Murhien tahraama tasavalta

“Tilaa upea juhlaraha! Nostalginen Itsenäisyyden vuosikymmenet 1917-1939 -juhlaraha avaa hienon, Suomen itsenäisyyden tarinan saavutusten ja voitettujen vaikeuksien kautta kertovan rahasarjan. Saat kaupan päälle keräilykansion”

juhlaraha.jpg

Tällaista tarjoaa Rahapaja 18.5. 2017. Pitäisikö edes yllättyä? Ei.

Sisällissodasta on jo sata vuotta, eikä siitä vieläkään voi puhua sellaisena kuin se oli: valkoisen Suomen verenhimon hetkenä. Hyvin epäsuhtaiset luvut puhuvat karua kieltään: punainen terrori sai aikaan noin 1600 uhria teloituksissa sodan aikana, mutta valkoinen terrori sodan aikana ja sen jälkeen vaati suurinpiirtein kymmenentuhatta uhria, eikä pidä unohtaa niitä kymmentätuhatta jotka kuolivat sodan jälkeen valkoisten vankileireillä.

Kansallinen narratiivi toki vaatii sen että molemmat osapuolet tekevät ylilyöntejä. Punaisten tapauksessa kyse oli nimenomaan ylilyönneistä, joita Suomen tasavallan johto yritti hillitä, toki onnistumatta siinä sodan kaaottisen tilanteen takia. Valkoisten terrori taas oli puhtaasti systemaattista väkivaltaa joka kohdistui nimenomaan työväenluokkaan ja Suomen venäjänkieliseen väestöön, koska valkoinen terrori tarkoitti myös etnistä puhdistusta Suomessa.

Olennaistahan on se miten sodan jälkeen punaisia rankaistiin mutta valkoisen armeijan murhamiehiä ei. Ja työväenluokan repressio jatkui vielä pitkään sodan loputtua muun muassa Lapuan liikkeen väkivallan kautta, kommunistisen puolueen toiminnan kieltämisen kautta ja niin edelleen.

Kansallinen mytologia toki vaatii sen miten talvisodan ihme yhdisti kansan ja jatkosota toki myös, mutta se ei ole totta. Kansan kahtiajakautuminen jatkui taas sotien jälkeen suurlakkojen aikaan ja sekin vaati ihmishenkiä. Ainoastaan hyvin päättäväinen työ luoda hyvinvointivaltiota oikeiston ja sosialidemokraattien alla esti vallankumouksellisen kommunismin voittomarssin Suomessa. Ei pidä nimittäin unohtaa sitä miten  kun SKDL perustettiin, yli kolmannes rintamaveteraaneistä äänesti sitä. Toki tämänkin päivän Suomessa ajatus siitä että sotaveteraani voisi olla kommunisti on täysin mahdoton, koska se ei sovi kansalliseen mytologiaan mitenkään.

Omalla tavallaan tällaisen juhlarahan julkaiseminen sopii täysin veren tahraamaan tasavaltaan, jonka oikeistohallitus jälleen kerran suuntaa kuritustoimenpiteet työväenluokkaan jonka oloja kurjistetaan jotta suomalaiset rikkaat saisivat olla entistä rikkaampia. Ja jos väkivalta kohdistettiin aiemmin venäläissuomalaisiin, nyt väkivallan kohteena on turvapaikanhakijat.

Kansallinen yhtenäisyys on vitsi, koska minä en elä siinä Suomessa missä Juha Sipilä lahtarihallituksensa kanssa elää. Minä elän, kuten työväenluokka 1917, siinä Suomessa missä ihmisillä ei ole varaa leipään eikä lääkkeisiin. On turha teeskennellä mitään muuta.

Murhien tahraama tasavalta

The systemic crisis and the Sublime

As I have discussed in previous blog posts, there is a severe ideological crisis among the neoliberal right. Since neoliberal ideology is at the root of the present systemic crisis, the whole of the state needs to be under the looking glass alongside the liberals themselves.

A state, as a system doesn’t exist only as a physical structure of politicians, parliament, officials, authorities and bureaucrats. It also is to a significant degree a construct of ideology, which is shared by all who interact with it. In a foucaultian sense, we imprison ourselves inside the construct of the state.

It is important to note that the construct of state is perceived as one that has benefits for those who join in it. In pre-modern Nordic societies the worst judicial punishment was not capital punishment, but being outlawed, put outside the context of society which in effect made you a non-person in eyes of the authorities, the state and the law. It is important to note that this pre-modern state was far less oppressive and far less involved with controlling its inhabitants (inhabitants because the concept of citizen is one that did not truly exist.) Conversely, the modern state to significant degrees is a source of necessary services and welfare for those who inhabit it. The increased role of control has been accepted by almost all since the latter half of the 19th Century, because in an European context, there existed the recognition, even among conservatives such as von Bismarck, that the state does have a need to provide for its citizens, both to ensure the continued existence of the state and the continued privilege of those in power.

It could be argued that for the first time, the European states managed to then create a state truly inbued with the Sublime, elevating the construct of state beyond a simple machinery of open violence against the population. It did much to curb revolutionary tendencies, because not even the communists of the early 20th century who revolted against burgeoise authority all across Europe, saw that the state itself should be done away with.

The element of the Sublime present now made matters far easier for those in power, since it was the first time when even revolutionary forces often found themselves at odds with the benefits of the present condition. A pre-Welfare State provides no true benefit for its population, but now the state did do so. In many ways, post-WW2 Finland is a perfect example of this, where revolutionary communism remained a fringe phenomena, since for the most part, there was no great advantage to revolt and take a leap into the unknown.

Now, the situation has changed significantly. The events of 1989 and 1991 imbued the neoliberal right with an amazing hubris, where they saw themselves the only natural leaders of the state, along with the rest of the world, and proclaimed the End of History. Yet, history did not end. Instead, they managed to forget the earlier lesson of Bismarck and 1848: a state that does not provide any benefit for its citizens is fundamentally an unstable state. Note: from here on, I am discussing the specifics of the Finnish situation.

The Sublime element of the ideology of the state is what keeps discord in check, for now. When tens of thousands show up for protests and those in power do not need to fear them, it is the amazing power of the Sublime at work. When protestors outnumber the total amount of policemen in the entire state, only the power of the Sublime, which keeps them from acting out their desires, protects those in power. Yet, ironically, this power is not often recognized by those in power.

And naturally, the reason for that is that those in power have a rather less developed view of the state as an entity. In a neoliberal context, there exists no analysis of what the state is in itself, it is more viewed like a tool for those privileged few who control it. This is clearly shown when those in power privatize public property for the benefit of capitalist investors and themselves. Some partake in these politics for the sake of pure ideology, since they have no grasp of any viable alternative. Some do it for simple greed.

However, there is a systemic crisis at work, one that runs deep and one that cannot be prevented. Overall, the last 20 years have seen an utter collapse of party membership figures and political power in a parliamentary system always lies in the hands of the parties. Parties as mass movements do in themselves contain an element of the Sublime, since their legitimacy lies in representing vast swathes of the population. They might have always been vehicles for cronyism and in case of the Left, a system for reaping the benefits of Finnish state capitalism, but they were seen as legitimate actors.

The shrinking parties face a crisis they have no concept of, the collapse of the parties as legitimate actors. It is not happening today and not tomorrow, but it is almost certain that it will happen. Even now, basic party functions are plagued by the fact that there are not enough volunteers to get things done on a local level.

The neoliberal legalist morals are also undermining the legitimacy of the state, which is well seen in the racist handling of the refugee crisis and the cycle of criticism and counter-criticism against state policies towards refugees. The cycle goes thusly: the critics of the government say what you are doing is wrong and you are sending people to their deaths but the reply of the counter-criticists is always the same, We are doing what is legal and authorities have to obey the law. But now, something very interesting is happening. More and more people reply to that The law is wrong and recognize that there is no chance under the present system to change the law, since all parties are in favor of racist immigration laws. Some more and some less, but all are fundamentally in favor of those. The appeals of the opposition to vote for them instead of the parties in power sound hollow, because most of the opposition is in favor of strictly controlled immigration.

And as for the authorities, the blatant hypocrisy of the police is obvious to everyone not on the side of the government. Hate crimes go uninvestigated while the police claims to take things seriously, but even for the most conventional people, there is a tipping point where they realize that the police are not achieving anything, not because they try and fail, but because they simply do not care about crimes against common citizens. And so on and so on.

The ugly truth is that for neoliberal hubris, the time is running out, one way or another. The element of the Sublime can be introduced through the nationalist far right, but as of now, it has failed here because the far right are tainted by their association with government politics.

There is a frightening tendency to ignore a systemic crisis up until the absolute tipping point, when the crisis is fully realized. Unfortunately, the neoliberal ideology doesn’t actually offer a solution for its adherents, when the ideology fails to be embraced by an increasing plurality among the population. Thus, the ideological crisis where the neoliberals reject reality itself and try to appease their own inner desires by growing ever more neoliberal. Neoliberal ideology also does not even have the capacity to ask the question of can the system fail? 

Increasing austerity kills the benefits of taking part in the system of state, since the general population sees their possibilities of getting forward in life slipping away. They ask for better health care and better schools, but all they get is more privatization and less and less for the taxes they pay. So dies the element of the Sublime and with it the structure of the state.

What happens next is anyone’s guess, but all that is certain is that within the political system there lies no answers for the crisis.

The systemic crisis and the Sublime

Journalistien tulehtuneet egot

 

appelsiini1.png
Approps

 

Ulla Appelsin oli kiskonut ruokarakeita nenään siitä että hänen kirjoituksiaan mm. turvapaikanhakijoiden käännytyksistä on kritisoitu. En linkkaa niihin koska en halua antaa turhanpäiväistä liikennettä Ilta-Sanomille, joten saatte itse googlailla. Ullaa pänni sen verran että sanoin häntä ihmishirviöksi että hän jopa twiittasi paheksuntansa minulle. Ulla, se ei vaan koskaan kannata. Olet niin etuoikeutetussa asemassa ettei sinun kannattaisi noteerata kritiikkiä yhtään mitenkään. Ilmainen vinkki!

Journalismissa ylipäätään on se ongelma, että kovin moni journalisti tuntuu elävän jossain sellaisessa sekavassa harhakuvassa missä hän on joku sankaritoimittaja niinkuin Watergate-skandaalin paljastaneet Woodward ja Bernstein. Sen sijaan suomalainen journalisti on yleensä joku sellainen kuin Siltamäki, joka lähinnä keskittyy paheksumaan sitä että kaikki eivät käyttäydy keinotekoisen keskiluokkaisesti, tai joku Mäntymaa joka suuttuu mistä tahansa mediaan kohdistuvasta kritiikistä. Tai voi olla se Vihreän Langan toimittaja jonka mielestä turvapaikanhakijoita ei pitäisi hyysätä. Ei ihme että ego tulehtuu jos joku satunnainen turkulainen huomauttaa että teidän jutut on aivan skeidaa.

Muistan yhden toimittajatutun kanssa käyneeni joskus keskustelun jossa minulle intettiin että journalistit tekevät tärkeää työtä koska neljännen valtakunnan neljäs valtiomahti tai jotain. Ongelmahan on lähinnä siinä että journalistien työtä pitävät tärkeänä lähinnä journalistit itse. Tällaiset “miten köyhät oikein pärjäävät“-tyyliset artikkelit alleviivaavat sitä hyvin. Peruspäivärahalla pärjäämisestä voisi kysyä joltakulta joka joutuu sillä pärjäämään, ei joltakulta joka kokeilee sitä noin niinkuin kuukauden verran, jolloin sen mukanaan tuomat ongelmat eivät vielä edes lyö naamalle.

Journalisteilla on myös tendenssiä keskittyä siihen että kaikessa on aina kaksi puolta ja molemmat puolet pitää nostaa esiin, eikä kykyä arvioida että onko se “toinen puoli” edes oikeasti olemassa. Esimerkkinä vaikkapa nyt tämä miten lehdistössä on alettu puhumaan “suvakeista” jonain olemassaolevana ryhmänä. Lähtökohtaisesti katsoisin että ihmisryhmä johon rasistit on liittäneet allekirjoittaneen, Alexander Stubbin, sotahistorioitsija Jussi Jalosen, pastori Marjaana Toiviaisen ja Jari Tervon, se ei välttämättä ole mikään oikea kategoria jota kannattaisi käsitellä mediassa.

Molempien puolien käsittely tarkoittaa myös sitä että media poikkeuksetta legitimoi esimerkiksi rasistista tai homovihaavaa äärioikeistoa. Ylellä ääneen on päästetty Timo Hännikäinen, Jussi Halla-aho, Hetero Priden vatipäät ja se joku Suomen Sisun pääsiäishanu jonka nimeä en muista. Herää kysymys että miksi. Vastaukseen palaamme hetken päästä.

Samalla voisi kysyä miksi media kritiikittä käytti vuoden 2015 pakolaiskriisistä ilmaisuja kuten tulva, aalto ja vyöry. Tai miksi media poikkeuksetta pyrki esittämään tilanteen täysin katastrofaalisena vaikka Suomessa pakolaiskriisin vaikutukset olivat vähäisempiä kuin käytännössä missään muualla.

Tavallaanhan se on hauskaa miten rasistit ovat niin kujalla yhteiskunnan positioista, että jatkuvasti leimaavat median umpisuvaitsevaiseksi  ja puhuvat sitten siitä miten Ilja Janitskinin keksitty natsiuutislehti on oikeassa ja paljastaa ne asiat mitä valtamedia ei. Todellisuudessahan tilanne on sitä että esimerkiksi Ilta-Sanomat, Helsingin Sanomat tai Yle voi julkaista aivan samansisältöistä kamaa kuin MV-lehti mutta yksikään niistä ei käytä sellaista kieltä jonka voisi tulkita avoimesti rasistiseksi.

Mitä enemmän pintaa raaputtaa, sen rumemmalta media näyttää. Sean Ricksin Ulla Appelsinin puolustaminen näyttäytyy sinä mitä se on: media on olemassa mediaa varten, ei mitään muuta. Se on nippu suojatyöpaikkoja etuoikeutetuille joilla ei ole enää mitään käsitystä siitä mitä yhteiskunnassa tapahtuu heidän oman piirinsä ulkopuolella. Uutiset niinkuin se miten Suomessa noin miljoona ihmistä elää alle köyhyysrajan ei ole mitään mistä pitäisi puhua laajemmin, sen sijaan on tärkeää että Yle tuottaa kolumneja siitä miten aktivistit toimii väärin koska eivät tiedä tarkalleen mitä tapahtuu kun poliisi pakkaa turvapaikanhakijoita lentokoneeseen. Tai miten suuretkin mielenosoitukset jäävät usein uutisoimatta, jos ne ovat liian kiusallisia vallanpitäjille joiden kanssa journalistit haluavat kaveerata.

Vastaus siihen aiempaan kysymykseen: miksi näin on? Journalistisukupolvi joka nyt on aktiivinen on suurilta osin 1990-luvun kasvatteja ja omaksuneet uusliberaalin ja sosiaaliliberaalin oikeistolaisuuden jo äidinmaidosta. Ja heillä itsellään menee suhteellisen hyvin vaikka journalistien mahdollisuudet tienata ovatkin vähentyneet, mutta vakipaikka Ilta-Sanomissa tai Ylellä on yhä yhtä hyvä kuin ennenkin. Noilla taustoilla ei kerta kaikkiaan osata enää tehdä mitään yhteiskunnallista analyysiä siitä miten konsensus on murtumassa ja yhteiskunta itsessään on ollut jo pitkään syvässä järjestelmäkriisissä. Erityisesti tämä vaikuttaa kun valtaapitävät kuten Juha Sipilä ja mediatalojen omistajat pitävät huolta siitä että mitään liian yhteiskuntakriittistä ei saa kirjoittaa.

Ehkä joidenkin pitäisi tulla alas sieltä Pasilan ja Sanomatalon norsunluutorneista ja viimein kuunnella ihmisiä jotka kritisoivat median toimintaa. Mutta sitä ei tule tapahtumaan koska journalistien egot ovat pysyvässä tulehdustilassa, joten yhtä hyvin voin jatkaa Ulla Appelsinin sanomista ihmishirviöksi.

 

 

 

Journalistien tulehtuneet egot

Lukulistaa, eli muut hyvät blogit Suomessa

Olen jonkin aikaa jo miettinyt että pitäisi nostaa muita hyviä poliittisia bloggaajia tässä, koska Suomessa on niin harvoja hyviä poliittisia bloggaajia. Keskiverto oikeistolainen esimerkiksi osaa pistää kyllä sanoja peräkkäin ilman sisältöä, mutta ei niitä jaksa lukea. Tai sitten kirjoittaa jotain uusliberaalia ideologista diibadaabaa jota kaiken maailman pösilöt kommentoi sanoilla hyvää pohdintaa. 

En kaikkia näitä seuraa aktiivisesti, mutta jonkin verran aina silloin tällöin.

Koko Hubaran ja muiden ylläpitämä Ruskeat tytöt on oikein hyvää luettavaa. Suomessa on aivan liian vähän rodullistettuja mediassa anyway, ja kaikissa keskusteluissa yleensä valkoiset keskustelevat keskenään rodullistettujen elämästä.

Anarkistitovereista seuraan lähinnä Suvi Auvisen blogia.

Vasemmistolaisista joita kehtaan toveriksi sanoa, Tatu Ahposen oma blogi ja nämä blogaukset Kusariin ovat oikein hyviä.  Ahpoinvointia on myös aivan hiton hyvä nimi blogille.

Sotahistorioitsija Jussi Jalonen blogaa myös oikein hyvin, vaikka onkin epäonnekseen aiemmin joutunut profiloiduksi jonain äärioikeisto-asiantuntijana.

Näinä aikoina kun äärioikeisto on luonut sellaisen poliittisen kontrapunktin missä kaiken maailman ihmiset huomaavat olevansa samalla puolella, mitä tulee ihmisoikeuksien puolustamiseen, niin olen huomannut olevani samassa leirissä Saku Timosen kanssa vaikka meillä tuskin mitään muuta yhteistä on.

Tuoreimmista jutuista, tänään aloitin Marielle Andersson-Sunnan blogin lukemisen.

Blogi mitä harvoin itse luen mutta joka on erittäin hyvä ja missä on hyviä kirjoittajia, Radikaalia Mielenterveyttä.

Ämmät-kollektiivin kirjoittajista tulen melko usein lukeneeksi Wilma Karikon juttuja.

Olisihan noita enemmänkin, mutta en kehtaa suositella kauheasti sellaisia juttuja mitä en itse lue.

Ei-suomalaisista blogeista toki pitää aina lukea Hienosti nimettyä Žižek-blogia.

Lukulistaa, eli muut hyvät blogit Suomessa

A Failure Of Ideology: The Untenable Position Of The Finnish Neoliberals

suurenmerensuolaa.png

The municipal elections saw an interesting shift in Finnish politics: essentially, all the old parties and the far-right True (or Rudimentary) Finns lost ground to a significant degree. Municipal elections, of course, don’t directly reflect the national level of politics but they do serve as a distant mirror for them. Dissatisfaction in the right-wing cabinet of the utter failure at a political career which is Juha Sipilä, is clearly visible, as is the blind hate for the True Finns who sold out their voters far worse than any party in recent history has done.

The major winner was the Green Party, raising their support from 8.55% percent in 2012 to 12.5% and the number of Green council members rose from 323 to 534. Considering that  local level politics often do not represent national interests, it’s still a rather stunning victory and one where for the first time the Greens became a major municipal player outside Helsinki.

We can analyze the reasons for this if we want to, but it should suffice to say that for the most part, failure of the government parties and the Social Democrats, who are severely struggling to remain relevant, is a major factor, but another major factor is that Ville Niinistö has taken the party a step towards the left and framing the party as a defender of education and welfare, when the cabinet has been cutting both. A smart move, since the cabinet is very unpopular and will remain so, when austerity keeps strangling the working class and the lower middle class. Of course the party still remains, fundamentally, a capitalist party since it does not have a vision outside the market economy.

What is maybe the most fascinating thing is that the neoliberal faction inside the Green Party is in a state of something that can be called full-blown panic. Panic of an ideological nature, since the neoliberals inside the party have always held to the line that going left is unpopular by nature and will drive away voters. Former Party leader, Osmo Soininvaara, has been blogging about how there should be a left-wing bourgeois liberal party in response for the former party secretary of the Social Democrats not getting a council seat.  I wrote about that particular thing in Finnish earlier on, but suffice to say, Soininvaara has a rather firm belief in that his technocratic neoliberal ideas are the only valid ones, and there’s a problem with the nature of reality if these remain fringe thought.

To quote Slavoj Žižek quoting Frederic Jameson, it is easier to imagine the end of the world than to imagine the end of capitalism. Likewise, the failure of neoliberal politics in raising support for the Green Party has left the neoliberals in a state of ideological crisis. “The voters will not support left-leaning politics” is an article of faith for the neoliberal Greens, and one that has served as a major instrument of justification in taking the party towards the right earlier. However, it’s worth noting that this rather unprecedented level of success was only reached when chairman Niinistö decided to step back from neoliberalism, proving that his predecessor Soininvaara was on a fundamental level wrong.

The ideals of startup cultishness, internationalism (for first world citizens only, of course), an uncritical attitude towards the European Union, workfare, social benefits cuts and so on, that Soininvaara represents do not really resonate among the majority of the electorate. Especially not in a country where a million people live below the poverty line. These people do not have the means to improve their lives in a neoliberal technocratic state but they do have it in a welfare state. Even if people cannot always formulate their position, they do tend to know that social benefits and free education are good things.

Which of course is an ideological crisis that the neoliberal Greens simply cannot deal with, since they do not have the language or the tools to deconstruct what they even are. The neoliberal Green position is fundamentally untenable and unstable when faced with outside pressure. In this case, success of other than neoliberal politics is a severe threat since it discredits their world view. That position is one that is only viable when the status quo of the nineties supported it, and now that there exists an economic crisis that seems more or less permanent, the position cannot be defended any longer.

So, what is left for the neoliberal right and especially the neoliberal Greens? Increased marginalization if the more left-leaning Greens maintain control of the party, and should the neoliberals put back in charge of the party, the party will fail.

A Failure Of Ideology: The Untenable Position Of The Finnish Neoliberals

Tuija Siltamäen vaikea elämä Ylen kolumnistina

Ylen tuorein kolumni tässä sarjassa missä Yle julkaisee kaiken maailman mitättömyyksien tekstejä on aika sopiva näin pääsiäisen aikaan, koska liberaali keskiluokkainen ihminen päättää kavuta ristille siitä että miten kaikki on niin vaikeaa ja progressiiviset ihmiset niin kovin hankalia.

siltamäki

Pääasiassahan tässä on taas kyse siitä että itsensä liberaaliksi kokeva kokee ongelmalliseksi sen että joku oikeasti kehtaa vaatia muutakin kuin liberaaliksi julistautumista. Women of the World -festivaalin kritiikkiin en ota kantaa koska en ollut siellä eikä se erityisemmin minua kiinnostanut muutenkaan.

Mutta tämä Siltamäen pörinä siitä miten nyt on turvapaikanhakijoita puolustavat aktivistit toimineet väärin, se kiinnostaa minua enemmän koska Siltamäki siteeraa minua suoraan tässä (luullakseni).

Kun Suomi palauttaa turvapaikanhakijoita, juo Paula Risikko heidän mielestään “pakolaislasten verta”.

Kyllä, se olin minä joka sanoi tuon enkä sitä häpeä pätkääkään. Risikon taas pitäisi hävetä monestakin syystä. Mutta vilkaistaanpas tuota kontekstia hieman.

siltamäki2

Tässä on jotenkin sellainen viba mihin aika usein törmää kun lukee keskiluokkaisten ihmisten kirjoituksia aktivismista. Samaa harjoitti hiljattain Laura Honkasalo Annan kolumnissa. Feminismiryhmä Facebookissa on niin ilkeä ja kaikkea ei osaa ja feminismi on kyllä nytten aivan pilalla yadda yadda yadda. Yksinkertaisesti, aktivistiskenessä ei jakseta katsella hyssyttelyä ja ihmisiä jotka vaatii erioikeuksia syrjivään kielenkäyttöön pelkästään siksi että he jollain abstraktilla tasolla kuitenkin ovat suvaitsevaisia.

Yksi perusteeseistäni on se että Siltamäen ja Honkasalon kaltaiset ihmiset on täysin merkityksettömiä. Ei sillä ole olennaisesti väliä että heitä suututtaa se kun he eivät saa tunnustusta siitä että he kyllä ovat suvaitsevaisia/feministejä, eikä sillä ole väliä että he tuomitsevat sen että käyttää raflaavampaa kieltä kuin mihin suomalaisessa julkisessa keskustelussa on totuttu. Nämä ihmiset eivät koskaan ole siellä missä tapahtuu, eivätkä puolesta tai vastaan. Täysiä nonentiteettejä joka mielessä.

Ja nimenomaan mielenosoittaminen on seuraava juttu jonka Siltamäki ottaa hampaisiinsa. Siltamäen kritiikin kärki tässä osuu taas kerran siihen että palautuslennolla Kabuliin ei ollutkaan, aiemmista tiedoista poiketen, lapsiperhettä, joten väärin mielenosoitettu ja infosota ja valeuutiset ja Ville Niinistö syyllistyy nyt valehteluun ja niin eespäin. Eli aivan samaa kuin mistä Ylen muut turhantoimittajat löpisivät silloin viime viikolla.

Tässä jotenkin missataan se pointti että turvapaikanhakijoiden puolesta toimivat ovat täysin johdonmukaisesti vastustaneet käännytyksiä Afganistaniin ja Irakiin, riippumatta siitä kuka on ollut kohteena. Ja niitä vastustetaan edelleen. Tuntuu lähinnä perverssiltä että joku satunnainen Siltamäki, joka ei ole itse tehnyt yhtään mitään minkään edestä, toteaa nyt aktivismin olevan väärää ja merkityksetöntä koska yhdessä tapauksessa aktivisteilla ei ollut oikeaa tietoa, koska viranomaiset tiedotti mitä sattui ja valtakunnanmediat eivät tilanteen ollessa käynnissä uutisoineet mitään. Perversion taso vielä nousee siitä koska Siltamäki itsekin myöntää sen että poliisi “epäonnistui” tiedottamisessa. Eli mitä ihmisten olisi Siltamäen mielestä pitänyt tehdä?

Miksiköhän mä vielä jaksan kirjoittaa tästä? Mennään nyt loppuun asti kuitenkin kun aloitettiin. Erityisesti koska minut aika lailla suoraan mainitaan tässä taas.

siltamäki3

TORILLA TAVATAAN

Loppujen lopuksi on aika hankala saada kiinni siitä että mitä Siltamäki yrittää edes sanoa mistään, koska tässä käsitellään tavallaan ristiin rastiin kolmea eri aihetta: feminististä tapahtumaa, turvapaikanhakijoiden käännyttämisen vastustamista ja sitä että jotkut puhuu internetissä ilkein sanoin ministereistä ja viranomaisista.

Ihmisenä joka tunnetaan siitä että olen tosiaan useaan väliin sanonut lol syö paskaa niin ministereille, kansanedustajille kuin satunnaisille pöntöille, niin haluaisin painottaa sitä että minä en nyt tosiaan ole mikään vasemmiston kannattaja paitsi joskus tangentiaalisesti kun intressit kohtaavat. Koska en hae mitään menestystä puoluepolitiikan sektorilla, niin ei minun tarvitse rajoittaa kielenkäyttöäni sen mukaan että mikä on tavanomaista. Tai edes kohteliasta.

Palaisin nyt hetkeksi vielä siihen että en pidä tällaisia Siltamäkiä yhtään minään. Se on tavallaan nähty niinkuin monta monta kertaa miten joku huutelee sivusta että väärin protestoitu, väärin sanottu, väärin, väärin, väärin, mutta kun nämä selkärangattomat oikeistoliberaalit eivät edes jaksa koskaan tehdä mitään muuta kuin jankuttaa siitä miten ihmiset tekevät asioita väärin heidän mielestään. Sillä on väliä että kansanedustaja Ozan Yanar on paikalla blokkaamassa poliisiautoja muiden aktivistien kanssa, sillä on väliä että pastori Marjaana Toiviainen jaksaa järjestää mielenosoituksia turvapaikanhakijoiden hyväksi ja ottaa yhteen poliisin kanssa siinä ohessa, aivan kuten anarkistiset toverit tekevät.

Sinä, Siltamäki, olet täysin merkityksetön yhtään mikään suhteen etkä sinä tule koskaan vaikuttamaan yhtään mihinkään. Siksi sinä oletkin oikein hyvä kolumnisti Ylelle. Sinä et ole edes sen arvoinen että viitsisin kehottaa sinua syömään paskaa.

 

 

 

 

Tuija Siltamäen vaikea elämä Ylen kolumnistina

Osmo Soininvaara: Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten

Mikael Jungner avautui Facebookissa nolon vaalitappionsa jälkeen, ja Osmo Soininvaara päätti lähteä kommentoimaan sitä.

suomen typerin mies.png
Kukaan ei äänestänyt sua, Miksu, koska olet nolo ukko. Se on totuus.

Kuten olen itse joskus todennut myös, en anna sydäntäni kenellekään joka ei osaa dekonstruoida ideologiaa. Soininvaara on siitä omituinen puutarhatonttu, koska paitsi että Soininvaara ei osaa dekonstruoida ideologiaa, Soininvaara aktiivisesti pyrkii kieltää koko ajatuksen minkään ideologian todellisesta olemassaolosta. Haluaisin taas käyttää sitä Slavoj Žižekin roskakorijuttua mutta käytän sitä liikaa, mutta täsmälleen siitä on tässä kyse. Palataan tähän hetken päästä.

Virkkeet kuten “On paljon ihmisiä, jotka haluaisivat kuulua urbaania liberalismia edustavaan puolueeseen, mutta ovat hajallaan eri puolueissa” eivät varsinaisesti herätä minussa erityisen syvää luottamusta Soininvaaran poliittisesta osaamisesta. Ylipäätään Soininvaaran kaikesta tekstituotannosta näkee miten Soininvaaralle kaikki liberalismia edustava on hyvä ja kaikki konservatiivisuutta edustava pahaa.

Tai “Jos kaikki puolueet lakkautettaisiin ja ihmiset joutuisivat järjestäytymään poliittisesti uudestaan, urbaania vasemmistoliberalismia edustavasta puolueesta tulisi mahtipuolue”, mitä tämä edes tarkoittaa, pohjimmiltaan? Sitä että Soininvaara on sitä mieltä että todellisuudessa on virhe koska ihmiset eivät toimi niinkuin Soininvaara näkee oikeaksi.

Enitenhän Soininvaara inhoaa sitä miten nuorten toimeentulotukea leikannut laki nimettiin Lex Soininvaaraksi. Huomautan tässä kohtaa etten pidä Paavo Arhinmäkeä juuri minään, mutta tässä on hyvä vastakkainasettelu. Arhinmäki sanoo mihin lakimuutos johtaa konkreettisesti, omassa närkästyneessä vastineessaan Soininvaara puhuu siitä miten asioiden pitäisi toimia. Mutta eiväthän ne toimi.

Ensin Soininvaara sanoo “Vaille koulutusta jääneisiin nuoriin tulisi kiinnittää erityistä huomiota, tarjota soveltuvaa koulutusta, työllistää tukitöihin tai työpajoihin ja auttaa terveysongelmissa”, missä näkyy taas tämä klassinen soininvaaralainen liberaali toiveajattelu. Pitäisi? Auttaako pitäisi jos kaikki tietävät että mitään ei tulla tekemään, ja sen Arhinmäki tiesi ja on siinä ihan oikeassa.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Soininvaara vielä jatkaa näin: ” Siinä ei ole mitään väärää, että jotain yhteistyöhalukkuutta voidaaan toimeentulotukea nostavalta nuorelta edellyttää.  Toimeentulotuki ei ole tarkoitettu syrjäytymisavutukseksi, jonka turvin voi hengailla elämänsä pilalle.”

Se mitä Soininvaara oikeastaan sanoo: jos jollakulla ei ole kykyä toimia, on ihan oikein viedä häneltä toimeentulo, koska hän loukkaa minun liberaalia moraaliaatettani siitä että jokainen ihminen on rationaalinen toimija jolla on mahdollisuuksien tasa-arvo.

Ja palataan tähän Soininvaaran fantasiaan tästä urbaanista liberaalipuolueesta. “Tämä puolue asemoituisi Ståhlbergin terminologian mukaan porvarilliseen vasemmistoon. Porvarilliseen, koska se ei ajattelisi maailmaa ay-liikkeen silmälasien läpi, vaan ottaisi markkinatalouden annettuna tosiasiana.”

Syvällä ideologian suossa oleva Soininvaara ei kertakaikkiaan pysty ymmärtämään sitä että tässä ei ole kyse minkäänlaisesta vasemmistolaisuudesta lainkaan. Jostain kumman syystä liberaalissa oikeistossa, mihin voidaan laskea sellaiset keskinkertaisuudet kuin Soininvaara, Antero Vartia ja Juhana Vartiainen, on paljon tendenssiä horista siitä miten ainoa tapa pelastaa hyvinvointivaltio on lakkauttaa se koska markkinatalous on luonnonlaki. Tässä inkoherentissa poliittisessa positiossa ihmiset jotenkin saattavat jopa ajatella olevansa jotain porvarillista vasemmistoa, mutta todellisuudessa ovat paljon kovemman oikeistolaisen linjan kannattajia kuin kokoomuslaiset keskimäärin.

Palataan siihen ideologian roskakorin ääreen vielä näin lopuksi. Yksi asia jonka Soininvaara sivuuttaa kokonaan on se että Soininvaaran liberalismi ei ole se mikä on nostanut Vihreitä viime vuosina, vaan Ville Niinistön (toinen ihminen jota en pidä juuri minään) tapa asemoida puolue sivistyksen ja ihmisoikeuden puolustamisen puolelle. Ei ole mitenkään täysin sattumanvaraista se että ketkä näissä vaaleissa nousivat valtuustoihin vihreässäkin leirissä. Sivistyksestä ja ihmisoikeuksista Soininvaara on toki hiljaa koska hänelle ei ole mitään käyttöä niille, ainoa millä on väliä on se että on liberaali.

Soininvaaran kaikesta ulosannista paistaa läpi se miten hän on lähinnä kärttyinen vanha ukko joka ei kerta kaikkiaan suostu ymmärtämään sitä että miksi ihmiset eivät ole asioista samaa mieltä kuin hän, tai miksi joku ylipäätään tukisi konservatiivisempaa puoluetta. Jos oma ajatusmaailma on tuolla tasolla, niin kannattaisi oikeasti vaikka hankkia oikeita töitä ja lähteä politiikasta. Tai mennä Kumpulan siirtolapuutarhaan puutarhatontuksi. Mutta eihän Osmon hengenheimolainen Antero Vartiakaan suostunut tajuamaan sitä että mitä mätää tässä aiemmassa vaalitempauksessa oli:

vahanuket ja tesla.jpg

Sillä tasolla liikutaan, eikä suostuta näkemään että on olemassa jotain muutakin kuin ainoastaan omissa haaveissa oleva liberaali teknokraatti/meritokraattiutopia.

 

 

 

 

 

 

 

Osmo Soininvaara: Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten