Vähän käytettyjen ehdokkaiden alennusmyynti ja antirasismin ongelmallisuus

Toveri Suvi Auvinen eilisessä blogauksessaan purki ongelmallisuutta joka liittyy siihen miten Perussuomalaisten entiset kannattajat valuu nyt muihin puolueisiin ja se on muille puolueille paitsi mahdollisuus, myös uhka. Erehdyin aiemmin sanomaan että Vassi kestää paremmin kriitiikkiä sosiaalisessa mediassa kuin Vihreät. Pyydän anteeksi, näin ei ole.

Tarkastellaan tätä ihan ensimmäiseksi noin viestinnän ja imagon perspektiivistä. Kaikki tietää että puolueelle on aina kiva jos joku korkeamman profiilin ehdokas loikkaa puolueeseen toisesta puolueesta. Se tuo omat äänestäjät mukanaan ja oman kampanjointinsa ilman että kenenkään puolueessa tarvitsee oikeastaan tehdä mitään sen eteen. Mycket kiva.

Hurstin tapausta Auvinen avasikin enemmän, että mikä siinä haisee, koska Hurstin aiemmat kommentit mm. transihmisten asioista ja maahanmuuttajien asioista on ihan suoraan ristiriidassa sen kanssa mitä Vasemmistoliitto ajaa. Ja lähtökohtaisestihan pitää todeta se että jokainen perussuomalainen on hyväksynyt osallistuvansa rasistisen puolueen toimintaan.

Jo viime viikolla Helsingin Vasemmistoliiton vaalityöntekijä Hanna Mithiku kommentoi asiaa näin:

 

mithiku.PNG
Alkuperäinen status täällä

Perusongelma mihin nämä palautuu on se että Perussuomalaisten peijaisista tuodut ehdokkaat  (erityisesti nimekkäät sellaiset) on itsessään aina ongelmallisia koska se tulee aina näyttämään halpahintaiselta opportunismilta ottaa näitä ehdolle.

Sitoumuksiin vetoaminen, kuten Auvinen kirjoitti, on aika hölmöä touhua koska jokainen tietää ettei niillä ole mitään sen suurempaa arvoa kuin että niillä voi päästä ehdokkaista eroon jos ehdokkaat on avoimesti rasistisia. Kynnys puuttua ehdokkuuksiin on kuitenkin melko korkea ja jos medialta ei tule painetta niin sitä ei tehdä.

Viestintälinjan olisi pitänyt olla paljon, paljon parempi jotta Hurstin kantojen muuttuminen näyttäytyisi todellisena. Hurstin todellisista kannoistahan en toki itse tiedä mitään, mutta Slunga-Poutsalon kuolemattomia sanoja käyttäen, näin nämä asiat koetaan. Ei minua tarvitse vakuuttaa koska minä en äänestä nyt muutenkaan, mutta ne Helsingin äänestäjät, ne pitäisi vakuuttaa siitä että Hursti tulee oikeasti ajamaan tasa-arvoa.

Toiseksi: Vasemmistoliitolla on pikkuisen ongelmaa käsitellä epätasa-arvoisia asenteita oman puolueensa sisällä. Kun keskustelua tästä käytiin Twitterissä, niin joku rovaniemeläinen vasemmistoliittolainen päätti syyttää minua ja Auvista siitä että olemme etuoikeutettuja. Hurstilla on aika paljon massia. Minä elin elämäni ensimmäiset vuodet maatalossa jossa ei ollut juoksevaa vettä ja elän noin kolmella huntilla kuussa.

Ja tietenkin Vasemmistoliitto onnistui viime kesän puoluekokouksessaan tekemään valtavan farssin sellaisesta kysymyksestä kuin että onko puolue feministinen vai ei. Puolueen aktiiveista yllättävän moni ei pidä feminismistä ja puolueen sisäisissä keskusteluissa tämä tuodaan kovaäänisesti esille ja usein. Puolue ei suostu käsittelemään sitä ongelmallisuutta lainkaan.

Voisimme toki myös käsitellä sitä että miten lähtökohtaisesti jokainen suomalainen puolue identifioi itsensä nimenomaan valkoisen kantasuomalaisuuden kautta ja miten suomalaisen yhteiskunnan rakenteellinen rasismi toimii mutta minulle ei makseta siitä joten en mene niin diippeihin tässä.

En sano “tavataan uurnilla” koska en äänestä.

Vähän käytettyjen ehdokkaiden alennusmyynti ja antirasismin ongelmallisuus

Kari Salminen ideologian roskakorilla

TW: Pedofilia, transviha

Syystä tai toisesta minulle tulee Turun Sanomat kotiin. En tosin yleensä lue sitä, mutta käytän sitä lämmittämiseen.

Nyt kuitenkin piti vilkaista koska tuttava Facebookissa vinkkasi siitä. Ja tämähän on aivan loistavaa materiaalia aiemmalle blogaukselleni ja sen käsittelemälle aiheelle. Kari Salminen päätti kirjoittaa pääkirjoitussivulla siitä miten Milo Yiannopoulos on itse asiassa punk ja miten konservatiivisuus on uusi punk.  Ja itse asiassa Yiannopoulos on liberaali vaikka onkin konservatiivi. Älkää kysykö minulta, en tiedä. Lukekaa itse juttu kunhan se ilmestyy nettiin (päivitys: ilmestyi). Tai lukekaa se kahvilassa.

crx981ou8aqpmaz-2.png
Edes Milo ei tiedä mikä on Karin ongelma nyt.

Arvon herra toimittaja ei viitsinyt olla sen vertaa kartalla Yiannopouloksen edesottamuksista että olisi tiennyt että viime viikolla oli kohtuullisen kokoinen skandaali siitä miten Yiannopoulos on sitä mieltä että alaikäisiin sekaantuminen nyt on kertakaikkiaan ymmärrettävää. Ja Yiannopouloksesta tuli äärimmäisen nopeasti persona non grata myös konservatiivipiireissä Yhdysvalloissa. CPAC päätti että Yiannopouloksella ole sinne asiaa, Simon & Schuster perui kirjanjulkaisusopimuksen jonka olivat allekirjoittaneet, and so on and so on.

Kari Salminen on profiloitunut sillä että se on setämies jota pelottaa ihan kaikki joka haisee vasemmistolaisuudelta ja tässä kirjoituksessaankin hän keskittyy siihen miten yliopistoilla on protestoitu Yiannopouloksen puhetilaisuuksia vastaan. Siteeraan: Toisin sanoen, väkivalta on ok, retoriikka ei. Salminen toki sivuuttaa sen että Yiannopoulos on käyttänyt näitä puhetilaisuuksiaan aiemmin mm. outatakseen transihmisiä jotka opiskelevat yliopistolla jotta näitä ahdisteltaisiin ja häirittäisiin. Mikä on väkivaltaa, Kari.

Jopa Helsingin Sanomat on kirjoittanut Yiannopouloksen todellisesta luonteesta joten luulisi että sitä ei ole Karinkaan kaltainen kalakaveri voinut missata.

Ja niin edelleen. Ehkä minun ei tarvitse tässä todistella sen enempää että kyseessä voi olla vain kaksi syytä tällaiselle.

Joko Kari Salminen on syönyt ideologian roskakorista niin syvältä, että mikään näistä ei haittaa häntä lainkaan. Ok sitten. Kari, olet ehkä siis huono ihminen jolla on vastenmieliset mielipiteet.

Tavallaan ehkä Turun Sanomien kannalta huonoin tapaus olisi se että Kari ei vaan tiennyt tästä mitään, koska Kari ei seuraa Yhdysvaltojen mediaa edes samalla tasolla kuin minä. Mikä tekee Karista aivan uskomattoman huonon journalistin. Ja Turun Sanomat? Kannattaako teidän oikeasti maksaa Karille siitä että Kari hehkuttaa pääkirjoitussivullanne kaveria joka on juuri viime viikolla paljastunut pedofiliamyönteiseksi? Luulisi että se on jonkinlainen rasite imagollenne?

Tai mistä minä tietäisin.

Kari Salminen ideologian roskakorilla

Asiallisesti asiattomalla asialla

N.B. Jos tulet kommenttikenttään ajatuksenasi vastustaa aborttia, ihan turhaa touhua, en julkaise abortinvastustajien kommentteja koska te olette naisia vihaavaa roskaa kaikki.

TW: Käsitellään aborttia, mitään graafista kuvausta aiheesta ei ole eikä myöskään abortinvastustajien mielipiteitä.

Kirjoitan ehkä liikaa siitä mitä sosiaalisessa mediassa tapahtuu, mutta tätä nyt ei voinut välttää.

Jossain vaiheessa suomenkieliseen Twitteriin ilmaantui Jason Lepojärvi joka tituleeraa itseään “rakkaustohtoriksi” vaikka sen viestintä lähinnä perustuu siihen että se syyllistää ihmisiä abortin tekemisestä koska ilmeisesti Jason saa kiksinsä siitä. Sellaista rakkautta. Jasonista ja sen roskapostituksesta ei enempää koska en halua antaa minkäänlaista platformia sen mielipiteille.

Jason ja Sanna Ukkola, tuo Ylen paleokonservatiivisen siiven edustaja aloittivat bondailun siitä kun ihmiset olivat asiattomia. Että on ihan sedätelty ja kaikkea.

sanna.jpg

Eikä pitäisi vähätellä muiden mielipiteitä. Voi voi.

On sellainen juttu, että se että leikkii empaattista ja positiivista ihmistä ja käyttää pintapuolisen asiallista kieltä, se ei muuta sitä että sisältö on täysin asiatonta. Nämä abortinvastustajat kuitenkin ensisijaisesti, erinäisillä tekosyillä, haluavat riistää ihmisiltä oikeuden omaan kehoonsa.

Toimittajat ja muut viestinnän ammattilaiset tuntuvat usein menevän halpaan sen kanssa että jos kielenkäyttö on päällisin puolin siistiä, niin on myös sisältö. Minä osaan itsekin sanoa todella hirviömäisiä asioita käyttämättä yhtään rumaa sanaa, ei se ole temppu eikä mikään.

Jos joku käy haistattelemassa Jasonille siksi että Jason syyllistää tätä abortista, se on ihan täysin ymmärrettävä ratkaisu. Ei sille tarvitse silloin olla asiallinen lainkaan. Parempi olisi jos ihmiset olisivat suoraan asiattomia ja eivät kävisi keskusteluja niiden kanssa jotka haluaa riistää toisilta ihmisoikeudet. Ei ole olemassa mitään tapaa perustella asiallisesti sitä että jollakulla ei olisi oikeutta omaan kehoonsa, vaikka kielenkäyttö olisi kuinka pintapuolisen asiallista.

Keskustelkaa mieluummin niiden kanssa joiden kanssa voidaan keskustella. Ja seuratkaa Twitterissä Rittis Maria Ikolaa, joka jaksoi sietää tätä Jasonia huomattavasti pidempään kuin minä itse.

Asiallisesti asiattomalla asialla

Politiikattomuuden poliittisuus ja maan tapa Vihreissä

Jussi Korhonen Isän pikajunablogissaan avasi jo tämänpäiväistä tilannetta paremmin, joten ei siitä sen enempää kuin että todetaan että poliittisen pelin takia Vihreät eivät halua avata liikenneministeriön matopurkkia, vaikka Anne Berner on epäpätevä ministeri joka käyttää asemaansa suojellakseen hyvien velien intressejä.

On siis tärkeämpää suojata Pekka Haaviston intressit näin ennen kuntavaaleja (ja ei pidä unohtaa että presidentinvaalitkin on tulossa ensi vuonna), kuin tehdä sellaista politiikkaa joka hyödyttäisi oikeasti jotakuta muutakin kuin Bernerin korruptioklikkiä.

Olen tässä blogissa jo aiemmin kirjoittanut siitä miten uusliberaalit ovat ideologiaa vastaan vaikka ovatkin niin ideologisia kuin ihminen voi olla, ja ainoastaan tällä tavoin oikeistoliberaali liike, jossa ei myönnetä ideologian olemassaoloa, voi toimia suojatakseen omat intressinsä. Ei ole nimittäin mitään korkealentoista periaatetta, jota voisi osoittaa Vihreiden rikkoneen, koska Vihreillä ei sellaisia periaatteita ole. Vihreiden ainoa tunnustettu ideologia on vielä korkealentoisempaa ja abstraktia, milloin se merkitsee juuri sitä mitä puolue minäkin ajanhetkenä päättää.

 

7089-kuntavaalityhdessabanneripieni.jpg

Ilmiselväähän Haaviston saaman erikoiskohtelun myötä on se että Vihreät on kasvaneet puolueena aikuiseksi: nyt puoluetta ei enää ohjaa sen sisäinen demokraattinen prosessi, vaan (Osmo Wiion sanoin) se mikä On Sovittu. Puoluetta ei johda mikään Ville Niinistö, joka voi kyllä poseerata kunnallisvaalijulisteessa villapaita yllä ja näyttää mukavalta, vaan klikki vihreitä virkamiehiä ja Haavisto, joiden intresseissä ei ole yhtään mitään muuta kuin kartuttaa oman pankkitilin saldoa ja varmistaa itselleen nykyistä mukavammat eläkevirat. Haaviston tapauksessa ehkä kiinnostaa myös etäisesti mahdollisuus päästä tasavallan presidentiksi asti, vaikka se nyt ei tulekaan toteutumaan, koska Haavisto on lähinnä persoonallisuustyhjiö.

Ja koska tehdään politiikkaa ilman politiikkaa, tässä ei ole mitään väärää. Nuori helsinkiläinen vihreä voi, minkä joukkoliikennemarmatukseltaan ja maaseutuvihaltaan kerkeää, julistaa että oli hyvin ja oikein ettei epäluottamuslauseeseen yhdytty, koska se ei olisi ollut järkevää.

Koska tärkeäähän on se että ollaan järkeviä. Ei sitä mitä oikeasti järkevyyden varjolla tehdään. Kysykää vaikka niiltä nuorilta joilta lähti sosiaaliturva Lex Soininvaaran takia.

 

 

Politiikattomuuden poliittisuus ja maan tapa Vihreissä

Menestys, toimijuus ja muut valheet

Melkein jokainen kiittää menestyksestään yleensä tukijoukkoja ja sanoo tehneensä kovaa työtä sen eteen että menestyy. Se on silkkaa roskaa, niinkuin jokainen joka ei ole menestynyt, voisi kertoa.

Mikään ei takaa taloudellista menestymistä nyky-yhteiskunnassa, paitsi rahan periminen. Se on sen sortin valttikortti että sille ei juuri voi kilpailla. Siltikin, omissa tutuissani on melkomoisen paljon niin sanottujen hyvien perheiden kasvatteja joille on tullut pelkkää kakkosseiskaa käteen siinä vaiheessa kun on alettu katsoa aikuisiän menetystä. Hitto, taidanpa itse olla sellainen, kun ei ole perhetaustoissa mitään pahaa, dramaattista tai traagista.

Illuusio siitä että ihmisellä on valtaa yli oman elämänsä seuraa siitä että se vaikuttaa siltä, jos kohtalo on suosinut. Tapasitko töissä joskus jonkun, joka myöhemmin ehdotti että tulet sille töihin ja nyt olet optiomiljonääri? Kumpi vaikuttaa enemmän, se että teit kovasti töitä (tai et) tämän eteen vai se että sinulle ylipäätään tuli tällainen mahdollisuus eteen ja se johtikin johonkin?

Omassa elämässäni olen mokaillut kaikenlaista ja niistä mokista saa jatkuvasti kärsiä. Silti olen tehnyt asioita mihin jatkuvasti yhteiskunnassamme suorastaan kannustetaan: olen perustanut yrityksiä ja olen mennyt töihin kesken opiskelun. Salaisuus piilee siinä että mikään näistä ei johtanut koskaan mihinkään, lähinnä ne söi voimavarani ja vei aikaa. Mitään positiivista ei koskaan näistä seurannut. Se ei johtanut siihen että olisin päässyt koskaan parempiin töihin, ilmaistyön tekeminen startupissa ei johtanut mihinkään paitsi ajanhukkaan.

Meillä ei ole lainkaan kontrollia yli omien elämiemme. Siksi aika usein toteankin etten jaksa enää edes hakea auki olevia työpaikkoja, koska tiedän etten pääse niihin kuitenkaan, riippumatta siitä onko minulla osaamista joka riittäisi. Koska arpa ei joka tapauksessa tule osumaan kohdalle. Ei ole yhtään mitään sellaista vaihtoehtoa jonka voisin valita, joka varmuudella johtaisi siihen että tienaisi edes kaksi tonnia kuussa.

Ehkäpä niiden jotka on saavuttaneet taloudellista menestystä pitäisi enemmän kiittää sattumaa ja vähemmän itseään.

 

Menestys, toimijuus ja muut valheet

Blokkilistat, blokkaus, miksi?

Julkaisin taas päivitetyn version blokkilistastani.

Olen muilta kuullut että se on herättänyt “Suomitwitterissä” kohua jossain piireissä. Itse en ole tästä kuullut koska olen blokannut suurinpiirtein 800 ihmistä Twitterissä, suurimman osan ihan syystä ja jotkut muuten vaan (esimerkiksi Soneran asiakaspalvelun tapa tulla aktiivisesti ihmisten mentioneihin ärsyttää, koska joskus haluaa vaan sanoa että palvelu on huono eikä puhua asiakaspalvelijan kanssa).

Anyway, minulla on tietynkaltainen metodi siihen että miten toimin. Jos joku postaa jotain törkeyksiä minulle (yleensä ne on jotain rasistista tavaraa tai sitten jotain “mee töihin”-tyyppistä halventamista) niin vilkaisen samalla vaivalla että millaisia seuraajia tällä tyypillä on, erityisesti jos niitä on vähän ja blokkaan ne jotka koen blokkaamisen arvoiseksi. Esimerkiksi äärioikeistolaisella Ylilaudalla on tapana että käyttäjät seuraavat toisiaan paljonkin, ja preventatiivinen blokkaaminen auttaa tähän.

Yleisesti ottaen kannattaa blokata kaikki joilla on joku Pepe-avatar tai vastaava. Alla referenssikuva. Pepe-avatarilla varustetut tilit on melkein poikkeuksetta äärioikeistolaisia rasisteja.

pepe.jpg

Sitten siihen että miksi teen näin: kuten Twitter-käyttäjä Kukka Häst on todennut, nämä twitterhäiriköt etsivät toistensa kautta tilejä joita häiriköidä. Blokkaamalla kaikki tietyn profiilin tilit suojelee myös omia seuraajiaan.

Tietty tämä vaatii aina vähän tietopohjaa siitä että tietää kenet blokkaa suorilta ja kenet ei. Todennäköisesti minunkin blokkilistassani on jonkin verran tyyppejä joita ei olisi ehkä pitänyt blokata, mutta mieluummin turvallinen kuin varovainen blokkaamisen suhteen.

Englanninkielisessä twitterissä on jo useampi toimiva blokkaamisautomaatiotoiminto, joita jotkut käyttäjät kuratoi. Koska suomenkielistä vastinetta tälle ei ole, olen alkanut itse julkaista omaa blokkilistaani ihan vaan siksi että saisimme marginalisoitua häiriköt, antifeministit, äärioikeistolaiset ja rasistit.

Blokkilistat, blokkaus, miksi?

Puoluekurittomuus, eli miten tuhota puolueen viestintä ennenkuin sitä edes on

Tulin tuossa äsken katsoneeksi vaalivideon joltain tamperelaiselta kunnallisvaaliehdokkaalta jonka nimeä en muista enää. Piti tarkistaa, Erkki Seppänen. Alunperin ajattelin että en pistäisi sitä jakoon, mutta ollaan nyt reiluja. Vaikka Seppänen kokikin asiakseen mennä puhumaan äärioikeiston tilaisuudessa koska sananvapaus tai jotain.

Anyway, Seppänen haluaa tehdä pointin videossaan siitä että Tampereen Sitoutumattomat -ryhmässä ei ole ole puoluekuria, ja näin ollen jokainen vastaa omista tekemisistään. Poliittisissa pienemmissä toimintaryhmissä ja pienpuolueissa puoluekurin puute on enemmän sääntö kuin poikkeus, erinäisistä idealisistista syistä.

Varsinaiseen aiheeseen, eli siihen miksi Piraaattipuolue ei pystynyt Suomessa saamaan yhtään ainoaa paikkaa eduskunnassa eikä edes omia valtuutettuja kunnallisvaaleissa, vaikka monissa muissa Euroopan maissa Piraattipuolue on onnistunut saamaan ehdokkaita läpi. En väitä että tämä olisi ainoa syy, mutta merkittävä syy muiden joukossa.

Minkä tahansa puolueen menestyksen määrää sen viestintä, joka saa äänestäjät toivottavasti liikkeelle ja luotua puolueelle julkisuuskuvaa. Viestinnän pitää muun muassa kertoa äänestäjälle että millaisia arvoja puolue tulee kannattamaan jos se sattuu menestymään vaaleissa.

Tapauksessa missä puolue ilmoittaa että puolue ei harjoita puoluekuria, päästään siihen tilanteeseen missä äänestäjällä ei ole yhtään mitään hajua siitä mihin puolueen äänestäminen johtaa, koska meidän vaalijärjestelmässämme äänestetään ensisijaisesti puoluetta ja ehdokasta vasta toissijaisesti. Nouseeko valtuustoon esimerkiksi ihan tolkun ihmisenä tunnettu Harri Kivistö, vai joku toinen? Kenties joku ihme hiihtäjä jota kiinnostaa ennen kaikkea “maahanmuuttokritiikki” eli rasismi ja kannabis? Tai joku mystinen miesasiamies joka haluaa rajoittaa naisten oikeuksia omaan kehoonsa?

En minäkään äänestäisi. Eikä ilmeisesti kukaan muukaan.

Missä tahansa viestinnässä mutta erityisesti poliittisessa viestinnässä linjattomuus on hirveä virhe. Puoluekurin puute takaa linjattomuuden.

Puoluekurittomuus, eli miten tuhota puolueen viestintä ennenkuin sitä edes on