Startup Refugees, rasistit ja tiedottaminen

Jokin aika sitten Riku Rantala ja Tuomas Milonoff ideoi Startup Refugees -hankkeen jonka tarkoitus on jeesailla turvapaikanhakijoita perustamaan yrityksiä. Hyvä idea. Joulukuussa 2016 Twitteriin ilmestyi Startup Refugees-niminen twittertili.

Tarkemmalla tarkastelulla tilissä on kuitenkin jotain outoa:

startuprefugees3

startuprefugees4.PNG

Lisäksi, jos vaivautuu käymään Startup Refugeesin kotisivulla, huomaa että logo on eri.

 

Juho Pylvänäinen toi julkisuuteen viime viikolla että Startup Refugees -hankkeen nimissä Twitterissä seilaa rasistinen feikkitili. Alla Pylvänäisen twiitit aiheesta jotta minun ei tarvitse kirjoittaa kaikkea auki itse:

startuprefugees1.PNG

startuprefugees2.PNG

Twiittien sisältö ei ole (ainakaan nyt kirjoitushetkellä) ilmiselvän rasistista mutta rasistista kamaahan siellä on.

Anyway, pääpointti kenties tässä on se että oikea Startup Refugees ei ole Twitterissä lainkaan. Ja tämä tiedotuslinjan puuttuminen antaa tällaisille rasistisille trollitileille elintilaa. Hanke ei ole myöskään tiedottanut julkisesti siitä että kyseessä on trollitili, mikä todennäköisesti tulee jatkossakin aiheuttamaan hämmennystä.

Startup Refugees -hankkeen toiminnanjohdon olisi pitänyt nähdä ennalta se että tällaista tulee tapahtumaan ja rakentamaan tiedotuslinjansa sen varaan, koska oli ilmiselvää jo hankkeen alkuvaiheessa että rasistit tulevat ottamaan sen silmätikuksi. Aggressiivinen ja ennakoiva tiedotuslinja olisi voinut ehkäistä tämänkaltaisia vahinkoja.

Tätä kirjoittaessa Startup Refugees ei ole vielä julkisesti reagoinut lainkaan feikkitilin olemassaoloon, vaikka se on kyllä Startup Refugeesin tiedossa.

 

 

 

Advertisements
Startup Refugees, rasistit ja tiedottaminen

Fukuyamas at the Gates of Hell: the failure of liberalism

pooh ideology.png

That Zizek quote is one of my favorite quotes. Widely quoted, less understood. But it does give an effective insight into what is the liberal mind.

There’s a strain of thought that says that the history of our civilization is a rising curve and tomorrow will always be better than today. Of course, that is on a fundamental level a lie: the rights of individuals have lived through periods of progress and occasionally they have regressed. In relatively recent history, one could point at the history of African-Americans, who gained significant rights post-1865 and then lost them again when Jim Crow came into force when the southern states were rehabilitated as political entities. And it took the African-American population of the United States nearly a hundred years to get those rights back, and it can be argued that even the vast effort of the Civil Rights movement didn’t manage to turn back the clock because if would have won equal rights to African-Americans, there would be no need for Black Lives Matter, and there certainly wouldn’t be a president Trump.

What became apparent in the 2010’s was that after the financial crisis of 2008-2009, capitalism and neoliberalism had failed at ensuring a sufficient living standard and sufficient income for a vast section of the population in the Western World. Matter of fact, wages in the United States have not, on an absolute level, risen at all since the 1970’s.

Francis Fukuyama’s reaction to the fall of Communism was to declare an end of history: from hereon, the future history of our civilization would be just constant progress and liberal representative democracies. Practically before Fukuyama had put pen to paper, his theory was proven false by the collapse of Yugoslavia. Yet, Yugoslavia was far away enough for most to ignore.

What should have not been ignored post-2008 was the meteoric rise of far right populist movements in the West. Granted, they had existed earlier, but now they became a general phenomenon. FPÖ, Swedish Democrats, AfD, the Rudimentary Finns, UKIP, the Tea Party movement and so on and so on.

These movements and parties have managed to succeed in places and cause a significant change in the status quo, driving mainstream politics towards even more open racist, nationalist and minority-hating politics, as is now happening in the United States but the same has happened in Finland, Sweden, Germany, France and the UK too.

If there is a single reason to point towards why the powers that be have been incapable of fighting far right populism, it is the same as always: ideology. In a neoliberal discourse, there is no room for significant differences of opinion. Neoliberal ideology contains an idea of that the end goal of all political movements is fundamentally the same, namely prosperity for all (except for those left along the way), efficiency through privatization and economic growth. What they are unable to realize, because they have eaten from the trashcan of ideology and unable to see what they are eating, is that a significant number of people do not want this vision of the future.

This is the utter impossibility of neoliberalism: the rejection of it. From it stems the neoliberal criticism of the socialist left: that they are against progress. The same charge is levied against the populist far right: why do you resist progress? The neoliberal right doesn’t even expect an answer, because they think resistance to their ideology is irrational and fundamentally without content or meaning.

The fact remains that for those who have not prospered under neoliberal policies, there are a multitude of reasons to resist. The left defends justice in economics, where profits should not simply be up for grabs but wealth redistribution should happen. Of course, no viable left party in Europe is actually even for socialism, all left parties have to some degree accepted the status quo. Still they have limits to what they can accept without completely giving up their premise.

And the populist far right both uses the economics and a virulent hate for minorities that exist in various degrees in every society. Nationalist and populist right politics start to sound attractive to those who hate immigrants and other minorities. Especially notable is the anti-feminist ideology of the far right, because the financial success of a subset of women under neoliberalism has been identified as a threat by those men. But we should not get too deep into what motivates the populist far right, because that is immaterial for now.

Is there any surprise to be had when the fact is that the neoliberal right is toothless against the far right, when they are ideologically unable to realize that a threat even exists? They mouth platitudes such as Michelle Obama’s “When they go low, we go high” even when it has never produced any results whatsoever against an opponent that aims for ethnic cleansing at worst and apartheid at best. A lot of words were wasted on saying “It is bad to punch Richard Spencer”, even when Spencer absolutely is successful and no liberal condemnation of his fascism has ever led to anything. Appeals are made at Twitter and Facebook to stop giving the far right platforms, endlessly, over and over again. But to no avail, because those companies have no interest in shutting down fascists who generate them profits.If fascists were to be denied a platform for their propaganda and/or persecuted and called out for their beliefs and actions, they would most likely use this to their advantage, victimize themselves and thus antagonize the liberal “establishment” and “mass media” as opponents to the far-right “truth” which has become “illegal” to say aloud.

So, what is happening now? People who have previously identified themselves as liberals, have stopped doing so. Some have seen that their liberal ideals led them nowhere, when they finally faced someone capable of resisting. Some are doubling down on the eating of ideological garbage (link in Finnish) and it is a wonderful thing to behold.

Some of these decided that they simply weren’t ideological enough and decided to double down on their neoliberal ideology. They are the Fukuyamas at the Gates of Hell, hearing the roar of the fires of Hell and saying “Hell doesn’t exist.”

 

Fukuyamas at the Gates of Hell: the failure of liberalism

Vieraskynä: Discopallo nilkassa

Kaksi blogausta päivässä: onko Diskurssi mennyt liian pitkälle! Tämän näkemyksen lauantaisesta UMK-lähetyksestä teille tarjoaa toveri S. Rajaniemi:

Terveisiä iloisesta Euroviisukuplasta! Ravistellessani glitteriä hiuksistani ravistin ulos myös muutaman ajatuksen lauantai-illan UMK-lähetyksestä. Tänä vuonna Suomen viisuedustaja valittiin ilman karsintakilpailuja yhdessä suorassa televisiolähetyksessä. Edustaja on valittu perinteistä karsintakilpailua seuranneella Uuden musiikin kilpailulla vuodesta 2012 lähtien. Ruotsin Melodifestivalia henkivässä show’ssa esille nousevat paitsi edustuspaikkaa tavoittelevat kilpailijat, myös juontajien räväkkä show. Tänä vuonna tarjoiltiin kuitenkin melkoinen rimanalitus.

Eurovision laulukilpailu on muuttanut muotoaan konservatiivisesta laulukilpailusta ulkomusiikillisia seikkoja korostavaksi karnevaaliksi. Viime vuosikymmeninä myös homokulttuuri on muotoutunut merkittäväksi osaksi värikästä juhlaa. Avoimuuden ja yhdenvertaisuuden korostuksen lomassa elää kuitenkin vahvoja vähemmistöstereotypioita, jotka konkretisoituvat välillä voimakkaan ulossulkevaksi.

Stereotypiakuoppaan astui myös tämän vuoden UMK-lähetys. Erityisesti greenroom-juontaja Niina Lahtisen rooli jossain koomikon, näyttelijän ja juontajan välimaastossa poukkoilevana hahmona jätti jälkeensä kysymyksiä; oliko tarkoitus keventää tunnelmaa vai yksinomaan laukoa seksistisiä vitsejä? Homokaveri-vitsailu hetero-oletuksineen ei todellakaan kuulu yhdenvertaisuuden ajatukseen. Oletus jossa ”meillä kaikilla” on stereotyyppisiä homokavereita (kaikki homothan tykkää viisuista, eikös juu?) mutta ”me” emme ole niitä homoja, on ulossulkevaa ja kuuluu menneisyyteen. Vielä absurdimmaksi lähetys muodostui, kun seuraavassa juonnossa korostettiin Euroviisujen ja UMK:n suvaitsevaisuutta ja avoimuutta. Jos samalla kuorrutetaan koko lähetys räikeällä seksismillä, ei lopputulos edistä suvaitsevaisuutta ja avoimuutta vaan luo entistä vahvempia stereotypioita. Spiikkien sanamuotojen lisäksi huomiota kannattaisi kiinnittää vitsien mukana välittyviin mielikuviin ja arvoihin.

Greenroom-juontajan rooliin kuuluu itse show’n juontoa rennompi jutustelu sekä pieni flirtti kilpailijoiden kanssa. Kotikatsomoon välittyi kuitenkin liioiteltua roolipelleilyä sekä suoranaista seksuaalista ahdistelua. Ahdistelun normalisointi huumorin varjollakaan ei ole hyväksyttävää. Viittaukset kilpailijoiden oletettuun heteroseksuaalisuuteen, saati jatkuva lääppiminen ei ole ok, ei edes Euroviisuissa. Vaikka juontaja onkin koomikko ja rooliin kuuluu liioittelu, syliin tunkeminen ja esineellistävä vitsailu on huumoria artistien kustannuksella. Jokainen kilpailija lähtökohtaisesti osallistuu kilpailuun tuodakseen esille musiikkiaan ja itseään artistina. Jos artistien haastattelut typistyvät ulkonäkökommentteihin ja lääppimiseen, on lopputulos lähinnä artisteja halventava. Television katselijalle välittyi myötähäpeää herättävä kuva hämmentyneinä kiemurtelevista kilpailijoista ja juontajasta kertomassa anaaliseksivitsejä.

UMK on erinomainen tilaisuus rakentaa yhdenvertaisuutta positiivisella tavalla. Yle voisi edistää tasa-arvoa vaikkapa antamalla vähemmistöille äänen eikä vaivaannuttavaa koomikkoa katsojaa aliarvioivine spiikkeineen.

Vieraskynä: Discopallo nilkassa

Trump ja Suomen oikeisto

Suomessa on ollut selkeästi ongelmaa ottaa kantaa Trumpin valintaan Yhdysvaltojen presidentiksi. Osittain tämä johtuu siitä että suomalainen media lähtökohtaisesti on kyvytöntä, ja suurilta osin suomalaisella medialla ei ole osaavia kirjeenvaihtajia Yhdysvalloissa. Esimerkiksi Ylen kirjeenvaihtaja paikalta totesi että Trumpin virkaanastujaispuhe oli vasemmistolainen ja sisälsi sosialismista tuttuja piirteitä. Ja Helsingin Sanomat suuressa viisaudessaan lähetti Washingtoniin Saska Saarikosken, mies joka tunnetaan lähinnä siitä että se on niin pihalla kaikesta ettei sille voi antaa tehtäväksi edes hakea Rizloja kioskilta. Suomalaisessa mediassa on ehkä kourallinen toimittajia jotka osaa kirjoittaa politiikasta muuten kuin raportoimalla mitä poliitikko sanoi.

Ystäväni Tatu Ahponen huomautti eilen siitä miten pihalla Suomen oikeisto. Sellaiset Ajatusten Vantaanjoet kuten esim Kimmo Sasi on jo ehtinyt todeta että Trumpin valtaannousu on hyvä asia koska jotain ja Persunuoret ovat aktiivisesti ehtineet ilkkua sillä että nyt on viimein vallassa avoimen rasistinen ja autoritäärinen presidentti.

Mutta mitä tämä nyt oikeastaan tarkoittaa Suomen oikeiston positiolle? Siitä huolimatta että oikeiston papukaijat jaksaa kaakattaa siitä miten vasemmisto piti Neuvostoliiton ohjuksia rauhanohjuksia ja oli rähmällään itään, suomalainen oikeisto vuoden 1991 jälkeen on aika lailla kritiikittä kannattanut kaikkea mitä Yhdysvallat tekee ja halunnut ajaa Suomen osaksi Natoa koska se tarkoittaisi, öh, jotain?

Pidän itseäni jonkinkaltaisena anarkistisena realpolitik-tyyppinä mitä analyysihommiin tulee, ja positiointi Yhdysvaltojen liittolaiseksi on sellainen asia jonka edut ovat jääneet minulle aika pitkälti pimentoon. Mitään konkreettista hyötyä siitä että Suomi ja Ruotsi on olleet siivoamassa Yhdysvaltojen epäonnistuneen Afganistanin sodan jälkiä (tuloksettomasti) ei ole ollut.

Erityisesti Kokoomuksesta kuuluu vielä nytkin, kun jo aivan ilmeistä että Trumpin kausi tulee olemaan kaoottinen ja heikentämään esim Baltian turvallisuustilannetta koska Trumpia ei kauheasti kiinnosta ylläpitää liittoutumajärjestelmää mitä Yhdysvallat on rakentaneet. Jos Naton johtavan maan korkein päättäjä toteaa että Yhdysvallat täyttää Artikla 5 -velvollisuutensa jos sattuu nappaamaan, se tarkoittaa sitä että Nato-optio ei ole relevantti vaihtoehto Suomelle mitenkään. Puhumattakaan siitä miten Yhdysvallat on nyt hyvissä väleissä Venäjän kanssa ja toimivat yhdessä Syyriassa ylläpitääkseen Bashar al-Assadin diktatuuria.

Kaikkihan me tiesimme että Kimmo Sasin kaltaiset oikeistolaiset on syöneet biojätteetkin ideologian roskakorista mutta Trump merkitsee sitä että suomalaisen oikeiston ulkopoliittiselta linjalta putosi pohja. Nato ei ole enää relevantti ja Yhdysvallat ei ole hyvä liittolainen.

 

 

Trump ja Suomen oikeisto

Vegaaninen burgundinpata

Tärkeintä näissä jutuissa on se että ei väännä seitanvitsejä.

Anyway, oli perjantai ja olin luvannut kokata kämppikselle jotain asiallista koska meillä sattui olemaan:

  • hirvee pino erilaisia porkkanoita
  • erilaisia sipuleita
  • seitantarpeet
  • juuriselleriä

Aloin arpoa että mitä näistä voisi saada kasaan. Totesin että burgundinpata, jota en ole aiemmin laittanut, olisi hyvä. Tein ensin seitanin uunissa johon meni noin reilu tunti ja sitten padan tekoon.

IMG_20170120_201302.jpg

Epäesteettiset ja epähygieeniset leikkuulaudat on monesti se lähtökohta. Miksi joku on käyttänyt puista leipälautaa punajuuren käsittelyyn joskus?

wejustdontknow.gif

Mutta pilkoin noita hassuja porkkanoita, sellerinvarret ja erilaisia sipuleita skroden kokoisiksi yhdessä valkosipulin kanssa ja kuullotin. Valkosipulihan vaatii lyhyemmän ajan kuin sipuli muuten mutta en tiedä onko sillä mitään erityistä väliä.

Tyypit meni pataan, päälle tilkka oliiviöljyä ja suolaa. Kun ne alkoi näyttää jonkinlaisilta, muistin että ai niin joo tähänhän tulisi myös herkkusieniä. Joten pata pois levyltä ja herkkusienet sekaan, nekin myös skrodeina paloina.

nfd
nfd

 

Rakastan tuota puukauhaa muuten enemmän kuin itseäni. Kun sienetkin alkoi näyttää hyviltä, niin oli aika kaataa sekaan stoben verran punaviiniä. Viña Albali oli valinta joka perustui lähinnä siihen että tiesin että se ei nyt ainakaan mene hirvittävän väärin ja sitä on lähialkossa. Kämppis nimittäin teki Alkoreissun koska olin itse totaalisen PA. Kun olin kaatanut viinin tuonne kasvisten sekaan, oli aika myös lisätä mausteita, eli muutama laakerinlehti, timjaminoksa ja mustapippuria. Aika basic, siis.

nfd
nfd
nfd
nfd

Seitanista oli tullut julmettu mötkäle uunissa joka oli todella vahvan makuinen. Tuo päällä oleva möhnä on seitanin marinadia jossa on mm. dijonsinappia. Pilkoin senkin kunnollisen kokoisiksi paloiksi kopioidakseni tätä paistilihamaisuutta.

nfd
nfd

 

Kaikki oli padassa ja sitten odoteltiin hetki, suurinpiirtein puolisen tuntia tai niillä main jotta porkkanat, sipulit ja selleri kypsyisi. Sitten kävi niinkuin yleensä käy ja otin kuvan vain siitä annoksesta josta tuli rumempi.

dav
dav

 

Lisukkeena tuossa on juuriselleriä, joka valmistettiin näin monimutkaisesti: Juurisellerit harjataan puhtaaksi, laitetaan vuokaan, vuoka 175 asteeseen kahdeksi tunniksi. Annetaan niiden jäähtyä hetki jotta ne pystyy kuorimaan, siivutetaan ja tarjoillaan.

Oli ihan hyvää. Tätä kirjoittaessa tuli juuri sähköposti jossa sanottiin että kiitti tosi paljon kuin hait meille töihin mutta ~valinta ei nyt kohdistunut sinuun~ ja kehtaavat vielä toivottaa hyvää viikonloppua. Ei olisi kannattanut käyttää siihenkään aikaa.

Vegaaninen burgundinpata

Bulletjournal ja Mindfulnessin saatanallisuus on se peruslähtökohta

IMG_20170122_184742.jpg

Päätin vuodenvaihteessa aloittaa Bulletjournal-hommat ihan siksi että huomasin että alkoi kehittyä niin monta eri projektia että asioiden parissa sporadisesti työskentely ei enää toimi. Pitää organisoitua, niin yksityiselämässä kuin politiikassakin.

Monessa muussa paikassa ihmiset on puhuneet omista metodeistaan Bulletjournalin käyttöön joten mitään diippejä avauksia sen osalta en aio tehdä. Itselläni on simppeli rakenne: sisällysluettelo, futurelog jaettuna kuukausiin tätä vuotta varten ja sitten per kuukausi teen listan päivistä kalenterinomaisesti. Muuten teen muistiinpanoja asioista mitä pitäisi tehdä ja vastaavaa pisin poikin kirjaa. Blogi/artikkeli-ideat merkitsen sinne and so on and so on. Jos haluaa lukea jotain diipimpää/kriipimpää niin tämä on ihan hyvä. Noudatan suurinpiirtein tuossa annettuja ideoita koska en halua tehdä tästä kauhean monimutkaista.

Henkilökohtaisesti inhoan aika paljon kaikkea selfhelp-skeidaa ja siksi haluaisin kannustaa ihmisiä käyttämään Bulletjournal-metodia nimenomaan metodina. Se ei ole mikään itsetarkoitus, ei ole pakko tehdä siitä kirjasta nätin näköistä tai harjoitella kaunokirjoitusta. Älä tee muistiinpanojen tekemisestä isoa juttua, sitä varten ei tarvitse ostaa kallista spessua muistikirjaa tai kallista. Oman muistikirjani ostin Lidlistä kahdella eurolla ja teen muistiinpanoja jollain ikivanhalla Ballografin kynällä joka löytyi kynälaatikostani. Paitsi silloin kun käytän jotain markan Bic-kynää joka oikeastaan toimii paremmin.

En siis sano etteikö siitä voisi tehdä esteettistä jos siltä tuntuu ja jos sen handlaa, mutta esteettisyys itsetarkoituksena missaa sen koko pointin. Organisaatiotyökalu ei toimi jos se on liian vaativa.

Ylipäätään asioissa kannattaa kelailla sitä että toimiiko ne ylipäätään vai tekeekö niitä vain ajankulukseen.

 

 

 

 

Bulletjournal ja Mindfulnessin saatanallisuus on se peruslähtökohta

Farkut, moraalivaje poliittisessa diskurssissa ja todellisuuspakoisuus

Mitä minun silmäni näkevätkään? Aivan uskomattoman päheää kalanruotokuviota!IMG_20170119_170309.jpg

No siis anyways, en jaksanut ottaa farkkuja pois jalasta ja valokuvata niitä mitenkään siististi mutta olennaisin on tuo päheä kalanruotokuviointi. En moneen vuoteen käyttänyt juuri lainkaan farkkuja, mutta kun viime kesällä sain nämä Gerry Weberit, olen käyttänyt niitä melko paljon. Kalanruotokuvio tuo mieleen roomalaisen kivirakentamisen, ja näihin tulee todellakin sickkk fadez kun olen käyttänyt näitä nyt no, aika paljon, koska nämä ovat niin päheät.

Se mun farkuista. Tämä on sellainen work in progress ja en ole päätellyt tätä oikeastaan vieläkään valmiiksi, joten ajatukseni ovat taas enemmän tai vähemmän puolivillaisia. Ottaen huomioon sen että sekä Jami Järvinen ja Veikka Lahtinen lopetti bloggaamisen, sellaisille on taas tilaa.

Kommentoin tuossa aiemmin Twitterissä sitä miten vaikeaa on kommentoida päivänpolitiikkaa menemättä laittomuuksiin. Enimmäkseen toki vitsinä koska se ei itselleni ole kauhean vaikeaa, mauttomuuksiin toki menen koska that is just how I roll.

Se sitten taas johti omassa päässäni mietiskelyyn siitä miten näitä asioita oikeastaan käsitellään. Yksi forssalainen tuttu tuossa viime vuonna kertoi että Sanni Grahn-Laasosta on syljetty kasvoille Forssassa, koska Sipilän hallituksen politiikka ei miellytä oikein pienituloisia (ja miksi miellyttäisikään). Kerroin tästä joskus yhdelle tutulle poliitikolle joka sitten vastasi siihen että “tuo on aivan kauheaa ja niin ei pitäisi kenenkään tehdä.”

Tästä voi kenties olla samaa mieltä sinänsä että ei pitäisi. Koska eihän nyt ihmisten naamalle sylkeminen yleisesti ottaen ole hyvä asia. Mutta se suhtautumistapa kätkee sisällensä syvemmän ongelman.

Kun sanotaan kategorisesti että ei pitäisi tehdä noin, ei ajatella sitä että se mitä pitäisi ja se mitä tapahtuu on kaksi eri asiaa. Jos yhteiskunnan tilanne on sellainen että ministerien päälle syljetään kadulla, ei auta käsitellä asiaa jonkinlaisena moraalivajeena vaan tarkastella sitä että miten näin on päässyt käymään ylipäätään. Jos halutaan kuitata asia sillä että sylkijä on paha ihminen, ollaan paettu todellisuutta.

Todellisuuspakohan on valtaapitäville hyvä tapa olla huomioimatta sitä että politiikalla on vaikutuksensa ihmisten arkitodellisuudessa, ja Grahn-Laasosen ja Sipilän kaltaiset poliitikot aina haluaa alleviivata sitä että pohjimmiltaan he ovat. Ja heillä on toki nimekkäät puolustajat niinkuin Jari Sarasvuo joka tuntee Sipilän ja on monesti viitannut siihen ettei Sipilä halua kenellekään mitään pahaa. Mutta sille joka tuntee leikkauspolitiikan nahoissaan, onko sille ihmiselle yhtään mitään väliä että mitä ministerit kuvittelee tekevänsä tai kokevatko ministerit olevansa hyviä ihmisiä?

Muistan itse että miten riemastunut olin siitä kun en saanut kesällä rahapulan takia ostettua reseptilääkkeitä vaikeammanlaatuiseen kiputilaan. Kun on sellaista kokenut edes kerran, ei enää kovinkaan paljon koe sympatiaa valtaapitäviä kohtaan. Ja minun tapani käsitellä näitä asioita on sentään kirjoittaa niistä eikä esim. käyttää väkivaltaa. Voi olla aivan varma siitä että jossain vaiheessa köyhien ja pienituloisten jatkuva kaltoinkohtelu purkautuu väkivaltana.

Eikä silloin auta puhua moraalivajeesta tai siitä että ei pitäisi. Asiat tapahtuu niinkuin ne tapahtuu, haluaa sitä tai ei.

 

 

 

 

Farkut, moraalivaje poliittisessa diskurssissa ja todellisuuspakoisuus