voi sivuuttaa sen että avoimia työpaikkoja on alle 20 000. Siinä on kuulkaa aika monta kymmentä tuhatta ihmistä joita tämä yhteiskunta ei tarvitse yhtään mihinkään. Silti meille kerrotaan että me olemme tärkeitä yksilöitä. Emmekä ole. Yksikään päättäjä tai elinkeinoelämän johtaja ei pidä köyhiä tai työttömiä yhtään minään.

Voi olla että joskus oli helpompi sivuuttaa se miten tarpeetonta ja merkityksetöntä köyhän elämä on, mutta sosiaalinen media tekee siitä olennaisesti vaikeampaa. Kun voi lukea tuttujen kuulumiset lomamatkoista, uusista asunnoista, perheen perustamisista ja sunnuntaibrunsseista, alkaa sisäistää sen miten sitä on todellakin ulkona siitä mikä on tässä yhteiskunnassa tavoiteltavaa. Sattuuko se että tietää ettei koskaan tule kokemaan niitä asioita, mitä melkein kaikki tuntemani ihmiset ovat päässeet kokemaan? Todellakin.

Mutta niin se menee eikä siihen ole mitään muutosta tulossa.

Sen sijaan jatkan mekaanisesti toistamista: haen töitä, yritän kaikkea mahdollista, revin itsestäni irti jokaisen tempun että voisi päästä ulos köyhyydestä vaikka täysin tiedän sen ettei mikään näistä keinosta tule toimimaan.

Mutta niinkuin Sartren Suljetut ovet päättyy: “Eh bien, continuons

 

Advertisements
Miltä köyhyys maistuu?

Olisikohan olemassa joku toistuva kuvio poliisin toiminnassa?

Jatketaan eilisen blogauksen pohjilta hetken aikaa, koska perjantain yliajossa käytetyn Jaguarin aiempaa omistajaakin oli haastateltu Iltalehteen. Sisältövaroitus: tässä sivutaan seksuaalirikollisuutta ja parisuhdeväkivaltaa, ja linkkien takana on sitä käsittelevää materiaalia.

jaguarkeissi

Ongelmahan on tässä hyvin ilmeinen. Poliisi on valehdellut tällekin ihmiselle etteivät voi tehdä mitään, vaikka poliisilla on vaikka minkälaisia mahdollisuuksia puuttua tilanteeseen. Poliisia ei kertakaikkiaan vain kiinnosta puuttua tällaisiin tapauksiin, riippumatta siitä onko uhkailija oikeasti vaarallinen.

Sama kuvio toistuu myös parisuhdeväkivaltakuvioissa. Poliisia erityisemmin ei ne kiinnosta, mikä selviää mm. Maija Haatajan gradusta missä poliisit kuittaa parisuhteessa tapahtuneet väkivaltarikostutkinnat sanomalla että ne ei johda mihinkään koska muija kuitenkin peruu kaiken.  Ja seksuaalirikosten uhrien syyllistäminen jatkuu yhä ja on merkittävä syy siihen miksi seksuaalirikoksia ei ilmoiteta poliisille. Suorastaan absurdilta tämä alkaa näyttää siinä vaiheessa kun puhutaan viharikoksista: tehdään erityinen yksikkö niitä varten, joka ei jaksa viedä esitutkintoja loppuun koska se veisi aikaa.

Mitä johtopäätöksiä siitä pitäisi vetää että poliisi vaikuttaa lähinnä hirvittävän laiskalta ja väliinpitämättömältä rikosuhrien suhteen? Ehkä se, että poliisia ei ihan oikeasti kiinnosta pätkääkään organisaationa sellaiset asiat jotka koetaan yhteiskunnallisen normin mukaiseksi: tavallisen kansalaisen osana onkin kohdata väkivaltaa, se on puuttumisen arvoista vasta sitten kun uhri onkin erityisen merkittävä kansalainen. Ehkä poliisi keskittyy toimintaan joka näyttää hyvältä mediassa, riippumatta siitä onko siinä mitään tolkkua kokonaiskuvan kannalta lainkaan.

 

 

Olisikohan olemassa joku toistuva kuvio poliisin toiminnassa?

Mihin päättyy ministerin vastuu?

risikko.jpg
“Voinhan minä äärioikeistolaisten mielenosoituksessa käydä mutta en minä aio koskaan mitään tehdä”

Eilen Helsingissä kuoli yliajon seurauksena ihminen. Tänään epäillyn yliajajan sukulaiset antoivat haastatteluja, jossa paljastui epäillyn mielentilat ja se että siihen on yritetty puuttua monella tasolla, koska epäillyllä on aiempaa rikoshistoriaa yleisvaarallisista rikoksista, kuten tuhopoltosta. On oltu yhteydessä poliisiin ja sisäministeri Paula Risikkoon.

Ensimmäinen joka taisi sanoa että Paula Risikon pitäisi kantaa vastuunsa tästä, koska hänelle oltiin asiasta ollut yhteydessä, oli Suomen Kuvalehden Tuomo Lappalainen Twitterissä. Risikko ei tietääkseni ole vielä itse kommentoinut, mutta jo Lappalaisen twiitin alla on alkanut selittely: ministeri nyt vaan ei voi puuttua asioihin henkilökohtaisesti.

Suomessa yleisesti vedotaan siihen että ministeri ei ole ollut tietoinen mitä hänen ministeriönsä alaiset viranomaiset tekevät. Nyt tosin ministeri oli.

Mikään ei olisi estänyt Risikkoa puuttumasta asiaan, koska se että ministeri on yhteydessä viranomaiseen joka toimii hänen ministeriönsä alaisuudessa ja tuo jotain viranomaisen tietoon ei voi mitenkään olla ministerin mandaatin ulkopuolella. Ajatus siitä että ministeri puuttuisi viranomaisen toimintaan aktiivisesti ohjaamalla viranomaisen päätöksentekoa on toki ministerin toimivallan ylitys, mutta yksinkertainen tiedonvälittäminen eteenpäin sitä ei ole.

Tai ehkä Risikko puuttuikin asiaan? Sekin on toki mahdollista, ottaen huomioon se ettei ministeri ole vielä aihetta kommentoinut. Se tarkoittaisi sitä että viranomaiset taas ovat laiminlyöneet tehtäviään. Silloinkin herää kysymys että miksei Risikko ollut asiasta selvillä.

risico.jpg
“Aion kertoa vähintään näin suuren valheen siitä miksen ole vastuussa”

Ministerin palkkio on 9 102,84 euroa kuussa, mikä tuntuu aika suurelta palkkiolta huomioonottaen sen ettei ministeri tunnu tekevän sen eteen mitään, saati sitten kantavan vastuuta mistään. Ei ole Risikkoa erityisesti kiinnostanut ongelmat maahanmuuttoviraston toiminnassa (missä tietenkin kuolee enemmän ihmisiä mutta nyt kuoli kantasuomalainen joten skandaali on isompi), poliisin etninen profilointi, poliisin äärioikeistokytkökset tai poliisin mielenkiintoinen asenne sen suhteen että pistetäänkö pakkopalautuksia käyntiin.

Siis aivan turhaahan tästä on kirjoittaa, koska ei tästäkään mitään seuraa, paitsi muutama vakavasti huolestunut kommentti Helsingin Sanomien kolumneissa siitä miten pitäisi kyllä mielenterveyspuoleen satsata resursseja. Ja kaikkihan tiedämme ettei mitään satsausta tule.

 

 

 

 

Mihin päättyy ministerin vastuu?

Nuoren intellektuellin miehen muotokuva

pirates of penzance.jpg
Jos gettaat vitsin niin tykkään susta

Olisinpa fiksu ja filmaattinen ja älykäs.

Voisin osallistua keskusteluun vaikkapa helsinkiläisen yökerhon syrjivistä käytännöistä. Voisin kertoa kaiken siitä miten on täysin hyväksyttävää olla päästämättä rodullistettuja yökerhoon, koska ravintola saa valita asiakkaansa* ja lisäksi on sellainen laki että pitää olla hyväksytty henkilöllisyystodistus jotta voi todistaa ikänsä** ja kaikkien on pakko todistaa ikänsä kuitenkin.***

Voisin, kuin tuulenvire avoimesta ikkunasta pyyhältää paikalle kertomaan naiselle jota häiritsee se miten tuntemattomat kommentoi kadulla hänen ulkonäköään, että itse asiassa on kyse kohteliaisuudesta. Eikä pidä olettaa että olisin kusimursu siksi että olen tätä mieltä: ettehän te edes oikeasti tunne minua.****

Voisin kertoa kaikille jotka vastustavat rasismia että oikeasti se että rasismiin reagoidaan saa rasistit voittamaan. Itsehän voin samaan aikaan sanoa etten ole rasisti mutta kannatan Trumpia koska Trump suututtaa marginalisoituja. Koska siis tämähän on rationaalista.

Oi, olisin niin kovin rationaalinen ja neutraali ettei minulle löytyisi vertaistani. Olisin niin rationaalinen etten näe että kun ihmiset rasistisissa internetympyröissä iloitsevat eilisestä liikennekuolemasta että kyseessä saattaisi olla jonkinlaiset rasistiset motivaatiota koska ettehän te voi toteen näyttää ihmisten rasistisia motivaatioita tästä. 

Laskeutuisinpa taivaalta enkelin lailla ja avaisin sen sinetin, jonka takaa paljastuu suuri ITSE ASIASSA -banneri ja kaikki minua vähäisemmät naiset ja rodullistetut ja sukupuolivähemmistöt ja seksuaalivähemmistöt ja ja kaikki jotka eivät ole minä, olisivat ihmeissään siitä miten suuri nero minä olen.

Ja sitten minä ihmettelisin kovin närkästyneenä miten nuo kaikki käskivät minua suksimaan helvettiin tyhmine juttuineni.

 

* ei saa

** ei ole

*** ei

**** ok tää tyyppi oli varmaan nelikymppinen mutta who gives a shit

Nuoren intellektuellin miehen muotokuva

Opiskelijat, raha, moralismi ja dialogi

Teknisesti ottaen minäkin olisin opiskelija yhä, jos sosiaaliturva ei olisi niin tolkuttomasti järjestetty että minulla ei ole mahdollisuuksia viimeistellä tutkintoani. Se tietty edistäisi työllistymistäni mutta minkäs tekee, pitää löytää töitä ennenkuin lähtee takaisin opiskelemaan. Paitsi että niitä ei löydy mutta anyway, ei minun pitänyt puhua itsestäni vaan opiskelijoiden asemasta yleensä.

Opiskelijoiden asema, kuten muidenkin pienituloisten asema, on jatkuvasti huonontunut. Tänä vuonna opintotuki putoaa reilusta kolmestahuntista kahteen ja puoleen hunttiin kuussa, ja sehän nyt on kaikille ihan selvä ettei sellaisella summalla kukaan elä.

Tietenkin kaikki internetin neropatit huomauttaa että opintoraha on itse asiassa noussut.

dorka

Tämä on näitä hienoja retorisia temppuja mitä näkee. Teknisesti ottaenhan se on toki totta, mutta sattuneista syistä kovinkaan moni ei halua rahoittaa neljän tai viiden vuoden elämistään lainalle ellei ole pakko.

Opintolainan ottaminen on sellainen mihin kaiken maailman suurten ikäluokkien pullamössöt pöhisee aina että kyllä minäkin silloin 1970-luvulla lainaa otin ja hyvin meni. Mitä nyt silloin korkeakoulututkinnon arvo oli moninkertainen työmarkkinoilla nykyiseen tilanteeseen nähden ja inflaatio söi lainan tehokkaasti.

Kuullaan myös usein moralisointia siitä että kyllä omaan tulevaisuuteensa pitää satsata. Miten käy jos opinnon keskeytyy, niinkuin itselläni kävi? Sitten on velkaa muttei tutkintoa jolla työllistyä.

Tein kevyen katsauksen siihen mitä opiskelijoiden hyvinvoinnista kirjoitetaan. Löysin tekemättä erityisesti töitä viisi eri artikkelia aiheesta. Vain muutamassa vaivaudutaan edes mainitsemaan taloudellisen tilanteen painoarvo opiskelijoiden hyvinvoinnin osalta.

Ja kuten Mark Fisher sanoo:

fisher

Mikä tuo meidät varsinaiseen ongelmaan: opiskelijoiden köyhyys on ongelma, jonka ratkaisemiseen ei ole poliittista tahtoa. Päinvastoin, poliitikkojen mielestä opiskelijoiden köyhyys on hyvä tilanne ja moraalisesti oikein. Siksi halutaan puhua opiskelijoiden hyvinvoinnista, väännellä käsiä että onpas kamalaa kun on noin paljon mielenterveysongelmia ja olla hoitamatta sekä mielenterveysongelmat että köyhyyden ongelmat. Tämä kaikki palautuu siihen yhteiskunnallisen keskustelun käsitteeseen mikä tuntuu olevan vallitseva usko liberaalien parissa: asioista keskustelu itsessään on hyvä asia ja parantaa yhteiskunnan ongelmat.

Paitsi ettei ne kymmenet jutut opiskelijoiden köyhyydestä mediassa ole vaikuttaneet mihinkään. Sen sijaan koulutuksesta on taas leikattu ja opiskelijat ovat entistä köyhempiä. Ylipäätään opintotuen leikkaukset on vain osa suurempaa halua leikata koulutuksesta ja lopulta tehdä koulutuksesta maksullista.

koulutuskusetus.jpg
Kuva itsessään on klise, mutta kuka oikeasti uskoi tuohon lainkaan?

Ehkä opiskelijoiden ongelma onkin se että opiskelijoiden poliittinen aktivismi on laimennettu mekaaniseen mielenosoittamiseen ja poliitikkoihin vetoamiseen, vaikka sillä ei ole juurikaan saatu tuloksia aikaan.

Ehdotus: jos opiskelijat haluavat parantaa asemaansa, tarvitaan huomattavasti hankalampaa toimintaa, sellaista joka parhaimmillaan pysäyttää yliopistojen toiminnan. Pitäisi ottaa kohteeksi muun muassa leikkaukset ja heikennykset hyväksyneet yliopistojen rehtorit, ja tehdä heidän työstään mahdotonta. Pitää estää poliitikkojen esiintyminen yliopistoissa ja irtisanoutua puoluepoliittisesta toiminnasta, koska jokainen puolue (Vasemmistoliitto poikkeuksena, yllättäen) hyväksyi aikoinaan yliopistolain joka vaikeutti yliopistojen rahoitusta ja on ollut merkittävä osa suomalaisen koulutuksen heikentymisestä. Jos joku opiskelijapoliitikko tukee leikkauksia, hänet pitää ajaa pois yliopistolta häntä koipien välissä.

Ennen kaikkea pitää vaatia parannuksia nyt ja heti eikä tyytyä julkiseen keskusteluun, koska julkisesta keskustelusta ei ole koskaan ollut mitään hyötyä kenellekään.

 

 

Opiskelijat, raha, moralismi ja dialogi

Touko Aallon jähmeät arvot

Helsingin Sanomat teki jutun Vihreiden uudesta puheenjohtajasta Touko Aallosta. Sinänsä mitään erityisen mielenkiintoista tässä ei ole paitsi Aallon linjaus talouspolitiikasta.

aalto

En ihmettele että uusliberaalia linjaa tukeva Hesari ei esitä kritiikkiä tästä. Ongelmahan lähinnä on se että Suomessa lähestulkoon kautta linjan julkisuuden omaisuuden myynti on johtanut siihen että valtion omaisuuden myynti ei ole kannattanut lainkaan. Esimerkkinä voidaan ottaa vaikka katsastustoiminnan myynti yksityisille markkinoille. Tai sähköverkkojen myynti Carunalle.  Tai Digita-kauppa. Tai Kemiran myynti Yaralle.

Aivan selkeäähän se on että valtion omaisuuden ja valtionyhtiöiden myynti ei yleisesti ottaen johda mihinkään positiiviseen tulokseen valtion tai kansalaisen kannalta. Todellisia jähmeitä arvoja edustaakin tämä “tase töihin”-hokeminen joka ei perustu mihinkään todelliseen.

Ja Aallon perustelu miten “tiettyyn aikaan, tiettyyn tarkoitukseen” perustetun omaisuuden ja toiminnan voisi myydä on aivan naurettava argumentti. Pitikö Digita myydä siksi että verkkotoiminta oli Suomessa jotenkin olennaisesti muuttunut? Pitikö Kemira myydä siksi että suomalaisen maataloustuotannon lannoitteiden tarve oli jotenkin olennaisesti muuttunut?

Vastaus siihen on ei.

Aallon perustelut ovatkin puhtaan ideologisia ja vailla minkäänlaisia perusteita ideologisuutensa ulkopuolella. Se onkin todellinen jähmeä arvo: pidetään kiinni siitä että valtion omaisuutta pitää myydä vaikka kerta toisensa jälkeen nähdään ettei siitä ole ollut mitään iloa kenellekään paitsi sijoittajille.

Touko Aallon jähmeät arvot

Laitaoikeiston lastenallas: libertarianismi, objektivismi ja anarkokapitalismi

snek.jpg
snek

Jos olet joskus puhunut politiikkaa (erityisesti talouspolitiikkaa) sosiaalisessa mediassa, todennäköisyys on sen puolella että jossain kohtaa huomaat että sinulle selittää jotain inkoherenttia soopaa markkinatalouden kaikkivoipaisuudesta joku tyyppi jolla on todennäköisesti profiilikuvassa stetson tai fedora päässä. Jos siitä saat irti sen fiiliksen että tällä tyypillä ei ole hajua taloudesta, politiikasta tai oikeastaan mistään muustakaan, olet törmännyt libertaariin, objektivistiin tai anarkokapitalistiin.

Näillä on tiettyjä eroja mutta käytännössä ei suuria, ja ainakin Suomen kontekstissa nämä yleensä löytyy jostain Liberaalimafian kaltaisesta FB-ryhmästä sulassa sovussa haisemasta. Syy tähän lienee se ilmeisin: näitä tyyppejä ei nyt oikeasti ole kauhean paljon ja jossain niidenkin on oltava.

Taksonomia

Kaikkia näitä ideologioita yhdistää usko siihen että markkinatalous on paras tapa järjestää kaikki, valtio (myös valtionkaltaiset rakenteet) on pahoja ja tehottomia ja niin edespäin. Eli siis uusliberalismia vailla mitään kohtuullisuutta, koska uusliberaalitkin on pääosin sitä mieltä, että jotain tolkkua asioissa pitäisi olla ja esimerkiksi valtion kannattaa ainakin ylläpitää jotain infraa.

aynrandhat.jpg
5/5 hattu, joisin hatun käyttäjän kanssa vegaanisia härkäruukkuja Mustassa Härässä

Tiivistetään lyhyesti näiden suuntausten erot. Libertarianismi ja objektivismi on hauskasti todella lähellä toisiaan, mutta myös perinteisesti (ei tosin päde erityisemmin Suomessa) uskomattoman riitaisia. Objektivismin kehitti venäläissyntyinen pierufilosofi ja romaanikirjailija Ayn Rand ja Rand näki objektivisminsa eheänä ja yhtenäisenä filosofiana. Tietty juuri kukaan muu ei ollut tätä mieltä, koska ajatukset kuten “arvot syntyy luonnosta” on aika pösilöitä ajatuksia.  Myös Randin kosmisen tason rasismi häiritsi aikoinaan jotain libertaareja. Peukalosääntönä, mitään oikeasti merkittäviä eroja ei enää ole ja monet jotka sanovat itseään libertaareiksi ihailevat kuitenkin Ayn Randia.

Ayn-Rand-social-security.jpg
kuka pieraisi

Sekä objektivismi että mainstream-libertarianismi kannattavat jonkinlaisen valtion olemassaoloa.  Yleensä puhutaan yövartijavaltiosta joka hoitaa jotain yleistä järjestystä ja puolustusta eikä mitään muuta. Siinä kohtaa kun joku edes etäisesti johonkin tolkulliseen suuntaan miettivä ihminen sanoo tähän että no onpas vitun typerä idea niin anarkokapitalismi sanoo pidäs mun bisseä.

Anarkokapitalismi on määriteltävissä lähinnä niin että jos libertarianismi ja objektivismi on pönttöjä niin anarkokapitalismi menee vielä pidemmälle vaatimalla valtion hajottamista kokonaan. Valtion korvaa tietenkin markkinatalous. Huomata kannattaa että anarkokapitalismilla ei ole yhtään mitään tekemistä anarkismin perinteen kanssa koska anarkismi on vasemmistolaista. Anarkisteina kukaan muu ei juuri anarkokapitalisteja pidä kuin anarkokapitalistit itse.

Kritiikki ja ongelmallisuus

Tämä on oikeastaan se hankalin osuus tässä kevyessä pintaraapaisussa aiheeseen. En nimittäin tiedä että mitä sanottavaa aiheesta on paitsi ettei näiden tyyppien ajatuksissa ole yhtään mitään tolkkua ja kaikki tämä on outoa uskonlahkomaista puuhaa joka ei kelpaa juuri kenellekään.

Mutta tolkulla tässä kontekstissa tarkoitan sitä että onko ideologia ensinnäkin toteutettavissa lainkaan ja jos se on toteutettavissa, olisiko siitä oikeasti mitään erityistä iloa kenellekään. Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa se että historia kertoo meille aika hyvin millainen yhteiskunta on, jos vaikka elintarvikkeiden laatua ei tarkkailla lainkaan. Vastaus siihen toki on se että voisi olla yksityisen sektorin omaa sertifiointia mutta no, sehän on ilmiselvää ettei sellainen ole luotettavaa juuri koskaan, missä kohtaa vaikka perunoita ostavan kuluttajan pitäisi ottaa selvää että onko perunat sertifioinut turvalliseksi luotettava taho.

Tässä kohtaa aika moni miettii että mikä vitun järki. Ei siinä mitään sellaista olekaan, se on puhdasta ideologiaa, koska tämä markkinataloususko ei yksinkertaisesti salli edes valtionkaltaisten rakenteiden luomista. Ja jotkut anarkokapitalistit eivät osaa ratkaista edes yksinkertaisempia ongelmia missään hypoteettisissa anarkokapitalistisissa yhteiskunnissa, kuten esimerkiksi että miten ihmeessä voisi rakentaa koskaan mitään infrastruktuuria.

Sitten on tietty kaikkea sellaista kuin että käytännön tasolla tämä porukka on poikkeuksetta aina fasistien ja rasistien kanssa kimpassa koska eivät usko minkäänlaiseen tasa-arvoon. Joten jos haluat nähdä rumalla parralla varustetun jannun juttuja siitä miten afroamerikkalaisten asema on oikea koska Bell Curve ja vapaa markkinatalous, kannattaa keskustella näiden kanssa. Tai jos tykkää kuulla siitä miten yhteisöjen oikeus on ajaa seksuaalivähemmistöt ulos.

Mad_max_fury_road_immortan_joe_by_maltian-d89hlf8.png
Tavallaan toki tämäkin tyyppi osasi rakentaa koherentimman yhteiskunnan kuin nämä osaisivat

Nämä kaikki filosofiathan vetoaa ihmisiin jotka kokee olevansa jotenkin erityisiä ja menestyisivät hyvin ilman valtion sotkeutumista heidän elämäänsä. Muistan miten yksi tällainen selitti miten ilman valtion sortoa hän voisi vapaasti asua asuntovaunussa kerrostalon sijaan (spoiler: Suomessa on ihan laillista asua asuntovaunussa). En kyllä tiedä miksi tämä oli joku merkittävä kynnyskysymys mutta no.

Sehän toki on ihan yleisesti tiedossa että miltei jokainen pitää itseään erilaisena ja poikkeuksellisena yksilönä, mutta sen varaan ei ehkä kannata rakentaa yhteiskuntaa.

Viimeinen naula markkinataloususkovaisen laitaoikeiston arkkuun

Sattuneista syistä, uusliberaalinkaan talouspolitiikan kannattajissa elinkeinoelämän parissa ei löydy kauheasti näitä tyyppejä siitä yksinkertaisesta syystä että elinkeinoelämän kannalta nykyiset valtiolliset rakenteet on kovasti käteviä. Joten keskimäärin valtion purkaminen ei oikein kannata kenellekään: ei kansalaisille, ei elinkeinoelämälle, ei poliitikoille. Valtiohan on elinkeinoelämälle myös loistava rahantekokone ja tapa kupata kansalaisten raha omiin taskuihin, kuten Kokoomuksen sote-teatteri todistaa.

Markkinatalous ei toteudu koskaan idealistisesti vaan aina kyynisesti ja pahantahtoisesti. Kuka haluaisi vapaata kilpailua, jos on mahdollista saavuttaa kartelliasema tai jopa monopoli?

Siihen tiivistyy se miksi nämä ideologiat eivät yksinkertaisesti toimi.

 

Laitaoikeiston lastenallas: libertarianismi, objektivismi ja anarkokapitalismi