Huono onni voi kohdata kenet tahansa. Paitsi niitä joita se ei kohtaa.

Pelastusarmeijalla on taas käynnissä keräyskampanja, jonka puitteissa mm. Tarja Halonen ja Peter Vesterbacka on kuvattu niinkuin he olisivat kodittomia kadulla asujia.

yolonen.PNG

Itse useamman kerran asunnottomuuden uhan alla eläneenä niin koen tämän jokseenkin loukkaavaksi monellakin tavalla, jo kampanjasloganista alkaen.

Huono onni voi kohdata kenet tahansa. Hieno slogan, mutta kun se ei ole totta. Meidän yhteiskunnassamme varallisuus, työllisyys ja koulutus on mitä korkeimmissa määrin periytyvää. Luokkien välillä ei juurikaan liikuta. Paitsi mitä nyt nykynuoret tulevat tienaamaan vähemmän ja omistamaan vähemmän kuin aiemmat sukupolvet.

Kun yhteiskunnassa on päässyt tietyn rajapyykin yli, todellisen köyhyyden riskiä ei enää ole. Se siitä huonosta tuurista. Hyvin harva pörssiyritysjohtaja tai kansanedustaja päätyy kadulle vaikka tekisi mitä.

Mutta jos on lähtökohtaisesti köyhä ja omia turvaverkkoja ei ole, kadulle päätyminen on joka kerta noin yhden maksamatta jääneen vuokran päässä, niinkuin ilmeisesti ihmisille kävikin talvella koska Kela ei maksanut toimeentulotukia ajoissa.

hästerbacka

Ylipäätään hyvin toimeentulevien ihmisten nostaminen tällaisten kampanjoiden keskiöön kertoo paljon siitä millä asenteella täällä yhteiskunnassa mitään tehdään. Julkisuudessa voidaan ihastella Hakaniemen kauppahallista sisäfilettä ostavaa ministeriä joka on siellä niinkuin kuka tahansa meistä. Paitsi no, me joilla ei ole varaa sisäfileeseen tai edes jauhelihaan.

Ennen kaikkeahan tässä valehdellaan siitä että tämä yhteiskunta on parempi kuin mitä se on. Saattaa olla että Halonen ja Vesterbacka on oikeasti kiinnostuneita sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, mutta voin taata tämän: hallituksessa kellään ei ole kiinnostusta siihen. Yhdenkään pörssiyhtiön johtaja ei välitä siitä että ihmisillä ei ole varaa edes ruokaan aina. Suomessa ei ole mitään yhtenäistä yhteiskuntaa. On se hyvätuloisten teatteritaso ja meidän köyhien Suomi, jolla ei ole oikeastaan mitään annettavaa kenellekään siinä elävälle ollut aikoihin.

Jos ainoa tapa saada hyvätuloiset reagoimaan asunnottomuuteen ja köyhyyteen on käyttää muita hyvätuloisia mannekiineina, koska oikeasti asunnottomat ei edes rekisteröidy kanssaihmisinä kartalle, ei ole mitään toivoa saavuttaa mitään ymmärrystä mistään.

Huono onni voi kohdata kenet tahansa. Paitsi niitä joita se ei kohtaa.

Persut ja toimittajat – ensin tragediana ja sitten farssina

Woody Allenin Annie Hall sisältää sellaisen lyhyen kohtauksen missä nimetön sivuhahmo (jota esittää nuori Jeff Goldblum) horjuu bileiden läpi puhelimeen. Puhelimeen hän sanoo I forgot my mantra. 

Jännittävän pitkän viikonlopun jälkeen suomalaiset journalistit on samassa tilassa. Sellaiset tunnetut raskaan sarjan journalistit kuin Sean Ricks miettivät nyt kuumeisesti sitä että mikäs tässä nyt on se narratiivi jota halutaan ajaa, kuka on hyvis, kuka on pahis? Pitäisiköhän Soinista nyt tehdä sankari vai roisto? Onneksi tuli helppo syöttö lapaan joka pelastaa Ricksin päivän!

Tiina “Kannatan ihmisoikeuksia toimimalla puolueissa jotka ei niitä kunnioita” Elovaara mainitsi eilen A–Studiossa että Perussuomalaisten puoluekokouksessa tehtiin Halla-ahon valinnan yhteydessä sieg heil -tervehdyksiä. Oma reaktioni tähän oli eilen lähinnä *pfffft* koska onhan se nyt ilmiselvää että Halla-ahoa kannattaa erityisesti natsimieliset. Ja kun tätä skeneä on aktiivisesti seurannut tarpeeksi pitkään, heilaaminen ei kauheasti enää järkytä.

Mutta! Elovaaralla ei ollutkaan niitä luvattuja todisteita esittää tästä, ja somessa kiertänyt kuva (alla) ei olekaan heilaamista vaan äänestämistä, ilmeisesti.

hei me heilataan
Hämmentävää tässä kuvassa: tuo maailman tiskirättisin kravatti kuvan keskellä, ja se että onnistuttiin ottamaan kuva Persujen puoluekokouksesta niin ettei kukaan heilaa

Mitä se todisteiden puuttuminen tarkoittaa nyt sitten? No mitä väliä. Ehkä Elovaara valehteli, ehkä Elovaara käsitti homman väärin silloin kokouksessa, ehkä joku valehteli Elovaaralle, ehkä heilattiin mutta siitä ei olekaan kuvaa, ketä kiinnostaa vohoi helvetti. 

Vohoi helvetti -osuuteen palataan pian, mutta otetaanpas raskaan sarjan journalistin ja faktapohjaisen uutisoinnin suomenmestarin Sean Ricksin pari kommenttia Twitteristä.

ricks1ricks2

No niin siis tuota. Nyt se on tärkeä saada ne faktat kohdalleen. Koska siis tuota, olennaisintahan tässä äärioikeistoyhteyshommassa on se että heilasiko joku puoluekokouksessa. Koska tästähän riippuu kaikki.

Eikun ei mikään. Sillä ei ole yhtään mitään väliä. Sen sijaan kaikki millä on väliä, on jo tapahtunut ajat sitten.

Halla-ahon, Olli Immosen, Leena Meren, Simon Elon, Maria Lohelan, Juho Eerolan, Sampo Terhon, Jussi Niinistön, Laura Huhtasaaren, Vesa-Matti Saarakkalan ja Riikka Slunga-Poutsalon (mainitsin vain ne jotka tiesin ulkoa) yhteydet ja flirttailut äärioikeiston kanssa ovat olleet julkista tietoa jo vaikka miten pitkään. Ollaan kuuluttu Suomen Sisuun, ollaan hengailtu Suomen Vastarintaliikkeen kanssa, on haettu kannatusta Hommaforumilta ja silloin tällöin pikkaisen ollaan julistettu somessa rotusotaa. Tämä on kaikki julkista tietoa.

Ja silti, media ei ole osannut tehdä tällä yhtikäs mitään. Soini sai sanoa Suomen Sisua “samanlaiseksi kuin metsästysseura” ja sai luvata “harjaavansa” Olli Immosen vaikkei loppujen lopuksi tehnyt yhtään mitään. Helsingin Sanomat kipuili monta vuotta sen kanssa että kehtaako itseään kansallissosialistiseksi kutsuvaa Suomen Vastarintaliikettä sanoa natsistiseksi. Me Naiset tekee human interest -juttuja Halla-ahon perheestä.

Vasemmistoliiton viisain ihminen Tatu Ahponen huomautti aiemmin, että mitä Perussuomalaisiin mielipiteisiin ja median analyyseihin tulee, niin mediassa on hirvittävästi tendenssiä sivuuttaa sisällöt ja nähdä niissä jotain mitä niissä ei ole. Teuvo Hakkarainen on joka suhteessa äärioikeistolaisimpia kansanedustajia mutta senkin media on sivuuttanut kansanmiehen imagon takia. Ja Halla-ahon ideologiaa ei ole haluttu todellisuudessa käsitellä. Kaiken voi aina sivuuttaa ja Soinin selitykset ovat tähän asti kelvanneet joka kerta.

Se siitä. Tämän piti olla paljon lyhyempi kirjoitus koska minulla on poskiontelontulehdus ja haluan suihkuun.

Mutta, koska minä en ihan oikeasti tajua toimittajien ajatusmaailmaa, miksi ihmeessä se heilaus puoluekokouksessa nousee nyt tärkeäksi asiaksi, kun kaikki muu on voitu sivuuttaa miten vaan?

 

Persut ja toimittajat – ensin tragediana ja sitten farssina

Vasemmistoliitto – ei tarvitse hävitä joka kerta

Disclaimer: en ole vuosiin ollut Vasemmistoliiton jäsen enkä ole puolueen kanssa sen enempää tekemisissä kuin että tunnen monia vasemmistoliittolaisia.  Arvostan puolueessa monia ihmisiä mutta olen myös eri linjoilla puolueen kanssa monien asioiden suhteen. Mutta näinä poliittisen kontrapunktin aikoina huomaa joskus olevansa esim. ihmisoikeusasioissa samassa leirissä ties kenen kanssa. 

Pitkän näivettymisen jälkeen, Vasemmistoliitto on onnistunut heräämään kuolleista. Ensimmäisen kerran olemassaolonsa aikana sillä on toimintakykyinen ja osaava puheenjohtaja joka on yleisesti pidetty. Monien vaalitappioiden jälkeen puolueen kannatus on viimein jokseenkin stabiilissa nousevassa trendissä. On melko turvallista olettaa että seuraavissa eduskuntavaaleissa puolueen kannatus nousee.

Tästä huolimatta Vasemmistoliitolla on suuria ongelmia, ja ongelmien nimet on toivottomuus ja päämäärättömyys, jotka hyvin pitkälti nivoutuvat toisiinsa. Molemmilla on toki pitkät juuret: jos on seurannut Suvi-Anne Siimeksen, Martti Korhosen ja Paavo Arhinmäen linjatonta ja huomattavan ei-innostavaa johtoa, on vaikea kuvitella että mitä muuta puolueella on edessä kuin marginaaliin painuminen.

Kylmän sodan loppuminen ja Neuvostoliiton kaatuminen loi monille sellaisen mindsetin että vasemmistolaisuus on nyt kokonaan ohi ja sillä ei ole tulevaisuutta. Nyt, hevomme vuonna 2017, voi taas todeta että toisin kävi. Nyt uusliberalismi ja kapitalismi ovat kriisissä, ja vasemmistolaiset liikkeet nousevat uudestaan.

Silti, jos vasemmistolaisten juttuja kuuntelee, monesti se SKDL-veteraani jonka joka kolmas sana on “työväenliike” hokee jatkuvasti liian radikaali ei voi olla, äänestäjät kaikkoaa, liian radikaali ei voi olla, sitä ei vaan hyväksytä. Tästä huolimatta, Jeremy Corbyn onnistui sotkemaan konservatiivien pakan jokseenkin totaalisesti viime viikon vaaleissa, vaaliohjelmalla joka oli eksplisiittisesti sosialistinen.

Vasemmistoliiton yksi tärkeimmistä tavoitteista sitten vuoden 2015 on ollut kaataa Sipilän hallitus. Nyt se kaatui, ja miten monet tähän on reagoineet? Kauhulla. Että nyt tulee vielä pahempi hallitus ja kaikki on turhaa ja plaa plaa.

Olisiko joskus mahdollista edes kuvitella että voisitte joskus voittaa jotain? Jos toteatte että peli on hävitty ennenkuin peliä on edes pelattu, niin se on siinä, oikeisto voittaa joka kerta silloin. Defaitismilla ei päästä mihinkään.

pässi
Tämä ihminen ei osaa dekonstruoida ideologiaa. 

Defaitismi näkyy myös siinä että koska koetaan että laajat muutokset kohti oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa on mahdottomia, niin niistä ei edes puhuta. Siksi Vasemmistoliiton ainoa merkittävä saavutus onkin ollut perusturvan nosto Kataisen hallituksen aikaan, ja sekin katosi Sipilän myötä. Jos ei osaa edes kuvitella mitään parempaa kuin muruja pöydästä, ei koskaan saa muruja enempää. Enimmäkseen ei saa edes muruja. Ja se johtaa sitten seuraavaan ongelmaan, eli päämäärättömyyteen.

Päämäärättömyys on todennäköisesti se mikä eniten haittaa Vasemmistoliittoa. Osaako vasemmistoliittolainen keskimäärin tiivistää puolueensa tavoitteet yhteen lauseeseen? Minä anarkistina osaan sanoa “radikaali tasa-arvo”, jos joku tavoitteistani kysyy. Jos kysytään tarkennusta, se on helppo avata.

Sen sijaan epämääräisempi “oikeudenmukaisuus” ei ole aatteellisesti kovinkaan vetoavaa, koska se on tavoitteena niin epämääräistä. Tarkoittaako oikeudenmukaisuus kylmän sodan aikaista Suomea, missä tuloerot olivat pienempiä mutta elinkeinoelämän eliitillä oli silti valtavasti vaikutusvaltaa? Tarkoittaako se täystyöllisyyttä? Tarkoittaako se perustuloa?

Päämäärättömyys on johtanut myös siihen tilanteeseen missä Vasemmistoliitto on helppo oikeistomediassa esittää ainoastaan asioita vastustavana puolueena, koska faktuaalisesti Vasemmistoliitto on sitä myös ollutkin monesti. Status quon vastustaminen vaatii tiukkaa ideologiaa ja konkreettisia tavoitteita, ei epämääräisyyksiä, minkä voi huomata siitä miten Labour otti voiton briteissä. Konkreettisia vaatimuksia jotka nivoutuu laajempaan ideologiaan. Jos Vasemmistoliitto aikoo edustaa demokraattista sosialismia, sille sosialismille pitäisi löytyä muoto.

Kapitalistinen hegemonia on toki mahtava vastustaja, mutta maailma muuttuu jatkuvasti, ja ideologinen työ tekee mistä tahansa liikkeestä valmiin tarttumaan tilaisuuksiin.

Älkää laulako “sinun täytyy astua johtoon” jos seuraava virke on “no mutta ei kyllä Kokoomus edes päästä meitä lähelle johtoa.” Ei se ole mikään luonnonlaki että te häviätte joka kerta.

Vasemmistoliitto – ei tarvitse hävitä joka kerta

Sipilä I 2015-2017: Ja kuinkas sitten kävikään?

Tänään se oli sitten virallista: Sipilän hallitus kaatui.

kaikkimeni.jpg

Ensimmäisenä, minä en varsinaisesti uskaltanut veikata Halla-ahon valitsemisen puolesta, koska Perussuomalaisten puoluekokouksessa siihen vaikutti ennen kaikkea se että kenen kannattajat vaivautuivat tulemaan paikalle. Nyt kävi näin.

Sipilällä toki oli suuri hinku pitää hallitus kasassa kahdesta merkittävästä syystä: sote-uudistus ja maakuntamalli. Autioituvien maakuntien Suomessa, Kepulla ei ole tulevaisuutta ellei maakuntamallia ja maakuntahallintoa saada pystyyn niin että Kepulla riittää tulevaisuudessa suojatyöpaikkoja jaettavaksi hyville velille ja tukirahoja puljattavaksi samaisille.

Sote-uudistuksen osalta taas Kokoomuksen motiivit saada se läpi on ilmiselvät, koska kokoomus on terveysalan yritysten taskussa ja moni rahoittaja polttaa päreensä jos sote-uudistus kaatuu. Sipilän osalta taas motivaatiot ovat liian hämäriä jotta niistä saisi kiinni sen enempää kuin että Sipilä kokee että on paras ratkaisemaan tämän ongelman joka on monia vuosia jo roikkunut limbossa. Mutta, vaikka uskot itseesi voit olla silti ihan paska. Sotehan on jo käytännön tasolla hirttänyt kiinni, ja se tekikin mahdolliseksi Petteri Orpon manööverit viikonloppuna.

Se mikä loppujenlopuksi löi naulat Sipilän hallituksen arkkuun on se joka on suosikkipuheenaiheeni, eli ideologia. Asiakysymyksistähän Orpon, Sipilän ja Halla-ahon välillä ei ollut keskustelua niinkään, koska pääpiirteittäin kaikki edustavat samaa oikeistolaisuutta esimerkiksi talouspolitiikassa, vaan ideologisista arvoista.

Kokoomuksen uusliberaali jäsenistö ja äänestäjäkunta oli se joka ratkaisi tilanteen lähestulkoon yksiääneisesti toteamalla hyi saatana ei koskaan yhteistyöstä Halla-ahon kanssa. Heille on ollut täysin ok tehdä rasistista politiikkaa aiemmin, mutta se että siitä tehtäisiin eksplisiittistä siinä muodossa että avoimen rasistinen Halla-aho pääsisi sanomaan ääneen sen miten tässä oikeastaan turvapaikanhakijoiden suhteen toimitaan, se ei käynyt.  Ja sen tajusi Petteri Orpokin, mikä oli minulle vähän häkellyttävää.

Ilmiselvää oli se että Kokoomuksen kenttä oli nousemassa kapinaan. Tämä yhdistettynä tilanteeseen, missä Halla-aho klovnijenginsä kanssa ei pysty takaamaan esimerkiksi puoluekurin toteutumista, tilanne muuttui mahdottomaksi Orpolle. Jos sote-uudistus näyttää muutenkin olevan vaakalaudalla ja hallituskumppani ei pysty takaamaan ääniä, ei ole mitään syytä jatkaa kokoonpanolla joka saattaa kaatua itsekseen. Erityisesti jos sen myötä oman puolueen kannatus saattaa romahtaa, ja seuraavan hallituksen muodostaa vaalit voittaneet Vihreät.

Sitä en toki tarkalleen tiedä että mitä Kesärannassa tapahtu, kun oikeistopuoluejohtajat Halla-ahon rasismiin pakahtu. Voisin kuitenkin kuvitella että se että Halla-aho kieltäytyi jo eilen irtisanoutumaan aiemmista rasistisista ja naisvihamielisistään kommenteista vaikutti jonkin verran asiaan. Syytä on epäillä että Sipilä odotti että Halla-aho luonnollisesti tekisi jonkinlaisen huoneenlämpöisen irtisanoutumisen niistä, mutta eipä tehnyt.

On turha katsella näissä kuvioissa mitään suurta poliittista kaavaa: jo 2015 ennustettiin ettei hallitus istu kautta loppuun, ja yhtenä potentiaalisena syynä siihen pidettiin jo silloin Perussuomalaisten sisäistä hajaannusta, jota Soinin häpeällinen uran loppu ja vaalitappiot ovat lisänneet viime päiviin asti. Tässä ei ole käynnissä mikään oikeiston masterplan, vaan aiemmat sisäiset ristiriidat tuli kulminaatiopisteeseensä.

arvojohtajajuus
Lukekaa laajempi kommentti tästä täältä

Ja kuten tavallista, Juha Sipilällä ei tunnu olevan mitään hajua siitä että miksi edes Kokoomuksen kenttäväki (ja osittain myös hänen oma puolueensa) nosti tästä mekkalan. Sipilähän on rasisti joka on hyväksynyt rasistisen maahanmuuttopolitiikan jo alusta alkaen, mutta tällaiset lausunnot antavat kyllä ymmärtää ettei Sipilällä ole kerta kaikkiaan mitään hajua mistään yhteiskunnallisesta.

Mitäs muuta? No, vasemmiston älyköthän ovat jo todenneet että hallituksen kaatuminen pahensi tilannetta entisestään, koska vasemmisto tykkää hävitä joka kerta. Mitäpä siitä että hallituksen kasassa pysyminen olisi tarkoittanut vielä enemmän kuolleita turvapaikanhakijoita.

pässi

Tulevasta: SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat kaikki ilmoittaneet että ainoastaan uusien vaalien kautta mennään hallitusneuvotteluihin. Mikä on toki täysin loogista, koska kaikilla kolmella saattaisi olla lähinnä voitettavaa vaaleissa. Myös Perussuomalaisten kannalta vaalit voisi olla ihan hyvät, koska vaalitappio on tulossa kuitenkin, sen voisi nyt pistää Soinin piikkiin (mikä on toki totta koska Soini on epäkelpo) ja se tarkoittaisi että seuraava eduskuntaryhmä on enemmän Halla-ahon itsensä henkinen ilman turhaa SMP-Soini -painolastia.

Joten ainoaksi toimintakelpoiseksi koalitioksi jää Kepu-Kok-RKP-KD. Sillä saataisiin aikaan noin 101 edustajan hallituskoalitio, joka ei ole stabiili pidemmän päälle, jos lainkaan stabiili. Perussuomalaisten ryhmästä voidaan odottaa loikkauksia muihin puolueisiin toki.

Sipilälle ei oikeastaan jää kuin huonoja vaihtoehtoja: heikko koalitio tai sitten uusiin vaaleihin myöntyminen. Hänen osaltaan lähtölaskenta puoluejohtajuudesta on alkanut jo, Mikä on hyvin ja oikein Suomen historian huonoimmalle pääministerille.

 

Sipilä I 2015-2017: Ja kuinkas sitten kävikään?

Muistokirjoitus Timo Soinin poliittiselle uralle

hyi vittu mikä etova elukka
ette edes voi kuvitella kuinka tyytyväinen olen siitä että tätä naamaa ei tule juuri enää lehdissä näkymään

Timo Soini on viimein kaatunut, ja hyvä niin. Typerät ravivertauskuvat poistuvat nyt Suomen poliittisesta lehdistöstä, kun vanha kaakki on talutettu liimatehtaalle. Ja se on sellainen hetki joka on antanut odottaa tulemistaan aivan liian pitkään.

Timo Soini on aina ollut roisto ja epärehellinen säkki hevonpaskaa. Mies joka on niin kiero, että kun hänestä joskus aika jättää muutenkin kuin poliittisesti, niin arkku tullaan ruuvaamaan maan poveen laskemisen sijaan (kiitos HST tästä vertauksesta).

Soinin uran tappoi poliitikkojen kuolemansynti, hybris. Hän kuvitteli että kykeni pitämään äärioikeistolaisen siiven puolueessaan hallinnassaan, ja toisin kävi. Kun fasistit oli päästänyt puolueeseen, he lopulta päätyivät vetämään Timo opetuslapsineen turpaan ja söivät loputkin nakit siitä mukista, missä oli vielä jokunen jäljellä Timon takinkääntöjen jäljiltä.

Ja mikä voisikaan olla enemmän oikein? Halpahintainen opportunisti jolla ei loppujen lopuksi ollut lainkaan periaatteita, jäi halpahintaisten opportunistien uhriksi, koska sattuikin käymään niin että äärioikeistolaisten ideologinen palo pärjäsikin hyvin itsetärkeydessään myhäilevälle kyynikolle.

Tärkeää on muistaa siinä että loppujen lopuksi Timo Soini koko uransa aikana ei onnistunut yhtään missään. SMP meni konkurssiin ja Perussuomalaiset kituivat lähes 20 vuotta ennenkuin ottivat vaalivoiton ja jäivät oppositioon. Kun hallitukseen mentiin, ainoa konkreettinen saavutus Soinin uralla oli kaksi vuotta ministerinä joka ei tehnyt juuri mitään ja antoi puolueensa kannatuksen valua pohjamutiin. Ja nyt puoluekin on hajoamistilassa.

Timo Soini hukkasi koko elämänsä egoistiseen projektiin ja jonkin aikaa hän pääsi esiintymään mediassa suurena poliittisena nerona. Mutta Jyväskylän puoluekokouksen raaka ja kirkas valo paljasti Soinin sellaisena kun hän todellisuudessa aina oli: opportunistinen siira, joka oli alusta alkaen tuhoon tuomittu ja joka joutuu nyt matelemaan takaisin jonkin kostean kiven alle. Koska se oli tässä. Soinin elämäntyöstä ei tullut yhtään mitään.

Kuka tätä naisia vihaavaa konservatiivista, periaatteetonta kuravelliä jää kaipaamaan? Tuomitun seksuaalirikollisen Matti Putkosen lisäksi tuskin kukaan.

 

Muistokirjoitus Timo Soinin poliittiselle uralle

Perussuomalaiset ja kuolleiden aamunkoitto

nakkimuki.jpg
Kun puolueesi kannatus on tippunut kolmannekseen mutta mukissa on vielä nakkeja

Näin sitten siinä kävi että Halla-ahosta tuli Perussuomalaisten puheenjohtaja. Halla-ahosta enemmän olen kirjoittanut täällä, mutta it’s time for some game theory. 

Tätä kirjoittaessani avoimesta ikkunastani kuuluu kovin äänekkäästi sekä voitokkaiden rasistien mölinä ja liberaalien mitä tässä maassa oikein tapahtuu –ulina. Molemmat toki ovat väärässä reaktioissaan ja kerron nyt miksi.

Ensinnäkin, liberaaleilla ei ole oikein kykyä ymmärtää sitä että joka ainoa suomalainen poliittinen puolue on täysin valmis tekemään yhteistyötä rasistien kanssa, kunhan siitä ei tule merkittävää imagohaittaa. Halla-aho on imago-ongelma koska liberaalissa Suomessa rasismia ei saa ilmaista julkisesti. Sampo Terho (rip Sampo josta piti tulla Soinin manttelinperijä) osasi olla viimeiset 10 vuotta hiljaa rasismistaan, joten Sampo Terho olisi ollut täysin luonnollinen yhteistyökumppani Petteri Orpolle ja Juha Sipilälle, noille rasistisen maahanmuuttopolitiikan pääarkkitehdeille.

Se liberaaleista, mutta entäpä sitten Persut?

Edes Edward Gibbon (saati sitten Paul Kennedy) ei osaisi kirjoittaa noinkin sujuvaa nousu ja tuho -narratiivia mistään. Palaillaan suurinpiirtein vuosiin 2009-2010. Keskustapuolue ryvetti itseään jatkuvasti skandaaleissa tuolloin ja onnistui tuhoamaan oman kannatuksensa. Kannatuksen piti mennä jonnekin, ja siitä hyötyi ennen kaikkea Perussuomalaiset, koska media päätti jostain syystä käsitellä Soinia ja Perussuomalaisia silkkihansikkain. Hieman jopa samansuuntaisesti kuin mistä Matt Taibbi kirjoitti artikkelissaan Trumpista.

Jo hieman ennen tätä, suomalainen äärioikeisto oli alkanut hakeutua Perussuomalaisten riveihin. Sieltä löytyi fasistisen Suomen Sisun porukka kuten esimerkiksi Teemu “Ikuinen kakkonen” Lahtinen, Johannes “Näytän ruotsinlaivatrubaduurilta” Nieminen, James “James Hirvisaari” Hirvisaari ja tietenkin Jussi “Kellarien kasvatti” Halla-aho. Ja monia muita, kuten se kotkalainen tyyppi joka näyttää K-menu-versiolta Jouni Hynysestä mutta jonka nimeä en muista enkä jaksa tsekatakaan tähän hätään.

Ja perussuomalaiset voitti vaalit, mutta ei mennyt hallitukseen. Kepu sai rivinsä kasaan ja perussuomalaisten kannatuskin alkoi tippua. Kevään 2015 hallitusneuvotteluissa Timo Soinille taisi valjeta että tämä on nyt se viimeinen hetki raahata ruhonsa ministeriaudin takapenkillä, koska toista ei ole tulossa.

Tässä on tosiaan tärkeää huomata se että puolueen linjan on aina päättänyt Timo Soini yksin, ei kukaan muu.

Toki Perussuomalaisilla oli tietty ongelma tässä hallitusyhteistyössä Kempeleen Mugaben ja Alexander Stubbin kanssa: puolueen pitäisi allekirjoittaa Juha Sipilän leikkausagenda ja Kokoomuksen yksityistämisagenda. Mutta näin Soini päätti tehdä, jotta saisi lopettaa uransa ainakin tietyssä mielessä huipulla. Lopputuloksena oli se että lähestulkoon yhtenä äänenä, Perussuomalaisten äänestäjäkunta haistatti paskat koko puolueelle ja palasi äänestämään demareita tai lakkasi äänestämästä. Yksinkertaistan, mutta näin se suurinpiirtein meni. Leikkauspolitiikka ei ollut tervetullut, erityisesti kun Soini oli kovasti yrittänyt esittää olevansa köyhien ja eläkeläisten asialla aiemmin. Takki kääntyi.

Käytännössä ainoa osa-alue missä Perussuomalaiset eivät myyneet periaatteitaan hallitukselle oli rasistisen maahanmuuttopolitiikan ajaminen keskellä vuoden 2015 pakolaiskriisiä. Tämä oli muulle hallitukselle toki helppo myönnytys tehdä, koska sekä Keskustapuolue että Kokoomus on aina olleet rasistisia puolueita. Perussuomalaisten kannattajakunta toki haukkuu muuta hallitusta suvaitsevaisuudesta mutta no, tästä enemmän alla. Todettakoon toki että suomalaisten pakolaispolitiikan rasistisuudesta voi helposti lukea Maahanmuuttoviraston historiikista “Mansikkamaan vartijat”, joka saa ilmaiseksi täältä. Valistakaa itseänne, rakkaat lukijat.

Kun vuosien 2015-2016 kannatuksen lasku mitattiin vuoden 2017 kuntavaaleissa, tulos oli katastrofaalinen. Valtuutettujen määrä putosi yli neljälläsadalla ja tuli kohtuullisen selväksi että ei tämä tästä enää. Ja Soini toki ilmoitti jo ennen vaaleja eroavansa puoluejohtajan tehtävästä, koska oli onnistunut tuhoamaan puolueen kannatuksen. Mitä Rotta-Timppa ei koskaan toki tule myöntämään mutta näinhän se on. Ja palaamme tähän päivään, 10. kesäkuuta hevomme vuonna 2017.

Twitterissä on nyt Halla-ahon valinnan jälkeen näkynyt paljon “tarkoittaako tämä että Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikka on muuttunut jyrkemmäksi?”-tyyppisiä liberaalimörköjen tuumailuja. Vastaus on ei.

Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikka on aina ollut rasistista, erona on ollut se että joskus aiemmin puolueessa oli muitakin kuin niitä joiden ainoa motiivi poliittiseen toimintaan on rasismi. Se vanha SMP-siipi on hävinnyt jonnekin ja tämän päivän Perussuomalaiset aktiivit ovat joko avoimia rasisteja/fasisteja tai sitten kyseessä on Tiina Elovaara. Ihan jo pelkästään siksi että ihmiset joita kiinnostaa muutkin asiat eivät löydä enää syytä äänestää puoluetta.  Eikä näköpiirissä ole sellaista poliittista muutosta, jolla tämä rasistiklikki voisi nostaa omaa kannatustaan, koska ihan oikeasti ihmisiä Suomessa kiinnostaa mahdottoman paljon moni muukin asia kuin se että tuleeko tänne turvapaikanhakijoita.

Lisätään tähän soppaan vielä Halla-ahon kyvyttömyys johtaa edes ryyppäjäisiä panimossa, hänen lähinnä avoimen vastenmielinen luonteensa ja yleinen tietämättömyys mistään poliittisesta toiminnasta (protip: jos ihmisen poliittinen ura on täynnä henkilökohtaisia saavutuksia, muttei poliittisia, kyseessä on yleensä omavoitontahtoinen broileri) niin ei se varsinaisesti mikään resepti menestykselle ole. Sampo Terho olisi ehkä osannut saada puolueen toimimaan jotenkin oikeistokonservatiivisena vaihtoehtona Keskustalle ja Kokoomukselle, mutta Halla-aho todennäköisimmin ei onnistu siinä mitenkään.

Joten voitte lakata huutelemasta että miten tämä on mahdollista ja mitä tässä maassa oikein tapahtuu. Hyvällä todennäköisyydellä tästä ei ole tulossa mitään demokratian auringonlaskua taihi fasismin yötä.

Tämä on kuolleiden aamukoitto, koska Perussuomalainen puolue on onnistunut surmaamaan itsensä Soinin egoismin ja oman uran takia.

 

 

 

 

Perussuomalaiset ja kuolleiden aamunkoitto

Loispummiyrittäjät ja Juha Sipilä

Seura julkaisi tänään Jarno Liskin laajan artikkelin Juha Sipilän yrityshistoriasta. Lukekaa se ensin, se on hyvä joskin monimutkainen. Se tiivistyy kuitenkin hyvin tähän:

Tämä on ehyt kertomus siitä, miten tullaan miljonääriksi, ei pelkän onnen tai liikemiesosaamisen avulla, vaan hyväksikäyttämällä veronmaksajien – ja hyvin veljien – tukea.

troglodyytti
Kolmen miljardin yritystuet -sketsi Kummelista

Sipilä on toki loputtoman vastenmielinen hahmo, mutta Sipilä on vain yksi monista loispummiyrittäjistä, jotka ovat hyväksikäyttäneet yksityisen ja julkisen sektorin nivoutumista yhteen rikastuakseen keinoilla, jotka ovat monesti nojanneet kelvottomiin bisneksiin.

Työ- ja elinkeinoministeriön laskelmien mukaan eri muotoisia yritystukia Suomessa jaetaan 3,63 miljardia vuodessa. Tutkijoiden mukaan merkittävä osa näistä tuista on joko tehottomia tai suorastaan haitallisia. Tekesin tukia tästä on noin puoli miljardia, mutta siihen palaamme hetken päästä.

Hyvin tiivistetysti, tukia suunnataan raskaalle teollisuudelle ja työpaikkojen säilyttämiseen sen sijaan että tukia suunnattaisiin uusien työpaikkojen luomiseen. Sen sivuvaikutuksena päästään tilanteeseen, missä teollisuusyrittäjät ja omistajat voivat minimoida omat riskinsä julkisen varojen käytöllä. Energiaverotuksen kevennyksillä yritykset on välttäneet investointien tekemistä energiankulutuksen vähentämiseen. Ottaen huomioon miten yritystukia jatkuvasti perustellaan investointien lisäämisellä, tämä tarkoittaa sitä että tuet on haitallisia.

Tekesin rahoituksien suuntaaminen on myös sangen mielenkiintoista.  Chempoliksen tapauksessa, jonka Seuran artikkelikin mainitsee, yrityksestä on muodostunut “ikuinen startup” joka ei ole varsinaisesti aloittanut minkäänlaista toimintaa koskaan, mutta Tekes on kaatanut siihen vuosien varrella kymmenen miljoonaa kattamaan yrityksen tappiot. Eikä sovi unohtaa että Tekes kaatoi noin kaksi ja puoli miljoonaa Valkee-korvavaloon, joka on puhdasta pseudotieteellistä roskaa.

Suorista yritystuista voidaan mainita myös Terrafame/Talvivaara, joka on varmaankin eräs suurimmista vedätyksistä Suomen teollisuuden historiassa, mutta siitä ei sen enempää. Ja siinäkin on muuten yllättäen Juha Sipilän sukulaisia hyötymässä valtion tukirahoista. Yllättävää.

Mihin tämä sitten oikeastaan kannustaa? Moneen asiaan kyllä, mutta yhteen ei: aidosti voitollisen ja omilla jaloillaan seisovan liiketoiminnan käynnistämiseen. Sen sijaan fiksu yrittäjä optimoikin liiketoimintansa niin että se kerää mahdollisimman paljon rahaa valtiolta tukien muodossa, vaikkei yritys tuottaisi yhtään mitään tai edes loisi työpaikkoja.

Ja kuten Sipilän tapaus näyttää, tällaisilla projekteilla voi yrittäjä tai sijoittaja rikastua. Harvoin ne johtaa siihen että uusia työpaikkoja syntyisi, sen sijaan syntyy rahareikiä, kuten Terrafame, Chempolis, Valkee, ja niin edespäin.

Absurdiksihan tämä menee siksi että sellaiset tahot kuin Suomen Yrittäjät ja EK hyväksyisivät ja jopa kannattaisivat yritystukien karsimista. Politiikkoja taas ei kiinnosta pätkääkään. Sipilän tapauksessa varmasti siksi että Sipilä haaveilee imuroivansa parisataa milliä julkista rahaa liiveihinsä ennenkuin poliittinen ura loppuu vaalitappioon.

Julkisen ja yksityisen sektorin sekoittumiset toisiinsa johtaa tähän tilanteeseen missä yrittäjät ulkoistavat yritystoimintansa riskit valtiolle. Se ei ole kestävä tilanne, koska se haittaa minkään järkevän ja kannattavan yritystoiminnan kehitystä, koska tehoton yhtiö voi jatkaa toimintaansa tehokkaampien kustannukselle, kunhan saa valtion tukia siksi että on tehoton. 

Nämä yrittäjät ja sijottajat ovatkin lähinnä loisia ja pummeja, eivät mitään teollisuuskapteeneita. Halvemmaksi yhteiskunnalle tulisi se että lakkautettaisiin turhanpäiväiset yritystuet. Antaa näiden yritysten kaatua, jos ne eivät voi seistä omilla jaloillaan, ja käytetään vapautuneet rahat johonkin järkevämpään.

Loispummiyrittäjät ja Juha Sipilä

Valkoisen kulttuuriväen taakka

Tämä on nyt ollut hetken aikaa työn alla, ja mietin että pitäisikö kirjoittaa koko aiheesta lainkaan, mutta koska vastapuoli ei suostu lopettamaan, niin miksipä jättää kirjoittamatta. Tuorein kirjoitus liberaalilta kulttuuriväeltä (johon tämän kontekstissa voidaan laskea toimittajat varsin hyvin) on Reeta Rädyn “Lähdetkö kahville, rasisti?

Vaaditaan lisää empatiaa, sympatiaa ja ymmärrykseen pyritään. That is pretty much it, ja Räty ei oikeastaan onnistu tekemään yhtään pointtia mikä ei olisi tehty samankaltaisissa kolumneissa, artikkeleissa ja haastatteluissa noin miljoona kertaa.

norsu babby.jpg
Elefantinpoikanen syntyy noin 110-kiloisena, eli se on maailman toiseksi suurin vauva heti valkoisen kulttuurieliitin jälkeen

Sitten toki oli Pirkko Saisio, jonka lausunnot Ylelle ja Hesarille saivat kovasti ylistystä muun muassa Hommaforumilla ja muiden rasististen öyhöjen taholta. Taas mennään samoilla linjoilla: ääripäät on olemassa, tarvitaan keskustelua ja niin edespäin.

saisioLSP
Maahanmuuttajien rikostilastoista puhuminen on tosin nimenomaan sitä rasistiseen keskusteluun lähtemistä 95% ajasta, mutta mitäpä siitä. Keskustelua!

Sitten toki oli myös jo jokin aika sitten Laura Honkasalo, joka pahastui siitä että Koko Hubara kritisoi Finlandialla palkittua Oneironia sen positioista. Että kirjailijalla pitää olla oikeus kirjoittaa täsmälleen mistä haluaa ja niin edelleen plaa plaa plaa.

Ja viime viikolla (luullakseni, koska en lukenut koko tekstiä) Antti Hurskainen päätti satuttaa itsensä reunakkuuteen vertaamalla Koko Hubaraa Timo Hännikäiseen. Tätä minun on hankala kommentoida koska ei ole mitään intressejä lukea Hännikäisestä mitään, koska seriously ei. Mutta premissi on joka tapauksessa dille, ja laaja yleissivistykseni antaa minulle mahdollisuuden arvioida asioita mihin en jaksa perehtyä.

Tässä kohtaa mainittakoon, että itse tulen toistaneeksi aika paljon tässä asioita mitä rodullistetut ihmiset on julkisessa keskustelussa sanoneet monta kertaa. Kuuntelisitte vaikka Maryam Abdulkarimia, Umayya Abu-Hannaa tai Koko Hubaraa sen sijaan että kuuntelisitte minua, rehellisyyden nimissä.

Näiden kaikkien tekstien ongelma on jaettavissa karkeasti kahteen osaan.

Ensimmäisenä: suomalainen kulttuuriväki ja toimittajakunta on lähes poikkeuksetta valkoista väkeä, joilla on sosioekonomisista syistä hyvin vähän tekemistä rodullistettujen suomalaisten kanssa. Siitä johtuen kulttuuriväen rasismikeskustelut miltei poikkeuksetta joko ei ota lainkaan huomioon sitä että kyllä, eniten näkemystä tässä aihepiirissä löytyy nimenomaan rodullistetuilta. Jostain syystä minä en koe että minun pitäisi kirjoittaa kirjoja siitä miten kasvoin työväenluokkaisena 1960-luvun Kalliossa, mutta kulttuuriväki kokee että he ovat nimenomaan moraalinen auktoriteetti jota pitäisi kuunnella tässä rasismikeskustelussa koska no en edes tiedä. Jos yksikin Räty tai Saisio viitsisi kuunnella Hubaraa, joka Oneiron-keskustelussa totesi ”Suomalaisen kulttuurikeskustelun ongelma on se, ettei vähemmistöjen edustajien oma ääni tahdo päästä kuuluville”, niin se olisi jo jotain. Mutta ei, on jostain kumman syystä relevantimpaa puhua ääripäistä ja taistolaisista.

Se toinen osa johtuu oikeastaan ensimmäisestä, ja se on tämän julkisen rasismikeskustelun pohjattoman masturbatorinen luonne. Koska rodullistettuja ei kuunnella tai päästetä ääneen, jäljelle jää vain sellainen valkoisen kulttuurieliitin keskeinen lätinä siitä miten dialogia pitäisi olla. Eikä niissä keskusteluissa oikeastaan osata edes sanoa niinkin yksinkertaista asiaa kuin että miksi rasismi on paha asia. 

Toimittajat ja kulttuuriväki tuottavat keskenään tekstiä siitä että ohoh, Suomessa on rasismia, pitäisiköhän tästä keskustella, mutta se varsinainen keskustelu ei koskaan ala. Puhutaan siitä miten rasismin syitä pitäisi ymmärtää, mutta esimerkiksi minä olen jaksanut istua yliopistolla luennoilla aiheesta ja kehtaisin väittää että minulla on jonkinlainen käsitys siitä miksi ihmiset ovat rasisteja ylipäätään, sosioekonomiset ja kulttuuriset syyt ja niin edelleen ja niin edelleen. Ei minun tarvitse Pekka Haaviston tavoin tehdä PR-temppua jossa lähden Viitasaarelle flanellipaita päällä kuuntelemaan Teuvo Hakkaraisen pälätystä islamista. Ja kyllä, rodullistetut ihmiset tietävät oikein hyvin että mistä rasismi johtuu, koska he elävät siinä maailmassa joka päivä.

Akateemisella puolella voidaan pitää itsestäänselvyytenä sitä että kyllä, länsimaiset yhteiskunnat kuten Suomi ovat rasismin läpitunkemia. Eihän Suomessa vieläkään varsinaisesti olla sitä mieltä että joku ei-valkoinen voisi olla suomalainen, noin esimerkkinä. Teoriatasolla kyllä, käytännössä ei. Jokainen meistä on tavalla tai toisella rasistinen, koska me olemme kasvaneet yhteiskunnassa joka on rasistinen. Tämä rasismi ilmenee esimerkiksi juurikin sillä tavalla että valkoiset suomalaiset alkavat kokea itsensä auktoriteeteiksi jotka ovat parempia puhumaan rasismista kuin rodullistetut, koska he ovat kulttuuriväkeä ja intellektuelleja eivätkä varmasti itse rasisteja lainkaan.

Ja tässä me pääsemme oikeastaan sen ytimeen mitä Räty ja Saisio ei sano. Miksi rasismi on pahaa? 

Rasismia ei pidä hyväksyä koska se on dehumanisoivaa ja epätasa-arvoa luovaa. Liberaalissa diskurssissa taas rasismi an sich on paha koska rasismi on jokin hyvin abstraktilla tasolla paha asia jota harjoittaa lähinnä se Toinen, joka seisoo MATUT ULOS -kyltin kanssa Rautatientorilla. Mikä nyt tekee toki tästä koko ymmärtämiskeskustelusta vähintäänkin absurdia, koska liberaali kulttuuriväki ei edes osaa sanoa miksi vastustaa noin nimellisesti rasismia mutta sanoo että pitäisi ymmärtää sitä.

Ja tämä kaikki palautuu siihen että julkisen rasismin läsnäolo aiheuttaa sekasortoa ja yhteiskunnallista turbulenssia mistä liberaali kulttuuriväki ei pidä, joten heidän ratkaisunsa on lähinnä yrittää hiljentää antirasistit, koska myös antirasismi aiheuttaa yhteiskunnallista turbulenssia kyseenalaistamalla valkoisen ylivallan. Myöskin toki se että antirasistit yleisesti ottaen kyseenalaistavat sen, että tämä on keskustelu joiden valkoisten hyvin toimeentulevien ihmisten pitäisi käydä, ei sovi kulttuuriväelle, koska kulttuuriväki on tosiaan isoja vauvoja jotka haluavat olla äänessä jatkuvasti, vaikkei heillä olisikaan mitään relevanttia sanottavaa.

Voi ei.

 

Valkoisen kulttuuriväen taakka

Terrorism And The Frustrated Subject

Preface: I have zero interests in doing ethical condemnations of the acts of individuals, because on rather fundamental level, individuals act in ways that they see no true alternative to. I am far more interested in understanding the whys of human actions. With that in mind, let’s move forward. 

Let me open with an old Finnish joke (I do feel like I am writing a Žižek pastiche, yes). When faced with an issue of any sort, you can always say “They did not have this problem in the Soviet Union.”

The joke, in itself, hides a truth that should be obvious. The Western citizen, or subject, desires in many cases a state that would be capable of action. The cause to take action against differs, it may be political corruption, it may be unemployment or lack of self-determination.

The state exists in many regards in a state of inaction, unless it comes to carrying out the neoliberal (or in recent history, a social democratic) agenda. This creates a fundamental rift between the state and its citizens, who frequently do desire action in ways and for causes that are unpalatable to the state. As an example, there is now a call of action against the racist actions and racist attitudes of the Finnish police, and while the police leadership has been outspoken about condemning racism, action is lacking. When a known racist is put in charge of investigating racism within his own organization, we see this as a false action and fundamentally lacking in meaning.

But what is to be done? Nothing. The individual has no power to influence the machinery and the structures of the state, which water down any calls of action into vague promises of change. This process is so obvious, that anyone who hasn’t accepted the ideology of the state, knows without doubt that any investigation will be pointless and no change will ever happen.

In the neoliberal West, individualism reigns supreme, so there are no serious attempts at organizing against injustice, either perceived injustices (in the case of ISIS-related terrorist actions) or objective injustices. The individual, the subject, realizes that they have become objects for a machinery of state that absolutely has no regard for them. The atomization of society brings along with it not a willingness to resist, but a death drive. When there is nothing that you can do to affect the present conditions, the idea of lashing out, even suicidally, becomes a lot stronger.

Famously, the Rote Armee Fraktion was to a significant degree motivated by the realization that the West German government was absolutely dominated by former Nazis on all levels, and post-denazification, there was no real interest in justice.  Baader and Meinhof did, entirely correctly, realize that there was no chance of change within the system in itself, so they rejected peaceful means in favor of violent means.

Note that it does not matter at all that there was no true right-wing conspiracy to make things in West Germany the way there were: the entire situation was happenstance and how a western capitalist state conducts itself. The important thing is how the individual perceives the state to act. And in the case of Baader and Meinhof, they rejected the actions of the state and took to arms, with well-known consequences.

We can also look at the conflict in Northern Ireland, that in the 1960s was characterized by a peaceful civil rights movement by the Catholic population, but quickly became a sectarian conflict, primarily due to Unionist provocations leading to a new rise of the Irish Republican Army.

In both of these cases, we can point towards a process of frustration of the subject. An environment which both empowers the individual, yet completely ignores the individual whenever the individual makes demands that do not interest the state, creates nothing but frustration. If your demands are well represented among the machinery of the state, there are no reasons to feel frustration.

The legitimacy of the desire has little to no effect on the process of frustration. We are still struggling to understand the radicalization among the population in Western countries, that recently have led to actions such as the bombing in Manchester, the attack on London Bridge, the truck attack in Stockholm and so on, yet we can almost certainly say that the individuals who carried out their attacks have had their personal ideology rejected by both the state and the mainstream of popular opinion. Yet, these people are willing to die in actions that only serve as an extended suicide. This is significant in itself.

Terrorism towards a revolutionary goal seems to exist even when the revolutionary goal is impossible, as in the case of the RAF.  It is also possible that behind the actions, there is a larger political ideology and a goal that is in it self a rational goal. The Islamic State encourages terrorism, because terrorism drives a wedge between the Muslim population in the West and the general population. This almost nihilistic and distinctly realpolitik goal is however not what results in people being willing to die. Those processes only happen on individual levels and those processes are the process of frustration and de-subjectivization.

Thus, we can rather safely say that the modern state, in its belief in itself and in the impossibility of change, is the incubator of terrorism.

 

 

Terrorism And The Frustrated Subject

Tarkempi analyysi: poliisin kelvottomuus Suomessa

Tähän meni hetki, koska piti käyttää jonkin verran aikaa ja vaivaa jotta saisin lähteet kohdalleen. TW: poliisiväkivalta, seksuaalinen ahdistelu, seksuaalirikokset

sikapoliisi.jpg
Harvoinpa tämä kuva on näin osuva.

Poliisin avoin rasismi on tästä päivästä lähtien täysin selvä asia jokaiselle joka jaksoi seurata mediaa edes vähän. Mutta poliisin ongelmat on laajempia kuin se, mitä tänään on paljastunut.

Tässä kirjoituksessa joudun osittain luottamaan itse hankkimaani tietoon ja ikävä kyllä kaksinkeskeisille keskusteluille tai muinaisille jutuille on hankalampi löytää tähän linkattavaa lähdettä. Joten joudutte luottamaan minun henkilökohtaiseen integriteettiini, joka on kuitenkin kertaluokkaa kovempi kuin Suomen poliisilla on.

Ongelmat on paitsi ideologisia, myös rakenteellisia. Alkaen siitä että aina viime vuosiin asti poliisilta on vaadittu tiettyjä asioita kuten pidemmän muotoista asepalvelusta, tiettyä fyysistä suorituskykyä ja tiettyä psykologista profiilia, on muokannut poliisivoimien kokoonpanoa selkeän laitaoikeistolaiseen suuntaan jatkuvasti, koska esim. pasifisteilla jotka ovat kieltäytyneet aseellisesta palveluksesta ei ole ollut mahdollista päästä poliisin töihin.

Lisäksi pitää muistaa se että useimpiin poliisin virkoihin on ollut pääsy ainoastaan Poliisikoulun/Polamkin kautta. Vieläkin on hyvin vaikea päästä niihin virkoihin, joihin poliisitutkinnon voi korvata korkeakoulututkinnolla.

Polamkin rooli (kuulemani mukaan) on hyvin merkittävä koska koulussa on tapana opettaa että Oikeaa Poliisityötä on nimenomaan järjestyspoliisin työ, jossa korostuu huomattavasti enemmän maskuliinisuus ja voimankäyttö kuin muissa poliisin tehtävissä. Polamkissakaan ei kovin hyvää ilmapiiriä tarjota opiskelijalle, joka ei ole vähintäänkin jossain määrin oikeistolainen.

Poliisin tehtävät voidaan jakaa karkeasti kahteen eri toimintoon: yleisen järjestyksen ylläpitoon ja rikostutkintaan. Koska Polamkissa rikostutkintaa ei erityisemmin arvosteta, siitä on seurannut se että sitä ei myöskään poliisiorganisaatiossa arvosteta (tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta), ja kaikkein vähiten arvostetaan päivittäistutkintaa, eli juuri niitä poliiseja joiden pitäisi tutkia niitä tavanomaisempia rikoksia.

Lopputulos on se, että jos poliisin selvitystilastoista raakataan pois ilmiselvät tapaukset joissa rikostutkintaa ei tapahdu kuin ainoastaan teknisessä mielessä, tilastot alkavat näyttää helvetin rumalta.  Tätä ei voi painottaa liikaa: poliisi on kertakaikkisen avuton ratkaisemaan rikoksia, jos tekijä on onnistunut välttämään välittömän kiinnijäämisen.

Hyvä esimerkki tästä on tunnettu Ulvilan tapaus, jota en osaa tai edes halua tiivistää mitenkään muuten, kuin että paikallinen rikospoliisi ensin päätti että kyseessä on jonkinlainen teleporttaava puukotteleva Mustanaamio, sotki koko rikostutkinnan suvereenisti (mm. samantien kiinniottaen satunnaisen romanimiehen koska tämä oli romani) ja sitten päättäenkin että tekijä olikin Anneli Auer. And the rest is history, ja koko murhajuttu ei tule selviämään koskaan. Oikeudenkäynneissä käytettiin mm. asiantuntijana Keijo Ahorintaa, joka on kunnostautunut keksimällä omasta päästään suomalaisen saatananpalvontailmiön, ja se ei kerta kaikkiaan vaan ole todellista, niinkuin aihetta tutkinut Titus Hjelm sanoi. Pyyjääpää vaan sinne kotikatsomoihinkin.

Hirveä tekstiseinä. Kevennän kuvalla.

tonnin seteli.jpg
Anarkisti kuulee tavikselta että poliisi on rasistinen.

 

Samalla tavalla tapaus Aarnio antaa syytä epäillä että korruptio ja rahanteko on levinnyt laajemmallekin Suomen poliisissa, vaikka tähän mennessä Aarnio on käytännössä ainoa syytetty laajamittaisesta huumekaupasta ja järjestäytyneen rikollisuuden kanssa vehkeilystä. Uskotteko te ettei kukaan Helsingin poliisissa tiennyt mitä Aarnio puuhaili?

Erityisesti kun ottaa huomioon ns. Semin tapauksen, joka on pääosin jäänyt hämärän peittoon sen vuoksi että tutkinnat eivät johtaneet pääosin mihinkään, koska poliisi ei halunnut totuuden tulevan ilmi.

Takaisin siihen rasismin teemaan, ja Helsingin poliisin ilmiselvään sympatiaan Suomi Ensin -liikettä kohtaan, josta olen jonkin verran blogannut täällä aiemmin. Ja tietenkin tämänpäiväinen blogaukseni koski samaa aihepiiriä. On siis aika ryhtyä kysymään, että toimiko poliisi oikein itsenäisyyspäivänä 2015, suojellessaan äärioikeistolaisia marssijoita. Satuin itse juuri silloin olemaan töissä erään poliisiopiskelijan kanssa joka kertoi kirkkain silmin että kyseessä ei voi olla äärioikeistolainen marssi koska hänen tuntemiaan poliiseja marssii siellä myös. Mitenköhän on?

Ja tietenkin on myös se että poliisin käyttämä väkivalta ja mielivalta vasemmistolaisia ja anarkisteja kohtaan on täysin ilmiselvää, kun katsoo miten silkkihansikkain ohikulkijoita pahoinpiteleviä Suomi Ensin -mielenosoittajia kohdellaan, kun samaan aikaan liian kova musiikin soitto Dallapénpuistossa johtaa etälamauttimen ja pippurisumutteen käyttöön. Kansallinen Vastarintaliikekin saa jatkaa toimintaansa, vaikka potkivat Jimi Karttusen hengiltä syksyllä 2016. Toimenpiteitä äärioikeistoa vastaan luvattiin, mutta mitään ei ilmaantunut.

Ja juuri tänään viimeksi oli lehtijuttu siitä miten huonolaatuista ja epäinhimillistä  (tw: seksuaalirikokset) kohtelua seksuaalirikoksen rikosuhri saa. Ironisesti lehtijutussa on silti liitteenä poliisin ohjeet miten toimia, siitä huolimatta että jokainen rikosuhri tietää että poliisilta ei juuri apua saa, ellei käy hirvittävän hyvä tuuri.

Viimeiseksi, mutta ei vähäisimmäksi, putkakuolemat (tw: tekstissä mainitaan seksuaalirikokset). Senkin ohuen materiaalin perusteella mitä Suomessa niistä on kerätty, on havaittavissa se että poliisi laiminlyö velvollisuutensa kiinniotettuja kohtaan. Tietenkin aktivistipuolella tiedetään myös se että mielenosoituksissa kiinniotettuja naisoletettuja riisutetaan turhaan ja kouritaan putkatiloissa, mutta eipä näistä ole tutkimuksia tehty.

Iso-Britanniassa tapahtuu muuten väkilukuerosta huolimatta suurinpiirtein saman verran putka- ja vankilakuolemia kuin Suomessa. Miksi tämä radikaali ero vaikka britit nyt ovat vähintäänkin yhtä kovaa bönthön tiputuskansaa kuin suomalaisetkin?

Siellä nämä kuolintapaukset tutkii itsenäinen tutkintaelin, ei poliisi itse. IPCC itse asiassa tutkii jokaisen voimakäyttötilanteen. Ja kiistämättä sillä on vaikutusta, koska Suomessa poliisi on niin huono tutkimaan omia rikoksiaan, että valtakunnansyyttäjäkin on herännyt siihen.

Loppukaneetti. Joku sanoo kuitenkin aina kaikki nämä faktat ja näkemykset kuultuaan, että no mutta Suomessa kuitenkin ihmiset luottaa poliisiin. Mutta miten on? Ainoastaan jos kysytään Valittujen palojen tilaajakunnalta. Minä en ottaisi tuollaisia Saddamin vaalimenestyksen kaltaisia kannatuslukuja kovin tosissaan. Paska organisaatio joka ei tee juuri mitään paitsi sitä mitä haluaa.

 

Tarkempi analyysi: poliisin kelvottomuus Suomessa