Kirje al-Holin leirin lapsille

En ole koskaan käynyt Syyriassa. Jotkut teistä varmaan muistavat Suomen. Vanhempanne päättivät viedä teidät sodan keskelle, ja siihen te olette syyttömiä. Siltikin, Suomen valtio päätti tuomita teidät kuolemaan.

On säädytöntä, että asiat tehdään niinkuin ne tehdään. Mutta me olemme sivistysvaltio ja meillä on sivistysvaltion tavat. Ajattelin kertoa niistä teille, vaikka tuskin kukaan teistä tätä tekstiä ikinä tulee näkemäänkään.

Teidän äitinne ovat ongelmallisia Suomen valtiolle ja Suomen hallitukselle. Ei konkreettisesti, koska jos te pääsisitte takaisin tänne, me voisimme kyllä pitää huolen siitä että äitinne eivät enää tekisi sen kaltaisia tempauksia, jotka teidät on al-Holin leirille vieneet. Teitä on niin vähän, ja valtiolla on paljon resursseja käyttää sellaiseen.

Ongelma on poliittinen: äärioikeisto haluaa näyttää että Antti Rinteen hallitus on tuonut ISIS-taistelijoita, tai ainakin ISIS-taistelijoiden vaimoja, takaisin Suomeen. Atte Kalevat ja Jussi Halla-ahot ehkä haluavat teidän paluutanne tänne juuri siksi, jotta voivat päästä tv-studioihin kertomaan siitä miten hallitus päästi ISIS-taistelijat maahan. Ja Rinteen hallitus joutuu reagoimaan siihen ja pelaamaan äärioikeiston peliä. Pääasiassa siksi, että kykyjä olla pelaamatta pelejä ei ole.

Lapsiasiainvaltuutettu sanoo että olette oikeutettuja diplomaattien apuun, mutta se on huutavan ääni korvessa. Kylmäsilmäisempi logiikka sanoo sen että koska on hyvin epätodennäköistä, että Suomen oikeusjärjestelmä selviäisi äitienne mahdollisten rikosten käsittelystä puhtain paperein, on parempi olla tekemättä mitään. Pääsette takaisin maahan jos tänne onnistutte pääsemään, olettehan sentään Suomen kansalaisia, mutta koska kukaan ei tule teitä auttamaan pois leiriltä, sinne tulette jäämään. Se on se logiikka mitä hallitus on kuunnellut.

Koska suomalainen äärioikeisto vihaa ei-valkoisia, he vihaavat teitä. Äärioikeiston ja Suomen hallituksen toiminta yhdessä osoittaa teitä kohti kiväärin ilman liipasinta, joka laukeaa väistämättä joskus: nälkä ja taudit huolehtivat siitä puolesta, mistä Suomen valtio ei halua kantaa vastuuta. Mutta kenenkään ei tarvitse saada verta käsilleen.

Onko kukaan kertonut sitä teille? Että Suomen valtio haluaa teidän kuolevan hiljaa pois, ettette ole enää ongelma? Että äärioikeistolle parikymmentä lasta on aivan hyväksyttävä pelinappula?

Kertooko kukaan teille Vilja Eerikasta, kahdeksanvuotiaasta joka kuoli siksi ettei Helsingin kunnallispoliitikot halunneet resursoida lapsensuojelua? Tai niistä jotka ovat kuolleet diabetekseen koska viimeisin hallitus ei halunnut maksaa enää korvauksia diabeetikoiden lääkkeistä? Tämä valtio on aina rakennettu heikompien kustannuksella, jotta poliitikot voivat pysyä vallassa ja puhua maailman tasa-arvoisimmasta yhteiskunnasta. Silti, parisenkymmentä lasta voi jättää kuolemaan nälkään ja tauteihin al-Holin leirille koska politiikka vaatii sen.

Eikä ehkä sitä voi jättää mainitsematta, että jos nimenne olisivat sellaisia kuin Matti, Liisa ja Jarno, niin Puolustusvoimien kuljetuskone olisi todennäköisesti jo käynyt hakemassa teidät. Koska olette monien mielestä ei-suomalaisia ihonvärinne takia, teidän uhraamisenne on vieläkin helpompaa.

Olen iloinen jos joku teistä edes pääsee joskus takaisin tänne. Mutta paljoa toivoa teillä ei ole, ei kun kuolemantuomionne on lausunut sellaiset tuomarit, jotka eivät edes kehtaa katsoa teitä silmiin. Toivon että voitte löytää edes jotain onnellisuuden hetkiä sellaisesta maailmasta, mitä te ette ole itsellenne tehneet, vaan mitä muut ovat tehneet teidän ympärillänne. Ette ole syyllisiä mihinkään paitsi olemassaoloon.

 

Kirje al-Holin leirin lapsille

Vohoi Veikka Lahtinen

Nyt-liite päätti antaa palstatilaa Veikka Lahtiselle, jotta Veikka Lahtinen pääsisi kertomaan noin raamatunmittaisella esseellä, että miten feminismi nyt meni liian pitkälle.

Tämä ei tosin ole mikään näistä asiallisista teksteistä, missä puhutaan siitä että miten Veikka Lahtinen noin yleisesti argumentoi päin persettä tai on yleisesti vaan väärässä, niitä kirjoitti huomattavasti minua fiksummat ihmiset jo aiemmin, erityisesti tämä Julmiksen teksti on helvetin hyvä sellainen.

Tässä blogauksessa puhutaan siitä miksi Veikka Lahtinen on yksinkertaisesti paska jätkä.

the discourse

Siis onhan tämä ihan naurattavaa ja tympeää koko tämä ilmiö: niinkuin moni huomasi, mm. Trollface-mies Piffillä, että pohjimmiltaan kyse on nyt siitä että Nyt-liite, julkaisu jonka pääasiallinen funktio on tehdä uutisia siitä mitä somessa on sanottu, halusi vähän huomiota ja päästä pätemään, ja helppo tapa tehdä se on antaa jonkun Veikka Lahtisen kirjoittaa kevyesti provoava artikkeli siitä miten feministit tekivätkin feminismiään väärin, internetissä, ja niissä keskusteluryhmissä.

tossavainen.jpg
haista apina paska

Joo. Kyllähän sitä voidaan sanoa että leveleillä mennään, kun Peppi Pitkätossun apinakin on sitä mieltä että nyt sai kyllä suvakit nenilleen. Juuri niin hyvää tekstiä Lahtinen tuottaa.

Lahtinen omaa tuotantoa kehuukin siinä NYT-liitteen jutussa.

Olin asenteeltani hyvin ehdoton ja vaadin yhteiskunnassa tapahtuvalle sorrolle nollatoleranssia. Olin vihainen ja kiihkeä, mutta sain myös kehuja analyyttisesta ja monipuolisesta asioiden käsittelytavasta. Kaltaisiani kirjoittajia ilmestyi sosiaalisen median näyttämöille muitakin, mutta varmaankin olin tuotteliaimmasta päästä.

Kuuntele Veikka tarkkaan: sinulle kertyi lukijoita siksi että sinun tekstisi eivät onnistuneet suututtamaan keskiluokkaista lukijakuntaa, niitä ihmisiä jotka jakaa kaiken saatteella “hyvää pohdintaa.” Mutta mennään nyt jo itse asiaan koska tympii kirjoittaa tästä.

Eräs toveri jonka kanssa tästä Nyt-liitteen julkaisemasta esseestä keskustelin kuluneella viikolla tiivisti sen jokseenkin niin että onhan siitä jotain yritystä itsekritiikkiin. 

Paino taitaakin olla sanalla yritys, koska Veikka Lahtinen on varmaan yksi tekopyhimmistä ihmisistä jotka missään aktivistikentällä vaikuttaa tällä hetkellä. Samaan aikaan hokee sitä että ei saisi viedä tilaa varsinaisesti sortoa kohtaavien ääniltä, ja samaan aikaan tekee itsestään jonkin internet-feminismin erotuomarin joka saa näin jälkikäteen lausua tuomionsa siitä että mitä mieltä hän nyt oli siitä onnistuiko aktivismi tai ei.

Nyt-liite on jonkinlainen kelvottomien taidelukiolaisten journalistien loppusijoituspaikka, ja sinne sellainen seteliselkärankainen puppugeneraattori kuin Veikka Lahtinen kuuluukin oikein luontevasti. Varmasti on kivaa tienata rahaa olemalla oikean näköinen ja salonkikelpoinen vasemmistopseudointellektuelli.  Nyt-liitteen osalta tämä oli toki ihan laskelmoitu veto, klikkejä tulee niin helvetisti kun saadaan tunnettu feministimies sanomaan että itse asiassa nää feministit täytti lottorivinsä väärin.

En oikein jaksa innostua siitä että joku on olevinaan oikealla asialla joka suhteessa, kun tämän henkilön toimintamallit on lähinnä ilmaantua paikalle ja keräillä irtopisteet ja kertoa kaikille että kyllä hän on feministi ja Nestlé on kyllä paha yhtiö. Ja sitten kun se ei enää kanna, niin voikin mennä rahasta kirjoittamaan pierunkatkuisen esseen että kyllä ne nettifeministit oli ilkeitä eivätkä ottaneet minun, Veikka Lahtisen, tunteita huomioon tarpeeksi. Ja ne feministit olivat liian akateemisia muille ihmisille (tästä muuten riittäisi kirjoitettavaa, koska nykyinen feminismin aalto on huomattavan paljon vähemmän akateeminen, mutta se ei ole minun alaani se). Veikalle tietenkään eivät, koska Veikka on fiksu poika.

Valkoisena jäbänä joka ei oikeastaan tee mitään niin koen olevani ihan pätevä tunnistamaan toisen valkoisen jäbän joka ei oikeastaan tee mitään, ja Lahtinen on juuri tasan sellainen. Tasan ei kuitenkaan mene nallekarkit, toinen saa julkaista esseensä feministien pahuudesta Nyt-liitteessä ja toinen joutuu blogaamaan olkkaristaan käsin samalla kun juo viinaa.

 

Vohoi Veikka Lahtinen

Yksityistetyn työhaun puitteissa 2018

Tuossa keväällä 2018 sain kirjeen että minut on valittu pilottiprojektiin, johon osallistuminen täyttää aktiivimallin vaatimukset, joten joskus siinä huhtikuun paikkeilla suuntasin infotilaisuuteen, joka tuolloin pidettiin vanhan lääninhallituksen talolla. Tarjolla taisi olla ilmaista kahvia ja kyniä.

Järjestäjänä oli Työnvälityspiste-niminen organisaatio, ja niinkuin ehkä huomaatte: sumutus alkaa jo kotisivuilta. TE-toimiston logo on paremmin framilla sivustolla, kuin sivuhuomatus siitä että palvelun tuottaa Työelämän Infopiste Oy. Mikä tieto muuten löytyy vasta yritysasiakassivulta.

Sen neljän-viiden kuukauden aikana kun olin yrityksen asiakkaana asioin yrityksen kanssa tasan kaksi kertaa infotilaisuuden jälkeen. Kerran piti käydä osallistumassa CV:n tekoon, mutta minulla nyt sattui olemaan ihan hyvä CV jo valmiina, joten joku yrityksen työntekijöistä kyyläili sen läpi ja totesi että ihan hyvä on. Sen jälkeen puhuttiin 15 minuuttia työnhausta, mahdollisuudesta saada yrityksen kautta työtarjouksia, joita ei koskaan tullut yhtään ja sitten lähdin kotiin. Toisen kerran asioin yrityksen kanssa kun ilmoitin että olen palannut yliopistolle opiskelemaan joten nyt loppuu tämä.

Mikä tässä sitten on ongelmana? Se että koko konsepti on taas sitä samaa: julkista rahaa lapataan yksityiselle konsulttiyritykselle, joka tuottaa palveluja aivan yhtä huonosti kuin TE-toimistokin, mutta kalliimmalla.

Erinomaisen luottamusta herättävä oli mm. konsulttiukon lausuma “ilmoittakaa sitten Kelalle että osallistutte toimintaan jonka täyttää aktiiivimallin vaatimukset, mutta me emme kirjoita minkäänlaisia todistuksia aiheesta.”

Yksi asia mitä jäi mieleen oli se että ideologia oli hyvin vahvasti läsnä. Infotilaisuus ja CV:n teko oli täynnä paternalistista muistuttelua siitä että työpaikan saanti on vaan siitä kiinni että on tarpeeksi hyvä hakija. Mitään tekemistä työllisyystilastojen kanssa tällä ei toki ole: töitä on vain liian vähän ja hakijoita liian paljon. Jokaiselle kerrotaan että työttömyys on oma vika.

Kokemus oli pohjimmiltaan hyvä tiivistetelmä siitä miten yksityinen sektori toimii Suomessa: tämä osakeyhtiö tuottaa palvelua joka on täysin tarpeeton eikä hyödytä juuri ketään. Ainoa syy sen olemassaololle on lapata julkista rahaa yrityksen taskuihin. Konsulttihorinan takana piilee vahvasti se sama kuin mikä TE-toimiston työnvälityksessäkin: jos ei satu löytymään haluttua muodollista pätevyyttä, sieltä ei töitä löydy eikä niitä edes tarjota.

Kyllä se vähän korpeaa istua juomassa laihaa kahvia kun samalla konsulttiukkeli todennäköisemmin kiskoo kymppitonnin kuukaudessa tuottamalla palvelua mitä kukaan ei tarvitse, mutta sillä on oikeat hyvät veljet jolla se tällaisen sopimuksen sai.

 

 

 

Yksityistetyn työhaun puitteissa 2018

Kyttäjuttu: viranomaisen sitoutuminen lakiin

Tästä tulee lyhyt blogaus, koska olen monesti aiemminkin blogannut poliisin toiminnasta, eikä ole erityisesti syytä puhua tarpeettomaan pitkään tästä.

Oikeuden päätöksellä kielletty natsijärjestö Pohjoismainen Vastarintaliike teki Turussa perinteisen profiilinnostatustempauksensa lippuineen kaikkineen viime viikonloppuna. Lounais-Suomen poliisi ei pitänyt tätä mitenkään hankalana asiana vaan löytyi komisario kommentoimaan lupsakasti että miten jotkut oli hyvillään ja ulkoilutarkoituksessahan pojat siellä.

Sillä ei tunnu olevan väliä että kyseessä on äärioikeistolainen ja väkivaltainen järjestö, joka on oikeuden päätöksellä lakkautettu. Poliisin kynnys ylipäätään puuttua äärioikeistolaisten häiriköintiin ja väkivaltaan on ollut muutenkin hyvin korkea, niinkuin on nähty esim. viimevuotisissa itsenäisyyspäivänä nähdyissä natsimarsseissa.

Kohtaamme silloin sellaisen ongelman, että viranomainen, jonka pitäisi panna lakia täytäntöön, ei oikeastaan kunnioitakaan lakia. Viranomainen toimii mielivaltaisesti, koska poliisin syvistä riveistä löytyy enemmän ymmärrystä äärioikeistolaisille näkökulmille, kuin vaikkapa nettihäirinnän uhriksi joutuneille naisille. Syyttäjiäkään ei kiinnosta.

Poliisilla on perinteisesti ollut tapana toimia sellaisilla keinoilla, mitkä poliisi näkee perustelluksi, riippumatta siitä mikä lain kirjain tai henki on. Jokaisesta huumausainerikoksesta seuraa kotietsintä, koska käytännössä jokaisen kotoa löytyy jotain minkä perusteella voidaan paperilla keksiä uusi rikos joka on nyt ratkaistu ja niin ollen se kaunistaa selvitystilastoja. Samalla tavalla poliisi on tehnyt satunnaisia ratsioita huumekoirien kanssa kaupunkialueilla, riippumatta siitä että eduskunnan oikeusasiamies on ottanut kantaa tätä vastaan.

Poliisi tekee myös ilmeistä etnistä profilointia, vaikkei sitä myönnä, koska pystyy joka kerta keksimään syyn että miksi jossain tietyssä tapauksessa on taas kerran pysäytetty joku kadulla ihonvärin takia.

Tietenkin se on helpompi suhtautua tähän jos ei halua ylipäätään yhteiskuntaan toimivaa poliisia: rakenteelllinen väkivalta näkyy tässä paljaana ja karuna. Viranomainen ei eroa mitenkään satunnaisesta asemiehestä joka vaatii suojelurahaa, paitsi siinä että viranomainen perustelee oman toimintansa erikoisella lain tulkinnalla ja erikoisella ideologialla.

Vaikeampi tähän on suhtautua jos on ihminen joka uskoo poliisin tarpeellisuuteen, mutta osaa kuitenkin nähdä sen mikä nähtävissä on. Ongelmana on se että konventionaalisen ja parlamentaarisen politiikan puitteissa kukaan ei ole kyennyt ehdottamaan vielä mallia, millä viranomaiset saataisiin kuriin. Viime viikonlopunkin aikana näkyi taas ehdotuksia siitä että pitää joka kerta ilmoittaa poliisille tällaiset natsijutut, aivan kuten nettihäirinnästäkin pitää ilmoittaa joka kerta.

Ongelma: tämä on täsmälleen se mitä väärin toimiva poliisi haluaa. Poliisille ilmoitusten tekeminen tarkoittaa joka kerta sitä, että aloite luovutetaan poliisille. Poliisi osaa aina haudata tutkinnan jota ei halua tehdä, syyttäjä osaa joka kerta heittää syytteen roskiin jos syyttäjää ei kiinnosta tutkia poliisin toimia tai äärioikeiston häirintää. Huonohan sellainen byrokratia on, joka ei osaa perustella omaa toimintaansa ja esittää sitä lain mukaisesti.

Jos ongelman haluaa ratkaista, sen pitää lähteä koko instituution purkamisesta.

Kyttäjuttu: viranomaisen sitoutuminen lakiin

Vieraskynä: Seksiposetiivia särkemässä

Julkaisen nyt nimimerkin “Paaluttaja” kirjoituksen viimepäiväisestä.

Harva on voinut välttyä suurelta Twitter-taistelulta Sexpon toiminnanjohtajan ja yleisen seksigurun Tommi Paalasen ja saamelaisuusaktiivien välillä… tai no, oikeastaan varmaan lähes kaikki ovat välttyneet siltä, onhan kyseessä vain yksi Twitter-kupla. Olen koko suuressa seksipositiivisuus- ja saamelaisuusskabassa melko ulkopuolinen; seuraajan roolissa silti olen tuntenut pakottavaa tarvetta avautua eräistä siihen liittyvistä elementeistä, ja keinoksi valitsin Jussi Marttilan blogin, koska Marttila on osallistunut keskusteluun merkittävällä tavalla ja on aiemminkin julkaissut anonyymejä blogeja. En ole Marttila itse, minkä voi havaita siitä, että olen kirjoittanut näinkin pitkään kutsumatta ketään ”tuikkaamisen Lauri Tähkäksi” tai vastaavaksi.

Aivan aluksi on tietenkin käsiteltävä monia ihmetyttänyttä asiaa; sitä, että Paalanen on näinkin tölväisten antanut tilaa saamelaisvastaisille mielipiteille. Ainut ihmeellinen asia tässä on se, että jonkun mielestä tässä on jotain ihmeellistä. Tämä kaikki on osa samaa totalisoivaa ajattelutapaa, joka pilkistää läpi koko seksipositiivisuuskeskustelussa; mittarina on ah-niin-vapautunut länsimainen liberalismi, ja kun nyt olemme näin vapautuneet ja päässet historian loppuun, kaikki muu on tauhkaa joka voidaan sivuuttaa.

Selkeimmin tämä toki näkyy esimerkiksi aiemmassa Vapaa-ajattelijoiden Koraanit pornoksi -tempauksessa, jossa Paalanen oli mukana; saamelaisten suhteen toki ei mukana ei ollut islamiin ja aivan näin suureen toiseuteen liittyviä elementtejä, mutta pikemminkin kyseessä on se, että kun olemme nyt pääsemässä kohti parasta mahdollista kulttuuria mitä voidaan kuvitella, kaikki muu, juntimmaksi katsottu ja omituisempi voidaan alistaa leikkikaluiksemme, vaikka nyt sitten saamelaisvaatteet. (En ihmettelisi, vaikka ”seksikäs saamennoita” -fetissiasut olisivat jo tulossa. Tätä ei ole tarkoitettu inspiraatioksi.)

Mutta mitä tässä tarkoittaa ”totalisoiva”? Eikö seksipositiivisuus ole kuitenkin yksiselitteisesti hyvä asia? Monet ovat etenkin Facebookissa kauhistuneet siitä, että Paalanen on joutunut kritiikin kohteeksi. Onhan hän kuitenkin seksipositiivisuuden suurlähettiläs! Seksi on hyvä asia! Seksi, seksi, jee! On syytä mennä syvemmälle koko seksipositiivisuuden juurille, vaatiihan radikaali kritiikki jo lähtökohtaisesti juurille menemistä.

Sinänsähän seksipositiivisuuteen voi suhtautua neutraalisti, hyviä ja huonoja puolia sisältävänä ilmiönä. On hienoa, että erilaisista seksuaalisuuden kieltolaeista, homoseksuaalisuuden kriminalisaatiosta lähtien, on luovuttu, eikä tätäkään olisi varmaan tapahtunut ilman avointa ja konstailematonta keskustelua. Kun nyt käytin sanaa ”kieltolaki”, ehkä kuitenkin aiheellista verrata tätä toiseen kieltolakiin – alkoholin kieltolakiin. Otetaan mukaan myös kaikki varsinaisen kieltolain jälkeiset pienemmät kieltolait, kuten erilaiset baarien sämpyläsäännöt. Näitä vastaan toimittiin proaktiivisesti ja ne myös kumottiin, eikä tämän kirjoittajallakaan ole mitään sitä vastaan, että olutta voi baarissa juoda ilman makkarasämpylän kierrättämisrituaaleja. Kuitenkin tilalle melkeinpä automaattisesti pakottautui normi siitä, että nyt kun voi juoda, pitää juoda. Mitä, eikö kalja maistu? Oletko joku hiiri tai jehova? Vai kenties raskaana, tämähän selvästi kun minulle kuuluu? Ja jos koet tämän suomalaisen kulttuurin kaljapakon ahdistavana, no, tough luck; kyllä nyt ihmisen oikeus aikuisten nestemäiseen ohrakarkkiin ilman moralisointia menee käytössääntöjen ja kohteliaisuuden edelle.

Tavallaan yksi rasittavimmista ilmiöistä ovatkin suurten keskikaljasotien veteraanit, joille edelleen alkoholissa on jotain tosi roheeta ja kapinallista, jotka julistavat väsymiseen saakka keskikaljakuppilaromantiikkaansa nuorisosukupolvelle, jota alkoholi ei oikeastaan enää hirveästi kiinnosta, sen sijaan että keskittyisivät oman maksakirroosinsa ehkäisemiseen, ja taistelevat edelleen kaikkialla hiipiviä Niilo Yli-Vainioita vastaan. Ja jotain samaa on seksipositiivisuudessa, paitsi että monilla tähän sekoittuu omakohtainen tarve todistaa, että Vaikka En Ole Enää Nuori, Panen Silti.

Kuten kaljadiskurssissa, seksipositiivisuusdiskurssissa on, ironista kyllä, jotain hyvin manikealaista eli mustavalkoista. On kuin maailmassa olisi kaksi vastapuolta; toisaalla ovat seksiposetiivarit itse, toisaalla kaikkialla vaanivat konservatiivit, oli kyseessä sitten Yli-Vainio tai Räsänen. Seksipositiivisuustyypit edustavat vapautta ja edistystä, konservatiivit taantumusta ja kahlitsemista. Manikealaisuus on juuri selvää ongelmallisuutta nähdä mitään muuta kuin nämä; siksi, kun seksipositiivisuusdiskurssi kohtaa esimerkiksi feminististä kritiikkiä, pasmat menevät aina sekaisin ja yleensä alkaa huutaminen konservatiiveista. Konservatiivien itsensä kritiikkihän seksipositiiveille sopii varsin hyvin, siinä kun yleensä mennään omituisiin salaliittoteorioihin jotka todistavat itsensä vääriksi heti kättelyssä; jos seksiposetivaarit olisivat osa jotain maailmanlaajuista, perhearvot mädättävää salaliittoa, nämä kyllä kertoisivat siitä, avoimesti, jatkuvasti ja pyytämättä.

Pahimmillaan manikealaisuus näkyy siinä, että koska käynnissä on taistelu seksiposiitivisen vapauden ja jatkuvasti kaikkialla uhkaavan konservatiivien välillä, kokonaisten skenejen ongelmakohtia ei voida tuoda esiin, koska konservatiivit saisivat aseita. Niin, meidän kinkyklubimme superstara saattaa olla teknisesti jonkinlainen ”hyväksikäyttäjä”, mutta älä nyt saatana huutele siitä! Normot eivät koskaan ymmärtäisi, nehän saattaisivat luulla kaikkia muitakin skenemme hyväksikäyttäjiä hyväksikäyttäjiksi! Marttila vertasi twitterissä jatkuvaa vetoamista siihen, että Paalanen on seksipositiivinen joten tämä ei voi olla paha ihminen, Timo Soinin repliikkiin ”I’m a Catholic Christian, so by definition I cannot be a racist”; vertaus on paitsi osuva, se muistuttaa siitä mihin ”normot eivät vaan ymmärrä meitä” ajattelu voi pahimmillaan johtaa, koska ilmeisesti se on ollut osasyy siihen, miksi katolisessa kirkossa niin hyvin onnistuttiin lakaisemaan maton alle mitä kauheimmat lapsiin kohdistuneet rikokset.

Toki emme väitä, että seksipositiivisuusskene itsessään olisi *näin* paha. Seksipositiivisuusretoriikkaan on toki otettu suostumus. Suostumuksessa itsessään ei ole mitään pahaa, päinvastoin; tarvitsemme suostumuslakia nyt emmekä vasta huomenna. Suostumusretoriikasta on kuitenkin aivan liian helppo tehdä liian teknisesti tulkitsemalla viikunanlehti suojakilven sijaan, ja monella on jo kokemusta aivan liikaa siitä, mitä tämä voi käytännössä seksipositiivisuusmaailmassa tarkoittaa. Kyllähän sinä nyt haluat seksiä minun kanssani, älä ole noin rajoittunut! Mitä, sinulle tulikin tunteita vaikka sovimme että tämä on vain seksiä? No, se on oma vikasi, me aivan selväsanaisesti sovimme näin, ajattelisit nyt vaikka järjellä. Niin, ehkä oletuksena oli, että tämä suhde olisi monogaaminen, mutta rationaalisesti ajateltuna kyllä sinun nyt pitäisi järjellä ymmärtää, että minun on vain saatava tavata muitakin naisia. Polyamoriahan on niin rationaalista, jne jne, ad infinitum. Kaikessa on epäilemättä suostumus mukana, olisi varmaan jopa kirjallisesti jos siitä olisi kysymys, mutta taustalla oleva kunnioitus toista kohtaan puuttuu mitä suurimmassa määrin.

Seksipositiiviset ihmiset haluavat silti vain avointa puhetta seksistä, eikö? Tämähän on hyvä asia? On toki totta, että yhteiskunnassa on edelleen seksin suhteen asioita, joista avoimuus olisi hyvä, esimerkiksi kaikenlaisten kehojen hyväksynnässä – jossa seksipositiivisuusskene, joka usein keskittyy kuvastossaan lähinnä varsin perinteikkäisiin vartaloihin ehkä muutamilla tatuoinneilla, ei toki ole onnistunut kovinkaan hyvin. Lähinnä kuitenkin asia näyttäytyy vaan siltä, että kaikilla on moraalinen velvoite alistua seksipitoiselle viestinnälle kaikkialla, missä liikkuvat.

Vaikka tätä on toitotettu kerta toisensa jälkeen, unohtuu, että ihmisillä voi olla mitä erinomaisimpia syitä olla haluamatta tätä itse. Monet aseksuaalit eivät vain kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä ihmeellistä tässä kaikessa on. Seksuaalisesta väkivallasta kärsineille seksituputus voi olla suorastaan mielenterveydelle vaarallista. Mutta näidenkin esimerkkien lisäksi on ihmisiä, joita ei vaan nappaa altistua jatkuville kiihottaville asioille. Sillä onhan seksuaalisen puheen ja kuvaston lopullinen yksi tarkoitus kuitenkin kiihoittaa, ja monelle ihmiselle kiihottumiselle on oma aikansa ja paikkansa – makuuhuone (tai muu tilanteeseen sopiva tila), kumppanin kanssa. Kiihottumisen aika tai paikka ei ole Facebookia selatessa tylsässä kokouksessa tai kadulla seksuaaliselle mainokselle altistuessa. Tärkeämpiäkin asioita on kuin olla jatkuvasti seksuaalisessa tilassa, esimerkiksi vesipallo, kombuchan valmistus ja itäeurooppalaiset strategiapelit.

…mutta seksipositiivisuusmaailmassa tärkeämpiä asioita ei tunnu olevan. Länsimaat ovat postuskonnollisessa tilassa, suuret aatteet ovat kuolleet, enää ei muisteta Lokakuun vallankumousta – mutta seksuaalisen vallankumouksen myyttiin uskotaan yhä, ajatukseen siitä, että joskus vuoden kuuskytäviis tienoilla keksittiin seksi, taantumus murtui, ja nyt vain siivotaan enää jälkiä. Näkemättä jää, että koko seksuaalinen vallankumous on vain korvannut yhden patriarkaatin toisella ja asettunut uudeksi länsimaisen kaiken sivuun työntävän koloniaalisuuden tukipilariksi entisen sijasta, eikä sitä edes voida nähdä, jos moraaliseksi standardiksi otetaan se, että seksipositiivisuutta ei voida kritisoida, koska, no, oletko joku konservatiivi mitähäh. Eikä se edes saa enää seksiä näyttämään kovinkaan hauskalta; on kuin sen ylipapisto ei edes harjoittaisi seksiä, koska seksi on kivaa, vaan jonkinlaisena rituaalina, osoituksena että eipä ainakaan olla rajoittuneita.

Tästä voidaankin taas palata alkukysymyksiin. Seksipositiivisuudesta ei tule mikään mieleen niin paljon kuin se, että on onnistuttu keksimään Uljas Uusi Maailma, mutta jotenkin sieluttomampi. Enää ei tarvita reservaatilta hankittua ”villiä” töllisteltäväksi ja antamaan jotain iloa kun rituaaliorgiat ja soma eivät enää nappaa, reservaatin asukkaan lakki riittää. Ja samaan aikaan kaikkialla ympärillämme ympäristö tuhoutuu ja länsimainen sivilisaatio kulkee kohti vääjäämätöntä tuhoaan.

Ja mitä iloa siitä seksipositiivisuudesta on sitten, kun on 80-vuotias eikä keho enää toimi edes pillerien voimalla?

Vieraskynä: Seksiposetiivia särkemässä

Hesarin suuri köyhyysartikkeli: lyhyt kommentti

Sisältövaroitus: itsetuhoisuus.

Hesari kirjoitti tänään köyhyydestä. Koska itseäni oli haastateltu jo ajat sitten aiheesta omalla nimellä ja naamalla ja se oli aikamoinen kokemus jo silloin, niin ajattelin kirjoittaa muutaman sanan.

köyhyys
4000 vastasi, yhtään kukaan heistä ei hyötynyt tästä artikkelista

Alunperin en aikonut, koska omasta köyhyydestä kirjoittaminen ei tuo hyvää mieltä. Siinä ei ole mitään katarsista saavutettavaksi, kun ajattelee asioita mitä ei oikeastaan haluaisi ajatella.

Ensinnäkin, koko artikkeli on aivan hyödytön, sanoin sen jo aiemmin ja sanon tässä uudestaan. Köyhyydestä on kirjoitettu vaikka miten paljon minun elinaikanani, mutta yhtään ainoaa konkreettista tekoa, joka olisi köyhiä auttanut, ei ole tehty. Poliittista luokkaa ei kertakaikkiaan kiinnosta pätkääkään köyhien asema, ei nyt eikä koskaan. Sieltä suunnasta on ihan turha odottaa apua.

Toiseksi: silloin kun oma juttuni ilmestyi, sitä luettiin aika paljon ja näin kun silloisen pääministeri Kataisen erityisavustaja Juho Romakkaniemi kauhisteli sitä että voi miten kauheaa voikaan olla. Romakkaniemi toki jatkoi siitä saumatta köyhien pilkkaamiseen ja leikkauspolitiikan kannattamiseen.

Miten tänään sitten? No, nykyisen pääministerin erityisavustaja päivittelee myös sitä että onpas se köyhyys kamalaa.

kräkkinen 2

Mikä on aika paksua, kun se kuvottava sika Sipilä on nimenomaan ajanut viimeiset vuodet politiikkaa jonka tarkoitus on ollut tehdä köyhien asemasta vielä huonompi ja siirtää yhteinen omaisuus pääministerin taskuihin. Sanoin tämän Kärkkäiselle, ja vastaukset mitä sain oli niin täydellisen ympäripyöreitä, kuin mitä kepulaiselta voikin odottaa.

kräkkinen1kräkkinen

Minä en koe mitään suurta onnistuneisuutta. Vuosi vuodelta asemani heikkenee, terveys rapistuu, ja sadoista työhakemuksista huolimatta töitä en ole saanut kuin muutaman keikkatyön ja puolen vuoden laittoman määräaikaisuusketjutuksen verran. Miksi minua pitäisi kiinnostaa se että joku kokee tekevänsä hyvää, jos he eivät sitä tee.

Kyllähän tällainen pistää vituttamaan.

Loppujen lopuksi, se mitä artikkelissa kauhisteltiin, se itsetuhoisuus ja viha. Oi kyllä, sitä löytyy. Kun minun elämälläni ei ole edes itselleni oikein mitään arvoa, kun taloudellisen tilanteen takia en voi edes täysin nauttia niistä harvoista hyvistä asioista mitä elämässäni on, niin ei mene päivääkään ettenkö miettisi sitä miten ihanaa olisi jos tämä kaikki loppuisi pian. Köyhyydessä eläminen on kuin olisi happosateessa: se liuottaa kaiken pois elämästä, ne hyvätkin asiat.  Illuusiot on lähteneet: kerroin jo vuosia sitten turhista työnhauista, ja nyt on vuosi 2019, olen viisi vuotta vanhempi ja tiedostan aivan hyvin etten minä tule koskaan samaan töitä tai muuta toimeentuloa, jolla elämä olisi elämisen arvoista taas. Niin ei vaan tule käymään, sanovat ihmiset mitä tahansa.

Eikä se lohduta yhtään että Hesari kirjoittaa aiheesta. On sitä ennenkin kirjoitettu ja koskaan siitä ei mitään seuraa. Huomenna siirrytään toisiin uutisiin ja köyhien asema ei muutu.

Minä todellakin koko sydämestäni vihaan joka ainoaa hallituspoliitikkoa ja jokaista joka heidän kanssaan työskentelee, koska he ovat koko yhteiskuntaluokkani vihollisia.

Hesarin suuri köyhyysartikkeli: lyhyt kommentti

Räjähtävä tyhmyys – sissisotafantasiat Suomessa

N.B. Tässä kirjoituksessa vedetään jokseenkin mutkia suoriksi koska kirjoittaja ei ole sotahistorioitsija tai käynyt koskaan Maanpuolustuskorkeakoulua., eikä tarkoitus ole antaa mitään kattavaa kokonaiskuvaa sissisotaan, vaan tarkastella yhtä aspektia turvallisuuspoliittisesta keskustelusta.

Aina välillä sitä näkee väläyteltävän ajatusta siitä miten sissisodankäynti on se keino millä Suomi voi puolustaa itseään, halvemmalla kuin mitä nykyinen doktriini ja puolustusratkaisu tarjoaa. Kaikuja siitä näkyi mm. Johannes Yrttiahon kirjoituksissa hävittäjäostoa vastaan. Ongelma lienee siinä että ajatus on typerä. Tässä pyrin kertomaan miksi.

Ihmisillä tuntuu menevän sekaisin se, mikä on sissitoiminnan ja sissisodankäynnin ero. Sissitoimintaa on Suomessa harjoitettu jo toisessa maailmansodassa eri muodoissa, ja sen jälkeen toimintaa on kehitetty. Tiivistettynä kyse on kevyistä jalkaväkijoukoista, jotka toimivat tiedustelu-, sabotaasi- ja väijytystehtävissä vihollisen selustassa ja vihollisen hyökkäyssuunnan laitamilla. Siinä ei ole mitään sen suurempaa ongelmaa minkään kannalta.

Sissisodankäynti, sellaisena kuin sitä on Suomessa esitetty, on ollut jokseenkin näillä linjoilla: raskaasta kalustosta luovutaan osittain tai kokonaisvaltaisesti, ilmavoimia ei nähdä tarpeelliseksi, kuten ei merivoimiakaan (jotka tosin harvemmin tulevat esiin näissä pohdinnoissa). Sen sijaan panostetaan kouluttamaan hemmetisti kevyttä jalkaväkeä, aseistetaan nämä hampaisiin asti mm. jalkaväkimiinoilla sun muulla ja perustetaan läjittäin paikallisia asevarikkoja mistä yksiköt voivat hankkia aseensa konfliktin syttyessä. Eräs lähtökohta onkin se, ettei edes pyritä estämään hyökkääjää miehittämään maata, vaan taistelu alkaa sitten kun maa on jo miehitetty.

Siihen on syynsä, miksi yksikään teollisuusvaltio ei ole päättänyt luoda tällaista puolustusjärjestelmää itselleen.

Se ei pysty turvaamaan hyvinvointiyhteiskunnan jatkumista. 

Tässä sissisotadoktriinissa luovuttaisiin kokonaan edes toivosta, että mahdollinen konflikti olisi ratkaistava ajallisesti lyhyessä ajassa. Sen sijaan tilalle tulisi mahdollisesti vuosia kestävä sota, jonka tuloksesta ei ole mitään takeita. Ja koko sen ajan, yhteiskunnalliset olot tulisivat rappeutumaan miehityksen alla ja sotatoimien näyttämönä.

Tehokasta sissisodankäyntiä voidaan käydä silloin kun muita realistisia vaihtoehtoja ei ole. Esimerkkinä voidaan nostaa esille vaikka Hizbollah Libanonissa, joka vuonna 2006 käytännössä torjui Israelin hyökkäysyrityksen sissisodankäynnin keinoin. Huomattava on kuitenkin se että Hizbollah ei voinut mitenkään estää esim. Israelin ilmavoimien toimintaa siviilikohteita vastaan, joten siviiliväestön kärsimykset olivat huomattavat ja paljon raskaammat kuin Hizbollahin sissijoukkojen.

Miksi sitten sissisodankäyntiä ehdotellaan satunnaisesti niin oikealta kuin vasemmaltakin vaihtoehdoksi nykyiselle puolustusdoktriinille ja Puolustusvoimille? Osittain kyse on sissisodan romantisoinnista, niin vasemmalla kuin oikeallakin, osittain kyse vastarannankiiskeydestä missä voi asemoida itsensä niin että on ainoa joka tietää mikä oikeasti toimii. On huomattava se että Puolustusvoimissa ammatikseen toimivat harvemmin kannattavat sissisodankäyntiä maanpuolustuksen kulmakivenä, ei siksi että pelkäisivät työpaikkojensa puolesta, vaan siksi että ajatuksessa ei ole kerta kaikkiaan mitään erityisen positiivista. Monilta osin se johtaa huonompaan tilanteeseen kuin nykyinen järjestelmä, jossa konventionaalista sotaa voidaan käydä rajallinen aika.

Lisäksi yleensä sissisodankäynnin kannattajat tuntuvat olevan ihmisiä joita ei kiinnosta minkäänlainen ajattelu siitä, millainen vastuu puolustusjärjestelmän muutoksiin liittyy.

Muuttunut geopoliittinen ja reaalipoliittinen tilanne menee myös sissisotaintoilijoilta ohi. Suomi ei tunnu olevan Venäjälle sellainen alue, jonka Venäjä haluaisi oman valtansa alle, kuten Baltia tai Krim, vaan enemmän sellainen alue, joka mahdollisessa konfliktissa voi potentiaalisesti olla kauttakulkualue. Silloin ei Venäjän tarvitsisi lähtökohtaisestikaan vallata juuri mitään muuta kuin muutamat Etelä- ja Länsi-Suomen asutuskeskukset satamineen ja lentokenttineen.

Sellaisessa tilanteessa voi sitten miettiä, että mitä se metsien sankka sissijoukko tekisi, kun vastustajaa ei ole lähelläkään ja Etelä-Suomi on helposti hallittavissa ilmasta käsin.

Summa summarum: sissisotafantasiat on kertakaikkisen typeriä.

 

 

 

 

 

Räjähtävä tyhmyys – sissisotafantasiat Suomessa