Jussi Halla-aho poliitikkona

Tässä blogauksessa ei puhuta lainkaan Jussi Halla-ahon varsinaisista mielipiteistä (vastenmielisiähän ne on), Jussi Halla-ahon rasismista (koska rasistihan se on) tai Halla-ahon kuulumisesta fasistiseen liikkeeseen. Kaikkein vähiten puhutaan Halla-ahon perhedraamasta.

halla-aho-1200x675.jpg
K-menu tier Mussolini 

Ei, nyt puhutaan siitä mistä on sangen vähän puhuttu, eli Halla-ahosta poliitikkona. Lähiaikoina kuitenkin tullaan näkemään että kenestä tulee Perussuomalaisten puheenjohtaja: Rotutohtorista vai kryptorotutiedemiehestä.

Sen verran mainittakoon taannoisesta perhedraamasta että ilmeisesti Perussuomalaisten sisäpiirissä jonkin verran pelätään Halla-ahon mahdollisuuksia päästä puheenjohtajaksi sen sijaan että huomattavasti sovinnaisempi ja ennenkaikkea toimintakykyisempi Sampo Terho valittaisiin, ja näin ollen tieto perhedraamasta piti vuotaa kaikille mahdollisille journalisteille.

Halla-ahon kannattajien keskuudessa vallitsee jonkinlainen käsitys siitä että “vihervasemmisto” (mitä se sitten onkin, koska Halla-ahon kannattajien mielestä Jyrki Katainen on eittämättä Suomen pahin kommunisti) on kauhuissaan siitä että Halla-ahosta voisi tulla puheenjohtaja. Missä on tietenkin eräänlainen totuuden siemen, koska tiettyjä liberaaleja se mahdollisuus kammottaa sen symboliarvon takia. Samoja liberaaleja joku Sampo Terho ei kammota, koska Sampo Terho osaa pitää suunsa kiinni niiltä osin, mikä koskee avoimesti rasistisia ilmaisuja.

Soinin pelko taas taitaa pohjata lähinnä siihen että Halla-aho on aivan kammottavan huono politiikkona. Toistakaamme.

Halla-aho on aivan kammottavan huono poliitikko.

Se mille Halla-aho on rakentanut uransa on aika lailla nämä kaksi asiaa:

  • Avoin rasismi
  • Kannattajakunta jota ei kiinnosta minkään negatiivisen huomiointi

Ja se on oikeastaan siinä. Yleisesti ottaen kun puhutaan jopa rivikansanedustajista voidaan yleensä sanoa että poliitikolla on jotain erityisosaamisalueita. Halla-aholla on lähinnä aktiivinen tapa väheksyä kaikkea politiikkaa mikä ei liity tavalla tai toisella maahanmuuttoon, eikä erityisesti kiinnostusta oppia yhtään mitään.

Toki ilman tietopohjaakin pärjää, jos on karismaattinen ja osaava esiintyjä, joka osaa saada median puolelleen. Taitava poliitikko ymmärtää että media ei ole ystävä, mutta osaa pelata median suhteen ainakin sen verran, ettei journalistilla ole erityistä mielihalua ryhtyä vittuilemaan haastateltavalle. Halla-aho taas on kiukutellut toistuvasti niin Ylelle kuin Helsingin Sanomillekin, mikä aika selkeästi näkyy siinä miten hänestä nykyään kirjoitetaan. Jotenkin voisi epäillä, että puheenjohtajana, joka joutuu usein reagoimaan puolueen asioihin mediassa, tämä ei ole varsinainen meriitti.

Ja siitä esiintymisestä: verratkaapas joskus huviksenne Halla-ahon esiintymistä tämän nemesikseen Li Anderssoniin. Halla-aho ei osaa antaa haastattelua punastelematta, takeltelematta ja jankkaamatta.

Sitten voidaan toki mainita ne kaikki raskauttavat jutut Halla-ahon aiemmasta historiasta, mitä tämä on muista poliitikoista sanonut ja niin edespäin, joka ei luo varsinaisesti hyvää pohjaa millekään yhteistyölle, erityisesti kun ottaa huomioon sen että Halla-aho ei ole koskaan oppinut käyttäytymään poliitikon tavoin.

Ja yhtään mitäänhän Halla-aho ei ole saanut aikaan Helsingin kaupunginvaltuustossa, eduskunnassa tai europarlamentissa, paitsi paariastatuksen missä muut poliitikot eivät edes tervehdi häntä käytävillä.

Mutta se on sivuseikka Halla-ahon kannattajille, jotka ovat kymmenen vuoden ajan voineet olla huomioimatta kaiken negatiivisen uutisoinnin suosikkirasististaan. Halla-aho onkin kenties hyvin onnistunut tekemään henkilökohtaisen uran politiikassa, mutta se ei tarkoita että hän olisi vieläkään hyvä poliitikkona, vaan siinä että hän on onnistunut rakentamaan kannattajajoukon joka äänestää häntä täysin kritiikittä.

Puoluejohtajana taas hänen pitäisi olla aidosti hyvä poliitikkona, koska hänen pitäisi osata pitää puolue kurissa ja hajoamatta sisäisiin ristiriitoihin ja johtaa vaalityötä. Mitä hän ei aio tehdä, vaan aikoo puolueen puheenjohtajanakin pysyä europarlamentissa ja Brysselin simpukkapatojen äärellä. Tilanteessa missä Perussuomalaiset on totaalisessa kriisissä äänestäjien kaikotessa, eduskuntaryhmän jäsenet miettivät että mites seuraavissa vaaleissa käy niin se ei ole varsinaisesti puolueen eduksi että puolueen puheenjohtaja tekee mitä lystää.

Halla-ahon valinta tulisi romuttamaan perussuomalaiset täysin, ja siksi Soini ja Terho häntä pelkääkin. Mutta sehän ei Halla-ahoa kiinnosta, koska häntä kiinnostaa ainoastaan oma etu ja oma ego. Siksi hän on poikkeuksellisen huono poliitikko.

 

 

Jussi Halla-aho poliitikkona

Vapauden kaiho, vapauden kahleet

Kansan Uutisten Pontus Purokuru on kirjoittanut uusliberalismista blogiinsa, ja ajattelin hieman kommentoida sitä tässä.

Kirjoituksessa on paljon pielessä, ja paljon juuri siksi että Purokuru ei usko palkkatyöhön, asia jota olen kommentoinut täällä aiemmin. Se tavallaan varjostaa koko kirjoitusta niiltä osin, missä Purokuru ei ymmärrä kanssaihmistään.

lifestyle-graffiti.jpg

Purokuru esittää paljon väitteitä, ja keskeisin niistä on ehkä tässä sitaatissa:

Yksinyrittäjien määrä on kasvanut vuosikymmenessä noin 40 000:lla. Kyselyjen mukaan yrittäjyys houkuttelee itsenäisyyden ja vapauden vuoksi. Yhä useampi valitsee mieluummin matalammat tulot ja itsemääräämisen kuin elämän palkkatyössä, jossa joku toinen määrää ajasta ja työn sisällöstä.

Startupit herättävät huomattavasti enemmän kiinnostusta ja haluja kuin pölyiseltä tuntuva julkinen sektori. Slush on maailmanmenon kannalta olennaisempi tapahtuma kuin kymmenen vanhan työväen vappumarssia. Yritysmaailmassa on menoa ja nautintoa, toisin kuin yliopistoilla, jotka ovat Suomessa hiiltyneet tummiksi raunioiksi, joiden seasta kuuluu voimatonta valitusta.

Tämä saattaa olla päällisin puolin totta, mutta niinkuin moni asia, se ei silti sitä ole. Yksinyrittäjien määrä kasvaa jatkuvasti siksi että yritykset ja yrittäjät mieluusti ulkoistavat työntekijänsä riskit muuttamalla työntekijän yrittäjäksi. Tuskinpa kovinkaan moni kääntäjä esimerkiksi sanoisi ei sille jos voisi tehdä työtään työntekijänä samalla palkalla, kuin mitä yrittäjänä saa. Tai parturikampaaja, joka vuokraa tuolinsa salongin omistajalta.

Julkiselle sektorille on yhä ihmisiä pyrkimässä töihin jatkuvasti, koska virkaan pääseminen on yhäkin aika lailla lottovoitto, niin kauan kun pääsee asemaan missä sopimuksia ja määräaikaisuuksia ei ketjuteta jatkuvasti. Suurin osa ihmisistä kaipaa vakautta eikä rikkauksia. Yliopistomaailmassa pätee sama: työnteko yliopistolla on onnistuttu kurjistamaan sellaisella tasolla, että akateemisesti koulutettu ihminen lähtee nykyään mieluummin vaikka ulkomaille töihin.

Jos peilaa tätä tekstiä siihen mitä Purokuru on kirjoittanut aiemmin, on aika selvää että hänen katsantokantansa on nimenomaankin sellainen joka on omaksunut uusliberaalin maailman arvot. Totta kai freelancer on vapaampi tietyssä mielessä, mutta freelancerin elämää rajoittavat kahleet ovatkin erilaisia. Onko sillä perustavanlaatuisesti väliä että osoittaako työtehtävät tilaaja vai esimies, jos käytännön taloudellisista syistä niistä ei voi kieltäytyä, ellei sitten halua hakeutua sosiaaliturvan pariin?

Ja totta kai ihmiset oppivat rakastamaan omia kahleitaan. Slush ja Nordic Business Forum on täynnä ihmisiä, jotka mielellään olisivat menestysyrittäjiä, mutta koska käytännön tasolla eivät ole, tyytyvät illuusioon siitä. Toisin kuin uusliberaalin talouspolitiikan rappeuttamassa julkisessa sektorissa, Slushissa voi saada itselleen liminaalisen kokemuksen siitä että on osa jotain itseään suurempaa ja osana menestyjien yhteisöä. Totta kai se on lähinnä puhdasta illuusiota, mutta illuusio voi olla todellisuutta todellisempaa. Tai miksi te luulette että Aleksi Valavuoren ja Ville Tolvasen kaltaisia ihmisiä palkataan johtoasemiin? Koska he ovat lojaaleja ja kyvykkäitä alallaan? Ei, vaan heillä on tapana esittää itsensä suurempina ja kyvykkäämpinä kuin mitä he ovat. Mutta takaisin yhteisöllisyyteen.

Tällaiset illusoriset yhteisöt mitä esimerkiksi Suomen viestintä-, markkinointi-, mainos- ja somekonsultaatiopiirit luovat ovat loistavia esimerkkejä yhteisöistä jotka eivät ole millään tavalla konkreettisia. Se joka vaikkapa menettää työpaikkansa, putoaa yhteisöstä todella nopeasti.  Yhteisöllisyyden perään haikailu on tyypillistä tänä aikana, mutta kuten Jean-Luc Nancy jo epäili, on syytä olla kriittinen sen suhteen että onko koskaan sellaista yhteisöllisyyttä kuin mitä ihmiset kuvittelevat edes ollut olemassa. Uusliberaalin maailman some-spesialistit verkostoituvat koska on pakko. Kylmän sodan aikaiset ay-aktiivit verkostoituivat ja hengasivat työväentaloilla koska oli pakko. Itse vetäisin sen johtopäätöksen että yhteisöllisyys on yksilön hyvinvoinnin kannallalta välttämätöntä, eikä mikään ideaalitila sinänsä.

Tekstissä paljon palaa siihen että Purokuru ei tunnu ymmärtävän lainkaan sitä että vapaus on uusliberaalissa retoriikassa aina tarkoittanut vapautta vähemmistölle, ei suurille massoille. Kuten sanottua, työelämän kontrolli on yksi ja sama freelancerille kuin palkkatyöläisellekin, mutta muoto vain vaihtelee hieman ja voi kuvitella olevansa vapaampi.

Tämä on se mikä voidaan peittää nimenomaan Slushin kaltaisella toiminnalla joka luo yhteisön illuusion. Joka ainoa somekonsultti Slushissa kilpailee keskenään asiakkaista ja sopimuksista, sen sijaan että vaikkapa puhaltaisivat yhteen hiileen. Teeskentelemällä että ollaan kaikki yhdessä ja samassa leirissä, pystytään välttämään se uusliberaalin ideologian painajainen, missä ihmiset oikeasti järjestäytyisivät yhteisöiksi ajaakseen omaa etuaan. Tärkeintä ja suurinta on atomisaatio, ja atomisaatiota voidaan tukea luomalla illusorisia yhteisöllisyyden tunteita.

 

 

 

 

Vapauden kaiho, vapauden kahleet

The Sublime, State Institutions And The Systemic Crisis

As a follow up to my earlier post about the Sublime and the state, I decided to continue my analysis along the same lines, through examining the crisis that certain Finnish state institutions are facing. Unfortunately, the links I am giving as sources are mostly Finnish press and a Finnish-language blog post, but I will give sufficient details on them for non-Finnish speakers to be able to follow my argument.

The nature of the Sublime in state institutions cannot be discussed without discussing trust, because trust in institutions is a manifestation of the Sublime, which makes those institutions greater than their de jure existence. In societies where the lack of trust in state institutions is significant, these institutions struggle with applying force since they cannot count on the cooperation of the population. Max Weber considers the most significant aspect of the state in that the state claims and holds a monopoly on the use of physical force. However, for this claim to be valid, the state has to be legitimized in the minds of the population.

Thus, we should, according to those in power, accept the use of force against us if we do not follow what the authorities say to us. So, we should accept that at a protest, the police can use violence against us if we resist lawful orders to disperse or resist the actions of the police in any other sense. We also should accept, that if we fail to obey the directives set by the unemployment office, we should lose our unemployment benefits and thus our income. We should also accept the use of force against refugees, when asylum is not granted and refugees are returned to their country of origin by force.

These are the things taken for granted by those in power. However, those in power tend to develop a form of hubris, where the simple act of resistance become inconceivable and even cannot be discussed. When a state loses legitimacy, the population can and will resist the state, where we come to a point as happened in Libya and Syria, where the only method left is the application of violence against the population.

Naturally history shows that application of force is far harder when the population is non-compliant, as shown in this television program about South Armagh where the police can only act when surrounded by armed troops and even then, British authority was only exercised on a very symbolical level. When actual force is necessary, the Clausewitzian element of friction becomes very apparent. Things that are easy when the population cooperates, become very hard once the population does no longer cooperate at all.

So, back to the Sublime and the state institutions of Finland. Criticism leveled against the aggressive and racist deportation program of the current government has on many levels baffled those in power, who only expect compliance from a population. A population that now includes a significant plurality that feels the government does not represent them at all, and a minority that sees the government as an illegitimate oligarchy.

So far, the president and the minister of the interior have commented along the same lines: authorities must be trusted. Unfortunately, this indicates that the legitimacy of the authorities has already eroded and pleas about trusting the authorities will fall on ears that will not listen anymore. The simplest plea about how authorities follow the law and thus should be trusted will not be listened to, when people have already lost faith in those.

A frightening truth emerges from this: those in power have no grasp on why they are the ones in power, and they do not know the means to uphold their power. The president of Finland talks about how “uncontrolled immigration” must be stopped, and all that a plurality of the population sees is how he is repeating the argument of far-right racists, since no uncontrolled immigration even exists in the context we live in. Thus, trust erodes and the Sublime nature of the presidential institution disappears, and we’re faced with the truth that the head of the state is someone who is an increasingly out of touch elderly man.

Likewise, we have been exposed to a strange circular logic whenever someone comments on if the police are trustworthy and a net good for society. Someone who expresses sentiments along the lines of not trusting the police, or levels accusations against the police will almost certainly be told that they have to be wrong since the police are trusted. Again, a plea to trust an authority betrays the fundamental truth of that when an authority needs this sort of plea, the trust has already gone. Especially since even objective arguments against the police get the same reply: the police are trusted and must be trusted.

The Sublime makes all of these authorities greater than they are, yet the element is rarely understood. Right-wingers have an authoritarian way of thinking where any resistance to authority is a transgression that should be met with extreme physical force, and the right wing is in power, and it can safely be assumed that in the coming years, the government will more and more frequently use extreme physical force against protestors and those who question the legitimacy of the government.

Still, these expressions of physical force will also erode the Sublime element of the state institutions and send it into a downward spiral. This is the point where the state as a legitimate actor stops existing.

 

 

 

 

The Sublime, State Institutions And The Systemic Crisis

Yle Kioskin Rantamaan käytös

Minä en yleensä jaksa puuttua ihan turhanpäiväisten ihmisten tekemisiin, ja jotkut youtube-tyypit menevät aika varmasti siihen kategoriaan. Mutta koska Aleksi “Mentaalisavuke” Rantamaa on Ylellä töissä esiintyvässä roolissa, ehkä olisi syytä tarkastella sitäkin. Ei ole täysin merkityksetöntä, millaista sanomaa julkisen asemansa tuomalla auktoriteetilla ja mahdollisuuksilla ihminen haluaa levittää.

Tästä eteenpäin muuten sisältövaroitus: seksismiä, misogyniaa, homofobiaa ja sen sellaista.

misogynia

Taustaksi sanottakoon, että viime päivinä Twitterissä on ollut keskustelua miesvihasta ja siitä miten se eroaa misogyniasta (koska miehiä ei syrjitä rakenteellisesti, asia on erilainen) ja Rantamaa päätti kontribuoida keskusteluun vahvasti, muun muassa kertomalla että hän on itse saanut tappouhkauksia mutta:

DAB79jsXkAE8Agh.jpg
(yllä näkyvä vastaus twitterkäyttäjältä jota on aktiivisesti vainottu mm. Rantamaan Ylilauta-kamujen taholta)

Rantamaa päätti myös tästä jatkaa erittäinkin asiallisella linjalla.

DAB79nXXgAAVvcu.jpg
Noihin ääliömäisiin hymiöihin muuten kannattaa tottua.

Tässä kohtaa voisi huomauttaa että Rantamaa lähti, jos ei eksplisiittisesti, niin implisiittisesti nostamaan muun muassa Elina Sorsan ja Sannan juttuja ylös siksi juuri että tietää että hänellä on noin 12 tuhatta seuraajaa, ja suhteellisen moni näistä on aivan valmiita lähtemään häiriköimään ketä tahansa naisiksi olettamaansa pienelläkin tekosyyllä. Niinkuin kävikin, alla ainoastaan yksi esimerkki, koska Ylilaudan puolelle en viitsi mennä saati linkata.

misogyyni
Lisää täällä

 

Silkasta mielenkiinnosta lähdin sitten selaamaan hieman Rantamaan twittertouhujen historiaa. Ja siellähän on kaikkea, no, mielenkiintoista. Kuten esimerkiksi rasististen hokemien toistamista.

emmentaalisavukerasistinenretoriikka.PNG

Eikä toki sovi unohtaa sitä kertaa kun Rantamaa snapchattasi jokseenkin mielenkiintoisesti esimiestään Yle Kioskilla.

liekkisnapchat.PNG

Vilkaisin myös mielenkiinnosta ask.fm-tiliä joka Rantamaalla on, koska siellä oli vielä dänkimpää kamaa kuin Twitterissä, varmaan siksi ettei se tunnu yhtä julkiselta kuin Twitter. Alla muutama juttu.

Tavallaan minä toivoisin etten joutuisi opettaamaan kenellekään käytöstapoja koska herramunjee oletteko koskaan nähnyt miten minä olen käyttänyt internetissä. Mutta olennaisesti, minä en ole Ylellä töissä enkä minä sellaisessa työssä missä edustaisin jotain muuta kuin itseäni, käyttäytyisi noin.

Rantamaa sikseen, mutta huonoimmaltahan tässä näyttää Yle, ei joku Rantamaa. Se on melko ilmiselvää että Rantamaa ei ole rekrytoitu Yle Kioskiin siksi että olisi erityisen taitava journalisti, vaan siksi että hänellä oli valmis yleisö Youtuben puolella.

Ja se että Yleisradio palkkaa ihmisiä huolimatta siitä millaisia pystyynnostettuja sikoja nämä arkielämässään on joka päivä, se ei saa Yleisradiota näyttämään mitenkään erityisen hyvältä. Se näyttää laskelmoivalta ja moraalittomalta. Erityisesti koska Rantamaa käyttää suurta yleisöään hyväksi edistäkseen internetahdistelua ja häirintää.

 

Yle Kioskin Rantamaan käytös

Ylegate-uutisointi, Yle-selvitys ja miksi mitään ei tule tapahtumaan

Mauno Koivisto kuoli viime viikolla, ja moni kiitteli Koivistoa siitä että Koiviston ansiosta ei tullut uusia Kekkosia ja parlamentaarisuutta vahvistettiin. Ehkäpä näin.

Tällä viikolla ihmisiä puhuttaa Salla Vuorikosken ja kumppanien Ylegate-kirja sekä Ylen oman selvitystyön julkaiseminen. Se mihin koko homma oikeastaan tiivistyy on se että Ylen johto on elänyt iloisessa kolluusiossa poliittisten päättäjien kanssa ja Atte Jääskeläisen johdolla kriittinen uutisointi on lakaistu maton alle.

jääskeläinen.PNG
Olisi mielenkiintoista tietää mitä Jääskeläinen on saanut vastapalvelukseksi.

Suomalaisessa politiikassa voidaan yleensä pitää peukalosääntönä sitä että jos puhutaan vastuunkantamisesta, kukaan ei tule saamaan mitään seurauksia. Kaikkein vähiten kukaan joka on ollut päättämässä mistään.

Jotkut vaativat nyt kuitenkin Jääskeläisen eroa, Sipilän eroa, Orpon eroa ja niin edelleen. Kukaan ei kuitenkaan tule eroamaan ja siihen on varsin yksinkertainen syy.

Silloin kun perustuslakia lähdettiin uudistamaan aikoinaan, tärkeänä linjauksena oli juurikin tämä parlamentaarisuuden vahvistaminen ja presidentin valtaoikeuksien kaventaminen, mikä näyttää paperilla hyvältä, koska se näyttää demokraattisemmalta. Käytännön tasolla taas se ei oikein toteutunut.

Nykyisessä järjestelmässä eniten valtaa käyttää pääministeri, jota ei ole mitenkään demokraattisesti valittu ja kansa ei voi siihen vaikuttaa suoraan että kuka on pääministeri. Enemmistöhallitukset ja puoluekuri on varmistaneet sen, että kun valtaan nousee Sipilän kaltainen oligarkki, tämä pystyy nostamaan ministereiksi omat luottohenkilönsä ja sivuuttaa kaiken tavanomaisen hallinnon noin vaan, koska käytännön tasolla enemmistöhallitus ei voi hajota noin vain.

Puhutaan usein vallan kolmijaosta, mutta Suomessa tällä hetkellä eduskunta itsessään on jäänyt sellaiseen asemaan, missä se toimii kumileimasimena hallitukselle. Oikeuslaitos itsessään on Suomessa aina ollut heikoin pilari valtiossa eikä pysty takaamaan sitä että se pystyy hillitsemään pääministerin toimintaa mitenkään. Presidentillä käytännössä ei ole enää valtaa, joten ainoaksi merkittäväksi vallankäyttäjäksi koko valtiossa jää pääministeri, joka tekee mitä lystää.

On havaittavissa sellaista että moni olettaa että pääministeri olisi aina hyväntahtoinen ja hyvää hallintoa kannattava ihminen, eikä Sipilän kaltainen oligarkki joka haluaa yksin päättää kaikesta. Mutta koska Sipilä on Sipilä, ei ole ketään joka voi mitenkään lain sallimissa puitteissa puuttua tähän.

Ja siksi Jääskeläinen ei eroa, Yle tulee pysymään Sipilän kritiikittömänä äänitorvena ja äänestämisellä ei voi vaikuttaa mihinkään.

Ei olisi ehkä kannattanut luottaa päättäjien hyväntahtoisuuteen perustuslakia uudistaessa.

 

 

Ylegate-uutisointi, Yle-selvitys ja miksi mitään ei tule tapahtumaan

Tarkoitusta ei ole, eikä ansaintamallia

Mietin taas vaihteeksi että josko sitä lopettaisi bloggaamisen, koska tämä ei johda juuri mihinkään. Paitsi siihen että ajoittain WordPress saa vähän mainostuloja.

Voxissa oli talvella hyvä artikkeli siitä millaista elämä autoritäärisessa valtiossa on. Samahan on hyvin pitkälti sovellettavissa elämään Suomessa: olen elämäni aikana nähnyt aika monet vaalit ja saanut aika monissa äänestää, mutta kertaakaan elämäni aikana yhteiskunta ei ole muuttunut lainkaan paremmaksi. Koko aikuiselämäni ajan yhteiskunta on muuttunut aina vain huonommaksi ja huonommaksi.

Voin kirjoittaa sata hyvää ja tuhat keskinkertaista tekstiä siitä miten rasistit ajattelee tai miten irrallaan arkitodellisuudesta päättäjät on, mutta ne eivät koskaan tule vaikuttamaan yhtään mihinkään. Rasistit jatkavat maahanmuuttajien vainoamista, Kelan Elli Aaltonen ei koskaan saa rangaistusta siitä että sotki satojen tuhansien ihmisten toimeentulon, Juha Sipilä on yhä pääministeri vaikka on epäpätevä siihen.

Minä voin, ja sata muuta ihmistä voi kirjoittaa siitä miten median lammasmainen määkyminen tolkun ihmisistä ja kahdesta ääripäästä on typerää, mutta se tulee aina vaan jatkumaan, koska medialla ei ole mitään syytä korjata toimintatapojaan.

Pahintahan tässä on se että tästä turhasta työstä ei saa edes rahaa, toisin kuin toimittajat saa. Ja koska köyhänä olen marginalisoidussa asemassa, minun on turha edes olettaa että minulle maksettaisiin koskaan mistään työstä mitä teen. Kuten Anna Kontula sanoi, demokraattisessa yhteiskunnassa ei voi aina odottaa palkkiota julkiseen elämään osallistumisesta. Sanoi sen toki itse nauttien kansanedustajan palkkiosta ja eduista.

Minua on muistaakseni joskus pyydetty jonnekin puhumaan köyhyydestä ja sitten on mäylitty päälle siitä että mitään palkkiota ei kyllä sitten saa kun ei ole varaa sellaisia maksaa.

Olisipa ansaintamalli.

Tarkoitusta ei ole, eikä ansaintamallia

Suvaitsevaisuuden kaksoismerkitys

Ajattelin jatkaa samoilla linjoilla kuin mitä aiemmin kirjoitin tässä blogauksessa.

Pirkko Saisio esitti kommenttinsa siitä miten kaikki yhteiskunnan ongelmat johtuu siitä ettemme keskustele tarpeeksi rasistien kanssa, eli sitä normaalia etuoikeutettujen pörinää. Riikka Yrttiaho kirjoitti oman kommenttinsa siitä, joten ei siitä sen enempää.

diversiteetti

Tämä kommentti taas esitettiin Maria Morrille joka huomautti jonkun maan euroviisuedustajan homovastaisuudesta. Kysehän on taas kerran siitä kotitarveoikeistolaisten pakonomaisesta hokemisesta että suvaitsevaiset on suvaitsemattomia koska eivät suvaitse suvaitsemattomuutta.  Missä päästään oikeastaan siihen aiheeseen.

Suvaitsevaisuus kielellisenä ja sosiaalisena konstruktiona on oikeastaan olemassa kahdessa eri muodossa: siinä miten liberaalit sen kokevat, ja miten äärioikeiston rasistit sen kokevat. Puhutaan liberaaleista ensin, koska kaikkihan me vihaamme liberaaleja.

Liberaali suvaitsevaisuus

Tykkään viitata Žižekin kautta tähän Sara Ahmedin konseptiin sivistyneestä rasismista. Mitä ihmisten mielipiteisiin maahanmuuttajista tulee, niin suvaitsevaisuus on ehdottomasti sivistyneen rasismin tiivistelmä eräänlaiseen nollaideologiaan. Se on keskiluokkaisen ihmisen tapa ilmaista että hän on tärkeämpi kuin marginalisoidut ryhmät joita hän ilmaitsee suvaitsevansa, niinkuin näillä ihmisillä ei ole merkitystä ja oikeutta ennenkuin joku sen heille antaa.

Nimittäin, se on se mitä monet uskovat: että liberaalissa yhteiskunnassa oikeudet vähemmistöille antaa enemmistö, siitä huolimatta että ne joihin aina liberaalit viittaavat, eli ensisijaisesti Martin Luther King ja Gandhi, olisivat tuominneet tällaisen asenteen. Siksi ainoastaan tietyt tavat edistää tasa-arvoa ovat oikeita. Esimerkiksi Vihreiden äänestäminen on hyvä, ja rauhanomainen mielenosoitus mitä kukaan ei noteeraa on hyvä.

On myös erittäin helppoa sanoa olevansa suvaitsevainen tai sanoa kannattavansa tasa-arvoa koska se ei yleensä vaadi liberaalilta kontekstilta mitään konkreettisia tekoja, ja on toki huomattava että kun ryhdytään puhumaan esimerkiksi saamelaisten asemasta Suomessa, liberaalista paljastuu rasisti.

Äärioikeiston suvaitsevaisuus

Jos liberaalit on huonoja dekonstruoimaan ideologiaansa, niin äärioikeistolaiset ovat mahdollisesti vieläkin heikompia siinä. Se tapa, jolla äärioikeistolaiset puhuvat suvaitsevaisuudesta, on puhtaasti fiktiivinen konstruktio jolla äärioikeisto yrittää selittää oman ideologiansa ongelmallista suhdetta muuhun maailmaan.

Esimerkkinä lista ihmisistä joita eri äärioikeistolaiset ovat pitäneet “suvaitsevaisina”:

  • Allekirjoittanut
  • Juha Sipilä
  • Suvi Auvinen
  • Mikko Paatero
  • Kimmo Sasi
  • Marjaana Toiviainen
  • Jyrki Katainen
  • Alexander Stubb
  • Saku Timonen
  • Sanna Ukkola

Ja niin edelleen ja niin edelleen. Jopa liberaali saattaisi huomata että kategoria joka kattaa tällaisen joukon ihmisiä saattaa olla täysin fiktiivinen kategoria. Siinä on oikeastaan ainoastaan niissä olosuhteissa järkeä, että on viimeiset kymmenen vuotta viettänyt ympäripäissään jossain Hommaforumilla, teinivuodet Ylilaudan naisvihaajien joukossa tai viimeiset sata päivää Marco de Witin seurassa Suomi Ensin -leirillä Helsingin keskustassa. Suomalainen äärioikeistoskene on nimittäin aika sakia.

Äärioikeiston pösilöistä ideoista ei kannata ehkä puhua sen enempää sinänsä, koska äärioikeiston “suvaitsevaisuus”-kategoria kattaa oikeastaan täsmälleen kaikki ihmiset jotka eivät absoluuttisesti vastusta kaikkea maahanmuuttoa tai eivät kannata patamustaa konservatiivisuutta. Ja mikä tärkeintä: suvaitsevainen on sellainen ihminen joka ei hyväksy eksplisiittistä rasismia.

Teesi, antiteesi, synteesi ja hyvä luoja dialektiikassani on liberaaleja

Mikä tavallaan on sitten erittäinkin mielenkiintoista on se miten tämä äärioikeiston täysin inkoherentti suvaitsevaisto-hokeminen on johtanut siihen että kaiken maailman pösilöt liberaalit ovat alkaneet omaksua itselleen sitä leimaa täysin uudella tavalla, kuten esimerkiksi nämä jotka ovat keksineet sanoa itseään “s*vakkih*oriksi”, samaan aikaan kun on noussut tämä tolkun ihmisten kategoria.

Tavallaanhan tässä on käynnissä sellainen hemmetin omituinen dialektinen prosessi jossa liberaalit, jotka kannattavat omanmuotoistaan liberaalia suvaitsevaisuutta, alkavat omaksua äärioikeistolta tavan ajatella itseään uudella tavalla suvaitsevaisina. Myös Pirkko Saision ja monen muun hönön “kaksi ääripäätä”-argumentit pohjaavat tähän prosessiin, missä tästä inkoherentin ideologian noidankattilasta nousee pääosin täysin fiktiivinen vastakkainasettelu. Ääripääkeskustelusta sopii lukea vaikkapa toveri Epiksen twiitit täältä.

Olennaisintahan on se että käytännössä kaikki jotka tässä puhuvat suvaitsevaisuudesta, ovat rasisteja tavalla tai toisella. Siksi synteesinä tämä tolkun ihminen on niin houkutteleva niille, jotka liberaaleista lähtökohdistaan kannattavat rakenteellista rasismia joskaan eivät eksplisiittistä rasismia. Jos antirasistit vaativat todellista ja radikaalia tasa-arvoa, kaiken maailman Pirkko Saisioille se tarkoittaa pelottavaa loikkaa todellisuuteen jossa ei ole valkoista ylivaltaa, mikä tekee siitä liberaaleille vaarallisemman vaihtoehdon kuin kädenojennus äärioikeistolaisille rasisteille.

Sellainen olo että pitää vielä palata myöhemmin tähän aihepiiriin ja kirjoittaa hieman koherentimmin tästä, mutta eiköhän olla samaa mieltä kaikki siitä että Saisio on hönö.

 

Suvaitsevaisuuden kaksoismerkitys