Tom of Finland -kritiikki perjantaiksi

Sisältövaroitus: r/iskauskuvaston käsittelyä, homovihamielisiä/misogyynisiä sitaatteja

tomppalakanat
Ei ole subversiivinen tyynyliina
Yleisön pyynnöstä (ja yhden ystävän kanssa käymäni keskustelun jälkeen) päätin kirjoittaa näin perjantai-iltana lyhyen tekstin Tom of Finlandin ongelmallisuuksista, jotka yleisesti ottaen sivuutetaan kokonaan. Tästä eteenpäin puhun pääosin Tompasta koska en jaksa kirjoittaa “Tom of Finland” joka kerta.

Tompasta on tullut osa Suomen kulttuurista mainstreamia aika uskomattoman nopeasti. Muistan että 1990-luvulla vielä herätti ainakin pienimuotoista kohua, kun Tomppaa käsitteleviä dokumentteja esitettiin telkkarissa ensimmäisiä kertoja. Nyt melkein kuka tahansa voi kävellä kauppaan Tom of Finland -ostoskassin kanssa eikä juuri kukaan siihen reagoi. Tehtiin elokuva Tompan elämästä, ja noin yleisesti ottaen taidetta kaupallistetaan sen kun ehditään, kuten uusliberaalissa yhteiskunnassa on tapana. Eräänlainen Muumi-ilmiö tässäkin on, vaikka Tomppahuvipuistoa turisteille ei olekaan vielä Naantaliin rakennettu.

Niinkuin myös tapana on, Tom of Finlandin  ongelmallisista aspekteista ei keskustella nyt lainkaan, koska kun jokin asia kerran on kaupallistettu, siitä tulee salonkikelpoista.

Ensimmäisenä pitäisi ehkä huomioida se että Tompasta ollaan tekemässä hyvää vauhtia nationalistista ikonia, ja sivuutetaan se että Tomppa aikoinaan pakeni homovihamielistä Suomea ulkomaille, koska Yhdysvalloissa sai hengittää vapaammin kuin täällä, missä Asser Stenbäckin opit olivat voimissaan aina 1980-luvulle asti. Tompassa keskitytään nyt siihen miten hän oli sotaveteraani ja täten arvostelun yläpuolella, vaikka perustuen siihen mitä hän itse kirjoitti asiasta, hän ei erityisemmin lämmöllä muistellut sitä miten joutui puukolla tappamaan venäläisen lentosotilaan. Toki Tomppa on myös valjastettu tähän “lähetetään Putinille Tomppapostimerkeillä varustettuja kortteja”-kampanjaan jota tavallaan itse symppaan mutta sitten kuitenkin tässäkin on omat ongelmalliset aspektinsa. Ei pidä erehtyä siitä että suurimman osan olemassaolonsa ajasta Suomen tasavalta ei ole ollut mitenkään hyvä maa seksuaalivähemmistöille (saati sitten sukupuolivähemmistöille koska se taistelu jatkuu vieläkin, vohoi vittu) ja on aika lailla groteskia se miten aiemmin vihatun vähemmistön edustajasta voikin tehdä kansallisen ikonin.

Tompan kuvasto on myös sellaista jota pitäisi kenties pohtia tarkemmin ennenkuin siitä alkaa tehdä ikonista suomalaiskansallista kuvastoa. Moni Tom of Finlandin työ käsittelee aika suorasukaisesti raiskaamista eri muodoissa ja fetisisoi tahdonvastaisuutta hyvin voimakkaasti. Tämä on tavallaan kenties ollut vähempi ongelma silloin kuin Tompan työt käsiteltiin nimenomaan fetissipornona, mutta nyt tätä kuvastoa valtavirtaistetaan. Yhteiskunnassa, missä eksplisiittisen suostumuksen konsepti on vieläkin vaikeahko monille, se on hyvinkin ongelmallista.

Natsien, armeijan ja poliisien fetisisointi nimenomaan seksuaalisesti väkivaltaisina toimijoina ja toimijoina ylipäätään on myös jokseenkin ongelmallista. Liikaa painoarvoa laitetaan Tompan omalle kertomukselle siitä miten salskeiden saksalaisupseerien näkeminen aiheutti hänessä seksuaalisen heräämisen ja se normalisoi ylipäätään natsi-ikonografian käyttöä valtavirrassa, josta hyvä esimerkki on suomalainen elokuva Iron Sky, jossa sangen kritiikittömästi käytetään nimenomaan seksikkäitä natseja eroottisen halun kohteina. Natsien normalisointi ylipäätään johtaa siihen tilanteeseen missä voidaan leikitellä symboleilla niinkuin joku toistaitoinen esseisti voisi sanoa, eli ollaan ns Schrödingerin natseja jotka käyttää natsisymboleja, kannattaa fasismia, mutta aina voi vedota siihen että emmehän me nyt tosissamme.

Seksinegatiivisena ihmisenä toki myös huomauttaisin siitä että samalla tavalla kuin JCDecauxin bussipysäkille roudaama shampoomainos joissa on käytännössä alaston nainen poseeraamassa, myös Tom of Finlandin valtavirtaistaminen kontribuoi nykyisen yhteiskunnan yliseksualisoitumiseen. Eri tavalla, kohde on eri, mutta prosessi sama.

Viimeisenä voisin nostaa esiin sen että Tom of Finlandin tapa kuvata mieskehoa hypermaskuliinisesti johtaa sellaisiin outoihin kannanottoihin kuin joidenkin miesten tapaan sanoa että “jos olisin homo, olisin sentään sellainen kunnollinen Tomppahomo enkä mikään neiti.” Ei varmaan erityisemmin tarvitse avata sitä että on ongelmallista se että koetaan että miesten pitäisi sopia tiettyyn perinteiseen maskuliinisuuden malliin ja ei-maskuliininen mies on halveksuttava, on hän sitten homo tai ei.

Tällaista siis tänään. Miten tähän pitäisi sitten reagoida?

Itsehän olen sitä mieltä että Tom of Finland on tehnyt varsin hienoa taidetta, kuten myös muut taiteilijat joista pidän, kuten James Ellroy, Charles Bukowski, Jayne County ja Patti Smith. Vietin tänään aikaa lukien artikkelia Patti Smithin kannanotoista n-sanan käyttöön 1970-luvulla ja aika diippiä roskaahan se oli mitä Smith selitti, eikä se oikein sovi tähän päivään mitenkään. (artikkeli täällä, siinä on otsikossa sensuroimaton N-sana)
En minä aio silti Patti Smithia boikotoida, mutta pitää tietää mitä kuluttaa ja olla tietoinen sen ongelmallisista aspekteista. Ihmiset ei ole täydellisiä, taiteilijat ei ole täydellisiä ja kulttuurituotteissa on aina ongelmia. Mutta olisi hyvä tiedostaa ne ongelmat eikä poisselittää niitä.

Advertisements
Tom of Finland -kritiikki perjantaiksi

3 thoughts on “Tom of Finland -kritiikki perjantaiksi

  1. Tom of Finlandin kuvat antavat tietenkin paljon virikkeitä niille, joiden intresseissä on esittää homomiehet sortajina. Olen törmännyt niihin esimerkiksi homofoobisissa kiihotuskirjoitusissa, joissa miesten homoseksuaalisuutta demonisoidaan yhdistämällä se mitä erikoisimmin logiikan kääntein fasismiin. Niissä lähdetään liikkeelle esimerkiksi siitä, että joku korkea-arvoinen natsi on ollut homoseksuaalinen ja edetään erinäisten tunnepitoisten vakuuttelujen kautta siihen, että miesten homoseksuaalisuus sinänsä on “fasistista”. Oheen on lätkäisty kuva Tompan muskelimiehestä ikään kuin vastaansanomattomana todistusaineistona. Tämä voi herättävää joissakin homomiehissä ja heidän puolustajissaan katkeruutta Tomppaa kohtaan, mutta esitän muutaman syyn vastustaa sellaisen asenteen omaksumista.

    Kuvat ovat ensinnäkin alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan pornografiaa, ja niin kuin kaikessa pornossa, niiden tarkoituksena on huvittaa eroottista mielikuvitusta, ei esittää vakavia kannanottoja sen enempää sukupuolesta kuin yhteiskunnastakaan. Tottakai osa kuvastosta on niin sanotusti ongelmallista, mutta kaikki miehille suunnattu pornografia on ongelmallista samoista syistä. Tyypillinen heteroporno pelaa avoimesti mielikuvilla miehistä, jotka ottavat ja alistavat ja naisista, jotka otetaan. Se ei silti ole synnyttänyt populaaria narratiivia heteromiesten seksuaalisuuden fasistisuudesta, koska se myötäilee yleisiä mielipiteitä sukupuolten luonnollisesta järjestyksestä ja koska se ymmärretään pornoksi, runkkausmateriaaliksi. Tom of Finland nähdään sen sijaan jonakin muuna kuin pornona, myös niiden keskuudessa, jotka eivät hyväksy sitä taiteeksi. Hänen nähdään edustavan ihmisryhmää, joka on noussut vaatimaan oikeuksia. Hänen kuvansa mielletään poliittisiksi ja niiden taustalle kuvitellaan ideologisia salajuonia. On selvää, että homofoobinen mielikuvitus tarttuu niihin vastustamattomasti ja mieltää ne todisteeksi homojen pahuudesta.

    Itse näkisin Tompan seksikuvien kertovan jotain miesten seksuaalisuudesta. Hän ei piirtänyt homokuvia, vaan kuvia miesten seksuaalisuudesta ja maskuliinisuuden kulttuurista. On ylipäätään mielenkiintoista, että maskuliinisuus nostetaan erityiseksi problematisoinnin aiheeksi Tom of Finlandin kohdalla, vaikka hänen fantasiakuvansa ilmentävät samaa kulttuurista maskuliinisuutta, jonka piirissä kaikki miehet omaksuvat arvonsa ja asenteensa. Tom of Finlandin ensimmäiset merkittävät eroottiset kokemukset tapahtuivat sodan ja sotilaskulttuurin olosuhteissa, millä oli vaikutusta hänen seksuaaliseen mielikuvitukseensa, mutta sodat ja armeijat sinänsä eivät nouse miehen homoseksuaalisuudesta, vaan maskuliinisuuden kulttuurista.

    Sitten on se tosiasia, että homoseksuaalisuus leimataan fasistiseksi pahuudeksi Tom of Finlandin kanssa tai ilman Tom of Finlandia. Kuka tahansa fyysisesti mahtava homomies on kauhistus homofoobikolle, mikä tahansa maskuliinisuuden ilmaus homoseksuaalisuuden kontekstissa lietsoo homofoobista kauhua. On hyvä muistaa, että homomiesten esittäminen vihattavina sortajina oli homofoobinen legitimaatiostrategia jo kauan ennen kuin kukaan oli kuullutkaan Tom of Finlandista tai muskelihomojen alakulttuurista. Yksi homofobian keskeinen ristiriita onkin siinä, että homoseksuaalisia miehiä paheksutaan silloin, kun heidän nähdään olevan androgyynisiä, mutta maskuliininen homo saa aikaan täyden paniikin. Mikään ei lepytä homofoobista mielikuvitusta, ja Tom of Finland on vain yksi lukuisista virikkeistä, joita sille on tarjolla.

    Like

  2. Onko Tompalla toisaalta edes niin paljon suoranaista natsikuvastoa? Minä en taiteilijasta niin perusta ja olen Googlen kuvahaun ja Finlaysonin lakanoiden varassa, mutta noiden näytteiden varassa uniformuja on tietysti paljon, mutta muskeliukot näyttäisivät käyneen enemmänkin länsiliittoutuneiden varusvarastolla – lampaannahkaiset lentäjäntakit ovat ikonista RAF-kuvastoa ja noita vähän lötköjä koppalakkeja (crusher cap, vissiin?) käytti vähän kaikki. Ja vaikka Tomppa itse olisi tykännyt enemmän minkä maan uniformuista eniten, “meidän poikamme muna pystyssä” oli varmasti helpompi myydä amerikkalaiselle yleisölle kuin ihan suoranaista natsipornoa.

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s