Keinotekoinen närkästyminen somessa

Sunnuntain kunniaksi pieni asiabloggaus tästä miten Suomen Kuvalehden twittertili vitsaili Reijo Tossavaisen kustannuksella (ja jos nyt rehellisiä ollaan, Reijo Tossavaisen kohtelu mediassa on hyvä esimerkki siitä miten poliitikkoja harvoin kritisoidaan epäpätevyydestä).

sk.PNG

SK ei ollut mitenkään erityisen törkeä, mutta silti tuonkin twiitin alla on monta Närkästynyttä Kansalaista joiden mielestä näin ei kerta kaikkiaan saa toimia. Kysymys: miksei voisi? Onko lehdellä jotain erityistä velvollisuutta nöyristellä entiselle kansanedustajalle, joka myös sattui olemaan niin epäpätevä hommassaan, että teki politiikkabloggauksia lehtien aprillipiloista luultuaan niitä todeksi?

Anyway, organisaatioiden olisi syytä tiedostaa että jos tiettyjä laitaoikeistolaisia poliitikkoja tai liikkeitä menee tökkimään lainkaan, niin siitä on yleensä seurauksena somessa masinoituja palautteenjättökampanjoita. Hyvä esimerkki siitä oli tämä Hesburgerin juttu  viime syksyltä. Kysehän ei ollut edes siitä että kukaan asianomainen olisi kokenut itsensä loukatuksi, vaan koska äärioikeistolaisuutta oli arvosteltu epäkohteliaasti internetissä, masinoitiin vihakampanja.

Organisaatioiden pitäisi oppia tunnistamaan sellaiset ja pitää huolta siitä että niihin ei reagoida paniikissa. Pieninkin masinointi näyttää massiiviselta jos PR-puoli on osaamatonta niinkuin Hesburgerilla oli.

Toivokaamme että SK osaa jättää Reijo Tossavaisen kunnian puolustajat omaan arvoonsa.

Advertisements
Keinotekoinen närkästyminen somessa

One thought on “Keinotekoinen närkästyminen somessa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s