Kun heität Overtonin ikkunaa liian isolla kivellä

rikottu.jpg
Olen menossa tästä sisään. 

En ala tässä sen enempää avaamaan että mikä on Overtonin ikkuna mutta todettakoon että se kuvaa sitä ilmiötä että mikä on yhteiskunnassa sallittavaa puhetta ja mikä ei. Ikkunan ulkopuolella olevaa puhetta pidetään mahdottomana tai radikaalina, mutta ikkuna siirtyy sen myötä miten yhteiskunnallinen puhe etenee. Esimerkiksi tästä miten median kyvyttömyys käsitellä äärioikeistolaisia poliitikkoja kuten Jussi Halla-ahoa, Maria Lohelaa, James Hirvisaarta tai Susanna Koskea. Sen myötä rasistinen ja laitaoikeistolainen puhe politiikassa on yleistynyt niin paljon, että vaikkapa kokoomuslainen pitkän linjan poliitikko Jan Vapaavuori voi kerätä ääniä islamvastaisuudella, ja tätä ei pidetä mitenkään omituisena.

Sinimustat.jpg
Susanna Koski fasistisen liikkeen tunnusväreissä edustamassa. Pohjanmaa on kyllä iljettävää seutua kaikin puolin.

Hassusti tosin Overtonin ikkunasta ei yleensä puhuta siinä kontekstissa että se saattaa joskus siirtyä silloinkin kun sitä ei varsinaisesti ole tarkoitettu siirtää. Sekä laitaoikeistolaiset että uusliberaalit ovat onnistuneet siirtämään sitä tahattomasti niin että huomattavan radikaalitkin vasemmistolaiset ajatukset pääsevät nykyään esiin. Tavallaan kai minä olen siitä hyvä esimerkki. Ehkä.

Sen radikaalin puheen hyväksymisen takanahan piilee se että Suomessa jossain vaiheessa uusliberaalit ja laitaoikeistolaiset päätti että on hyvä idea leimata jokainen status quon vasemmalta haastava kommunistiksi, taistolaiseksi tai sosialistiksi. Tai että Vasemmistoliiton nykyinen puheenjohtaja Li Andersson kannattaa poliittista väkivaltaa (varoitus: linkin takana uskomattoman sakeaa paskaa.) Osittainhan tämä johtuu siitä että suuri osa laitaoikeistolaisista ei ymmärrä politiikasta tai historiasta yhtään mitään ja niiden poliittinen sivistys perustuu siihen että ne lukevat toistensa pierunhajuisia Uusi Suomi -blogeja ja nyökyttelevät kaikelle että “hyvää pohdintaa” koska joku on osannut laittaa monta sanaa peräkkäin siitä miten islamin vastustaminen ei ole rasismia koska plaa plaa (se muuten on rasismia, sinä pönttö.)

Uusliberaalit taas eivät osaa dekonstruoida ideologiaa mutta tietävät jotenkin että vasemmistolaisuus on uhka sille maailmanjärjestykselle jonka he haluaisivat sementoida pysyväksi, koska muutos pelottaa.

Tässä poliittisessa näköalattomuudessa ollaan sitten onnistuttu tahtomattaan luoda sellainen tila missä radikaali vasemmistolaisuus ja jopa kommunismi voidaan esittää, jos ei vielä täysin relevantteina vaihtoehtoina, ainakin miettimisen arvoisina. Uskoisin esimerkiksi että Vasemmistoliitolla olisi varaa siirtää linjaansa huomattavasti vasemmistolaisempaan suuntaan ilman että äänestäjät kaikkoaisi, koska oudosti on käynyt niin, että laitaoikeisto ja uusliberaalit ovat omansa politiikkansa epäonnistuessa tehneet hyvää työtä mainostakseen vaihtoehtoa.

Anarkistinen liike ja anarkistinen ideologia ylipäätään oli Suomessa aina viime vuosiin asti aika lailla sukupuuttoon kuollut, mutta nyt sekin on tullut takaisin. Se houkuttaa ihmisiä siinä määrin että Jari Sarasvuokin sanoi radiohaastattelussa että näkee vallankumouksen tulevan. Ja osittain syynä anarkismin nousuun Suomessa on ehdottomasti se että laitaoikeisto ja uusliberaalit eivät ole osanneet pitää turpiaan kiinni aiheesta.

Jos minä olisin uusliberaali tai laitaoikeistolainen, miettisin että mitä tässä on tullut tehtyä, paitsi että ne eivät osaa sellaista.

 

Advertisements
Kun heität Overtonin ikkunaa liian isolla kivellä

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s