Kevät tuli, jytky suli

Jokainen hanu on kirjoittamassa tällä hetkellä jotain diippiä analyysejä vaaleista, mitä minä en aio tehdä. En seurannut vaalivalvojaisia, suurimman osan eilispäivästä tein puutarhatöitä. Illalla kävin saunassa ja join sen jälkeen kahvia ja seurasin Yle Kioskin upeaa vaalibileseurantaa jossa mm. puhuttin Ben Zyskowitzin viiksistä ja kysyttiin Jussi Halla-aholta että mitä se yleensä tekee bileissä.

Joten siis itselleni jäi ikoniseksi kuvaksi näistä vaaleista giffi missä Jussi Niinistöä haastatellaan ja taustalla Yle Kioskin Toivo Haimi syö nakkeja mukista. Katsokaa se täältä.

Mutta, pintapuolisia huomioita.

Yksi johtopäätös minkä tästä voi vetää: Timo Soini tuhosi puolueensa ihan omin käsin, ja nyt luikkii hävittyjen vaalien jälkeen karkuun kuin rotta. Tosin rotat ovat mukavia ja sosiaalisia eläimiä.

Konservatiivinen oikeisto hävisi kautta linjan. Vaikka Kokoomus selvisi vaaleista suurimpana, niin kokoomuksenkin kannatus laski, ei noussut. On melko ilmeistä ettei Kataisen aikojen huippulukemiin enää tulla pääsemään. Kepullakin puolueen kannatus laski.

Yksi syy tähän voi olla se että kansa kerta kaikkiaan alkaa olla laajasti kyrpiintynyt siihen menoon, mitä Kokoomus, Keskusta ja Perussuomalaiset on tarjonneet: leikkauksia ja konservatiivisuutta. Kuntatasollahan juurikin vastustus sote-uudistuksen yksityistämisvimmaa on ollut suurin.

Kokoomuksen ykkösnimi Jan Vapaavuori sai pirun ison äänisaaliin, mikä todennäköisesti osittain johtuu siitä että Vapaavuori ei ole ryvettynyt Kokoomuksen hallitustaipaleen aikana kovinkaan pahasti, koska jäi suurilta osin sivuun hävittyään puheenjohtajaskaban Stubbille. Herää tietenkin kysymys että miten pönttöä väkeä Kokoomuksessa on jos ne kerran Stubbista teki puoluejohtajan, ottaen huomioon sen miten Stubb ei osaa mitään.

Palataan hetkeksi siihen miten Persut hävisi nämä vaalit. Jussi Jalonen, tuo yksi hyvistä suomalaisista bloggaajista, kirjoitti siitä pidemmän tekstin jonka löytää täältä. Itse teen pienen analyysin tämän kuvan alla.

li.jpg

Persujen vaalikampanjointi nojasi lähinnä siihen että ehdokkaiksi haalittiin viimeisetkin kapan pohjalla olleet hallanpuremat potut ja yritettiin vetää tätä “vihervasemmistolaisuuden” vastaista kulttuurisotalinjaa. Mikä näkyy toki tuossa kuvassa, joka on persujen vaalivideosta joka viime viikolla julkaistiin ja jossa yritettiin epäonnistuneesti pilkata Li Anderssonia. Ja tämähän epäonnistui täysin kuten myös viime hetken yritykset ratsastaa Tukholman terrori-iskulla. Voi hakea vertailukohtaa siitä että Vihreät käytti näissä vaaleissa 450 000 euroa ja persut rapeat 500 000. Vihreillä taisi rahat mennä parempaan käyttöön ja tuloskin oli parempi. Ehkä Perussuomalaisten puoluetoimistolla käytettiin ne rahat tinneriin?

Ilmiselvää on että pelkästään maahanmuutosta ölisemällä Suomessa ei juuri vaaleissa enää pärjää, koska ihmisiä kiinnostaa ihan oikeat ongelmat, niinkuin terveydenhuollon saatavuus ja toimeentuleminen. Kansa haluaa työtä ja leipää, ei pölinää fillarikommunismista.

Se siitä. Itse jätin tyhjän äänen koska satuin olemaan ennakkovaalipaikan vieressä syntymäpäiväoluella.

 

Advertisements
Kevät tuli, jytky suli

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s